Turhat tunteet

Viime viikkoina olen miettinyt sitä, miksi ihmeessä pidämme itsestäänselvyytenä, että ylipainoon, laihdutukseen jne. liittyy voimakkaita negatiivisia tunteita? Tai ylipäätään mitään tunteita.

Aivan, on tavallista että ajatus laihduttamisesta herättää varsinkin useita kertoja laihduttaneissa kaikenlaisia tunteita: itseinhoa, pelkoa, ahdistusta, surua, vihaa, toivottumuutta, toivoa, kaipausta jne.

Mutta se, että jokin on tavallista ei tarkoita että se olisi ainoa, saati paras suhtautumis- ja toimintatapa.

1800-luvulla oli erittäin tavallista, että sairaaloissa synnyttävät naiset ja heidän vastasyntyneet lapsensa kuolivat erilaisiin komplikaatioihin. Kuolleiden määrä lähti rajuun laskuun kun nähtiin että  väistämättömänä pidettyjä kuolemia pystyttiin ehkäisemään tehokkaasti sillä, että lääkärit pesivät kätensä ja instrumenttinsa ennen synnytyksessä avustamista.

Vielä minun lapsuudessani oli ihan tavallista ettei lapsilla ollut autossa matkustaessa turvaistuimia eikä usein turvavöitäkään. Nykyään tällaisesta käytöksestä tulee sakot.

Joskus maailmanaikaan oli tavallista pelätä erilaisia henkiolentoja ja esim. lepyttää niitä erilaisilla uhrilahjoilla. Nyt henkiolennoista puhuvia pidetään vähän outoina.

Jne.

Minä en näe mitään syytä siihen, että laihduttamiseen pitäisi liittyä mitään erityisiä tunteita.

Minä näen mahdollisena laihduttaa ilman mitään erityisiä tunteita.

Minä tunnen ihmisiä, jotka ovat laihduttaneet ilman mitään erityisiä tunteita.

Miksi liitämme laihduttamiseen voimakkaita tunteita?

Ensisijaisesti siksi, että yritämme näin motivoida itsemme laihduttamaan. Yksi osa meissä ajattelee, että jos vain tunnemme riittävästi itseinhoa, niin sitten ryhdymme laihduttamaan tai emme enää uskalla repsahtaa. Tai jos vain uskomme että laihtuminen tekee meidät paljon onnellisemmaksi kuin nyt, se kannustaa meitä laihduttamaan ja pysymään ruodussa.

Vaikka nämä tekniikat toimivat näyttävät toimivan — ainakin tiettyyn rajaan asti — ennemmin tai myöhemmin niiden käytöstä seuraa kaikenlaisia ongelmia ja laihdutusmotivaation romahtaminen. Ennen kaikkea ne ovat turhia, sillä on parempikin tapa suhtautua laihdutukseen.

Miten paljon käytät energiaa motivoidaksesi itsesi pesemään hampaat? Tai käymään suihkussa? Tai vaihtamaan puhtaat vaatteet? Surffataksesi netissä?

Todennäköisesti et juuri lainkaan. Laihdutuksessa ei pohjimmiltaan ole kyse mistään muusta kuin siitä, että syöt vähemmän kulutat. Kokeilemalla ja kehoasi kuuntelemalla löydät kyllä itsellesi parhaan tavan löytää sopivan tavan toteuttaa tämä energiavaje, jos oikeasti haluat laihtua. Myös näillä Patrik Borgin ohjeilla pääsee hyvään alkuun.

Et laihduta koska et halua vielä laihtua

Joudumme motivoimaan itseämme laihduttamaan tasan yhdestä syystä: emme halua vielä koko sydämestämme laihduttaa, vaikka kuinka yritämme uskotella itsellemme niin.

Niin kauan kuin jokin meissä haraa laihdutusta vastaan, sisäinen ristiriita ajaa meidät uhkailemaan, kiristämään ja lahjomaan itseämme laihduttamaan ja pysymään ruodussa.

Pian tunnetila toisensa jälkeen kasautuu lähtökohtaisesti neutraalin asian päälle: 

Ensin saamme jostain päähämme, että meidän pitäisi laihduttaa (esim. jotta sulautuisimme paremmin joukkoon).

Sitten yritämme motivoida itseämme laihduttamaan uskottelemalla itsellemme, että jos vain onnistuisimme laihtumaan, elämä olisi ihan valtavan mahtavan ihanaa, olisi upeaa mahtua uusiin (tai vanhoihin) vaatteisiin ja tuntisimme itsemme rakastetuiksi, onnellisiksi ja menestyneiksi.

Yhtäkkiä tyytyväisyytemme nykyelämään laskee kuin lehmän häntä verratessamme sitä sananmukaisesti uskomattoman ihanaan tulevaisuuteen.

Pian laihdutuksesta tulee elämän ja kuoleman kysymys, kun uskomme että jos emme onnistu laihtumaan, olemme tuomittuja elämään koko loppuelämämme onnettomina rumissa vaatteissa kärsien (koska vasta laihana voimme antaa itsemme pukeutua kivasti).

Ehkä saamme tästä sen verran puhtia, että aloitamme laihdutuksen.

Ensimmäisten viikkojen nesteiden poistumisesta seuraava nopea pudotus herättää meissä hurjaa toivoa: tätä tahtia laihtumalla pääsemme elämään onnellista elämäämme alta aika yksikön!

Voi olla että käymme liian huolettomiksi ja repsahdamme ajatellen että ”mä laihdun niin hyvää vauhtia, että eihän se nyt mitään haittaa, jos mä vähän herkuttelen.”

Ennemmin tai myöhemmin painonlasku hidastuu tai jopa jämähtää: putoamme epätoivon kuiluun, kun näemme kuinka unelmaelämämme karkaa käsistämme hamaan tulevaisuuteen. Jos jämähdys on seurannut mässäilyä, itseinho on valtava: miten voimme viedä itseltämme ihanan tulevaisuuden?

Tuska on niin hirveä, että raivostumme itsellemme ja haukumme itsemme pataluhaksi: olemme epäonnistuneita luusereita, selkärangattomia läskejä ja surkeita paskoja, joita kukaan ei huoli. Yritämme tietenkin näin motivoida itsemme yrittämään entistä kovemmin laihdutusta ja oppimaan, ettei kannata enää koskaan repsahtaa.

Joskus strategia saattaa toimia ja palaamme entistä isommalla raivolla laihduttamaan, rangaisten itseämme kieltämällä kaikki herkut — kunnes yksi osa meissä nousee vastarintaan ja uhmakkaan lapsen tavoin ahtaa meidät täyteen herkkuja.

Joskus itseinho kääntyy heti itseään vastaan ja lamaannumme. Palaamme entisiin epäterveellisiin ruokailutottumuksiin ajatellen että ”ihan sama, en mä kuitenkaan koskaan laihdu — ihan yhtä hyvin voin syödä itseni hengiltä”.

Inspiroitunut laihdutus ilman ihmeellisempiä tunteita

Aito inspiraatio syntyy siitä, että näemme jonkin asian uudessa, rehellisemmässä valossa ja ymmärrämme, mitä oikeasti haluamme.

Aito inspiraatio laihdutukseen voi näyttää vaikka tältä:

Eräänä päivänä näet miten olet hyvä, ehjä ja rakastettava jo nyt ja miten naurettavaa on yrittää kiristää itseään onnellisuudella tekemään jotain, mitä et oikeasti halua tehdä.

Samalla näet miten olet aina sydämessäsi tiennyt, ettet oikeasti halua kuulua jengiin, joka ei hyväksy sinua sellaisena kuin olet. Siksi olet sydämessäsi aina vastustanut pääsi pakkoyrityksiä saada sinut laihduttamaan.

Olosi kevenee siinä silmänräpäyksessä ja sinua alkaa naurattaa. Tunnet iloa ja onnellisuutta ja huomaat että oikeasti haluat opetella laulamaan ottamalla yksityistunteja.

Aloitat laulutunnit ja ennen kuin huomaatkaan rakastat laulamista niin paljon, että ennen tylsät illat, joiden aikana turrutit itsesi herkuilla, menevät nyt uusia lauluja opetellessa. Tunnet olevasi enemmän elossa kuin koskaan — vaikka painat ihan yhtä paljon kuin ennenkin.

Kevätaurinko alkaa sulattaa lumia ja yhtenä päivänä huomaat sisältäsi kumpuavan aidon halun: sinun tekee mieli syödä kevyemmin ja alkaa tehdä lyhyitä kävelyretkiä, joiden aikana mietit laulamista — miltä tuntuu hengittää alaselästä asti, miten ääni kulkee, miten biisien sanat menevät.

Kevyempi ruoka saa olon tuntumaan kevyemmältä ja kävelylenkit tuntuvat virkistävän sieluasi niin, että ihan huomaamatta ne pitenevät. Kaveri pyytää sinua mukaan zumbaan ja hämmästykseksesi huomaat suostuvasi. Rakastut Zumban musiikkiin ja rytmiin ja alat käydä siellä säännöllisesti.

Kesähelteiden ajaksi vetäydyt mökille, jossa uit järvessä, saunot ja syöt metsän ja puutarhan antimia. Niin ja tietenkin laulat sydämesi kyllyydestä.

Elokuussa palaat kaupunkiin ja valmistaudut lähtemään töihin. Mutta mitä ihmettä — yksikään vaatekaapissa oleva vaate ei enää mahdu sinulle! Olet kevään ja kesän aikana laihtunut toistakymmentä kiloa — ihan huomaamattasi.

Teholaihdutus ja Onnistunut laihdutus

Laihdutuksen ei tarvitse olla raastavaa ja ahdistavaa.

Laihduttaminen voi olla kevyttä ja käytännöllistä.

Sekä Onnistunut laihdutus -itsevalmennuspaketti että Teholaihdutus-ryhmävalmennus ovat suunniteltu tästä lähtökohdasta käsin.

Teholaihdutus-pienryhmävalmennukseen ilmoittautuminen päättyy nyt lauantaina 2.3. — tilaa on vielä noin 2-3 osallistujalle.

Jos tiedät jo nyt että haluat koko sydämestäsi laihtua, mutta haluaisit silti tukea laihdutukseen, voit liittyä kurssille nettikaupassani: kutri.mycashflow.fi. Saatuani vahvistusviestin otan sinuun yhteyttä.

Jos et halua tai voi vielä sitoutua niin vahvasti laihdutukseen, suosittelen Onnistunut laihdutus -itsevalmennuspakettia, jonka hinta tuplaantuu maanantaina. Onnistunut laihdutus -kurssin ensimmäinen webinaari on lauantaiaamuna 3.3. klo 9:00 Suomen aikaa. Tarkemmat tiedot tulevat Onnistunut laihdutus-sivuille viimeistään perjantai-iltana.

Haluatko oppia käyttämään tekoälyä tekstin tuottamisessa, käsikirjoittamisessa tai opinnäytetöiden tekemisessä?

Tsekkaa Kurssisivuiltani kurssit.kutri.net esim. Kirjoittajajäsenyys, Opinnäytetyökurssi tai Tekoäly yrittäjän kaverina -kurssi, joilla kaikilla opetan muun hyvän lisäksi tekoälyn käyttöä erilaisten tekstien tuottamisessa.

3 ajatusta aiheesta “Turhat tunteet”

  1. Eiks pelkkä ruokavalion muuttaminen riitä?Mulla se riitti,ei siitä tarvinnut numeroa tehdä.Ihan normi elämässä naisen paino nousee ja laskee ilman mitään kummallista,ihan vaan fysiologisista syistä.oon karistanut ihan itte muutamia kymmeniä kiloja,vaatekoko pieneni,mutta ihan samana olen pysynyt.mitään tunteitakaan en ole havainnut,jos ei nyt sitte sitä lasketa,että uudet uikkarit joutui ostamaan,se oli iloista 🙂

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Scroll to Top