Miksi kirjoittaminen on kovaa työtä?

Minulla oli äskettäin valmennuskeskustelu erään kirjoittajan uraa tavoittelevan henkilön kanssa, joka koki että kirjoittaminen on kovaa työtä. Minua tämä väite on aina ihmetyttänyt. Minusta kirjoittaminen on helppoa ja hauskaa ja nautinnollista. Suurin rasitus tapahtuu yleensä ennen kuin alan kirjoittaa — kun vasta yritän potkia itseäni kirjoittamaan.

Valmennettavani kuvattua omaa kirjoitusprosessiaan tajusin missä ongelma oli. Hän yritti kirjoittaa joka päivä tietyn määrän sivuja tai tietyn aikaa, oli hänen mielialansa mikä tahansa. Välillä hänellä oli päiviä, jolloin yhtäkkiä, kuin ihmeen kaupalla, kirjoittainen sujui ja hän saatoi naputella neljä sivua tuosta noin vain. Sitten oli niitä päiviä, jolloin kirjoittaminen oli tervanjuontia ja sekin mitä hän oli kirjoittanut tuntui hänestä olevan ihan paskaa.

Koska hän ei ymmärtänyt miksi joskus kirjoittaminen oli helppoa ja joskus niin älyttömän vaikeaa, hän oli alkanut jo pelätä kirjoittamista.

Onneksi minä tiesin mikä oli se muuttuja, joka ratkaisee onko kirjoittaminen helppoa vai vaikeaa: mieliala.

Mieliala määrää

Mielialan ymmärtäminen on ollut yksi tärkeimmistä opeistani Supercoach Academyssa.

Kun olemme korkeassa mielialassa (high state of mind) eli hyvällä tuulella, kehomme on rentoutuneessa tilassa ja aivomme eri osat toimivat suloisessa harmoniassa antaen kunkin osan hoitaa hommansa. Tällöin näemme helposti suuren kokonaisuuden, ymmärrämme paremmin oikeat asiayhteydet, tulkitsemme toisten ilmeitä ja äänenpainoja paremmin ja olemme yhteydessä sisäiseen viisauteemme.

Kun olemme alhaisessa mielialassa (low state of mind) eli huonolla tuulella tai pahalla mielellä, kehomme on stressitilassa, valmiina pakenemaan tai taistelemaan. Stressihormonit blokkaavat loogista ajattelua ja tahdonvoimaa hallitsevan otsalohkon ja saavat meidät näkemään vain yksityiskohtia. Olemme aggressivisempia, varuillamme vaaran varalta ja impulsiivisempia. Tästä seuraa se, että näemme uhkia sielläkin missä niitä ei ole, emme osaa lukea yhtä hyvin muiden elekieltä emmekä näe enää isoa kokonaisuutta.

Minä en koskaan kirjoita alhaisessa mielialassa. Tämä ei ole ollut tietoinen valinta, vaan jotain mitä olen oppinut äidiltäni häntä tarkkailemalla ja kuuntelemalla. Mieleeni ei edes juolahda kirjoittaa huonolla tuulella ollessani. Tai jos joskus menen koneelle ja yritän kirjoittaa kun olen alhaisessa mielialassa, annan nopeasti periksi. Ydinsyy minun kohdallani on tietenkin se, että opin jo ihan pienenä lapsena että kirjoittamisen kuuluu olla kivaa ja mielenkiintoista. Jos se ei ole sitä, jotain on pielessä.

Niinpä neuvo kirjoittaa joka päivä on toisaalta järjetön, toisaalta sadistinen. Vähän niin kuin neuvo mennä ottamaan rannalle aurinkoa satoi tai paistoi. Jos makaat kaatosateessa biitsillä et juurikaan rusketu ja pahimmillaan saat flunssan. Jos yrität pakottaa itsesi kirjoittamaan kun mielialasi on alhainen ja aivosi eivät toimi kunnolla, alat pelätä kirjoittamaan ryhtymistä.

Selitin valmennettavalleni, että mielialat ovat seurausta ajatuksistamme. Emme voi juurikaan valita ajatuksia, jotka putkahtavat päähämme — voimme vain valita mitä niillä teemme sen jälkeen kun ajatus on putkahtanut päähämme.

Tutkitusti nopein tapa nostaa mielialaa on hyväksyä negatiivinen fiilis ja sen takana olevat ajatukset ja odottaa että ne menevät pois. Odotusaikana voi tehdä kaikkea sellaista, missä ei tarvitse niin kauheasti aivokapasiteettia: treenata, siivota, pestä pyykkiä, laittaa ruokaa, nukkua, ulkoiluttaa koiraa, katsoa televisiota.

Negatiivisen fiiliksen kieltäminen ja yritykset ajatella mielialaa paremmaksi yleensä vain pahentaa mielialaa. Koska aivomme eivät toimi kunnolla, saamme huonolla tuulella vain huonoja ideoita ratkaista tilanne (”jos kirjoitan pomolle tämän tulikivenkatkuisen kirjeen, sitten oloni on parempi”). Toisaalta jo se, että suhtaudumme niin negatiivisesti omaan huonoon fiilikseen että haluamme päästä siitä väenvängällä eroon on itsessään uusi negatiivinen tunne. Toisin sanoen vastustamalla huonoa tuultasi tuplaat huonon tuulesi!

Ajatuksen luonne on tulla ja mennä. Kun annat ajatustesi tulla ja mennä rauhassa sillä aikaa kun sinä hoidat arkiaskareita, saat pian huomata huonoja fiiliksiä aiheuttaneiden ajatusten vaihtuneen parempiin ajatuksiin. Kun mieli on taas hyvä ja ajatus kirkas, on aika käydä kirjoitushommien ja muiden aivotyötä vaativien tehtävien pariin.

Elämä voi oikeasti olla henkisesti aika helppoa ja hauskaa!

LISÄYS:

Suosittelen lukemaan alla olevat kommentit. Olennaisin pointti, jonka haluan lisätä tähän on se, että se, ettei huvita kirjoittaa ei ole sama asia kuin että mieliala olisi alhainen.

Voi olla että olen hyvällä tuulella, mutta minua laiskottaa tai haluan tehdä jotain muuta. Jos silloin ”huijaan” itseni kirjoittamaan eli esim. sanon itselleni että ”okei, mä vain nopeasti katson mitä mä kirjoitin eilen”, niin kirjoittaminen lähtee kyllä soljumaan ja vie pian mukanaan.

Mutta jos minulla on se hetki, jolloin ajattelen että minä olen ihan paska kirjoittaja, kukaan ei tykkää minusta, elämä on muutenkin paskaa, minulla ei ole mitään sanottavaa jne., silloin on viisainta pysyä kaukana tietokoneesta ja ylipäätään kaikista tärkeistä ajattelua vaativista tehtävistä.

Tai niin kuin tämän viikonlopun opettajani Mara Gleason sanoi eilen: ”jos alat ajatella elämääsi silloin kun makaat aamuyön pikkutunteina odottamassa turhaan unta, yhtäkkiä elämäsi on yhtä epäonnistumista — mutta kun vihdoin nukahdat ja heräät aamulla, ihmettelet vain mitä oikein ajattelit, elämäsi on ihan jees.”

Jos haluat saada vastaavanlaisia ahaa-elämyksiä millä tahansa elämän osa-alueella, tule valmennettavakseni tai liity VIP-jäseneksi. Ainaisjäsenyyksiä eli pioneerijäsenyyksiä on tarjolla enää huhtikuun loppuun, jonka jälkeen tarjoan vain vuosi- ja kuukausijäsenyyksiä.

Haluatko oppia käyttämään tekoälyä tekstin tuottamisessa, käsikirjoittamisessa tai opinnäytetöiden tekemisessä?

Tsekkaa Kurssisivuiltani kurssit.kutri.net esim. Kirjoittajajäsenyys, Opinnäytetyökurssi tai Tekoäly yrittäjän kaverina -kurssi, joilla kaikilla opetan muun hyvän lisäksi tekoälyn käyttöä erilaisten tekstien tuottamisessa.

7 ajatusta aiheesta “Miksi kirjoittaminen on kovaa työtä?”

  1. Kiinnostava näkökanta! On todella yleinen ohje että ”pitää kirjoittaa joka päivä satoi tai paistoi”.

    Minulla on vähän samanlainen ongelma kuin valmennettavallasi. Kirjoittaminen on välillä tosi vaikeaa enkä ole läheskään niin tuottoisa kuin haluaisin olla. Lapsena osasin vielä kirjoittaa rennosti, mutta aikuiseksi tultuani kehitin kirjoittamiskammon ja siitä tuli hirveää tervanjuontia.

    Tuo arkiaskareiden tekeminen pahantuulisena on hyvä ohje. Jos noudatan sitä niin kotoni on kohta tiptop. 🙂

    1. Hah hahaa! Joo, odotan itsekin että mitenköhän tässä alkaa elämä muuttua kun tiedostan selkeämmin omat mielialani ja alan hyödyntää huonoa tuulta rutiiniaskareihin. 🙂

      Yksi asia mikä aiheuttaa aikuisilla kirjoittamisblokkia on se, että jotkut ilmeisesti odottavat että heidän pitää saada ensi yrittämällä täydellistä jälkeä. Jossain tästä aiheesta siinneessä Facebook-kekustelussa puhuttiin siitä miten kirjoittamisen vaikeutuminen yhdistettiin suurempaan itsekritiikkiin (mitä ilmeisesti pidettiin hyvänä asiana). Kuten tuossa käsikirjoituskurssin yhteydessä olevassa ”Käsikirjoittajan kolmet kasvot” -lopputyössäni totean, sisäinen kriitikko on syytä laittaa sivuun silloin kun luo uutta — se otetaan esiin vasta toisella kierroksella, kun tekstiä editoidaan.

      Eli toinen asia mikä on tuotteliaisuuteni takana on ajatus ”valeeseen” kirjoittamisesta. En odota kirjoittavani ensimmäisellä yrityksellä täydellistä tekstiä, vaan siinä vaiheessa olennaisempaa on saada omat ajatukset jotenkuten koneelle. Usein hyvällä mielellä kirjoittaessa teksti tuntuu soljuvan kuin ”viisaammat puhuisivat kauttani”, mutta tällöinkin voi tulla hetkiä, jolloin olen vähän epävarma siitä miten asian sanoisin. Jos en parin yrityksen jälkeen keksi miten asian sanoisin (tai esimerkiksi tietyn kohtauksen kirjoittaisin), sen sijaan että alkaisin väkisin vääntää sitä täydelliseen muotoon, kirjoitan sen ”valeeseen” eli vaikka tyyliin ”tässä kohtauksessa tapahtuu jotain tärkeää” tai ”TÄHÄN MUUTOKSEN ELEMENTIT” ja siirryn seuraavaan kohtaan. Palaan keskeneräisiin kohtiin myöhemmin ja kuin ihmeen kaupalla osaan yleensä kirjoittaa ne toisella yrittämällä ”oikein” tai sitten huomaan että koko kohta on tarpeeton.

      Sen jälkeen kun olen saanut kaiken sanottavani kirjoitettua lähden editoimaan tekstiä kriittisemmällä asenteella eli ihan eri näkökulmasta kuin sitä kirjoittaessani. Jos yrittäisin saada jokaisen lauseen kerralla täydelliseksi tai ylipäätään miettisin kauheasti millainen tekstistä nyt tulee, en saisi varmaan ikinä mitään valmiiksi. 🙂

  2. Kiinnostaisi tietää, miten tätä sovelletaan kirjoittamiseen, jossa on selkeä ja usein myös tiukka deadline. Muistaakseni sinullakin on blogikirjoitustesi perusteella kokemusta siitä, kuinka dedikset paukkuvat tai ainakin painavat päälle…

    1. Loistava kysymys! Ensinnäkin on pakko todeta, että ennen valmennuskeskustelua en ollut tullut edes ajatelleeksi, miten itse toimin, joten en osannut ottaa täysillä ”iloa irti” mielialojen tunnistamisesta kirjoittaessa. Ts. varmasti olen hukannut paljon hyvää kirjoitusaikaa tekemällä myös jotain muuta kuin kirjoittamalla silloin kun olen ollut hyvällä tuulella.

      No ensinnäkin mielialat vaihtelevat pitkin päivää — jos ei tunnu siltä, se johtuu siitä että olet juuri nyt alhaisessa mielialassa ja taipuvampi muistamaan vain ne kaikki muut kerrat (tänäänkin) kun olet ollut alhaisessa mielentilassa ja unohtamaan ne hetket kun olet ollut hyvässä tai ainakin neutraalissa mielentilassa.

      Toisin sanoen hyvää tai neutraalia mielentilaa ei tarvitse odottaa päivä- tai välttämättä edes tuntikausia.

      Toisaalta väitän, että jos alhaisessa mielialassa ollessasi istut koneen ääreen ja yrität luoda uutta, siitä ei seuraa kuin itkua ja hammastenkiristystä. Tuskailet kirjoittamisen vaivalloisuutta etkä saa aikaan juuri mitään… Ehkä löydät itsesi tekemästä jotain sijaistoimintoa — syömästä, röökiltä, pelaamassa pasianssia tai shanghaita nettipalvelussa, siivoamassa, surffaamassa Facebookissa tms., kunnes mielesi on rauhoittunut ja käyt uudella tarmolla kirjoittamisen kimppuun ja kirjoitat juttusi loppuun vauhdilla.

      Jos tulet huomaamattasi laskeneeksi myös sen ajan kun tuijotit tuskastuneena ruutua kirjoittamiseksi, alat pitää kirjoittamista vaikeana, vaikka valtaosan jutusta kirjoititkin suhteellisen vaivattomasti.

      Juttelin tänään kaverini kanssa, joka tajusi jutun luettuaan toimivansa vaistomaisesti mielialojen mukaan — eli aina kun hänen mielialansa on matala, hän tekee rutiinihenkisiä juttuja, jotka eivät vaadi kauheasti ajattelua. Kirjoittajalle tämä tarkoittaisi esimerkiksi haastattelujen purkamista, faktojen tarkastamista, laskutusta, kuittien järjestelyä, työtilan siivoamista, rutiinihenkisiin sähköposteihin vastaamista, oikolukemista kirjoitusvirheitä etsien (mutta ei sisältöön puuttuen) jne. Tai sitten ihan vain kävelyllä käymistä, syömistä, nukkumista, treenaamista.

      Suosittelen kiinnittämään enemmän huomiota siihen missä mielentilassa olet silloin kun tosiasiallisesti kirjoitat — etkä vain yritä kirjoittaa. Tietokoneruudun tuijottamista tuskissaan ei lasketa kirjoittamiseksi… 🙂

  3. Niin ja itse asiassa nyt tuli mieleen sellainen juttu, että se, että kokee ettei huvita kirjoittaa ei välttämättä tarkoita samaa että on alhainen mieliala.

    Esim mieleni voi joskus olla todella hyvä, mutta minua laiskottaa tai tekee mieli tehdä muuta kuin kirjoittaa. Jos tällöin ”huijaan” itseni kirjoittamaan esimerkiksi kertomalla itselleni että avaan vain kyseisen dokumentin — ja sitten että vain nopeasti luen mitä olen viimeksi kirjoittanut — ja sitten että kirjoitan vain ihan vähän — kirjoittaminen lähtee kyllä soljumaan.

    Mutta jos minulla on hetki, jolloin kaikki masentaa, ahdistaa tai stressaa — itkettää ja/tai vituttaa ja mietin että viitsiikö kukaan edes lukea kirjoituksiani tai että olen oikeastaan aika paska kirjoittaja — niin silloin on parasta pysyä kaukana koko tietokoneesta.

  4. Jep,mikä tahansa luova prosessi ottaa aikansa ja tilansa,pakolla ei synny mitään helposti ja ainakin mun kuvat jää syntymättä ilman hyvää ja innoittunutta fiilistä.Hyvässä olossa,lähes hurmiossa niitä saattaa syntyä monta pienessä ajassa,tietysti myös työskentelytekniikasta riippuen.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Scroll to Top