Miten tarjota, pyytää ja vastaanottaa apua

norsut3
Alkuperäinen kuva: SXC.hu / Alan Rainbow

Onko sinusta vaikeaa pyytää, vastaanottaa tai tarjota apua? Minusta on — ainakin välillä.

Muutama päivä sitten mentalisti Pete Poskiparta kertoi Twitterissä auttaneensa lastenvaunujen kanssa apteekkiin yrittänyttä äitiä. Hän ihmetteli sitä, miksei kukaan muu tarjoutunut auttamaan naista. Tästä seurasi useamman ”twiittaajan” kesken keskustelu avun tarjoamisesta ja vastaanottamisesta.

Itse pointtasin miten on hyödyllisempää tarjota apua kertomalla mitä voi konkreettisesti tehdä, sen sijaan että kysyisi ”voinko auttaa”.

Menin viikko sitten molempien lasteni kanssa pankkiin. Siellä oli yli 10 hengen hengen jono. Vauva alkoi hermostua ja kitistä. Esikoinen ei malttanut millään pysyä paikallaan, vaan juoksenteli edestakaisin, yritti rämpyttää vuoronumeroautomaattia ja suuttui kun häntä kiellettiin.

Lopulta viisikymppinen nainen, joka oli seurannut sähellystämme, tuli luokseni, ojensi minulle vuoronumerolappunsa ja sanoi: ”Ota tämä.” Otin lapun, annoin hänelle omani ja kiitin sydämeni pohjasta. ”Mä olen ollut itse joskus samassa tilanteessa”, nainen sanoi ja palasi paikalleen. Lapussa oleva numero oli seuraavana vuorossa. Minua alkoi itkettää kiitollisuudesta.

Jos nainen olisi tullut kysymään ”voinko auttaa”, en olisi kehdannut pyytää hänen vuoronumeroaan. Jos hän olisi sanonut ”haluatko vuoronumeroni”, olisin myöntänyt haluavani, mutta sitä ennen kursaillut monisanaisesti varmistaakseni, että hän oli tosissaan.

Se, että nainen tarjosi lappua suoraan, otti minulta kaikki paineet pois. Tiesin että hän oli tosissaan, eikä vain yrittänyt olla kohtelias.

Jos et ymmärrä mitä tarkoitan, olet ehkä saanut itäsuomalaisen kasvatuksen, joka opettaa tarjoamaan ja pyytämään apua mutkattomasti. Määritelmä tulee Sinikka Nopolan mainiosta pakinasta ”minulla on omat lakanat” (http://kirjanaisenblogi.blogspot.fi/2012/04/sinikka-nopola-tervehdin-teita.html).

Minun länsisuomalaiseen kasvatukseeni kuuluu välttää viimeiseen asti avun pyytämistä. Jos toinen tarjoaa apua, varmistan moneen kertaan, että hän on varmasti tosissaan, etten vaikuta siltä, että olen liian ahne, kiittämätön tai laiska. Ja kyllä, yökylään mennessäni otan aina mukaan omat lakanat, etten vain tuota liikaa vaivaa isäntäperheelle.

Tänään luin mediaekspertti Katleena Kortesuon blogimerkinnän sitä, miten häntä raivostuttaa ja pelottaa olla autettavana. Twitterissä Katleena kertoo olevansa hämäläinen, joten kuulunee vielä länsisuomalaisen kasvatuksen piiriin.

Katleena esitti ajatuksen, jota en tullut ajatelleeksikaan: jos menestyy saatuaan toiselta tukea, saavutus ei tunnu enää omalta.

Nettiyrittäjyyden tärkeimpiä sääntöjä on hankkia todistajalausuntoja tarjotun tuotteen laadusta. Järjellä ymmärrän tämän. Siitä huolimatta minusta tuntuu vaikealta pyytää valmennettaviltani ja Kutri.net:in jäseniltä tällaisia todistajalausuntoja — jopa silloin kun he itse kiittävät minua sähköpostitse!

Olen selitellyt haluttomuuttani pyytää apua sivujeni mainostamisessa sillä, että tuotteeni pitää puhua puolestaan. Samaan aikaan itse luen ennen uuden tuotteen ostamista muiden kehut ja arviot siitä!

Tyhmää!

Olipa syyt avun vastustamiseen mitkä tahansa, ratkaisu on aina sama:

Oivaltaa, että avun pyytämiseen, tarjoamiseen ja vastaanottamiseen liittyvät negatiiviset ajatukset kertovat vain ja ainoastaan alhaisesta mielentilasta.

Alhainen mielentila eli pakene ja taistele -tila laukeaa meillä useita kertoja päivässä. Jos emme ole välittömässä hengenvaarassa, kyseessä on väärä hälytys, joka menee itsestään ohi, jos emme tee siitä ongelmaa.

Se, että koemme ahdistusta, pelkoa, ärtymystä tai häpeää auttamisen suhteen ei tarkoita sitä, että olisimme heikkoja, huonoja, tyhmiä tai avuttomia. Se ei tarkoita että avunpyytäminen olisi väärin tai vastaanottaminen noloa. Se ei tee saavutuksistamme vähäisempiä.

Se tarkoittaa vain ja ainoastaan sitä, että jostain syystä ajattelumme taso on laskenut ja hetken ajan ajattelemme kuin vainoharhainen villipeto. Emme pysty näkemään kirkkaasti syy- ja seuraussuhteita, ymmärtämään mikä on oikein ja mikä väärin, mikä on hyvä ja mikä parempi.

Antaisitko uhmakohtauksen vallassa olevan pikkulapsen päättää puolestasi? Entä stressaantuneen, ahdistuneen tai raivostuneen ystäväsi? Miksi siis antaisit mitään painoarvoa ajatuksille, jotka olet ajatellut alentuneessa ajatustilassa olevilla aivoilla?

Sain uuden näkökulman avun vastaanottamiseen katsottuani Amanda Palmerin loistavan TED-puheen pyytämisestä.

Useimmat meistä kokevat nautintoa ja iloa voidessamme auttaesasan muita. Auttaminen saa meidät tuntemaan itsemme  hyödyllisiksi. Että elämällämme on jokin tarkoitus.

Antaessani muiden auttaa, tarjoan heille mahdollisuuden kokea, että he ovat tärkeitä. Pyytäessäni apua kerron, että minäkin olen ihminen, en erehtymätön ja kaikkivoipa jumala tai robotti. Pyytäessäni ja vastaanottaessani apua annan muille luvan pyytää ja ottaa vastaan apua.

Lue lisää:

Mitä pelko on ja miksei ole oikeasti mitään pelottavaa.

auttavakasi2

Alkuperäinen kuva: SXC.hu / Arto Myllys

Oletko saanut iloa tai hyötyä Kutri.net:istä, VIP-jäsenyydestä tai itsevalmennuspaketeista?

Kiitos että olet Kutri.net:in lukija! Haluan pyytää sinulta palvelusta: kerro miten kutri.net on auttanut tai ilahduttanut sinua.

Voit tehdä sen esimerkiksi tämän viestin kommenttiosastolla, meilaamalla minulle tai anonyymisti etusivun yhteydenottolomakkeella. Kerro myös, jos et syystä tai toisesta halua, että lainaan viestiäsi Kutri.net:in markkinoinnissa.

Kiitos kaunis!

Kuinka yksi oivallus voi muuttaa elämän

kukkiakiitos

Ihana ystäväni Laura halusi jakaa kanssanne kokemuksensa siitä, mitä tapahtuu, kun yhtäkkiä oivaltaa kuinka inhimillinen kokemus syntyy, tai hänen sanoin, että ”ajatus on vain ajatus”.


Puoli vuotta sitten olin Katrin valmennuksessa ja sain oivalluksen, joka muutti elämäni kertaheitolla. Olen siitä lähtien samanaikaisesti sekä halunnut kirjoittaa kokemuksestani, että jättää kirjoittamatta. Kokemukseni myötä nimittäin sain päätökseen kaikenlaisen etsimisen ja itseni ”kehittämisen*. Otin oivallukseni eräänlaisena menolippuna vapauteen, enkä ole ollut sen koommin kiinnostunut palaamaan aiheen pariin. Olen kuitenkin Katrille niin syvästi kiitollinen kokemuksestani, että haluan nyt jakaa sen.

Ensinnäkin olin ennen koukussa monenlaiseen self helpiin — vaikken sitä silloin tiedostanutkaan. Kaikki johtui siitä että koin olevani jollain tapaa vajaa ja viallinen, jopa kelpaamaton. Kuvittelin, että jos kehittäisin itseäni henkisesti (tai fyysisesti), niin jonain kauniina päivänä ongelmani ratkeaisivat.

Ajattelin, että minun tulisi pyrkiä olemaan onnellisempi, viisaampi ja kasvaa ihmisenä. Luin kirjoja, kävin kursseilla, meditoin, manifestoin ja yritin niin kovasti selvittää ajatukseni edetäkseni ”omalla henkisellä polullani”. Mutta mitä enemmän yritin omia ajatuksiani analysoida (opettelin jopa erilaisia tekniikoita, joiden tarkoituksena oli muuttaa ajatuksia — järjetöntä näin jälkikäteen ajateltuna) tai mitä suuremmalla vimmalla pyrin elämäni tarkoitusta selvittämään, sen syvemmälle suohon upposin. En vain nähnyt sitä itse.

Mikään ei nimittäin täysin vapauttanut minua niistä ajatuksista, joista halusin päästä eroon. Harjoitinpa opettelemiani tekniikoita kuinka paljon tahansa, niin samat häiritsevät ajatukset pyörivät päässäni. Meinasin seota.

Kunnes siis yhtäkkiä Katrin avustuksella oivalsin, ettei sillä ole mitään väliä, koska ajatus on vain ajatus.

Ajatus on vain ajatus!

Bling!

Kuinka elämäni oivallukseni jälkeen muuttui? Lopetin saman tien kaiken sellaisen toiminnan, jonka olin aikaisemmin kuvitellut ”kehittävän minua ihmisenä”. Toisin sanoen — ja Katria lainatakseni — lopetin oman napani kaivelun. Tästä syystä minulle jäi paljon aikaa myös käytännön tasolla. Kun ei koe tarpeelliseksi ratkoa omia ajatuksiaan tai ”ongelmiaan”, voi vaikka elää. Kun huomio ei enää ole omassa navassa, sen voi kohdistaa ympärilleen, elämään ja sen ihmeellisyyteen. Voi matkustaa, maalata, tavata ystäviä, lukea, tanssia ja kirjoittaa. Voi rakastua ja rakastaa!

Aikaisemmin pohdin loputtomiin sitä, mitä muut ihmiset minusta ajattelivat. Tai millaisia ajatuksia minulle seuraisi tekemistäni tai tekemättä jättämistäni asioista. Pelkäsin siis omia ajatuksiani!

Nyt oivallukseni jälkeen olen huomannut, että ihmiset usein

• kuvittelevat, että kärsimyksestä voisi jotenkin päästä eroon. He ajattelevat, että jos heistä tulee parempia / viisaampia / ehjempiä, niin kipu loppuu. He pelkäävät kipua ja negatiivisia ajatuksiaan, koska kuvittelevat, että niissä on jotain väärää. Mutta elämään kuuluu myös kärsimys. Sometimes shit hits the fan! Ei siinä sen kummempaa.

• ajattelevat, että henkisesti kasvanut ihminen on tietynlainen ja siitä syystä he kokevat olevansa jotenkin vääränlaisia. Mitä epätäydellisemmäksi he itsensä kokevat, sitä kiivaammin he usein yrittävät olla toisenlaisia. Mutta ihminen ei voi taistella omaa itseään vastaan, sillä se taistelu ei lopu koskaan.

• ottavat ajatuksensa liian vakavasti. Kuinka monta vuotta jotain huonoa kokemusta pitää vatvoa? Oikeasti? Ajatus ei ole yhtä kuin totuus, mutta jatkuvalla vääntämisellä kyllä voi ajaa itsensä hulluuden partaalle niin halutessaan.

Olen itse nyt myös sitä mieltä että

• kaiken sen ajan, jonka vatvoo omia ajatuksiaan, voi käyttää elämiseen. Voi tehdä niitä asioita, joista aidosti nauttii. Toisin sanoen itsensäkehittäminen ja self help — niin tragikoomista kuin se onkin — on helposti pois itse elämiseltä!

• self help ja kaikki itsensäkehittämisjutut edustavat usein sitku-elämää parhaimmillaan. Sitku nämä asiat eivät enää vaivaa. Sitku olen läpikäynyt tämän. Sitku olen henkisesti kypsä. Sitku olen oppinut ajattelemaan positiivisesti. Sitku osaan hallita elämääni. Heh.

• mitä enemmän elämänsä tarkoitusta ja itseään etsii, sitä kauemmas ajautuu.

• kaikilla ihmisillä on ns. issueita. Ne tekevät ihmisestä kauniin sekä rakastettavan ja elämästä mielenkiintoista. On harhaa ajatella, että ”ongelmat” lopullisesti katoaisivat. Mutta mitä enemmän yrittää kieltää tai korjata itseään, sitä varmemmin menee metsään.

Mutta olihan siitä etsimisestä minullekin jotain hyötyä. Löysin Katrin. Ja nyt voin vain olla ja nauttia siitä, kuinka helppoa ja ihanaa elämä on.


Kiitos Laura! On ollut ilo seurata sivusta, miten tämä oivallus on näkynyt elämässäsi! 

Oma kokemukseni elämästä on muuttunut vuosi sitten helmikuussa saamani oivalluksen myötä vähintään yhtä paljon kuin Lauralla. Kun energiaa ei mene turhaan itsensä, ajatustensa ja tunteidensa analysointiin ja korjaamiseen, mieleen juolahtaa kaikenlaisia uusia ideoita, kuten auttaa koko Suomea saamaan saman oivalluksen.

biitsihymy

Haluaisitko sinä oivaltaa miten inhimillinen kokemus syntyy?

Olen tätä kirjoittaessani ihan viimeisilläni raskaana — itse asiassa jo vähän yliajalla — enkä siksi juuri nyt tee henkilökohtaisia valmennuksia. 

Täältä löydät Kutri.net:in blogiin kirjoittamiani kirjoituksia oivallustemme takana olevasta kolmesta prinsiipistä. Kolmeprinsiippia.fi -sivustolle olen laittanut mm. englanninkielisiä linkkejä aiheesta sekä webinaarin, jossa esittelen kolme prinsiippiä.

Jos haluat tosissasi syventää ymmärrystäsi inhimillisestä kokemuksesta, tutustu Aidon elämän kolme prinsiippiä -virtuaalikurssiin.

Jos haluat sen lisäksi keventää kehoasi, arkeasi ja ylipäätään elämääsi, tsekkaa myös Kutri.net:in VIP-jäsenyys, johon sisältyy Aidon elämän kolme prinsiippiä -virtuaalikurssi.

Ihmeiden aika

Viime aikoina olen ajatellut paljon erilaisia ihmeitä.

Yksi syy ihmeiden ihmettelyyn lienee se, että olen alkanut tuntea sisälläni elämän suurimman ihmeen: terhakkaasti potkivan vauvan, joka on saanut alkunsa yhdestä ainoasta solusta mieheni siittiösolun yhdyttyä minun munasoluuni.

Vaikka kuinka olen oppinut biologian tunneilla miten suvunjatkaminen tapahtuu, en silti pysty jollain tasolla ymmärtämään, miten mikroskooppisen pienessä hippusessa on kaikki informaatio mitä tarvitaan kokonaisen ihmisen rakentamiseksi.

Lähes yhtä ihmeellistä on se, että keksintö on seurannut toistaan niin, että voimme nähdä ultraäänessä tulevan lapsemme niin tarkasti, että näemme hänen sydämensä, luunsa ja jopa sukupuolensa!

Viikonloppuna sain itselleni uuden iPhone 5:n. Vaikka tämä ei ole ensimmäinen iPhoneni, havahdun aika ajoin ihmettelemään sitä, miten paljon tietotekniikka ja kodinelektroniikka on kehittynyt minun nuoruudestani. 

Kun täytin 15 vuotta tammikuussa 1990, en olisi voinut kuvitella että minulla olisi joku päivä käteen mahtuva laite, jolla voi soittaa puheluita, ottaa valokuvia ja käsitellä niitä, kirjoittaa viestejä ja lähettää ne toisille ihmisille reaaliaikaisesti, pelata hienoja pelejä, katsoa videoita, kuunnella musiikkia, allekirjoittaa papereita, piirtää kuvia, tarkistaa pulssinsa, tsekata säätiedotuksen ja löytää tietoa ihan mistä tahansa.

22 vuotta sitten en ollut ikinä kuullut internetistä. Työreissuilla olevaan äitiin otettiin yhteyttä piipparilla. Perheeseemme juuri tulleella kottaraispöntöksi ristityllä Apple Macintosh -tietokoneella pystyi lähinnä pelaamaan vain alkeellisia pelejä, tekemään hypercard-tietokantoja ja kirjoittamaan tekstejä. Videot katsottiin VHS-kaseteilla, valokuvakameroissa käytettiin filmiä ja CD-levy edisti teknisen kehityksen huippua.

Tällä reilut 7 minuuttia pitkällä TED Talk -videolla Ian Goldin listaa lisää modernin teknologian tuomia ihmeitä — ja hahmottelee sitä, mitä kaikkea voi olla odotettavissa:

Ihmeiden ajattelu täyttää minut huimalla ihmetyksellä, suurella ilolla ja valtavalla kiitollisuudella siitä, että saan kokea kaiken tämän tässä ja nyt.

Mikä ihme sinua on kiehtonut viime aikoina?

Sinä olet ihme

Sinä olet ihme.

Sinä sait alkusi yhdestä ainoasta solusta: munasolusta, jonka siittiö hedelmöitti.

Todennäköisyys siihen, että juuri se siittiö hedelmöitti juuri sen munasolun on käytännössä olematon. Ja silti se tapahtui.

Pysyit äitisi kohdussa ainakin kriittisimpien kuukausien ajan.

Selvisit synnytyksestä, lapsuudesta ja peruskoulusta.

Opit ymmärtämään että pienet mustat vänkyrät ovat kirjaimia, jotka edustavat äänteitä,  joista muodostuu sanoja ja lauseita. Siksi voit nyt lukea tätä.

Oletko ikinä miettinyt miten ihmeellistä se on?

Sinä olet tärkeä.

Vain olemalla olemassa jätät jäljen tähän maailmaan.

Samalla tavalla kuin perhosen siiven isku voi johtaa tornadoon toisella puolella maailmaa, jokainen sanomasi sana ja tekemäsi valinta voi käynnistää odottamattoman tapahtumaketjun.

Voi olla että hymy, jonka lahjoitit tuntemattomalle, palauttaa hänen uskonsa ihmiskuntaan ja saa hänet tarttumaan tarjoukseen, joka muuttaa hänen elämänsä.

Oven avaaminen kauppakasseja raahavalle pienten lasten äidille saattaa saada hänet paremmalle tuulelle, niin että hän päätyy kotiin päästyään olemaan ystävällisempi puolisolleen, mikä johtaa yllättävään positiiviseen kierteeseen, joka pelastaa heidän parisuhteensa.

Keräysrasiaan hetkellisessä anteliaisuuden puuskassa pudottamasi seteli voi pelastaa ihmishengen toisella puolella maailmaa.

Sinä olet rakkaus.

Sinä synnyit sydän täynnä rakkautta.

Se rakkaus on yhä sydämessäsi, valmiina täyttämään sinut.

Riittää että annat itsellesi luvan rakastaa täysin sydämin.

Eräs päivä on viimeisesi.

Kukaan meistä ei tiedä mikä.

Varmaa on vain, että sinulla on tämä hetki.

Miten haluat käyttää sen?

Mihin kiinnität huomiosi?

Katsoin viikko sitten uusintana esitettävää Teknokratiapakolaiset -dokumenttia sähköallergiasta kärsivistä henkilöistä. Nämä henkilöt ovat vakuuttuneita siitä, että heidän saamansa erilaiset päänsäryky, pyörrytys-, ahdistus- ja jopa paniikkihäiriöoireensa johtuvat sähkömagneettikentistä, joiden vaikutuksen alla he ovat. Sanojensa vakuudeksi he ovat hankkineet sähkökenttiä mittaavia mittareita, jotka surisevat ja vinkuvat sähkökenttien vaikutuksen alla.

Pidän mahdollisena, että on henkilöitä, jotka ovat ”sähköallergisia” eli reagoivat muita herkemmin sähkökenttiin. Miksi ei? Varsinkin aivot ja sydän lähettävät ympäri kehoa biosähkösignaaleja, joita voidaan mitata esim. EEG-koneella. Sydämentahdistin antaa pieniä sähköiskuja sydämelle saadakseen sen pysymään rytmissä ja defibrillaattorilla voidaan jysäyttää isompia sähköiskuja sydämenlyöntien uudelleen rytmittämiseksi. Sähköshokeilla, joita nykyään kutsutaan sähköhoidoksi tai ECT:ksi, hoidetaan Suomessa yhä vieläkin skitsofreniaa, maniaa ja masennusta. TENS-hoidolla hoidetaan niin ihmisten kuin eläinten lihaskipuja.

Ohjelma herätti paljon ajatuksia — mutta ei niinkään sähköallergiasta, kuin siitä, miten sähköallergisten koko elämä pyöri vain sähköallergian ympärillä. Ainakin dokumentista tuli fiilis, että välillä paniikkioireet alkoivat siitä, että sähköallerginen henkilö epäili joutuvansa kohta voimakkaan sähkömagneettikentän alaisuuteen — eikä niinkään siitä, että hän olisi joutunut sen alle.

Ymmärrän että on todella turhauttavaa jos uskoo kärsivänsä sairaudesta, jota kukaan muu ei tunnista, mutten voinut olla huomaamatta, miten sähköallergiset saattavat pahentaa itse omaa tilaansa.

Uskon, että niillä tunteilla ja asioilla, joihin kiinnität huomiosi, on taipumusta lisääntyä. Jos esimerkiksi alat kovasti kiinnittää huomiota siihen, miten epävarmaksi tunnet itsesi tietyssä tilanteessa, muutut aina vain epävarmemmaksi. Tämä saattaa johtaa siihen, että alat vältellä tilanteita, joissa tunnet itsesi epävarmaksi, mikä ajan myötä johtaa siihen, että jo ajatuskin epävarmuutta aiheuttavaan tilanteeseen joutumisesta saa sinut paniikin valtaan.

Väitän, että mitä enemmän sähköallergiset kiinnittävät huomiota oireisiinsa, sitä pahemmaksi ne muuttuvat, mikä saa heidät kiinnittämään entistä enemmän huomiota oireisiinsa — jotka jälleen kerran pahenevat. Lopulta heidän koko elämänsä täyttyy vain oireidensa tarkkailusta ja niitä aiheuttavien lähteiden välttelystä.

Olisi kiinnostavaa nähdä mitä tapahtuisi, jos he lopettaisivat oireidensa tuijottamisen.  Esimerkiksi kroonista kipua voidaan hallita kiinnittämällä tietoisesti huomiota johonkin ihan muuhun. Miksei tekniikka siis auttaisi myös sähköallergian kanssa kamppailevia? Vaikka sähkö saattaa aiheuttaa myös fyysisiä muutoksia kuten ihottumaa, heidän ongelmanaan on ymmärtääkseni ennen kaikkea se, miltä sähkö saa heidän kehonsa ja olonsa tuntumaan.

Vaikket kärsisi sähköallergiasta tai kroonisesta kivusta, onko elämässäsi joku muu negatiivinen juttu, jolle olet antanut enemmän huomiota kuin se ansaitsisi — sillä seurauksella että sen ajattelu vie koko ajan enemmän aikaasi ja energiaasi?

Tietääkseni jokaisella meillä on vain rajoitettu määrä elinpäiviä, tunteja ja minuutteja tällä planeetalla — ainakin juuri sinä ihmisenä, joka nyt olet tai olen. Kuinka paljon jäljellä olevasta ajastasi haluat haaskata miettimällä asioita, joiden ajattelusta tulee paha olo?

Väitän, että vaikka sinulla menisi kuinka huonosti, elämässäsi on aivan varmasti myös positiivisia asioita. Siitä päätellen että luet tätä, olet juuri nyt hengissä, lukutaitoinen ja pääset ainakin silloin tällöin netin ääreen. Todennäköisesti olet saanut tänäänkin syödäksesi ja pääset ensi yönä nukkumaan kuivassa paikassa. Hyvässä lykyssä sinulla on lähipiirissäsi ihmisiä, joiden seurassa viihdyt. Ehkä sinulla on jopa koti, työ- tai opiskelupaikka ja jotain erityistaitoja.

Samalla tavalla kuin elämän epäkohtien tuijottaminen tuntuu lisäävän niiden ahdistavuutta, positiivisiin asioihin huomion kiinnittäminen lisää hyvää mieltä ja elämän mielekkyyttä. Parhaimmillaan hyvien asioiden huomaaminen johtaa siihen, että alat tietoisesti hakeutua tilanteisiin, joista sinulle tulee hyvä olo.

Kumpaa sinä haluat enemmän elämääsi? Kipua ja kärsimystä vai hyvää fiilistä ja kiitollisuutta?