Sivuston lyhyt historiaPerustin sivut 2001 joulukuussa, kun kyllästyin kirjoittamaan Verkkoklinikan laihdutuskeskusteluryhmässä kirjoittamaan uudestaan ja uudestaan samoja kannustustekstejä, neuvoja ja vastauksia. Alunperin täällä oli vain oma laihdutushistoriani ja joitain ryhmään kirjoittamiani tekstejä, mutta melko pian aloin kirjoittaa tekstejä pelkästään sivujani varten. Joskus tammi-helmikuussa 2002 tutustuin ensimmäistä kertaa amerikkalaisiin fitness-lehtiin ja innostuin perehtymään tarkemmin terveellisiin elämäntapoihin. Olen aina oppinut asioita parhaiten kirjoittamalla niistä (itselleni) jonkinlaisen tutkielman tai yhteenvedon. Samoin olen ollut 14-vuotiaasta suorastaan rakastunut tietokoneisiin ja 1996 vuodesta saakka innostunut Internetistä ja (erilaisten) kotisivujen tekemisestä. Niinpä tuntui luontevalta yhdistää terveellisten elämäntapojen opiskelu kirjoittamalla aiheesta juttuja ja laittaa jutut nettiin (lähinnä laihdutuskeskustelututtujen) nähtäväksi. Olen kirjoittanut valtaosan sivujeni "asiajutuista" juuri vuonna 2002. Toukokuussa 2002 päätin omistaa vuoden 2003 Kutri kuntoon -teemavuodelle, jonka aikana opettelisin terveelliset elämäntavat niin perusteellisesti, että ne menisivät selkäytimeeni asti. Marraskuussa 2002 perustin ensimmäisen blogini mahdollistamaan sivujen päivittämisen sillä aikaa kun olin Italiassa. Reissun jälkeen blogista tuli eräänlainen päiväkirjan, linkkikirjan ja kolumnin välimuoto. Yleisön pyynnöstä perustin myöhemmin myös ruokapäiväkirjan. Kun sain käsiini uuden bloggaus-ohjelman, perustin uuden blogin korvaamaan sekä ruokapäiväkirjan että vanhan blogin. Jouluna 2002 sain veljeltäni lahjaksi kutri.net -domainin. Samoihin aikoihin kerroin ensimmäistä kertaa minusta tehdyssä lehtihaastattelussa sivuistani. Siihen asti sivuillani oli käynyt vain muutama sata ihmistä viikossa, mutta hyvin pian lehtijuttujen jälkeen kävijämäärä kasvoi useampiin tuhansiin. Vuoden 2003 aikana kirjoitin jonkin verran asia-artikkeleita, mutta vuoden suurin anti näille sivuille oli Kutri kuntoon -projektini raportit. Vuoden 2004 projektini päättyi ja koin, että terveelliset elämäntapavat olivat menneet selkäytimeeni. Pistin vielä yleisön pyynnöstä pystyyn keskustelun, jonka tarkoituksena oli korvata vanha vieraskirja, joka oli kasvanut niin suureksi, että sieltä oli hankala löytää vanhoja keskusteluja. Helmikuussa 2004 huomasin vastaavani kerta toisensa perään täsmälleen samoihin kysymyksiin. Uusia, mielenkiintoisia kysymyksiä tulee enää melko harvoin vastaan. Toisaalta juuri nyt en koe enää tarvetta paneutua intensiivisesti mihinkään tämän sivuston teemaa käsittelevään aiheeseen. Tein sivujen toistaiseksi viimeisen päivityksen 20. helmikuuta 2004. Paransin radikaalisti sivujen ulkoasua ja käytettävyyttä. Poistin sisällöltään täysin vanhentuneita tai väärää tietoa sisältäviä sivustoja. Ihan kaikkia sivuja en viitsinyt korjata -- niinpä ainakin vanhojen projektisivujen ulkoasu on alkuperäinen. Tästä voi olla seurauksena se, etteivät kaikki linkit toimi. Voi olla että korjaan ne myöhemmin tai sitten en. |
||||
|
||||