TYLSÄÄ?

Havahduin vieraskirjassa käydyn keskustelun myötä siihen tosiasiaan, että minulla ei todellakaan (enää) olen koskaan tylsää. Tällä tarkoitan vain ja ainoaan sitä tilaa, jossa maataan sohvalla ja ajatellaan "vooooi kun mulla on tyyyylsäää... mä en keksi mitään kivaa tekemistä" ja sitten vaelletaan jää- ja ruokakaapille, tuijotetaan niiden sisältöä zombina ja sitten aletaan sen kummempia ajattelematta mättämään ruokaa sisään -- täyttämään se tylsä tyhjiö.

Älkää käsittäkö väärin, tämä ilmiö on minulle enemmän kuin tuttu niin teinivuosilta kuin entisestä elämästäni. Se ei vain kuulu nykyiseen elämääni. Ja vaikka minulla ei ole tylsää, se ei tarkoita sitä, ettenkö esim. suuttuisi, masentuisi, ahdistuisi, kypsähtäisi, tulisi surulliseksi jne. siinä missä muutkin.

Luettuani tylsyys-ahmimiskohtauksia saavien kertomuksia ja verrattuani niitä niin omaan kuin eräiden läheisteni kohtaloihin, huomasin jotain yhtäläisyyksiä, jotka saivat minut ajattelemaan todellista syytä tylsyyden takana.

LIIAN "HYVÄÄ" ELÄMÄÄ?

Kumma kyllä, tylsyydestä valittavat toteavat usein joko samaan tai seuraavaan hengenvetoon, että "sehän tässä on niin hassua, kun kaikki on ainakin periaatteessa tosi hyvin". Kuinka monta kertaa olen itsekin tuon fraasin suustani livauttanut tai ainakin pääni sisällä ajatellut? Ajatus vain pahentaa omaa oloa: "miksi mä olen näin onneton, vaikka mulla on kaikki hyvin???"

Tavallisesti tällaiset tuntemukset herättävät ajatuksen siitä, että "mä en vain kykene olemaan onnellinen" tai "ehkä mä tarvitsen kurjuutta ollakseni tyytyväinen". Tms. Höpönlöpö, sanon minä. :-)

Mielestäni koko homma lähtee juuri sillä hetkellä menemään pieleen, kun ihminen olettaa, että jos fyysiset olosuhteet ovat hyvät, silloin kaiken muunkin on pakko olla hyvin. Onnellisuus ja tyytyväisyys ovat siitä hassuja asioita, että jokaisella ne muodostuvat vähän eri asioista ja usein onnellisuuden saavuttamiseksi riittää, että juuri se yksi pieni juuri tietylle ihmiselle merkityksellinen asia on hyvin. Ongelmana on vain se, että niin monet meistä eivät tiedä, mikä olisi juuri se asia, joka on avain juuri minun onnellisuuteeni. Koska he eivät tiedä sitä, he lähtevät tavoittelemaan sellaisia asioita, joita yleensä pidetään hyvän elämän edellytyksinä: hyvää ammattia, kaunista kotia, kivaa kumppania, ihania lapsia -- vaikka mikään niistä ei olisi juuri hänen onnensa avain. Kun kaikki tämä on saavutettu, mutta tyytymättömyys edelleen kalvaa sydäntä, ihminen joutuu ymmälleen. Miten hän VOI olla niin onneton ja tyytymätön, vaikka hänellä on kaikki onnen ainekset käsissään? Hänen tunteensa on pakko olla jotenkin väärä -- ehkä hän on vain kiittämätön paska, kun ei kykene nauttimaan tästä kaikesta ihanuudesta! Sen sijaan että hän jatkaisi niiden asioiden etsintää, jotka tekevät juuri hänet onnelliseksi, hän alistuu kohtaloonsa ("ehkä mä en vain kykene koskaan olemaan onnellinen") ja vetäytyy sohvalle tai keittiönpöydän ääreen ahmimaan itsensä turraksi.

Toisaalta joku toinen löytää ihmeen kaupalla, sattumalta tai sinnikkäällä etsimisellä juuri ne asiat, jotka tekevät hänet onnelliseksi ja kykenee olemaan suunnattoman onnellinen ilman kaunista kotia, puolisoa, lapsia, rahaa tai työtä.

Millaisia ne pienet asiat sitten ovat, jotka tekevät ihmiset onnelliseksi? Uskon, että joku voi oikeasti tulla onnelliseksi siitä, että hänellä on se kaunis koti. Jollekin riittää rakastava kumppani. Kolmannelle lapset ovat onnen täyttymys. Neljäs kokee tyytyväisyyttä vain ponnistellessaan urallaan eteenpäin. Viides on iloinen saadessaan ajaa aina uusimmalla automerkillä. Kuudennelle vasta pullisteleva pankkitili tuo rauhan.

Toisten tyytyväisyys tulee vaikeammin määriteltävistä asioista. Se voi olla sellainen vapaudentunne, että kokee voivansa milloin tahansa tehdä mitä tahansa. Se voi olla sellainen itsensä toteuttamisen tunne, jonka saa kun maalaa, kirjoittaa, laulaa, rakentaa tai tekee jotain muuta, missä kokee olevansa hyvä. Se voi olla väliaikaisuuden tunne, mahdollisuus välttää pysyviä ratkaisuja kuten kiinteitä seiniä. Ehkä jonkun on tunnettava, että hänet hyväksytään juuri sellaisena kuin hän on. Ehkä jonkun toisen on tunnettava, että hän on hyödyllinen. Ehkä joku puolestaan kaipaa elämäänsä pysyvyyttä ja ahdistuu muutoksista. Jollekin säännöllinen seksi takaa onnellisuuden, jollekin täysi ruokakaappi. Joku tarvitsee perheensä läheisyyttä voidaakseen olla onnellinen, toisen on pakko saada olla yksin.

Kun löytää sen asian, joka on omalle onnellisuudelle kaikkein tärkeintä, kykenee nauttimaan myös niistä muista hyvistä asioista. Se, että esim. rakastava puoliso ei ole tärkein sinut onnelliseksi tekevä asia, vaan esimerkiksi kirjoittaminen, ei laske mitenkään puolisosi arvoa tai tee hänestä vähemmän tärkeää tai vähennä rakkauttasi häntä kohtaan. Kirjoittaminen takaa sinulle perustyytyväisyyden, mutta rakastava puoliso (tilanteessa, jossa saat kirjoittaa) nostaa onnesi aivan uudelle tasolle!

MIKÄ MINUT TEKEE ONNELLISEKSI?

Entisessä elämässäni, kun kaikki oli näennäisen hyvin, mutta olin jatkuvasti onneton ymmärtämättä oikein miksi, luulin että "täydellisestä onnestani" puuttui vain lapsi, tontti tai 60 hengen täydellinen astiasto. Lasta en saanut, mutta ostin tontin ja astiaston. Erottuani asuin 15 neliön huoneessa asunnossa, jonka jaoin toisen tytön kanssa ja olin suunnattoman onnellinen.

Vuosien varrella olen oppinut, että minulle on tärkeää, että saan olla juuri sellainen kuin olen, ilman, että minua yritetään väkisin työntää mihinkään muottiin tai pakottaa käyttäytymään tietyllä tavalla. Se on MINUN onneni ydin.

Ihana aviomies, joka hyväksyy minut sellaisena kuin olen, on ehdotonta luksusta. Säännöllinen seksielämä tekee minut rauhallisemmaksi. Oma koti maalla on plussaa. Työ, jossa olen hyvä ja jossa minun ei tarvitse esittää mitään muuta kuin oikeasti olen on ihanaa ekstraa. Jos saan lapsia, se on enemmän kuin jees, mutten usko tulevani pysyvästi onnettomaksi, jos en pystykään tulemaan raskaaksi. Jos rikastun, osaan varmasti iloita rahoistani, mutta näinkin (ja itseasiassa vähän vähemmälläkin) pärjään ihan varmasti. Jos joutuisin kauas perheestäni, olisin todella surullinen ja ikävöisin heitä kovasti, mutten viiltäisi ranteitani auki. Jos jään yksin, en usko tarvitsevani enää uutta puolisoa.

Niin kauan kun saan olla juuri yhtä kaheli, epäorganisoitunut, hönö, hajamielinen, poissaoleva, epäsiisti jne. kuin mitä olen, niin kauan kestän melkein mitä vain. Mutta vaikka kaikki muu olisi täydellisesti, mutta sen vastapainoksi joutuisin pakottamaan itseni rooliin, johon en mahdu, olisin onneton.

EROON TYLSYYDESTÄ?

Jos olet juuri sellaisessa tilanteessa kuin minä vuosia sitten ja ahmit tylsistyneenä kaapit tyhjäksi ja ihmettelet mikä sinua vaivaa, vaikka kaikki on hyvin, pysähdy siihen paikkaan. Pane ruoka takaisin kaappiin, hae kynä ja paperia tai lähde pitkälle kävelylle ja mieti, mieti ja mieti, mikä oikeasti nyt mättää.

Kirjaa ylös (mieluiten paperille/tietokoneelle, ettet unohda hienoja ajatuksiasi) kaikki ne asiat, joihin olet tyytymätön. Älä anna yhtään omantuntosi soimata että keksit niin monta valittamisen aihetta, vaikka näennäisesti kaikki on niiiiiin hyvin.. Sinulla on täysi oikeus olla tyytymätön!

Todennäköisesti ensin tulee mieleen ihan pieniä konkreettisia juttuja tyyliin: harmittaa, että mies jättää likaiset sukat aina roikkumaan sohvan selkänojalle. Kun olet vähän aikaa listannut juttuja tai et keksi enää enempää, kysy jokaisen asian kohdalla: "mikä mua TODELLA tässä ottaa päähän"? Ole rehellinen, mene itseesi, ÄLÄ PELKÄÄ sisältäsi kumpuavia vastauksia. Saatat huomata, ettei todellinen syy vitutukseesi olekaan ne sukat vaan se asenne, josta sukat kertovat. Ehkä huomaat, että olet itse tehnyt valtavia myönnytyksiä, jotta parisuhteenne toimisi, mutta miehesi ei ole tehnyt niitä yhtään (ehkä siksi, ettet ole itse osannut oikeasti vaatia niitä?).

Huomaa, että kukaan ei ole uhri vain siksi, että muut tekevät hänestä sellaisen vaan MYÖS siksi, että itse suostuu olemaan uhri. Ihmisluontoon kuuluu, että niin kauan kuin toinen ei valita tai kieltäydy tekemästä jotain, oletetaan, että hänellä ei ole mitään sitä vastaan. Jos vuodesta toiseen täytät toisen oikkuja ja toiveita kuvitellen, että eräänä päivänä toinen tajuaa, että ehkä sinullakin on jotain tarpeita (joita et vain ole ääneen lausunut), saat jatkaa samaan malliin kuolemaasi asti. Kyllä, ihmiset ovat täsmälleen niin kehittymättömiä, ajattelemattomia ja kamalia. Ainoa tapa varmistaa, että muut ovat edes vähän reiluja sinua kohtaan on sanoa suoraan, mitä halua ja mitä tarvitset -- sen enempää syyttelemättä kuin tuntematta syyllisyyttä. Se on myös reilumpaa heitä kohtaan, koska on todella väärin olettaa, että muut kykenisivät lukemaan ajatuksesi ja tietämään mitä haluat tai tarvitset ilman, että sanot sitä ääneen. Jokainen ihminen lähtee niin erilaisista lähtökohdista, että on todella hankalaa tietää edes lähimmistään, mitä nämä haluavat -- kun aina ei tiedä edes mitä itse haluaa!

Useimmiten ihmiset eivät edes ole mitenkään kauhean pahoillaan, jos ilmoitat, ettet halua tehdä sitä mitä he pyytävät tai jos esität vuorostasi jotain vaatimuksia. Jos joku pahoittaa siitä mielensä, se on hänen ongelmansa ja kertoo usein siitä, että ehkä hänellä on jotain käsittelemättä itsensä kanssa.

OIKEUS OLLA VÄÄRÄSSÄ

Erittäin todennäköisesti tulet huomaamaan, että olet ollut väärässä. Tavoitellessasi nykyistä tilannettasi, olet vahingossa, tietämättäsi, tullut tavoitelleeksi vääriä asioita. EI SE MITÄÄN. Ihmisenä olemisessa kaikkein parasta on se, että SAA OLLA VÄÄRÄSSÄ (jumalalla/jumalilla ei tätä oikeutta ole!). Kyllä, se käy ylpeyden päälle myöntää, että on ollut väärässä, MUTTA jos vaihtoehtona on loppuelämä väärien ratkaisujen mukaan elämistä, niin on satamiljoonaa kertaa helpompaa myöntää nyt olleensa väärässä ja tehdä asialle jotain kuin kärsiä loppuelämänsä. OIKEASTI. Lisäksi kannattaa huomata, että jos itse myönnät olleesi väärässä, niin sen jälkeen kukaan muu ei voi sanoa sinulle enää mitään.

Siis kuvitelkaa dialogi:

Äiti: "Sä olet ollut väärässä kaikki nämä vuodet!"
Tytär: "Niin olen, ja se ottaa ihan jumalattomasti päähän. Siksi mä nyt yritän korjata tätä tilannetta parhaani mukaan."
Äiti: "No... hyvä"

[Keskustelu päättyy äidin hämmentyneeseen ilmeeseen, kun hän ei keksi enää mitään sanottavaa. Tytär poistuu paikalta voittajana.]

tai

Äiti: "Sä olet ollut väärässä kaikki nämä vuodet!"
Tytär: "Enhän ole"
Äiti: "Olethan. [luettelee kaikki asiat, jossa tytär on mokannut, tytär tuntee listaa kunnellessaan itsensä entistä epäonnistuneemmaksi]."
Tytär: "Miksi sä olet aina niin inhottava? Mikset sä anna mun olla rauhassa?"
Äiti: "Koska mä rakastan sua."
Tytär: "Etkä rakasta."
Äiti: "Rakastanhan."
jne. jne.

[Keskustelu jatkuu loputtomiin, kunnes tytär poistuu paikalta itkien ja olonsa entistä kurjemmaksi tuntien.]

OK, nämä olivat kärjistettyjä esimerkkejä, mutta oikeasti tehokkain tapa lopettaa valitusvirsi tai syyttelysaarna on myöntää heti alkuun olleensa väärässä (jos on oikeasti ollut väärässä).

ROHKEUS JA RAATOREHELLISYYS

Jos on vuosia maannut lattialla muiden tallottavana, vaikka olisi oikeasti voinut koko ajan nousta ylös, ei ole helppoa myöntää, että vuosien kärsimys on ollut turhaa. Ei ole helppoa katsoa kriittisesti itseään ja omia toimiaan ja huomata, että on tehnyt virheitä. Kuitenkin vasta kun on niin tehnyt, voi päästä eteenpäin ja korjata tekemänsä virheet.

Rohkeutta voi kerätä miettimällä, miten kovasti kaikki epäkohdat oikeasti ottavat päähän, miten päivä päivältä paha olo, ahdistus ja vitutus vain kasvaa. Sinä VOIT laittaa sille stopin. Vaikeinta on saada sen verran rohkeutta kasaan, että myöntää mokanneensa. Sen jälkeen kaikki onkin jo paljon helpompaa.

UUDET HARRASTUKSET JA AKTIIVINEN UNELMOINTI

Usein tehdyt virheet ja hukassa oleva onnentunne eivät oikeasti ole niin isoja ja vaikeita asioita, kuin miltä ne etukäteen tuntuvat. Usein onnen löytäminen ja tylsyyden kannoiltaan karistaminen eivät vaadi mitään järjettömän isoja toimenpiteitä.

Joskus riittää, että järjestää itselleen vähän omaa aikaa -- pyytää äidin tai ystävättären tai lasten isän vahtimaan lapsia parina iltana viikossa ja aloittaa uuden harrastuksen. Tai aloittaa sen kotona ominpäin lasten nukkuessa.

Joskus riittää, että laatii itselleen pidemmän tähtäimen suunnitelman oman unelmansa täyttämiseen.

Jos on aina halunnut matkustaa Australiaan, mutta tietää sen olevan mahdotonta juuri nyt, voi tehdä kaksivuotissuunnitelman, jonka päätepisteenä on matkalle lähteminen. Matkaa odotellessa voi säästää, surffata Australia-aiheisilla kotisivuilla, lukea Australiaa koskevaa kirjallisuutta, katsoa australialaisia elokuvia, hankkia australialaisia sähkpostiystäviä jne.

Jos huomaa haluavansa opiskella tiettyä asiaa, mutta tietää täyspäiväisen opiskelun olevan juuri nyt mahdotonta, voi laatia viisivuotissuunnitelman, jonka huipentumana on vuonna viisi valmistuminen, vuonna neljä opiskelun aloittaminen, vuonna kolme pääsykokeisiin valmistautuminen ja vuosina yksi ja kaksi (= nyt) opiskelualaan perehtyminen alan kirjallisuutta iltalukemisena selaten ja netissä alaan liittyviä kotisivuja surffaten.

Niin kauan kuin on toivoa, on elämää. Niin kauan kun on unelmia, joita kohti voi aktiivisesti pyrkiä, ei ole tylsää.

Toki aina tulee päiviä, kun jo ihan hormonaalisista tai ilmastollisista syistä mieli on matalalla ja voimat lopussa. Jos sinulla on kuitenkin olemassa joku innostava projekti (tai vaikka useampi!), sinun on helpompi käyttää ruokakaapin edessä seistessäsi sen verran itsekuria, että palaat (ilman herkkuja) tietokoneen ääreen surffaamaan unelmaasi koskevilla kotisivuilla tai että saat itsesi potkittua kirjastoon selaamaan aiheeseen liittyviä lehtiä tai kirjoja tai että saat innostettua itsesi elokuviin katsomaan unelmaasi edes jotenkin sivuavaa elokuvaa.

Aina on mahdollista, että unelmasi jää toteutumatta tai ainakin aikataulu pettää. Aina on mahdollista, että kun unelman täyttämisen hetki tulee, huomaat, ettet haluakaan sitä. Mitä sitten? Ei mitään, sitten keksit uusia unelmia ja laadit uusia suunnitelmia niiden toteuttamiseksi. Sinun pitää vain huomata, että useimmiten tärkeämpää on matka kuin itse perille pääsy. Usein hekumointi on toteuttamista paljon hauskempaa ja tyydyttävämpää. Yleensä kuvitelma siitä, millaista jokin asia on, on paljon parempi ja hienompi kuin aito asia. Jos et saa aitoa asiaa, se ei haittaa mitään, sillä silloin sinulle jää kuitenkin ne fiilikset, mitä asiasta haaveillessasi koit. Mitä enemmän ehdit tämän elämän aikana pääsi sisällä tuntea ja kokea, sitä parempi. On oikeastaan ihan sama, tulevatko ne tunteet todellisista vai kuvitelluista tilanteista. Tärkeintä on, että koet elämäsi mielekkääksi.