Hei, minä olen Katri ja minä olen Sertifioitu Transformatiivinen valmentaja (Certified Transformative Coach ™) .
Tämä on tittelini jonka sain valmistuttuani jenkkiläisestä valmentajakoulutuksesta, jolla on joko todella juustoinen tai sitten hassunhauska nimi ”Supercoach Academy” — Teräsvalmentaja-akatemia.
Koska transformatiivinen valmentaja ei sano kenellekään yhtään mitään ja tuottaa radio- ja tv-toimittajille usein vaikeuksia, kutsun itseäni yleensä selvyyden vuoksi henkiseksi valmentajaksi.
Aika ajoin joku yrittää kutsua minua elämäntaitovalmentajaksi.
Se naurattaa minua — miten ihminen joka on aina myöhässä, usein hajamielinen ja jolle monet yksinkertaiset arkiaskareet ovat haastavia voi opettaa kenellekään elämäntaitoja?
Mikä pahinta: en edes usko tavoitteiden toteuttamisen tai itsensä kehittämisen olevan tärkeää, mielestäni ihmiset eivät voi mennä rikki ja vastustan onnellisuuden tavoittelua!
Tässä viimeisen kahden vuoden aikana olen miettinyt usein olisiko olemassa jokin parempi termi kuin ”valmentaja” kuvaamaan sitä mitä teen.
Maailmankatsomuksen opettaja? Oivalluskatalysaattori? Totuudentorvi? Kansankynttilä?
Nimien keksiminen on ollut minulle aina vaikeinta niin kirjojen kuin käsikirjoitusten kirjoittamisesssa. Ei siis ihme, etten ole keksinyt parempaa termiä vaan olen jatkanut valmentaja-tittelin käyttämistä.
Luin äsken uusimmasta Olivia-lehdestä entisen Life Coachin Sanna Mämmin raatorehellisen haastattelun elämäntaidon valmentajista jollainen Sanna itse oli useamman vuoden ajan.
Juttu sai toisaalta niskakarvat nousemaan pystyyn, toisaalta hymyilemään vinosti: ”mitä minä sanoin”.
Haastattelussa Sanna puhuu ”unelmavalmentamisen” pimeästä puolesta. Siitä miten elämäntaidon valmentajat edustavat ”vetovoiman lakiin” -uskovaa koulukuntaa.
Laki on minulle tuttu — olen itsekin uskonut siihen ja moniin muihin oudompiinkin juttuihin Hihhulivuosinani 2006-2008 jolloin keskityin lähinnä oman navan kaiveluun ja onnellisuuden tavoitteluun. Eli olin suoraan sanottuna pihalla kuin lumiukko.
Nyttemmin vuodet lähinnä naurattavat, mutta on myös ollut hetkiä, jolloin olen kauhulla ajatellut sitä, miten sekaisin olen ollut ja mitä kaikkea typerää menin tuolloin tekemään.
Siinä vaiheessa kun törmäsin Sanna Mämmiin 2011, hihhulointi oli minun osaltani ohi. Hänellä se oli vasta pääsemässä vauhtiin. Olimme molemmat Evita-lehden bloggaajia ja luin usein päätäni pudistellen hänen juttujaan siitä kuinka hän ”tilasi Universumilta” kivoja asioita.
Päätäni pudistellen siksi, että tiesin omalta kohdaltani mihin eskapismi arjen ankeutta ”unelmien manifestointiin” voisi johtaa.
No, näköjään Sannallakaan manifestointi ei tuottanut toivottuja tuloksia, koska nyt hän haluaa irtisanoutua valmentajamaailmasta.
Onneksi olkoon!
Pitäisikö minunkin luopua valmentamisesta?
Sannan haastattelusta vinkannut hyvä ystäväni sanoi ettei ihmettelisi, vaikka minäkin luopuisin vielä valmentajaurastani.
Niin, en tiedä.
Silloin kun olin hulluimmassa manifestointimaniassa, en uskonut että ikinä luopuisin (kirjaimellisesti) mielettömästä työkalusta, joka oli liian hyvä ollakseen totta (niin kuin olikin).
”Ooh! Manifestoin itselleni parkkipaikan kuvittelemalla itseni pysäköimään autoni juuri haluamalleni kadunpätkälle!
Seuraavaksi tilaan universumilta itselleni rantatalon Venice Beachilta ja miljoona dollaria tililleni ihan vain laittamalla niistä kuvat makuuhuoneeni seinälle ja tietokoneeni taustakuvaksi ja kuvittelemalla miten unelmani on jo toteutunut.
Universumi tuottaa minulle tilaamani asiat maagisesti ilman vaivaa ja työntekoa.”
(Nimim. Rantataloa ja miljoonia yhä odottava 😀 )
Nyt ajatus välillä naurattaa, välillä nolottaa minua.
En voi tänään kuvitella, että tulkitsisin ajatuksiani ja tunteitani muuten kuin näkemällä ne vain ajatuksina, joiden laatu ja sisältö vaihtelee sumealla logiikalla muuttuvan mielentilani mukaan.
Samaan aikaan kuitenkin ymmärrän, etten voi koskaan tietää mikä seuraava ajatukseni on.
Niinpä en voi tietää juolahtaako mieleeni seuraavalla hetkellä ajatus, joka räjäyttää tajuntani jollain uudella, ennen näkemättömällä tavalla.
Siihen asti jatkan edustamani lähestymistavan opettamista muille monin eri tavoin.
Miksi?
No vaikka siksi, että useampi ihminen voisi todeta saman kuin valmennettavani, joka tekstasi minulle tänä aamuna:
[quote size=”big” style=”solid”]Jos kolmen prinsiipin ”teoria” on oikeassa, niin elämähän on epäilyttävän helppoa? 😀[/quote]
Jepjep.
Elämä on henkisesti helppoa kun sen antaa olla helppoa.
Kun ei tee ongelmaa negatiivisista tunteistaan niitä ei tarvitse pelätä ja ne voivat olla omalla tavallaan jopa kivoja.
Kun antaa itsensä nauttia niistä hetkistä kun asiat ovat hyvin, ei tarvitse pilata päiväänsä miettimällä mitä kaikkea kamalaa voi tapahtua joskus myöhemmin.
Kun ei sotke tunteita käytännön ongelmiin, elämän eteemme heittämien haasteiden ratkaiseminen helpottuu huomattavasti.
Mikä parasta, hyvä olo ei ole silloin enää kiinni siitä mitä muut tekevät tai toimittaako universumi sinulle kaiken sen mitä keksit haluta.
Onko tämä liian hyvää ollakseen totta?
Testaa itse.
Sillä hetkellä kun olosi on levollinen, vakaa ja rento ja annat asioiden tapahtua henkisesti helposti, tällainen elämä ei tunnu liian hyvältä ollakseen totta.
Se tuntuu vaivattomalta ja luonnolliselta.
Sinua lähinnä ihmetyttää miten vaikealta olet saanut alhaisessa mielentilassa kaiken näyttämään aiemmin (ja välillä vieläkin).
Ehkä olenkin opettaja
Pari päivää sitten mentalisti Pete Poskiparta kommentoi ymmärtämis-kirjoitustani että kuulostan siltä että minulla on tarve opettaa lukijoitani.
Havainto on oikea.
Tykkään oppia uusia asioita, olen huomannut oppivani niitä parhaiten opettamalla ja nautin asioiden selvittämisestä ja selittämisestä.
Tämä ei ehkä ole yllättävää, kun ottaa huomioon että äitini ja hänen molemmat vanhempansa ovat alkuperäisiltä ammateiltaan opettajia.
Peten kommentti yhdistettynä Sannan lausuntoihin valmentajista sai minut taas ajattelemaan, että ehkä olisi vähemmän harhaanjohtavaa, jos kutsuisin itseäni valmentajan sijaan opettajaksi.
Kutri.net:in alkuperäinen ajatus oli jakaa tietoa — eli opettaa — muille asioita, jotka olin oppinut laihduttamisesta.
Tätä nykyä opetan blogikirjoituksissa, haastatteluissa, videoilla, nettikursseilla, luennoilla ja kahdenkeskisissä keskusteluissa ihmisille mm. miten voi laihtua pysyvästi tavoitepainoonsa, kirjoittaa kirjoja ja käsikirjoituksia, kokea enemmän mielenrauhaa, kukoistaa silloinkin kun olosuhteet eivät ole siihen optimaaliset ja luoda itselleen unelmien uran.
Vaikka välillä puhun hyvinkin konkreettisista asioista, salaisena agendanani on siinä sivussa auttaa ihmisiä näkemään, miten heidän kokemuksensa elämästä syntyy heidän korviensa välissä.
Yllyttääkö elämäntaitovalmennus tekemään vaarallisia valintoja?
Olen seurannut välillä ihmeissäni, välillä kauhuissani, miten usein onnellisuuden etsintään ja negatiivisuuden minimointiin perustuvat valmennukset, koulutukset ja terapiat johtavat siihen, että ihmiset hylkäävät hyvinpalkatun työnsä ja ajautuvat vararikkoon, tuhoavat parisuhteet joista olisi saanut helposti entistäkin rakkaudellisempia ja katkaisevat välit ihmisiin, jotka haluavat vain heidän parastaan.
Monet heistä ajautuvat vuosien itsensä-etsimis-kierteeseen, josta herätessään he ovat hämillään tai häpeissään siitä, miten monta vuotta elämästään he ovat hukanneet oman navan ympärillä pyörimiseen.
Aloitin itse hulluina vuosinani elämäni KAHDESTI nollasta reilun kahden vuoden aikana. Se oli raskasta, vei rahat ja voimat ja oli monella mittarilla mitattuna todella tyhmää ja turhaa.
Noiden kahden vuoden ajan minua ei kiinnostanut mikään muu kuin oman oloni parantaminen hinnalla millä hyvänsä.
Tein niin, koska en tiennyt paremmasta, mutta en todellakaan suosittele kenellekään ”itsensä etsimistä”.
Olen sitä mieltä että useimmissa tapauksissa asioiden uudessa valossa näkeminen tai vaiheittainen muutos on kokonaisvaltaisesti parempi vaihtoehto kuin totaalinen irtiotto vanhoista kuvioista.
Esimerkiksi Supercoach Academyssa meille tehtiin selväksi, että uuteen ammattiin siirtyminen niin, että se elättää, vie vähintään kolme vuotta.
Siihen asti vanhaa ammattia voisi ajatella ”sponsorina”, joka vastineeksi työpanoksestamme rahoittaa uuteen ammattiin opiskelun ja asiakaskunnan kasvattamisen.
Ymmärrän, että ajatus siitä, että korjaa vanhaa ja ottaa ilon irti nykyisistä olosuhteista ei ehkä tunnu niin innostavalta, jännittävältä ja vapauttavalta kuin ajatus siitä, että jättää kaiken ikävän kertaheitolla taakse ja aloittaa elämänsä puhtaalta pöydältä.
Vain sinä voit elää elämääsi. Jos olet varma että se on tyyni sisäinen viisautesi joka neuvoo jättämään kaiken taakseen eikä suinkaan paineella painostava sisäinen tyhmyys joka yrittää yllyttää sinut hyppäämään lentokoneesta ilman laskuvarjoa, antaa palaa.
Jos kaiken kertaheitolla muuttaminen mietityttää, niin tiedä, että käytännössä aina on olemassa lempeämpiä, järkevämpiä ja enemmän elämää edistäviä tapoja uudistaa itseään ja olosuhteitaan kuin äkkimuutos.
Voi olla että joskus tulevaisuudessa lopetan valmentamisen. Itseni tuntien se voi tapahtua jo ensi viikolla. Mutta vielä tänään näen näistä asioista ihmisten kanssa keskustelemisen hyödyllisenä ja tärkeänä.
Jos sinusta tuntuu että olet hukassa omassa elämässäsi, haluaisit lopettaa turhan murehtimisen ja stressaamisen ja haluaisit kokea enemmän uutta intoa ja iloa ilman että muutat radikaalisti olosuhteitasi, varaa aika valaisevaan ja vapauttavaan keskusteluun.
