Etusivu > Ravinto > Ruokapäiväkirjavertailu


RUOKAPÄIVÄKIRJAVERTAILU

Satuin löytämään vanhoja ruokapäiväkirjojani ajalta, jolloin laskin orjallisesti Pointseja. Seuraavassa on vertailun vuoksi tyypillinen pointsienlaskupäiväni niin pisteillä kuin kaloreilla laskettuna, samoin kuin yksi nykyisen ruokavalioni mukainen esimerkkipäivä niin pointseiksi kuin kaloreiksi laskettuna. Ero on huikea!

Pointsien ohjeiden mukaan tuo points-päivä ei ole täysin ihanteellinen, sillä käytin vielä tuolloin kasvisrasvojen sijaan voita. Toisaalta pienten ruokamäärien myötä mahalaukkuni oli pienentynyt niin, etten jaksanut syödä yhdellä aterialla kuin kaksi keskikokoista perunaa.

Ko. points-ruokavalio on kesältä, jolloin uusien perunoiden kanssa ei tarvinnut lainkaan kastiketta. Illan viimeinen ateria eli fruit & fitness -murot olivat naminaposteltavaa.

En ole koskaan tottunut syömään kuin yhden lämpimän aterian päivässä. Points-ajalla söin sen noin klo 12-14 välillä (riippuen heräämisajasta) ja nykyään n. klo 15-17 välillä (riippuen heräämisajasta).

Paino laski myös pointseilla, mutta kärsin palelusta ja hirveistä herkunhimoista (varsinkin pulla oli todellinen kompastuskivi). Nykyään en palele enkä kärsi käytännössä minkäänlaisista ruoanhimoista.


Esimerkkipäivä POINTS-AJALTA
  Pisteet Kcalit
Aamiainen    
Ruispuuro veteen, 1 dl hiutaleita 2 128
2 dl rasvatonta maitoa 1 66
Omena, 1 iso 1 70
Yhteensä: 4 264
Lounas    
Iso lautasellinen salaattia   9
1 tomaatti   17
100 g kukkakaalia   20
1 kananmuna 2 72
6 pientä kinkkuviipaletta 2 96
2 keskikokoista perunaa 2 110
2 tl voita 2 73
Yhteensä: 8 397
"Päivällinen"    
2 reissumiehenpuolikasta 2 133
1 dl raejuustoa 2 80
salaattia   4
1 tomaatti   17
Yhteensä: 4 234
Iltapala    
1 jugurtti, danone vitaplus 1 68
1 banaani 2 98
Yhteensä: 3 166
Iltanaposteltava    
vajaa 1 dl Fitness & Fruits -murjoa 1 50
Yhteensä: 1 50
     
KOKO PÄIVÄN SALDO YHTEENSÄ 20 1111
     
Hiilihydraattia 154 g 58 %
Proteiinia 72 g 27 %
Rasvaa 18 g 15 %
Kuitua 28 g  
     
Tällä ruokavaliolla 1 piste on n. 56 kcal
Esimerkkipäivä NYKYAJALTA
  Pisteet Kcalit
Aamiainen    
1 prk maitorahkaa 2 160
100 g mustikoita   34
1 rkl makeutusainetta   4
Kaurapuuro:    
1 dl KauraPlus -puurohiutale 2,5 124
2,5 dl rasvatonta maitoa 1,25 83
1 tl auringonkukkaöljyä 1 27
1 tl rypsiöljyä 1 27
1 tl pellavansiemenöljyä 1 27
1 tl saksanpähkinäöljyä 1 25
1 tl hunajaa 0,5 13
Yhteensä: 10,25 524
Välipala    
1 omena 1 70
1 Omega3-kananmuna 2 72
2 viipaletta ruisrealia 2 136
2 Möllerin omega3-kapselia 0,5 15
Salaattia   4
Yhteensä: 5,5 297
Päiväruoka    
Pasta, speltti-munapasta, 50 g kuivana 3 180
120 g Chick Tandoori broilerisuikale 4 160
0,4 keskikokoinen sipuli   13
1 rkl rypsiöljyä 2 81
1 rkl oliiviöljyä 2 81
iso annos salaattia   9
1 keskikoinen tomaatti   17
Yhteensä: 11 541
Treenin jälkeen/Myöhäisiltapäivävälipala
1 mitta (n. 0,25 dl) Eas Simply Protein -jauhe 1 60
1 mitta (n. 0,5 dl) Twinlab Triple whey fuel -jauhe 1,5 84
1 banaani, keskikokoinen 2 98
1 appelsiini, keskikokoinen   84
Yhteensä: 4,5 326
Iltapala    
2 dl rasvatonta maitoa 1 66
2 tl CLA -tuttifrutti rasvalisää 2 54
1 kiivi-hedelmä 1 27
Yhteensä: 4 147
     
KOKO PÄIVÄN SALDO YHTEENSÄ 35,25 1835
     
Hiilihydraattia 181 g 41 %
Proteiinia 128 g 29 %
Rasvaa 60 g 31 %
Kuitua 36 g  
     
Tällä ruokavaliolla 1 piste on n. 52 kcal


4. Kutri kuntoon viikko -sivulle


Etusivu > Ravinto > Ruokapäiväkirjavertailu