Mitä opin elämätaparemontistani?

kaadu7kertaa

Vanha kiinalainen sananlasku (tai ainakin netin inspiraatiofraasi) määrittää onnistumisen seuraavasti: ”kaadu seitsemän kertaa — nouse ylös kahdeksan”.

Olen yrittänyt ottaa arkea haltuun useampaan otteeseen viime vuosien aikana. Joka kerta homma on jotenkin mennyt pieleen. Lapset ovat alkaneet taas valvottaa entistä pahemmin. Kiireellinen työprojekti on pamahtanut päälle. Innostus on lopahtanut.

Epäonnistumisistani on tullut mieleen aika, jolloin kamppailin painonhallinnan kanssa. Laihdutin samaa 7–10 kiloa moneen kertaan. Välillä laihdutus tyssäsi jo parin kilon jälkeen ja paino nousi pian takaisin lähtöpainoon — tai jopa korkeammaksi kuin ennen.

”Tajusin varata kokonaisen vuoden uusien elämäntapojen opetteluun”
Sain jojoilun hallintaan vasta kun vuonna 2003 kun tajusin varata kokonaisen vuoden uusien elämäntapojen opetteluun. Suhtaudun projektiin puolitieteellisenä tutkimuksena, jonka tarkoituksena oli selvittää miten juuri minun kannattaisi syödä ja liikkua, jotta laihtuisin tavoitepainooni ja pysyisin siinä tarvittaessa koko loppuelämäni.

Mitä opin elämäntaparemontistani?

Rakas ystäväni kysyi minulta miten voisin hyödyntää tuolloin oppimani asiat arjen hallinnassa. Tässä ovat tärkeimmät havaintoni.

1. Varaa kokonainen vuosi uusien tapojen opetteluun.

Olen ”harjoitellut” vanhoja, huonoja elämäntapoja pahimmillaan koko ikäni — on turha kuvitella että saisin ne parissa viikossa korvattua täysin uusilla tavoilla.

Vuosi varmistaa myös sen, että pääsen testaamaan uusien tapojen soveltamista mahdollisimman monissa erilaisissa tilanteissa. Arjessa ja juhlassa. Kiireessä ja väsyneenä. Kotona ja matkoilla.

2. Tee vain muutoksia, joista voisit pitää kiinni (muutosta tehdessäsi) koko loppuelämän.

Toisin sanoen silloin kun kuntosi on huono, voisit ehkä kuvitella käveleväsi joka päivä koko loppuelämäsi ajan 10 minuuttia päivässä. Älä siis edes yritä treenata heti kättelyssä tunnin ajan joka päivä.

Kun tekemäsi pieni muutos tuntuu menevän omalla painollaan, voit miettiä olisitko valmis pitämään jostain hieman isommasta muutoksesta kiinni koko loppuelämäsi.

3. Mittaaminen ja raportointi auttavat pysymään ruodussa.

Vanhan bisnes-kliseen mukaan ”Se mitä mitataan tulee tehdyksi”. Laihduttajia tutkineet ovat huomanneet että syötyjen ruokien kirjaaminen tai jopa pelkästään valokuvaaminen auttaa merkittävästi ruodussa pysymistä.

Asioiden mittaaminen auttaa muistamaan mitä on tekemässä ja näyttää mikä toimii ja mikä ei.

Muille raportoiminen antaa lisätukea, kunhan on sitoutunut raportointiin niin, ettei luista siitä edes silloin kun alkaa lipsua.

Sen lisäksi minulle vanhana nörttinä erilaisten teknisten sovellutusten käyttö antaa lisäpotkua muutosten tekemiseen. Saan outoa mielihyvää taulukoista, joista voin katsoa pidemmän aikavälin trendejä.

4. Anna itsellesi lupa ja mahdollisuus uppoutua muutoksen tekemiseen.

Oma elämäntaparemonttini onnistui, koska annoin itselleni luvan paneutua aiheeseen ihan kybällä. Minulla ei ollut tuolloin lapsia ja tein töitä freelancerina, minkä takia saatoin vapaasti treenata silloin kun halusin, kirjata tekemisiäni, opiskella lisää aiheesta ja päivittää nettisivuja.

Yksi ongelma aiemmissa yrityksissäni opetella tehokkaammaksi on ollut se, että olen ollut liian väsynyt, hätäinen tai muuten kaoottisessa vaiheessa yrittäessäni tehdä muutosta. Olen yrittänyt tehdä muutosta kiireellä koska muutostarve on tuntunut liian polttavalta.

Nyt haluan varata rauhassa aikaa ja tilaa elämässäni muutokselle.

5. Nauti siitä mitä teet

Elämäntaparemonttini onnistui myös siksi, että nautin niin paljon asioista, joita tein sen aikana. Aloitin liikunnan lisäämisen tietoisesti etsien ensin liikunnan iloa.

Eli harrastin vain liikuntaa joka tuotti minulle jo liikkuessa iloa ja hyvää oloa. Kirjasin syömisiäni ja liikuntojani tietokantaan, jonka tekemisestä ja ylläpitämisestä sain valtavasti kicksejä. Annoin itselleni luvan syödä kaikkea kohtuudella eli en karsinut kokonaan herkkuja ruokavaliostani.

6. Jos kaadut, nouse ylös

Olennaista ei ole välttää mokia tai repsahduksia vaan se mitä tapahtuu niiden jälkeen. Repsahdus kertoo siitä että suunnitelmani on ollut liian kunnianhimoinen tai epämääräinen.

Mieti mitä kaikkea piti tapahtua että homma meni pieleen ja miten voit jatkossa välttää saman virheen. Nouse ylös ja jatka entistä viisaampana ja vahvempana.

Tämä kirjoitus valmistelee minua vuoden 2016 teemavuoteen, jonka aikana haluan opetella uusia toimintamalleja arjessa toimimiseen. Edellisessä kirjoituksessa totesin ettei muutokseen ole ihmelääkettä. Seuraavassa kirjoituksessa mietin miten nämä opit voi kääntää uusien toimintamallien opetteluun.

Tehokkuuteen ei ole ihmelääkettä

Haluaisitko olla tehokkaampi, täsmällisempi, siistimpi tai järjestelmällisempi? Minä haluaisin. Puolitoista vuotta sitten luulin löytäneeni siihen vihdoin ja viimein lääkkeen.

Hei, olen Katri, kaoottinen pienten lasten äiti. Minulla on tarkkaavuushäiriö ja siihen sopiva lääkitys.

Jotkut tarkkaavuushäiriötä eli ADHD:tä käsitteleviä juttujani tai haastattelujani lukeneet ovat kertoneet alkaneensa epäillä itsekin kärsivänsä tarkkaavuushäiriöstä. Moni heistä lähtee hakemaan diagnoosia toivoen lääkityksen tekevän elämästä helpompaa.

Useimmille ADHD-lääkkeen aloitus avaa elämän uudella tavalla. Tuntuu kuin olisi saanut supervoimat joiden avulla voi tehdä ihan mitä vain — kuten siivota sukkalaatikkonsa tai tehdä veroilmoituksen kerrankin ajoissa. Ooh!

Alkuhuuman hälvettyä voi iskeä pettymys kun ”yllättäen” lääke ei ratkaisekaan kaikkia ongelmia tai tee koko elämänsä kaaoksessa eläneestä ihmisestä supertehokasta ja organisoitunutta.

Terveisiä (lapsiperhe)helvetistä

Yksi vaikeimmista asioista elämässäni on lapsiperhearjen pyörittäminen. Jos äitiys olisi työpaikka, olisin saanut siitä potkut jo ajat sitten (vaikka tuskin olisin tullut edes valituksi tehtävään).

”Jos äitiys olisi työpaikka, olisin saanut siitä potkut.”
Äitiys vaatii minulta ensisijaisesti kykyjä, joita minulla ei luontaisesti ole ja taitoja joita en ole vieläkään onnistunut hankkimaan.

Pitäisi olla hyvä luomaan ja ylläpitämään rutiineja. Muistaa laittaa tavarat takaisin sinne mistä ne otti (että ne löytyvät seuraavallakin kerralla). Olla koko ajan ajantasalla siitä paljonko aikaa on mennyt ja paljonko on jäljellä. Jatkaa siitä mihin jäi keskeytysten jälkeen. Pysyä läsnä tässä hetkessä.

Ajatus kirjan kirjoittamisesta viikon tai parin ajan putkeen ilman että teen muuta kun nukun, syön ja käyn vessassa, on yksi innostavimmista ja siisteimmistä asioista mitä tiedän. Kirjoittaessani tunnen olevani elossa ja omalla erikoisosaamisalueellani.

Ajatus viikonlopusta kahden vilkkaan pikkupojan kanssa samalla kun yritän siivota ja pestä pyykkiä imee elinvoimani kuin verenhimoinen vampyyri. Vaikka päivät eivät olisi olleet fyysisesti raskaita, tunnen oloni iltaisin tyhjäksi ja itseni totaaliluuseriksi.

Hyvä on, ehkä ihan vähän kärjistän, mutta vain vähän.

Mihin lääkitys auttaa — ja mihin ei?

Sain lääkityksen tarkkaavuushäiriööni vasta 1,5 vuotta sitten. Sitä ennen istuin usein arkiaamuina eteisen lattialla ja itkin, kun lasten kanssa ulos asunnosta pääseminen tuntui niin toivottoman vaikealta.

Lääkitys on tehnyt aamuista suorastaan helppoja. Jopa päivät jolloin lapset ovat kotona sujuvat melko siedettävästi.

Lääkitys auttaa keskittymään käsillä olevaan tehtävään, vähentää poukkoilua asiasta toiseen ja estää minua vajoamasta liian helposti omiin ajatuksiini. Pystyn pitämään paremmin mielessäni mitä minun pitää tehdä ja missä järjestyksessä. En edes hukkaa tavaroita ihan niin helposti kuin ennen.

Lääkitys ei tyhjennä täyteen tupattua kalenteria.
Lääkitys ei kuitenkaan ole antanut minulle maagisesti tarvittavia tekniikoita ja strategioita tehokkaaseen ajanhallintaan ja asioiden priorisointiin. Se ei korvaa hyvin järjestettyä kotia. Se ei tyhjennä liian täyteen tupattua kalenteria tai järjettömän pitkää työlistaa.

Lääke ei vie väsymystä tai paranna muistia huonosti nukutun yön jälkeen. Se ei saa elämää tuntumaan hauskemmalta ja kiinnostavammalta. Se ei vie pois alhaisen verensokerin tuomaa kärttyisyyttä.

Lääkitys ja muutto maalle, jossa meillä on enemmän tilaa (mm. aikuisilla oma makuuhuone) mahdollistaa sen, että voisin laittaa kotini ja elämäni ensimmäistä kertaa lasten saamisen jälkeen järjestykseen.

Vaikka paljon on parantunut siitä mikä tilanne oli vaikkapa kaksi vuotta sitten, koen etten ole vielä ottanut täyttä iloa irti siitä, miten voisin arkeni käytännön tasolla järjestää.

Niinpä olen ajatellut varata vuoden 2016 uusien arjenhallintakeinojen opetteluun — samalla tavalla kuin käytin vuoden 2003 uusien elämäntapojen opetteluun.

Seuraavassa kirjoituksessa kerron miten voisin hyödyntää vuoden 2003 elämäntaparemontin opit uusien toimintamallien opettelussa. Sitä seuraavassa kerron, miten pelillistäminen voisi tehdä uusien toimintamallien opettelusta helpompaa ja hauskempaa.

ihmelaaketehokkuuteen

Sano EI, jotta voisit sanoa KYLLÄ

Jos iskisin sinua taikasauvalla päähän niin, ettet kykenisi enää koskaan kokemaan syyllisyyttä, häpeää tai pelkoa, mille sinä sanoisit ”ei kiitos” tai ”kiitti mulle riitti”?

Siitä lähtien kun liityin Naiset jotka sanovat ei -ohjelman tekijätiimiin, olen miettinyt paljon sitä, miksi ”ei”:n sanominen tuntuu olevan niin vaikeaa — varsinkin meille naisille.

Miksi joskus on niin vaikeaa jättää taakseen asioita, ihmisiä ja tilanteita, jotka eivät enää palvele minua?

Miksi välillä on vaikeaa kieltäytyä innostavista ehdotuksista?

Entä sivuuttaa vaatimukset ja odotukset, joita muut tai minä itse asetan itselleni?

En väitä olevani tässä asiassa edelleenkään mikään ekspertti.

Vuosien mittaan olen oppinut vähentämään radikaalisti jees-tyttöilyä, eli pelon, syyllisyyden tai häpeän takia myöntymistä tilanteisiin ja asioihin, joita en oikeasti halua elämääni.

En esimerkiksi lähde enää mukaan työprojekteihin, joita tekisin ensisijaisesti rahasta.

Olen huomannut, että jos projekti ei ole niin kiinnostava ja houkutteleva, että haluaisin tehdä sen ilmaiseksi, jossain vaiheessa raha lakkaa motivoimasta ja alan miettiä onko tämä todellakin paras tapa käyttää aikaani. Yleensä ei ole.

Sen sijaan sanon vieläkin liian helposti ”kyllä” asioille, joille minulla ei olisi oikeasti aikaa tai energiaa silloin, kun tehtävä on näennäisen yksinkertainen ja minä olen niin kiireessä, etten huomaa miettiä missä välissä oikeasti ehtisin homman tehdä.

Tämä näkyy aivan erityisesti kodin arkeen liittyvistä asioista sovittaessa.

Aamukiireen keskellä minun on liian helppo sanoa ”joojoo” kun puoliso pyytää hoitamaan jonkin erikoistehtävän, vaikka päivässä ei oikeasti ole rakoa, jossa voisin hoitaa homman alusta loppuun.

Kaikkein eniten skarppaamista minulta vaativat uudet ideat ja projektit, jotka saavat niin liekkeihin, että ennen kuin olen ehtinyt miettiä mitä niiden toteuttaminen käytännössä vaatii minulta, ehdin jo suostua niihin tai ilmoittaa niistä koko kansalle.

Viimeiseen ongelmaan olen saanut avuksi pienen ryhmän ihmisiä, joiden erikoistehtävänä on pointata minulle milloin moponi on karkaamassa käsistä.

He ovat hyviä näkemään miltä ongelmilta suljen silmäni keskittyessäni liikaa siihen mitä mahdollisuuksia projekti tarjoaa.

Ajan myötä olen oppinut jo kysymään mielessäni uusien ideoiden kohdalla ”mitä X, Y ja Z sanoisivat tästä?”

Lähes aina arvaukseni heidän mielipiteestä osuu oikeaan. Käytännössä aina heidän neuvojensa kuunteleminen on kannattanut.

Ehkä eniten minua on kuitenkin auttanut sen muistaminen, että jokainen ”kyllä” tarkoittaa että sanon ”ei” yhdelle tai useammalle asialle.

Mitä enemmän sanon kyllä asioille, joita en oikeastaan halua tehdä, jotka eivät enää palvele minua tai joista seuraa enemmän harmia kuin hyötyä, sitä vähemmän minulla on kalenterissani tilaa ja tililläni varaa asioille, jotka ovat minusta kiinnostavia, hauskoja, hyödyllisiä ja hyviä.

Millaisissa tilanteissa sinun on vaikea sanoa ei?

Mille sinä haluaisit sanoa ei jos et pystyisi häpeämään, pelkäämään tai kokemaan syyllisyyttä?

Haluatko saada oman tukijoukon auttamaan isojen päätösten tekemisessä tai sellaisten asioiden karsimisessa, jotka eivät enää palvele sinua?

Lue lisää Naiset jotka sanovat ei -sarjasta ja siihen hakemisesta täältä.

sanoei

Oletko laiska, tyhmä ja saamaton?

Tunnistatko itsesi tai läheisesi seuraavista kohdista:

Olet jatkuvasti myöhässä lähinnä siksi että juuri kun olet lähdössä, alat häthätää hoitaa ”vielä yhden jutun ennen kuin mä lähden” ja/tai palaat useamman kerran takaisin kotiin hakemaan sinne unohtuneita tavaroita.

Saat kotisi hetkessä kaaokseen koska joko kävelet zombi-hengessä ympäri asuntoa omiin ajatuksiisi vajonneena ja tavaroita sinne tänne jättäen tai koska aloitat jatkuvasti uusia projekteja jättäen tavarat esiin että muistaisit hoitaa ne loppuun.

Siivoaminen kestää sinulla ikuisuuden, koska hypit tehtävästä toiseen.

Esimerkiksi päätät imuroida, joten otat imurin esiin…

…mutta samalla tiputat siivouskaapista kamaa. Alat järjestää tavaroita…

…mutta huomaat sitten kaapin pohjalla olevan hyllyn, joka sinun on pitänyt laittaa seinälle. Alat laittaa hyllyä seinälle kun huomaat että akkuporakoneen akku on loppu.

Porakoneen laturia etsiessäsi törmäät pussiin vanhoja pattereita, jotka sinun piti viedä kierrätykseen.

Viet ne eteisen ovelle viedäksesi ne kierrätykseen kun silmäsi osuu sikin sokin oleviin kenkiin.

Alat järjestää kenkiä ja toteat että puolet niistä ovat talvikenkiä vaikka on kesä. Lähdet viemään kenkiä kellariin, jossa huomaat säkin kesävaatteita.

Alat käydä vaatteita läpi…

Jatkat kimpoilua kunnes on ilta ja koti on pahemmassa kaaoksessa kuin aamulla kun aloitit siivoamisen.

Jos olet jostain innoissasi tai määräaika painaa todella pahasti päälle, pystyt tekemään ihmeellisen hyvin asioita hyvinkin lyhyessä ajassa ja pitkäkestoisesti — jopa tehokkaammin ja pidempään kuin tuttavasi. Voi jopa olla että tehdessäsi sinua kiinnostavia juttuja ikään kuin katoat omaan maailmaasi — et näe etkä kuule mitä muut sanovat.

Koska välillä näytät pystyvän yli-inhimillisiin suorituksiin, muiden on ehkä vaikea ymmärtää miksi et muka pysty tekemään näennäisesti yksinkertaisempia asioita…

…kuten laittamaan tavaroita takaisin paikalleen, maksamaan laskuja ajoissa ja viemään loppuun juttuja, jotka olet aloittanut.

Ehkä itsekin ihmettelet sitä miten kauhean vaikeaa periaatteessa helppojenkin asioiden aloittaminen voi olla sinulle. Ikään kuin sinulla olisi kaksi vaihdetta: tyhjäkäynti tai 100 lasissa.

Lisäksi ehkä:

Olet autolla ajaessa todellinen turvallisuusriski koska räpellät koko ajan radiota, kännykkää ja ilmastointia samalla kun meikkaat, syöt ja raivoat muille autoilijoille, jotka tukkivat tien (kun olet TAAS kerran myöhässä koska lähdit myöhässä kotoa).

Lähdet kauppaan etkä hetken päästä enää tiedä oletko ollut siellä 5 minuuttia, 50 minuuttia vai 5 tuntia, koska olet ajautunut omiin ajatuksiisi. Yleensä myös unohdat ostaa juuri sen asian, jota lähdit ostamaan.

Keskeytät jatkuvasti toisia puhumalla päälle tai yrittämällä täydentää heidän lauseitaan (väärin) jos he erehtyvät sekunnin murto-osaksikin hakemaan jotain sanaa. Sen lisäksi olet kova möläyttelemään ja saat jatkuvasti pyydellä anteeksi että olet jälleen kerran puhunut sivu suusi.

Nettiselaimessasi on aina kymmeniä välilehtiä auki, koska surffatessasi löydät kiinnostavia juttuja, joihin haluat vielä palata. Lopulta joudut käynnistämään selaimen uudestaan, kun se menee välilehtien paljoudesta jumiin.

Sinulle huomautetaan usein kovasta äänestäsi, vaikka omasta mielestäsi puhut normaalilla äänellä. Jos puhut muiden mukaan normaalilla äänellä, sinusta voi tuntua kuin kuin kuiskaisit tai et kuule omaa ääntäsi.

Jos yrität tehdä tai lukea jotain, mikä ei kiinnosta sinua, sinusta tuntuu kuin joku imisi energiasi tai pääsi menisi sumuun.

Jätät usein laskuja avaamatta tai maksamatta — jopa silloin kun tililläsi olisi rahaa niiden hoitamiseen.

Joudut etsimään päivittäin esineitä joita käytät jatkuvasti kuten avaimiasi, lompakkoasi, kännykkääsi tai silmälasejasi.

Ihmettelet monta kertaa päivässä mitä olit tekemässä — eli esimerkiksi kävelet huoneeseen etkä enää muista miksi tulit sinne.

Lähisuvussasi on yksi tai useampi ihminen, joka on yhtä hajamielinen, kaoottinen tai muuten huithapeli kuin sinä.

Ehkä jopa uskot että oma saamattomuutesi on kasvatuksesi syytä tai lapsesi hajamielisyys johtuu siitä että olet antanut hänelle niin huonon roolimallin.

Vastasitko useampaan kohtaan kyllä?

Tunnistatko nämä piirteet jo lapsuudestasi, jolloin esimerkiksi tavarasi olivat aina hukassa, sinua piti jatkuvasti muistuttaa siitä mitä olit tekemässä tai olit tunneilla joko yliosallistuva tai täysin pihalla?

Onneksi olkoon, sinulla saattaa olla keskittymishäiriö eli (vanhoin termein) ADD!

Jos näiden kohtien lisäksi sinun on todella vaikea pysyä paikallasi — eli vähintäänkin heilutat koko ajan jalkaasi tai naputat sormillasi pöytää tms., sinulla saattaa olla ADHD eli keskittymishäiriö hyperaktiivisuudella.

Kyseessä on vahvasti periytyvä neurologinen poikkeavuus, jonka ansiosta aivojesi motivaatio- ja palkkiojärjestelmä sekä työmuisti ei toimi samalla tavalla kuin kuin useimmilla ihmisillä.

Joskus väliaikainen stressitila, hormonaalinen muutos (esim. vaihdevuosien aikaan tai synnytyksen jälkeen) tai pitkään jatkuva unen puutos (esim. öisin heräilevien lasten takia) voi heikentää keskittymiskykyä.

”Oikea” keskittymishäiriö on synnynnäinen ja elinikäinen ominaisuus, joka ilmenee viimeistään kouluiässä ja josta ei sinällään voi koskaan päästä pysyvästi eroon.

Sen ilmenemismuodot ja vaikutus elämän laatuun voivat kuitenkin vaihdella suurestikin eri elämäntilanteissa.

Kuten tässä jutussa todetaan, Suomessa voi olla arviolta jopa 45 000–95 000 aikuista, joiden AD(H)D on jäänyt diagnosoimatta ja hoitamatta. Ehkä sinä olet yksi heistä?

ADD tai ADHD ei johdu huonosta kasvatuksesta

Minä olin yksi diagnosoimattomista ADD-aivoisista vielä muutama viikko sitten.

Olen ihan viime vuoteen asti luullut kaoottisuuteni johtuvan kaoottisesta lapsuudenkodistani ja ”boheemista” kasvatuksestani.

Uskoin että jos vain yrittäisin tarpeeksi kovasti oppia uusia käyttäytymismalleja, voisin jonain päivänä olla yhtä siisti, järjestelmällinen ja täsmällinen kuin monet tuntemani ja ihailemani ihmiset.

Kokeiltuani ensimmäistä kertaa ADD-lääkettä tajusin olleeni väärässä. Ongelmana ei ollut se, ettenkö olisi yrittänyt tarpeeksi.

Ongelmana on se, että aivokemiani tekee tylsiin asioihin keskittymisestä työläämpää ja fyysisestä olostani raskaampaa kuin valtaosalla ihmisistä.

Olen tätä kirjoittaessani syönyt kahden viikon ajan minimiannoksen ADD:n hoitoon tarkoitettua Concerta-lääkettä.

Jouduin äsken tarkistamaan kahteen kertaan kalenterista, että lääkityksen aloittamisesta on ollut vasta niin vähän aikaa, koska olen tässä ajassa onnistunut hoitamaan  järkyttävän määrän asioita, joista olen yrittänyt sitä ennen hoitaa pahimmillaan jopa vuosia.

Koska diagnoosi on niin tuore, en halua (vielä) lähteä sen syvemmin ruotimaan julkisesti kokemuksiani.

Toivon kuitenkin että tähän kirjoitukseen törmääminen sai sinut epäilemään, että kaaottisuutesi, saamattomuutesi tai impulsiivinen käytöksesi voi ehkä olla seurausta perinnöllisestä neurologisesta poikkeavuudesta — eikä vain yrityksen puutteesta tai huonosta kasvatuksesta.

Vaikka ADD:stä ei voi päästä kokonaan eroon, sen tunnistaminen voi auttaa sinua järjestämään elämäsi niin, että poikkeavasta aivotoiminnastasi on sinulle enemmän hyötyä kuin haittaa.

Sen lisäksi toimintakykyäsi voi mahdollisesti parantaa lääkkeillä — ainakin jos ne toimivat sinulla yhtä hyvin kuin minulla.

Jos tunnistit näistä kuvauksista itsesi tai läheisesi, voit rekisteröityä ilmaiseksi lukemaan kutri.netin tuoretta ADD:tä käsittelevää osiota.

Rekisteröitymällä sitoudut pitämään omana tietonasi siellä mahdollisesti jakamani henkilökohtaiset kokemukseni!

Lue myös kauan ennen diagnoosia kirjoittamani kirjoitukset ”Kärsitkö tietämättäsi AD(H)D:stä” ja ”Onko ADHD vain ajatus?

Käytätkö aikasi oikein?

Oletko tyytymätön nykyiseen elämäntilanteeseesi? Toivoisitko saavasi enemmän asioita aikaan? Vai kärsitkö nakertavasta fiiliksestä ettet edes tiedä mihin aikasi menee?

Olen aina ollut hajamielinen ja huono muistamaan niin tekemättömiä kuin tehtyjä tehtäviä. Äitiys ja lasten vuoksi huonosti nukutut yöt näyttävät vieneen lähimuistini ihan kokonaan.

Niinpä minulla on usein vähänkin väsyneenä, nälkäisenä tai muuten pahalla mielellä ollessani tunne, etten ole saanut yhtään mitään aikaan koko päivänä — tai koko viikkona.

Tunne kertoo ennen kaikkea siitä, että olen sillä hetkellä nk. alhaisessa mielentilassa eli henkisesti huonossa hapessa, joten en yleensä anna ajatuksilleni tuolloin hirveästi painoarvoa.

Mutta aika usein myös silloin kun oloni on levollinen ja mieleni kirkas, huomaan että olen käyttänyt kuluneen päivän tai viikon tehden kaikkea muuta kuin olisin halunnut tehdä.

Seth Godin puhui (muistaakseni) tässä podcastissa siitä, miten jokainen asia mitä teemme on pois jonkin muun tekemisestä.

Mielemme on erikoistunut toimimaan automaattiohjauksella, koska se säästää energiaa ja energian säästäminen on ihmiskunnan historian aikana ollut yleensä paras vaihtoehto elämän ylläpitämiseksi .

Ikävä kyllä joskus automaattiohjauksemme on ohjelmoitu tekemään asioita, jotka eivät edistä elämäämme parhaalla mahdollisella tavalla.

Esimerkiksi minä olin tottunut ostamaan aina kauppamatkalla pienen suklaapatukan ja syömään sen yleensä 1,5 minuuttia kestävällä kotimatkalla.

Suklaapatukka mahtui kyllä ruokavaliooni ja budjettiini, mutta koska yleensä vain ahmaisin sen pysähtymättä nauttimaan sen mausta, oli melkein sama olisinko syönyt sen vai en.

Päädyin lopettamaan sen ostamisen turhana. Tämä vaati minulta ehkä parin viikon ajan ”hereillä olemista” aina kassojen ohi mennessäni. Suklaan ostamatta jättäminen kirpaisi korkeintaan ensimmäiset 50 metriä, jotka kävelin kaupalta kotiin päin.

Nyt voin kävellä kassojen ohi ilman että tunnen edes tarvetta ostaa mitään.

Usein nämä pienet automaatiot syntyvät lumipalloefektinä,  koska emme missään vaiheessa pysähdy miettimään mitä teemme.

Lasten myötä olen iltaisin fyysisesti hyvin väsynyt. Tällöin mieleeni on usein juolahtanut ajatus siitä, että: ”nyt kun lapset ovat nukkumassa, mä nautin hetken tästä hiljaisuudesta ja siitä että saan tehdä mitä huvittaa”.

Koska olen niin väsynyt, en yleensä jaksa tehdä mitään ns. järkevää. Miehen ollessa ilta- tai yövuorossa saatoin tuntea itseni yksinäiseksi. Niinpä avasin Facebookin tai Twitterin ajatellen ”mä katson nopeasti mitä muille kuuluu”.

2–4 tuntia myöhemmin saatoin havahtua siihen, että katsoin jonkun tuntemattoman tyypin valokuvia Facebookissa tai olin käynyt kiivaita väittelyitä vieraan ihmisen kanssa melko yhdentekevästä aiheesta.

Seuraavana aamuna olin entistä väsyneempi.

Olen nyt kolmen viikon ajan suunnitellut illalla seuraavan päiväni ja ennen kaikkea kirjoittanut päivän mittaan muistiin mitä milloinkin teen. Evernote ja Drafts-ohjelmien ansiosta käytän päivän aikana kumpaankin toimintoon yhteensä ehkä 10-15 minuuttia.

Nyt minun ei tarvitse illalla väsyneellä miettiä ”mitä mä tänäänkin tein”. Riittää, että katson päivän ”Tehty”-listaa.

Ennen kaikkea suunnitteleminen ja tehtyjen asioiden kirjaaminen on tehnyt minut tietoisemmaksi siitä, millaisia valintoja teen.

Kun tiedostan että haluan herätä aamulla kuudelta kirjoittamaan ja miten liian lyhyet yöunet vaikuttavat tarkkaavaisuuteeni ja pinnani pituuteen, minun on helpompi mennä yhtä aikaa lasten kanssa nukkumaan.

Se mielihyvä mitä koen vaikkapa kirjoittaessani tätä blogikirjoitusta ylittää monin verroin väsyneenä Facebookissa tai Twitterissä roikkumisen.

Vaikka minulla on varsinkin aamun ja illan osalta tarkka aikataulu jokaiselle päivälle, toimintaani ohjaa ajatus: ”mikä on paras tapa käyttää tämä hetki”.

Pari iltaa sitten heräsin puolilta öin siihen, että puoliso tuli kotiin tapaamasta kavereitaan. Emme olleet ehtineet miehen yövuoroputken takia viettää viiteen päivään lainkaan aikaa kahdestaan.

Mieleni teki jäädä hetkeksi valvomaan siipan kanssa, vaikka suunnitelmani mukaan minun piti herätä aamukuudelta.

Olin korkeassa mielentilassa ja kävin rauhassa eri vaihtoehdot läpi. Totesin että juuri nyt paras vaihtoehto olisi viettää puolison kanssa laatuaikaa, herätä aamulla tuntia myöhemmin ja siirtää yksi työtehtävä seuraavaan päivään.

Meillä oli todella mukavaa ja aamulla tunsin tavallista suurempaa yhteenkuuluvuutta puolisoni kanssa.

Miten sinä haluat käyttää tämän päivän?

Mitkä asiat joudut jättämään väliin voidaksesi tehdä sen, mitä aiot seuraavaksi tehdä?

Mikä on ihanan elämäsi kannalta parasta, mitä voit tehdä juuri nyt?

[box icon=”star” style=”simple”] Haluatko luoda enemmän omalta tuntuvan, itsesi näköisen elämän?

Kutri.net:in VIP-puolella on useita nettiluentoja, äänitteitä, videoita ja kirjoituksia sisäisen viisauden seuraamisesta, unelmien uran luomisesta ja ilon ja innostuksen löytämisestä.

Lue täällä lisää VIP-jäsenyydestä!
[/box]

Lupauslakko

20130814-012629.jpg

Minulla on kiusallinen ongelma.

Lupaan jatkuvasti liikoja niin muille kuin itselleni.

Tästä on seurannut paljon erilaisia ikäviä asioita. Ihmiset ovat pettyneet ja törmänneet kaikenlaisiin käytännön ongelmiin töppäilyni takia. Olen vetänyt itseni usein liian tiukille yrittäessäni täyttää edes jotenkuten lupaukseni ja hassannut valtavan määrän aikaa, rahaa ja energiaa. Olen menettänyt tärkeitä tilaisuuksia ja hoitanut huonosti tärkeitä asioita, epäolennaisempien lupausten täyttämisen vietyä kaiken aikani.

Olen yrittänyt korjata ongelmaa monin eri tavoin.

Olen muun muassa etsinyt syytä epäluotettavuuteen lapsuudestani (isätrauma, tietty!) ja geeneistäni (adhd). Olen kuunnellut hypnoosinauhoja, lukenut erilaisia oppaita ja yrittänyt useampia erilaisia tehtävän- ja ajanhallintakeinoja. Ennen kaikkea olen syyllistänyt ja sättinyt itseäni toivoen näin ”pakottavani” itseni muuttamaan tapani.

Voin helposti keksiä useampia syitä jotka edesauttavat liikojen lupausten tekemistä:

  • Kaikille ihmisille ominainen optimismivääristymä saa minut näkemään ”tulevaisuuden minäni” tehokkaampana ja aliarvoimaan ajan, joka kuluu eri tehtävien tekemiseen.
  • Näyttää vahvasti siltä, että keskittymiskykyni ei ole normaalin rajoissa — toisaalta ylikeskityn eli ”jään jumiin” johonkin juttuun joka kiinnostaa minua, välillä alikeskityn eli minulla on suuria vaikeuksia saada tehdyksi asioita, jotka eivät sillä hetkellä kiinnosta minua.
  • Näytän hahmottavan ainakin eräitä ystäviäni ja läheisiäni huonommin mitä eri vaiheita tietyn tehtävän suorittaminen vaatii ja missä järjestyksessä asiat kannattaa tehdä.
  • Muistini on ollut aina aika huono ja lasten ja univelan jäljiltä lähimuistini tuntuu olevan samaa luokkaa Alzheimerin tautia sairastavan tuttavani kanssa.
  • En ole joutunut/saanut lapsuudessani seurata juurikaan rutiineita, joten jopa ns. rutiinihommat (kuten lasten kanssa ulos lähteminen) vievät minulta suhteettoman kauan.
  • Lapset (ja puoliso) vaativat jatkuvasti muutenkin kortilla olevaa huomiotani, jolloin helposti unohdan mitä olen ollut tekemässä.

Tässä kohtaa on ehkä hyvä paljastaa, että juuri nyt, tätä kirjoittaessani en ole ehkä IHAN KORKEIMMASSA mielentilassa. Eikä omien mokien muistelu juurikaan paranna fiilistä…

Aiemmin tänään korkeassa mielentilassa asiaa mietiskellessäni mieleeni juolahti ajatus.

Mitä jos sitoutuisin nyt ihan tosissani viiden päivän lupauslakkoon?

Ensimmäinen askeleeni kohti lupausten pettämistä kun on nimenomaan asioiden lupaaminen ennen kuin mietin kaikessa rauhassa onko minulla edes teoreettista mahdollisuutta tehdä mitä lupaan. Usein nimittäin ei ole.

Niinpä haluan nyt kokeilla viiden päivän ajan olla lupaamatta yhtään mitään kenellekään — ml. itselleni.

Tämä ei ole lupaus, tämä on kokeilu.

Kokeilun tarkoituksena on tehdä minut tietoisemmaksi siitä, miten herkästi lupailen asioita ja millaisissa tilanteissa lupaan niitä. Samalla toivottavasti huomaan, että monista kiusalliselta näyttävistä tilanteista voi selvitä kunnialla vaikkei lupaisi mitään.

Tarvitsen apuasi.

Jos huomaat minun lupaavan sinulle tai jollekulle muulle jotain 14.–18.8. välisenä aikana, ole kiltti ja tee minut tietoiseksi siitä!

Toisin sanoen jos huomaat minun sanovan jotain tämäntyyppistä:

  • Mä soitan/meilaan/hoidan tämän asian…
  • kokeilen muistaa/soittaa/meilata/hoitaa tämän asian…
  • Mä teen sen myöhemmin…
  • Mä lupaan…

…vastaa kirjoitukseeni, sähköpostiini, tekstariini tai tweettiini vaikka vain toteamalla ”Lupaus!”.

Ainakin tällä hetkellä näyttää siltä, että paras tapa selvitä lupaamatta mitään on hoitaa pyydetty asia samantien ennen kuin edes sanoo mitään tai todeta tyyliin:

  • ”OK, sä tarvitset X:n siihen mennessä. Jos kaikki menee OK, mulla on kaksi tuntia aikaa vauvan päiväunien aikaan. Mä en lupaa mitään vaan kirjoitan tämän nyt kalenteriin…” (ja kirjoitan heti puhuessani tehtävän kalenteriin.) ”Nyt se on kalenterissa…katsotaan mitä tapahtuu.”

Ehkä viikon aikana vastaan tulee muitakin tapoja hoitaa asioita lupaamatta mitään. Toivotaan.

Kiitos jo etukäteen! Jännityksellä jään odottamaan miten käy ja mitä havaintoja ja oivalluksia totaalinen lupauslakko ehkä minussa herättää.

Mitä aika nyt on?

Prinsiippi-perjantain kunniaksi esitän radikaalin ajatuksen: aika on vain ajatus.

Olen kuullut tämän ajatuksen (!) itse aikaisemmin, mutta vasta tänään oivalsin mistä siinä on oikeasti kyse. Oivallus oli valtavan vapauttava, koska yhtäkkiä minulla on kaikki aika maailmassa.

Tässä kirjoituksessa yritän näyttää sinulle mistä ajassa on oikeasti kyse.

Olet ihan varmasti kokenut elämäsi aikana tilanteita, joissa aika tuntuu kulkevan nopeammin kuin mitä oletit tai hitaammin kuin mitä toivot.

En tiedä yhtään pidempää päivää kuin jouluaatto lapsena, kun joulupukin tuloon tuntui aina vain olevan iäisyys. Vain omien lasteni syntymän odottelu lähenteli tätä kokemusta.

Toisaalta elämässäni on vaikka kuinka paljon hetkiä, jolloin aika tuntuu kiitävän silmissä. Keskustelu hyvän ystävän kanssa pysäyttää ajan keskustelun ajaksi — mutta kun katson kelloa keskustelun päätteeksi, tajuan että se on enemmän kuin mitä olin kuvitellut.

Tänään luin kaksi blogikirjoitusta ajasta. Luen Twitter-virtaa usein uusimmasta vanhimpaan ja siellä vastaan tuli ensin parodiablogi Tolle Vilvasen ”vieraskynä-kirjoitus”, jossa ”Nils” kirjoittaa:

Huomaatko että aikaa ei ole olemassa? Sitä ei ole kirjoitettu kiveen. Aika on joka suuntaan venyvä.  Kello tulee neljä ja pidät tätä merkkinä siitä, että päivä on täysi? Käännä kelloa taaksepäin 8 tuntia niin olet jälleen työpäivän alussa! Aikaa on rajattomasti! Eikö olekin mahtavaa?  Kun lennät asiakkaittesi antamilla rahoilla ulkomaille, kuka pakottaa sinut muuttamaan aikaa kellossasi? Ei kukaan!  Sinusta tulee ajanhallinnan ammattilainen kun tämän oivallat. Sinulla on aina aikaa. Sitä on niin paljon kuin haluat! Paljonko aikaa sinä haluat?

Vasta sen jälkeen virrassa tuli vastaan aidon ja alkuperäisen Ville Tolvasen kirjoitus ”Voiko aikaa hallita”. Siinä Ville kirjoittaa:

Ajanhallinta on hauska termi. Aika on ainoa tasa-arvoinen asia maailmassa. Aika kulkee kaikilta ja kaikilla aivan yhtä nopeasti. Ei aikaa voi hallita. Mutta omaa ajankäyttöä voi suunnitella varmasti. Ei ole aikaa on  valhe. Aikaa on jos sitä haluaa asialle antaa.

Kirjoitusta ja sen kommentteja lukiessani päässäni alkoi raksuttaa. Jokin jutussa ei tuntunut olevan kohdallaan. Seurasi hetki hiljaisuutta ja yhtäkkiä oivalsin mitä ”Nils” tarkoitti.

Aika on vain ajatus.

Aika on vain ajatus

Miten niin aika on vain ajatus? Meillähän on kellot ja kalenterit, joilla voimme mitata aikaa. Jos aikaa ei olisi, miten sitten vanhenemme tai muuten näemme ajan kulumisen?

Kronos vs. Kairos

Douglas Rushkoff puhuu tässä Fastcompanyn jutussa Kronoksesta ja Kairoksesta kahtena eri ajankäsitteenä.

Kronos on se aika, jota mitataan kellolla ja kalentereilla. Rushkoff kääntää Kronoksen ajaksi (time).

Kairos on hetki, ajankohta, jolloin jotain erityistä tapahtuu. Rushkoff kääntää sen ajoitukseksi (timing).

Rushkoff uskoo että olemme siirtyneet teollisuuden kronos-aikaa painottavasta aikakäsityksestä ajoitusta korostavaan kairos-aikaan.

Ennen mittasimme aikaa viisarikelloilla, joissa näimme tämän hetken lisäksi menneen ja tulevan kellonajan. Nyt mittaamme aikaa digikelloilla, joissa näemme vain juuri nyt olevan hetken.

Kokeva minuus vs. muistava minuus

Nobel-palkittu psykologi Daniel Kahneman puhuu puolestaan ”kokevasta minuudesta” (experiencing self) ja ”muistavasta minuudesta” (remembering self) — eli kahdesta eri tilasta, josta katsomme maailmaa.

Kun koemme maailmaa kokevan minuuden kautta, koemme elämämme ja itsemme tässä ja nyt. Menneisyyttä ja tulevaisuutta ei ole, on vain tämä hetki.

Näin käy esim. silloin, kun uppoamme hyvään keskusteluun tai peliin, samoamme luonnossa tai seisomme suihkussa ajattelematta mitään erityistä tai loikoilemme herättyämme nauttimassa sängyn lämmöstä.

Kun koemme maailmaa muistavan minuuden kautta, ajattelemme menneitä tapahtumia jatkumona tai ”janan pätkänä”. Muistelemme edellistä lomaa, viikonloppua tai vuotta yhdellä kertaa.

Tällöin tulemme määrittäneeksi sen muutamalla määreellä: ”vaikea vuosi”, ”hyvä viikonloppu”, ”ihana loma”.

Samalla ignoroimme tosiasian, että kyseistä aikajaksoa eläessämme elimme sen kokevan minän kautta hetki hetkeltä. Eri hetkinä erilaisia ajatuksia ajatellen ja erilaisia tunteita tuntien.

Voi esimerkiksi olla että ”paskana päivänä” koimme useamman täysin neutraalin tai hyvän hetken. Koska leimasimme päivän jälkeenpäin sitä muistellessamme paskaksi, emme tietenkään muista noita hetkiä.

Muistava minuus elää kronos-aikaa, kokeva minuus ei koe aikaa ollenkaan!

Väitän, että katsoessamme maailmaa muistavan minuuden kautta koemme nimenomaan mitattavaa kronos-aikaa. Muistellessamme mennyttä aikaa tai kuvitellessamme tulevaa aikaa sijoitamme ne kuvitteelliselle aikajanalle.

Toisin sanoen koemme ajan kulumisen vain ajatuksena.

Jos taas koemme maailmaa kokevan minän kautta, olemme läsnä tässä hetkessä. Ollessamme läsnä tässä hetkessä emme voi samaan aikaan olla ajatuksissamme menneisyydessä tai tulevaisuudessa.

Niinpä meiltä puuttuu ajatus — ja sitä kautta kokemus — kuvitteellisesta aikajanasta.

On vain tämä hetki. Ja sitten taas tämä hetki. Ja sitten taas tämä hetki.

Aina vain ja iankaikkisesti tämä hetki.

Leikitkö itsesi kanssa kepinheittoa?

Haluaisitko lisää aikaa?

Minä ainakin olen halunnut sitä viimeiset kolme vuotta koko ajan enemmän.

Mutta mihin minä tarvitsen lisää aikaa?

Saadakseni tehtyä kaiken mitä haluan.

Miksi haluan saada tehtyä kaiken mitä haluan? 

Jotta voisin tuntea mielenrauhaa ja tyydytystä siitä, että olen tehnyt kaiken mitä haluan. Pelkään että jos en saa tehtyä niin paljon kuin haluan, katson jonain päivänä taaksepäin ja ajattelen ”heitin aikaa hukkaan”.

Toisin sanoen leikin taas itseni kanssa kepin heittoa. 

Minulla on tässä hetkessä kaikki hyvin, kunnes päätän että minun pitää tehdä enemmän varmuuden vuoksi. ”Ettei sitten tulevaisuudessa kaduta.”

Niinpä heitän tehtävälistan tulevaisuuteen ja huudan: ”Nouda, Katri, nouda.”

Juoksen kieli pitkällä tehtävien perässä, jotta voisin ne täytettyäni kokea taas tyytyväisyyttä.

Mutta aina kun ajattelen tekemättömiä juttuja, tunnen riittämättömyyttä — eli hukkaan tilaisuuden tuntea hyvää oloa.

Mikä siinä, kyllähän se aika kuluu niinkin.

Mutta kuinka paljon listalla on juttuja, joita tekisin vain siksi että oletan niiden tekevän minut onnellisemmaksi tai tyytyväisemmäksi?

Ja kuinka moni asia tekee minut nyt onnettomammaksi ja tyytymättömämmäksi vain siksi, että olen laittanut ne työlistalle?

Mitä kirkkaammin näen, että ahdistus, kiire ja tunne ajan loppumisesta kesken tulee vain ajatuksesta — ei ajan kulumisesta — sitä vähemmän se aiheuttaa ahdistusta.

Takaisin lapsuuden aikaan

Muistatko miten lapsuuden kesäpäivät tuntuivat valtavan pitkiltä? 

Voin toimia vain tässä hetkessä. Jokainen tehtävä tehdään askel askeleelta, hetki kerrallaan.

Sillä hetkellä kun olen läsnä tässä hetkessä tekemässä juuri nyt käsillä olevan asian, en koe ajan kulumista. Koen tekemisen. Koen tämän hetken, joka on ajaton ja rajaton.

Mitä vähemmän vietän aikaa ajatellen jo kulunutta aikaa ja tehtyjä tehtäviä, tekemättömiä tehtäviä ja aikaa jonka kuvittelen niiden tekemiseen tarvitsevani, sitä enemmän olen läsnä tässä hetkessä.

Mitä useammin olen läsnä tässä hetkessä, sitä useammin koen että minulla on enemmän aikaa.

Jos muistelen myöhemmin päivää, jolloin olin voimakkaasti läsnä kussakin hetkessä, muistan sen tuntuneen kiireettömältä ja ajattomalta, vaikka voi olla että tein päivän mittaan paljon kaikenlaisia asioita.

Jos haluan nähdä miten paljon sain tehtyä, voin kirjata tehdyt tehtävät ylös ja ihmetellä miten paljon yhdessä päivässä voi saada aikaan, kun keskittyy kulloinkin käsillä olevaan asiaan.

Samalla voin kokea olevani taas kuin se pikkulapsi, jonka loputtoman pitkät kesäpäivät olivat täynnä seikkailuja, jännitystä, hauskanpitoa ja unohtumattomia kokemuksia.

Jos haluat nähdä kristallinkirkkaasti miten niin koet vain ajatuksesi, tsekkaa Aidon elämän kolme prinsiippiä -kurssi tai Kutri.net:in VIP-jäsenyys, johon ko. kurssi sisältyy.

Aito halu

Mistä tiedät onko sinulla aito halu tehdä jotain vai yritätkö vain uskotella itsellesi, että haluat tehdä sen?

Jos joudut miettimään koko asiaa, tällöin melko varmasti kyse on jostain, mitä et oikeasti halua tehdä.

Edellisessä blogikirjoituksissesani sivusin aitoa halua puhuessani visioista. Aito halu tuntuu kumpuavan sisältämme, mutta kyse ei todellakaan ole mistään mystisestä tai maagisesta ilmiöstä, kuten esim. K3 Fitneksen Juhani epäili tämän blogkirjoituksen kommenttiosastolla.

Aito halu on sen näkemistä, mikä on meille aidosti tärkeää ja mikä ei.

Oletko koskaan ollut stressaantunut niskaasi kertyneistä velvollisuuksista, kun yhtäkkiä jotain järkyttävää tapahtuu: joudut kohtaamaan kuoleman, lapsesi sairastuu vakavasti, joudut onnettomuuteen tai poikkeuksellinen katastrofi tyyliin Aasian Tsunami tai 9/11 vie koko huomiosi? Yhtäkkiä kaikki ne velvollisuudet, jotka hetki sitten tuntuivat ahdistavan tärkeiltä, menettävät merkityksensä ja niiden stressaaminen tuntuu naurettavalta ja lapselliselta verrattuna Oikeisiin Ongelmiin.

Tai ehkä olet ollut tilanteessa jossa päiväsi on näyttänyt olevan täynnä ja olet miettinyt miten saat kaikki hurjan vaativat tehtävät suoritettua, kun yhtäkkiä kaverisi soittaa ja tarjoaa lippuja tapahtumaan, johon haluat koko sydämestäsi mennä. Yhtäkkiä huomaat karsivasi tehtävälistalta turhina tehtäviä, jotka äsken olivat ”ihan pakko tehdä” -listalla ja hoitavasi ennätysajassa ja energisesti jutut, jotka vielä äsken tuntuivat mahdottoman hankalilta ja työläiltä.

Tai ehkä stressaat ihan hulluna siitä, ettet näytä saavan jotain tehtävää ajoissa valmiiksi, että joudut perumaan jonkin tapaamiseen tai olet siitä myöhässä — kunnes saat selville että vastapuoli on ollut niin kiireinen omien juttujensa kanssa, että on vain tyytyväinen siitä, että tapaamisenne peruuntui tai teet lupaamasi asian vähän myöhemmin kuin mitä olit luvannut.

Mikä on oikeasti tärkeää?

Väitän, että Pareo-prinsiipin mukaisesti 80 % työlistallasi olevista asioista on sellaisia, joiden tekemättä jättäminen tai tekeminen myöhemmin tai vähemmällä vaivalla kuin milloin ja miten ne mielestäsi pitäisi tehdä, ei vaikuta juurikaan konkreettisesti elämäsi laatuun puoleen tai toiseen.

Näemme tämän aina kun katsomme elämäämme mielenrauhassa ja ilman turhia tunnelatauksia ja tarinoita siitä, millaisia ihmisiä meidän pitäisi olla.

Olet varmasti kuullut tarinan kalastajasta, joka istui eteläisen meren rannalla kalastamassa. Lomalla oleva liikemies kiinnitti huomiota siihen, miten kalastaja kalasti koko päivän joka päivä. Lopulta liikemies lähestyi kalastajaa ja kysyi tältä: ”Mikset ota lainaa ja hanki venettä ja verkkoja.”

”Mitä minä niillä tekisin?”, kalastaja ihmetteli. ”Saalistani riittää hyvin ruokaa perheelleni ja parille naapurille myytäväksi asti.”

”Saisit verkoilla niin paljon enemmän kalaa että voisit  myydä sitä muillekin”, Liikemies selitti. ”Ja jos kalastat oikein ahkerasti, saat pian velkasi maksettua ja hankittua toisenkin veneen, jolloin tienaat vieläkin enemmän. Jos jatkat laivueesi laajentamista, voit päästä kymmenessä vuodessa niin pitkälle, että voit perustaa oman kalajalostamon. Sitten vasta alatkin tienata! Kun painat kurinalaisesti pitkää päivää toiset 10 vuotta, voit päästä hyvinkin ennenaikaiselle eläkkeelle.”

”Ja mitä minä sitten tekisin”, kalastaja ihmetteli.

”No vaikka kalastaisit päivät pitkät ihan vain huviksesi”

Me teemme samaa omien ajatuksiemme kanssa. Kerromme itsellemme, ettemme voi olla rauhassa tai onnellisia, ennen kuin olemme täyttäneet itse itsellemme asettamamme tavoitteet: saaneet hyvän parisuhteen, tienanneet x-määrän rahaa, hoitaneet kaikki velvollisuutemme, treenanneet kroppamme huippukuntoon, selvittäneet lapsuuden traumamme jne. Emme sano ”EI” kun muut pyytävät apuamme, vaikka kalenterimme on jo tupaten täynnä, koska kerromme itsellemme ettemme voi tuntea itseämme rakastettavaksi jos muut ovat vihaisia meille.

Lopulta olemme tilanteessa, jossa työlistamme on täynnä asioita, joita emme halua tehdä. Sen sijaan että pysähtyisimme kaikessa rauhassa fiilistelemään, mitkä asiat ovat meille oikeasti tärkeitä ja sitten raakkaisimme työlistalta pois kaiken sen, mikä ei tue näitä elämämme perusasioita, alamme epätoivon vimmalla motivoida itseämme tekemään työlistallemme usein sattumanvaraisesti kertyneitä tehtäviä.

Sen sijaaan  että näkisimme, että olemme ehjiä, hyviä ja rakastettavia, alamme valehdella itsellemme että meissä on jotain vikaa ja olemme laiskoja tai muuten huonoja kun emme tee työlistallamme olevia asioita. Sen sijaan että muistaisimme, että voimme antaa itsemme olla onnellisia minä hetkenä hyvänsä, alamme kiristää itseämme onnellisuudella ja hyvällä ololla tekemään asioita, joita emme oikeasti halua tehdä, koska syvällä sisimmässämme tiedämme etteivät ne tue meille tärkeitä asioita.

Tehtävä

1. Kirjaa ylös ihan kaikki mielessäsi pyörivät tehtävät eli asiat, joista ajattelet ”mun pitäisi…” ja ”mä haluan…”

Lisää listaan myös unelmat, olivat ne sitten tavoitteita, visioita tai haaveita.

Tehtävien kirjaaminen auttaa välittömästi tyhjentämään päätäsi, koska niin kauan kuin vain pyörität tehtäviä päässäsi, palautat ne mieleesi useita kertoja päivässä, jolloin tavallaan yksi tehtävä tuntuu mielessäsi moninkertaiselta.

2. Katso listaasi. Mitkä tehtävät voit ja haluat jättää tekemättä tai delegoida jollekulle toiselle?

Mistä tehtävistä näet jo suoraan, ettet halua tehdä niitä, ja jos jätät ne tekemättä tai delegoit ne eteenpäin, kukaan ei kuole, saa fyysisiä vammoja tai menetä merkittäviä summia rahaa?

3. Jos tietäisit täysin varmasti, että mikään mitä teet, ei tee sinua onnellisemmaksi tai onnettomammaksi mitä olet nyt, mitkä tehtävistä jättäisit tekemättä tai delegoisit eteenpäin?

4. Jos tänään tapahtuisi jotain järkyttävää — läheisesi kuolisi tai sinulta löydettäisiin syöpä, mitkä jäljellä olevista tehtävistä jättäisit tekemättä tai delegoisit jollekulle toiselle?

5. Jos saisit jäljellä olevan työlistasi käsiisi sitten kun täytät 80-vuotta, mitkä tehtävät näyttävät siinä vaiheessa turhilta?

Toinen versio: jos 80-vuotias Sinä ilmestyisi nyt aikakoneella tulevaisuudesta luoksesi, mitä hän käskisi sinun tehdä tai jättää tekemättä?

Tässä vaiheessa listasi on todennäköisesti lyhentynyt — ehkä jopa radikaalisti. Miltä listan katsominen tuntuu nyt?

6. Onko listalla vielä asioita, joiden tekeminen tuntuu vaikealta, tylsältä tai raskaalta?

Mikä sinulle on oikeasti tärkeää?  Miten jäljellä olevat tehtävät voisivat tukea näitä asioita?

Kuvitellaan että esimerkiksi lapsesi turvallisuus on sinulle tärkeää, mutta auton katsastaminen tuntuu vaikealta. Mitä jos katsastuksessa kävisi ilmi, että autosi jarruissa on vika, joka voi saada ne lukkiutumaan kesken ajon ja sinut vaaralliseen onnettomuuteen lapsesi kanssa. Eikö ole parempi käydä tsekkauttamassa, että autosi on kunnossa ja jos se ei ole, korjauttamassa se?

Vaaditko itseäsi suorittamaan tehtävän nopeammin tai täydellisemmin kuin mitä se oikeasti tarvitsee tehdä?

Haluatko koko sydämestäsi olla fyysisesti paremmassa kunnossa, mutta sinun on vaikeaa lähteä salille, koska odotat itseltäsi että sinun pitää treenata tunti viitenä päivänä viikossa? Lopputuloksena et mene salille ollenkaan.

Kun näet että päätavoitteenasi on olla fyysisesti paremmassa kunnossa kuin nyt, EI treenata tietyllä tavalla ja että liian kovat odotuksesi estävät sinua saavuttamasta tavoitteesi, mielesi vapautuu keksimään muita tapoja kehittää kuntoa. Saatat esimerkiksi huomata miten on fiksumpaa käydä puoli tuntia päivässä salilla kolmena päivänä viikossa ja 2-3 muuna päivänä tehdä jotain kevyempää liikuntaa.

Teetkö tehtävästä isomman kuin se on liittämällä siihen ihmisarvosi, onnellisuutesi tms.?

Joskus tehtävät tuntuvat niin raskailta, koska yritämme motivoida itseämme tekemään ne ajattelemalla että ”olen huono ihminen, jos en tee tätä” tai ”sitten puolisoni rakastaa minua, kun saavutan tämän tavoitteen” tai ”en voi olla onnellinen ennen kuin teen tämän”.

Mikään teko, valinta tai olosuhde ei OIKEASTI itsessään tee sinua paremmaksi tai huonommaksi ihmiseksi, onnellisemmaksi tai onnettomammaksi tai kerro että olet rikki tai hajalla. Sinä liität siihen mielessäsi tietyn arvolatauksen.

Sinä olet aina vain yhtä ehjä, hyvä ja rakastettava kuin olit jo syntyessäsi. Joskus ajattelet asioita, joista sinulle tulee kurja olo. Joskus ajatuksesi tai kurja olosi johtavat valintoihin ja tekoihin, jotka eivät edesauta sinun tai muiden hyvinvointia. Joskus ajattelet asioita, joista sinulle tulee hyvä olo ja teet valintoja ja tekoja, jotka edesauttavat sinun ja muiden hyvinvointia.

Ajatukset tulevat ja menevät — ja sitä kautta tulevat ja menevät tunteemme ja tekommekin. Sinä et ole tekosi, tunteesi ja ajatuksesi. Olet se, joka ajattelee, tuntee ja tekee.

Sillä hetkellä kun lopetat itsellesi valehtelun, että tekosi, tunteesi tai ajatuksesi tarkoittavat, että olet tietynlainen ihminen, alat taas ajatella selkeämmin. Kun ajattelet selkeämmin, teet viisaampia valintoja.

Jos tykkäät siitä miten lähestyn näitä kysymyksiä, tsekkaa Kutri.net:in VIP-sivusto, jossa on jo pitkälti toistasataa vastaavanlaista kirjoitusta tehtävineen.