Havahtumisia

Supercoach Academyn ensimmäinen viikonloppu on kunnialla ohi ja sen opit ovat ehtineet pari päivää muhia mielessä. Jotain havaintoja olen kirjoitellut Kutri.net:in Facebook-sivuille ja vielä enemmän VIP-sivuston blogiin.

Varsinkin VIP-sivustolle kirjoittaminen on saanut tajuamaan, miten paljon tehokkaammin sitä oppii ja ymmärtää asioita, jos kokeilee selittää ne omin sanoin.

Eräs tiedemies (jonka nimeä en muista) on todennut että: ”jos et osaa selittää asiaa yksinkertaisesti, et ole ymmärtänyt sitä”. 

Olen huomannut viimeisen viiden päivän aikana, että ymmärrän oikeasti aika perinpohjaisesti mielenrauhan, ajatusten ja tunteiden välisen suhteen. Nyt mietin miten voisin kertoa saman asian niin monella tavalla, että asia aukenisi muillekin.

Asiaa helpottanee se, etten ole nyt markkinoimassa mitään hienoa itsekehiteltyä teoriaa, vaan pointtaamassa faktan, jonka tajuttuaan jokainen ihminen tunnistaa sen tosiasiaksi. Ikävä kyllä valtaosa meistä on aivopesty jo lapsuudessa sulkemaan silmänsä totuudelta ja selittämään maailmaa mitä ihmeellisempien teorioiden kautta.

Tässä yksi yritys avata silmäsi:

  1. Mielenrauha on perustila, johon palaamme automaattisesti useita kertoja päivässä.
  2. Paha mieli, ahdistus, stressi, murehtiminen, viha, jne. ovat poikkeustiloja, jotka luomme omilla ajatuksillamme. (Ja niin on myös kiitollisuus, ilo, innostus jne.)
  3. Jos luulet että asia on päinvastoin, se johtuu vain siitä, että kiinnität huomiota mielentilaasi vain silloin kun se on poikkeuksellisen huono (tai erityisen hyvä).
  4. Voimme kokea vain sen, mihin kiinnitämme huomiomme. Muut asiat hoituvat tavallaan automaattiohjauksella. Jos esimerkiksi luet jännittävää kirjaa ja syöt samaan aikaan, et välttämättä edes muista jälkeenpäin muista mitä olet syönyt, saati miltä se maistui (ellet ole kiinnittänyt ruoan makuun erikseen huomiota.)
  5. Pystymme kiinnittämään huomiomme oikeasti vain yhteen asiaan kerrallaan. Jos luulet kiinnittäväsi huomiosi kahteen asiaan yhtä aikaa, se johtuu siitä, että huomiosi on siirtynyt salamannopeasti asiasta toiseen.
  6. Yksinkertaisin tapa kokea lisää mielenrauhaa on alkaa kiinnittää tietoisesti huomiota niihin hetkiin, kun mielesi on palannut automaattisesti mielenrauhaan — esim. heti herättyäsi tai saatuasi yhden asian juuri loppuun.

Paino sanalla kokeminen — ts. ongelmanasi ei ole koskaan se, etteikö kehosi ja mielesi pääsisi mielenrauhan tilaan — ainoastaan se, että et koe olleesi mielenrauhassa, koska et ole kiinnittänyt kyseiseen tilaan huomiota silloin kun olet siinä. Niin luonnollinen mielenrauhan tila meille on.

Lisää totuuksia ja jossain vaiheessa myös ruokapäiväkirjoja kunhan arki saadaan vähän paremmin pyörimään. Hauskaa uutta päivää sinne Suomeen, minä alan nyt nukkua.

Haluatko oppia käyttämään tekoälyä tekstin tuottamisessa, käsikirjoittamisessa tai opinnäytetöiden tekemisessä?

Tsekkaa Kurssisivuiltani kurssit.kutri.net esim. Kirjoittajajäsenyys, Opinnäytetyökurssi tai Tekoäly yrittäjän kaverina -kurssi, joilla kaikilla opetan muun hyvän lisäksi tekoälyn käyttöä erilaisten tekstien tuottamisessa.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Scroll to Top