Kuka määrää mitä saat tehdä?

Kuka määrää mitä sinä saat tai et saa tehdä?

Yhteiskunta? Vanhempasi? Puolisosi? Kaverisi? Jumala?

On totta, että esimerkiksi Suomen lain rikkomisesta voi seurata kaikenlaisia ikäviä asioita, mutta jos tarkkoja ollaan, jos oikeasti haluat rikkoa lakia, tuskin kukaan voi estää sinua tekemästä niin.

Yhtä vähän kuin kukaan voi estää sinua tekemästä vääryyksiä, kukaan ei oikeasti estää sinua tekemästä kaikkia niitä upeita, ihania ja tärkeältä tuntuvia asioita, jotka haluaisit tehdä.

Ei ole mitään universaalia sääntökirjaa, joka sanoo, ettet sinä saa kokea onnea, rakkautta ja hyvää oloa. Ettet sinä saa väsyä, luovuttaa tai epäonnistua.

Kukaan ei oikeasti määrää, ettet sinä saa toteuttaa unelmiasi ja menestyä.

On täysin normaalia, että aika ajoin — ehkä useinkin — sinulla on epämääräinen tunne siitä, että jossain joku rajoittaa tekemisiäsi ja vaatii sinua kieltämään tunteesi. Ehkä elämässäsi on ollut tai on yhä ihmisiä, jotka vaativat sinua toimimaan tietyllä tavalla tai ovat sitä mieltä, että saat kokea vain tietynlaisia tunteita.

Mutta mistä he ovat saaneet luvan päättää puolestasi ja määrätä tunteistasi? Eivät mistään.

On totta, että perimämme, nykyinen fysiologinen tilamme, henkinen kapasiteettimme, tähän mennessä hankkimamme tieto-taito, rahatilanteemme ja joukko muita käytännön tekijöitä voivat rajoittaa sitä, mitä voimme käytännössä tehdä tässä ja nyt.

Esimerkiksi minä olen 173 cm pitkä, enkä siksi ylety vaihtamaan olohuoneemme kattolamppua ilman jakkaraa. Mutta minulla on jakkara, jolle voin nousta vaihtaakseni lampun. Ja vaikka minulla ei olisi jakkaraa, minulla on tarpeeksi mielikuvitusta ja muita huonekaluja, joiden avulla voisin nousta vaihtamaan lampun.

Minä en ole opiskellut kiinaa, joten jos tänään kohtaisin henkilön, joka puhuu vain kiinaa, emme voisi vaihtaa ajatuksia puhuen — mutta se ei estä meitä kommunikoimasta elekielellä, piirtäen tai vaikka kännykän tulkkausohjelman avulla.

Minulla ei ole tällä hetkellä pankkitililläni tarpeeksi rahaa, jotta voisin ostaa Tesla-sähköauton, jos välttämättä haluaisin sen. Mutta jos Teslan saaminen olisi elämäni ainoa tavoite, voisin myydä kaiken omaisuuteni, jonka jälkeen minulla olisi helposti varaa kyseiseen autoon. Jos tarkoituksena olisi vain ajaa autolla, voisin ottaa yhteyttä tutuntuttuun, jolla on kyseinen auto ja pyytää lupaa koeajoon.

Sen jälkeen kun olen läpikäynyt vaihdevuodet, en voi enää tulla puolisolleni raskaaksi, mutta jos yhtäkkiä sekoaisimme niin, että haluaisimme siinä vaiheessa vielä vauvan, voisimme muuttaa maahan, jossa ikäisemme ihmiset voivat käyttää sijaisäitejä tai adoptoida lapsia, alkaa sijaisäidiksi. Voisin myös erota puolisostani ja aloittaa parisuhteen henkilön kanssa, jolla on pieni vauva.

Aivotutkijoilla on näyttöä siitä, että joskus aivokemiamme rajoittaa tunneskaalaamme — ainakin hetkellisesti. Esimerkiksi tietyt serotoniinijärjestelmään vaikuttavat mielialalääkkeet voivat vaikeuttaa merkittävästi rakastumisreaktion käynnistymistä. Mutta sekään ei estä parisuhteen aloittamista tai levollisen rakkauden tunteen kokemista.

Minulla on tarkkaavuushäiriö eli ADHD, minkä takia aivojeni toiminnanohjauskeskus ei toimi yhtä tehokkaasti kuin henkilöillä, joiden aivot ovat niin sanotusti neurotyypillisemmät.

Niinpä esimerkiksi minun on lähes mahdotonta suunnitella päivääni pelkästään päässäni. Sen sijaan voin kyllä suunnitella sen paperille kirjoittamalla. Tai voin ottaa ADHD-lääkkeen, joka parantaa aivojeni toimintaa niin, että pystyn järjestämään ja muistamaan päivän tehtävät ilman paperia.

Kliinisesti masentuneena on vaikeaa kokea elämäniloa yhtä paljon ja usein kuin silloin, kun aivokemia ei ole sekaisin, mutta se ei tarkoita sitä, etteikö masentuneillakin olisi ihan hyviä hetkiä.

Toisin sanoen useimmat asiat, joiden oletamme estävän meitä tekemästä mitä haluamme, ovat vain hidasteita – jos sitäkään.

Mieti mistä asiasta sinä sanot useimmiten, että ”minun on pakko tehdä näin” tai ”en voi tehdä niin”. Missä niin sanotaan? Mikä sinua muka estää?

Näkevätkö vauva.fi:n AV-mammat Sami Minkkisen läpi?

Kuuntelin tänään aamulla radiosta parisuhdebloggaaja Sami Minkkisen haastattelua uunituoreesta avioerostaan. (HUOM! Eri mies kuin NLP/hypnotisoija Sami Minkkinen.) Heppu kertoi rakastuneensa niin tulisesti johonkuhun, että haastattelun mukaan oli ”viikon, kaksi” harkittuaan päättänyt erota vaimostaan, jonka kanssa hänellä on pari kuukautta vanha vauva.

Jostain syystä herra päätti tehdä asiasta samantien julkisen. Ensin hän kertoi erosta suositussa blogissaan ja sen jälkeen antoi eri medioille aiheesta haastatteluja. Tästä seurasi valtava palauteryöppy niin Samin omilla Facebook-sivuilla kuin netin eri keskustelupalstoilla.

Pikaisen ja täysin mutupohaisen arvion mukaan noin 75 % tuomitsi, ihmetteli tai kyseenalaisti Samin toimintaa.

Aamun haastattelussa Sami ja juontajat selittivät Samin seuraajien voimakasta reaktiota mm. sillä, että kritisoijat pelkäävät tunnustaa itselleen, että ero olisi heidänkin kohdallaan oikea ratkaisu.

Onko näin?

Minä valehtelin itselleni

Olen ollut julkisuudessa ja pyörinyt netin keskustelupalstoilla 1990-luvun lopusta alkaen. Vuosien varrella olen saanut todella paljon kaikenlaista kritiikkiä.

Olen myös torjunut valtaosan kritiikistä ajatellen, että ”osuin arkaan kohtaan” tai ”tämä tyyppi on minulle vain kateellinen” tai ”hän on vain alhaisessa mielentilassa”.

Jep jep.

No, olen edelleen sitä mieltä, että aina kun joku kirjoittaa erityisen kärkevän ja alatyylisen kirjoituksen, hän todennäköisesti käy ns. ylikierroksilla. Tiedän itsekin, että jos olen kiihtynyt, sanon kovemmin ja rumemmin, kuin mitä normaalisti sanoisin.

Mutta kun olen vuosia myöhemmin lukenut uusiksi kriittisiä kommenteja, joita minusta on kirjoitettu vaikkapa 5–10 vuotta sitten, olen joutunut häpeäkseni tunnustamaan, että monet kommenteista osuivat oikeaan.

Esimerkiksi vuosia ennen kuin itse tiesin, että minulla on ADHD ja tunne-elämän säätelyongelmia, tyypit joita en ole tietääkseni koskaan tavannut, pointtasivat asian vauva.fi:n AV-palstalla.

Argh!

Yritän nykyään suhtautua avoimemmin mielin kaikenlaiseen kritiikkiin omaa toimintaani kohtaan — tuli se sitten anonyymeiltä tyypeiltä netistä tai omilta läheisiltäni. Voin kertoa että se on välillä TODELLA VAIKEAA.

Ainakin osin vaikeus selittyy sillä, että ihmismieli on ”ohjelmoitu” hakemaan todisteita todeksi uskomiensa asioiden puolesta. Samaan aikaan mielemme sulkee pois argumentit, jotka voisivat horjuttaa uskomuksiamme. Mm. kirja Mistakes Were Made But Not by Me on täynnä jäätäviä esimerkkejä aiheesta.

Mistä tiedän pettäväni itseäni

Minun mieleni on erikoishyvä vedättämään minua. Se keksii ihania selityksiä ja huippupäteviä oikeutuksia jollain mittarilla mitattuna väärälle tai typerälle toiminnalleni.

Tässä on eräitä tunnusmerkkejä, joista tsägällä bongaan huijaavani taas itseäni:

1. Selittely, todistelu ja puolustelu

Mitä enemmän selittelen, todistelen ja puolustelen jotain valintaani tai toimintaani, sitä varmemmin valehtelen itselleni. Siinä vaiheessa kun mieleeni nousee lauseita tyyliin ”se on vaan kateellinen”, ”tämä on oikein koska x, y ja z” tai ”tämä on oikeasti hänen parhaakseen” olen tukevasti itsepetoksen puolella.

2. Syyttäminen

Mitä enemmän syytän muita ymmärtämättömyydestä, itsekkyydestä, julmuudesta tai pahansuopuudesta, sitä varmemmin olen juuri itse toimimassa itsekkäästi, julmasti ja ajattelemattomasti. Tämän asian myöntäminen on minulle ehdottomasti vaikeinta.

3. Puolustelevien kommenttien hakeminen

Jos huomaan googlaavani faktoja ja esimerkkejä, jotka tukevat näkökantaani ja jättäväni väliin kommentteja, jotka puhuvat sitä vastaan, olen taas kovaa kyytiä menossa metsään.

”Oikeassa elämässä” saman ilmiön voin (ainakin jälkikäteen) bongata siitä, että puhun valinnastani vain ihmisille, joiden uskon puolustavan päätöstäni ja välttelen ihmisiä, jotka voisivat esittää jonkinlaista kritiikkiä.

4. Paineen tunne

Mitä voimakkaampaa tai pakkomielteisempää painetta tunnen tehdä isoja tai äkkivääriä ratkaisuja, sitä varmemmin olen itsepetoksen sokaisema.

Tieto siitä, että olen neurologialtani keskivertoa impulsiivisempi, epävakaampi ja voimakkaampia tunteita kokeva, on auttanut jossain määrin ottamaan etäisyyttä omiin tunteisiin.

Voimakas tunnetila kuten innostus, kiima, huuma, toivo, rakastuminen, pelko, epätoivo tai viha ei ole merkki oikeasta ratkaisusta — se on merkki siitä, että sympaattinen hermostoni on aktivoitunut eli olen ”taistele tai pakene (tai pane)” -tilassa.

Tässä tilassa ajatteluni muuttuu ”eläimellisemmäksi” ja kapasiteettini nähdä suuria kokonaisuuksia ja tekojeni seurauksia heikkenee dramaattisesti.

5. Metallinen, kireä ja kimeä äänensävy

Kun valehtelemme, kehomme sympaattinen hermosto aktivoituu eli kehomme menee ns. hälytystilaan. Tai kääntäen: kun kehomme on hälytystilassa, valehtelemme herkemmin.

Hälytystila saa mm. äänihuulemme kiristymään, mikä ilmenee kireänä ja kimeänä tai käheänä äänensävynä. Tunnistan usein oman valehteluni vasta kun kuulen oman ääneni. Kuulostan silloin samalla tavalla imelän muoviselta kuin miltä oma äitini kuulostaa valehdellessaan itselleen.

Miksi Sami Minkkinen (ehkä) valehtelee itselleen

Tämän aamun haastattelua kuunnellessani ajattelin moneen otteeseen miehen kuulostavan juuri samalta, kuin miltä itse olen kuulostanut oman impulsiivisen idiotismini jälkeen. Samat selitykset rohkeudesta ja omien tunteiden seuraamisesta. Sama uhrihenkinen suhtautuminen kritiikkiin.

Olin tunnistavinani myös minulle tutun tarpeen hakea oikeutusta ja ymmärrystä omalle typeryydelleni julkisuudessa. Olen melko varma että minäkin olen joskus vedonnut ”velvollisuuteen kertoa totuus” julkisuudessa ihmisille, joista suurinta osaa en ole koskaan edes tavannut. Auts!

Samia kuunneltuani tajusin yhtäkkiä, miten loukkaavaa exiä kohtaan on hehkuttaa uutta rakkautta mediassa. Kyllä — vasta nyt, yli kymmenen vuotta myöhemmin. Anteeksi.

Minä en tunne Sami Minkkistä enkä tiedä mitään muuta hänen parisuhteestaan ja elämästään kuin mitä olen tämän kohun myötä kuullut tai lukenut.

On ihan täysin mahdollista, että valehtelen taas itselleni, kun luulen kuulevani hänen äänessään ja selityksissään ihan helvetillistä itsepetosta. Ainakin haastattelun kuunneltuani tajusin miten olen TAAS KERRAN kieltäytynyt näkemästä eräitä ikäviä totuuksia omassa elämässäni. Prkl.

Niin tai näin — tässä vinkkini sinulle, Sami:

Joskus kovakin kritiikki voi osua oikeaan, vaikka sitä ei millään haluaisi uskoa todeksi.

Sori.

P.S. Radiotoimittaja ei muuten sanonut että olet jättänyt pienen lapsesi vaan että olet jättänyt pienen lapsesi ÄIDIN — suosittelen kuuntelemaan haastattelun uudestaan ja miettimään miksi kuulit kyseisen kohdan väärin.

[Kuva: Oscar Keys]

Mitä tapahtui kun katsoin lihakarjaa silmiin

Ah, onko mitään niin viihdyttävää kuin kunnon someraivo, jossa keskustelu rönsyilee alkuperäisen pointin ohi? Ei ainakaan tänään torstai-iltana, kun luin Facebookista tämän Ratia Ranchin postauksen ja siihen tulleet kommentit, jotka äityivät kunnon eipäs-juupas-väittelyksi ”vegaanien” ja ”lihansyöjien” välillä.

Juttu lähti liikkeelle siitä, että ylämaankarjaa kasvattavan Ratia Ranchin laitumen aitaan oli ilmestynyt lappu, jossa luki seuraava viesti:

”Tervetuloa tutustumaan ylämaankarjaan.

Täällä voit katsoa silmiin heitä, joiden kaltaisia söit edellisellä ateriallasi.

Omilla valinnoillasi voit vaikuttaa siihen, annatko heidän päätyä lautaselle.

Lopetetaan tämä yhdessä.”

Tilan emäntä Johanna laittoi Ratia Ranchin Facebook-sivuille vastauksen jonka hän vie huomenna vegaani(e)n jättämän lapun yhteyteen.

Mitä tein vegaanien lapun luettuani? Aloin nauraa. Minä nimittäin nimenomaan haluan aina kun on mahdollista katsoa silmiin eläimiä, jotka myöhemmin syön. (Kirjoitin aiheesta aikanaan täällä.)

Eikä siinä vielä kaikki! Pakkasessani on tälläkin hetkellä lihaa Ratia Ranchin sonnista, jonka olen nähnyt aikanaan elävänä.

Miksi? Koska arvostan vilpittömästi ruokaa, jota syön.

Kun kävimme hakemassa Ratia Ranchilta viime viikolla uusimman satsin lihaa, katsoin paikalla olevia sonneja sydän täynnä kiitollisuutta.

ylamaankarja
Jos tarkkoja ollaan, ylämaankarjaa on vähän vaikea katsoa silmiin paksun otsatukan takia.

Olen kiitollinen näille eläimille siitä, että jotkut heistä ravitsevat vielä perhettäni.

Olen kiitollinen siitä, että tilan emäntä Johanna ja isäntä Asmo kasvattavat näitä upeita eläimiä suurella rakkaudella.

Minulla ei ole mitään sitä vastaan, että joku toinen ei syö eläinkunnan tuotteita. Se ei ole minulta mitenkään pois.

Minua ei vaivaa edes se, jos joku vegaani markkinoi omaa maailmankuvaansa aggressiivisesti.

Ainoa asia jota en kauheasti arvosta on henkilökohtaisuuksiin meneminen.

Se kertoo aina ajattelun tason laskusta — siitä, että asioita ei nähdä enää asioina ja omia mielipiteitä mielipiteinä vaan universaaleina totuuksina.

Tähän syyllistyvät yhtälaisesti niin vegaanit kuin lihansyöjät.

Minä puolestani teen parhaani sen eteen, että vegaanien markkinoima maailma, jossa kukaan ei syö ikinä eläinkunnan tuotteita ei toteutuisi.

Pidän eläinkunnan tuotteiden mausta aina kananmunista ja maidosta pihviin ja luuliemeen. Uskon voivani paremmin niitä syömällä kuin täysin ilman niitä.

Pidän siitä, että maalla asuessani näen usein lehmiä, kanoja ja hevosia ja joskus jopa sikoja.

Jos kukaan ei enää söisi eläinkunnan tuotteita, se tarkoittaisi Suomen oloissa sitä, että maastamme häviäisivät pian kokonaan lehmät, kanat, siat, vuohet, kalkkunat ja hanhet.

Joku voisi pitää ehkä vielä lampaita villaa varten — paitsi jos niidenkin keriminen tuomittaisiin liian raa’aksi.

Näen että tuotantoeläinten kieltämisestä on hyvin lyhyt matka ratsastuksen ja ravihevosten pitämisen kieltämiseen.

Olen maalla kasvaneena eläinlääkärin tyttärenä tavannut elämäni aikana lukemattomia maanviljelijöitä, joilla on eläimiä.

Kaikki tapaamani isännät ja emännät ovat aidosti pitäneet eläimistään. He ovat tehneet fyysisesti raskasta työtään koska ovat kokeneet sen merkitykselliseksi ja tärkeäksi.

Esimerkiksi Ratia Ranchin emäntä Johanna oli pienestä tytöstä asti halunnut kasvattaa nimenomaan ylämaankarjaa, mutta unelma toteutui vasta muutama vuosi sitten, kun hän ja hänen miehensä Asmo saivat sukupolvenvaihdossa Asmon vanhempien tilan itselleen.

Haluan, että näillä hirvittävän kuormittavaa työtä tekevillä isännillä ja emännillä on tulevaisuudessakin mahdollisuus elättää itsensä työllä, jonka he kokevat kaikesta huolimatta palkitsevaksi.

Siinä eläinten oikeuksia ajavat ihmiset ovat kyllä oikeassa, että monilla tiloilla eläinten olosuhteissa on paljon parantamisen varaa. Samoin on totta että joillain teurastamoilla eläimiä on kohdeltu täysin epäasiallisesti.

Minun unelmani olisikin Suomi, jossa kaikkia tuotantoeläimiä kohdeltaisiin yhtä hyvin ja kunnioittavasti kuin Ratia Ranchilla ja muilla vastaavilla tiloilla.

Siksi äänestän lompakollani ja ostan tätä nykyä eläinkunnan tuotteita luomuna ja ensisijaisesti suoraan tiloilta, joiden tiedän kohtelevan eläimiään hyvin.

Haluatko katsoa silmiin (tai otsatukkaan) majesteetillista ylämaankarjaa nähdäksesi, haluatko sen jälkeen minun tavoin entistä enemmän syödä niiden lihaa?

Ratia Ranch ja monet muut ylämaankarjan kasvattajat ympäri Suomea avaavat tilansa vierailijoille nyt tulevana lauantaina 18.6.2016 Löydät pdf-muotoisen esitteen täältä: Avoimet Ovet 2016

ylamaankarja - 1

Mitä tekisit jos tietäisit että kuolisit?

Olen kuunnellut viime päivät How to Start a Startup -luentosarjaa. Eräs luennoitsija kertoi dramaattisesta kysymyksestä, jonka menestyneen ohjelmistoyrityksen toimitusjohtaja kysyi työntekijäksi hakevilta:

”Tulisitko meille töihin, jos tietäisit että sinulla on enää vuosi elinaikaa?”

Nyttemmin mies on löysentänyt kriteereitään ja kysyy ”tulisitko meille töihin, jos sinulla olisi enää 10 vuotta elinaikaa?”

Tämä oli hyvä kysymys.

Aloin itse miettiä mitä asioita tekisin toisin, mitä vähemmän ja mitä enemmän, jos tietäisin että minulla olisi enää vuosi tai kymmenen vuotta elinaikaa.

Mitä tekisin jos minulla olisi vuosi elinaikaa?

Käyttäisin entistä enemmän aikaa perheen, suvun ja ystävien seurasta nauttimiseen. Panostaisin kaikkiin kalenterijuhliin ja seikkailuretkiin, jotta niistä jäisi lapselle kaunis muisto. Halaisin vieläkin enemmän läheisiäni.

En ottaisi uusia hankkeita vaan keskittyisin viemään vanhat loppuun.

Tekisin edelleen päivän teoriat Periscopeen ja keskittyisin kirjoittamaan blogikirjoituksia joissa jakaisin kaikki olennaiset jutut mitä olen oppinut. Muuten viettäisin vähemmän aikaa sosiaalisessa mediassa.

Pyrkisin laittamaan kaikki käytännön asiat sellaiseen kuntoon, ettei perheeni joudu niiden kanssa pulaan. Eli tekisin testamentit ja hankkiutuisin eroon lopuistakin turhista tavaroista ja papereista.

Kävisin vielä kerran Los Angelesissa katsomassa vanhoja paikkoja ja tapaamassa rakkaita ystäviä.

Mitä tekisin jos minulla olisi 10 vuotta elinaikaa?

Opettaisin pojilleni kaiken olennaisen mitä haluan heille opettaa elämästä ja ihmisyydestä.

Panostaisin entistä enemmän siihen, että parisuhteeni olisi mahdollisimman rakkaudellinen.

Kirjoittaisin ennen kuolemaani kirjan, johon laittaisin kaiken olennaisen mitä olen oppinut elämästä.

Perustaisin startup-yrityksen, joka auttaisi teknologian keinoin ihmisiä oivaltamaan miten koemme vain oman ajattelumme.

Keskittyisin tienaamaan ja säästämään niin paljon rahaa, että perheeni pärjäisi taloudellisesti ilman minua.

Mitä sinä tekisit jos tietäisit, että sinulla olisi vain vuosi tai kymmenen vuotta elinaikaa?

Mitajoskuolisit

Miksi työttömyyttä on turha hävetä

Tämän aamun Päivän teoria -lähetyksessä Periscopessa puhun yleisön pyynnöstä siitä miksi on turhaa ja haitallista hävetä sitä että on työtön.

Voit katsoa videon YouTubessa tai alla:

Pääpointtina on se, että työttömyyden häpeäminen on turhaa, koska:

1. Nyt on sinun vuorosi olla työtön

On fakta, että tällä hetkellä Suomessa joku joutuu olemaan työtön. Jos se olet sinä, voit ajatella että nyt on sinun vuorosi olla työtön ja jonkun toisen vuoro olla töissä.

Voi olla että alalla johon kouluttauduit ei tule koskaan enää olemaan tarpeeksi työpaikkoja sinulle.

Missä muissa tehtävissä voisit hyödyntää tähän mennessä elämässäsi hankkimaasi kokemusta ja tietotaitoa?

Mitä sinun pitäisi oppia lisää, että voisit saada työtä alalta, joka kiinnostaa sinua ja jossa olisi työvoimapulaa?

2. Häpeä ei auta työllistymään

Häpeäminen ei auta sinua työllistymään. Päinvastoin: häpeä vie sinut neurologiseen tilaan, jossa olet huonompi löytämään ratkaisuja, tekemään aloitteita ja oppimaan uusia ratkaisuja.

Mieti ihan itse: miten aloitekykyinen, innovatiivinen ja dynaaminen olosi on silloin kun olet häpeän vallassa?

Tutkijat ovat todenneet, että ihmiset jotka häpeävät itseään, ovat alttiimpia päihderiippuvuuteen, ylensyöntiin ja muuhun itsetuhoiseen käytökseen.

Miksi?

Jos häpeät käytöstäsi, tiedät että voit muuttaa sitä, joten et tunne itseäsi voimattomaksi.

Jos häpeät itseäsi, tunnet ettet voi muuttaa ainakaan yhtä helposti sitä mitä olet joten saatat keskittyä turruttamaan häpeän tuomaa tuskaa.

Huomaa että kokemus häpeästä syntyy ihan omien ajatuksiesi kautta — SINÄ pistät itsesi häpeämään, ei tämä tilanne tai kukaan muu.

(Katso videolta kolme syytä siihen miksi luulet että häpeän tunteminen on sinulle hyväksi — ja miksi syyt ovat väärät.)

3. Miten aiot käyttää aikasi tällä planeetalla?

Sinulla on rajoitettu aika elinminuutteja jäljellä. Jokainen jonka käytät häpeämiseen on pois hyvän olon kokemisesta.

Onko häpeässä ja itsesäälissä möyriminen todellakin mielestäsi hyvä tapa viettää kallisarvoista aikaasi tällä planeetalla?

Vai voisitko ehkä käyttää ajan fiksummin vaikkapa erilaisten työllistymistapojen ideointiin, muiden auttamiseen tai ihan vain tästä hetkestä nauttimiseen?

Valinta on sinun.

Tyottomyys

Huomenna tiistaina puhun päivän teoriassa ADHD:sta — katso lähetys livenä noin klo 8:30 Periscope.tv/kutrinet.

Kuinka tehdä ihmeitä

Lapseni saivat tänään uuden serkun. Vielä eilen illalla emme tienneet että hänen syntymäpäivänsä olisi tänään.

Sanotaan, että uuden lapsen syntymä tähän maailmaan on aina ihme. Se, että sinusta tuli juuri sinä, on ihme.

Vai onko?

Tiedän ainakin neljä naista, joille arvostetut lääkärit ovat sanoneet, etteivät he voisi koskaan tulla raskaaksi — tai että raskaus edellyttäisi vähintäänkin raskaita hedelmöityshoitoja.

Uutisesta toivuttuaan he jatkoivat elämäänsä. Kun raskaudesta ei ollut toivoa (tai pelkoa), he harrastivat suojaamatonta seksiä kumppaninsa kanssa.

Kaikkien yllätykseksi jokainen heistä tuli lopulta raskaaksi ihan luomuna — ilman että edes yritti tulla raskaaksi.

Oli tapahtunut ihme!

Mikä ihme?

Kutsumme ihmeeksi tapahtumaa, jota pidämme mahdottomana — kunnes se tapahtuu.

Naistuttavillani oli potentiaali tulla raskaaksi jo silloin, kun lääkärit luulivat sen olevan mahdotonta.

Keskittyessämme päivittelemään ihmeenä pitämämme asian ihmeellisyyttä missaamme tärkeämmän pointin:

Jos olisimme alusta alkaen olettaneet että kyseinen tapahtuma on mahdollinen, emme pitäisi sitä ihmeenä.

Mieti kuinka monta kertaa elämässäsi olet pitänyt mahdottomana että pystyisit johonkin — ennen kuin se tapahtui.

Esimerkiksi minä olen jossain vaiheessa elämääni ajatellut, etten voisi oppia ajamaan ikinä sujuvasti autoa. Tai lopettaa jojo-laihduttamista ja kokea painonhallintaa helpoksi. Tai pystyä toimimaan yhtä johdonmukaisesti  kuin ”tavalliset” ihmiset.

Olen nyt nauttinut autolla ajamisesta yli 20 vuotta. Remontoin elämäntapani 12 vuotta sitten niin, että painonhallinta on minulle naurettavan helppoa. Saatuani tarkkaavuushäiriödiagnoosin ja lääkityksen siihen pystyn moniin sellaisiin asioihin, jotka ennen tuntuivat mahdottomalta.

Olisitko tarttunut toimeen aikaisemmin, jos olisit tiennyt että homma voi onnistua?

Olisitko haaskannut vähemmän aikaa, energiaa ja rahaa tuskasi turruttamiseen, jos olisit tiennyt että voit päästä siitä eroon?

Mitkä omista unelmistasi tuntuvat juuri nyt mahdottomilta tai lähes mahdottomilta?

Minkä asian tapahtuminen olisi sinusta ihme?

Mitä jos olet väärässä? Mitä jos mielesi valehtelee sinulle, ettei kyseinen asia voi tapahtua?

Laita mahdoton testiin

Ainoa tapa saada selville onko jokin mahdotonta vai ei, on testata voiko se onnistua.

Mitä pitäisi tapahtua, että mahdottomana pitämäsi asia toteutuu?

Jos tietäisit että unelmasi toteutuminen olisi mahdollista, mitä tekisit toisin?

Sinulla on tiettävästi vain tämä elämä — ainakin sinä ihmisenä joka nyt olet. Sinun on joka tapauksessa tehtävä jotain nyt kun olet kerran täällä.

Miksi et käyttäisi aikaasi kokeillen mihin kaikkeen oikeasti pystyt — sen sijaan että vain oletat pystyväsi vähempään kuin mihin ehkä pystyt?

ihme

Mitä Kultainen Venla -gaala opetti

kultainenvenla

Olin tänä vuonna ensimmäistä kertaa Kultainen Venla -gaalassa, koska ohjaamani ja käsikirjoittamani tv-sarja Nyt tai ei koskaan oli ehdolla parhaaksi seurantarealityksi.

Tässä videossa on illan tapahtumat nopeasti niin minun kuin sarjamme parvessa olleen Heli Järvenpään Periscope ja Snapchat -lähetyksistäni koostettuna.

Ennen gaalaa kyselin kokeneilta konkareilta mitä minun pitäisi ottaa huomioon.

”Olet vain oma itsesi.” ”Pidä hauskaa.”

Jep jep.

Olen aina oma itseni ja hauskanpito onnistuu myös ilman eri kehoitusta.

Tässä ovat asiat, jotka olisin oikeasti halunnut tietää ennen ensimmäistä gaalaa.

1. Panosta pukeutumiseen

Kirjoitin kolme päivää ennen gaalaa henkilökohtaisille Facebook-sivuilleni seuraavan viestin:

Ai niin se Venla-gaala on perjantaina… 

Vaihtoehto 1: kiskaisen tuolta laatikosta toisen pikkumustani, rapsuttelen kynsiharjalla pahimmat lastenruokatahrat pois, harjaan hiukset (tsägällä ehkä pesen ne) ja laitan ripsaria. Voilà! Parhaaksi seurantarealityksi ehdokkaana olevan Nyt tai ei koskaan -sarjan ohjaaja-käsikirjoittaja on valmiina juhlimaan.

Vaihtoehto 2: Joku auttaa mua näyttämään edustavalta. Voin maksaa jotain ja lisäksi lupaan tunkea itseni niin moneen lehtikuvaan kuin pääsen ja kertoa kaikille kiinnostuneille kuka teki musta kauniin.

Kumpikin vaihtoehto käy, mutta nyt ei oma kapasiteetti riitä uusien mekkojen metsästykseen tai meikkaajille soitteluun, joten jos haluaa/voi auttaa, hän saa ikuisen kiitollisuuteni ja hirvittävän hehkutuksen ainakin somessa.

T. Remppamutsi

Viestiä oli edeltänyt keskustelu rakkaan ystäväni kanssa, jolla on vuosien kokemus PR-maailmasta. Hän oli järkyttynyt kuultuaan etten aikonut panostaa lainkaan ulkonäkööni ja patisti minua tekemään asialle jotain.

ensitreffit - 1Onneksi kuuntelin kaveria ja pyysin apua Facebookissa.

Apuuni nimittäin riensivät Nyt tai ei koskaan -sarjan parvessa olleet Maaritit.

Sarjassamme tuimasta tuijotuksestaan ja terävistä kysymyksistä tunnetuksi tullut Maarit Myller oli juuri siirtynyt tekemään hiuksia ja meikkejä Pohjois-Leppävaarassa olevan Susanne’s Nail Salonin tiloihin ja kutsui minut sinne käsittelyynsä.

Psykologisista pohdinnoistaan tunnettu ja muun muassa Lenita-päähenkilöä muodonmuutoksessa auttanut Maarit Jantunen CocoStylesta mietti minulle sopivan tyylin ja hankki käyttööni kanadalaisen Frank Lyman Designin upean ja ennen kaikkea maailmankaikkeuden mukavimman juhlamekon.

Omien empiiristen tutkimusteni perusteella väitän, että kun joku toinen laittaa sinut tavallista kauniimmaksi ja näyttävämmäksi, se vaikuttaa käytökseesi todennäköisesti positiivisesti.

Huomasin seisovani tavallista ryhdikkäämmin.

Oli helpompi ajatella ”kuuluvani joukkoon” kuin jos olisin tullut häthätää kaapista repäistyssä koltussa ja äkkiä meikkiä kasvoihin sutaisseena.

Inspiroiduin laitetuksi tulemisesta niin, että olen ottanut tavakseni kammata hiukset ja meikata joka aamu.

Hommaan menee vain 5 minuuttia, mutta sen seurauksena minulla on vähintään kerran päivässä hetki, jolloin koen olevani skarppi ja reipas enkä rupsahtanut ja kulahtanut kotiäiti.

2. Älä oleta (vaan syö)

Juhla alkoi pienellä ”samppanjatilaisuudella”. En tiedä mistä sain päähäni, että siellä tarjottaisiin jotain cocktail-paloja.

Ei tarjottu.

Koska aamupäivä oli melko kiireinen ja join Maaritien käsittelyssä vain kupin kahvia, päädyin olemaan 7 tuntia syömättä.

ruokaEn pidä siitä miten alkoholi vaikuttaa mielentilaani 48 tuntia juomisen jälkeen.

Niinpä tyydyin juomaan useamman lasin Pommacia toivoen saavani siitä tarpeeksi energiaa selvitäkseni vasta klo 22 alkavaan illalliseen.

Tästä opin sen, että niin Kultainen Venla -gaalaan kuin oikeastaan muihinkin pidempiin tilaisuuksiin lähtiessä syön kunnolla kotona ja varaan käsilaukkuun lisäenergiaa vaikka patukan muodossa.

Lisäksi jatkossa aion kysyä uusiin tilaisuuksiin mennessä kaiken olennaisen ruoasta, vessasta käynnistä ja muista käytännön asioista.

3. Pit stopit kunniaan

Tätä en onneksi joutunut oppimaan kantapään kautta, vaan älysin seurata tuttuja naisia lähibaariin odottamaan, että pahin ryysis illallispaikassa helpottaisi.

Baarissa join äkkiä lämpimän kaakaon kermalla saadakseni verensokerin ylös samalla kun kävin kaikessa rauhassa kiinnostavia keskusteluja.

Kun vihdoin siirryimme illalliselle, saimme kävellä suoraan jonottamatta sisään ja pääsimme heti syömään.

Jos ajattelen muita isompia juhlia joissa olen ollut, niin usein parhaat hetket syntyvät juuri silloin kun poikkeamme ohjelmasta.

eevajaheliHäviäjän on helppo hymyillä

Ensimmäisen ohjaamani ohjelman saaminen Venla-ehdokkaaksi oli todella hieno juttu, josta olen aidosti iloinen ja ylpeä.

Ehdokkaat nimittäin valitsee arvovaltainen raati, joka ymmärtääkseni joutuu oikeasti katsomaan kaikki tarjolla olevat ohjelmat.

Tällä kertaa voitto meni Satuhäille, jonka tekijät ovat hioneet ohjelman kerrontaa timanttiseksi jo 11. kauden ajan.

ensitreffitToisaalta voin ottaa itselleni osakunnian Ensitreffit alttarilla -sarjan Kultaisesta Venlasta, koska minä etsimällä etsin kaikki nyt palkitun ensimmäisen kauden miehet sekä Violan, joka on sarjassa puolisokseen saamansa Esan kanssa yhä onnellisesti yhdessä.

Minulle kaikkein parasta antia oli jutella kaikessa rauhassa Nyt tai ei koskaan -sarjan tuottajien Helin ja Eevan kanssa ja nähdä monia vanhoja tv-alan tuttuja joita en ollut nähnyt aikoihin. Bonuksena ehdin käydä erittäin inspiroivia keskusteluja parin uuden tuttavuuden kanssa.

Mitä sinä olet oppinut isompiin juhlatilaisuuksiin osallistumisesta?

Miten voisin oppia hallitsemaan arkea paremmin?

Monet kokevat omien elämäntapojen remontoinnin todella haastavaksi tehtäväksi. Ja niinhän se onkin jos ei tiedä mitä tekee.

Tätä nykyä ajatus elämäntaparemontista tuntuu minusta helpolta. Sen sijaan oman ajankäytön ja toimintamallien muuttaminen sellaiseksi, että arki olisi sujuvampaa, tuntuu ihan yhtä vaikealta kuin ajatus elämäntaparemontista ennen kuin tein sen.

Miten voin soveltaa elämäntaparemontin oppeja arjen hallintaan?

Eilen listasin tärkeimmät opit elämäntaparemontistani. Tänään mietin miten voisin käytännön tasolla soveltaa niitä uusien ajan ja arkirutiinien hallintatapojen opetteluun.

1. Varaa kokonainen vuosi uusien tapojen opetteluun.

Tämä on periaatteessa selvää pässinlihaa. Hyvät strategiat ja tarkkaan mietityt ruutiinit eivät riitä, jos niitä ei sisäistä. Ainakin minun aivoillani uusien rutiinien meneminen selkäytimeen kestää järjettömän kauan.

Eli OK, opettelen vuoden 2016 ajan uusia tapoja hallita arkea. Miten pidän huolen siitä että jaksan harjoitella tietoisesti uusia tapoja niin kauan että ne ovat korvanneet vanhat tavat?

Heti kun mennään konkretiaan, homma muuttuu epämääräisemmäksi.

Laihtumisen seuranta oli helppoa: pystyin laskemaan kaloreita ja ravintoainesisältöjä. Vaaka, mittanauha ja peili kertoivat toimivatko tekemäni muutokset vai eivät.

Miten mittaan arjenhallinan edistymistä? Mistä tiedän mikä toimii ja mikä ei? Tai toimiiko jokin juttu riittävän hyvin?

Tätä kirjoittaessani tajuan, että olisi varmasti hyvä ensin miettiä voinko muuttaa nykyiset toimintamallit jotenkin numeroiksi.

Esimerkiksi kuinka monta minuuttia päivässä etsin kadonneita tavaroita? Paljonko minulla menee kuussa rahaa myöhästymismaksuihin tai hukattujen tavaroiden korvaamiseen?

Miten monta asiaa saan hoidettua — entä kuinka moni akuutti asia jää hoitamatta joka päivä?

Kuinka ison rahamäärän edestä heitän joka viikko pois ruokaa koska se ehti pilaantua ennen kuin ehdin valmistaa tai syödä sen?

Kuinka usein olen jostain myöhässä — ja kuinka monta minuuttia kerrallaan?

Miten usein lupaan jotain jollekulle — vaikka vain itselleni — mutta lupaus jää lunastamatta syystä tai toisesta?

Kuinka paljon aikaa käytän esimerkiksi turhanpäiväiseen netissä surfaamiseen tai väittelyyn, josta jää vain tyhjä tai vähän hailakka olo?

Ehkäpä ihan ensimmäinen askel on selvittää mitä kaoottinen elämäntapa minulle maksaa ekstraa ajassa ja rahassa?

2. Tee vain muutoksia, joista voisit pitää kiinni (muutosta tehdessäsi) koko loppuelämän.

Ihmismieleen on sisäänrakennettu optimismivääristymä, joka saa meidät näkemään ”tulevaisuuden minämme” tehokkaampana, tarmokkaampana ja pätevämpänä tyyppinä kuin mitä tänään olemme.

Siksi aina muutosta suunnitellessa on tärkeää miettiä mihin minä pystyn tai olisin pystynyt oikeasti tänään sinä epätäydellisenä, väsyneenä ja kaoottisena pienten lasten äitinä joka tänään olin.

Yksi asia jota olen jo mitannut pidempään ja joka kärsii huonosta ajankäytöstä on yöuneni. Huonosti nukutut yöt ovat myös asia jotka vaikuttavat ajankäyttööni ja arjen hallintaani seuraavana päivänä.

Menen esimerkiksi ihan liian myöhään nukkumaan.

Voisinko kuvitella meneväni koko loppuelämäni ajan kello 22 nukkumaan? Rehellisyyden nimissä en.

Luontainen uni-valve-rytmini on sellainen että jos saan nukkua ja herätä ilman kelloa (tai lapsia), hyvin nopeasti ajautuisin nukkumaan klo 2 ja heräisin vasta klo 10.

Mutta koska minulla on lapset joiden pitää olla eskarissa ja hoidossa tiettyyn aikaan ja joiden oma unirytmi on erilainen kuin minulla, en voi elää omassa rytmissäni vielä ainakaan 10-15 vuoteen.

Voisinko kuvitella meneväni seuraavien 10-15 vuoden ajan nukkumaan kello 22 jotta saisin nukuttua tarpeeksi ja herättyä klo 6 tekemään omia juttujani ennen kuin lapset heräävät?

Kyllä.

Voisinko tehdä sen jo tänään? Totuus on, että en. Tätä kirjoittaessani kello on 21, kuopus horisee vielä naapurihuoneessa  omassa sängyssään joulun sotkettua unirytmit ja haluan pestä hiukseni ennen nukkumaanmenoa.

Olen yksin lasten kanssa kotona enkä voi lähteä kellariin pesemään hiuksia ennen kuin kuopus nukahtaa, koska riski siihen että kaksivuotias riiviö karkaa alas on liian iso.

Voinko mennä pesemään hiukset sillä sekunnilla kun lapsi nukahtaa ja mennä sen jälkeen nukkumaan? Kyllä voin.

Voinko joka ilta seuraavan 10-15 vuoden ajan aloittaa omat iltatoimeni heti sen jälkeen kun lapset nukahtavat? Kyllä voin.

Voinko yrittää joka ilta hoitaa iltatoimeni niin ytimekkäästi kuin mahdollista ja yrittää ajan myötä tehostaa rutiineja niin, että pääsen nukkumaan klo 22 lähes joka ilta? Kyllä voin.

Tämä olkoon ensimmäinen askel jonka otan. Seuraavia mietin myöhemmin.

3. Mittaaminen ja raportointi auttavat pysymään ruodussa.

Olen tehnyt jo jonkin aikaa itselleni uudenlaista tietokantaa, johon voin kirjata ylös suorittamiani tehtäviä sekä mikä antaa minulle energiaa ja mikä vie sitä.

Annan itselleni tehdyistä tehtävistä pisteitä ja kutsun systeemiä arkipeliksi. Snapchatissa kutrinet-tunnustani pidempään seuranneet ehkä muistavat kun aloitin pisteiden antamisen.

Kutri kuntoon -vuonna viikkoraportin tekeminen pakotti minut näkemään miten homma oli edennyt — tai ollut etenemättä.

Harkitsen vakavasti että raportoisin tänne tai vaikka Snapchatiin päivä- tai viikkotavoitteitani ja miten niiden kanssa kävi. (Löydät minut Snapchatista siis tunnuksella kutrinet).

Missä laajuudessa niin oikeasti jaksaisin tehdä, on vielä syvemmän itsetutkiskelun alla.

4. Anna itsellesi lupa ja mahdollisuus uppoutua muutoksen tekemiseen.

Elämässäni näyttäisi olevan alkamassa aika, jolloin pahin härdelli on takanapäin. Toisin sanoen ainakaan juuri nyt ei ole kauheasti tiettyyn aikaan ja paikkaan sidottuja ohjausprojekteja tiedossa, vaan työn alla on vain (lähes) omaan tahtiin tehtäviä kirjoitustehtäviä.

Kodin isoimmat remontit voisivat ainakin teoriassa olla valmiita syntymäpäivääni eli 9.1. mennessä ja lapset ovat palaamassa samoihin aikoihin hoitoon.

Jos käyttäisin seuraavat pari viikkoa ensisijaisesti nukkumiseen keskittyen ja sen ylös kirjaamiseen miten paljon sähläykseni maksaa minulle aikaa ja rahaa, minulla on 9.1. alkaen tämän päivän tiedon mukaan enemmän elämässäni pelivaraa keskittyä tekemään isompia käytännön muutoksia.

Uusien tapojen opettelu nimittäin vaatii meiltä enemmän henkistä kapasitettia ja energiaa kuin vanhaan malliin jatkaminen. Nykytiedon mukaan päivittäin käytössämme oleva henkinen kapasiteetti (sis. mm. itsekurin, tahdonvoiman jne.) on rajallinen.

Jos joutuisin esimerkiksi työprojektin tiimoilta opiskelemaan paljon uusia asioita, minulla ei välttämättä ole käytössä enää illalla samanlaista henkistä kapasiteettia omaksua uusia toimintamalleja tai käyttää itsekuria, kuin jos olisin voinut vetää työpäivän ns. automaattiohjauksella.

5. Nauti siitä mitä teet

En ole koskaan nauttinut esimerkiksi siivoamisesta, laskujen maksusta, kirjanpidosta tai lasten pukemisesta ja riisumisesta. En näytä edes saavan samanlaisia kicksejä siististä kodista kuin jotkut läheiseni.

Mutta olen oppinut jo aikoja sitten tekemään arkiaskareista hauskoja ja kiinnostavia kuuntelemalla äänikirjoja ja podcasteja.

Myös Superbetter-kirjan innoittamana olen alkanut entistä tietoisemmin tehdä vaikkapa siivoustehtävistä pieniä ”leikkihaasteita” (esim. ”saanko alakerran imuroitua 15 minuutissa”).

(Hauska fakta: Superbetter-kirjan kirjoittajan Jane McGonigalin identtinen kaksoissisko Kelly McGonigal on kirjoittanut itsekuria käsittelevän lempikirjani The Willpower Instinct.)

Ehkä arkiaskareista voisi tehdä vieläkin hauskempaa yhdistämällä niihin jonkin sosiaalisen aspektin tai muuta vastaavaa?

6. Jos kaadut, nouse ylös

Tämän pointin hanskaan jo kohtuullisen hyvin. Jokainen joka on seurannut pidempään blogiani voi muistella kuinka monta kertaa olen yrittänyt ottaa ”elämän haltuun”.

Aina yritykset ovat jotenkin menneet pieleen, mutta täällä sitä taas ollaan yrittämässä uudella innolla ja uusilla työkaluilla tarttua tähän ongelmaan.

Kuka tietää vaikka tämä olisi se kerta, jolloin jotain muuttuu yhtä radikaalisti kuin vuonna 12 vuotta sitten?

viitoittamanipolku

Tehokkuuteen ei ole ihmelääkettä

Haluaisitko olla tehokkaampi, täsmällisempi, siistimpi tai järjestelmällisempi? Minä haluaisin. Puolitoista vuotta sitten luulin löytäneeni siihen vihdoin ja viimein lääkkeen.

Hei, olen Katri, kaoottinen pienten lasten äiti. Minulla on tarkkaavuushäiriö ja siihen sopiva lääkitys.

Jotkut tarkkaavuushäiriötä eli ADHD:tä käsitteleviä juttujani tai haastattelujani lukeneet ovat kertoneet alkaneensa epäillä itsekin kärsivänsä tarkkaavuushäiriöstä. Moni heistä lähtee hakemaan diagnoosia toivoen lääkityksen tekevän elämästä helpompaa.

Useimmille ADHD-lääkkeen aloitus avaa elämän uudella tavalla. Tuntuu kuin olisi saanut supervoimat joiden avulla voi tehdä ihan mitä vain — kuten siivota sukkalaatikkonsa tai tehdä veroilmoituksen kerrankin ajoissa. Ooh!

Alkuhuuman hälvettyä voi iskeä pettymys kun ”yllättäen” lääke ei ratkaisekaan kaikkia ongelmia tai tee koko elämänsä kaaoksessa eläneestä ihmisestä supertehokasta ja organisoitunutta.

Terveisiä (lapsiperhe)helvetistä

Yksi vaikeimmista asioista elämässäni on lapsiperhearjen pyörittäminen. Jos äitiys olisi työpaikka, olisin saanut siitä potkut jo ajat sitten (vaikka tuskin olisin tullut edes valituksi tehtävään).

”Jos äitiys olisi työpaikka, olisin saanut siitä potkut.”
Äitiys vaatii minulta ensisijaisesti kykyjä, joita minulla ei luontaisesti ole ja taitoja joita en ole vieläkään onnistunut hankkimaan.

Pitäisi olla hyvä luomaan ja ylläpitämään rutiineja. Muistaa laittaa tavarat takaisin sinne mistä ne otti (että ne löytyvät seuraavallakin kerralla). Olla koko ajan ajantasalla siitä paljonko aikaa on mennyt ja paljonko on jäljellä. Jatkaa siitä mihin jäi keskeytysten jälkeen. Pysyä läsnä tässä hetkessä.

Ajatus kirjan kirjoittamisesta viikon tai parin ajan putkeen ilman että teen muuta kun nukun, syön ja käyn vessassa, on yksi innostavimmista ja siisteimmistä asioista mitä tiedän. Kirjoittaessani tunnen olevani elossa ja omalla erikoisosaamisalueellani.

Ajatus viikonlopusta kahden vilkkaan pikkupojan kanssa samalla kun yritän siivota ja pestä pyykkiä imee elinvoimani kuin verenhimoinen vampyyri. Vaikka päivät eivät olisi olleet fyysisesti raskaita, tunnen oloni iltaisin tyhjäksi ja itseni totaaliluuseriksi.

Hyvä on, ehkä ihan vähän kärjistän, mutta vain vähän.

Mihin lääkitys auttaa — ja mihin ei?

Sain lääkityksen tarkkaavuushäiriööni vasta 1,5 vuotta sitten. Sitä ennen istuin usein arkiaamuina eteisen lattialla ja itkin, kun lasten kanssa ulos asunnosta pääseminen tuntui niin toivottoman vaikealta.

Lääkitys on tehnyt aamuista suorastaan helppoja. Jopa päivät jolloin lapset ovat kotona sujuvat melko siedettävästi.

Lääkitys auttaa keskittymään käsillä olevaan tehtävään, vähentää poukkoilua asiasta toiseen ja estää minua vajoamasta liian helposti omiin ajatuksiini. Pystyn pitämään paremmin mielessäni mitä minun pitää tehdä ja missä järjestyksessä. En edes hukkaa tavaroita ihan niin helposti kuin ennen.

Lääkitys ei tyhjennä täyteen tupattua kalenteria.
Lääkitys ei kuitenkaan ole antanut minulle maagisesti tarvittavia tekniikoita ja strategioita tehokkaaseen ajanhallintaan ja asioiden priorisointiin. Se ei korvaa hyvin järjestettyä kotia. Se ei tyhjennä liian täyteen tupattua kalenteria tai järjettömän pitkää työlistaa.

Lääke ei vie väsymystä tai paranna muistia huonosti nukutun yön jälkeen. Se ei saa elämää tuntumaan hauskemmalta ja kiinnostavammalta. Se ei vie pois alhaisen verensokerin tuomaa kärttyisyyttä.

Lääkitys ja muutto maalle, jossa meillä on enemmän tilaa (mm. aikuisilla oma makuuhuone) mahdollistaa sen, että voisin laittaa kotini ja elämäni ensimmäistä kertaa lasten saamisen jälkeen järjestykseen.

Vaikka paljon on parantunut siitä mikä tilanne oli vaikkapa kaksi vuotta sitten, koen etten ole vielä ottanut täyttä iloa irti siitä, miten voisin arkeni käytännön tasolla järjestää.

Niinpä olen ajatellut varata vuoden 2016 uusien arjenhallintakeinojen opetteluun — samalla tavalla kuin käytin vuoden 2003 uusien elämäntapojen opetteluun.

Seuraavassa kirjoituksessa kerron miten voisin hyödyntää vuoden 2003 elämäntaparemontin opit uusien toimintamallien opettelussa. Sitä seuraavassa kerron, miten pelillistäminen voisi tehdä uusien toimintamallien opettelusta helpompaa ja hauskempaa.

ihmelaaketehokkuuteen

Nämä ovat vanhat hyvät ajat

Tänään oli taas yksi Niistä Aamuista. Syysloman jäljiltä lapsia oli vaikea saada heräämään. Jouduin puoliksi väkisin pukemaan niin kaksivuotiaan kuopuksen kuin eskari-ikäisen esikoisen. Koska en ollut laittanut illalla lasten vaatteita ja reppuja valmiiksi, kiersin kotimme ainakin kuusi kertaa ennen kuin olin saanut kaikki kamat kasaan.

Lähdimme liikkeelle melkein myöhässä. Siinä vaiheessa kun odotimme veljen pihassa hänen tyttöjään, olimme ihan oikeasti myöhässä. Päätin heittää ensin isot lapset kauempana olevaan eskariin — laitosaamiainen ei odottaisi. Vasta sen jälkeen roudaisin pikkupupuset perhepäivähoitoon.

Nousevan syysauringon valo sai utuisen maalaismaiseman näyttämään maagiselta. Aika tuntui pysähtyvän.
Kaikki lapset olivat hyvällä tuulella. Nousevan syysauringon valo sai utuisen maalaismaiseman näyttämään maagiselta. Aika tuntui pysähtyvän. Kuuntelin isompien lasten innostunutta keskustelua siitä, millaiset autot he hankkisivat aikuisena, kun mieleeni juolahtivat sanat:

”Nämä ovat vanhat hyvät ajat.”

Nämä ajat, kun lapset ovat pieniä ovat juuri niitä aikoja, joita vanhempani, isovanhempani ja niin monet muut aikuisten lasten vanhemmat muistelevat kaiholla. He käskevät nauttia näistä ajoista, koska ne ovat niin nopeasti ohi.

Kirjailija Gretchen Rubinin sanoin, nämä ovat aikoja, jolloin ”päivät ovat pitkiä, mutta vuodet lyhyitä.”

Päivät ovat pitkiä, mutta vuodet lyhyitä.
On niin helppoa mennä mukaan arjen suoritusputkeen, jossa syöksyn tehtävästä toiseen ja sammuttamaan seuraavaa tulipaloa.

Rikkonaisina öinä ja raivoavan kaksivuotiaan kanssa kamppaillessa tulee usein toivoneeksi että lapset kasvaisivat ja elämä helpottaisi.

Miettiessäni mielettömän pitkää työlistaa ja mitä kaikkea olenkaan ehtinyt taas unohtaa, saatan menettää sen tärkeimmän:

pienen hienon hetken, kun kaikki on hyvin.

Kun lapset leikkivät sovussa. Kun liian pitkään kukkunut lapsi vihdoin nukahtaa. Kun esikoinen on tehnyt pihalle liikennevalot tiilistä, tukista ja paperista.

Kun aurinko pilkahtaa puiden takaa. Kun pääsee juomaan aamukahvin silloin kun se on vielä lämmin. Kun pääsee yksin vessaan tai kauppaan.

Entä jos tämä onkin elämäsi parasta aikaa? Voitko antaa itsesi nauttia siitä jo nyt?

[divider icon=”exclamation-sign” style=”none”]

Haluatko saada enemmän irti elämästäsi? Toivotko että voisit lopettaa turhan stressaamisen ja murehtimisen? Unelmoitko kirjan kirjoittamisesta tai pysyvästi laihtumisesta? Hae kutri.net:in VIP-jäseneksi!

Hakuaika päättyy ihan juuri eli keskiviikkona 21.10.2015! Lue lisää täältä.

hyvatajat