Mitä tehdä jos näet jotain kammottavaa

Tässä yksinkertainen tapa vähentää ja ehkäistä järkyttävien tapahtumien aiheuttamia traumoja. Lue, paina mieleen ja jaa tietoa eteenpäin, kiitos!

Näitkö juuri jotain järkyttävää? Eli olitko onnettomuudessa tai todistamassa onnettomuutta, väkivaltaa, veritekoa tai terroristi-iskua?

Tee tämä heti kun voit: pelaa 15-20 minuuttia Candy Crushia, Tetristä tai Bejeweled peliä tai muuta peliä, jossa käsittelet erilaisia graafisia kuvioita.

Miksi? Nyt jo useammassa tutkimuksessa on huomattu, että näiden pelien pelaaminen estää aivoja tallentamasta kamalalta näyttäviä muistikuvia muistiin traumaattisina.

Jälkeenpäin pelejä pelanneet pystyivät esimerkiksi muistamaan minkä värinen jonkun paita oli kyseisessä tilanteessa, mutta eivät nähneet painajaisia tai saaneet yhtä paljon ja yhtä kauheita flashbackeja eli takaumamuistoja kuin ne, jotka eivät olleet pelanneet pelejä.

Paras aika pelien pelaamiseen näyttäisi olevan 6 tunnin sisällä tapahtumasta, mutta pelien pelaaminen vielä vuorokauden sisällä tapahtumasta voi vähentää tapahtumiin liittyvien kuvallisten muistojen traumaattisuutta.

Lisäksi em. pelien pelaamista voi kokeilla tilanteissa, joissa heräät painajaiseen. Pelaamalla välittömästi heräämisen jälkeen peliä voit ehkä muuttaa tapaa, jolla aivosi koodaavat muiston painajaisessa näkemistäsi kuvista takaisin mieleesi.

Seikkailupelien, sanapelien (esim. sanaristikoiden) jne. pelaaminen ei auta samalla tavalla, koska nimenomaan graafisten kuvioiden hahmottaminen tilassa näyttää olevan se, mikä vaikuttaa muistojen koodaamiseen.

Tutkijat spekuloivat että hätätapauksessa myös graafisten kuvioiden piirtäminen tai ehkä jopa värittäminen voisi vaikuttaa muistojen koodaamiseen, mutta sitä ei ole vielä tutkittu. Itse mietin että vanha kunnon Rubikin kuutio voisi myös auttaa.

Ole kiltti ja jaa tätä kirjoitusta eteenpäin — voit auttaa läheisiäsi säästymään hirvittäviltä traumaattisilta painajaisilta!

[Artikkelin kuva on Akseli Gallen-Kallelan maalaus Lemmikäisen äiti, jossa äiti on juuri onkinut lapsensa ruumiin palat tummasta joesta, ommellut ne yhteen ja nyt odottaa että mehiläinen toisi hänelle hunajaa Ukko ylijumalan halleista.]

Miksi sinäkin olisit voinut antaa 5-vuotiaan hukkua

Viisivuotias lapsi hukkui ihmisiä täynnä olevassa uima-altaassa. Jos luulet että olisit toiminut toisin kuin muut uimarit, saatat olla väärässä.

Somessa jaetaan ahkerasti turvakameravideota uimahallissa hukkuneesta 5-vuotiaasta. En ole itse pystynyt katsomaan videota, mutta siinä kuulemma näkyy miten moni ui lapsen ohi puuttumatta asiaan.

Lapsi oli äidin kiellosta huolimatta mennyt aikuisten porealtaaseen sillä välin kun äiti oli ystävättärensä kanssa saunassa. Hän oli joutunut veden varaan, lyhyen räpiköinnin jälkeen hukkunut ja kellunut kasvot alaspäin vedessä minuuttikaupalla ilman, että kukaan lähellä olevista oli tehnyt mitään.

Lopulta joku oli tajunnut puuttua asiaan ja lapsi oli saatu elvytettyä. Hän on tiettävästi toipunut hyvin tapahtuneesta. Lapsen äiti sai ehdollisen vankeustuomion heitteillepanosta ja määrättiin maksamaan lapselleen korvauksia.

Miksi sivuutamme herkästi toisen hädän julkisella paikalla?

Joku jo pointtasi että varsinkin lapsen ns. hiljainen hukkumiskuolema on vaikea tunnistaa, koska sen uhri ei välttämättä räpiköi juuri lainkaan. Toinen totesi ettei lapsettomana tiedä miten lapset leikkivät vedessä.

Nämä tekijät voivat olla osasyynä siihen ettei lapsen hukkumista huomattu. Väitän kuitenkin eri tutkimusten ja aivan liian monen oikean elämän tragedian perusteella, että yksi syy siihen, ettei kukaan puuttunut asiaan on sivustaseuraaja-vääristymäksi (bystander effect) nimetty ihmismielen logiikkavirhe.

Jos mielemme voi olettaa, että joku muu voi puuttua johonkin ongelmaan, emme puutu siihen itse.

Jos uimarit olisivat olleet yksin uima-altaassa lapsen kanssa, he olisivat todennäköisesti puuttuneet paljon nopeammin tilanteeseen, vaikka eivät tietäisi miltä hukkuminen näyttää.

Tämä vääristymä pohjautuu ilmeisesti siihen, että tarkkailemme koko ajan alitajuisesti muiden ihmisten toimintaa ja sopeutamme automaattisesti oman toimintamme sen mukaiseksi.

Toisin sanoen jos kukaan ei näytä olevan moksiskaan siitä, että lapsi kelluu vedessä kasvot alaspäin, alitajuntamme ei välttämättä tuo asiaa tietoisuuteemme, sillä se olettaa, että kaikki on OK — sillä ”jos kyseessä olisi jokin ongelma, niin kai joku olisi jo tehnyt sille jotain.”

ARGH!

Ilmiön positiivinen puoli on se, että jos yksi ihminen tarttuu ongelmaan, muut lähtevät herkästi apuun.

Älä ole sivustaseuraaja

Sen jälkeen kun luin aikanaan sivustaseuraajavääristymästä, olen alkanut aktiivisesti bongata ongelmatilanteita, joihin puuttua — ja myös tarttua näkemiini ongelmiin.

Kiinnitän julkisilla paikoilla tietoisesti huomiota erityisesti lasten, eläinten ja vanhusten toimintaan.

Esimerkiksi olen uimahallissa tuijottanut tavallista pidempään sukeltavaa tuntematonta pikkupoikaa ja ollut valmiina pilaamaan hänen sukellusennätyksensä.

Jos näen kaupassa yksin olevan lapsen, pysähdyn seuraamaan hänen toimintaansa niin kauan että näen kenen aikuisen seurassa hän on.

Samoin kiinnitän huomiota julkisilla paikoilla makaaviin ihmisiin olivat he minkä ikäisiä tai näköisiä tahansa.

Esimerkiksi eräs puistossa pidetty käsikirjoituspalaveri oli mennä pilalle kun seurasin koko ajan syrjäsilmällä elottomalta vaikuttavaa naista joka oikeasti otti vain päiväunia nurmikolla.

Lähes aina ensimmäinen askel on kysyä ystävällisesti: ”hei, onko kaikki OK?”

Jos ei uskalla ottaa kontaktia tai tiedä mitä tehdä, voi soittaa hätänumeroon (eli Suomessa numeroon 112).

Kyllä, muiden asioihin puuttuminen tuntuu edelleenkin kiusalliselta, mutta jos huomaan arpovani puutunko asiaan vai en, muistutan itseäni tutuntutusta, joka kuoli sydänkohtaukseen puiston penkillä ja makasi siinä pitkään kuolleena vaikka ohi kulki paljon ihmisiä.

Useimmiten huoleni osoittautuu turhaksi, mutta se on mielestäni pieni haitta sen rinnalla, että jättäisin puuttumasta tilanteeseen, jossa joku on esimerkiksi hengenvaarassa.

Nyt kun luit tämän, et voi enää hyvällä omallatunnolla sulkea silmiäsi tilanteissa, joissa joku voi tarvita apuasi.

Sori.

Jaa tämä viesti eteenpäin niin autat muitakin tunnistamaan tämän vääristymän ja tarttumaan jatkossa hanakammin ongelmiin.

Muista:

”Jos sinä et puutu asiaan, kukaan ei puutu asiaan.”

 

Lue vielä tämä Kaksplussan erinomainen artikkeli hukkuvan (lapsen) tunnistamisesta.

Uusi todistusten käytösarviointi on pahimmillaan kamala ja vaarallinen

Saiko lapsesi todella kamalalta kuulostavan ja lannistavan käytösarvioinnin? Syynä on todennäköisesti uuden opetussuunnitelman mukaisen käytösarvioinnin todella tökerö toteutus.

Oma lapsi tuli kotiin ja toi todistuksen, joka oli oikein kiva. Tavoitteita oli saavutettu ja äidin poikana oli vähän vaikeuksia huolehtia omista ja koulun tavaroista, mutta se ei yllättänyt. Mieleni oli hyvä.

Sitten törmäsin eräässä keskustelussa joidenkin lasten saamiin vähemmän mairitteleviin arvioihin. Meinasin alkaa itkeä, kun kuvittelin miltä omasta pikkukoululaisesta, joka on yrittänyt parhaansa, tuntuisi kuulla vaikkapa tällainen tuomio:

”Oppilas käyttäytyy toisinaan epäkohteliaasti ja epäystävällisesti. Oppilaan on usein vaikea hyväksyä erilaisuutta.”

Arvaa huviksesi mitä kouluarvosanaa (4-10) tämä tyly kirjallinen arvio edustaa? (Vastaus lopussa.)

Tässä kauhein lukemani arvio vanhemman luvalla esimerkiksi — huomaa, että tässä on koko lapsen käytösarvio (eli ei ole mitään muuta osiota, jossa kehuttaisiin edistystä tai lapsen vahvuuksia).

Tämä mm. Hyvinkäällä käytetty uuden opetussuunnitelman mukainen  arvio ”Ihmisyyden kunnioittamisesta” on oikeasti ihan kamala ja kaikkea muuta kuin ihmisyyttä kunnoittava.

Osassa kouluissa käytetään tällaista vakiomuotoisiin lauseisiin perustuvaa arviointia. Joissain todistuksissa näkyy kaikki eri vaihtoehdot ja sitten on rasti ruutuun.

Toisissa kouluissa (esim. lapseni koulussa) listataan tavoitteet  (”Käyttäydyt tilanteeseen sopivalla tavalla”, ”Otat huomioon muut ihmiset ja ympäristön”) ja perään tulee joko ”kiitettävästi”, ”hyvin”, ”vaihtelevasti” tai ”heikosti”.

Joissain kouluissa opettajat ovat kirjoittaneet jokaisella lapselle omat henkilökohtaiset arviot, joissa on kivoja persoonallisia huomioita.

Eli uuden OPS:n ansiosta se, missä muodossa arvio annetaan, vaihtelee.

Miksi negatiiviseen keskittyvä arvio on vaarallinen?

Ihmismieli on sellainen, että jos sen huomio kiinnitetään johonkin, se alkaa etsiä todisteita sen puolesta.

Nyt kun lapsen huomio on kiinnitetty epäkohteliaaseen käytökseen, hän, opettaja ja vanhemmat alkavat kiinnittää helposti enemmän huomiota kaikkiin niihin kertoihin, kun lapsi käyttäytyy huonosti.

Pahimmillaan ihmismieli jopa ignoroi kaikki todisteet jotka eivät tue havaintoa. Eli voi käydä niin, ettei opettaja, oppilas ja vanhemmat enää huomaa niin helposti niitä hyviä hetkiä, kun lapsi käyttäytyy hyvin.

Muistellessaan kaikkia niitä kertoja, kun hän käyttäytyi huonosti, lapsi alkaa helposti itsekin uskoa, että hän on epäkohtelias eikä voi sietää erilaisuutta. Hyvää tarkoittava arvio muuttuu äkkiä itseään toteuttavaksi profetiaksi.

Jos lasta halutaan kannustaa toimimaan fiksummin, silloin arviossa pitäisi lukea näin:

Lapsi käyttäytyy useimmiten kohteliaasti ja ystävällisesti, mutta käytöksessä on vielä parantamisen varaa. Oppilas osaa myös hyväksyä erilaisuutta, vaikka se on usein vaikeaa.

No minkä arvosanan lapsi olisi ennen vanhaan saanut näillä näytöillä? Tyydyttävän eli 7 (kyllä, seiskan). Mikä ei edes ole hirveän huono numero!

Tässä esimerkit lopuista arvioista tuossa kategoriassa ja omat ehdotukseni niiden parantamiseksi:

Kohtalainen – 6

Nykyversio:

Oppilas käyttäytyy usein epäkohteliaasti ja epäystävällisesti. Oppilaan on aina vaikea hyväksyä erilaisuutta.

Parannettu versio:

Oppilas osaa välillä käyttäytyä kohteliaasti ja ystävällisesti, mutta tarvitsee apua käytöksen parantamiseen. Oppilaan pitää harjoitella vielä erilaisuuden hyväksymistä.

Välttävä – 5

Nykyversio:

Oppilas käyttäytyy epäkohteliaasti ja epäystävällisesti, joskus jopa aggressiivisesti. Oppilas suhtautuu kielteisesti erilaisuuteen.

Parannettu versio:

Oppilaan on opeteltava käyttäytymään kohteliaasti ja ystävällisesti ja omaksuttava parempia vihanhallintakeinoja. Oppilaalla on vielä oppimatta kuinka hyväksyä erilaisuutta.

Hylätty – 4

Nykyversio:

Oppilaan suhtautuminen toisiin on epäkunnioittavaa ja väkivaltaista.

Parannettu versio:

Oppilas ei ole vielä oppinut kuinka käyttäydytään kunnioittavasti ja hallitaan omaa aggressiivisuutta.

Käännä lapsesi todistus kannustavaan muotoon

Käsittelin tässä vain yhden osion — myös muut kirjalliset arviot ovat enemmän tai vähemmän lannistavia. Voit käydä katsomassa ne esimerkiksi täältä.

Jos lapsesi sai tällaisen todistuksen, olen siitä ihan hirvittävän pahoillani. Epäilemättä lapsellasi on vielä opittavaa ja kehityttävää ja jos arvio on kovin negatiivinen, silloin hän tarvitsee erityisen paljon tukea.

Huomaa myös, etteivät tylyt arviot olleet välttämättä tai lainkaan opettajan syytä vaan kertovat koulun tai kunnan käytännöstä soveltaa uuden OPS:n ohjeita.

Tältä vuodelta vahinko on jo tapahtunut, mutta sitä voi yrittää auttaa kääntämällä lapsille todistuksen arviot kannustavaan muotoon — vaikka ihan itse kirjoittamalla ne uusiksi.

Jos törmäät tällaisiin arviointeihin, ota itse tai kannusta arvioinnin saaneen lapsen vanhempia ottamaan yhteyttä opettajaan, koulun rehtoriin ja koulutoimenjohtajaan. Jos he eivät näe ongelmaasi, ota yhteyttä opetushallitukseen.

Myös Jonna-Emilia kirjoitti tästä samasta aiheesta ja omakohtaisemmasta näkökulmasta.

[Kuva on Frans Vandewallen ottama kuva Duomo Santa Maria del Fioresta ja esittää viimeistä tuomiota]

Jokainen terroristi on ollut joskus viaton vauva

Terrorismi on kauhea ja valitettava asia, joka perustuu hirvittävään väärinkäsitykseen. Tässä kirjoituksessa kerron terrorismin ja muiden ääri-ilmöiden syntymekanismista ja siitä, mitä sinä voit tehdä omassa arjessasi asian korjaamiseksi.

Tämän päivän teoriassa puhuin yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta ja terrorismista. Vasta sen jälkeen sain kuulla Manchesterissä tapahtuneesta itsemurhapommi-iskusta.

Olen juuri kuunnellut pari päivää arkkipiispa Desmond Tutun ja Dalai Laman keskusteluja The Book of Joy -äänikirjana. Molemmat herrat ovat nähneet elämänsä aikana paljon väkivaltaa, terorria ja terrorismia ja ottaneet aiheeseen kantaa.

Ehkä paras pointti heiltä on että:

Vihaa tekoa ja järjestelmää, joka ajaa ihmisen tilaan, jossa itsensä ja muiden tappaminen tuntuu hyvältä idealta — älä vihaa ihmistä, joka on harhautunut ajattelemaan että terrorismi on ainoa ratkaisu ja vielä erehtyy pitämään ajatuksiaan seuraamisen arvoisena.

Kuten videolla kerron, terrorismi perustuu vastakkainasetteluun.

Siihen perustuu myös käytännössä kaikki tarinat, markkinointi, urheilu, politiikka ja ryhmähenki.

Sankariksi voi tulla vain, jos on vastavoima, jota vastaan taistella.

Meillä ei voi olla tiimiä, ellei ole jotain ihmisjoukkoa, joka on tämän ryhmän ulkopuolella.

Meillä ei voi olla urheilukilpailuissa voittajaa, ellei ole häviäjiä.

Miksi ostaisin tämän tuotteen, jos se on täsmälleen sama kuin muut tuotteet?

Terrorismin takana on tarinoiden sota

Winning the Story Wars -kirja käsittelee sitä, miten markkinoijat, poliitikot ja muut vaikuttajat saavat huomiota ja kannatusta omalle idealleen tai tuotteelleen vastakkainasettelun kautta.

Trumpin, Teresa Mayn ja terroristi-iskujen täyttäessä otsikot tämä kirja on ollut erityisesti mielessäni.

Tarinoilla sodittaessa identifioidaan ensin vääryyksiä tekevä vastavoima eli pahis, jota vastaan sankari — tuote, tiimi tai ideologia — taistelee.

Tämä tapahtuu kätevästi esimerkiksi nostamalla esiin tunteisiin meneviä tarinoita yksilöistä, jotka ovat kärsineet pahiksen takia. Tai keksimällä yksinkertaisia ja leimaavia iskulauseita, jotka jäävät mieleen.

Pahiksen vaarallisuutta korostetaan, jotta kaikille tulee selväksi, että sitä vastaan pitää nousta — hinnalla millä hyvänsä.

Sen jälkeen tarjotaan yleisölle mahdollisuus samaistua sankariin — tai jopa tulla itse sankariksi — joka voi nousta pahista vastaan.

Korostamalla vihollisen kukistamisen tärkeyttä oikeutetaan uhraukset, joita sankari joutuu tekemään.

Torjunta tekee terroristiksi?

Käytännössä terrorismi lähtee liikkeelle siitä, että joku tuntee itsensä tavalla tai toisella ulkopuoliseksi. Sitten hän löytää ryhmän, johon hän kokee kuuluvansa — ryhmän, joka korostaa sitä, miten me olemme erilaisia kuin muut. Erilaisia, ja siksi väärinymmärrettyjä ja uhattuja.

Yhteinen vihollinen yhdistää, joten ryhmäläiset alkavat yhdessä lietsoa itsessään uskoa siihen, että heitä vastassa on jokin vahvempi, suurempi ja uhkaavampi vihollinen, jota vastaan on pakko taistella.

Yleensä terroristit ovat nuoria miehiä, joiden korkea testosteronitaso tekee kärsimättömäksi ja lisää taistelutahtoa. Samaan aikaan kun vielä kehittymätön otsalohko ei pysty hallitsemaan impulsseja tai auta näkemään harmaan sävyjä ja vaihtoehtoisia ratkaisumalleja.

Ei siis ole sattumaa, että monet nuorena radikaaleja ehdotuksia ja jopa tekoja tehneet vaikuttajat rauhoittuvat iän myötä korkeintaan vähän rohkeita lausuntoja antaviksi poliitikoiksi ja taustavaikuttajiksi (vrt. Vanhaa valtaamassa ollut Erkki Tuomioja).

Mitä enemmän ryhmään kohdistuu ulkopuolista painetta tai (usein kuviteltua) uhkaa, sitä vahvemmin ryhmän jäsenet kokevat, että heidän pitää ryhtyä vastarintaan.

Mitä vähemmän he kokevat tulleensa kuulluksi ja ymmärretyksi, sitä todemmalta heistä tuntuu, että konkreettinen toiminta ja väkivalta on ainoa tapa edistää heidän oikeana pitämäänsä asiaa.

Mitä terrorismille voi tehdä?

Ollaan nyt rehellisiä — terrorismi on todella paskamainen ongelma. Oikeustajumme huutaa, että jonkun pitää kärsiä kovin mahdollinen rangaistus teosta. Tekijän käsitykseen siitä mikä on oikein ja miten oikeutta pitää hakea, on usein hirvittävän vaikea samaistua.

Miten äärimmilleen kriisiytyneessä tilanteessa voisi lähteä etsimään ratkaisua, joka ei lisää vastakkainasettelua vaan jopa vähentää sitä?

Invisibilia-podcastin jaksossa ”Flip the Script” on konkreettinen esimerkki tanskalaisesta Aarhusin kaupungista, jossa ISIS-terroristiryhmään liittyviä tai liittymistä suunnittelevia nuoria miehiä saatiin muuttamaan mielensä ja palaamaan osaksi tanskalaisyhteisöä kuuntelemalla ja ymmärtämällä.

Kävi ilmi, että usein radikalisoituminen lähti liikkeelle jo vuosia ennen virallisia vaaran merkkejä. Esimerkiksi koulutunnilla järjestetystä väittelytehtävästä, jonka seurauksena pieni muslimipoika tuli väärinymmärretyksi ja tuomituksi ja myöhemmin kiusatuksi.

Kuuntelemalla nuoria miehiä tuomitsematta ja auttamalla heitä laittamaan elämänsä Tanskassa kuntoon, ryhmä poliiseja sai katkaistua kaupungin maahanmuuttajanuorten radikalisoitumisen.

Ennaltaehkäisy onkin parhaita keinoja vähentää terrorismia. Ennaltaehkäisy tarkoittaa avoimin mielin kuuntelua ja yhdistävien tekijöiden etsintää eriäväisyyksien korostamisen sijaan.

Tämä pätee kaikkiin tilanteisiin, joissa joku on ajatuksineen ja kokemuksineen ääripäässä — tilanteessa, jossa hän näkee kuilun itsensä tai ryhmänsä ja muun maailman välillä.

Kuinka pitää mieli avoimena vaikeina hetkinä?

Tiedän omasta kokemuksesta, että oman maailmankuvan vastaisen ajattelun kuuntelu on sairaan vaikeaa. Onneksi se ei ole täysin mahdotonta. Sen näkeminen, että jokainen meistä kokee vain oman ajattelunsa ja ettei kenekään meistä mitkään ajatukset ole universaaleja totuuksia, voi auttaa.

Tällaisina päivinä kun uutisvirta täytyy kauhukuvista ja mieli tekee lähteä vastahyökkäykseen, on parasta vetää henkeä ja muistaa, että kaikki ihmiset ovat joskus olleet viattomia vauvoja, joilla ei ole mitään tietoa oikeasta tai väärästä.

Sen jälkeen voi miettiä, miten paljon ihmisen pitää kokea olevansa väärinymmärretty, sorrettu, satutettu tai uhattu, että itsensä ja muiden surmaaminen pommilla voi tuntua hyvältä idealta.

Sen jälkeen on EHKÄ vähän helpompi tuomita teko ja tapahtumaketju, joka on johtanut tekoon ja ehkä jopa kokea surua sen vauvan puolesta, josta kasvoi terroristi.

Sen jälkeen voi  miettiä, mitä minä voin tehdä sen eteen, ettei yksikään vauva joudu kasvamaan ajatukseen, että hänen ainoa vaihtoehtonsa saavuttaa itselleen tärkeä päämäärä on tappaa toisia ihmisiä.

Ymmärrän, että tämä voi tuntua liian vaikealta. Ei haittaa. Jokin oma ajatuksesi näyttää nyt enemmän universaalilta totuudelta kuin vain ajatukselta.

Ehkä siinä tapauksessa voit keskittyä tuntemaan myötätuntoa niitä ihmisiä kohtaan, jotka menettivät rakkaansa yhden ihmisen hirvittävän ajatusharhan seurauksena. Ehkä voit löytää tapoja auttaa ja tukea iskun uhreja.

Haastan sinut myös kiinnittämään huomiota siihen, milloin itse syyllistyt nettikeskusteluissa vastakkainasettelun lisäämiseen. Edistätkö itse valinnoillasi tai puheillasi ”me vastaan muut” -ajattelua?

Tunnustan, että itse syyllistyn tähän aika-ajoin, varsinkin ADHD-keskusteluissa, joissa koen että tietämättömät ihmiset syrjivät ja tuomitsevat väärin perustein tarkkaavuushäiriöstä kärsiviä.

Mieti miten voit kohdatessasi muita kuunnella heitä paremmin.

Voisitko tuomitsemisen sijaan olla utelias — miten tämä ihminen kokee maailman ja miksi hän kokee sen niin eri tavalla kuin minä?

Mikä ajatus näyttää hänestä universaalilta totuudelta eikä vain ajatukselta?

Tällä videolla puhun vielä lisää terrorismin syntymekanismista.

[Kuva: Mindy Olsen P]

Sori, mutta tämä on nyt sitä oikeaa elämää

Uskotko että kohta elämä helpottaa? Tai se unelmien hyvä arki odottaa ihan kulman takana? Nämä ovat minullekin tuttuja ajatuksia ja valitettavasti valhetta. Lue miten voit ottaa ilon kuormittavastakin arjesta tässä ja nyt.

Tiedätkö sen fiiliksen, että ”kunhan selvitään [tästä vaikeasta vaiheesta], niin sitten helpottaa.” Ja sitten kun siitä ongelmasta on jotenkuten selvitty, päälle iskee uusi katastrofi — joskus jo ennen kuin edellinen on täysin ohi.

Minä tiedän, turhankin hyvin.

Nämä ovat niitä vuosia kun lapset on pieniä, töissä on kiire, rahat tiukilla ja kodissa aina jokin remppa- tai raivausprojekti kesken.

Nämä ovat niitä vuosia kun vähintään yhdellä meistä tai hoitopaikan lapsista on flunssa, migreeni, kuume, vatsatauti, korvatulehdus, vesirokko, heinänuha, unettomuutta, täitä, kihomatoja tai ebola.

Nämä ovat niitä vuosia kun voimat loppuu, muisti pätkii ja pinna palaa.

Nämä ovat niitä vuosia, joita jonain päivänä tulen vielä muistelemaan kaiholla.

OK, kaiholla muistelu voi johtua myös siitä, että yövalvomisten takia muistini on mennyt ja minulla on vain valemuistoja, jotka perustuvat valokuviin ja videoihin, joita olen ottanut ns. hyvinä hetkinä.

Missä olet, unelmaelämä?

Kun kaaos on kauheimmillaan, minusta tuntuu tositodelta, että ”tavallinen, hyvä arki” odottaa ihan kulman takana.

Ei odota. Siellä odottaa lisää kaaosta.

Se tavallinen, rauhallinen, hyvä arki, jossa asiat sujuvat päivästä toiseen omalla painollaan ja kaikki yllätykset ovat vain kivoja, on mielen luoma harha.

Sen aiheuttaa optimismivääristymä, jonka tarkoituksena on auttaa minua jaksamaan tämänkin ripulitaudin, takatalven, auton hajoamisen tai parisuhdekriisin läpi.

Tämä on hyvä hetki

Juttelin aiheesta minua kokeneemman äidin kanssa. Hän kertoi että on alkanut tietoisesti kiinnittää huomiota ”hyviin hetkiin”.

Aina kun hän huomaa että jokin hetki on sellainen, ettei kaikki tunnu kaatuvan niskaan, hän toteaa — mieluiten ääneen — ”tämä on hyvä hetki” tai ”tämä oli hyvä hetki”.

Strategia on nerokas, sillä mielemme on parempi kiinnittämään huomiota ikäviin kuin hyviin tapahtumia, että osaisi välttäisi jatkossa kipua tuottavia asioita.

Tietoinen hyvän hetken bongaaminen saa meidät myös kokemaan sen vahvemmin, jolloin se jää paremmin muistiin.

Hetki pitää bongata kun se on meneillään tai heti sen mentyä ohi, sillä illalla kun olet väsynyt, muistat todennäköisemmin päivän aikana kokemasi vastoinkäymiset ja kuormittavat tilanteet.

Luo lisää hyviä hetkiä

Toinen varsin kuormittavaa arkea elävä tuttavani on alkanut tietoisesti luoda päivään hyviä hetkiä. Hän lähtee joka työpäivä lounasaikaan kävelemään työpaikan vieressä olevaan metsäiseen puistoon.

Luonnonystävänä hän kiinnittää kävellessään huomiota aina johonkin, joka ilahduttaa tai hämmästyttää. Samalla hän saa luonnossa oleilun tutkitusti tuomat hyödyt: paremman keskittymiskyvyn ja vahvemman kehon puolustusjärjestelmän.

Nyt kun kevät on vihdoin täällä, minä menen monta kertaa päivän aikana puutarhaan pyörimään ilman agendaa ihan vain siksi, että maan ruoputtaminen ja kasvien ihailu tuntuu niin hyvältä.

Helsingissä asuessa menin aina kun mahdollista yksin kahvilaan kirjoittamaan, jolloin sain nauttia niin työnteosta, hyvästä kahvista kuin hipsterikahvilan nuorekkaasta tunnelmasta.

Arvokkaampi arki arvoilla

Se, että arki on haastavaa, ei välttämättä ole huono asia. Eräs mielemme monista vääristymistä saa meidät arvostamaan enemmän asioita, joiden eteen näemme vaivaa, kuin asioita, jotka saamme ilmaiseksi tai ilman ponnistelua.

Siksi vanhat ihmiset fiilistelevät usein aikoja, jolloin he joutuivat kamppailemaan kaikkein eniten.

”Olihan se rankkaa aikaa kun meillä oli viisi alle kouluikäistä lasta, rakennettiin omakotitaloa, opiskeltiin yliopistossa ja käytiin kumpikin töissä — mutta oli se myös todella hienoa aikaa.”

Voimme aktiivisesti auttaa itseämme näkemään tämän elämänvaiheen jo nyt merkittävänä, inspiroivana ja self help -termein ”voimaannuttavana”.

Tämä käy The Upside of Stress -kirjan kirjoittaneen Kelly McGonigalin mukaan helposti tunnistamalla miten omat arvot näkyvät arjessa. Jo yksi 10 minuutin kirjoitussessio arvoista ja arjesta voi tsägällä muuttaa koko elämäsi.

Voit tunnistaa arvosi esimerkiksi katsomalla Facebook-seinääsi tai ihan vain miettimällä mikä on sinulle tärkeää ja arvokasta.

Miten tämän päivän tai viime viikon raskaimmilta tuntuneet rutiinit, valinnat ja vastoinkäymiset tarjosivat mahdollisuuden toteuttaa omia arvojasi?

Luuletko että juuri sinä valvot yöllä itkevän vauvan kanssa koska puolisosi joutuu heräämään aikaisin töihin? Ei, vaan valvoit, koska hyvä parisuhde ja vanhemmuus on sinulle tärkeää. Haluat antaa lapsellesi turvaa ja olla puolisosi tukena.

Luuletko että raadat kiireisessä työssä niska limassa, koska sinulla ei ole muuta vaihtoehtoa? Ei, vaan koska arvostat palkan tuomaa taloudellista turvaa ja ansaitset mieluummin elantosi kuin olet yhteiskunnan elätettävänä.

Luuletko että kökit lapsen harrastuspaikalla räntäsateessa äitienpäivänä, koska joku idiootti päätti järjestää silloin tärkeän turnauksen? Ei, vaan koska arvostat taitoja, jotka lapsesi oppii harrastuksen parissa ja haluat näyttää lapsellesi, että tuet hänen kiinnostuksen kohteitaan.

Joo, aluksi oman arjen vastoinkäymisten tarkastelu arvojen näkökulmasta tuntui minustakin väkisin vääntämiseltä ja pakkopositiivisuudelta, mutta noin viikkoa myöhemmin voin kertoa sen muuttaneen elämääni yllättävillä ja hämmentävillä tavoilla paremmaksi. Suosittelen!

Tämä on nyt elämääsi

Kuten alussa totesin — ei ole olemassa mitään vaihtoehtoista elämää, jonka missaat tai joka odottaa sinua. Tämä on nyt sitä ihan oikeaa elämää — ainoaa elämää, joka sinulla on.

Jonain päivänä ikävöit näitä aikoja. Jonain päivänä tämä elämä on ohi.

Mikset siis nauttisi tästä elämästä niin hyvine kuin haastavine hetkineen täysin sydämin, vielä kun voit?

P.s. Jos sait jotain huikeita oivalluksia siitä, miten haastavat kotihommat oikeasti ovat oiva tilaisuus toteuttaa omia arvojasi, pliis inspiroi minua ja muita kertomalla havainnoistasi kommenttiosiolla!

Miksi perfektionisti on kuin harhainen teini

Oletko perfektionisti eli kelpaako sinulle vain täydellinen suoritus? Tiesitkö että perfektionismi perustuu mielen harhoihin ja kertoo teinimäisestä ajattelusta. Onneksi perfektionismiin ei tarvitse jäädä jumiin.

Perfektionistit — ihmiset jotka tavoittelevat pakonomaisesti täydellisyyttä ja hajoilevat tai kieltäytyvät tekemästä mitään, jos eivät saavuta sitä — satuttavat itseään ja voivat vaikeuttaa läheistensä elämää.

Osa perfektionisteista ylpeilee ”korkeilla standardeillaan”, mutta epätieteellisen havaintoni mukaan moni perfektionisti toivoo, että voisi vähän relata. Onneksi perfektionismin alkusyiden ymmärtäminen voi auttaa vapautumaan perfektionismin tuomista ongelmista.

Miksi perfektionisti on harhainen

Perfektionismin takana on ainakin yksi ellei useampiakin mielen harha. Yksi tällainen harha on optimismivääristymä  — yleisinhimillinen ”mielen Instagram-filtteri” — joka saa meidät näkemään tulevaisuuden minämme ja tulevaisuutemme kauniimpana ja hienompana kuin realistisesti voisi odottaa.

Tämä vääristymä ei vielä tee kenestäkään perfektionistia, sillä se on käytännössä meistä jokaisella. Ainoat ihmiset joiden ajattelua optimismivääristymä ei väliaikaisesti vääristä, ovat masentuneita.

Lievästi masentuneet näkevät tulevaisuuden minänsä ja tulevaisuutensa realistisessa valossa. Vakavasti masentuneet pessimistisessä valossa.

Voi olla, että perfektionistin pään sisäinen Instagram-filtteri on keskivertoa kaunistelevampi, mutta sekään ei vielä tee hänestä perfektionistia. Monella ei-perfektionistisella suuruudenhullulla tai taivaanrannan maalarilla on erityisen vahva optimismivääristymä.

Se, että tavoittelee mahdollisimman hyvää lopputulosta ei myöskään ole ongelma. Monet tavoittelevat hyvää lopputulosta ja ovat tyytyväisiä, jos pääsevät edes lähelle sitä.

Teinimäinen perfektionisti

Perfektionistin todellinen ongelma on teinimäinen kaikki-tai-ei-mitään ajattelu. Teinien kapasiteetti nähdä suuret kokonaisuudet ja arvioida mikä on hyvä ja mikä parempi ei ole vielä kehittynyt kunnolla. Siksi heillä on vaikeuksia ns. nähdä harmaan sävyjä.

Näyttää siltä, että osa meistä aikuisista on jäänyt jumiin teinimoodiin — ainakin joissain asioissa. Taustalla voi olla neurologinen poikkeama, väärinkäsitys tai ihan vain huono tapa.

Perfektionisti voi esimerkiksi selittää käytöstään sillä, että hänen ”täydellisyyden tavoittelunsa” piiskaa häntä parempaan suoritukseen.

Toisin sanoen hän uskottelee itselleen, että ”vain täydellinen kelpaa”, koska ajattelee näin pelottelevansa itsensä tsemppaamaan kybällä.

Muuten hyvä, mutta sitä mahdollisimman hyvää lopputulosta voi tavoitella ilon ja innon kautta, ilman että haukkuu itsensä pataluhaksi, jos ei saavuta tavoitettaan.

Useimmiten jatkuva itsensä sättiminen siitä, ettei tavoita täydellisyyttä, johtaa lannistumiseen ja luovuttamiseen.

Miten parantua perfektionismista

Niin tai näin, jos olet huomannut ettet pysty iloitsemaan kuin täydellisestä suorituksesta tai jättäväsi väliin haasteita, joissa on pieninkin epäonnistumisen riski, voi olla hyvä hetki kasvaa aikuiseksi.

Et voi estää perfektionistisia ajatuksia nousemasta mieleesi, mutta voit jättää ne omaan arvoonsa. Voit ajatella ”en kuitenkaan pysty täydelliseen suoritukseen, joten miksi yrittää” ja silti tehdä parhaasi.

Voit alkaa tietoisesti kiinnittää enemmän huomiota tavoitteen tavoitteluun kuin sen saavuttamiseen.

Miten hauskaa on suunnitella tavoitteen toteuttamista. Miten palkitsevaa on ottaa pieniä askelia.

Miten elossa tunnet olevasi kun kohtaat vastoinkäymisiä — ja sitten onnistut ylittämään ne kekseliäisyydellä, sitkeydellä ja pyytämällä apua.

Mitä enemmän kiinnität huomiota siihen, miten hyvältä omien suunnitelmien toteuttaminen tuntuu, sitä vahvempi kokemuksesi nautinnosta on. Kuka tietää, vaikka jäisit pian koukkuun suunnitelman toteuttamiseen tavoitteen saavuttamisen sijaan!

Katso koko teoria YouTubessa

Kuva: Aitoff

Yllättävä tapa jolla Facebook voi parantaa elämääsi!

Tässä artikkelissa kerron miten oman Facebook-seinäsi katsominen voisi auttaa sinua laihtumaan, kokemaan enemmän rakkautta ja toteuttamaan unelmasi.

Tiesitkö että omien arvojen tunnistaminen ja muistaminen auttaa stressinhallinnassa ja unelmien toteuttamisessa? Minä en tiennyt ennen kuin eilen, kun kuuntelin Kelly McGonigalin The Upside of Stress -kirjaa.

Omien arvojen pohtiminen muun muassa:

  • Auttaa tuntemaan itsensä vahvaksi ja voimakkaaksi, kokemaan ylpeyttä ja uskomaan että homma on hanskassa.
  • Tekee empaattisemmaksi ja rakastavammaksi ja lisää yhteydentunnetta muihin.
  • Lisää kivunsietokykyä, vahvistaa itsekuria ja vähentää märehtimistä stressaavien kokemusten jälkeen.
  • Parantaa koulumenestystä, vähentää lääkärillä käyntejä ja parantaa yleisesti mielenterveyttä.
  • Voi auttaa niin laihduttamisessa, tupakoinnin lopettamisessa kuin juomisen vähentämisessä.
  • Auttaa meitä kestämään paremmin muiden torjuntaa ja vähentää itsesabotaasia.

Mitkä ihmeen arvot?

”Joo kiva, mutta mistä minä tiedän mitkä omat arvoni ovat”, mietin em. eduista kuultuani.

Kellyn mukaan arvot ovat — yllätysyllätys — asioita, joita arvostamme erityisesti.

Ne voi tunnistaa mm. siitä miten käytämme tai haluaisimme käyttää aikaamme, mistä asioista olemme ylpeitä, minkä asioiden puolesta olemme valmiita taistelemaan ja minkä asioiden takia stressaamme.

Yritin turhaan muistella äitiysdementikkoaivoillani mikä kaikki minusta on tärkeää, kunnes välähti.

Mikä on se paikka, jossa kerron mitä arvostan, mistä innostun, mitä ihailen ja mikä saa minut (some)raivon valtaan?

Tietenkin Facebook-seinäni!

Katsopa huviksesi omaa Facebook-seinääsi (tai Instagram- tai Snapchat-päivityksiäsi) ja mieti miksi olet tehnyt kunkin päivityksen.

Mistä asioista jaat eniten ylpeänä kuvia?

Kenen kanssa hengaat ja mitä silloin teette?

Millaisia artikkeleita jaat koska ne inspiroivat sinua? Entä minkä jutun yhteyteen kirjoitit kommentin ”samaa mieltä” tai ”tämä oli hyvä juttu”?

Jos jokin juttu ärsytti, mitä arvoasi vastaan se soti?

Jos et käytä sosiaalista mediaa, voit miettiä mitä juttuja jaat työkavereiden tai ystävien kanssa sähköpostitse, tekstareilla tai jutellessanne. Mistä asioista valitat, mistä kerrot ylpeänä?

Ainakin itselleni tämä lähestymistapa avasi ihan uusia näkökulmia siihen, mitä minä arvostan elämässäni. Arvojen pohtiminen selitti tiettyjä valintojani ja auttoi näkemään juuri nyt käsillä olevia valintatilanteita uudessa valossa.

Nyt sitten odottelen jännityksellä, millä kaikilla tavoin elämäni muuttuu maagisesti paremmaksi tämän harjoituksen ansiosta tulevina kuukausina ja vuosina, hahahaaa!

Mitä Facebook-seinäni kertoo arvoistani

Mitä katsaus omaan Facebook-seinääni siis paljasti arvoistani? Enemmän kuin osasin odottaa.

1. Vapaus, omatoimisuus ja itsemääräämisoikeus

Olen viimeisen kuukauden aikana jakanut mm. kotisynnytyksiä koskevan artikkelin, ja jaon yhteydessä kerron laajasti siitä, miten sain ihan Kätilöopiston tavallisella osastolla synnyttää superaktiivisesti ja oman tahtoni mukaan.

Kommentistani kuten myös muista päivityksistä käy kyllä ilmi, että arvostan valinnan vapautta ja omatoimisuutta ja haluan itse päättää mitä teen.

2. Opiskelu ja uuden oppiminen

Jaoin johdon assistenteista kertovan artikkelin lisätiedolla että olen opiskellut Helsingin sihteeriopistossa sekä vappukuvan itsestäni ylioppilashattu päässä.

Jep. Arvostan opiskelua ja uuden oppimista ja olen ylpeä opinnoistani — jopa niistä keskenjääneistä sihteeriopinnoista.

3. Heikompien auttaminen

Jaoin videon, jossa parturi leikkaa kodittomien hiuksia niin että nämä saavat kokea olevansa arvokkaita. Kirjoituksen, jossa kerrotaan siitä miten ADHD-aikuisilla on vaikeuksia saada diagnoosia.  Uutisen joukosta ventovieraita, jotka estivät epätoivoista miestä hyppäämästä sillalta.

Näitä jakamalla viestitin myös, että olen heikompien ja hyljeksittyjen puolella ja että uskon toisten — myös ventovieraiden — auttamiseen.

4. Pienten lasten vanhempien yhdessä pysyminen

Olen saanut kunnon someraivokohtauksen perheenisästä, joka jätti lapsensa äidin vain pari kuukautta synnytyksen jälkeen, koska oli yhtäkkiä niin valtavan ihastunut. Samoin jaoin Brad Pittin haastattelun kertoen, että toivon salaa, että Brad ja Angelina Jolie palaavat vielä yhteen.

Olen kirjoittanut ennenkin eroa vastustavia artikkeleita, mutta tajusin vasta Facebook-päivitysten merkitystä mietittyäni, miten tärkeä arvo minulle on se, että pienten lasten vanhemmat yrittävät pysyä yhdessä vastoinkäymisistä huolimatta.

Ja joo, tämä arvo varmasti kumpuaa siitä, että olen edelleen sitä mieltä että omien vanhempieni ero oli aikanaan turha (vaikka en tietenkään enää toivo että he palaavat yhteen).

5. Huumori

Samoin olin yllättynyt siitä, miten paljon jaan humoristisia hömppä-juttuja ja söpöjä eläinvideoita. Tarkemmin ajatellen nauru ja huumorin löytäminen arjesta on minulle tärkeää.

Tässä yksi eläinvideo, joka aina jaksaa naurattaa:

6. Lapset ja suku

Seinältäni löytyy useita kuvia pojistani sekä päivityksiä sukutapahtumista ja muihin sukuuni liittyvistä asioista.

Eikä ihme: lapseni ovat arvokkain asia mitä minulla on ja suku on erittäin lähellä sydäntäni.

Tajusin myös omista päivityksistäni, että tapaan useammin sukulaisiani kuin ystäviäni. Anteeksi ystävät, olette tekin tärkeitä, mutta veri on vettä sakeampaa.

7. Tiedon jakaminen

Olen jakanut omia Päivän teoria -videoitani  ja blogikirjoituksiani, joiden tavoitteena on auttaa muita ihmisiä diilaamaan paremmin erilaisten haasteiden ja vastoinkäymisten kanssa.

Samoin jaoin suosituksen parhaaseen organisointikirjaan ADHD-henkisille ihmisille. Pyysin (ja sain) myös itse muilta suosituksia hyvästä ADHD-ihmisiin erikoistuneesta organisoijasta, jolta päädyin tilaamaan itselleni puhelinvalmennussarjan.

Jep. Saan valtavaa tyydytystä, kun jaan eteenpäin tietoa ja kokemuksia ja arvostan myös sitä, että muut jakavat suosituksiaan.

8. Suomalaisuus ja maalaisuus

Some-jaoistani löytyy myös useampia suomalaisuutta ja suomalaista maaseutua positiivisessa valossa esittäviä juttuja kuten tämä juttu suomalaisen ruoan puhtaudesta sekä tietenkin tämä isänmaallinen kondomimainos:

Olen ylpeä suomalaisuudesta ja arvostan vanhana maalaistyttönä kovasti maaseutua ja maanviljelijöitä.

9. Avoimuus ja aitous

Olen omilla videoilla usein meikkaamaton ja puhun myös omista noloista ja kipeistä kokemuksista.  Omien videoiden lisäksi jaoin liikuttuneena Kalevala-korun videon, jossa esiintyy kaikenikäisiä ja näköisiä naisia ”kesyttämättömän kauneuden” nimissä. Samoin jaoin kirjoituksen nuoresta lahkojohtajasta, joka oli tunnustanut oman homoutensa.

Haluan olla trenditermein ”autenttinen” eli suomeksi avoin ja aidosti oma itseni. Inhoan nykyään teeskentelyä ja kulissien ylläpitämistä — ehkä siksi, että nuorempana yritin niin kovasti pitää niitä yllä.

Kulissien ja roolien vetämisen ongelmana on se, että niistä tulee väistämättä muuri minun ja muiden väliin.

Arvostan ihan sikapaljon enemmän kokemusta aidosta yhteydestä kuin muiden ihailua. Haluan kannustaa muita olemaan oma itsensä — näkemään oman ”kesyttämättömän kauneutensa”.

Sen kunniaksi loppuun vielä mua joka katsomiskerralla itkettävä em. Kalevala korun -mainos:

Kuva: Mike Licht / Notionscapital.com