Mitä tapahtui kuin kirjasin 6 viikon ajan tekemiseni

Kuusi viikkoa sitten kuuntelin Jon Acuffin kirjaa ”Finish – Give Yourself the Gift of Done”. Kirja kertoo kuinka voimme viedä erilaiset hankkeet loppuun. Kirja sopi minulle kuin nenä päähän — ongelmanani kun on harvemmin asioiden aloittaminen, mutta aina niiden loppuun saattaminen.

Sain kirjasta monta ahaa-elämystä, mutta tärkeimmäksi nousi tämä:

Loppuun saattamisen vaikeus liittyy useimmiten jotenkin perfektionismiin eli täydellisyyden tavoitteluun.

Perfektionismi vihaa dataa, koska faktat osoittavat armottomasti missä mennään — niin hyvässä kuin pahassa.

Tämän oivalluksen innoittamana laadin vihdoin ja viimein tietokannan, jonka tekemisestä olen haaveillut jo pitkään. Ajatuksena oli kirjata tietokantaan tekemisiäni, fiiliksiäni ja ajatuksiani pitkin päivää.

Sen lisäksi kirjaisin sinne syömiseni, sykkeen vaihteluvälin, uneni ja fyysisen aktiivisuuden, joita olen seurannut jo pidempään eri menetelmillä.

Tietokannan tehtyäni kirjoitin tällaisen muistiinpanon:

”Hyvällä onnella tietokannan täyttäminen auttaa minua olemaan tietoisempi siitä, mitä olen tekemässä. Minun suurimpia ongelmiani kun on se, että tarkkaavuushäiriön takia päädyn niin helposti haahuilemaan omaan maailmaan ja unohdan kuka olen ja mitä olen tekemässä.

Tietokanta voi auttaa myös siinä, että illalla minun ei tarvitse kärsiä epämääräisestä tunteesta, etten saanut mitään aikaan. Esimerkiksi eilen illalla minulla oli tunne etten ollut saanut juuri mitään aikaan. Pitämäni lista asioista, joita olin päivän mittaan tehnyt, paljasti tuntemuksen vääräksi.

Tänä aamuna olen jo huomannut, että teen jatkuvasti liian kunnianhimoisia suunnitelmia eli aliarvioin ajan, jota käytän eri tekemisiin. Tai pikemminkin aliarvioin pienten häiriötekijöiden määrän ja oman hitauteni. Ja suunnitellessani tekemisiä unohdan ottaa huomioon myös sellaiset asiat kuin syömisen ja vessassa käynnin.

Tsägällä päivän suunnitelmien ja sitten omien tekemisten ylös kirjaaminen auttaa minua myös näkemään miten päin honkia omat aikatauluarvioni menevät.

Lisäksi tracking voi toimia hyödyllisenä asiana, joka antaa minulle stimulaatiota. Stimulaatiohakuisuus nimittäin on yksi asia, joka tuhoaa tehokkuuttani. Eli välillä ns. piilopaikkoihin tukeutuminen ei johdu niikään siitä, että yritän vältellä jotain tärkeää ja vaikeaa, vaan siitä, että tunnen tarvitsevani stimulaatiota – jotain jännittävää ja kiinnostavaa.

Tietokannan hiominen ja päivittäminen on minulle stimuloivaa. Tavallaan se on turhaa verrattuna moneen hyödyllisempään tehtävään, mutta voi olla hyödyllisempää ja kehittävämpää kuin esimerkiksi somessa surffaaminen tai tv-sarjojen katsominen.

Lisäksi se ei ole ihan niin koukuttavaa kuin muiden tuottamat viihdykkeet. En jaksa määräänsä enempää hinkata kerralla tietokantaa – joka samalla muistuttaa minua siitä, miten käytän aikaani. Ja esimerkiksi unia jne. ei voi kirjata kuin kerran tietokantaan.”

Mitä hyötyä tekemisten kirjaamisesta on?

Kuuden viikon perusteella oma ennustukseni osui (kerrankin!) oikeaan.

Somen käyttöni ja sukututkimukseen haaskaamani aika on tippunut lähes nollaan. 

Olen tehnyt säännöllisemmin ja enemmän ns. oikeita töitä. Eli en enää joudu käyttämään paria päivää ennen deadlinea aamusta iltaan työskentelyyn ja laiminlyö perhettäni, koska teen projekteja kohtuullisia määriä useamman päivän ajan ennen määräaikaa.

Osaan nykyään hieman paremmin arvioida miten paljon — tai oikeammin vähän — saan oikeasti päivässä aikaan. Niinpä olen alkanut pilkkoa isompia projekteja pienemmiksi palasiksi, jolloin olen oikeasti myös edistänyt niitä.

Eli esimerkiksi teen pihatöitä päivittäin vähintään 10 minuuttia sen sijaan että odottaisin päivää, jolloin voisin käyttää koko päivän pihan raivaamiseen.

Olen tullut myös tietoisemmaksi omien vireystasojen vaihtelusta ja sitä kautta osannut paremmin rytmittää päivääni.

Pyrin ottamaan 15 minuutin tirsat tai meditaatiotauon vähän ennen neljää, koska muuten olen klo 16-18 ihan kanttuvei.

Olen alkanut mennä vihdoin ja viimein hyvissä ajoin nukkumaan tajuttuani, että tarvitsen kolme eri muistutusta päästäkseni ajoissa sänkyyn.

Olen kehittänyt tietokantaa eteenpäin ja nyt kirjaan sinne myös päivän tavoitteet WOOP-menetelmää hyödyntäen.

Olen kuunnellut lisää erinomaisia ajan- ja elämänhallintaan liittyviä kirjoja ja saanut niistä lisää vinkkejä siihen, miten saan hämättyä itseni toimimaan reippaammin.

Tsekkaa esim. Abrey Marcuksen Own the Day ja Mel Robbinsin The 5 Second Rule.

Tärkeintä on kirjata tekemiset, ei miten kirjaat ne

Tietokannan tekeminen auttoi minua aikanaan tekemään elämäntaparemontin ja on nyt auttanut minua saamaan paremman otteen arjesta.

En silti suosittele kaikille oman tietokannan tai edes excel-taulukon rakentamista, sillä tietääkseni useimmat ihmiset eivät a) osaa tehdä tietokantoja, b) saa minkäänlaisia kicksejä sellaisten tekemisestä.

Sen sijaan suosittelen kirjaamaan millä tahansa metodilla omia tekemisiä ylös vaikka vain viikon ajan.

Tällä videolla kerron lisää tekemisten kirjaamisesta, päivän suunnittelusta sekä 5 sekunnin säännöstä, joka on auttanut valtavasti hommien hoitamisessa.

Käyttämäni apuvälineet ja sovellutukset

Miltä tietokantani näyttää?

Tässä on muutamia tärkeimpiä tietokantani ominaisuuksia.

Täytän muutaman kerran viikossa tietokantaan uni-, syke-, paino- ja aktiivisuustiedot. Periaatteessa voisin ohjelmoida ainakin osan täydentymään automaattisesti, mutta olen kokenut hyödyllisemmäksi kirjata ne käsin. Lisäksi joutuisin todennäköisesti käyttämään pari päivää sen selvittämiseen, miten saan kaikki haluamani tiedot siirtymään tietokantaan automaattisesti.

Auringon nousu ja lasku ja kalenteritiedot siirtyvät tietokantaan semiautomaattisesti.

Määrittelen joka päivälle jonkin teeman fiilispohjalta ja illalla kuittaan itselleni miten päivä meni.

Unen, liikunnan ja syömisten tarkkailu on auttanut näkemään miten elämäntapavalinnat vaikuttavat jaksamiseen. Erityisen selvästi on näkynyt miten varsinkin unen määrä ja laatu on vaikuttanut fyysiseen jaksamiseen ja syömishaluihin.

Päivän suunnitelma -näkymässä näen tämän päivän ja seuraavan kahden päivän tulevat tapahtumat. Ohjelma lataa minulle automaattisesti suunitelma-pohjaan tämän tekstin:

”Haluan tänään _, jotta _. Suurin riski on, että _. Välttääkseni _.”

Täydennän pohjaan tarkemman suunnitelman päivälle.

Suunnitelma-näkymässä mietin myös tavoitteet eri tehtäväalueille. Välillä kirjoitan aikataulusuunnitelman — joka useimmiten osoittautuu täysin ylioptimistiseksi.

Minulla on kännykkää varten ”syöttötietokanta”, johon syötän mm. muistiinpanoja, fiiliksiä, valokuvia, tehdyt tehtävät, ravinteet joita olen syönyt, kehon toimintaan liittyviä tietoja jne. Eniten käytän rutiininäkymää, josta ruksin tekemiäni rutiinitehtäviä sitä mukaa kun olen tehnyt ne.

Ilman rutiinilistaa unohtaisin varmaan puolet näistä elämääni edistävistä rutiineista tai muistaisin ne tyyliin nukkumaan mennessä.

Päivän päätteeksi siirrän kännykän pienemmästä tietokannasta tiedot tietokoneella olevaan päätietokantaan. Samalla käyn läpi miten päivä meni.

Aluksi laitoin joka päivä kaikki tehtävät, siirtymät, puhelut jne. ylös minuutin tarkkuudella. Nyt teen niin vain kerran, pari viikossa kun siltä tuntuu.

Lisäksi iPhone-tietokantaan kuuluu lapsille omistettu osio, jonka ainoa tarkoitus on ohjata lapsia toimimaan fiksummin. Sinne kirjataan niin hyvät kuin typerät teot sekä terveyttä edistävät valinnat. Alunperin tarkoituksena oli antaa myös ”ristisilmiä” epäterveellisistä valinnoista, mutta käytännössä niitä ei käytetä.

Lapset saavat itse antaa itselleen tähdet tai sydämet ja lisäksi sanella iPhonen sanelutoiminnolla mistä merkintä tuli. Jos jompikumpi pojista törttöilee, pahin rangaistus on, että veli saa antaa törttöilijälle ”kakan”.

Tarkoituksena on, että kun kumpikin lapsi saa riittävän monta päivää ilman kakkoja, he saavat jonkin palkinnon, mutta toistaiseksi ei olla päästy edes viiteen peräkkäiseen päivään ilman jonkinlaista riitelyä, härnäämistä tai muuta törttöilyä.

Millä tavoin sinä olet seurannut omia tekemisiäsi? Mitä olet itse oppinut seurannasta?

TallennaTallennaTallennaTallennaTallennaTallennaTallennaTallennaTallennaTallenna

Tunne-elämän epävakaus — mitä se on, mitä sille voi tehdä

Saatko aika ajoin — ehkä päivittäinkin — selittämättömiä tyhjyyden tunteita? Saako sinun tunteiden vuoristoratasi muiden tunne-elämän näyttämään Linnanmäen possujunalta? Koetko helposti sietämätöntä ahdistusta? Kun olet kuormittunut, tuleeko mieleesi, että haluat kuolla tai lakata olemasta?

Onneksi olkoon, sinulla saattaa olla tunne-elämän säätelyjärjestelmän häiriö, joka väärinymmärrettynä voi johtaa tunne-elämän epävakauteen (entinen rajatilapersoona).

Tunne-elämän epävakaus lähtee perimästä

Ennen luultiin, että epävakaus on seurausta vain ja ainoastaan traumaattisista kokemuksista. Nyt tiedetään, että tunne-elämän epävakaudella on geneettinen pohja. Perimän merkitys tunne-elämän epävakauden kehittymiseen on noin 40 %.

Synnynnäiset temperamenttipiirteet, jotka ennustavat epävakauden puhkeamista ovat neuroottisuus ja se, ettei lapsi ole luonnostaan mukautuva eikä tunnollinen.

Kaksi lasta voi saada täsmälleen samanlaisen kasvatuksen ja kokea täsmälleen samanlaisia vastoinkäymisiä lapsuudessaan, mutta vain siitä, jolla on synnynnäinen alttius tunne-elämän säätelyongelmiin, tulee tunne-elämältä epävakaa.

Vastaavasti kaksi lasta, joilla on kummallakin luonnostaan vaikeuksia tunne-elämän säätelyn kanssa, voivat kasvaa täysin erilaisiksi eri ympäristöissä.

Torjuvassa, tunnekylmässä, arvaamattomassa, turvattomassa ja ikävät tunteet kieltävässä ympäristössä kasvavalle henkilölle kehittyy tunne-elämältä epävakaa persoonallisuushäiriö.

Henkisesti tukevassa, rakastavassa, turvallisessa ja tunteiden säätelyä positiivisesti opettavassa ympäristössä lapsesta kasvaa ehkä voimakkaasti tunteva, hieman ailahteleva ja impulsiivinen aikuinen, joka välillä kokee tyhjyyden tunteita, mutta ei käytöksen puolesta täytä epävakaan persoonallisuushäiriön kriteerejä.

Tunne-elämän epävakailla on ”erilaiset aivot”

Tunne-elämältään epävakaiden aivojen rakenteessa ja toiminnassa on havaittu poikkeamia suhteessa aivoiltaan neurotyypillisempiin ihmisiin (eli nentteihin).

Esimerkiksi epävakaat tulkitsevat neutraalit kasvojen ilmeet helpommin negatiivisiksi (esim. vihaiseksi) kuin nentit.

Tähän voi auttaa tutkitusti yllättävä konsti: kulmien väliin tuleviin ”Sibeliusryppyihin” laitettu botox, joka heikentää kykyä tunnistaa negatiivisia ilmeitä. (Huom! Botoxia EI SAA laittaa naururyppyihin, koska tällöin taipumus surumielisyyteen lisääntyy!)

Miksi epävakauden on luultu johtuvan vain lapsuuden traumoista?

Tunne-elämältään epävakaat kasvavat yleensä perheessä, joissa vähintään toisella vanhemmista on itselläkin tunne-elämän säätelyvaikeuksia. Tällainen vanhempi tekee usein omalla käytöksellään kotielämästä jotenkin kaoottista.

Ei ole myöskään tavatonta, että perheessä toinen vanhemmista on epävakaa ja toinen esimerkiksi tarkkaavuushäiriöinen, sillä erityisen vakaat ihmiset harvemmin jaksavat katsoa epävakaiden tunteiden vuoristorataa.

Lisäksi on aika tavallista, että tunne-elämän säätelyn vaikeudesta kärsivä vanhempi yrittää lääkitä omaa ahdistustaan päihteillä, mikä tietenkin pahentaa epävakautta ja voi luoda väärinkäsityksen, että vanhemman alkoholismi aiheuttaa lapsen epävakauden.

Joskus tunne-elämältä epävakaat saavat kasvaa ns. turvallisissa olosuhteissa — esim. siksi, että heidän epävakaa vanhempansa on häipynyt kuvioista ennen heidän syntymäänsä.

Sekään ei takaa, että he oppivat säätelemään tunteitaan. Tällöin heidän poikkeava tunne-elämänsä voi herättää hämmennystä heidän tunne-elämältään vakaammissa läheisissään. Sen seurauksena epävakaa voi tuntea olevansa kummallinen, ulkopuolinen ja väärinymmärretty.

Tunne-elämän säätelyjärjestelmän häiriön hyvät puolet

Tunne-elämältä epävakaan persoonallisuushäiriön sijaan olisi ehkä parempi puhua tunne-elämän säätelyjärjestelmän häiriöstä, sillä vaikka epävakaa tunne-elämä voi vaikeuttaa kokonaisvaltaisesti elämää, olemme enemmän kuin vain pelkkä tunne-elämämme.

Tunne-elämältä epävakaan persoonallisuushäiriön diagnoosi voidaan myös purkaa, jos henkilö oppii elämään erityislaatuisen tunne-elämänsä kanssa niin, ettei se enää vaikeuta (liikaa) elämää.

Lisäksi voimakkaasta tunne-elämästä voi olla myös hyötyä — ainakin silloin, kun epävakaa osaa huolehtia neurologiastaan ja ymmärtää omaa erikoislaatuista mieltään.

Tunne-elämän epävakaa, jolla neurologia on niin tasapainossa kuin se vain voi olla, on yleensä energisempi, dynaamisempi ja elinvoimaisempi kuin muut ihmiset. Hän on seksuaalinen, intensiivinen ja karismaattinen.

Tunne-elämältä epävakaat ovat usein älykkäitä ja huumorintajuisia ja heillä on erittäin hyvä mielikuvitus. Ihannetapauksisa he suuntaavat draamahakuisuutensa luovuteen tai tärkeisiin hankkeisiin, jotka ovat muille liian pelottavia tai vaativia.

Oman hermoston vahvistaminen on tärkeää

Tunne-elämältään epävakaiden on erityisen tärkeää huolehtia siitä, että he syövät riittävästi ja säännöllisesti, nukkuvat tarpeeksi, liikkuvat (mieluiten luonnossa) ja syövät magnesiumia (sitraatti tai kelaatti, ei oksidi), D-vitamiinia (talvella), kalaöljyä ja B12-vitamiinia metyylikoblamiinina.

Neurotyypillisetkin ihmiset hyötyvät hyvistä elämäntavoista, mutta eivät romahda esimerkiksi unenpuutteesta henkisesti samalla tavalla kuin epävakaat.

Jos tunne-elämän säätelyvaikeuksista kärsivällä ei ole SSRI-lääkitystä, hän voi hyötyä L-tryptofaanista ja kärsimyskukka-yrttivalmisteista, joista voi ainakin periaatteessa saada GABA:aa.

Jos epävakaa on saanut antibioottikuurin tai syönyt paljon särkylääkkeitä, hänen kannattaa panostaa myös hyvälaatuiseen probiootteihin eli maitohappobakteereihin ja ns. prebioottisiin ruoka-aineisiin kuten juureksiin, omeniin, kaurahiutaleisiin jne., sillä epätasapainossa oleva suoliston bakteeristo pistää myös hermoston sekaisin.

Epävakaiden olisi myös erittäin tärkeää saada päivittäin kasvokkain tapahtuvia positiivisia sosiaalisia kontakteja ja mieluiten fyysistä kosketusta, koska siitä saatava serotoniini ja oksitosiini tukee heidän hermostoaan. Hätätapauksessa esimerkiksi sopivan halattava lemmikki (eli esimerkiksi koira, alpakka tai hevonen) voi ajaa saman asian.

Myös musiikki ja laulaminen, saunominen, uiminen (varsinkin avantouinti), kylmät suihkut, meditaatio ja jooga voivat tukea ja vahvistaa epävakaiden hermostoa.

Moni epävakaa on saanut apua dialektisestä käyttäytymisterapiasta (DKT).

Kaikkein tärkeintä on tulkita tunnereaktiot oikein

Tunne-elämän epävakaan on kaikkein tärkeintä ymmärtää, että kun hän kuormittuu, hänen aivonsa menevät tilttiin. Siinä tilassa hänen mieleensä juolahtaa kaikenlaisia todella typeriä ajatuksia, kuten ajatus siitä, että hänen pitää satuttaa itseään.

Lapselle, joka on perinyt huonosti toimivan tunne-elämän säätelyjärjestelmän, kannattaa opettaa jo pienenä, että kun hänelle iskee yhtäkkiä ahdistus, pohjaton suru tai huoli tai halu kuolla, se ei ole vaarallista ja kertoo vain siitä, että hänen ”aivotietokoneensa on jumissa”.

Ennen kaikkea on tärkeää kertoa, että kamalinkin tunne menee kohta itsestään ohi — ja myös pointata lapselle, kun tila on mennyt ohi: ”huomaatko, äsken sulla oli paha olo, nyt sulla on taas hyvä olo — paha olo meni itsestään ohi”. Sitä odotellessa lasta kannattaa pitää sylissä tai vaikka silitellä, jolloin hän oppii että ahdistava tunne ei ole vaarallinen.

Mitä vähemmän epävakaa näkee omat tunteensa vaarallisina tai väärinä ja mitä vähemmän hän uskoo ajatuksia, joita hänelle nousee mieleen voimakkaiden tunnekuohujen vallassa, sitä vähemmän hän tekee typeryyksiä, jotka vaikeuttavat hänen arkeaan ja sosiaalisia suhteitaan.

Epävakauden kanssa voi elää ja jopa voida hyvin ja kukoistaa, kun ymmärtää mistä on kyse, ja panostaa omaan hermoston hyvinvointiin.

Videoita oman neurologian ymmärtämiseen ja vahvistamiseen

Linkkejä tutkimuksiin

 

Kuka määrää mitä saat tehdä?

Kuka määrää mitä sinä saat tai et saa tehdä?

Yhteiskunta? Vanhempasi? Puolisosi? Kaverisi? Jumala?

On totta, että esimerkiksi Suomen lain rikkomisesta voi seurata kaikenlaisia ikäviä asioita, mutta jos tarkkoja ollaan, jos oikeasti haluat rikkoa lakia, tuskin kukaan voi estää sinua tekemästä niin.

Yhtä vähän kuin kukaan voi estää sinua tekemästä vääryyksiä, kukaan ei oikeasti estää sinua tekemästä kaikkia niitä upeita, ihania ja tärkeältä tuntuvia asioita, jotka haluaisit tehdä.

Ei ole mitään universaalia sääntökirjaa, joka sanoo, ettet sinä saa kokea onnea, rakkautta ja hyvää oloa. Ettet sinä saa väsyä, luovuttaa tai epäonnistua.

Kukaan ei oikeasti määrää, ettet sinä saa toteuttaa unelmiasi ja menestyä.

On täysin normaalia, että aika ajoin — ehkä useinkin — sinulla on epämääräinen tunne siitä, että jossain joku rajoittaa tekemisiäsi ja vaatii sinua kieltämään tunteesi. Ehkä elämässäsi on ollut tai on yhä ihmisiä, jotka vaativat sinua toimimaan tietyllä tavalla tai ovat sitä mieltä, että saat kokea vain tietynlaisia tunteita.

Mutta mistä he ovat saaneet luvan päättää puolestasi ja määrätä tunteistasi? Eivät mistään.

On totta, että perimämme, nykyinen fysiologinen tilamme, henkinen kapasiteettimme, tähän mennessä hankkimamme tieto-taito, rahatilanteemme ja joukko muita käytännön tekijöitä voivat rajoittaa sitä, mitä voimme käytännössä tehdä tässä ja nyt.

Esimerkiksi minä olen 173 cm pitkä, enkä siksi ylety vaihtamaan olohuoneemme kattolamppua ilman jakkaraa. Mutta minulla on jakkara, jolle voin nousta vaihtaakseni lampun. Ja vaikka minulla ei olisi jakkaraa, minulla on tarpeeksi mielikuvitusta ja muita huonekaluja, joiden avulla voisin nousta vaihtamaan lampun.

Minä en ole opiskellut kiinaa, joten jos tänään kohtaisin henkilön, joka puhuu vain kiinaa, emme voisi vaihtaa ajatuksia puhuen — mutta se ei estä meitä kommunikoimasta elekielellä, piirtäen tai vaikka kännykän tulkkausohjelman avulla.

Minulla ei ole tällä hetkellä pankkitililläni tarpeeksi rahaa, jotta voisin ostaa Tesla-sähköauton, jos välttämättä haluaisin sen. Mutta jos Teslan saaminen olisi elämäni ainoa tavoite, voisin myydä kaiken omaisuuteni, jonka jälkeen minulla olisi helposti varaa kyseiseen autoon. Jos tarkoituksena olisi vain ajaa autolla, voisin ottaa yhteyttä tutuntuttuun, jolla on kyseinen auto ja pyytää lupaa koeajoon.

Sen jälkeen kun olen läpikäynyt vaihdevuodet, en voi enää tulla puolisolleni raskaaksi, mutta jos yhtäkkiä sekoaisimme niin, että haluaisimme siinä vaiheessa vielä vauvan, voisimme muuttaa maahan, jossa ikäisemme ihmiset voivat käyttää sijaisäitejä tai adoptoida lapsia, alkaa sijaisäidiksi. Voisin myös erota puolisostani ja aloittaa parisuhteen henkilön kanssa, jolla on pieni vauva.

Aivotutkijoilla on näyttöä siitä, että joskus aivokemiamme rajoittaa tunneskaalaamme — ainakin hetkellisesti. Esimerkiksi tietyt serotoniinijärjestelmään vaikuttavat mielialalääkkeet voivat vaikeuttaa merkittävästi rakastumisreaktion käynnistymistä. Mutta sekään ei estä parisuhteen aloittamista tai levollisen rakkauden tunteen kokemista.

Minulla on tarkkaavuushäiriö eli ADHD, minkä takia aivojeni toiminnanohjauskeskus ei toimi yhtä tehokkaasti kuin henkilöillä, joiden aivot ovat niin sanotusti neurotyypillisemmät.

Niinpä esimerkiksi minun on lähes mahdotonta suunnitella päivääni pelkästään päässäni. Sen sijaan voin kyllä suunnitella sen paperille kirjoittamalla. Tai voin ottaa ADHD-lääkkeen, joka parantaa aivojeni toimintaa niin, että pystyn järjestämään ja muistamaan päivän tehtävät ilman paperia.

Kliinisesti masentuneena on vaikeaa kokea elämäniloa yhtä paljon ja usein kuin silloin, kun aivokemia ei ole sekaisin, mutta se ei tarkoita sitä, etteikö masentuneillakin olisi ihan hyviä hetkiä.

Toisin sanoen useimmat asiat, joiden oletamme estävän meitä tekemästä mitä haluamme, ovat vain hidasteita – jos sitäkään.

Mieti mistä asiasta sinä sanot useimmiten, että ”minun on pakko tehdä näin” tai ”en voi tehdä niin”. Missä niin sanotaan? Mikä sinua muka estää?

Tolkun ihmisen opas suvakkien ja rajakkien ihmeelliseen maailmaan

Aina silloin tällöin ajaudun keskelle maahanmuuttokeskustelua, jossa vastakkain ovat ”vihervasemmistolaiset suvakit” ja ”äärioikeistolaiset rajakit” (tai joidenkin mukaan ”natsit”). Kerta toisensa jälkeen hämmennyn siitä, miten helposti keskustelu ajautuu umpikujaan.

Kirjoitin tämän oppaan ensisijaisesti itselleni muistuttamaan siitä, miksi minun on turha sotkeutua suvakkien ja rajakkien välisiin keskusteluihin.

Oletko suvakki, rajakki vai tolkun ihminen?

Seuraava kaavio voi auttaa sinua selvittämään mihin ryhmään sijoitut maahanmuuttokeskustelussa.

Rajakit haluavat laittaa rajat kiinni

Rajakit eli henkilöt jotka haluavat laittaa ”rajat kiinni”, eivät halua Suomeen lisää maahanmuuttajia tai ainakaan turvapaikanhakijoita — tai ainakaan islaminuskoisia turvapaikanhakijoita.

He äänestävät kaikkein todennäköisimmin perussuomalaisia tai persuista eronnutta Sininen tulevaisuus -ryhmää.

Rajakit kutsuvat suvakeiksi, kukkahattutädeiksi ja vihervasemmistolaisiksi ihmisiä, jotka uskaltavat sanoa mitään positiivista maahanmuutosta, monikulttuurisuudesta ja varsinkin turvapaikanhakijoista.

Myös Laura Huhtasaaren ja Jussi Halla-ahon kritisoinnista saa rajakeilta välittömästi suvakkileiman otsaansa. Rajakkien käyttämä ”suvakkihuora” tarkoittaa puolestaan ihmistä, joka suvaitsevaisuudellaan ”huoraa” Suomeen lisää ulkomaalaisia.

Suvakit puolustavat suvaitsevaisutta ja monikulttuurisuutta

Suvakit ovat rajakkien vastavoima. He kannattavat monikulttuurisuutta, toivottavat turvapaikanhakijat tervetulleeksi ja mm. vastustavat pakkopalautuksia.

He äänestävät todennäköisimmin vihreitä tai vasemmistoliittoa, minkä vuoksi rajakit kutsuvat heitä myös ”vihervasemmistolaisiksi”.

Suvakit kutsuvat äärioikeistolaisiksi, rajakeiksi, rasisteiksi ja natseiksi ihmisiä, jotka uskaltavat esittää pienintäkään kritiikkiä maahanmuuttoa, monikulttuurisuutta, turvapaikanhakijoita tai suvakkeja kohtaan.

Tolkun ihmiset eivät ole jyrkästi puolesta eivätkä vastaan

” Tolkun ihmiset” on kirjailija Jyri Paretskoin lanseeraama käsite.

Tolkun ihmiset ovat rajakkien ja suvakkien välimaastossa oleva ihmisryhmä, joka ei suhtaudu jyrkän kriittisesti tai kritiikittömästi maahanmuuttoon.

Tolkun ihmiset voivat lukea kauhistuneena juttuja pakkopalautettavasta mummosta tai lapsiperheestä, mutta olla myös huolissaan siitä, että turvapaikanhakijoiden myötä Suomeen tulee lisää rikollisuutta ja terroristi-iskuja.

Monista tolkun ihmisistä turvapaikanhakijakysymys on niin monimutkainen, että he ovat mieluummin ajattelematta koko asiaa.

Toisaalta suvakkien ja rajakkien mustavalkoinen lähestymistapa ”joko olet täysin kritiikittömästi puolellamme tai olet vastustajiemme puolella”, tuntuu Tolkun ihmisistä vastenmieliseltä. Niinpä he jakavat maahanmuuttoon liittyvät mielipiteet mieluummin yksityisesti muiden Tolkun ihmisten kanssa, kuin saavat kuulla olevansa milloin suvakkeja, milloin rajakkeja tai jopa natseja.

Tolkun ihmiset äänestävät tavallisimmin kokoomusta, keskustaa, RKP:tä tai sosiaalidemokraatteja. He äänestivät presidentiksi Sauli Niinistön, joka tunnustautuu Tolkun ihmiseksi. Toisin sanoen valtaosa suomalaisista kuuluu Tolkun ihmisiin.

Natsit vs. rajakit

Suvakit haukkuvat usein rajakkeja natseiksi. Taka-ajatuksena on ehkä havahduttaa Tolkun ihmiset näkemään, miten vaarallisia rajakit ovat.

Tämä strategia kääntyy kuitenkin helposti itseään vastaan, sillä valtaosa rajakeista ei ole natseja, vaikka valtaosa (tai kaikki) heistä ovatkin ehkä rasisteja.

Rasismi tarkoittaa tietyn ihmisryhmän pitämistä muita huonompana esimerkiksi etnisen alkuperän, ihonvärin, kansalaisuuden, kulttuurin, äidinkielen tai uskonnon perusteella.

Se, että pitää joistain muiden kulttuurien edustajista kuten vaikkapa aasialaisista tai juutalaisista, lähipitserian turkkilaisista, afroamerikkalaisista räppäreistä tai kristinuskoisista afrikkalaisista, ei kumoa henkilön rasismia vaikkapa ”mustalaisia” tai ”ählämeitä” kohtaan.

Kyllä, rasismi on monin tavoin ongelmallista ja rasistiseen toimintaan pitää puuttua. Rasismi ei kuitenkaan tee kenestäkään automaattisesti natsia.

Natsit ovat rasisteja, jotka uskovat ”valkoisen rodun” yliherruuteen, halveksivat juutalaisia, ihannoivat Hitleriä ja haaveilevat yhtenäisen kansan asuttamasta kansallissosialistisesta valtiosta, jossa mm. tuotantovälineet ovat valtion hallussa.

Suomalaiset uusnatsit haluaisivat lopettaa Suomen, Ruotsin ja Norjan valtiot ja perustaa niiden tilalle Pohjola-nimisen kansallissosialisten valtion, jossa kansa olisi ”valkoista” ja konservatiiviset arvot kunniassa.

Suomessa on tiettävästi vain noin 300 kansallissosialistista aatetta, valkoista ylivaltaa ja Pohjola-valtiota kannattavaa uusnatsia. Rajat kiinni -teemalla ratsastavaa Laura Huhtasaarta sen sijaan äänesti Presidentiksi yli 200 000 ihmistä.

Siihen nähden miten moni tuntemani rajakki mm. vihaa pakkoruotsia ja dissaa ruotsalaisia, uusnatsien on turha toivoa edes rasistisimmilta rajakeilta tukea uuden Pohjolan valtion perustamiseen.

Edes Laura Huhtasaari ei ole natsi, vaikka moni häntä sellaiseksi haukkuu. Hän ei aja yhteispohjoismaalaista valtiota, hän on omien sanojensa mukaan sionisti eli uskoo, että juutalaisten on saatava Israel kokonaan omakseen ja hänen rasisminsa näyttää kohdistuvan vain islaminuskoisiin.

Kaikkien rajakkien haukkuminen natseiksi on siis paitsi väärän tiedon esittämistä, myös vaarallista.

Ensinnäkin rajakit, jotka eivät ole natseja kokevat, etteivät suvakit ymmärrä heitä, jolloin hedelmällisen keskustelun virittäminen on vieläkin vaikeampaa.

Toiseksi haukkumalla kaikkia vähänkin maahanmuuttoon kriittisesti suhtautuvia natseiksi luodaan mielikuva, että Suomen surkean pienellä uusnatsijoukolla olisi enemmän kannatusta ja vaikutusvaltaa, kuin mitä heillä oikeasti on.

Varsinkin väite siitä, että poliisi on uusnatsien puolella, on täysin absurdi. Uusnatsit ovat poliisin näkökulmasta uhka yhteiskuntarauhalle ja siksi heitä pidetään poliisiviranomaisten toimesta jatkuvasti silmällä.

Kolmanneksi kutsumalla kaikkia vähänkin rasistisesti ajattelevia natseiksi hämärretään sitä, mitä natsiaate oikeasti tarkoittaa. Tekemällä selkeän pesäeron natsien ja muiden rasistien ja rajakkien välille varmistetaan, ettei kukaan rajakeista ajaudu puolivahingossa tukemaan natseja ja heidän aatettaan.

Uusnatsien kanssa flirttailevia rajakkeja voi myös muistuttaa siitä, että Natsi-Saksan sotilaat tappoivat Lapin sodassa yli 2000 rajakkien ihailemaa suomalaissotilasta ja polttivat Rovaniemen.

Rotuoppia ihannoivia suomalaisnatseja voi valistaa kertomalla, että jos heillä on itäsuomalaiset sukujuuret, he eivät edusta germaanista ja skandinaavista geeniperimää ja ovat siksi natsiaatteen mukaan alempiarvoisempia kuin norjalaiset ja ruotsalaiset aateveljensä.

Suvakkien ja rajakkien kaksi eri maailmaa

Suvakkien ja rajakkien on mahdotonta löytää yhteistä linjaa, koska heidän arvomaailmansa ovat keskenään ristiriidassa.

Tämä kuva summaa rajakkien ja suvakkien suurimman arvoristiriidan:

Rajakit lähtevät siitä, että Suomen valtion tärkein tehtävä on pitää huoli omista kansalaisistaan. Rajakkien mielestä paras tapa tulla Suomen kansalaiseksi on syntyä Suomeen ns. kantasuomalaisille vanhemmille. Joissain tapauksissa myös suomalaisen tekemän adoption, naimisiinmenon, Suomessa maahanmuuttajalle syntymisen tai tärkeän työn (kuten urheilujoukkueessa pelaamisen) kautta tapahtunut maahanmuutto voidaan laskea rajakkien mielessä oikeaksi tieksi saada kansalaisoikeudet.

Suvakit lähtevät siitä, että kaikilla maailman ihmisillä pitää olla täsmälleen samat oikeudet. He kokevat, että koska elämme yltäkylläisessä hyvinvointiyhteiskunnassa, meillä on velvollisuus auttaa niitä, jotka apuamme tarvitsevat tai ainakin pyytävät.

Suvakkien mielestä meillä ei ole oikeutta asettaa itseämme esimerkiksi turvapaikanhakijoiden yläpuolelle vain siksi, että olemme sattuneet syntymään Suomeen emmekä Syyriaan.

Siksi meillä ei ole oikeutta kieltää muissa maissa syntyneiltä oikeutta asua ja elää Suomessa, jos he niin haluavat. Vielä vähemmän meillä on oikeutta vaatia muita palaamaan kotimaahansa, jos he eivät halua palata sinne — saati jos on syytä epäillä, että he voivat joutua hengenvaaraan.

Koska väite siitä, että suomalaisilla olisi etuoikeus nauttia tietyistä eduista on ristiriidassa ajatuksen kanssa, ettei kenelläkään voi olla etuoikeutta hyvinvointiin taustansa takia, on selvää, että suvakkien ja rajakkien keskustelu siitä, onko oikein jättää auttamatta turvapaikanhakijoita ajautuu aina umpikujaan.

Mikä suvakkeja ja rajakkeja voisi yhdistää?

Vaikka arvot ovat pohjimmiltaan ”vain” mielipiteitä ja makuasioita, ne tuntuvat ihmisistä ”universaaleilta totuuksilta” tai ”luonnon laeilta”.

Objektiivisesti ottaen mikään arvo ei ole absoluuttisesti parempi kuin toinen. Sen sijaan voidaan kyllä miettiä, mitä tietystä arvomaailmasta voi seurata tai edesauttaako tietty arvo tietyn tavoitteen toteutumista.

Suvakkien ja rajakkien välillä voisi EHKÄ löytää jonkin yhteisymmärryksen vaikkapa siitä, että kaikki haluavat, että Suomessa olisi hyvä elää. Samoin useimmat lienevät samaa mieltä siitä, että syrjäytyminen on huono asia ja sen minimoimiseksi pitäisi tehdä jotain.

Suvakit ja rajakit saattavat olla samaa mieltä myös siitä, että koulutuksen ja terveydenhoidon pitäisi olla ilmaista ja että vanhuksista ja lapsista pitää pitää huolta.

Sen jälkeen voidaan ehkä selvittää, mitä yhteisten tavoitteiden toteuttaminen vaatisi niin nykytilanteessa kuin erilaisissa tulevaisuuden skenaarioissa, joissa turvapaikanhakijoita ei oteta enää vastaan, otetaan yhtä paljon vastaan kuin nyt, otetaan enemmän vastaan kuin nyt jne.

Useimmat suvakit ja monet rajakit ovat yhtä mieltä myös siitä, että parasta olisi, jos ihmisillä olisi niin hyvät olot kotimaassaan, etteivät he joudu jättämään synnyinseutujaan ja sukujaan vain selvitäkseen hengissä tai elääkseen ihmisarvoista elämää.

Tähän ongelmaan yksittäisillä ihmisillä on yleensä vähän vaikutusmahdollisuuksia, mutta jo sen näkeminen, että on olemassa jokin asia, josta voidaan olla samaa mieltä, voi edesauttaa keskustelua ja vähentää vastapuolen demonisointia.

Suvakkien ja rajakkien toisenlainen todellisuus

Näin Tolkun ihmisen näkökulmasta kaikkein hämmentävintä on suvakkien ja rajakkien käsitys todellisuudesta ja siitä, miten se näkyy heidän suhteessaan mediaan.

Rajakit pelkäävät, että suvakit valtaavat (tai ovat jo vallanneet) ns. päättävät elimet ja sieltä käsin päästävät Suomeen lisää turvapaikanhakijoita. Samoin he uskovat suvakkien kaapanneen ns. valtamediat haltuunsa ja näin salaavan maahanmuuton tuomia ongelmia ja levittävän valheellisen positiivista kuvaa ns. monikulttuurisuudesta.

Rajakit kokevat myös suvakkien yrittävän hiljentää julkisen keskustelun maahanmuuton tuomista ongelmista niin, että lammasmaiset Tolkun ihmiset ovat autuaan tietämättömiä kaikesta siitä pahasta, mitä maahanmuutosta on seurannut ja voi vielä seurata.

Suvakit puolestaan pelkäävät, että Suomesta tulee natsi-Saksaa muistuttava rasistinen takapajula, jossa ei hyväksytä minkäänlaisia normipoikkeamia ja kohdellaan kaltoin kaikkia vähemmistöjä. Heitä kauhistuttaa ajatus kaikista niistä ihmisistä, jotka jäävät ilman turvaa suomalaisten suvaitsemattomuuden takia. He uskovat, että maahanmuuttovirasto ja varsinkin poliisit ovat rajakkien puolella.

He kokevat että rajakit yrittävät dominoida keskustelua tuomalla esiin pelkkiä ongelmia, lietsoa vihaa, vaimentaa rajakkeja kritisoivia toimittajia ja aktivisteja ja manipuloida tyhmät ja lapselliset Tolkun ihmiset puolelleen. Jotkut suvakit näyttävät olettavan, että kaikki Tolkun ihmiset ovat piilo-rajakkeja.

Suvakkien ja rajakkien erilainen suhde mediaan

Rajakkien viestinnän ensisijainen tavoite on ”tuoda esiin totuus maahanmuutosta” eli kertoa olemassa olevista ongelmista sekä kauhuskenaarioista, joita maahanmuutosta voi seurata. Koska he eivät luota ”vihervasemmiston valtaamaan valtamediaan”, he ovat perustaneet omia viestintäkanaviaan, joista tunnetuin on Mitvit (”Mitä vittua”) eli MV-lehti.

Heidän toinen tavoitteensa on paljastaa vihervasemmistolaisten toimittajien ja päättäjien salajuonet ja vaimentaa maahanmuuton puolestapuhujat uhkailemalla ja ahdistelemalla heitä niin sosiaalisessa mediassa kuin joskus myös ”oikeassa elämässä”.

Suvakkien viestinnän lähtökohtana näyttää olevan, että ”koska vastassa on natsit, kaikki keinot on sallittuja”. Koska ajatus natseista on niin pelottava, monet suvakit lähtevät siitä, että maahanmuuttoa kritisoiville ei saa antaa tuumaakaan periksi.

Siksi useimmat suvakit eivät siedä juuri minkäänlaista kritiikkiä maahanmuuttajia tai omaa toimintaansa kohtaan. Heidän toimintamallinaan mediassa on kertoa tunteisiin vetoavia tarinoita yksittäisien maahanmuuttajien kohtaloista  sekä paljastaa viranomaisten tekemiä vääryyksiä.

He yrittävät saada äänensä kuuluviin valtamedioissa ja sosiaalisessa mediassa, jossa heillä on useita suvaitsevaisuutta puolustavia ryhmiä.

Sekä suvakit että rajakit syyllistyvät jatkuvasti liioitteluun, dramatisointiin ja huhupuheiden levittämiseen.

Useampi suvakki kertoi avoimesti Alpakka-kohun yhteydessä, että heidän mielestään jopa valehtelu on OK, ”kun vastassa on natsit”.

Rajakit puolestaan uskovat etsivänsä totuutta, mutta heidän on vaikea uskoa todeksi faktoja, jotka eivät tue heidän uskomuksiaan. Siksi he haksahtavat suvakkejakin useammin uskomaan erilaisiin salaliittoteorioihin.

Todellisuus ei ole mustavalkoinen

Vaikka somekeskustelujen perusteella vaikuttaisi siltä, että Suomi on jakautunut kahtia ja kaikki on menossa tavalla tai toisella päin helvettiä, todellisuus ei onneksi ole ihan niin mustavalkoinen.

Otamme jatkossakin vastaan turvapaikanhakijoita

Suomi ei näillä näkymin ole irtisanomassa kansainvälisiä sopimuksia vaan ottaa jatkossakin turvapaikan hakijoita vastaan ja myöntää osalle heistä pysyvän oleskeluluvan.

Tarvitsemme lisää veronmaksajia

Suuret ikäluokat vanhenevat ja me nuoremmat ikäluokat emme halua tehdä yhtä paljon lapsia kuin he. Niinpä Suomeen tullaan jatkossa tarvitsemaan työtä tekeviä ja veroja maksavia maahanmuuttajia, jos haluamme pitää edes jotenkin nykyisen hyvinvointiyhteiskunnan pystyssä.

Taistelemme syrjäytymistä vastaan

Syrjäytyminen on tällä hetkellä yksi Suomen suurimmista haasteista. Erityisen iso ongelma on nuorten syrjäytyminen. Pahimmillaan syrjäytyminen voi kaataa koko hyvinvointiyhteiskunnan, jonka rahoitus on perustunut sille, että mahdollisimman moni työikäisistä tekee töitä.

Määrällisesti suurin joukko syrjäytyneistä on kantasuomalaisia nuoria miehiä, jotka ovat saaneet vain peruskoulun päättötodistuksen. Vaikka syrjäytyneistä pienempi osa on maahanmuuttajataustaisia, heidän syrjäytymisriskinsä on jopa 4-6 kertainen suomalaisiin verrattuna. Onneksi ongelma on erittäin hyvin tiedostettu. Päättäjät, viranomaiset ja erilaiset kansalaisjärjestöt tekevät parhaillaan paljon töitä tilanteen korjaamiseksi, joten toivoa on, että tulevaisuudessa ongelma saadaan kuriin.

Erityisen tehokasta olisi tukea niin suomalaisten kuin maahanmuuttajanaisten ja heidän tyttäriensä kouluttautumista ja työllistymistä, sillä nimenomaan äidin koulutuksella näyttää olevan suurin merkitys lapsen terveydelle, koulutukselle ja hyvinvoinnille.

Yritämme ehkäistä ”ghettoutumista”

Meilläkin on havaittavissa muista maista tuttu ilmiö, jossa samantyyppisen etnisen taustan omaavat maahanmuuttajat kerääntyvät asumaan tietyille alueille, samalla kun alueen alkuperäiset asukkaat muuttavat muuttavat muualle.

Tästä voi seurata kaikenlaisia ongelmia ja pahimmillaan jopa alueita, joille viranomaisetkaan eivät uskalla mennä. Tämäkin ongelma tiedostetaan erittäin hyvin viranomaisten keskuudessa ja moni päättäjäkin on herännyt miettimään, mitä asialle voisi tehdä. Vaikka joillain alueilla väestöpohjan muutos on ollut todella nopeaa, vielä ei ole mitenkään myöhäistä puuttua asiaan mm. kaupunkisuunnittelun ja vuokra-asuntopolitiikan keinoin.

Puututaan rikollisuuden lisääntymiseen

On myös totta, että maahanmuuttajat tekevät suhteessa enemmän rikoksia kuin kantasuomalaiset. Maahanmuuttajien tekemien rikosten kappalemäärä ja myös suhteellinen määrä näyttäisi kuitenkin olevan vähenemään päin.

Entistä tarkempi huolellisuus niin oleskelulupa- kuin turvapaikkahakemuksia arvioitaessa sekä rikokseen syyllistyneiden tehokas karkoitus Suomesta voivat auttaa laskemaan ulkomaalaisten osuutta rikostilastoissa entisestään.

Samoin on tärkeää, että poliisilla on tarpeeksi resursseja pitää silmällä Suomesta lähteneitä ISIS-taistelijoita, jotka ovat palanneet tai palaamassa takaisin Suomeen. Osalla heistä kun voi olla mielessä jatkaa ”taistelua vääräuskoisia vastaan” synnyinmaansa (eli Suomen) kamaralla.

Monikulttuuristuminen on arkinen asia

Rajakkien maailmassa maahanmuutosta seuraava monikulttuuristuminen on painajainen, mutta harva tajuaa, että turkkilaisten pyörittämät kebab-paikat, kaupungin paras kiinalainen tai nepalilainen ravintola tai jopa rakkauden perässä Suomeen muuttaneen italialaisen perustama pitseria ovat arkisia esimerkkejä monikulttuurisuudesta.

Monet kauneimmista misseistämme ja malleistamme, menestyneistä urheilijoista sekä suosituista koomikoistamme ja muusikoistamme ovat ulkomaalaista sukujuurta. Jopa monien vanhempien suomalaisten rakastamat tv-sarjat Tankki täyteen ja Reinikainen olivat maahanmuuttajan (eli Neil Hardwickin ) kirjoittamia.

 

Parannetaan turvapaikkapäätösprosessia entisestään

Maahanmuuttoviranomaisten resurssit ovat edelleen tiukilla vuoden 2015 hakemussuman jäljiltä, mistä seuraa välillä hätiköityjä ja ihmisoikeuksia rikkovia päätöksiä. Onneksi meillä on useita kansalaisjärjestöjä ja muita tahoja kyttäämässä maahanmuuttoviranomaisten mokia ja puhumassa niiden apua tarvitsevien puolesta, jotka eivät osaa itse puolustaa itseään.

Sekin on hyvä huomata, että vaikka maahanmuuttoviranomaiset syyllistyvät välillä ylilyönteihin ja virhearvioihin, suurin osa kielteisen päätöksen saaneista tyytyy päätökseen ja lähtee vapaaehtoisesti maasta, mm. kansainväisen siirtolaisuusjärjestö IOM:n avustamana.

Emme ole ihan heti muuttumassa ”toiseksi Ruotsiksi”

Toisaalta Suomen suhteellisen tiukka linja turvapaikanhakijoiden suhteen on johtanut siihen, että tällä hetkellä olemme yksi vähiten kiinnostavista kohdemaista turvapaikanhakijoiden silmissä. Ruotsiin tuli viime vuonna reilut 25 000 turvapaikkahakemusta, Suomeen noin 5000.

Suomeen tulleista hakemuksista kolmannes oli ns. uusintahakemuksia ja kaikista hakemuksista hyväksytään todennäköisesti hieman alle puolet (jos katsoo viime vuoden tilastoja).

Niinpä rajakkien pelko siitä, että meistä ”tulee toinen Ruotsi”, jossa todella runsaasta maahanmuutosta on seurannut erilaisia ongelmia, ei siinäkään mielessä ole ihan heti toteutumassa.

Edesautetaan kaikki integroitumista

Kaikkein tärkein asia maahanmuuton kääntämisessä voitoksi vaaran sijaan on  edesauttaa maahanmuuttajien integroitumista Suomeen. Sen eteen voivat jopa tavalliset suomalaiset tehdä jotain.

Ensimmäinen askel on kohdata kaikki vastaantulevat ihmiset yhtä kohteliaasti.

Suomalainen kohteliaisuus ei tarkoita tietenkään epäasiallisen käytöksen hyväksymistä tai edes erityistä ystävällisyyttä, vaan ihan vain sitä, ettei auo päätään ihmisille, joita ei tunne, eikä töni, potki, lyö, sylje tai uhkaile ihmisiä vain siksi, että he sattuvat näyttämään tietynlaiselta tai puhumaan tiettyä kieltä.

Jos vieläkin on epäselvää, onko jokin käytös hyväksyttävää vai ei, kuvittele ulkomaalaisen henkilön tilalle suomalainen naapurisi, jota vastaan sinulla ei ole mitään. Käyttäytyisitkö samalla tavalla häntä kohtaan, kuin miten aiot käyttäytyä ulkomaalaista kohtaan?

Summa summarum

Toisin sanoen tilanne ei ole mitenkään katastrofaalinen. Maahanmuutto on vuoden 2015 jälkeen ollut varsin hallittua. Isossa mittakaavassa mitään täysin peruuttamatonta vahinkoa ei ole vielä tapahtunut suuntaan tai toiseen. Maahanmuuton tuomien riskien tunnistaminen ja tunnustaminen on tärkeää, jotta voimme löytää erilaisia ratkaisuja niiden minimoimiseksi. Lisäksi on hyvä huomata, että maahanmuuttoon liittyy myös positiivisia puolia ja potentiaalia, jonka hyödyntäminen voi olla suomalaiselle hyvinvointivaltiolle suorastaan elinehto.

Lähteitä jutussa esitettyihin väitteisiin:

Lähteet ovat satunnaisessa järjestyksessä. Jotain voi puuttua. Sori.

TallennaTallenna

TallennaTallenna

TallennaTallenna

TallennaTallenna

TallennaTallenna

Miksi en laittanut stoppia Törtsin törttöilylle (ja miksi #metoo on hyvä juttu)

Kun seksuaalista häirintää esiintuova ja tuomitseva #metoo-kampanja saapui Facebook-feediini, ensimmäinen ajatukseni oli, ettei se koskenut minua.

En kokenut — enkä koe vieläkään — joutuneeni seksuaalisen häirinnän tai ahdistelun kohteeksi. Paino sanalla kokenut. Kampanjan edetessä tajusin, että olin kyllä kohdannut ja todistanut elämässäni käytöstä, jonka joku muu olisi voinut kokea seksuaaliseksi häirinnäksi tai ahdisteluksi.

Tapaus Törtsi

On ollut karmivaa lukea muiden kokemuksia seksuaalisesta häirinnästä. En toivo kenellekään sellaisia ahdistuksen, inhon ja pelon tunteita, joita liian monet naiset ovat joutuneet kokemaan.

Erityisesti kertomukset ohjaaja Lauri Törhösen käytöksestä kolahtivat, sillä ”Törtsi” oli silloin elokuvataiteen osaston johtajan, kun opiskelin siellä käsikirjoittamista.

Katsoin eilen Arto Nybergin ohjelmaa, jossa seksuaalisesta häirinnästä syytetty Törhönen oli ottamassa kantaa häntä kohtaa esitettyihin syytöksiin.

Laurin itkuisen uhmakasta esiintymistä katsoessani tunsin myötätuntoa niin tätä vanhaa äijänkäppänää kuin niitä naisia kohtaan, jotka ovat kokeneet hänen käytöksensä ahdistavaksi ja jopa pelottavaksi.

Miksi en koe tulleeni seksuaalisesti häirityksi?

Olen syntynyt vuonna 1975 ja lapsuudessani ja nuoruudessani nähnyt paljon käytöstä, joka nykyajalla tulkittaisiin seksuaaliseksi häirinnäksi.

Minun lapsuudessani tällaista toimintaa harjoittavat miehet olivat joko naistenmiehiä (jos naiset kiinnostuivat heistä) tai teinipojan tasolle jääneitä kiimaisia luusereita (jos he saivat jatkuvasti pakit). Naisiin vaikutuksen tekeviä miehiä ihailtiin ja turhaan vonkaavien käytöstä pidettiin lähinnä nolona.

Näitä miehiä oli ehkä yksi kahdestakymmenestä. Ne 19 muuta eivät syystä tai toisesta tunteneet tarvetta ehdotella naisille edes silloin, kun sitä ei paheksuttu — saati harjoittaa fyysistä lähentelyä.

Tuohon aikaan lähipiirini naiset näyttivät hanskaavan kaikenlaiset lähentely-yritykset ongelmitta.

Jos mies oli miellyttävä, hänen käytöstään pidettiin imartelevana ja se saattoi joskus johtaa pussailuun juhlapaikan pusikossa.

Jos mies ei ollut seksuaalisesti vetovoimainen, hänen käytöksensä sivuutettiin kuin täyteen tupatussa hississä haiseva pieru: teeskennellen ettei kukaan huomannut sitä.

Kun itse kasvoin aikuiseksi, toistin lapsuudessani näkemiäni toimintamalleja. Otin kivojen miesten ehdottelut imartelevana flirttinä ja sivuutin vähemmän viehättävien miesten lähentely-yritykset niin täysin, ettei niistä jäänyt juuri minkäänlaista muistijälkeä.

Niin muuttuu mailma, Laurini*

#metoo-kampanjaa ei olisi voinut syntyä 1980-luvulla. Silloin suurin osa naisista (ja kaikki miehistä), olisi reagoinut ehdotteluun ja ahdisteluun taipuvien miesten toimintaan niin kuin moni italialainen reagoi edelleenkin: ”Mitä pahaa siinä on, jos (mies) ilmaisee kiinnostuksensa?”

Ajat ovat kuitenkin muuttuneet huimaa vauhtia noista päivistä ja käytös, joka vielä minun lapsuudessani oli OK, ei ole enää hyväksyttävää. Ja hyvä niin.

Vielä 1970-luvulla laki salli tupakoinnin niin kaupoissa, sairaaloissa kuin busseissa — nyt sitä ei saa tehdä edes ravintoloissa muualla kuin tupakkakopissa.

Minunkaan lapsuudessani kaikki eivät tupakoineet ja nyt ne, jotka edelleen tupakoivat, eivät yritä sytyttää tupakkaa edes kahvilassa.

#metoo-kampanja, on tärkeä, sillä se muistuttaa ihmisiä siitä, millainen käytös ei ole OK ja miten se voi satuttaa muita.

Oman havaintoni mukaan tällaista muistutusta kaipaa tänä päivänä alle yksi mies yli neljästäkymmenestä, kun lapsuudessani sama suhdeluku oli ehkä 1/20.

Jokaista baarissa sitkeästi ehdottelevaa ja lääppivää miestä kohden on useita kymmeniä, jotka käyttäytyvät asiallisesti. Jokaista itseään turhan hanakasti tykö tekevää ja nuoria miehiä pepusta nipistelevää naista kohti on ainakin sata muuta naista, jotka eivät tee niin.

#metoo-kampanjan kuohuttaessa tunteita on hyvä muistaa, että esimerkiksi Törhösen tapauksessa hänen pahin törkymöykkyilynsä ajoittuu aikaan ennen vuotta 2014, jolloin seksuaalisesta ahdistelusta vasta säädettiin laissa.

Se mikä teki Törhösen käytöksestä mielestäni ongelmallista ei ollut se, että hän ehdotteli naisille seksiä, vaan se, että hän oli valta-asemassa niihin naisiin nähden, joille hän ehdotteli ja joita hän lähenteli.

Kuten alla olevalla videolla kerron, Törhönen on tehnyt minullekin kouluaikana yhden seksuaalissävytteisen ehdotuksen. En kokenut enkä edelleenkään koe sitä itse mitenkään ahdistavana kahdesta syystä:

Törhönen ei lähennellyt minua vasten tahtoani ja koin hänen ehdotuksensa olleen ”kokeillaan kepillä jäätä” -henkinen heitto.

Toinen on se, että syystä tai toisesta minun on vaikea kunnioittaa auktoriteetteja vain heidän asemansa takia. Niinpä mielessäni ei edes käynyt ajatus, että Törhönen olisi ollut minkäänlaisessa valta-asemassa minuun nähden.

Siksi en myöskään tajunnut pistää hänelle stoppia, eli tehnyt hänelle selväksi, että osaston johtajana hän ei olisi saanut ehdotella edes läppänä mitään seksuaalissävytteistä.

Koska minäkään en osoittanut hänelle miksi hänen käytöksensä oli väärin, Törhönen jatkoi valta-asemansa väärinkäyttöä tavalla, josta seurasi muille naisille traumoja.

Tämän tajuaminen on ollut kipein ajatus, minkä #metoo-kampanja on tuonut minulle. Toisin sanoen, #metoo-kampanja koskettaa myös minua, mutta osasyyllisenä.

Miksi ei kannata ehdotella kaikille

Olen saanut vuosien varrella useita erilaisia tarjouksia seksistä, alkaen ”mennääks panee” -henkisistä heitoista.

Minua on halailtu pyytämättä ja annettu pusuja poskille ilman lupaa. Pariin otteeseen olen ollut tilanteessa, jossa puolituttu mies on vilauttanut minulle penistä ”miten olisi, kelpaisiko” -hengessä (ei kelvannut).

Pari miestä on kertonut, että ajattelee minua runkatessaan. Olen nähnyt kerran junassa, kun minua tuijottava mies runkkasi, ainakin käsien liikkeestä päätellen.

Ulkomailla miehet ovat huudelleet ja vihellelleet perääni ja tulleet ihan vain kadulla pokaamaan sellaisella innolla, että vasta olemattomaan poikaystävään vetoaminen on saanut heidät perääntymään.

Mikään näistä tapauksista ei saanut minua ahdistumaan, saati kokemaan pelkoa.

Useimmat ehdotukset, runkkauksen todistaminen ja pippelien esittelyt olivat minusta aidosti huvittavia tilanteita. Tunsin käyttäväni seksuaalista valtaa, kun ignoroin tai torjuin kadulla huutelevat ja ehdottelevat miehet.

Se, että joku ajattelee minua masturboidessaan oli tavallaan imartelevaa, vaikka en tiedolla tehnyt mitään. Saamani halaukset ja poskipusut ovat tulleet ihmisiltä, joista pidän ja kertoivat minulle, että hekin pitivät minusta.

Siitä huolimatta ymmärrän täysin, että jollekin toiselle tällaiset tapaukset ovat ahdistavia ja pelottavia. Se, että minun kokemukseni on erilainen, ei mitenkään vähennä heidän kokemuksensa merkitystä ja oikeutusta.

Suomen vahvuuksiin on kuulunut vastuun kantaminen heikommista ja niistä, jotka eivät pysty puolustamaan itseään.

Meillä odottaville äideille kerrotaan, että alkoholin käyttö raskausaikana on kokonaan kiellettyä sen takia, että osa äideistä ei pysty jättämään juomista yhteen saunasiideriin.

Meillä on rajoitettu alkoholin ja tupakan mainostusta, jotta nuoret ja riipuuvuuteen taipuvat eivät joutuisi kiusaukseen.

Vaikka Suomessa on varmasti monia ihmisiä, jotka eivät paheksu, ahdistu tai pelkää reipastakaan ehdottelua tai jopa lempeää lähentelyä, en suosittele kertomaan kenellekään omia seksuaalissävytteisiä mielipiteitä ja toiveita, ellet ole täysin varma, että toinen haluaa sitä.

Mistä tiedän onko käytökseni sopimatonta?

Tässä muutamia turvaohjeita niille, joista tuntuu vaikealta tietää, mikä on OK ja mikä ei:

1. Älä lähettele peniksen kuvia ilman että niitä erikseen pyydetään sinulta.

2. Älä kerro seksifantasioistasi vieraille tai puolitutuille, elleivät he nimenomaan pyydä kuulla niitä.

3. Älä ehdottele henkilölle, joka on nuori ja itseäsi selkeästi nuorempi.

Jos ihastuksesi kohde on sinua yli 10 vuotta nuorempi JA alle 22-vuotias, älä tee mitään seksuaalissävytteistä. Jos hän on alle 16-vuotias, torju hänet, vaikka hän tarjoaisi itse sinulle seksiä.

4. Älä ehdottele henkilölle, johon nähden olet virallisessa valta-asemassa

Kysy itseltäsi: olenko jollain lailla valta-asemassa ihastukseni kohteeseen?

Olenko hänen esimehensä, opettajansa, valmentajansa tai pääskoeraadissa päättämässä hänen tulevaisuudestaan? Olenko häntä arvostetumpi auktoriteetti alalla, jossa hän opiskelee tai tekee töitä?

Jos olet, älä sano tai tee mitään seksuaalissävytteistä — edes siinä tapauksessa, että hän tekee aloitteen.

5. Älä koskettele ventovieraita tai kommentoi heidän ulkonäköään

Monissa maissa on edelleen hyväksyttävää, että miehet huutelevat naisten perään kadulla ja tekevät rivoja eleitä (vrt. Italia). Joissain maissa miehet katsovat voivansa käydä käsiksi naisiin, jos nämä eivät ole pukeutuneet burkhaan.

Suomessa tällainen käytös ventovieraita kohtaan ei ole koskaan sopivaa, ei edes silloin, kun olet kasvanut kulttuurissa, jossa se on OK.

6. Älä tee tarjouksia, joista ei voi kieltäytyä

Älä käy käsiksi tai ehdota seksiä tilanteissa, joissa toisen on vaikea kieltäytyä.

Eli jos toinen on ympäripäissään tai jopa sammunut, kaikenlainen ehdottelu ja koskettelu on kiellettyä, koska toinen ei ole tilassa, jossa hänen on helppo torjua sinut.

Älä tee aloitetta, jos olette paikassa, josta on vaikea päästä pois — esimerkiksi mökillä hornan kuusessa tai yöllä toisen asunnossa, josta ei pääse pois kuin kävelemällä kilometrikaupalla.

7. Usko ekalla kerralla

Joissain kulttuureissa ajatellaan, että nainen ei saa suostua liian helposti miesten ehdotuksiin tai hän on ns. huono nainen. Näissä kulttuureissa onkin tavallista, että mies joutuu liehittelemään, viemään treffeille ja vonkaamaan iät ja ajat, ennen kuin nainen suostuu seurustelemaan hänen kanssaan.

Suomessa ei ole tällainen kulttuuri. Suomalainen nainen on tasa-arvoinen miehen kanssa eikä meillä pidetä sopimattomana edes sitä, että nainen tekee seksuaalisen aloitteen.

Siksi Suomessa vonkaaminen on niin noloa. Jos suomalainen nainen torjuu pokausyrityksesi, se ei johdu siitä, että hän esittää vaikeasti tavoiteltavaa. Se johtuu siitä, että sinä et syystä tai toisesta kiinnosta häntä.

Sori.

Jos sinulle on epäselvää, tulitko torjutuksi vai et, nämä lauseet kertovat että sinut on torjuttu:

  • ”Meillä on tässä juttu kesken.”
  • ”Mä odotan mun poikaystävää.”
  • ”Kiitos ei. Hyvää illanjatkoa.”
  • ”Voitko jättää mut rauhaan.”
  • ”Painu vittuun.”

Tällä videolla kerron omasta kokemuksestani Lauri Törhösen kanssa. Videon pääpointti on se,  miten vasta muiden naisten kertomukset Törtsin toiminnasta saivat minut tajuamaan, että olen itse ollut osasyyllinen Törtsin törttöilyihin Taideteollisessa korkeakoulussa.

Tarvitseeko teinin pukeutua lämpimästi?

Tarvitseeko teinin pukeutua lämpimästi?

Lyhyt vastaus: ei tarvitse.

Pienten lasten kyky arvioida miten paljon kylmää he sietävät on huonompi kuin aikuisten. Siksi vanhempien pitää huolehtia siitä, että pienillä lapsilla on tarpeeksi vaatetta päällä.

Teini-ikäinen on riittävän vanha hakeutuakseen lämpimään tai lisätäkseen vaatteita, jos hän kokee olonsa liian kylmäksi.

K: Miksi olemme huolissamme teinien liian vähästä vaatetuksesta?

V: Koska pelkäämme heidän saavan flunssan.

Muuten hyvä, mutta flunssa ei aiheudu palelemisesta vaan flunssaviruksista.

Nämä virukset leviävät helpommin talvella, koska ilmankosteus on silloin edullisempi niiden leviämiselle ja vietämme silloin tyypillisesti enemmän aikaa suurempien ihmisjoukkojen kanssa sisätiloissa (lue: koulussa tai työpaikalla).

Toisaalta Suomessa kylmään aikaan on vähemmän auringonvaloa, jolloin saamme vähemmän D-vitamiinia, mikä heikentää kehon puolustusjärjestelmää.

Sen sijaan esimerkiksi kylmät suihkut näyttävät hieman jopa vähentävän sairastelua, eikä ole syytä epäillä, etteikö nuorten altistuminen kylmälle voisi auttaa myös heitä — varsinkin kun se harvemmin jatkuu tuntikausia.

Kylmä pää — kylmä pää

Tosiasiassa kylmäaltistus voi olla jopa hyödyllistä ”kuumaverisille” teineille. Kylmäaltistus rauhoittaa keskushermostoa ja vahvistaa vagushermoa. Mitä vahvempi vagushermomme on, sitä helpompaa meidän on rauhoittua ja pysyä rauhallisena. Samalla kylmäaltistus näyttää parantavan mielialaa, virkistävän ja vähentävän kipua.

Tämä johtuu siitä, että kylmäaltistus lisää mm. noradrenaliinin eritystä. Tämä selittää myös sen, miksi niin leffoissa kuin oikeassa elämässä järkyttyneet ihmiset kastelevat kasvonsa kylmällä vedellä rauhoittuakseen.

Toisin sanoen antamalla teinisi vaeltaa ilman pipoa saatat edesauttaa hänen mielenterveyttään!

Tulee mieleen, että missä määrin nykylasten ja nuorten mielenterveysongelmat liittyvät siihen, että he palelevat selvästi vähemmän kuin esim. minä palelin lapsuudessa?

Lapsuudenkodissani saattoi makuuhuoneessa olla aamuisin vain +16 °C, neljän kilometrin koulumatka sujui kävellen tai hiihtäen ja 1980-luvulla toppavaatteet, huopatossut ja villalapaset eivät todellakaan lämmittäneet samalla tavalla kuin nykyajan ultralämpimät talvivarusteet.

Pieni kylmäaltistus tekisi monelle aikuisellekin hyvää, sillä kylmä auttaa laihtumaan, koska se muuttaa kehon aineenvaihduntaa laihtumisen kannalta edullisemmaksi. Jotkut tutkijat miettivätkin, voisiko nykyihmisten ympärivuotinen lämpimässä pysyttely olla yhtenä osasyynä lihomiseen.

Pue lapset, anna teinin palella

Itse pukisin näillä tiedoilla pienet lapset ihan lämpimästi, mutten puuttuisi teinin pukeutumiseen, ellei hän ala saada kylmänkyhmyjä tai ellei pakkasta ole niin paljon, että riski esim. varpaiden ja sormien paleltumiin on todellinen.

Kotibileisiin tai ”kylille” (tai mikä termi nykyään onkaan) lähtevän teinin hakisin raa’asti autolla illan päätteeksi kotiin, koska siinä vaiheessa kun teini sammuu hankeen, pipolla ei ole paljon väliä.

Itse otin jo viime talvena tavaksi käydä putsaamassa auton aamuisin lumesta ja jäästä pelkässä yöpaidassa ja talvikengissä, saadakseni heti aamusta hyvän ”kylmäbuustin”. Lisäksi lopetan suihkut kylmällä vedellä huuhteluun.

Kuva: Sasha Kargaltsev

Seksuaalinen ahdistelu ja häirintä on yhtä väärin kuin varkaus

Jos kaupan hyllyssä on tarjolla tavaroita, saako niitä varastaa? Entä onko kaupan omistajan vika, jos joku kävelee kassan ohi maksamatta taskuissaan tavaraa, jonka hän on sinne piilottanut?

Jos kutsut ystäväsi kaljalle, ja hän lähtee kanssasi baariin, mutta päättääkin viime hetkellä ottaa kahvin kaljan sisään, kaadatko väkisin hänen kurkustaan kaljaa alas vain ”koska annoit ymmärtää että tulet kaljalle”?

Jos kaverisi sammuu mökillä, saatko ottaa hänen lompakostaan kaikki hänen rahansa vain siksi, ettei hän sammuneena kiellä sinua tekemästä niin?

Jos Jehovan todistaja tai pölynimurikauppias ilmestyy ovellesi ja ilmoitat hänelle ettei hänen seuransa kiinnosta, onko sinusta OK, jos hän jatkaa ovikellosi kilkuttelua ja oven takana huutelua? ”Hei ihan tosi, älä oo tollanen, puhu mun kanssa Jeesuksesta/tästä pölynimurista.”

Saako sinua lyödä turpaan ihan vain siksi, että ”olet niin turpaanvedettävän näköinen”?

Ei, ei, ei ja vielä kerran ei.

Seksuaalinen ahdistelu ja häirintä on ihan sama asia kuin varkaus, toiseen käsiksi käyminen ilman lupaa, jonkin asian pakkotuputtaminen tai ajatus siitä, ettei toinen saisi muuttaa mieltään — väärin ja kiellettyä.

Vaikka toinen seisoisi alasti edessäsi, et saa käydä häneen käsiksi ilman lupaa, ihan samalla tavalla kuin et saa varastaa naapurin autoa ilman lupaa, vaikka se olisi lukitsematta ja avain virtalukossa käynnissä talosi edessä.

Et saa viedä kaverisi lompakosta rahoja kun hän on sammunut — saati hakata sammunutta kaveriasi. Samalla tavalla et saa mennä kähmimään sammunutta henkilöä saati harrastaa tämän kanssa seksiä, koska hän ei voi antaa siihen lupaa.

Et saa tyrkyttää seuraasi muille sen jälkeen kun sinut on torjuttu — samalla tavalla kuin puhelinmyyjällä ei ole oikeutta soitella sinulle sen jälkeen kun olet kieltänyt soittamisen.

Et saa hakata ihmisiä vain sen takia että mielesi tekee hakata heidät tai edes koska he provosoivat sinua. Samalla tavalla et saa kähmiä muita ihmisiä vain sen takia että mielesi teki kähmiä heitä tai he provosoivat sinua.

SUMMA SUMMARUM:

Samalla tavalla kuin mikään mitä varkauden uhriksi joutunut on tehnyt ei vähennä varkaan vastuuta tai teon tuomittavuutta, mikään mitä ahdistelun tai häirinnän uhri tekee, ei vähennä ahdistelijan tai häiritsijän vastuuta tai teon tuomittavuutta.

Ahdistelu, häirintä ja väkivalta on aina väärin.


Kuvan lähde: Wikipedia commons.

Ketä saa pilkata?

Kuvitelkaa että peruskouluikäiset lapsesi olisivat kirjoittaneet netissä tai Whatsapp-ryhmissä tämäntyyppisiä kommentteja:

”X on ällö.”

”X ansaitsee kaiken siihen kohdistuvan raivon koska se ite aloitti pilkkaamalla muita.”

”Ei se olisi koskaan saanut tietää näistä pilkkaviesteistä, jos sen kaveri ei olisi kertonut sille niistä.”

”1000 euroa sille joka saa X:n vastuuseen siitä että se kanteli opettajalle.”

”Uskomattoman lapsellinen ja typerä ihminen.”

”Y:n whatsapp-viesti X:stä oli ehkä ilkeä, muttei yhtään niin paha kuin se mitä X teki.”

Tai kuvittele että lapsesi olisi tehnyt pilkkaavan meemi-henkisen kuvan tökerösti käyttäytyneestä opettajasta tai ilkeämielisen pilkkakyselyn rehtorista.

Miten reagoisit? Taputtaisitko päähän ja kehuisit? Kertoisitko että on oikein haukkua ja pilkata niitä, jotka ovat mokanneet? Ettei se haittaa jos jotakuta pilkkaa vähän, jos muut kiusaavat häntä paljon rajummin? Tai toista saa pilkata jos se itse on haukkunut muita tai muuten provosoinut?

Kun oma lapseni kiusaa veljeään, teen hänelle selväksi että kaikenlainen lällättely, ilkeily ja toisen härnääminen on väärin. Jos hän haukkuu minua, isäänsä, opettajaa tai muita aikuisia, kerron hänelle että niin ei saa tehdä.

Kun lapseni heittää kavereiden kanssa ”mitä tyhmä” -henkistä läppää vitsinä, selitän että vaikka heitto oli tarkoitettu vitsiksi, aina on riski ettei toinen tajua että se on vitsi ja pahoittaa mielensä. Siksi kiellän lasta haukkumasta toisia edes läpällä.

Olen joutunut opettamaan lapselleni, että jos joku toinen härnää häntä tai kaveria, ei saa lähteä vastahyökkäykseen haukkumalla saati yrittää käydä toiseen käsiksi. Olen neuvonut, että ensin pyydät toista lopettamaan kiusaamisen ja jos hän ei tottele, yrität poistua kaverin kanssa tilanteesta. Jos ilkeilijä seuraa ja jatkaa kiusaamista, menet hakemaan opettajan tai jonkun isomman selvittelemään tilannetta.

En kiellä lastani esittämästä kritiikkiä toisen toimintaa kohtaan, vaan kannustan häntä siihen. Jos hän huomauttaa siitä että kiroilen, kiitän häntä ja sanon että hän on oikeassa, koska kiroileminen on tyhmää. Tai jos hän kertoo että veli käyttäytyy ikävästi, kiitän tiedosta ja puutun asiaan, mutten anna hänen haukkua veljeä idiootiksi sen takia että veli toimi tyhmästi.

”Joo, se teki tyhmästi ja saa nyt pyytää anteeksi. Sä et saa silti haukkua sitä tyhmäksi, koska ketään ei saa haukkua.”

Tuoreimman somekohun aikaan olen havahtunut siihen, miten usein itse olen toiminut sosiaalisessa mediassa tavalla, jota en hyväksyisi omalta lapseltani.

Olen jakanut poliitikoita ja julkkiksia ivaavia meemikuvia ja -videoita. Paheksunut terävin sanankääntein mm. imettävää naista kauhistellutta stylistiä. Jakanut ja puolustanut somevaikuttajasta kirjoitettuja ilkeämielisiä pilkkajuttuja. Päivitellyt puhelimessa lasteni kuullen sarkastisin sanankääntein tyhmästi toiminutta kolmatta tahoa.

Kun minua on moitittu toiminnastani, olen puolustautunut sanomalla, että jos menee julkisuuteen tai avautuu aktiivisesti sosiaalisessa mediassa, pitää pystyä ottamaan vastaan kritiikkiä. Että on OK lyödä leikkiä ihmisestä, joka on itse ensin provosoinut tai haukkunut muita.

Onko toisen pilkkaaminen joskus OK?

Tämä on kysymys jonka kanssa painin nyt, kun joudun kertomaan 4- ja 7-vuotiaille lapsilleni toistuvasti, että toisten pilkkaaminen ja haukkuminen on aina väärin.

Kun otin uusimman somekohun yhteydessä asian esille omalla Facebook-seinällä jakamalla Katleena Kortesuon kirjoituksen, sain kuulla, että vaikka uusimmassa kohussa pilkkajuttuja kirjoittanut henkilö itse myönsi että hänen juttunsa olivat ilkeämielistä pilkkaa, niin ne olivat OK tai ainakaan pilkan kohde ei olisi saanut reagoida voimakkaasti, koska itse käyttäytyi provosoivasti.

Samoin vedottiin siihen, että muut julkkikset joutuvat kuulemaan paljon pahempia juttuja ja että myös pilkan kohteena ollutta toimittajaa oli pilkattu paljon pahemmin.

Ymmärrän kyllä, että muiden pääpointtina oli se, että toimittajan reaktio (= otti yhteyttä pilkkaajan pomoon) oli ylimitoitettu. Niin kuin minunkin mielestäni oli.

Mutta minussa koko sotku herätti kysymyksen, että miksi meille on itsestäänselvää, että tiettyjä tahoja saa ainakin tietyissä tilanteissa pilkata.

Jos kerran on olemassa tilanteita, joissa toisen pilkkaaminen ja ivaaminen on OK, niin sittenhän minun pitäisi kertoa lapselleni seuraavasti:

”Toisten pilkkaaminen ja ilkeiden juttujen kertominen toisesta on väärin silloin kun olet lapsi. Odota siihen asti että tulet aikuiseksi. Sitten saat pilkata ja ivata niitä, jotka ovat julkisuudessa tai päättävässä asemassa — ainakin jos he mokaavat julkisesti tai jos he itse ensin mollaavat muita.”

”Muita saa pilkata niin kauan kun joku toinen kiusaa niitä pahemmin.”

”Niitä saa pilkata, jotka sanoo ettei haukkumisesta tarvitse välittää.”

Auts!

Miksi minusta tuntuu väärältä ja vaikealta kertoa lapsille että on tilanteita, joissa toisten haukkuminen ja pilkkaaminen on OK, jos se kerran on oikein ja oikeutettua?

Haluanko olla tällainen ihminen?

Minä tiedän omasta kokemuksesta, miten hyvältä tuntuu purkaa omaa ärtymystä ja turhautumista jakamalla ilkeämielisiä huumorikuvia, -videoita ja -juttuja tyypeistä, joiden jutut ja asenne sotii omia arvojani vastaan.

Miten ihanaa on, kun onnistuu heittämään oikein viiltävän ivallisen kommentin, joka saa muut nauramaan.

Millainen upea yhteenkuuluvuuden tunne syntyy siitä, kun paheksun jonkun kanssa yhdessä kolmannen henkilön toimintaa.

Mutta tekeekö jostain oikeutettua se, että se tuntuu hyvältä ja muutkin tekevät sitä?

Miten muiden pilkkaaminen ja haukkuminen edistää elämää ja suurempaa yhteistä hyvää?

Tekeekö muiden pilkkaaminen minusta onnellisemman, viisaamman tai rakkaudellisemman ihmisen?

Onko tämä se malli, jonka haluan omille lapsilleni antaa?

Tällaisia kysymyksiä olen miettinyt viimeisen parin päivän aikana.

Alan taipua sille kannalle, että niin hyvältä kuin typerästi toimivien valtaapitävien ja törttöilevien julkkisten ja somettajien pilkkaaminen välillä tuntuu, se ei ole paras tapa muuttaa maailmaa.

Pilkkaaminen saa käytännössä aina pilkatun nousemaan vastarintaan, jolloin hän ei muuta käytöstään.

Pilkkaamisen taustalla on useimmiten ajatus siitä, että pilkattu ihminen on toiminut typerästi, koska hän on pohjimmiltaan tyhmä, paha tai muuten huono — eikä siksi edes tule muuttamaan käytöstään.

Pilkkaaminen ei tarjoa ratkaisumalleja, jotka auttaisivat korjaamaan virheitä tai muuttamaan ongelmia.

Ja jos olen ihan rehellinen itselleni, niin kyllä minulle tulee toisten pilkkaamisen jälkeen vähän huono omatunto ja jotenkin likainen olo.

Joskus kun olen törmännyt oikeassa elämässä ihmiseen, jonka pilkkaamiseen olen osallistunut jotenkin netissä, olo on ollut todella kiusaantunut.

Siksi olen päättänyt parhaani mukaan pidättäytyä muiden pilkkaamisesta ja ivaamisesta ainakin sosiaalisessa mediassa, julkisuudessa ja lasteni kuullen.

Olen aivan varma, että mieleni tekee jatkossakin vääntää ilkeämielistä vitsiä typerästi toimivista ihmisistä tai jakaa suurvaltioiden presidenttejä pilkkaavia meemikuvia.

Koska en tiedä mikä seuraava ajatukseni on, en tietenkään pysty estämään näitä ajatuksia nousemasta mieleeni. Sen sijaan voin estää itseäni sanomasta niitä ääneen tai kirjoittamasta niitä someen.

Pilkkaamisen sijaan voisin yrittää ymmärtää miksi jonkun jutut ärsyttävät minua. Voin kysyä, miksi minua ärsyttävä ihminen ajattelee tietyllä tavalla ja toimii niin kuin toimii.

Ylipäätään haluan keskittyä rakentavan kritiikin antamiseen. Voin tuomita toiminnan, mutta minun ei tarvitse tuomita ihmistä, saati pilkata häntä.

Haluan antaa muille heidän virheensä anteeksi, samalla tavalla kuin toivon että minulle annetaan minun virheeni anteeksi.

Ennen kaikkea haluan opettaa lapsiani esimerkilläni, en vain puheillani.

Ymmärrän kyllä, etteivät monet muut jaa kanssani tätä ajatusta. Muiden pilkkaaminen tuntuu kivalta, tarjoaa tilaisuuden tuntea ylemmyydentunnetta ja lisää yhteenkuuluvuuden tunnetta.

Toivon silti, etten olisi ihan yksin tämän ajatuksen kanssa.

Olenko?

Kuinka jaksaa paremmin kuin voimavarat on vähissä?

Tarkoituksenani oli tehdä tästä aiheesta Päivän teoria -video, mutta koska onnistuin hukkaamaan ääneni lopullisesti eilisen päivän aikana, kirjoitan aiheesta puhumisen sijaan. Voit katsoa täällä ”videotiiserin”, jonka tein ennen kuin ääni meni.

Todelliset resurssit vs kokemus voimavaroista

Meillä kaikilla on joka hetki mahdollisuus käyttää runsasta valikoimaa erilaisia resursseja eli voimavaroja. Näitä ovat esimerkiksi:

  • Raha ja muu omaisuus
  • Sosiaalinen verkosto ja heidän resurssinsa
  • Tiedot, taidot ja kokemus
  • Vireystila ja ravitsemustila
  • Keskittymiskyky ja muisti
  • Henkinen vääntövoima eli itsekuri, itsehillintä ja tahdonvoima
  • Lihaskunto ja aerobinen kunto
  • Hermoston kunto ja tila
  • Elinympäristö
  • Ymmärrys

Eri resurssien suuruusluokka ja käytettävyys vaihtelee eri aikoina.

Eli esimerkiksi aamulla vireystilasi ja keskittymiskykysi on todennäköisesti parempi kuin illalla. Palkkapäivän jälkeen sinulla on yleensä enemmän rahaa kuin päivää ennen palkkapäivää.

Jos saatavilla oleva ruoka on jääkaapissasi, se on helpommin saatavissa kuin jos se olisi vielä kaupassa.

Kokemuksesi siitä, miten paljon sinulla on resursseja käytössä ei usein — tai ehkä koskaan — vastaa sitä miten paljon niitä on oikeasti saatavilla.

Miksi? Koska koet vain ajattelusi ja se, MITÄ AJATTELET käytössä olevista resursseista ratkaisee kokemuksesi.

Ehkä olet joskus ollut tilanteessa, jossa olit varma että rahasi olivat loppu. Koit ahdistusta koska ajattelit olevasi rahaton.

Sitten menet pankkiautomaatille katsomaan miten paljon tili on miinuksella ja sinne onkin ilmestynyt yllätyspalkkio tai muu rahasumma, jota et ollut muistanut tai osannut odottaa vielä. Rahat olivat tililläsi jo silloin kun koit olevasi täysin persaukinen.

Oletko koskaan ollut hereillä aamukolmelta, koska olet ollut juhlimassa tai rakastellut uuden kumppanin kanssa?

Tunnet tällöin olosi todennäköisesti vähemmän väsyneeksi, kuin jos olet valvonut kolmeen oksennustautiin sairastuneen lapsen kanssa tai tehden puuduttavaa koulutehtävää. Olet nukkunut ihan yhtä vähän, mutta koska ajatuksesi valvomisen syystä ovat erilaiset, koet valvomisen eri tavalla.

Tai oma esimerkki eiliseltä päivältä:

Heräsin aamulla flunssan takia huonosti nukutun yön jälkeen uupuneena. Joka paikkaa särki, nenä vuosi, ääni alkoi pettää ja olo oli todella ankea. Mieli teki perua aamun käsikirjoituspalaveri, mutta koska siitä olisi seurannut useita aikatauluongelmia, tsemppasin itseni palaveriin.

Palaveri oli äärimmäisen hauska ja innostava. Se kesti yli kolme tuntia ja koko sinä aikana en kokenut minkäänlaista väsymystä tai kipua — vain iloa, innostusta ja vahvan tunteen siitä että olen elossa.

Palaverin jälkeen menin istumaan autoon ja yhtäkkiä tunsin olevani vieläkin väsyneempi ja kipeämpi kuin aamulla.

Todennäköisesti en edes ollut merkittävästi väsyneempi saati kipeämpi (mitä nyt ääni oli mennyt) kuin aamulla, mutta verrattuna äskeiseen uskomattoman hyvään oloon autossa istuminen ilman ääntä ja ideointia tuntui vieläkin kurjemmalta.

Se mihin tilannettamme vertaamme, vaikuttaa myös kokemukseemme tästä hetkestä.

Niin moni aikuinen laihduttaja katsoo nuoruuden valokuviaan ja miettii, että ”miten ihmeessä mä luulin olevani tuolloin lihava ja ruma — mähän olin silloin ihan nätti ja normaalipainoinen”.

Havainto johtuu siitä, että he vertaavat nuoruuden kuvissa olevaa itseään eri laihuus- ja kauneusstandardeihin kuin mihin he vertasivat itseään nuorena.

Jos kaikki kaverisikin ovat köyhiä ja ostavat vaatteensa kirppikseltä, sinun on helpompi iloita kirppislöydöistä ja etkä tunne itseäsi niin köyhäksi kuin jos kaikki ympärilläsi tienaavat kymmenen kertaa enemmän kuin sinä ja ostelevat hienoja merkkivaatteita.

Siksi on mahdollista että nuori opiskelija tuntee olevansa rikkaampi kuin miljardöörien kanssa hengaava monimiljonääri.

Mitä tehdä jos kokee että voimavarat ovat vähissä

Jos haluat kokea että sinulla on enemmän voimavaroja kuin mitä tunnet niitä olevan, voit muuttaa kokemustasi muutamalla eri tavalla.

Listaa kaikki resurssit

Ensinnäkin voit tehdä itsesi tietoiseksi kaikista ulottuvillasi olevista resursseista, joita et ehkä ole tullut ajatelleeksi.

Listaa ihan käsin kirjoittamalla paperille seuraavat asiat:

1.
Kaikki ihmiset joilta voisin pyytää ja saada jonkinlaista apua jos sinun olisi ihan pakko saada apua — katso Facebook-kaverilistaa ja puhelimesi yhteystietoja. Halutessasi voit kirjata jokaisen nimen perään minkälaista apua voisit saada: neuvoja, palveluksia, rahaa, uusia kontakteja, henkistä tukea, ruokaa jne.

2.
Kaikki tiedot, taidot, kokemukset ja kyvyt mitä sinulla on.

On hyvä idea tehdä itselleen todella kattava ”hehkutus-CV” eli ansioluettelo, johon päivittää jatkuvasti uudet osaamisalueet — aina alkaen parin tunnin erikoisluennoista ja päivän työkeikoista alkaen. Voit myös listata kaikki tietokoneohjelmat joita osaat käyttää, kaikki kielet, liikuntalajit, musiikki-instrumentit ja muut taidot joita olet opiskellut yhdenkin oppitunnin ajan.

3.
Kaikki työvälineet, työkalut, laitteet ja vehkeet joita sinulla on käytössäsi ja joita voisit heposti lainata läheisiltäsi (eli esim. autot, tietokoneet, kännykät, printterit, sahat, peräkärryt, uunit, mikrot, veneet, sukset jne.).

4.
Kaikki rahat mitä sinulla on ja mitä voisit saada. Eli listaa varsinaisen rahan ja luoton lisäksi tieto siitä, miten paljon voisit saada vielä pankista lainaa, erilaiset työtilaisuudet joita tekemällä voisit saada lisätuloja (ml. sienien ja marjojen poimiminen jne.) sekä omaisuuden, jonka voisit hätätilanteessa myydä.

5.
Jos ongelmanasi on, että saat liian vähän unta, listaa kaikki sellaiset tavat, joilla voisit jotenkin parantaa unen kokonaismäärää ja laatua.

Siis esimerkiksi aikaisemmin sänkyyn meneminen, tietokoneiden, kännyköiden ja muiden laitteiden sulkeminen pari tuntia ennen nukkumaanmenoaikaa, kofeiinin käytön lopettaminen, lapsen lähettäminen mummolaan yökylään että saat nukkua yhden kokonaisen yön, yhtä aikaa lapsen kanssa päiväunien nukkuminen (ja raa’asti kotitöiden ignoroiminen) jne.

6.
Jos ongelmanasi on terveydentilaan liittyvät asiat, listaa kaikki tavat, joilla terveyttäsi voitaisiin parantaa — älä mieti onko sinulla siihen rahaa vai ei, vaan tyydy listaamaan asiat joilla terveydentilaasi voisi TEORIASSA parantaa. Tsägällä listaa tehdessä mieleesi juolahtaa myös sellaisia asioita, jotka voit tehdä jo nyt terveytesi parantamiseksi.

7.
Kaikki hyvät muistot ja onnistumiskokemukset.

8.
Kaikki asiat, joista olet tai ainakin olet ollut joskus elämässäsi kiitollinen — jopa siinä tapauksessa että niitä ei enää ole. Pääpointtina on huomata miten paljon hyviä asioita olet saanut elämässäsi.

Näitä listoja tehdessä vierähtääkin helposti tunti, päivä tai viikkoja. Kun olet kertaalleen tehnyt listat, voit vetää ne esiin aina kun alkaa tuntua ettei sinulla ole mitään resursseja. Lisäksi voit täydentää niitä sitä mukaa kun mieleesi juolahtaa uusia voimavaroja.

Aivan varmasti hämmästyt sitä, miten paljon sinulla on resursseja käytössä.

Mieti miten asiat voisivat olla vieläkin huonommin

Koska se mihin vertaamme nykytilannetta vaikuttaa siihen, miten sen koemme, kaikkein yksinkertaisin tapa saada nykytilanne tuntumaan paremmalta on verrata sitä johonkin vieläkin huonompaan tilanteeseen.

Kaikkein tehokkainta on, jos voit verrata nykytilannetta lähtötilanteeseen ja huomata millaista edistystä on tapahtunut.

Esimerkiksi kotimme julkisivuremontti on kesken ja pihan laittaminen ihan puolitiessä. Jos tuijottaisin näitä ongelmakohtia, voisin varmasti saada itseni syvään tyytymättömyyden tilaan. Jos kuitenkin vertaan tilannetta siihen, mikä se oli kaksi vuotta sitten — saati kolme vuotta sitten kun tämä talo hankittiin, niin tunnen valtavaa ihmetystä, kiitollisuutta ja helpotusta siitä, miten olemme päässeet jo näin pitkälle lähtötilanteesta.

Samalla muistan kaiken sen työ- ja rahamäärän, mikä talon remontointiin on uhrattu, jolloin talo tuntuu tärkeämmältä ja arvokkaammalta.

Toisaalta en vieläkään pysty tekemään töitä samaan malliin kuin ennen lapsia, mutta kun muistan miten vähän pystyin tekemään töitä vuosi sitten — saati neljä vuotta sitten, nykyinen työhön käytettävissä oleva aika ja aivokapasiteetti tuntuu ruhtinaalliselta.

Laske standardeja

Ei ole mitään universaaleja standardeja siihen, mihin kaikkeen meidän pitäisi pystyä. Mitä odotuksia sinulla on tai oletat muilla olevan, ne ovat vain mielipiteitä, eivät universaaleja totuuksia tai sääntöjä.

Moni pitää kiinni itselleen liian kovista standardeista, koska olettaa sen motivoivan tekemään enemmän. Mutta jos voimavarasi ovat vähissä esimerkiksi valvottavan vauvan takia, olet varmasti jo huomannut että standardisi saattavat enemmän ahdistaa ja stressata kuin innostaa ja tsempata.

Mitä jos raa’asti päättäisit että kokeilet tehdä joka hetki parhaasi ja katsoa mihin se riittää. Kun keskityt vain tähän hetkeen ja tekemään käsillä olevan tehtävän mahdollisimman hyvin, päädyt todennäköisesti jopa parempaan lopputulokseen kuin jos yrittäisit kiristää ja piiskata itseäsi saavuttamaan liian kovat vaatimukset.

Keskity tähän hetkeen

Tässä hetkessä asiat ovat lähes aina OK tai jopa hyvin. Jos epätoivon keskellä pysähdyt kuuntelemaan tai katsomaan ajatuksiasi, huomaat kyllä että eniten ahdistusta ei seuraa siitä, että ajattelet mitä ympärilläsi tapahtuu tällä sekunnilla. Suurin ahdistus syntyy siitä, kun murehdit mennyttä tai pelkäät tulevaisuutta.

Keskellä yötä valvova ihminen ei ole yleensä niinkään huonona siitä, että on sillä hetkellä väsynyt, vaan siitä, että miettii miten kamala seuraavasta päivästä tulee.

Tai jos valvomisen syy on lapsi, tuskaa saattaa tuottaa ajatus siitä että ”mitä jos tää lapsi ei nukahda koskaan” tai ”tää lapsi on jo huutanut tunnin ja voi hyvinkin huutaa vielä tunnin” — ei ajatus siitä että ”tällä sekunnilla lapsi ei nuku” tai ”juuri nyt vauva huutaa”.

Emme käytännössä koskaan stressaa juuri työn alla olevaa tehtävää, vaan niitä tehtäviä, jotka odottavat tämän tehtävän jälkeen tai mitä tapahtuu jos tämä tehtävä ei valmistu ajoissa.

Jos keskittyisit ihan vain siihen, mitä teet tällä sekunnilla, et kokisi ahdistusta — ja todennäköisesti työkin tulisi nopeammin tehtyä, kun antaisit sille täyden huomion.

Hengitä!

Tiedän itse kyllä miten vaikeaa on keskittyä tähän hetkeen jos on ahdistuksen vallassa. Sitä voi helpottaa alkamalla hengittää tietoisesti syvään. Panosta varsinkin uloshengitykseen.

Vielä tehokkaampaa on oikaista ryhtinsä ja hengittää pidempään ulos kuin sisään — näin muutat sydämesi sykettä epätasaisemmaksi (mikä on hyvä asia) ja aktivoit vagushermon, joka siirtää kehosi taistele ja pakene -tilasta lepää ja sulattele tilaan.

Jos voit mennä ulos metsään tai merenrantaan hengittämään, niin aina parempi. Metsässä ja meren äärellä oleilu näyttää rauhoittavan hermostoa tehokkaammin kuin neljän seinän sisällä istuminen tai asvalttiviidakossa samoilu.

Lisäravinteet ja muut vinkit

Kirkasvalolamppu auttaa tutkitusti piristämään ja parantamaan mielialaa pimeimpään vuodenaikaan. (Korvavalo on tutkitusti huuhaata, älä haaskaa siihen rahojasi.)

Käytännössä kaikki Suomessa asuvat tarvitsevat talvisin D-vitamiinia purkista. Tarve on alkanut jo nyt. D-vitamiinin puutos aiheuttaa monenlaisia ongelmia, mukaanlukien väsymystä.

Monet saavat myös liian vähän magnesiumia, joka edesauttaa D-vitamiinin imeytymistä. Varsinkin jos ruokavaliosi sisältää vain jonkin verran tai ei ollenkaan täysjyväviljaa, siemeniä ja pähkinöitä, magnesium-lisäravinne todennäköisesti parantaa mielialaasi ja keskittymiskykyäsi.

HUOM! ÄLÄ KÄYTÄ MAGNESIUMOKSIDIA. Se auttaa lähinnä ummetukseen, mutta ei imeydy tarpeeksi hyvin kehoon. Käytä valmisteita joissa on magnesiumsitraattia, -glukonaattia, -orotaattia tai -aspartaattia.

Jos kärsit edelleen väsymyksestä, kokeile B12-vitamiinia. Minulla on geenimutaatio, joka vaikeuttaa yleisimmin käytetyn B12-vitamiinin imeytymistä. Minun pitää ottaa oma B12-vitamiinini metyylikobalamiinina. Sitä saa jopa paikallisesta Alepasta. B12-vitamiinia tarvitaan nimenomaan hermoston toimintaan sekä energia-aineenvaihduntaan, joten sen nauttiminen voi vähentää väsymystä ja uupumusta.

Panosta uneen, yritä liikuttaa kehoasi pitkin päivää aina kun voit, ulkoile mahdollisimman paljon, varsinkin luonnossa.

Mitä enemmän pystyt hyväksymään sen, että välillä resurssit ovat pienemmät kuin yleensä tai muilla ja mitä enemmän keskityt tekemään parhaasi tässä hetkessä, sitä enemmän saat irti voimavaroistasi — olivatpa ne miten pienet tai suuret tahansa.

Voimia ja onnea matkaan!

Rakkauskirje Hotelli Punkaharjulle (ja vähän Saimi Hoyerillekin)

Reilu kuukausi sitten Facebookissa tuli vastaan ilmoitus Jani Toivolan Rohkeutta ja Unelmia viikonloppuretriitistä tms. Hotelli Punkaharjulla.

Facebook-kaveristoni on sellaista, että feediini ilmestyy usein kaikenlaisia mainoksia self help -kursseista. Useimmiten ne lipuvat silmieni ohi muistijälkeä jättämättä.

Jostain syystä jokin tässä ilmoituksessa kuitenkin kolahti. Luin ilmoituksen kunnolla ja ihmettelin, mikä ilmoituksessa niin vetosi — minulla kun on jo niin rohkeutta kuin unelmia.

Olisin ehkä jättänyt asian sikseen, jos kälyni ei olisi paria päivää myöhemmin jakanut samaista ilmoitusta ja kysellyt lähteekö joku messiin. Nyt sisäinen fiilis oli niin vahva, etten empinyt hetkeäkään vaan soitin samantien kälylle ja sanoin ”lähdetään”.

Viikko sitten perjantaina matkasimme kälyn kanssa junalla kohti Punkaharjua. En ollut koskaan ennen käynyt siellä, ja vasta äskettäin olin saanut DNA-sukututkimuksen avulla selville, että isäni äidin isoisän suku oli kotoisin Punkaharjun vieressä olevan Säämingin ja Kerimäen seuduilta. (Ja vasta tätä kirjoitusta tehdessäni huomasin, että itse asiassa 7 sukupolvea sitten yksi sukuhaara asui Kauvonniemellä Punkaharjulla!)

Olin lukenut netistä hehkutuksia Hotelli Punkaharjusta. Olin myös katsonut ja etsinyt kuvia hotellista, joka näytti ihan kivalta ja kodikkaalta, mutta rehellisesti sanottuna ei mitenkään ihmeelliseltä. Niinpä olin henkisesti varautunut siihen, että paikka olisi ihan jees, mutta ei mikään ihmeellinen elämys. Onneksi olin väärässä.

Miksi Hotelli Punkaharju on maaginen paikka

Hotelli Punkaharju on niitä paikkoja, joille mikään kuva ei tee oikeutta, koska paikan fiilis syntyy jostain muusta kuin vain siitä, miltä siellä näyttää.

Paikka itsessään miellyttää kyllä silmää monin eri tavoin, mutta on paljon enemmän kuin upeat hongat, harjumaisema ja puiden välissä kimalteleva järvi. Tai todella laadukkaasti, tyylitajuisesti, harmonisesti ja silti persoonallisesti ja hauskasti sisustettu hotelli.

Koska en ollut ennen ollut Punkaharjulla tai edes vastaavissa maisemissa, jo viimeinen junamatka Parikkalasta Luston asemalle ja sitten lyhyt ajomatka (1,5 km) juna-asemalta hotellille olivat jännällä tavalla sykähdyttäviä. Jokin isoissa suorarunkoisissa hongissa, kumpuilevassa maastossa ja sieltä täältä näkyvistä järvistä kolahti kummallisella tavalla 37,5 % savolaiseen sieluuni.

Hotelli Punkaharju näyttää ulospäin isolta vanhalta pitsihuvilalta. Koska hotellin paraatipuoli on järvelle päin, ensivaikutelma paikasta on ”ihan kiva” ja kotoisa, muttei mitenkään tajunnan räjäyttävä.

Astuimme sisään hotelliin respaan johtavista ovista. Aula oli siisti ja hyvin hoidettu, muttei vieläkään mikään ”ooh” -kokemus. Ennen kuin heitimme kamat mukavaan hotellihuoneeseen, lähdimme tsekkaamaan missä ravintola on. Ja siitä alkoikin sitten ihastuksesta huokailu.

En halua spoilata hotelliin lähtevän kokemusta yksityiskohdilla, mutta tässä on mielestäni yksi syy Hotelli Punkaharjun viehätysvoimaan: yhden jos toisen kulman takaa avautuu yllättäen erilaisia kiinnostavasti sisustettuja tiloja.

Eli esimerkiksi kävellessäni suoraa valkoista käytävää, jonka seinällä on kiinnostavia vertailuvalokuvia hotellin ympäristöstä n. 100 vuoden takaa ja nyt, minut yllättää iloisesti käytävän toisella reunalla avautuva älyttömän kodikas lounge-alue.

Hotellin sisustuksessa yhdistyy fantastisella tavalla sen alkuperäiset sisustusratkaisut (esim. ruokasalin katto), hotellihuoneiden ja julkisten tilojen antiikkihuonekalut, moderni design (tsekkaa lounge-alueen pöydät ja ruokasalin lamput), suomalainen lasitaide (tsekkaa lounge-alueen lamput ja ruokasalin maljakot) sekä taide.

Eri miljööt näyttävät hyvältä jo ensisilmäyksellä ja sitten kun katse kiinnittyy yksityiskohtiin, aistielämys vahvistuu.

Sama tunnelma jatkuu ulkona. Hotellin sijainti harjun päällä johtaa siihen, että maisema näyttää hyvinkin erilaiselta siitä riippuen missä kohtaa harjua on ja katsooko ylös vain alaspäin.

Hotellin henkilökunta on huikeaa — ystävällistä, lämmintä ja silti persoonallista ja selvästi jalat maassa. He puhuvat lämpimään sävyyn pomostaan Saimista (mistä lisää myöhemmin).

Ruoka on ihan mielettömän hyvää ja siinä käytetään kekseliäästi niin paikallisia ruoka-aineita kuin sesongin kasviksia. Ikävöin edelleen lauantai-illan viiden ruokalajin illallisella ollut sienikeittoa. En tajua miten se oli niin mielettömän hyvää. Kälyni puolestaan addiktoitui tatti-suklaakekseihin.

Hotellissa on joka puolella pieniä yksityiskohtia, joista näkee, että joku on oikeasti miettinyt millainen on unelmien hotelli ja toteuttanut sen.

Esimerkkinä vaikkapa laadukkaat käsisaippuat, asiakkaiden lainattavaksi tarkoitetut sateenvarjot ulko-oven vieressä ja julkisten tilojen vessan erinomainen kuukautissuojavalikoima (pieni asia jolla voi olla suuri vaikutus sopivalla hetkellä).

Sen lisäksi väitän, että hotellia ympäröivässä ilmassa on jotain aivan erityistä. Siis kirjaimellisesti.

Eri tutkimusten mukaan metsä ja varsinkin mäntyjen ja muiden havupuiden erittämät kemikaalit (”phytoncide”) näyttävät laskevan stressihormonitasoja, parantavan keskittymiskykyä ja vahvistavan kehon puolustusjärjestelmää. Ei ole sattumaa, että suomalaiset keuhkoparantolat perustettiin aikanaan juurikin mäntymetsien keskelle.

Toisena iltana oloni oli niin oudon euforinen, että vaikka se varmasti selittyi osin loistavalla seuralla, mahtavalla ruoalla, kauniilla miljööllä ja saunajoogalla, väitän, että myös meitä ympäröivä ilma vaikutti positiivisesti hermostooni.

Jani Toivolan Rohkeutta ja Unelmia

Varsinainen kurssi oli myös kokemus, jota on vaikea kuvata sanoin. Minulle tärkeämpää kuin mitä Jani puhui ja mitä harjoituksia teimme, oli se maaginen yhteydentunne, joka meidän osallistujien välille syntyi.

Oikeastaan ei tee mieli puhua itse ”kurssista” sen enempää, koska uskon, että jos yksikin osallistuja olisi puuttunut tai ollut erilainen, koko ryhmän dynamiikka ja sitä kautta kokemus olisi ollut toinen. Ei välttämättä huonompi, mutta erilainen.

Sen vain sanon, että olen vieläkin jotenkin ällikällä lyöty siitä, mikä henki meidän ryhmäläisten kesken syntyi ja millaisia muutoksia näimme toisissamme viikonlopun aikana.

En koe olevani rohkeampi tai unelmoivani enemmän kuin ennen viikonloppua, mutta silti koen saaneeni enemmän irti viikonlopusta kuin uskalsin toivoa.

Janilla on seuraava kurssi Porvoossa lokakuussa 2017. Käsittääkseni se on jo ohjelmaltaan vähän erilainen kuin meillä, mutta varmasti tsekkaamisen arvoinen.

Uskomattoman upea Saimi Hoyer

Lopuksi on vielä pakko hehkuttaa Hotelli Punkaharjua pyörittävää Saimi Hoyeria, joka viime viikonloppuna pääsi mun henkilökohtaiseen ”Upeimmat naiset ikinä” -kunniagalleriaan.

Tutustuin Saimiin päällisin puolin syksyllä 2005, kun lähdimme isommalla seurueella ikimuistoiselle reissulle Pietariin juhlimaan valokuvaaja Olga Poppiuksen valokuvanäyttelyä, jossa Saimi oli mallina. Tuohon aikaan Saimi tunnettiin ensisijaisesti kansainvälisen tason huippumallina.

Tuolloin Saimista jäi fiilis, että hän oli erittäin energinen, rohkea, itsevarma ja kova mimmi, mutta että hänen energiansa oli arvaamaton kuin hurrikaani. Samaan aikaa ihailin Saimin itsevarmuutta ja tyylikkyttä ja pelkäsin hänen terävyytään. Niinpä pysyttelin reissun ajan kunnioittavan välimatkan (lue: turvavälin) päässä hänestä.

Koska jostain syystä en ole koskaan tuntenut minkäänlaista mielenkiintoa muotia tai ylipäätään vaatteita kohtaan ja harvemmin luen kotimaisia naistenlehtiä, en ole seurannut Saimin tekemisiä käytännössä lainkaan viime vuosina.

Niinpä mielikuvani hänestä perustui ensisijaisesti vuosien takaiseen kohtaamiseen ja tapaaminen kaikkien näiden vuosien jälkeen jännitti.

Hukkaan meni hyvä jännitys. Saimi oli vähintään yhtä energinen, rohkea ja itsevarma kuin 12 vuotta sitten, mutta nyt hänen energiallaan tuntui olevan selkeä suunta, mikä antoi sille vakautta, lämpöä ja positiivista voimaa.

Näin viikkoa myöhemmin huomaan, että kaikista viikonloppuna kuulemistani koskettavista kertomuksista mieleeni jäi pyörimään eniten Saimin tarina siitä miten äitiys, vakava sairastuminen, maalle muutto ja lopulta vahva kutsumus huolehtia historiallisesta hotellista olivat muuttaneet häntä. Raa’asta jalokivestä oli hioutunut täydellinen timantti.

Vaikka ensimmäiset 1,5 vuotta Hotelli Punkaharjun emäntänä eivät ole todellakaan olleet helppoja, olen todella iloinen siitä, ettei Saimi, hänen puolisonsa ja muu tiimi hotellin takana antanut periksi. Heidän rakkautensa historiallista paikkaa kohtaan näkyy ja tuntuu.

Minulla on todella vahva fiilis siitä, että Saimi on laittanut alulle jotain niin huikeaa, että vuosien päästä Punkaharju tullaan tuntemaan (taas) yhtenä Suomen tärkeimmistä matkailukohteista.

Missaat mielestäni jotain olennaista, jos et käy ainakin kahvilla Hotelli Punkaharjussa. Upeista puitteistaan huolimatta sinne on helppo mennä sellaisena kuin on — oli sitten valtionpäämies, moottoripyöräilijä tai pienten lasten äiti maalta. Itse en malta odottaa, että pääsen sinne taas uudestaan.

Ja vaikka tämä hehkutus saattaa tuntua vähän överiltä, niin se kumpuaa täydestä sydämestä — maksoin viikonlopusta täyden hinnan enkä saanut tai ole saamassa mitään alennuksia tai muita etuja. Hotelli Punkaharju on vain niin upea paikka, että toivon, että jokainen suomalainen kävisi kerran elämässään ainakin tsekkaamassa sen.