Alaston ja meikattu totuus

Blogimaailmassa on pyörinyt jo hetken ”meikitön totuus” -meemi. Itseäni tämä vähän naurattaa, kun olen melkein aina meikitön ja ainakin VIP-jäsenet ovat nähneet vaikka kuinka monta videota, jossa rouva Manninen on enemmän tai vähemmän vastaheränneenä selittämässä näkemyksiään inhimillisestä kokemuksesta…

No, eilen oli Nelosen kevätinfo -pressitilaisuus, jossa olin esittelemässä kirjoittamaani Villa Helena -draamasarjaa, joka alkaa tulla Neloselta 1.1.2013.

Sarja on todellakin jotain ihan muuta kuin mitä täällä Suomessa on totuttu näkemään. Erittäin dramaattinen, hullu, hauska ja myös roisi. Itse en olisi uskaltautunut revittelemään ihan näin rajusti ilman sarjan ensimmäistä ohjaajaa Elias Koskimiestä. Elias loi sarjaan todella omaperäisen maailman, jonka sarjan toinen ohjaaja Annika Grof vei sitten ihan uudelle tasolle omalla ammattitaidoillaan.

Villa Helenan tuottaja Teea Hyytiä patisti minut käymään meikattavana ja kammattavana ennen tapahtumaa. Useamman lapsen äitinä Teea taisi tietää, että pieni hemmottelu voisi piristää tätä(kin) mammaa. Facebook:in puskaradion kautta löytyi kovasti kehuttu meikkaaja  Janne Suono, joka pyynnöstäni teki Villa Helena -hengessä dramaattisen meikin ja ”dallas-tukan”.

Tässä lopputulos itse iPhonella kuvattuna. Vasemmanpuoleinen on ”hieman” Snapseed-ohjelmalla säädetty, oikeanpuoleinen superdramaattinen versio on otettu Hipstamaticilla ja säädetty Snapseedilla.

Ja sitten lähtökohta ensin aamulla kuvastusta VIP-videosta ja sitten kampaajalta:

Buahahahahaaa! Kyllä, meikki ja kuvankäsittelyohjelmat ovat ihmeellinen asia!

Janne meikkasi minut niin, etten nähnyt peiliin. Kun hän käänsi minut ympäri, purskahdin hervottomaan nauruun, koska en tunnistanut itseäni peilistä! Siis tiesin kyllä että se olen minä, mutta jotenkin tajuntaan vain ei mahtunut että se todellakin olin minä.

Oli kyllä kivaa olla ammattilaisen laitettavana. Mietin, että sitten kun lapset ovat vanhempia ja äidillä enemmän vapaa-aikaa ja vaurautta, ei välttämättä olisi hullumpi idea käydä esim. isompia juhlia tai ihan vain puolison kanssa vietettävää ”treffi-iltaa” varten laittautumassa.

Toisaalta on kivaa huomata olevansa niin sinut oman naamansa kanssa, että viihdyn erittäin hyvin kaupungilla meikittömänäkin — jopa silloin kun naamassa on näppyjä. Aika hyvin siihen nähden, että joskus 14-vuotiaana olisin mieluummin mennyt ulos pussi päässä kuin ilman finnien päälle paklattua meikkikerrosta.

Silloin kun itseni tätä nykyä meikkaan, käytän edelleen keväällä 2011 Anna Törröseltä oppimaani alle 5-minuutin metodia, josta tein aikanaan ekan videoni:

Haluatko oppia käyttämään tekoälyä tekstin tuottamisessa, käsikirjoittamisessa tai opinnäytetöiden tekemisessä?

Tsekkaa Kurssisivuiltani kurssit.kutri.net esim. Kirjoittajajäsenyys, Opinnäytetyökurssi tai Tekoäly yrittäjän kaverina -kurssi, joilla kaikilla opetan muun hyvän lisäksi tekoälyn käyttöä erilaisten tekstien tuottamisessa.

1 ajatus aiheesta “Alaston ja meikattu totuus”

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Scroll to Top