1. Missä menet nyt?

Ennen kuin mietimme mitä elämältämme haluamme, on hyvä pysähtyä hetkeksi ihmettelemään millainen nykytilanteemme on.

Ideana on vastata kaikkiin kysymyksiin intuitiopohjalta. Kirjaa ylös ensimmäinen mieleen juolahtanut ajatus — niin ”väärältä” tai ”nololta” kuin se ehkä tuntuukin.

Intuitiiviset viestit eli ”sydämen ääni” tuntuu kumpuavan syvältä sisältäsi — ehkä rintakehän takaa, ehkä jopa vatsanpohjasta asti. Mielen vastaukset tuntuvat tulevan päästä tai takaraivosta.

Sydämen vastaukset tuntuvat jotenkin ”pehmeämmiltä” tai ”hiljaisemmilta” kuin älymme eli mielemme keksimät vastaukset ja ovat usein yksisanaisia. Sydän ei selitä, se vain sanoo miten asiat ovat. Sen sijaan mieli alkaa välittömästi väittää vastaan, kyseenalaistaa, epäillä ja perustella miksi intuitiivinen ääni oli väärä tai nolo tai vain kuvitelmaa. Mitä enemmän mielesi vastustaa alkuperäistä vastausta, sitä varmemmin alkuperäinen vastaus on kummunnut omasta sydämestäsi.

Sydämen vastaus tuntuu oikealta, vaikkei välttämättä kivalta, hauskalta, jännittävältä tai imartelevalta. Mielen vastaus tuntuu siltä, että haluaisimme uskoa sen olevan totta.

Vastauksesi saattavat riippua päivästä, energiatasoistasi ja hetkeä aiemmin tapahtuneista asioista. Se on OK, emme etsi tässä absoluuttisesti oikeimpia tai totuudenmukaisimpia vastauksia, vaan suuntaviivoja sille miten sinulla menee juuri nyt.

Tarkkailu muuttaa tarkkailun kohdetta — tullessasi tietoiseksi siitä, mitä mielessäsi liikuu, mitä elämässäsi tapahtuu ja mitä haluat tulevaisuudelta, muutat automaattisesti ajatteluasi ja toimintaasi enemmän toiveidesi suuntaiseksi.

Päivän teoria

Mistä aiheesta toivot minun puhuvan päivän teoriassa?
  • Vain yksi aihe per viesti, kiitos! Yksikin sana riittää. Halutessasi voit toki kertoa kuka olet, jolloin pystyn vastaamaan tarkemmin kysymykseesi, mutta silloinkaan en kerro lähetyksessäsi nimimerkkiäsi tai tunnistettavia tietoja.
  • Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.

 (Huom! Tämän sivun tulostaminen oheisesta printtauspainikkeesta hävittää vastauksesi ja tulostaa vain kysymykset — ainoa tapa saada pitkät vastaukset tulostetuksi on lähettää vastaukset ensin itsellesi sähköpostilla.)
 
[fblike layout=”button_count” show_faces=”false” action=”like” font=”verdana” colorscheme=”light”]

2 ajatusta aiheesta “1. Missä menet nyt?”

  1. JEEEEE! Ja tämähän toimii! Just aukesi IHAN UUDET MAHDOLLISUUDET tämänkin sivuston ja itsevalmennuspakettien kehittämiseen. Jee, jengi, jee!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Scroll to Top