Tarvitseeko teinin pukeutua lämpimästi?

Talvi tuli ja sen myötä monen teinin vanhemman taistelut pipon käytön puolesta sekä aikuisten päivittelyt somessa puolialastomista teineistä. Lue miksi taistelu lämpimämmän pukeutumisen puolesta on turhaa ja jopa haitallista!

Tarvitseeko teinin pukeutua lämpimästi?

Lyhyt vastaus: ei tarvitse.

Pienten lasten kyky arvioida miten paljon kylmää he sietävät on huonompi kuin aikuisten. Siksi vanhempien pitää huolehtia siitä, että pienillä lapsilla on tarpeeksi vaatetta päällä.

Teini-ikäinen on riittävän vanha hakeutuakseen lämpimään tai lisätäkseen vaatteita, jos hän kokee olonsa liian kylmäksi.

K: Miksi olemme huolissamme teinien liian vähästä vaatetuksesta?

V: Koska pelkäämme heidän saavan flunssan.

Muuten hyvä, mutta flunssa ei aiheudu palelemisesta vaan flunssaviruksista.

Nämä virukset leviävät helpommin talvella, koska ilmankosteus on silloin edullisempi niiden leviämiselle ja vietämme silloin tyypillisesti enemmän aikaa suurempien ihmisjoukkojen kanssa sisätiloissa (lue: koulussa tai työpaikalla).

Toisaalta Suomessa kylmään aikaan on vähemmän auringonvaloa, jolloin saamme vähemmän D-vitamiinia, mikä heikentää kehon puolustusjärjestelmää.

Sen sijaan esimerkiksi kylmät suihkut näyttävät hieman jopa vähentävän sairastelua, eikä ole syytä epäillä, etteikö nuorten altistuminen kylmälle voisi auttaa myös heitä — varsinkin kun se harvemmin jatkuu tuntikausia.

Kylmä pää — kylmä pää

Tosiasiassa kylmäaltistus voi olla jopa hyödyllistä ”kuumaverisille” teineille. Kylmäaltistus rauhoittaa keskushermostoa ja vahvistaa vagushermoa. Mitä vahvempi vagushermomme on, sitä helpompaa meidän on rauhoittua ja pysyä rauhallisena. Samalla kylmäaltistus näyttää parantavan mielialaa, virkistävän ja vähentävän kipua.

Tämä johtuu siitä, että kylmäaltistus lisää mm. noradrenaliinin eritystä. Tämä selittää myös sen, miksi niin leffoissa kuin oikeassa elämässä järkyttyneet ihmiset kastelevat kasvonsa kylmällä vedellä rauhoittuakseen.

Toisin sanoen antamalla teinisi vaeltaa ilman pipoa saatat edesauttaa hänen mielenterveyttään!

Tulee mieleen, että missä määrin nykylasten ja nuorten mielenterveysongelmat liittyvät siihen, että he palelevat selvästi vähemmän kuin esim. minä palelin lapsuudessa?

Lapsuudenkodissani saattoi makuuhuoneessa olla aamuisin vain +16 °C, neljän kilometrin koulumatka sujui kävellen tai hiihtäen ja 1980-luvulla toppavaatteet, huopatossut ja villalapaset eivät todellakaan lämmittäneet samalla tavalla kuin nykyajan ultralämpimät talvivarusteet.

Pieni kylmäaltistus tekisi monelle aikuisellekin hyvää, sillä kylmä auttaa laihtumaan, koska se muuttaa kehon aineenvaihduntaa laihtumisen kannalta edullisemmaksi. Jotkut tutkijat miettivätkin, voisiko nykyihmisten ympärivuotinen lämpimässä pysyttely olla yhtenä osasyynä lihomiseen.

Pue lapset, anna teinin palella

Itse pukisin näillä tiedoilla pienet lapset ihan lämpimästi, mutten puuttuisi teinin pukeutumiseen, ellei hän ala saada kylmänkyhmyjä tai ellei pakkasta ole niin paljon, että riski esim. varpaiden ja sormien paleltumiin on todellinen.

Kotibileisiin tai ”kylille” (tai mikä termi nykyään onkaan) lähtevän teinin hakisin raa’asti autolla illan päätteeksi kotiin, koska siinä vaiheessa kun teini sammuu hankeen, pipolla ei ole paljon väliä.

Itse otin jo viime talvena tavaksi käydä putsaamassa auton aamuisin lumesta ja jäästä pelkässä yöpaidassa ja talvikengissä, saadakseni heti aamusta hyvän ”kylmäbuustin”. Lisäksi lopetan suihkut kylmällä vedellä huuhteluun.

Kuva: Sasha Kargaltsev

Seksuaalinen ahdistelu ja häirintä on yhtä väärin kuin varkaus

Onko seksuaalinen häirintä jossain määrin tai ainakin joskus uhrin vika? Tässä kirjoituksessa perustelen konkreettisin esimerkein miten älytön väite on.

Jos kaupan hyllyssä on tarjolla tavaroita, saako niitä varastaa? Entä onko kaupan omistajan vika, jos joku kävelee kassan ohi maksamatta taskuissaan tavaraa, jonka hän on sinne piilottanut?

Jos kutsut ystäväsi kaljalle, ja hän lähtee kanssasi baariin, mutta päättääkin viime hetkellä ottaa kahvin kaljan sisään, kaadatko väkisin hänen kurkustaan kaljaa alas vain ”koska annoit ymmärtää että tulet kaljalle”?

Jos kaverisi sammuu mökillä, saatko ottaa hänen lompakostaan kaikki hänen rahansa vain siksi, ettei hän sammuneena kiellä sinua tekemästä niin?

Jos Jehovan todistaja tai pölynimurikauppias ilmestyy ovellesi ja ilmoitat hänelle ettei hänen seuransa kiinnosta, onko sinusta OK, jos hän jatkaa ovikellosi kilkuttelua ja oven takana huutelua? ”Hei ihan tosi, älä oo tollanen, puhu mun kanssa Jeesuksesta/tästä pölynimurista.”

Saako sinua lyödä turpaan ihan vain siksi, että ”olet niin turpaanvedettävän näköinen”?

Ei, ei, ei ja vielä kerran ei.

Seksuaalinen ahdistelu ja häirintä on ihan sama asia kuin varkaus, toiseen käsiksi käyminen ilman lupaa, jonkin asian pakkotuputtaminen tai ajatus siitä, ettei toinen saisi muuttaa mieltään — väärin ja kiellettyä.

Vaikka toinen seisoisi alasti edessäsi, et saa käydä häneen käsiksi ilman lupaa, ihan samalla tavalla kuin et saa varastaa naapurin autoa ilman lupaa, vaikka se olisi lukitsematta ja avain virtalukossa käynnissä talosi edessä.

Et saa viedä kaverisi lompakosta rahoja kun hän on sammunut — saati hakata sammunutta kaveriasi. Samalla tavalla et saa mennä kähmimään sammunutta henkilöä saati harrastaa tämän kanssa seksiä, koska hän ei voi antaa siihen lupaa.

Et saa tyrkyttää seuraasi muille sen jälkeen kun sinut on torjuttu — samalla tavalla kuin puhelinmyyjällä ei ole oikeutta soitella sinulle sen jälkeen kun olet kieltänyt soittamisen.

Et saa hakata ihmisiä vain sen takia että mielesi tekee hakata heidät tai edes koska he provosoivat sinua. Samalla tavalla et saa kähmiä muita ihmisiä vain sen takia että mielesi teki kähmiä heitä tai he provosoivat sinua.

SUMMA SUMMARUM:

Samalla tavalla kuin mikään mitä varkauden uhriksi joutunut on tehnyt ei vähennä varkaan vastuuta tai teon tuomittavuutta, mikään mitä ahdistelun tai häirinnän uhri tekee, ei vähennä ahdistelijan tai häiritsijän vastuuta tai teon tuomittavuutta.

Ahdistelu, häirintä ja väkivalta on aina väärin.


Kuvan lähde: Wikipedia commons.

Ketä saa pilkata?

Opetatko lapsillesi ettei toista saa haukkua? Jaatko netissä julkkiksia tai poliitikoita ivaavia meemejä tai juttuja? Koetko että tässä on mitään ristiriitaa?

Kuvitelkaa että peruskouluikäiset lapsesi olisivat kirjoittaneet netissä tai Whatsapp-ryhmissä tämäntyyppisiä kommentteja:

”X on ällö.”

”X ansaitsee kaiken siihen kohdistuvan raivon koska se ite aloitti pilkkaamalla muita.”

”Ei se olisi koskaan saanut tietää näistä pilkkaviesteistä, jos sen kaveri ei olisi kertonut sille niistä.”

”1000 euroa sille joka saa X:n vastuuseen siitä että se kanteli opettajalle.”

”Uskomattoman lapsellinen ja typerä ihminen.”

”Y:n whatsapp-viesti X:stä oli ehkä ilkeä, muttei yhtään niin paha kuin se mitä X teki.”

Tai kuvittele että lapsesi olisi tehnyt pilkkaavan meemi-henkisen kuvan tökerösti käyttäytyneestä opettajasta tai ilkeämielisen pilkkakyselyn rehtorista.

Miten reagoisit? Taputtaisitko päähän ja kehuisit? Kertoisitko että on oikein haukkua ja pilkata niitä, jotka ovat mokanneet? Ettei se haittaa jos jotakuta pilkkaa vähän, jos muut kiusaavat häntä paljon rajummin? Tai toista saa pilkata jos se itse on haukkunut muita tai muuten provosoinut?

Kun oma lapseni kiusaa veljeään, teen hänelle selväksi että kaikenlainen lällättely, ilkeily ja toisen härnääminen on väärin. Jos hän haukkuu minua, isäänsä, opettajaa tai muita aikuisia, kerron hänelle että niin ei saa tehdä.

Kun lapseni heittää kavereiden kanssa ”mitä tyhmä” -henkistä läppää vitsinä, selitän että vaikka heitto oli tarkoitettu vitsiksi, aina on riski ettei toinen tajua että se on vitsi ja pahoittaa mielensä. Siksi kiellän lasta haukkumasta toisia edes läpällä.

Olen joutunut opettamaan lapselleni, että jos joku toinen härnää häntä tai kaveria, ei saa lähteä vastahyökkäykseen haukkumalla saati yrittää käydä toiseen käsiksi. Olen neuvonut, että ensin pyydät toista lopettamaan kiusaamisen ja jos hän ei tottele, yrität poistua kaverin kanssa tilanteesta. Jos ilkeilijä seuraa ja jatkaa kiusaamista, menet hakemaan opettajan tai jonkun isomman selvittelemään tilannetta.

En kiellä lastani esittämästä kritiikkiä toisen toimintaa kohtaan, vaan kannustan häntä siihen. Jos hän huomauttaa siitä että kiroilen, kiitän häntä ja sanon että hän on oikeassa, koska kiroileminen on tyhmää. Tai jos hän kertoo että veli käyttäytyy ikävästi, kiitän tiedosta ja puutun asiaan, mutten anna hänen haukkua veljeä idiootiksi sen takia että veli toimi tyhmästi.

”Joo, se teki tyhmästi ja saa nyt pyytää anteeksi. Sä et saa silti haukkua sitä tyhmäksi, koska ketään ei saa haukkua.”

Tuoreimman somekohun aikaan olen havahtunut siihen, miten usein itse olen toiminut sosiaalisessa mediassa tavalla, jota en hyväksyisi omalta lapseltani.

Olen jakanut poliitikoita ja julkkiksia ivaavia meemikuvia ja -videoita. Paheksunut terävin sanankääntein mm. imettävää naista kauhistellutta stylistiä. Jakanut ja puolustanut somevaikuttajasta kirjoitettuja ilkeämielisiä pilkkajuttuja. Päivitellyt puhelimessa lasteni kuullen sarkastisin sanankääntein tyhmästi toiminutta kolmatta tahoa.

Kun minua on moitittu toiminnastani, olen puolustautunut sanomalla, että jos menee julkisuuteen tai avautuu aktiivisesti sosiaalisessa mediassa, pitää pystyä ottamaan vastaan kritiikkiä. Että on OK lyödä leikkiä ihmisestä, joka on itse ensin provosoinut tai haukkunut muita.

Onko toisen pilkkaaminen joskus OK?

Tämä on kysymys jonka kanssa painin nyt, kun joudun kertomaan 4- ja 7-vuotiaille lapsilleni toistuvasti, että toisten pilkkaaminen ja haukkuminen on aina väärin.

Kun otin uusimman somekohun yhteydessä asian esille omalla Facebook-seinällä jakamalla Katleena Kortesuon kirjoituksen, sain kuulla, että vaikka uusimmassa kohussa pilkkajuttuja kirjoittanut henkilö itse myönsi että hänen juttunsa olivat ilkeämielistä pilkkaa, niin ne olivat OK tai ainakaan pilkan kohde ei olisi saanut reagoida voimakkaasti, koska itse käyttäytyi provosoivasti.

Samoin vedottiin siihen, että muut julkkikset joutuvat kuulemaan paljon pahempia juttuja ja että myös pilkan kohteena ollutta toimittajaa oli pilkattu paljon pahemmin.

Ymmärrän kyllä, että muiden pääpointtina oli se, että toimittajan reaktio (= otti yhteyttä pilkkaajan pomoon) oli ylimitoitettu. Niin kuin minunkin mielestäni oli.

Mutta minussa koko sotku herätti kysymyksen, että miksi meille on itsestäänselvää, että tiettyjä tahoja saa ainakin tietyissä tilanteissa pilkata.

Jos kerran on olemassa tilanteita, joissa toisen pilkkaaminen ja ivaaminen on OK, niin sittenhän minun pitäisi kertoa lapselleni seuraavasti:

”Toisten pilkkaaminen ja ilkeiden juttujen kertominen toisesta on väärin silloin kun olet lapsi. Odota siihen asti että tulet aikuiseksi. Sitten saat pilkata ja ivata niitä, jotka ovat julkisuudessa tai päättävässä asemassa — ainakin jos he mokaavat julkisesti tai jos he itse ensin mollaavat muita.”

”Muita saa pilkata niin kauan kun joku toinen kiusaa niitä pahemmin.”

”Niitä saa pilkata, jotka sanoo ettei haukkumisesta tarvitse välittää.”

Auts!

Miksi minusta tuntuu väärältä ja vaikealta kertoa lapsille että on tilanteita, joissa toisten haukkuminen ja pilkkaaminen on OK, jos se kerran on oikein ja oikeutettua?

Haluanko olla tällainen ihminen?

Minä tiedän omasta kokemuksesta, miten hyvältä tuntuu purkaa omaa ärtymystä ja turhautumista jakamalla ilkeämielisiä huumorikuvia, -videoita ja -juttuja tyypeistä, joiden jutut ja asenne sotii omia arvojani vastaan.

Miten ihanaa on, kun onnistuu heittämään oikein viiltävän ivallisen kommentin, joka saa muut nauramaan.

Millainen upea yhteenkuuluvuuden tunne syntyy siitä, kun paheksun jonkun kanssa yhdessä kolmannen henkilön toimintaa.

Mutta tekeekö jostain oikeutettua se, että se tuntuu hyvältä ja muutkin tekevät sitä?

Miten muiden pilkkaaminen ja haukkuminen edistää elämää ja suurempaa yhteistä hyvää?

Tekeekö muiden pilkkaaminen minusta onnellisemman, viisaamman tai rakkaudellisemman ihmisen?

Onko tämä se malli, jonka haluan omille lapsilleni antaa?

Tällaisia kysymyksiä olen miettinyt viimeisen parin päivän aikana.

Alan taipua sille kannalle, että niin hyvältä kuin typerästi toimivien valtaapitävien ja törttöilevien julkkisten ja somettajien pilkkaaminen välillä tuntuu, se ei ole paras tapa muuttaa maailmaa.

Pilkkaaminen saa käytännössä aina pilkatun nousemaan vastarintaan, jolloin hän ei muuta käytöstään.

Pilkkaamisen taustalla on useimmiten ajatus siitä, että pilkattu ihminen on toiminut typerästi, koska hän on pohjimmiltaan tyhmä, paha tai muuten huono — eikä siksi edes tule muuttamaan käytöstään.

Pilkkaaminen ei tarjoa ratkaisumalleja, jotka auttaisivat korjaamaan virheitä tai muuttamaan ongelmia.

Ja jos olen ihan rehellinen itselleni, niin kyllä minulle tulee toisten pilkkaamisen jälkeen vähän huono omatunto ja jotenkin likainen olo.

Joskus kun olen törmännyt oikeassa elämässä ihmiseen, jonka pilkkaamiseen olen osallistunut jotenkin netissä, olo on ollut todella kiusaantunut.

Siksi olen päättänyt parhaani mukaan pidättäytyä muiden pilkkaamisesta ja ivaamisesta ainakin sosiaalisessa mediassa, julkisuudessa ja lasteni kuullen.

Olen aivan varma, että mieleni tekee jatkossakin vääntää ilkeämielistä vitsiä typerästi toimivista ihmisistä tai jakaa suurvaltioiden presidenttejä pilkkaavia meemikuvia.

Koska en tiedä mikä seuraava ajatukseni on, en tietenkään pysty estämään näitä ajatuksia nousemasta mieleeni. Sen sijaan voin estää itseäni sanomasta niitä ääneen tai kirjoittamasta niitä someen.

Pilkkaamisen sijaan voisin yrittää ymmärtää miksi jonkun jutut ärsyttävät minua. Voin kysyä, miksi minua ärsyttävä ihminen ajattelee tietyllä tavalla ja toimii niin kuin toimii.

Ylipäätään haluan keskittyä rakentavan kritiikin antamiseen. Voin tuomita toiminnan, mutta minun ei tarvitse tuomita ihmistä, saati pilkata häntä.

Haluan antaa muille heidän virheensä anteeksi, samalla tavalla kuin toivon että minulle annetaan minun virheeni anteeksi.

Ennen kaikkea haluan opettaa lapsiani esimerkilläni, en vain puheillani.

Ymmärrän kyllä, etteivät monet muut jaa kanssani tätä ajatusta. Muiden pilkkaaminen tuntuu kivalta, tarjoaa tilaisuuden tuntea ylemmyydentunnetta ja lisää yhteenkuuluvuuden tunnetta.

Toivon silti, etten olisi ihan yksin tämän ajatuksen kanssa.

Olenko?

Kuinka jaksaa paremmin kuin voimavarat on vähissä?

Tarkoituksenani oli tehdä tästä aiheesta Päivän teoria -video, mutta koska onnistuin hukkaamaan ääneni lopullisesti eilisen päivän aikana, kirjoitan aiheesta puhumisen sijaan. Voit katsoa täällä ”videotiiserin”, jonka tein ennen kuin ääni meni.

Todelliset resurssit vs kokemus voimavaroista

Meillä kaikilla on joka hetki mahdollisuus käyttää runsasta valikoimaa erilaisia resursseja eli voimavaroja. Näitä ovat esimerkiksi:

  • Raha ja muu omaisuus
  • Sosiaalinen verkosto ja heidän resurssinsa
  • Tiedot, taidot ja kokemus
  • Vireystila ja ravitsemustila
  • Keskittymiskyky ja muisti
  • Henkinen vääntövoima eli itsekuri, itsehillintä ja tahdonvoima
  • Lihaskunto ja aerobinen kunto
  • Hermoston kunto ja tila
  • Elinympäristö
  • Ymmärrys

Eri resurssien suuruusluokka ja käytettävyys vaihtelee eri aikoina.

Eli esimerkiksi aamulla vireystilasi ja keskittymiskykysi on todennäköisesti parempi kuin illalla. Palkkapäivän jälkeen sinulla on yleensä enemmän rahaa kuin päivää ennen palkkapäivää.

Jos saatavilla oleva ruoka on jääkaapissasi, se on helpommin saatavissa kuin jos se olisi vielä kaupassa.

Kokemuksesi siitä, miten paljon sinulla on resursseja käytössä ei usein — tai ehkä koskaan — vastaa sitä miten paljon niitä on oikeasti saatavilla.

Miksi? Koska koet vain ajattelusi ja se, MITÄ AJATTELET käytössä olevista resursseista ratkaisee kokemuksesi.

Ehkä olet joskus ollut tilanteessa, jossa olit varma että rahasi olivat loppu. Koit ahdistusta koska ajattelit olevasi rahaton.

Sitten menet pankkiautomaatille katsomaan miten paljon tili on miinuksella ja sinne onkin ilmestynyt yllätyspalkkio tai muu rahasumma, jota et ollut muistanut tai osannut odottaa vielä. Rahat olivat tililläsi jo silloin kun koit olevasi täysin persaukinen.

Oletko koskaan ollut hereillä aamukolmelta, koska olet ollut juhlimassa tai rakastellut uuden kumppanin kanssa?

Tunnet tällöin olosi todennäköisesti vähemmän väsyneeksi, kuin jos olet valvonut kolmeen oksennustautiin sairastuneen lapsen kanssa tai tehden puuduttavaa koulutehtävää. Olet nukkunut ihan yhtä vähän, mutta koska ajatuksesi valvomisen syystä ovat erilaiset, koet valvomisen eri tavalla.

Tai oma esimerkki eiliseltä päivältä:

Heräsin aamulla flunssan takia huonosti nukutun yön jälkeen uupuneena. Joka paikkaa särki, nenä vuosi, ääni alkoi pettää ja olo oli todella ankea. Mieli teki perua aamun käsikirjoituspalaveri, mutta koska siitä olisi seurannut useita aikatauluongelmia, tsemppasin itseni palaveriin.

Palaveri oli äärimmäisen hauska ja innostava. Se kesti yli kolme tuntia ja koko sinä aikana en kokenut minkäänlaista väsymystä tai kipua — vain iloa, innostusta ja vahvan tunteen siitä että olen elossa.

Palaverin jälkeen menin istumaan autoon ja yhtäkkiä tunsin olevani vieläkin väsyneempi ja kipeämpi kuin aamulla.

Todennäköisesti en edes ollut merkittävästi väsyneempi saati kipeämpi (mitä nyt ääni oli mennyt) kuin aamulla, mutta verrattuna äskeiseen uskomattoman hyvään oloon autossa istuminen ilman ääntä ja ideointia tuntui vieläkin kurjemmalta.

Se mihin tilannettamme vertaamme, vaikuttaa myös kokemukseemme tästä hetkestä.

Niin moni aikuinen laihduttaja katsoo nuoruuden valokuviaan ja miettii, että ”miten ihmeessä mä luulin olevani tuolloin lihava ja ruma — mähän olin silloin ihan nätti ja normaalipainoinen”.

Havainto johtuu siitä, että he vertaavat nuoruuden kuvissa olevaa itseään eri laihuus- ja kauneusstandardeihin kuin mihin he vertasivat itseään nuorena.

Jos kaikki kaverisikin ovat köyhiä ja ostavat vaatteensa kirppikseltä, sinun on helpompi iloita kirppislöydöistä ja etkä tunne itseäsi niin köyhäksi kuin jos kaikki ympärilläsi tienaavat kymmenen kertaa enemmän kuin sinä ja ostelevat hienoja merkkivaatteita.

Siksi on mahdollista että nuori opiskelija tuntee olevansa rikkaampi kuin miljardöörien kanssa hengaava monimiljonääri.

Mitä tehdä jos kokee että voimavarat ovat vähissä

Jos haluat kokea että sinulla on enemmän voimavaroja kuin mitä tunnet niitä olevan, voit muuttaa kokemustasi muutamalla eri tavalla.

Listaa kaikki resurssit

Ensinnäkin voit tehdä itsesi tietoiseksi kaikista ulottuvillasi olevista resursseista, joita et ehkä ole tullut ajatelleeksi.

Listaa ihan käsin kirjoittamalla paperille seuraavat asiat:

1.
Kaikki ihmiset joilta voisin pyytää ja saada jonkinlaista apua jos sinun olisi ihan pakko saada apua — katso Facebook-kaverilistaa ja puhelimesi yhteystietoja. Halutessasi voit kirjata jokaisen nimen perään minkälaista apua voisit saada: neuvoja, palveluksia, rahaa, uusia kontakteja, henkistä tukea, ruokaa jne.

2.
Kaikki tiedot, taidot, kokemukset ja kyvyt mitä sinulla on.

On hyvä idea tehdä itselleen todella kattava ”hehkutus-CV” eli ansioluettelo, johon päivittää jatkuvasti uudet osaamisalueet — aina alkaen parin tunnin erikoisluennoista ja päivän työkeikoista alkaen. Voit myös listata kaikki tietokoneohjelmat joita osaat käyttää, kaikki kielet, liikuntalajit, musiikki-instrumentit ja muut taidot joita olet opiskellut yhdenkin oppitunnin ajan.

3.
Kaikki työvälineet, työkalut, laitteet ja vehkeet joita sinulla on käytössäsi ja joita voisit heposti lainata läheisiltäsi (eli esim. autot, tietokoneet, kännykät, printterit, sahat, peräkärryt, uunit, mikrot, veneet, sukset jne.).

4.
Kaikki rahat mitä sinulla on ja mitä voisit saada. Eli listaa varsinaisen rahan ja luoton lisäksi tieto siitä, miten paljon voisit saada vielä pankista lainaa, erilaiset työtilaisuudet joita tekemällä voisit saada lisätuloja (ml. sienien ja marjojen poimiminen jne.) sekä omaisuuden, jonka voisit hätätilanteessa myydä.

5.
Jos ongelmanasi on, että saat liian vähän unta, listaa kaikki sellaiset tavat, joilla voisit jotenkin parantaa unen kokonaismäärää ja laatua.

Siis esimerkiksi aikaisemmin sänkyyn meneminen, tietokoneiden, kännyköiden ja muiden laitteiden sulkeminen pari tuntia ennen nukkumaanmenoaikaa, kofeiinin käytön lopettaminen, lapsen lähettäminen mummolaan yökylään että saat nukkua yhden kokonaisen yön, yhtä aikaa lapsen kanssa päiväunien nukkuminen (ja raa’asti kotitöiden ignoroiminen) jne.

6.
Jos ongelmanasi on terveydentilaan liittyvät asiat, listaa kaikki tavat, joilla terveyttäsi voitaisiin parantaa — älä mieti onko sinulla siihen rahaa vai ei, vaan tyydy listaamaan asiat joilla terveydentilaasi voisi TEORIASSA parantaa. Tsägällä listaa tehdessä mieleesi juolahtaa myös sellaisia asioita, jotka voit tehdä jo nyt terveytesi parantamiseksi.

7.
Kaikki hyvät muistot ja onnistumiskokemukset.

8.
Kaikki asiat, joista olet tai ainakin olet ollut joskus elämässäsi kiitollinen — jopa siinä tapauksessa että niitä ei enää ole. Pääpointtina on huomata miten paljon hyviä asioita olet saanut elämässäsi.

Näitä listoja tehdessä vierähtääkin helposti tunti, päivä tai viikkoja. Kun olet kertaalleen tehnyt listat, voit vetää ne esiin aina kun alkaa tuntua ettei sinulla ole mitään resursseja. Lisäksi voit täydentää niitä sitä mukaa kun mieleesi juolahtaa uusia voimavaroja.

Aivan varmasti hämmästyt sitä, miten paljon sinulla on resursseja käytössä.

Mieti miten asiat voisivat olla vieläkin huonommin

Koska se mihin vertaamme nykytilannetta vaikuttaa siihen, miten sen koemme, kaikkein yksinkertaisin tapa saada nykytilanne tuntumaan paremmalta on verrata sitä johonkin vieläkin huonompaan tilanteeseen.

Kaikkein tehokkainta on, jos voit verrata nykytilannetta lähtötilanteeseen ja huomata millaista edistystä on tapahtunut.

Esimerkiksi kotimme julkisivuremontti on kesken ja pihan laittaminen ihan puolitiessä. Jos tuijottaisin näitä ongelmakohtia, voisin varmasti saada itseni syvään tyytymättömyyden tilaan. Jos kuitenkin vertaan tilannetta siihen, mikä se oli kaksi vuotta sitten — saati kolme vuotta sitten kun tämä talo hankittiin, niin tunnen valtavaa ihmetystä, kiitollisuutta ja helpotusta siitä, miten olemme päässeet jo näin pitkälle lähtötilanteesta.

Samalla muistan kaiken sen työ- ja rahamäärän, mikä talon remontointiin on uhrattu, jolloin talo tuntuu tärkeämmältä ja arvokkaammalta.

Toisaalta en vieläkään pysty tekemään töitä samaan malliin kuin ennen lapsia, mutta kun muistan miten vähän pystyin tekemään töitä vuosi sitten — saati neljä vuotta sitten, nykyinen työhön käytettävissä oleva aika ja aivokapasiteetti tuntuu ruhtinaalliselta.

Laske standardeja

Ei ole mitään universaaleja standardeja siihen, mihin kaikkeen meidän pitäisi pystyä. Mitä odotuksia sinulla on tai oletat muilla olevan, ne ovat vain mielipiteitä, eivät universaaleja totuuksia tai sääntöjä.

Moni pitää kiinni itselleen liian kovista standardeista, koska olettaa sen motivoivan tekemään enemmän. Mutta jos voimavarasi ovat vähissä esimerkiksi valvottavan vauvan takia, olet varmasti jo huomannut että standardisi saattavat enemmän ahdistaa ja stressata kuin innostaa ja tsempata.

Mitä jos raa’asti päättäisit että kokeilet tehdä joka hetki parhaasi ja katsoa mihin se riittää. Kun keskityt vain tähän hetkeen ja tekemään käsillä olevan tehtävän mahdollisimman hyvin, päädyt todennäköisesti jopa parempaan lopputulokseen kuin jos yrittäisit kiristää ja piiskata itseäsi saavuttamaan liian kovat vaatimukset.

Keskity tähän hetkeen

Tässä hetkessä asiat ovat lähes aina OK tai jopa hyvin. Jos epätoivon keskellä pysähdyt kuuntelemaan tai katsomaan ajatuksiasi, huomaat kyllä että eniten ahdistusta ei seuraa siitä, että ajattelet mitä ympärilläsi tapahtuu tällä sekunnilla. Suurin ahdistus syntyy siitä, kun murehdit mennyttä tai pelkäät tulevaisuutta.

Keskellä yötä valvova ihminen ei ole yleensä niinkään huonona siitä, että on sillä hetkellä väsynyt, vaan siitä, että miettii miten kamala seuraavasta päivästä tulee.

Tai jos valvomisen syy on lapsi, tuskaa saattaa tuottaa ajatus siitä että ”mitä jos tää lapsi ei nukahda koskaan” tai ”tää lapsi on jo huutanut tunnin ja voi hyvinkin huutaa vielä tunnin” — ei ajatus siitä että ”tällä sekunnilla lapsi ei nuku” tai ”juuri nyt vauva huutaa”.

Emme käytännössä koskaan stressaa juuri työn alla olevaa tehtävää, vaan niitä tehtäviä, jotka odottavat tämän tehtävän jälkeen tai mitä tapahtuu jos tämä tehtävä ei valmistu ajoissa.

Jos keskittyisit ihan vain siihen, mitä teet tällä sekunnilla, et kokisi ahdistusta — ja todennäköisesti työkin tulisi nopeammin tehtyä, kun antaisit sille täyden huomion.

Hengitä!

Tiedän itse kyllä miten vaikeaa on keskittyä tähän hetkeen jos on ahdistuksen vallassa. Sitä voi helpottaa alkamalla hengittää tietoisesti syvään. Panosta varsinkin uloshengitykseen.

Vielä tehokkaampaa on oikaista ryhtinsä ja hengittää pidempään ulos kuin sisään — näin muutat sydämesi sykettä epätasaisemmaksi (mikä on hyvä asia) ja aktivoit vagushermon, joka siirtää kehosi taistele ja pakene -tilasta lepää ja sulattele tilaan.

Jos voit mennä ulos metsään tai merenrantaan hengittämään, niin aina parempi. Metsässä ja meren äärellä oleilu näyttää rauhoittavan hermostoa tehokkaammin kuin neljän seinän sisällä istuminen tai asvalttiviidakossa samoilu.

Lisäravinteet ja muut vinkit

Kirkasvalolamppu auttaa tutkitusti piristämään ja parantamaan mielialaa pimeimpään vuodenaikaan. (Korvavalo on tutkitusti huuhaata, älä haaskaa siihen rahojasi.)

Käytännössä kaikki Suomessa asuvat tarvitsevat talvisin D-vitamiinia purkista. Tarve on alkanut jo nyt. D-vitamiinin puutos aiheuttaa monenlaisia ongelmia, mukaanlukien väsymystä.

Monet saavat myös liian vähän magnesiumia, joka edesauttaa D-vitamiinin imeytymistä. Varsinkin jos ruokavaliosi sisältää vain jonkin verran tai ei ollenkaan täysjyväviljaa, siemeniä ja pähkinöitä, magnesium-lisäravinne todennäköisesti parantaa mielialaasi ja keskittymiskykyäsi.

HUOM! ÄLÄ KÄYTÄ MAGNESIUMOKSIDIA. Se auttaa lähinnä ummetukseen, mutta ei imeydy tarpeeksi hyvin kehoon. Käytä valmisteita joissa on magnesiumsitraattia, -glukonaattia, -orotaattia tai -aspartaattia.

Jos kärsit edelleen väsymyksestä, kokeile B12-vitamiinia. Minulla on geenimutaatio, joka vaikeuttaa yleisimmin käytetyn B12-vitamiinin imeytymistä. Minun pitää ottaa oma B12-vitamiinini metyylikobalamiinina. Sitä saa jopa paikallisesta Alepasta. B12-vitamiinia tarvitaan nimenomaan hermoston toimintaan sekä energia-aineenvaihduntaan, joten sen nauttiminen voi vähentää väsymystä ja uupumusta.

Panosta uneen, yritä liikuttaa kehoasi pitkin päivää aina kun voit, ulkoile mahdollisimman paljon, varsinkin luonnossa.

Mitä enemmän pystyt hyväksymään sen, että välillä resurssit ovat pienemmät kuin yleensä tai muilla ja mitä enemmän keskityt tekemään parhaasi tässä hetkessä, sitä enemmän saat irti voimavaroistasi — olivatpa ne miten pienet tai suuret tahansa.

Voimia ja onnea matkaan!

Rakkauskirje Hotelli Punkaharjulle (ja vähän Saimi Hoyerillekin)

Lue miksi Hotelli Punkaharju on aidosti maaginen paikka, Saimi Hoyer on uskomattoman upea nainen ja Jani Toivolan Rohkeutta ja Unelmia -viikonloppu oli hieno elämys.

Reilu kuukausi sitten Facebookissa tuli vastaan ilmoitus Jani Toivolan Rohkeutta ja Unelmia viikonloppuretriitistä tms. Hotelli Punkaharjulla.

Facebook-kaveristoni on sellaista, että feediini ilmestyy usein kaikenlaisia mainoksia self help -kursseista. Useimmiten ne lipuvat silmieni ohi muistijälkeä jättämättä.

Jostain syystä jokin tässä ilmoituksessa kuitenkin kolahti. Luin ilmoituksen kunnolla ja ihmettelin, mikä ilmoituksessa niin vetosi — minulla kun on jo niin rohkeutta kuin unelmia.

Olisin ehkä jättänyt asian sikseen, jos kälyni ei olisi paria päivää myöhemmin jakanut samaista ilmoitusta ja kysellyt lähteekö joku messiin. Nyt sisäinen fiilis oli niin vahva, etten empinyt hetkeäkään vaan soitin samantien kälylle ja sanoin ”lähdetään”.

Viikko sitten perjantaina matkasimme kälyn kanssa junalla kohti Punkaharjua. En ollut koskaan ennen käynyt siellä, ja vasta äskettäin olin saanut DNA-sukututkimuksen avulla selville, että isäni äidin isoisän suku oli kotoisin Punkaharjun vieressä olevan Säämingin ja Kerimäen seuduilta. (Ja vasta tätä kirjoitusta tehdessäni huomasin, että itse asiassa 7 sukupolvea sitten yksi sukuhaara asui Kauvonniemellä Punkaharjulla!)

Olin lukenut netistä hehkutuksia Hotelli Punkaharjusta. Olin myös katsonut ja etsinyt kuvia hotellista, joka näytti ihan kivalta ja kodikkaalta, mutta rehellisesti sanottuna ei mitenkään ihmeelliseltä. Niinpä olin henkisesti varautunut siihen, että paikka olisi ihan jees, mutta ei mikään ihmeellinen elämys. Onneksi olin väärässä.

Miksi Hotelli Punkaharju on maaginen paikka

Hotelli Punkaharju on niitä paikkoja, joille mikään kuva ei tee oikeutta, koska paikan fiilis syntyy jostain muusta kuin vain siitä, miltä siellä näyttää.

Paikka itsessään miellyttää kyllä silmää monin eri tavoin, mutta on paljon enemmän kuin upeat hongat, harjumaisema ja puiden välissä kimalteleva järvi. Tai todella laadukkaasti, tyylitajuisesti, harmonisesti ja silti persoonallisesti ja hauskasti sisustettu hotelli.

Koska en ollut ennen ollut Punkaharjulla tai edes vastaavissa maisemissa, jo viimeinen junamatka Parikkalasta Luston asemalle ja sitten lyhyt ajomatka (1,5 km) juna-asemalta hotellille olivat jännällä tavalla sykähdyttäviä. Jokin isoissa suorarunkoisissa hongissa, kumpuilevassa maastossa ja sieltä täältä näkyvistä järvistä kolahti kummallisella tavalla 37,5 % savolaiseen sieluuni.

Hotelli Punkaharju näyttää ulospäin isolta vanhalta pitsihuvilalta. Koska hotellin paraatipuoli on järvelle päin, ensivaikutelma paikasta on ”ihan kiva” ja kotoisa, muttei mitenkään tajunnan räjäyttävä.

Astuimme sisään hotelliin respaan johtavista ovista. Aula oli siisti ja hyvin hoidettu, muttei vieläkään mikään ”ooh” -kokemus. Ennen kuin heitimme kamat mukavaan hotellihuoneeseen, lähdimme tsekkaamaan missä ravintola on. Ja siitä alkoikin sitten ihastuksesta huokailu.

En halua spoilata hotelliin lähtevän kokemusta yksityiskohdilla, mutta tässä on mielestäni yksi syy Hotelli Punkaharjun viehätysvoimaan: yhden jos toisen kulman takaa avautuu yllättäen erilaisia kiinnostavasti sisustettuja tiloja.

Eli esimerkiksi kävellessäni suoraa valkoista käytävää, jonka seinällä on kiinnostavia vertailuvalokuvia hotellin ympäristöstä n. 100 vuoden takaa ja nyt, minut yllättää iloisesti käytävän toisella reunalla avautuva älyttömän kodikas lounge-alue.

Hotellin sisustuksessa yhdistyy fantastisella tavalla sen alkuperäiset sisustusratkaisut (esim. ruokasalin katto), hotellihuoneiden ja julkisten tilojen antiikkihuonekalut, moderni design (tsekkaa lounge-alueen pöydät ja ruokasalin lamput), suomalainen lasitaide (tsekkaa lounge-alueen lamput ja ruokasalin maljakot) sekä taide.

Eri miljööt näyttävät hyvältä jo ensisilmäyksellä ja sitten kun katse kiinnittyy yksityiskohtiin, aistielämys vahvistuu.

Sama tunnelma jatkuu ulkona. Hotellin sijainti harjun päällä johtaa siihen, että maisema näyttää hyvinkin erilaiselta siitä riippuen missä kohtaa harjua on ja katsooko ylös vain alaspäin.

Hotellin henkilökunta on huikeaa — ystävällistä, lämmintä ja silti persoonallista ja selvästi jalat maassa. He puhuvat lämpimään sävyyn pomostaan Saimista (mistä lisää myöhemmin).

Ruoka on ihan mielettömän hyvää ja siinä käytetään kekseliäästi niin paikallisia ruoka-aineita kuin sesongin kasviksia. Ikävöin edelleen lauantai-illan viiden ruokalajin illallisella ollut sienikeittoa. En tajua miten se oli niin mielettömän hyvää. Kälyni puolestaan addiktoitui tatti-suklaakekseihin.

Hotellissa on joka puolella pieniä yksityiskohtia, joista näkee, että joku on oikeasti miettinyt millainen on unelmien hotelli ja toteuttanut sen.

Esimerkkinä vaikkapa laadukkaat käsisaippuat, asiakkaiden lainattavaksi tarkoitetut sateenvarjot ulko-oven vieressä ja julkisten tilojen vessan erinomainen kuukautissuojavalikoima (pieni asia jolla voi olla suuri vaikutus sopivalla hetkellä).

Sen lisäksi väitän, että hotellia ympäröivässä ilmassa on jotain aivan erityistä. Siis kirjaimellisesti.

Eri tutkimusten mukaan metsä ja varsinkin mäntyjen ja muiden havupuiden erittämät kemikaalit (”phytoncide”) näyttävät laskevan stressihormonitasoja, parantavan keskittymiskykyä ja vahvistavan kehon puolustusjärjestelmää. Ei ole sattumaa, että suomalaiset keuhkoparantolat perustettiin aikanaan juurikin mäntymetsien keskelle.

Toisena iltana oloni oli niin oudon euforinen, että vaikka se varmasti selittyi osin loistavalla seuralla, mahtavalla ruoalla, kauniilla miljööllä ja saunajoogalla, väitän, että myös meitä ympäröivä ilma vaikutti positiivisesti hermostooni.

Jani Toivolan Rohkeutta ja Unelmia

Varsinainen kurssi oli myös kokemus, jota on vaikea kuvata sanoin. Minulle tärkeämpää kuin mitä Jani puhui ja mitä harjoituksia teimme, oli se maaginen yhteydentunne, joka meidän osallistujien välille syntyi.

Oikeastaan ei tee mieli puhua itse ”kurssista” sen enempää, koska uskon, että jos yksikin osallistuja olisi puuttunut tai ollut erilainen, koko ryhmän dynamiikka ja sitä kautta kokemus olisi ollut toinen. Ei välttämättä huonompi, mutta erilainen.

Sen vain sanon, että olen vieläkin jotenkin ällikällä lyöty siitä, mikä henki meidän ryhmäläisten kesken syntyi ja millaisia muutoksia näimme toisissamme viikonlopun aikana.

En koe olevani rohkeampi tai unelmoivani enemmän kuin ennen viikonloppua, mutta silti koen saaneeni enemmän irti viikonlopusta kuin uskalsin toivoa.

Janilla on seuraava kurssi Porvoossa lokakuussa 2017. Käsittääkseni se on jo ohjelmaltaan vähän erilainen kuin meillä, mutta varmasti tsekkaamisen arvoinen.

Uskomattoman upea Saimi Hoyer

Lopuksi on vielä pakko hehkuttaa Hotelli Punkaharjua pyörittävää Saimi Hoyeria, joka viime viikonloppuna pääsi mun henkilökohtaiseen ”Upeimmat naiset ikinä” -kunniagalleriaan.

Tutustuin Saimiin päällisin puolin syksyllä 2005, kun lähdimme isommalla seurueella ikimuistoiselle reissulle Pietariin juhlimaan valokuvaaja Olga Poppiuksen valokuvanäyttelyä, jossa Saimi oli mallina. Tuohon aikaan Saimi tunnettiin ensisijaisesti kansainvälisen tason huippumallina.

Tuolloin Saimista jäi fiilis, että hän oli erittäin energinen, rohkea, itsevarma ja kova mimmi, mutta että hänen energiansa oli arvaamaton kuin hurrikaani. Samaan aikaa ihailin Saimin itsevarmuutta ja tyylikkyttä ja pelkäsin hänen terävyytään. Niinpä pysyttelin reissun ajan kunnioittavan välimatkan (lue: turvavälin) päässä hänestä.

Koska jostain syystä en ole koskaan tuntenut minkäänlaista mielenkiintoa muotia tai ylipäätään vaatteita kohtaan ja harvemmin luen kotimaisia naistenlehtiä, en ole seurannut Saimin tekemisiä käytännössä lainkaan viime vuosina.

Niinpä mielikuvani hänestä perustui ensisijaisesti vuosien takaiseen kohtaamiseen ja tapaaminen kaikkien näiden vuosien jälkeen jännitti.

Hukkaan meni hyvä jännitys. Saimi oli vähintään yhtä energinen, rohkea ja itsevarma kuin 12 vuotta sitten, mutta nyt hänen energiallaan tuntui olevan selkeä suunta, mikä antoi sille vakautta, lämpöä ja positiivista voimaa.

Näin viikkoa myöhemmin huomaan, että kaikista viikonloppuna kuulemistani koskettavista kertomuksista mieleeni jäi pyörimään eniten Saimin tarina siitä miten äitiys, vakava sairastuminen, maalle muutto ja lopulta vahva kutsumus huolehtia historiallisesta hotellista olivat muuttaneet häntä. Raa’asta jalokivestä oli hioutunut täydellinen timantti.

Vaikka ensimmäiset 1,5 vuotta Hotelli Punkaharjun emäntänä eivät ole todellakaan olleet helppoja, olen todella iloinen siitä, ettei Saimi, hänen puolisonsa ja muu tiimi hotellin takana antanut periksi. Heidän rakkautensa historiallista paikkaa kohtaan näkyy ja tuntuu.

Minulla on todella vahva fiilis siitä, että Saimi on laittanut alulle jotain niin huikeaa, että vuosien päästä Punkaharju tullaan tuntemaan (taas) yhtenä Suomen tärkeimmistä matkailukohteista.

Missaat mielestäni jotain olennaista, jos et käy ainakin kahvilla Hotelli Punkaharjussa. Upeista puitteistaan huolimatta sinne on helppo mennä sellaisena kuin on — oli sitten valtionpäämies, moottoripyöräilijä tai pienten lasten äiti maalta. Itse en malta odottaa, että pääsen sinne taas uudestaan.

Ja vaikka tämä hehkutus saattaa tuntua vähän överiltä, niin se kumpuaa täydestä sydämestä — maksoin viikonlopusta täyden hinnan enkä saanut tai ole saamassa mitään alennuksia tai muita etuja. Hotelli Punkaharju on vain niin upea paikka, että toivon, että jokainen suomalainen kävisi kerran elämässään ainakin tsekkaamassa sen.

Hei kansa, ei jakauduta lopullisesti kahtia, kiitos!

Eilen Turussa mies puukotti kymmentä ihmistä, joista kaksi kuoli. Kun kuulin ensimmäistä kertaa iskusta, toivoin, että tekijän motiiviksi paljastuisi mielisairaus, vaikka mustasukkaisuuteen yhdistettynä. Mitä enemmän tietoa tapauksesta alkoi tihkua niin virallisia kuin epävirallisia kanavia pitkin, sitä pahemmalta tilanne alkoi näyttää.

Eilen viralliset tahot yrittivät vielä vakuuttaa, ettei kyseessä ollut terrorismi, mutta tänään viesti oli toinen. Kun kuulin, että tekoa tutkitaan terrori-iskuna, minua alkoi itkettää ja vituttaa.

Miksi olen pelännyt ensimmäistä terroristi-iskua?

Joka kerran kun maailmalta on tullut uutisia terrorismista, olen ajatellut ”on vain ajan kysymys kun näin käy täällä”. No, nyt se aika tuli.

Sinällään ei ole mikään ihme, että isku tapahtui Suomessa.

Varsinkin ISIS-lähtöinen terrorismi pyrkii saamaan mahdollisimman paljon mediahuomiota teoilleen ja luomaan ihmisissä epävarmuutta ja pelkoa. Mitä yllättävämmässä ja turvallisemmaksi mielletyssä paikassa isku tapahtuu ja mitä viattomampiin ihmisiin se suuntautuu, sitä enemmän se saa mediahuomiota ja herättää vainoharhaisuutta.

Kautta aikojen terroristit ja muut kauhua ja tuhoa levittäneet henkilöt (vrt. eteläpohjalaiset ”häjyt”) ovat olleet ensisijaisesti naimattomia nuoria miehiä. Se, että Suomeen on tullut viime vuosina tuhansia naimattomia muslimimiehiä, joiden lähtökohdat suomalaiseen kulttuuriin sopeutumiselle eivät ole parhaat mahdolliset, ei ole ainakaan pienentänyt terrorismiriskiä.

Terrorismia tutkivien mukaan yksi ISIS:in pääpyrkimyksistä on aiheuttaa länsimaissa vastakkainasettelua, jonka seurauksena tänne paremman elämän toivossa muuttaneet muslimit kokisivat tulleensa torjutuiksi. Mitä uhatummaksi ja ulkopuolisemmaksi varsinkin nuoret muslimimiehet olonsa kokevat, sitä helpompi ISIS:in on rekrytoida heidät riveihinsä.

Viimeisen viiden vuoden aikana olen huomannut oman Facebook-feedini muuttuvan aina vain kaksijakoisemmaksi. Viimeisen kahden vuoden aikana kuilu maahanmuuttoa vastustavien ja puolustavien Facebook-kavereideni välissä tuntuu syventyneen entistä leveämmäksi.

Olen pelännyt ensimmäistä Suomessa tapahtuvaa terroristi-iskua siksi, että pelkään sen erottavan mielipiteiltään eniten maahanmuuttoon suopeasti suhtautuvat ja sitä eniten vastustavat niin kauas toisistaan, ettei yhteistä linjaa enää löydy.

Fiilis on vähän sama kuin vanhempien avioeron aikaan, kun näin rakastamieni ihmisten ymmärtävän toisiaan jatkuvasti väärin ja lopulta etääntyvän niin kauas toisistaan, että avioero oli väistämätön. Eron myötä kotitonttimme pantiin kahtia ja isä muutti pois kotoa. Olo oli ensin avuton, sitten lohduton. Välillä vieläkin — lähes 30 vuotta myöhemmin –mietin, miten olisin voinut estää eron.

Minä pidän kaikista Facebook-ystävistäni. Niin maahanmuuttoa henkeen ja vereen puolustavista kuin sitä henkeen ja vereen vastustavista. En ole koskaan blokannut yhtään Facebook-kaveriani hänen mielipiteidensä takia, edes silloin kun ne ovat voimakkaassa ristiriidassa omien ajatusteni kanssa.

Samalla tavalla kuin ymmärsin aikanaan — ja edelleen — molempien vanhempieni näkökulman, koen ymmärtäväni niin maahanmuuttoa puolustavien kuin sitä vastustavien logiikkaa. Mutta niin kuin lapsena, koen että on vaikea löytää oikeita sanoja tuomaan näitä kahta ääripäätä lähemmäs toisiaan.

Toisin kuin vanhempani, Suomen kansa ei voi ottaa noin vain eroa toisistaan. Me asutamme yhdessä tätä maaplänttiä, joka on yhteisin sopimuksin määritelty Suomen valtion alueeksi. Me ajattelemme, että on olemassa Suomen valtio, joka tarjoaa alueellaan asuville ihmisille sekä muualla asuville Suomen kansalaisille tiettyjä etuuksia ja asettaa heille tiettyjä vaatimuksia.

Me suomalaiset olemme ennenkin olleet eri mieltä monista asioista — joskus jopa verisesti, niin kuin Suomen sisällissodan aikaan, kun valkoiset ja punaiset ottivat rajusti yhteen.

Siitä huolimatta olemme osanneet myös päästä erimielisyyksien yli ja rakentaa tälle maapläntille varsin tasa-arvoista hyvinvointiyhteiskuntaa.

Koska tunnen henkilökohtaisesti ihmisiä kummastakin maahanmuuttoon liittyvästä ääripäästä, tiedän, että kaikilla heistä on pohjimmiltaan ajatustensa ja sanojensa taustalla hyvä tarkoitus. He kaikki tuomitsevat jyrkästi terrorismin ja terroristi-iskuja tekevät.

Uskon myös, että heidän arvonsa, tarpeensa ja toiveensa eivät ole oikeasti niin älyttömän kaukana toisistaan. Me kaikki haluamme, että tämän Suomeksi kutsutun maapläntin alueella olisi turvallista ja hyvä elää. Me haluamme, ettei kenenkään tarvitse kuolla täällä minkäänlaisen väkivallan uhrina.

Tiedän, että meitä kaikkia pelottaa ja kauhistuttaa Turun tapahtumat. Tiedän, että maahanmuuttovastaisten tekee mieli huutaa turhautuneena ”mitä me sanottiin”. Tiedän, että maahanmuuttoa puolustavien tekee mieli huutaa huolestuneena ”älkää tuomitko kaikkia maahanmuuttajia tämän yhden teon takia”.

Olette kaikki oikeassa. Jos Suomeen ei olisi päästetty yhtään maahanmuuttajaa, tätä ei olisi tapahtunut. Toisaalta kaikista tänne vastaanotetuista henkilöistä vain murto-osa saattaa syyllistyä tällaiseen tekoon ja siksi on väärin syyttää kaikkia turvapaikanhakijoita ja maahanmuuttajia tästä teosta.

Mitä aggressiivisemmin nyt hyökkäämme maahanmuuttajia vastaan, sitä oikeutetumpana he näkevät tekonsa. Mitä enemmän otamme tänne islaminuskoisia nuoria miehiä, sitä useampia radikalisoituneita tai radikalisoitumisen partaalla olevia henkilöitä maahamme tulee monien täysin hyvää tarkoittavien ja aidosti apua tarvitsevien ohella.

Presidentti Juho Kusti Paasikiven sanoin ”Tosiasioiden tunnustaminen on kaiken viisauden alku.”

Tosiasia on nyt se, että maassamme on tällä hetkellä vastaanottojärjestelmässä noin 15 500 turvapaikanhakijaa. Vuodesta 2015 lähtien myönteisen turvapaikkapäätöksen on saanut 11 900 henkilöä. Sen lisäksi maassamme on islaminuskoisia henkilöitä, jotka ovat saapuneet tänne aiemmin esimerkiksi kiintiöpakolaisina, laittomasti tai avioliiton kautta.

Ihan tilastollisesti on todennäköistä, että näiden ihmisten joukossa on terrori-iskuja suunnittelevia henkilöitä. Todennäköisesti näitä henkilöitä on kuitenkin korkeintaan yhtä paljon kuin suomalaisia mielenterveysongelmaisia, jotka voivat syyllistyä vastaavanlaiseen veritekoon (vrt. ajaa autolla suojatietä ylittävien ihmisten päälle).

On fakta, että valtaosa näistä maahanmuuttajista ovat kunnollisia ja kunniallisia ihmisiä, jotka haluavat vain elää hyvää ja turvallista elämää.

Jotkut ovat  tulleet tänne, koska eivät halua tulla tapetuksi sukupuolensa tai ”liian länsimaisen” ajatusmaailmansa takia. Toiset haluavat vain elättää perheensä ja taata lapsilleen paremman tulevaisuuden. Jotkut haluavat ostaa hienon auton ja kalliin kellon.

Tiedän, että tällaisen tapahtuman yhteydessä tekee mieli ajaa kaikki muut paitsi täällä syntyneet henkilöt (ja jopa osan täällä syntyneistä) pois tältä Suomeksi nimetyltä maapläntiltä. Oikeassa elämässä se ei kuitenkaan ole lakiemme puitteissa mahdollista eikä myöskään tarkoituksenmukaista.

Syntyvyytemme on sitä luokkaa ja nyt eläkkeelle jäävät ikäluokat niin suuria, että tarvitsemme jatkossa muualla syntyneitä ihmisiä maksamaan veroja, mikäli haluamme pitää hyvinvointiyhteiskuntamme edes jotenkin pystyssä. Lisäksi tarvitsemme lisää työntekijöitä mm. koodaushommiin ja hoitotyöhön, koska syystä tai toisesta näihin ei löydy riittävästi osaavia tai halukkaita suomalaisia.

Tosiasia on myös, se, että maamme rajojen ulkopuolella on valtavasti hyvää tarkoittavia ihmisiä, jotka tarvitsevat apua. Monet heistä olisivat valmiita tekemään kovasti töitä ja voisivat tosiasiallisesti osallistua paremman Suomen rakentamiseen.

Suomalaisiin arvoihin on kuulunut heikompien ja hädänalaisten auttaminen, reiluus ja tasa-arvo. Ymmärrän hyvin, että voi tuntua epäreilulta kieltäytyä auttamassa hätää kärsiviä, kun itse elää turvallista ja taloudellisesti turvattua elämää.

Samaan aikaan on tosiasia, että monet suomalaiset eivät koe, että heidän elämänsä on niin hyvää ja turvallista kuin mitä se on ollut tai voisi olla. He kokevat että jo nyt suomalaisten on vaikea saada töitä. Siinä missä osa näkee että meillä on varaa antaa paljosta, osa kokee että tällä hetkellä maamme talous on niin tiukilla, ettei siitä ole enää varaa jakaa kaikille.

Kumpikin on tavallaan oikeassa. Olemme yhä vauraampi maa kuin valtaosa maailman valtioista — mutta samaan aikaan emme ole enää yhtä vauraita kuin ennen.

Joidenkin mielestä meillä on vielä varaa jakaa hyvinvointia hätää kärsivien ulkomaalaisten kanssa. Toisten mielestä meidän pitää ensin varmistaa, että oman maamme kansalaisten hyvinvointi on turvattu, ennen kuin edes mietimme voimmeko auttaa muita.

Tämä on arvokysymys, johon ei ole yhtä, universaalisti oikeaa vastausta. Siksi ei voida olettaa, että itsellä olisi tähän oikea ja muilla väärä näkemys.

Siksi toivoisin, että tällaisenkin tapahtuman edessä emme kääntyisi toisiamme vastaan, vaan yrittäisimme malttaa mielemme ja kielemme, kuunnella toisiamme ja löytää meitä yhdistävät asiat ja yhteiset arvot, joiden pohjalta voimme lähteä miettimään, miten teemme tästä maasta sellaisen, että meillä kaikilla olisi hyvä olla täällä.

[Kuva: Ferninand von Wright — Taistelevat metsot]

Mitä tehdä jos näet jotain kammottavaa

Tässä yksinkertainen tapa vähentää ja ehkäistä järkyttävien tapahtumien aiheuttamia traumoja. Lue, paina mieleen ja jaa tietoa eteenpäin, kiitos!

Näitkö juuri jotain järkyttävää? Eli olitko onnettomuudessa tai todistamassa onnettomuutta, väkivaltaa, veritekoa tai terroristi-iskua?

Tee tämä heti kun voit: pelaa 15-20 minuuttia Candy Crushia, Tetristä tai Bejeweled peliä tai muuta peliä, jossa käsittelet erilaisia graafisia kuvioita.

Miksi? Nyt jo useammassa tutkimuksessa on huomattu, että näiden pelien pelaaminen estää aivoja tallentamasta kamalalta näyttäviä muistikuvia muistiin traumaattisina.

Jälkeenpäin pelejä pelanneet pystyivät esimerkiksi muistamaan minkä värinen jonkun paita oli kyseisessä tilanteessa, mutta eivät nähneet painajaisia tai saaneet yhtä paljon ja yhtä kauheita flashbackeja eli takaumamuistoja kuin ne, jotka eivät olleet pelanneet pelejä.

Paras aika pelien pelaamiseen näyttäisi olevan 6 tunnin sisällä tapahtumasta, mutta pelien pelaaminen vielä vuorokauden sisällä tapahtumasta voi vähentää tapahtumiin liittyvien kuvallisten muistojen traumaattisuutta.

Lisäksi em. pelien pelaamista voi kokeilla tilanteissa, joissa heräät painajaiseen. Pelaamalla välittömästi heräämisen jälkeen peliä voit ehkä muuttaa tapaa, jolla aivosi koodaavat muiston painajaisessa näkemistäsi kuvista takaisin mieleesi.

Seikkailupelien, sanapelien (esim. sanaristikoiden) jne. pelaaminen ei auta samalla tavalla, koska nimenomaan graafisten kuvioiden hahmottaminen tilassa näyttää olevan se, mikä vaikuttaa muistojen koodaamiseen.

Tutkijat spekuloivat että hätätapauksessa myös graafisten kuvioiden piirtäminen tai ehkä jopa värittäminen voisi vaikuttaa muistojen koodaamiseen, mutta sitä ei ole vielä tutkittu. Itse mietin että vanha kunnon Rubikin kuutio voisi myös auttaa.

Ole kiltti ja jaa tätä kirjoitusta eteenpäin — voit auttaa läheisiäsi säästymään hirvittäviltä traumaattisilta painajaisilta!

[Artikkelin kuva on Akseli Gallen-Kallelan maalaus Lemmikäisen äiti, jossa äiti on juuri onkinut lapsensa ruumiin palat tummasta joesta, ommellut ne yhteen ja nyt odottaa että mehiläinen toisi hänelle hunajaa Ukko ylijumalan halleista.]