Miksi olla parisuhteessa?

Olen miettinyt viimeisen viikon ajan tavallista enemmän parisuhteita. Ensinnäkin Supercoach Academyssa (tästä eteenpäin SCA) kysymys siitä, miksi kenenkään kannattaa olla parisuhteessa nousi useamman kerran esiin. Toiseksi näin vanhaa paikallista ystävää, jonka kanssa tuli puhetta parisuhteista. Kolmanneksi uusissa olosuhteissa eläminen on taas tuonut (uudestaan) esiin erilaisia aspekteja omasta parisuhteesta.

Kaikki tunteemme — mukaanlukien onnellisuus, tunne että olemme rakastettuja jne. — ovat seurausta omista ajatuksistamme eivätkä ulkoisista tapahtumista. Tästä seuraa se, että emme oikeasti tarvitse ketään muuta tekemään meidän onnelliseksi tai tuntemaan itseämme rakastetuksi tai halutuksi.

Joo, usein voi näyttää siltä, että toinen saa meidät tuntemaan itsemme rakastetuksi jne., mutta se johtuu vain siitä, että tulkitsemme heidän käytöstään omilla ajatuksillamme niin, että omat ajatuksemme herättää meissä rakkauden tunteen. Ts. puolisomme sanoo ”rakastan sinua” ja ajattelemme mielessämme ”oi, se rakastaa minua”, jolloin oma ajatuksemme laukaisee meissä rakkauden tunteen. Jos olemme vihaisia puolisollemme tai epäilemme hänen rakkauttaan, täsmälleen samoin ja samassa tilanteessa sanottu ”rakastan sinua” voi saada meidät ajattelemaan ”se yrittää nyt vain hyvitellä mua”, jolloin tunnemme itsemme katkeraksi — vaikka oikeasti kumppanimme saattoi tarkoittaa koko sydämestään mitä sanoi.

Kysymys ”miksi olla kenenkään kanssa parisuhteessa, jos hän ei tee meitä rakastetummaksi ja onnellisemmaksi” on samanlainen kysymys kuin ”miksi haluaisin tehdä mitään, jos voin olla jo tänään täysin onnellinen.”

No vaikkapa siksi, että viihdyn jonkun seurassa. Olen kiinnostunut hänen jutuistaan. Hänen juttunsa naurattaa minua. Hänen kanssaan eläminen tekee arjesta helpompaa esimerkiksi taloudellisen vastuun jakamisen ansiosta. Koska tuntuu hyvältä kertoa hänelle omia ajatuksian. Koska hän tykkää puuhastella kanssani samoja juttuja. Koska haluan harrastaa hänen kanssaan seksiä enemmän kuin kenenkään muun ihmisen kanssa. Koska hänen kanssaan on kivempaa olla kuin kenenkään muun ihmisen kanssa tai yksin.

Me ihmiset olemme sosiaalisia eläimiä ja jo pienessä lapsessa näkyy halu olla sosiaalisessa kanssakäymisessä toisten ihmisten kanssa. Minusta on kivaa, että elämässäni on ihminen, jonka kanssa voin olla päivittäin sosiaalisessa kanssakäymisessä.

Toisaalta parisuhteet kasvattavat. En tunne yhtään pariskuntaa, joka olisi ollut täydellisen yhteensopiva alusa alkaen. Jokainen tuntemani pariskunta on joutunut sovittamaan jossain määrin erilaisia kommunikointitapoja, ajattelutapoja ja toimintatapoja yhteen. Minulle tämä ei ole ensisijainen syy olla parisuhteessa vaan ikään kuin ”bonus”.

Rehellisyyden nimissä usein ”parisuhteessa kasvaminen” tuntuu suorastaan hinnalta, jonka joudun maksamaan siitä, että minulla on kivaa seuraa. Tunnustan miettiväni usein, miten paljon helpommalla pääsisin esimerkiksi siivouksen tai ajankäytön suhteen, jos olisin lapseton sinkku.

Mutta aina kun puolisoni on saanut minut näkemään ja kyseenalaistamaan jonkin oman rajoittavan ajatusmallini tai satuttavan toimintamallini, olen siitä kiitollinen. Joskus havainto tulee suoraan siitä, että kumppanini osoittaa suoraan ajatusvirheeni. Vielä useammin olen bongannut omat satuttavat ajatusmallini siitä, että  ajaudumme jatkuvasti jostain asiasta ristiriitaan tai minä tunnen sisäisä ristiriitaa, joka kasvaa niin sietämättömäksi, että on helpompi tehdä asialle jotain kuin elää sen kanssa.

Tänään olen miettinyt syyllisyyttä oman ajan ottamisesta. Jostain syystä minun on edelleen järjettömän vaikeaa ottaa itselleni omaa aikaa kirjoittamiseen. Puolisoni ei helpota asiaa kuittailemalla esimerkiksi siitä, että aikatauluarvioni pettävät tai esim. että hän joutuu olemaan lapsen kanssa odottamassa kotona, kun minä olen käynyt kirjoittamassa tai tapaamassa kavereitani. Jostain syystä emme pysty keskustelemaan asiasta asiallisesti kuin ehkä minuutin, kun homma alkaa eskaloitua huutoriidaksi.

Kirjoitan tätä nyt kahvilassa tällaisen huutoriidan päätteeksi. Tänne kävellessäni mietiskelin sitä, mikä on todellinen ongelma ja mitä minä voin tehdä asialle.

Minun näkökulmastani ongelma on se, että ahdistun niin paljon miehen kuittailusta, että inhottaa jo valmiiksi alkaa neuvotella koska voisin kirjoittaa. Ehkä siksi teen ehdotukset jotenkin niin epäselvästi tai väärällä hetkellä tai muuten väärällä tavalla, että mieheni käsittää minua ainakin osin väärin.

Ydinongelma on se, että jostain syystä kerron itselleni tarinaa, ettei minulla ole oikeutta ottaa itselleni aikaa. Tai että mieheni suuttuu, jos otan omaa aikaa. Nyt kun olen itselleni ihan täysin rehellinen, huomaan että joo, ehkei hänkään nyt ihan intopinkeänä halua hengata himassa lapsemme kanssa — eikä jostain syystä osaa itse lähteä lapsen kanssa liikkeelle — mutta juuri epäselvyyteni ja epämääräisyyteni on se, joka ärsyttää häntä.

Miksi ihmeessä kertoisin itselleni tarinaa, ettei minulla ole oikeutta ottaa itselleni aikaa ja kirjoittaa? Tai ehkä tämä on väärä kysymys. Ahdistun tästä asiasta, koska uskottelen itselleni että…

OK, nyt tuli vastaus. Ja TAAS mennään takaisin sinne lapsuuteen kun olin 12-vuotta ja vanhemmat olivat eroamassa ja luulin että se olisi voitu välttää jos äiti olisi vain pistänyt oman uransa sivuun ja keskittynyt jeesimään isää sen uran kanssa.

Eli ahdistun tästä asiasta, koska uskottelen itselleni että jos panostan liikaa omaan juttuun, parisuhteeni kariutuu.

No äh ja pöh.

Eikö olekin hullua, miten jokin noin tyhmä vanha uskomus voi jumittaa elämää vielä 25 vuotta myöhemmin? Uskomus joka liittyi ihan eri tilanteeseen ja eri ihmisiin?

Eli nyt mulla on ainakin kolme vaihtoehtoa:

1. Jatkan miehen ”varomista” ja olen katkera ja takakireä kun vituttaa niin etten pääse kirjoittamaan.

2. Totean aina paniikin noustessa silloin kun pitäisi neuvotella siitä koska voin ottaa omaa aikaa, että kyseessä on vain ajatus, joka perustuu lapsuuden uskomukseen — ja otan ajan.

tai…

3. Löydän näkökulman asiaan, joka saa minut päästämään irti tästä uskomuksesta.

No ensimmäiseksi tulee mieleen, että taas kerran vain uskottelen itselleni, että pistän puolison ja lapsen ykköseksi. Kävimme juuri pitkän keskustelun siitä, miten minä en ole riittävästi läsnä ollessani fyysisesti paikalla vaan olen koko ajan räpläämässä tietokonetta ja kännykkää.

Tämä on seurausta siitä, että koen että joudun ”varastamaan” aikaa itselleni. Eli jos nyt ihan vain reippaasti ottaisin aikaa esim. kirjoittamiseen, niin silloin minun voisi olla helpompi olla aidosti läsnä silloin kun olen fyysisesti paikalla.

Toinen pointti on se, että tunnen syyllisyyttä esim. siitä, että olen nyt kirjoittamassa ja mies ”joutuu” olemaan lapsen kanssa kotona. Pistän itseni tuntemaan syyllisyyttä kuvittelemalla miten mies tuskastuu lapsen kanssa kämpässämme, koska näin voin tuntea että olen jotenkin empaattisempi tai ymmärtäväisempi miestä kohtaan.

Paitsi ettei tämä syyllisyys auta miestä ja lasta mitenkään. Ja käytännössä aina kun menen takaisin kotiin, miehellä ja lapsella on ollut oikeasti kivaa keskenään. 😀

Eli aika helvetin tyhmää. Yhtä hyvin voisin ajatella, että se, että mies on lapsen kanssa himassa on hinta siitä, että hän on hoitovapaalla ja Kaliforniassa eikä joudu kaivamaan autoa aamukuudelta lumihangesta lähteäkseen aamuvuoroon. 😀

No niin — nyt näen koko asian huomattavasti selkeämmin. Ihan naurattaa se, miten olen jotenkin mennyt niin mukaan omiin ajatuksiini ja tunteisiini, etten ole nähnyt kokonaisuutta.

Luulen että tästä eteenpäin miehen alkaessa totean kylmän rauhallisesti että ”joo, tiedän että se on kurjaa, mutta nyt on mun vuoro tehdä töitä ja sun vuoro vahtia lasta.”

Itse asiassa — tämä on tavallaan sama tekniikka, jolla tässä englanninkielisessä artikkelissa suositellaan diilaamaan ”erikoisherkkien” lapsien kanssa. Jutun kuvauksen perusteella lapsemme on todellakin näitä erikoisherkkiä tyyppejä.

Lopuksi haluan vielä huomauttaa, että tätä nykyä olen sitä mieltä, että useimmat ahdistavistakin ajatuksistani ja tunteistani ovat sellaisia, ettei niille tarvitse tehdä mitään — kun ennen olin koko ajan korjaamassa kaikkia virheellisiä ajatus- ja käytösmallejani. Vasta kun homma alkaa tökkiä niin pahasti kuin nyt, voi olla hyvä ainakin kokeilla katsoa mikä tyhmä uskomus oman toiminnan tai ajattelun takana on.

Haluatko oppia käyttämään tekoälyä tekstin tuottamisessa, käsikirjoittamisessa tai opinnäytetöiden tekemisessä?

Tsekkaa Kurssisivuiltani kurssit.kutri.net esim. Kirjoittajajäsenyys, Opinnäytetyökurssi tai Tekoäly yrittäjän kaverina -kurssi, joilla kaikilla opetan muun hyvän lisäksi tekoälyn käyttöä erilaisten tekstien tuottamisessa.

6 ajatusta aiheesta “Miksi olla parisuhteessa?”

  1. Tämä herätti ajatuksia. Tässä ensimmäinen: en ole samaa mieltä siitä, ettei parisuhde tekisi meitä onnellisemmiksi. Kuten itse sanot, ihminen on sosiaalinen eläin, joka haluaa jakaa omaa elämäänsä jonkun kanssa. Se tekee useimmat meistä onnellisemmaksi kuin se, että meillä ei olisi ketään jonka kanssa jakaa arkea. Arvelen, että tämä on syy siihen, miksi moni kitkuttelee huonommassakin parisuhteessa. Ajatus siitä, että joutuisi olemaan ihan yksin on ikävämpi, kuin se että jakaisi arjen jonkun kanssa, joka kuitenkin käy hermoille.

    Toki tähän on poikkeuksia, tunnen itsekin ainakin yhden ihmisen, joka ei todella halunnut uutta parisuhdetta päästyään yhdestä sellaisesta eroon. Mutta tämä lienee poikkeus. Varmasti voimme olla periaatteessa ihan onnellisia ja tyytyväisiä elämäämme ilman kumppania, mutta silti väittäisin, että suurin osa meistä on _vielä onnellisempia_ kumppanin kanssa.

    1. Ensinnäkin sanoin ettei TOINEN IHMINEN voi tehdä meitä onnelliseksi — tai edes onnellisemmaksi.

      Moni parisuhteeseensa tyytymätön ihminen on tyytymätön juuri siksi että odottaa TOISEN tekevän hänet onnelliseksi — vaikkapa toimimalla täsmälleen sillä tavalla kuin hän haluaa toisen toimivan. Sen sijaan että näkisi että hän itse estää itseään kokemasta onnea kertomalla itselleen tarinaa, ettei voi tuntea olevansa onnellinen ja rakastettu, ellei toinen toimi tietyllä tavalla.

      Kyllä, jos ajattelet parisuhteestasi ja kumppanistasi positiivisesti ja yksinelämisestä negatiivisesti, silloin saatat kokea olevasi tyytyväisempi ja onnellisempi parisuhteessa kuin yksin.

      Moni kitkuttelee nähdäkseni huonommassa parisuhteessa siksi, että pelottelee itseään kuoliaaksi ajatuksella siitä, miten hirveän kamalaa yksinoleminen on (ja mielikuvissaan tyyliin näkee itsensä kuolemassa yksin ja hylättynä). Ts. valitessaan huonoksi kokemansa parisuhteen hän valitsee mielessään kahdesta pahasta pienemmän.

      Toisekseen on hyvä määritellä mitä kukin onnellisuudella tarkoittaa. Minä ymmärrän onnellisuudeksi kiitollisuutta muistuttavan voimakkaan tunteen, joka saa minut parhaimmillaan liikuttumaan ja tuntuu siltä kuin rintakehäni alla laajenisi (miellyttävästi) ilmapallo. En koe tätä tunnetta yleensä kuin joitakin minuutteja kerrallaan, mutta parhaina päivinä tunne tulee ja menee aaltoillen — joskus ilon ja innostuksen kanssa — sen mukaan missä huomioni on. Tiedostan tätä nykyä erittäin voimakkaasti, miten tunne on seurausta omista kiitollisista ja maailmaa ja elämää ihastelevista ajatuksistani, tyyliin ”maailmassa on niin paljon kauneutta”. Mikä on mielestäni hieno homma, koska tällöin tunteen kokeminen ei ole muista kiinni.

      Toivottavasti tämä selvensi näkökulmaani.

  2. Okei, huomaan että puhumme osittain samasta, osittain eri asiasta. Siinä olen kanssasi samaa mieltä, että kukaan toinen ei voi tehdä minua(sinua, häntä) onnellisemmaksi siinä mielessä kuin kirjoitit. Minä tarkoitin, että arjen ja elämän jakaminen on niin suuri tarve, että parisuhde itsessään tekee meistä monet onnellisemmaksi. Samaan tapaan kuin terveys, tietty elintaso jne. tekevät meistä monet onnellisemmaksi, vaikka periaatteessa ilmankin pärjää.

    Mulle onnellisuus tarkoittaa sellaista tasaista hyvänolon tunnetta, joka on päällä melkein koko ajan. Jos sitä pysähtyy kuuntelemaan, se tuntuu tasaisena, hyvin kevyenä hyrinänä koko kropassa. Mulle se tarkoittaa tunnetta siitä, että kaikki on hyvin, mitään ei puutu. Olen tämän tunteen vallassa suurimman osan vuorokaudesta. Silloinkin kun jotain muuta on mielessä, se on helppo palauttaa mieleen hetkeksi pysähtymällä. Tunnistan myös tuon ”sydän pakahtuu” -tunteen, mutta silloin koen olevani jostain syystä aivan ”super-onnellinen”. Aika mielenkiintoista vertailla näitä, miten itse kukin tietyt tunteet itselleen määrittelee!

    1. Niin eli se, mitä sä kutsut onnellisuudeksi, kuulostaa siltä, mitä mä kutsun mielenrauhaksi. Alkavatko nyt mun jutut mielenrauhasta avautua ihan uudella tavalla. 😀

      Musta kuulostaa nyt siltä, että oikeasti puhumme samasta asiasta.

      Kokeilen muotoilla lauseen toisin:

      UNIVERSAALILLA TASOLLA — eli mikä pätee kaikkiin ihmisiin — omat ajatuksemme asioista ratkaisevat sen, mitä tunteita koemme.

      Näyttää jopa neurologisten tutkimusten valossa siltä, että ihmiseläimen perustila, johon hänen hermostonsa palaa ennemmin tai myöhemmin on tila, jota minä kutsun mielenrauhaksi, sinä onnellisuudeksi ja Michael Neill ”sisäiseksi hyvinvoinniksi”.

      Se on se sama tila, missä pienet vauvat, joita ei satu, jotka eivät ole nälkäisiä tai väsyneitä ja joilla ei ole muuta fyysistä epämukavuutta, ovat käytännössä koko ajan hereillä ollessaan.

      Monet meistä eivät tunnista tätä tilaa, koska se tuntuu niin luonnolliselta ettemme kiinnitä siihen huomiota ja/tai koska pidämme itseämme lähes jatkuvasti ajatuksillamme ”rauhattomassa tilassa” — joko murehtimalla, suremalla, olemalla vihaisia kaikesta TAI haaveilemalla, etsimällä tietoisesti syitä iloon jne. Tällöinkin toki palaamme joka välissä mielenrauhaan/onneen (esim. heti herättyämme, vetäessämme syvään henkeä samalla kun katsomme kaunista maiseman), mutta koska emme kiinnitä siihen huomiota, emme koe sitä.

      Kaikki ylläoleva pätee käytännössä kaikkiin ihmisiin (paitsi EHKÄ niihin, joilla on jokin aivovaurio tms).

      YKSILÖTASOLLA — eli mikä pätee yksittäisiin ihmisiin erilaiset tilanteet herättävät meissä erilaisia ajatuksia, jotka perustuvat elämämme aikana omaksumiimme uskomuksiin.

      Sinussa, Jenga, ainakin tämä parisuhde herättää pääsääntöisesti positiivisia ajatuksia, koska uskomuksesi parisuhteesta, sen merkityksestä ja varsinkin tästä parisuhteesta ovat positiivisia. Mikä on tietysti mukavaa eikä vaadi minkäänlaisia toimenpiteitä.

      MUTTA jos uskoisit, että VAIN parisuhteessa ollessasi ja/tai VAIN TÄMÄN ihmisen kanssa ollessasi voit kokea tällaista onnea, silloin uskomuksestasi alkaisi seurata kaikenlaisia ongelmia:

      — Jos jonain päivänä tai aikana esim. hormonihäiriö, alkoholimasennus tai jotkin muut ikävät taustalla pyörivät ajatukset saisivat sinut tuntemaan olosi kurjaksi, saattaisit alkaa miettiä mikä parisuhteessasi on vikana, mihin varmasti keksisit vastauksia, jolloin mielialasi laskisi entisestään. Pahimmillaan olisit ikävä puolisoasi kohtaan, jolloin hän saattaisi reagoida negatiivisesti, mikä herättäisi sinussa lisää negatiivisia ajatuksia — ja pian olisitte pahan olon kierteessä.

      — Jos jonain päivänä parisuhteesi päättyisi, voisit kuvitella ettet voi enää koskaan kokea vastaavaa hyvää oloa ja onnellisuutta — tai et ainakaan ilman uutta parisuhdetta. Mikä on tietysti hevonkukkua. Voisi jopa olla, että jossain hetkessä alkaisit tuntea hyvää oloa, mutta uskomuksesi takia (vain parisuhde tekee minut näin onnelliseksi) blokkaisit äkkiä tuntemuksen ajatuksella ”niin mutta jos minulla olisi parisuhde, SITTEN vasta olisin OIKEASTI onnellinen.”

      Jne.

      No, tietääkseni SINÄ et ajattele näin, mutta halusin vain pointata miksi mielestäni on tärkeää tunnistaa, että silloinkin kun jotkut olosuhteet näyttävät tekevän meidät onnellisemmaksi tai tyytyväisemmäksi, itse asiassa omat uskomuksemme ja ajatuksemme asiasta luovat onnellisuuden tunteen.

  3. Minusta erittäin hyvin kiteytettynä on seuraava lause, joka on erään intialaisen henkisen ajattelijan syviä mietteitä:

    ”Koska teissä itsessänne ei ole rakkautta, vaaditte sitä ulkopuolelta, että se täyttäisi teidät.”

    1. Hienosti sanottu, tosin itse sanoisin saman ”koska te ette muista että rakkaus on teissä itsessänne, vaaditte sitä ulkopuolelta, että se täyttäisi teidät.” 🙂

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Scroll to Top