Miksi itsensä kehittäminen on typerää ja turhaa

Viisas ja muutenkin fantastinen Kukka kirjoitti blogiinsa 10 faktalta tuntuvaa asiaa, lähinnä läsnäolosta. Kirjoitus ja sen kirvoittama keskustelu sekä jutun taustalla oleva Hesarin artikkeli innostivat katsomaan kovin muodikasta onnellisuuden ja menetyksen  tavoittelua ja ylipäätään pyrkimyksiä kehittää itseään.

Ajatus siitä, että sinun pitäisi jotenkin ”kehittää itseäsi”, jotta voisit kokea enemmän onnea, menestyä paremmin ja olla muutenkin parempi ihminen on mielestäni ihan täysin järjetön.

Miksi?

Koska me ihmiset olemme synnynnäisesti hyviä, rakastavia ja oikeudenmukaisia. Olemme luovia ja kykeneviä löytämään uusia ratkaisuja tilanteessa kuin tilanteessa. Voimme kokea täyttä onnea tässä ja nyt — olosuhteista riippumatta.

Mikä parasta — olemme kaikki päivittäin ainakin hetken ajan tässä täyden onnen, hyvyyden, rakkauden ja luovuuden tilassa. Useimmat meistä ovat siinä monta kertaa päivässä ja jotkut valtaosan ajasta.

Ainoa ero sellaisen ihmisen välillä, joka käy vain kääntymässä omassa hyvyydessään ja sellaisen ihmisen välillä, joka on siellä valtaosan ajasta on se, että se, joka toteuttaa valtaosan ajasta omaa täydellisyyttään, näkee totuuden itsestään ja ihmisyydestä.

Sillä hetkellä kun koet tarvetta tavoitella menestystä menestyksen vuoksi, kokea suurempaa onnea, kehittää itseäsi ollaksesi parempi ihminen, lisätä luovuuttasi, olla enemmän läsnä tai tehdä jotain ollaksesi rakastettavampi ja rakastavampi, ajattelet sumeasti eli olet alhaisessa mielentilassa.

Jokainen meistä käy alhaisessa mielentilassa useita kertoja päivässä, joten siinäkään ei ole mitään ihmeellistä tai väärää. Onneksi sisäinen järjestelmäsi palauttaa sinut pian hyvään oloon, jos et tee huonosta olostasi ongelmaa.

Mutta olet väärässä, jos kuvittelet, että se mitä ajattelet alhaisessa mielentilassa on totta ja se, miten näet maailman korkeassa mielentilassa, on vain haihattelua tai illuusiota.

Ja tämä vaarallinen väärinkäsitys on syypää siihen, että ihmiset tekevät elämää tuhoavia ratkaisuja: ahnehtivat, hyväksikäyttävät, hyökkäävät, satuttavat fyysisesti, valehtelevat, varastelevat, huijaavat ja pettävät.

Ratkaisu on äärimmäisen yksinkertainen: nähdä ja näyttää muille, että se, mitä ajattelemme kurjissa fiiliksissä ei ole totta. Että tunnemme vain oman ajattelumme. Että alhaisessa mielentilassa ajattelumme on niin sumeaa, ettemme edes tajua ajattelevamme vaan luulemme kokevamme suoraan ”todellisuuden”.

Että alhainen mielentila ei ole vaarallinen vaan menee itsestään ohi, kun emme tee siitä numeroa tai yritä ratkaista ongelmiamme sieltä käsin alentuneella ajattelukyvyllämme.

Että se, mitä ajattelemme silloin kun olomme on helppo, kevyt ja levollinen on totta. Että elämä on henkisesti juuri niin kevyttä, helppoa ja turvallista, kuin miltä se näyttää. Että kaikkiin käytännön ongelmiin on olemassa ratkaisu. Ja että meillä on täysi kapasiteetti löytää se vastaus — tilanteessa kuin tilanteessa.

HUOM! LISÄYS! Tämän kirjoituksen pohjalta käydyn keskustelun myötä (ks alla) haluan täsmentää yhden asian:

Kun puhun tässä kirjoituksessa ”itsensä kehittämisestä”, tarkoitan sitä ilmiötä, jossa itsensä kehittämisen taustalla on joko suoraan fiilis, että ihmiseltä puuttuu jotain tai hänessä on jotain korjattavaa TAI taka-ajatus, että ”sitten olen onnellisempi, rakastetumpi tai tunnen olevani menestyneempi, kun olen saanut tämän asian kuntoon.”

Totta kai aina kun seuraat sisäsyntyistä uteliaisuuttasi, annat itsesi kokea oppimisen iloa ja toteutat luovuttasi, ymmärryksesi maailmasta kehittyy ja mahdollisesti jollain kriteerillä mitattuna myös menestyt, mutta silloin se on seuraus, ei päätarkoitus.

Hyvä nyrkkisääntö on tämä: “teenkö tämän KOSKA olen jo täysin hyvä, ehjä ja rakastettava ja voin kokea täyttä onnea tässä ja nyt — vai JOTTA olisin (joku päivä) hyvä, ehjä ja rakastettava ja kokea enemmän onnea?

Tällä 12 minuuttia pitkällä otteella Kolme prinsiippiä virtuaalikurssin Mieltä-käsittelevästä videosta puhun lisää siitä, miksi on tärkeää, että havahdumme näkemään totuuden itsestämme ja mm. siitä, miksi menestyksen tavoittelu on turhaa ja tyhmää.

Tässä on myös Chade-Meng Tanin TED-puhe, johon viittaan videolla.

Haluatko lopettaa itsesi etsimisen ja kehittämisen ja keskittyä olennaiseen: uuden luomiseen ja elämän edistämiseen? Liity Kolme Prinsiippiä virtuaalikurssille ja näe totuus itsestäsi ja maailmasta. Kutri.net:in VIP-jäsenet saavat kurssista tuntuvan alennuksen. Lue lisää VIP-jäsensivuilta.

Haluatko oppia käyttämään tekoälyä tekstin tuottamisessa, käsikirjoittamisessa tai opinnäytetöiden tekemisessä?

Tsekkaa Kurssisivuiltani kurssit.kutri.net esim. Kirjoittajajäsenyys, Opinnäytetyökurssi tai Tekoäly yrittäjän kaverina -kurssi, joilla kaikilla opetan muun hyvän lisäksi tekoälyn käyttöä erilaisten tekstien tuottamisessa.

22 ajatusta aiheesta “Miksi itsensä kehittäminen on typerää ja turhaa”

  1. Mitä mieltä sitten olet sellaisesta ”itsekasvatuksesta”, jonka tavoitteena on tosiaankin tulla paremmaksi ihmiseksi? Esimerkiksi sellaisesta, että huono kuuntelija treenaa tietoisesti kykyään keskittyä muihin? Tai että äärimmäisen kärsimätön tyyppi muistuttaa itseään harkitsemaan, ennen kuin laukoo ulos mitä ensimmäisenä mieleen juolahtaa? Tai että joku paatunut pessimisti rupeaakin hakemaan tietoisesti positiivisia puolia elämästä? Kaikki tämä on mielestäni itsensä kehittämistä, mutta en näe noissa mitään pahaa. Tarkoitus ei ole tavoitella suurempaa onnea, mutta jalostua ihmisenä kyllä.

    1. Jenga – Kaikki kuvaamasi käytösmallit ovat seurausta alhaisesta mielentilasta – kiireellisyyden, pakon, huomionkipeyden jne tunteesta. Tunteesta että minun pitää tehdä vaikutus ja saada sanottua sanottavasti ettei kukaan luule minua tyhmäksi tms.

      Tiedän tämän, koska itse olen käyttäytynyt noin alhaisessa mielentilassa – ja välillä vieläkin käyttäytydyn jos en tajua olevani alhaisessa mielentilassa.

      Sillä hetkellä kun tajuan olevani alhaisessa mielentilassa näen ettei tässä tilanteessa kannata paljon puhua. En tee sitä ollakseni kohtelias tai parempi ihminen vaan koska tajuan etten näe selkeästi ja tarpeeksi kertoo mielentilastani, ei siitä että minun pitää sanoa jotain.

      Jos yritämme puuttua pelkästään huonoon käytökseen, käytämme paljon energiaa auton öljyvalon korjaamiseen sen sijaan että näkisimme ydinongelman ja ”korjaisimme” sen.

      1. Hahaa, mä olen täysin eri mieltä! En usko, että kaikki johtuu vain alhaisesta mielentilasta. Ihminen voi olla mitä parhaimmalla mielellä, ja juuri siksi kuunnella huonosti – koska on niin super innoissaan siitä omasta jutusta. Enkä usko, että kärsimättömyys johtuisi vain alhaisesta mielentilasta, ja että jokainen kärsimätön ihminen olisi korkeassa mielentilassa kärsivällinen kuin enkeli… Toiset möläyttelevät mitä sattuu ihan vain siitä syystä, etteivät ole koskaan tulleet ajatelleeksi, mitä vaikutuksia heidän lausunnoillaan voi olla muihin ihmisiin, tai että on sellainenkin mahdollisuus kuin olla hiljaa.

        Mun mielestä on päinvastoin erittäin fiksua puuttua itse omaan huonoon käytökseen. Muutenhan sitä voi aina vedota siihen että olen alhaisessa mielentilassa, ja sen takia tiuskin nyt tässä mitä sattuu, ei johdu susta, koita vaan kestää. Tuohan on älyttömän piittaamatonta. Alhainen mielentila tai ei, mutta ihminen päättää miten käyttäytyy.

        Oletan, että sun pointti oli tuossa se, että jos tajuaa olevansa alhaisessa mielentilassa, niin sitten tavallaan automaattisesti jättää typeryydet tekemättä. Mutta mun pointti on se, että ihmiset tekevät typeryyksiä myös ollessaan korkeassa mielentilassa, sekä silkasta tottumuksesta, tai koska ovat oppineet reagoimaan tietyllä tavalla. Tarkoitin itsekasvatuksella sellaista tilannetta, että tiedostaa jonkun tuollaisen heikkouden, ja sitten haluaa muuttaa omaa toimintatapaansa.

        Väittäisin, että esimerkiksi kuunteleminen on taito, jota meille ei opeteta kunnolla esim. koulussa, vaikka esimerkiksi esiintymiseen panostetaan. Mutta kuka tahansa voi opetella kuuntelemaan, jos haluaa.

        1. Heheee! Toi korkea mielentila on siitä huono termi, että sen yhdistää helposti ihan vain iloiselta vaikuttavaan mieleen. Mutta tarkoitan sillä nimenomaan rentoa, levollisesta ja kevyttä fiilistä. Ja siinä tilassa olen läsnä tässä hetkessä, huomioni on toisessa ja maltan kuunnella toista.

          Edelleen – vanhana keskeyttelijänä ja möläyttelijänä – ja varmaan pahimmasta päästä olevana sellaisena – voin kertoa että sillä hetkellä alan

        2. Äh, lähti liian aikaisin…

          Niin sillä hetkellä ku alan keskeytellä ja möläytellä, kehoni on jännittynyt, ajatukseni pyörivät enemmän omissa ajatuksissani ja siinä mitä aion sanoa seuraavaksi kuin siinä mitä toinen oikeasti sanoo, minulla on pelko etten pääse sanomaan mielessäni pyöriviä juttuja jne.

          Eikä alhainen mielentila ole mikään oikeutus huonosti käyttäytymiselle – päinvastoin! Kun alkaa huomata alhaisen mielentilansa, on helpompaa ja luonnollisempaa malttaa mielensä ja kielensä kuin jos vain yrittää olla puhumatta päälle ”koska se on epäkohteliasta”.

          Mutta vitsi on myös siinä, että kun tajuaa miten mielentilat vaikuttavat ajatteluumme ja käytökseemme, ei tarvitse erikseen ”poisopetella” jokaisesta huonosta tavasta – riittää että näkee missä mielentilassa on, jolloin on itsestäänselvää esim. ignoroida oma tarvetta avautua.

  2. Oon kyllä kanssa sitä mieltä ettei missään mielentilassa ole järkevää päästellä suustaan mitä vain.Yksi asia josta edellisessä suhteessa kärsin paljon oli exän jatkuva mollaaminen esin,mun siskoista,kavereista,omista kavereista,sisaruksistaan….Kaikki olivat hulluja ihan joka asiassa.Ensin aattelin sen olevan vaan kuittailua,mutta jatkuvasti,jokaisen tämän talon ulkopuolisen tapaamisen jälkeen se toistuessaan oli loukkaavaa.Mutta se mies oli sellanen jolle mikään ei käynyt milloinkaan,paitsi kalja tai muu alko ja sen tarjoajat.Niin kauan kun juomaa oli tarjolla kaikki ihmiset olivat hienoja,mutta sitten jälkeenpäin alkoi inhottava arvostelu.Tää on yksi esimerkki ja mun kokemus.kuunteleminen ja kuuleminen on kaksi asiaa,jälkimmäistä kannattaa kehittää.

    1. Sissi ja Jenga — kiitos kommenteistanne!

      Edelleen — toisten ihmisten mollaaminen, ilkeämielinen kuittailu, raivoaminen, haukkuminen, keskeyttely jne. on aina turhaa ja aina merkki alhaisesta mielentilasta.

      Mutta vitsi on siinä, että kun olet korkeassa mielentilassa eli olosi on kevyt, rento ja levollinen, näet itsesi, muut ja maailman kirkkaasti, et TEE mitään noista.

      Esimerkiksi ex-kumppanisi saattoi olla tässä tilassa tyyliin käytyään juuri vessassa, yksin oman harrastuksensa parissa tai muutamina muina ohikiitävinä hetkinä.

      Sekin on hyvä huomata, että huonon käytöksen puutoskaan ei välttämättä tarkoita, että ihminen on korkeassa mielentilassa. Esim. itse voin olla tätä nykyä alhaisessa mielentilassa ja silti olla keskyttämättä muita tai olla muuten hiljaa, koska tunnistan oman tilani ja näen miten järjetöntä on nyt avata suuta.

      Toisaalta tunnen ihmisiä, jotka eivät näe omaa alhaista ajatteluaan, mutta jotka on koulittu lapsesta asti hillitsemään itsensä tilanteessa kuin tilanteessa, vaikka kuinka viha kuohuisi sisällä, mutta jotka sitten ”kostavat” jollain muulla tavoin — mököttämällä, kasvattamalla kaunaa ja kuittaamalla takaisin pidemmän ajan kuluttua, puhumalla pahaa selän takana, käyttämällä suhteitaan toisen maineen ja kunnian tuhoamiseksi jne.

      Jos et tajua ettei ajattelusi ole nyt kirkasta koska olet tavalla tai toisella kiihtyneessä, jännittyneessä, ahdistuneessa, levottomassa, hermostuneessa, pelokkaassa tai vihaisessa mielentilassa, käyttäydyt erittäin todennäköisesti jollain tavalla ”huonosti” tai tavalla, joka vaikeuttaa tai suorastaan tuhoaa elämää laajassa mittakaavassa.

      Lievimmillään tämä voi johtaa turhiin impulssiostoksiin, koska myyntitilanteessa uskot ajatuksen ”tämä tilaisuus toistu” — pahimmillaan tämä johtaa fyysisiin väkivallantekoihin.

      Ehkä pitää keskiviikon blogikirjoituksessa vielä selventää noita mielentiloja ja nimenomaan sitä, mistä korkean mielentilan tunnistaa.

  3. alice_wonderland

    Varmaan hölmö kysymys, mutta tässä ei itsensä kehittämisellä kai tarkoiteta mitään uusien asioiden opiskelua (esim. kieltenopiskelu), vaan psykologista itsensä kehittämistä? Mutta onhan jo tämän kutri.netin sisällön lukeminen itsensä kehittämistä. Itse kehitän itseäni siksi, että se on kiinnostavaa ja kivaa. Jos jonkun ”suuren filosofisen ajattelijan” kirjoitukset eivät jaksaisi kiinnostaa, niin en niitä lukisikaan.

    1. Joo ei, en tarkoita uusien asioiden oppimista yleensä — vaan nimenomaan asennetta, että ”minun on kehityttävä ihmisenä, jotta kelpaan paremmin, olen onnellisempi, rakastetumpi, menestyneempi” jne.

      1. Tässä tulee esiin meidän kokemusmaailmoiden erilaisuus. En ole koskaan kehittänyt itseäni kelvatakseni jotenkin paremmin, se ei suoraan sanottuna ole tullut mieleenikään, koska tuo ”hyvä, ehjä ja rakastettava” -mantra on ollut minulle itsestään selvää aina. Siis ihan aina, en ole koskaan epäillyt sitä hetkeäkään. Siitä huolimatta pyrin paremmaksi ihmiseksi, mutta tämä on ainoa paikka jossa siitä olen koskaan mitään julkisesti sanonut.

        Luulen, että meidän (siis Katri sun ja mun) välinen ero tässä asiassa on se, että sun kehittämisprojektit ovat lähteneet liikkeelle ihan eri lähtökohdista. Musta tuntuu, että et oikein voi uskoa, että joku haluaa kehittää itseään ihan vain itsensä kehittämisen takia, ilman että kellään ulkopuolisella olisi asian kanssa mitään tekemistä. Mutta se on vähän sama asia kuin jätteiden kierrätys. En minä kierrätä siksi, että saisin paremman omantunnon tai tuntisin saavani enemmän hyväksyntää ja ihailua. Kierrätän siksi, että haluan pelastaa maailman. Oikeastaan yritän tässä rautalangasta vääntää, että ihmisten taustat voivat olla niin erilaiset, että myös motiivit ja toimintatavat voivat olla erilaisia, olipa mielentila mikä tahansa.

        Musta tuntuu myös, että tämän asian selittäminen on vähän sama, kuin jos sä yrität selittää kolmea prinsiippiä ihmiselle, joka ei oikein tajua mistä on kyse. Asia on itselleni kristallinkirkas, eikä se herätä mitään negatiivisia ajatuksia tai tunteita, ainoastaan neutraaleja. Mutta on vaikea saada toista uskomaan, että asia on niin tai noin, jos vastapuoli ei ole valmis vastaanottamaan tietoa ja hyväksymään uutta näkökulmaa. Tästä sulla lienee kokemusta itselläkin…

        1. Jenga — nimenomaan! Sulle ”itsensä kehittäminen” tarkoittaa ihan eri asiaa kuin ihmisille, jotka kokevat että heissä on jotain vikaa, joka pitää korjata. Siis sama juttu kuin pelko-homman kanssa, haha! 😀 Sä olet todellakin niitä vähän harvinaisempia ihmisiä, jotka ymmärtävät inhimillisen kokemuksen synnyn aika pitkälle luonnostaan.

          Ja musta on niin ihanaa, että olet täällä kommentoimassa — muistuttamassa, että tämän voi ymmärtää luonnostaan.

          Ja en puhu todellakaan viittaa kirjoituksellani omasta hyvästä olosta kumpuavaan uusien asioiden oppimiseen, jossa lähtökohtana on pikemminkin uteliaisuus: ”Kuinka tehokkaasti voin tehdä tämän?”, ”Kuinka hyvä voin olla tässä?”

          Veikkaan ettei sun ole koskaan tarvinnut myöskään opetella erikseen olemaan keskeyttämättä toisia tai kuuntelemaan toisia tai olemaan möläyttelemättä saati olemaan sanomatta rumasti, koska olet niin sinut omien huonojen hetkiesi kanssa, eikö niin? Koska sä olet operoinut jo pitkään — ehkä koko ikäsi — korkeasta mielentilasta eli sieltä rennosta, levollisesti mielentilasta käsin.

          Mutta tosiaan, on iso joukko ihmisiä — ja kirjoitukseni on suunnattu heille — jotka kokevat että heidän pitäisi jotenkin ”kehittää itseään”, jotta voisi kokea enemmän onnea, menestyä paremmin ja olla muutenkin parempi ihminen.

          Siksi he juoksevat terapioissa, lukevat self help -kirjoja ja käyvät kursseilla ja koulutuksissa, jotka lupaavat tehdä heistä jotenkin parempia, ehjempiä, rakastettavampia ja kelvollisempia ihmisiä.

          Eli kyllä mä näen sun pointin ja ehkä voisin lisätä tohon kirjoitukseen saman disclaimerin, jonka laitoin mun henk.koht. Facebook -sivuille eli tämän:

          ”Jep, olen ihan oikeasti sitä mieltä että itsensä kehittäminen, jotta olisi parempi ihminen ja menestyksen TAVOITTELU menestyksen vuoksi on todella höpsöä.

          Totta kai aina kun seuraat sisäsyntyistä uteliaisuuttasi, annat itsesi kokea oppimisen iloa ja toteutat luovuttasi, ymmärryksesi maailmasta kehittyy ja mahdollisesti jollain kriteerillä mitattuna myös menestyt, mutta silloin se on seuraus, ei päätarkoitus.”

          Hyvä nyrkkisääntö on tämä: ”teenkö tämän KOSKA olen jo täysin hyvä, ehjä ja rakastettava ja voin kokea täyttä onnea tässä ja nyt — vai JOTTA olisin (joku päivä) hyvä, ehjä ja rakastettava ja kokea enemmän onnea?”

          1. Ok, aletaan päästä taas samalle aaltopituudelle 🙂 Tässä huomaa, miten hankalaa voi olla selittää asioita, kun sanat tarkoittavat kokemuksista riippuen ihan eri asioita.

            Pakko vielä vastata tohon sun kysymykseen, koska valitettavasti asia ei ole noin auvoinen. Olen aikuisena opetellut kuuntelemaan paremmin, ja myöskin möläyttelen vähemmän kuin esim. 10 vuotta sitten. Kumpikaan toiminta ei ollut koskaan pahantahtoista, mutta sosiaaliset tuntosarveni eivät ole aina olleet kovin herkälle säädettyinä. Saatoin siis kommentoida niin, että ajattelin ääneen mitä ensimmäisenä mieleen juolahti. Hyvässä fiiliksessä, mutta yleensä varsin raatorehellisesti. Ihmiset loukkaantuivat välillä, enkä aina edes tajunnut sitä. Joku muu saattoi jälkikäteen huomauttaa, että toi ei ehkä ollut diplomaattisin tapa ilmaista asia. Puhuin siis omista kokemuksista tuolla ylempänä.

            En tietenkään voi muistaa mielialojani noissa tilanteissa, mutta koska perusfiilikseni on kevyt, en jaksa uskoa että olen joka kerta ollut alhaisessa mielentilassa, kun olen jotain varomatonta suustani päästänyt. Pikemminkin kyse on ollut siitä, että en ole ymmärtänyt millaisista kommenteista ihmisillä on taipumusta loukkaantua. Edelleen hämmästyn sitä ajoittain, koska en omasta mielestäni ole sanonut saati sitten tarkoittanut loukata ketään. Tähän kokemukseen perustuen väitän, että kaikki tökerö toiminta ei johdu vain mielentilasta, vaan voi johtua myös sosiaalisista taidoista tai tottumuksesta.

            Nyt kun tätä asiaa tässä pohdin, niin itse asiassa kyse on ehkä siitä, että jos ei usko olevansa hyvä tai rakastettava, sitä kuuntelee muiden sanomisia ihan eri korvalla, kuin jos on aina ollut sitä mieltä. Ihmiset joilla on hyvä itsetunto, eivät yleensä ota kritiikkiä henkilökohtaisesta ja he osaavaat aidosti nauraa itselleen. Huonolla itsetunnolla varustetut toimivat kokemukseni mukaan täysin päinvastoin – ehkä siksi, että he eivät ole erottaneet ajatuksiaan ja ydinminäänsä toisistaan.

          2. Jenga — möläyttelystä: Niin no, nyt en oikeasti ole varma mitä sinä tarkoitat tuolla möläyttelyllä tarkoitat. Ts. joku konkreettinen esimerkki voisi olla hyvä.

            Itse olen ollut ns. lihakirveen heiluttaja — ja olen vieläkin, jos en ole selkeästi levollisessa, rennossa ja avoimessa mielentilassa. Korkeassa mielentilassa osaan jotenkin katsoa tilannetta ikään kuin ulkoapäin ja ilman henkilökohtaista agendaa. Möläyttely tilanteissa olen jollain lailla vähän kiihtyneessä tilassa — vaikka näennäisen hyvässäkin fiiliksessä. Se näkyy esim. siinä, että puhun nopeammin, koen tarvetta saada sanottavani sanottua jne.

            Ja kyllä, huomaan joskus vastatessani — tai ainakin aikoessani vastata — näihin kommentteihin olevani tässä tilassa. Aina kun huomaan että ”oho, nyt olen vähän ylikierroksilla”, lykkään joko vastaamista tai poistan asiat, joita kirjoittaessani näen (jälkeenpäin) ottavani omia ajatuksia liian vakavasti.

            Toisaalta on kyllä pakko sanoa, että joskus eniten oikein on sanoa toiselle suoraan ja rehellisesti miten näkee asiat — toki ne voi sanoa lempeällä, pehmeällä ja leikkisällä äänensävyllä. Toisaalta on hyvä huomata että kukaan ei voi loukata henkisesti ketään ilman toisen lupaa eli toisen ajatusta siitä että ”toi loukkasi mua”.

            Eli en kyllä itse enää kauheasti mieti sitä loukkaako jokin sanomiseni vaan pikemminkin kiinnitän huomiota siihen, missä mielentilassa olen ja jos huomaan olevani alhaisessa mielentilassa, näen samalla hetkellä että ”nyt mun sanomisieni taso on tod. näk. aika huono”. Olen huomannut että näin toimien olen päässyt tavallaan parempaan lopputulokseen kuin silloin, kun yritin pelkällä itsekurilla hillitä sanomisiani etten loukkaisi muita eli että olisin paremmin käyttäytyvä ja parempi ihminen. 🙂

        2. Sama kokemus kuin Jengalla. En minäkään ajattele, että ihminen kehittäisi itseään, jotta kelpaisi, olisi hyvä ja rakastettava. Valtaosa sel help -kirjallisuudesta, jota minä olen lukenut tai terapeutit, joiden vaikkapa luentoja olen kuunnellut, ovat painottaneet nimenomaan tätä samaa asiaa, eli että ei tarvitse suorittaa kelvatakseen, ei tarvitse muuttua täysin toiseksi saadakseen olla olemassa.

          Minusta on ylipäätään aika erikoista miten paljon Katrin kirjoituksissa mollataan erilaisia terapioita, menetelmiä ja self help -kirjoja, ja annetaan ymmärtää että suunnilleen kaikissa muissa ajattelutavoissa ydinajatuksena on, että ihmisen pitää jotenkin kehittää itseään kelvatakseen. Toki maailmassa myös on paljon luokatonta käihää, jota Katri varmasti Jenkeissä on nähnyt paljon laajemmalti kuin mitä täällä koto-Suomessa esiintyy.

          Ymmärrän toki, että Katrin itsensä kokemus muista lähestymistavoista on lähinnä ollut se, että pitää hulluuteen asti suorittaa, jotta kelpaisi ihmisenä. Mutta voiko olla mahdollista, että se on Katrin itsensä omasta kokemuksestaan kyseiseen terapiaan/menetelmään/kirjaan projisoima ajatus, eikä itse asiassa olleenkaan ajatusmallissa oleva ydinajatus? Oma kokemukseni kotimaisista alan asiantuntijoista niin livenä kuin kirjallisesti kun tuppaa olemaan täysin päinvastainen. Ja tässä nyt viittaan tunnettuihin asiantuntijoihin kuten Tommy Hellsten, Ben Furman, Liisa Keltikangas-Järvinen, Mirjam Kalland sekä aikakausi- ja naistenlehdissä usein siteerattuihin parisuhde- ja perheterapeutteihin, työpsykologeihin tai kasvatustieteilijöihin, joilla on tyypillisesti alan akateeminen koulutus, ja jotka tekevät myös alan tutkimusta (eivät toki kaikki).

          1. Mahtava kirjoitus Elli! Kiitos! Kirjoitan aiheesta keskiviikkona oman blogimerkinnän. Aivan varmasti jenkki-näkökulma sekä sen näkeminen miten se on tullut ja tulossa Suomeen vaikuttaa näkemyksiini.

            Omat ja valmennettavieni ja tuttavieni terapiakokemukseni ovat Suomesta. Furman on mulle noista kaikkein vierain, mutta esim naistenlehtien ammattilaisten lausuntoja lukiessa en aina tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa.

            Kommentistasi tuli mieleen pointti, josta kirjoitan keskiviikkona. Yksi addiktion tunnusmerkki on se, ettei addikti välttämättä tunnista tai tunnusta olevansa riippuvainen vaan selittelee toimintaansa parhain päin. Minä olen ollut kunnon self help -addikti ja voisin yrittää löytää jotain kirjoituksiani tuolta ajalta.

            Yksi käyttämäni selitys oli ”tämä on vain hauska harrastus”. Nyt näen ettei asia ollut ihan niin.

            Yksi self help addiktion tuntomerkki on se, että ajattelet itseäsi ja tunteitasi hyvin usein. Sille on toinenkin nimi: itsekeskeisyys. Silloin kun oma pääharrastukseni oli tuijottaa omaa napaani, joko loukkaannuin siitä että minua kutsuttiin itsekeskeiseksi tai selittelin sitä parhain päin terveeksi itsekkyydeksi tms. Mutta siitä ja muusta lisää keskiviikkona.

  4. Sen olen huomannutja kokenut,että on olemassa ihmisiä joiden mielestä oma käytös,sanominen jne.on aina oikeutettua!Jos vaikka lapsena on kokenut jotain huonoa,se pitää ehdottomasti ottaa aina käsittelyyn uudestaan ja uudestaan vaikka se ei johda mihinkään muuhun kun oman itsen tuhoamiseen katkeruuden kautta.Otppa tämmöisen henkilön kanssa puheeksi asia,saat pelkkää pirullisuutta ja uppiniskaista kiukuttelua vastaasi.Jotenkin tuntuu siltä,että mitkään hienot teoriat tai käytännöt eivät heitä tavoita.Edellinen ei tarkoita ettenkö itsekin olisi moiseebn syyllistynyt,mutta tämä elämän korkeakoulu on opettanut todella paljon ja pakoittanut karistamaan turhaa ylpeyttä.Ei elämä ole mikään vaikea rastirata,se vaan on elettävä niin ettei joka paikassa osu otsa kiveen.

    1. Niin, Sissi,

      on paljon ihmisiä, jotka luulevat vilpittömästi, että se, mitä he ajattelevat alhaisessa mielentilassa on *totta* ja siksi esim. luulevat että oma huono fiilis pitää tuoda esiin ja purkaa muihin. Tai että jos jokin ottaa päähän alhaisessa mielentilassa, sille pitää tehdä jotain.

      Valitettavasti tämä inhorealistisuutta (= lue: alhaisen mielentilan vainoharhaista ajattelua) suosiva yhteiskunta nimenomaan vahvistaa uskoa siihen, että alhaisessa mielentilassa ajatellut ajatukset pitää ottaa vakavasti.

      Ja niin tekevät eri terapiat, valmennussuuntaukset ja vastaavat, joissa yritetään päästä alhaisessa mielentilassa ajatelluista ajatuksista eroon tai muuttaa niitä aktiivisesti paremmiksi.

      Ja niin käy aina, kun aletaan sanoa että ”tämä on stressaava ympäristö” tai ”X pahoitti mielensä Y:n sanomisista” tai ihmiset voivat henkisesti huonosti näissä olosuhteissa.

      Tätä minun markkinoimaani lähestymistapaa on käytetty todella menestyksekkäästi juuri ns. riskiyhteisöissä, joissa on ollut paljon työttömyyttä, rikollisuutta, päihdeongelmia ja väkivaltaa. Tsekkaa esimerkiksi tältä sivulta löytyvät videot aiheesta: http://www.threeprinciplesmovies.com/index.cfm/view-movies/full-movie-documentaries/communities/in-the-communities/

      Mutta summa summarum: koska kukaan ei ole koskaan oikeasti pointannut tutuillesi että he tuntevat vain oman ajattelunsa, ei ole mikään ihme etteivät he näytä oppivan mitään.

  5. Minulle oli aikoinaan käänteentekevää ja onnellista saada kuunnella Liisa Kelttikangas -Järvistä useammallakin luennolla ,samoin Ben Furmania ja Tapani Aholaa.Aloin oitis uskoa ettei asioiden vatvomisella,syyllisten hakemisella ja turhalla syyllisyydellä tai syyllistämisellä mikään suju paremmin.Olen myös tutustunut,aika moni on,Tommy Helstenin tai Pekka Hämäläisen ajatuksiin.Seuratessani näitä keskusteluja täällä näen tismalleen samat asiat ja samat tavoitteet kuin Katrinkin kirjoituksissa,siis kaikki pyrkivät samaan tulokseen eri metodein.Itse olen aina ollut hyvin luottavainen elämän kantavaan ominaisuuteen,uskon myös etteivät hyvät ja huonot kokemukset tule turhaan kohdalle,kaikesta selviää kun näkee kokonaisuuden vaikka joskus kuluukin aikaa.Kokemukset vievät välttämättä itsetutkistelun tielle jolloin on tehtävä useita valintoja.Jokainen ottakoon parhaan ja jos se osoittautuu vääräksi valinnaksi tulee aina tilalle uutta.Lue koko juttu…

  6. Kiitokset näistä sivuista ja teksteistä, Katri!

    Vielä en ole kunnolla tajunnut, mistä ”tunnet vain ajattelusi” -kuviossa on kyse, mutta hiljalleen ehkä oivallan. Esimerkkisi lapsenomaisesta tavasta suhtautua ongelmiin tuntuu kaikista luontevimmalta, sen jotenkin pystyn hahmottamaan.

    Olen itse ironisesti viljellyt sanontaa ”Se vain TUNTUU siltä!” kun joku on valittanut väsymystään, nälkäänsä tai viluaan. Se onkin yllättävän viisas lohkaisu, jos sen oikein oivaltaa ja käyttää. Voisin nimittäin jatkossa hokea tuota itselleni silloin, kun huomaan märehtiväni liikaa jotain ahdistavaa (olen laiska, saamaton, tylsä jne.). Se vain TUNTUU siltä! Unohda se ja jatka elämää! 🙂

    Vielä minulle on epäselvää se, mikä ero tässä kolmessa prinsiipissä on tunteilla ja ajatuksilla. Ajatus on vain jostain putkahtava idea ja tunne on taas ajatuksesta aiheutuva reaktio, vai miten? Kirjoitat usein ”Tunnet vain ajatuksesi.” Voiko ajatella niin, että tunne sinällään on ok, mutta ajatus, joka sen aiheuttaa, voi olla ihan pielessä ja aiheeton?

    1. Hehee! Jep, se vain tuntuu siltä, pitää erittäin hyvin paikkaansa!

      Juuri niin: Tunne on vain ajatuksen ”merkkivalo”. Tunteet ovat aina totta, koska tunne on tunne — mutta ajatus sen takana ei kerro välttämättä mitään ns. todellisuudesta vaan voi olla ihan keksitty. Ja yleensä kun fiilis on huono, myös tunne on ihan pelkkää itsekehiteltyä kauhuleffaa, koska tässä hetkessä asiat ovat käytännössä aina jollain lailla OK. Jos eivät ole, et ehdi jäädä kierimään paskassa fiiliksessä.

  7. Hienoa, että heittäydytte tässä rohkeasti dialogiin: avoimeen tilaan jossa ihmiset kuuntelevat ja arvostavat toinen toisiaan ja luovat ymmärrystä yhdessä, ovat läsnä, eivät tuomitse toisen ajattelua vääräksi.

    Itselleni asiat avautuvat selkeämmin nimen omaan näitä keskusteluja lukiessa, kuin ”valmiiksi pureskeltua oppia” kuunnellessa.

    Mietin Katri -kuinka voisit kehittää aiheen käsittelyä esiintymisessäsi. Mitkä seikat vosivat edesauttaa sitä, että myös kuulijasi olisivat kanssasi ”korkeassa mielentilassa” ja voisivat oivaltaa? Enkä tarkoita aktiivista korkeisiin tiloihin pyrkimistä, koska tuo ”pyrkimys” ei ymmärtääkseni kuulu olemiseesi.

    Voisiko pallon heittää ensin kuulijoille, ilman teoreettisen viitekehyksen avaamista? Kuulijoilla olisi mahdollisuus miettiä omasta elämästään tilanteita, joissa he ovat olleet korkeassa tai matalassa mielentilassa? Voisiko keskustelun alussa olla jokin ”hyviä ja rentoja fiiliksiä” edesauttava toiminnallinen osio? Aiheesi on sellainen, että oivallus ei ainakaan minulla syntynyt teoriaa kuuntelemalla tai lukemalla (ehkä olin alhaisissa mielentiloissa;). Lamppu syttyi tätä dialogia lukiessa, koska kanssasi keskusteluun heittäytyneillä kanssakulkijoilla on saman kaltaisia ajatuksia kuin itselläni. Ehkä voisit myös miettiä, onko aiheellesi hyödyllistä, tai millään tavalla tarpeellista, painokkaasti kritisoida jotakin toista ajattelutapaa(esim.NLP)? Mielestäni sellainen voi joidenkin kohdalla pitkittää siellä kuopassa pyörimistä 😉

    1. Kiitos kommentistasi! Viittaatko nyt kirjoituksiini, videoihini vai varsinaisiin esiintymisiini?

      Ainakaan juuri nyt en oikein hahmota millainen olisi avaus, joka heittää ”pallon vastaanottajalle”? Jos mieleesi tulee jonkin konkreettinen ehdotus esimerikiksi siitä, miten olisin voinut avata jonkin videon tai blogikirjoituksen, otan sen ilolla vastaan. Pidän ehdotuksesi joka tapauksessa mielessä — kuka tietää mitä jossain toisessa hetkessä juolahtaa mieleen.

      En tiedä onko tämä sattumaa vai mitä, mutta jostain syystä ihmiset näyttävät alkaneen oivaltaa mitä ajan takaa nopeammin ja dramaattisemin sen jälkeen kun en ole enää yrittänyt pehmentää viestiäni tehdäkseni siitä helpommin nieltävän.

      Oma veikkaukseni on se, että niin kauan kun puhuin tai kirjoitin asiasta ilman kontrastia muihin lähestymistapoihin, ihmiset ottivat viestin vastaan ”easy listening” -hengessä ja luulivat ymmärtäneensä mitä yritän näyttää, sen sijaan että pysähtyivät miettimään että ”mitä IHMETTÄ toi oikein selittää”.

      On erittäin mahdollista, että tämän uuden lähestymistavan ansiosta monien ensireaktio voi olla hyvinkin torjuva. Ja on aina olemassa riski, että joku torjuu sen niin totaalisesti, että sulkee koko jutun pois mielestään. Itse olen valmis ottamaan tämän riskin, koska näen että on hyödyllisempää ravistella ihmisiä kunnolla, jolloin ainakin väittämäni jäävät vaivaamaan heitä. Vaivaaminen on merkki siitä, että heidän nykyiseen maailmankuvaansa on tullut jokin särö — ja minun kokemukseni on se, että jossain vaiheessa särö voi laajeta niin, että he näkevät totuuden inhimillisestä kokemuksesta.

      Jokainen, jonka olen nähnyt tajuavan sen, miten inhimillinen kokemus syntyy, oivallus on lähtenyt nimenomaan ”mitähäh”-ajatuksesta. Eli siitä, että yhtäkkiä he näkevät että jokin, mitä he ovat pitäneet itsestäänselvänä ”totuutena” ei olekaan totta.

      Ja joo, sen takia yritän kannustaa ihmisiä haastamaan ajatukseni — vaikka kärjekkäästikin — koska kuten totesit, keskustelussa homma alkaa aueta kunnolla.

      Ennen kaikkea juuri nyt tuntuu oikeimmalta ottaa asia esiin kontrastien kautta. Voi olla että viikon päästä ajattelen jo toisin.

      Seuraavaksi tulilinjalleni joutuvat buddhalaisuuden lähtökohdat, kunhan saan kuunneltua loppuun Jack Kornfieldin muuten mainion kirjan First Ecstasy, Then Laundry (tms.). Kyllä, aion väittää että sadattuhannet buddhalaismunkit ovat väärässä — ainakin yhdessä tai kahdessa asiassa. 😀

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Scroll to Top