Mistä tiedät onko jokin ongelma oikeasti mahdoton?

metsa2
Alkuperäinen kuva: Sxc.hu/Alfred Borchard

Onko elämässäsi jokin asia tai tilanne, joka tuntuu raskaalta, vaikealta tai sietämättömältä? Kamppailetko jonkin ongelman kanssa, joka tuntuu mahdottomalta ratkaista? Ratkaisu ongelmaasi voi olla yksinkertaisempi kuin miltä tuntuu!

Viime päivinä olen menettänyt malttini tavallista herkemmin. Ainakin osasyynä lyhentyneelle pinnalle lienee vauvan valvomisen takia tavallista huonommin nukutut yöt ja mahdolliset hormonaaliset muutokset synnytyksen jälkeen. Koska olen OK sen kanssa, että välillä kaikki ottaa päähän, kuohahdukset menevät ohi parhaimmillaan parissa minuutissa tai korkeintaan vartissa. Mielentilan taas noustua ja ajatuksen kirkastuttua olen hämmästellyt kerta toisensa jälkeen sitä, miten erilaiselta maailma näyttää alhaisessa mielentilassa kuin korkeassa mielentilassa.

Mielentila muuttaa maailman

Kuuntele hetki kehoasi. Tuntuuko se rennolta, avaralta ja kevyeltä? Jos ei, olet alhaisessa mielentilassa, jossa keho tuntuu enemmän tai vähemmän jännittyneeltä, kireältä, hermostuneelta, levottomalta, raskaalta, kylmältä tai jäykältä.

Odota että olosi kevenee — ja se kevenee kyllä ennemmin tai myöhemmin — viimeistään kun olet syönyt, nukkunut tai käynyt vessassa. Muistele sitten tilannetta, joka alhaisessa mielentilassa tuntui mahdottomalta. Huomaatko, miten se tuntuu nyt vähän vähemmän mahdottomalta? Tai ehkä se ei tunnu enää lainkaan ongelmalta?

Tilanne ei ole tässä välissä todennäköisesti muuttunut lainkaan, mutta mielentilasi muutos saa sinut näkemään sen uudessa, kevyemmässä valossa. 

Kumpi todellisuus on todempi?

Jokin aika sitten olin tilaisuudessa, jossa minut istutettiin lahjakkaan taiteentekijän viereen*. Jossain vaiheessa iltaa tuli puhetta ammatistani valmentajana. Henkilö kertoi kuinka hän tunsi ahdistusta siitä, ettei hän ollut ”oikeissa töissä”  vaan teki mitä häntä huvitti — eli käytännössä erilaisia luovia projekteja.

Kysyin häneltä ajatteliko hän koskaan tilanteestaan toisella tavalla. Kyllä ajatteli. Välillä hän näki että oli onnekas, että hänellä oli mahdollisuus toteuttaa itseään niin vapaasti.

Sen jälkeen kysyin häneltä mitä hän ajatteli siitä, että koki tilanteensa välillä ongelmaksi — ja välillä näki ettei se ollut minkäänlainen ongelma. Hän ei osannut vastata kysymykseen, joten jatkoin kyselyä: jos hän näki tilanteen välillä ongelmana ja välillä ongelmattomana, molemmat näkökulmat eivät voineet pitää paikkaansa. Kumpi näkökulma hänestä oli enemmän totta kuin toinen?

Henkilö vastasi lähes miettimättä, että tietenkin ajatus siitä, että tilanne oli ongelma. Kysyin miksi. ”Koska se tuntuu todemmalta.”

Minua alkoi naurattaa. Kerroin keskustelukumppanilleni, että ihan jo neurologisesta näkökulmasta hän oli väärässä. Huono fiilis on poikkeustila, kun taas kevyt, rento ja helppo fiilis on perustilamme.

Tunteet ovat totta, mutta tunne ei kerro totuutta tilanteestasi

Jos sinulla on epätoivoinen olo, tunne on täysin totta — sinua ahdistaa tai pelottaa — mutta se ei tarkoita sitä, että tilanne, joka näyttää epätoivoiselta on oikeasti sellainen.

Tämän voi huomata esimerkiksi siitä, että henkilö, jolla ei ole emotionaalista sidettä ongelmalliselta näyttävään tilanteeseen, keksii helposti erilaisia ratkaisuvaihtoehtoja silloinkin, kun asiaa mahdottomana pitävä henkilö ei niitä näe.

Tunteet ovat seurausta ajatuksista, joita satut kyseisestä asiasta sillä hetkellä ajattelemaan. Jos ajattelusi taso on laskenut villipedon tasolle, jopa pienet ja suhteellisen helposti ratkaistavat ongelmat saattavat alkavat näyttää elämän ja kuoleman kysymyksiltä.

Toisin sanoen tunnetilasi ei kerro koskaan siitä, miten ongelmallinen tai mahdoton jokin tilanne on –– sen sijaan tunteesi kertovat mikä ajattelusi taso milläkin hetkellä on.

Niinpä mikään tunne ei itsessään ole ”väärä” tai ”huono” — se on vain merkkivalo, joka kertoo missä mennään — samalla tavalla kuin auton öljyvalo kertoo onko autossa tarpeeksi öljyä vai ei.

Muuttuva sielunmaisema on rikkaus

Edes se, että välillä ajaudumme alhaiseen mielentilaan, jossa maailma näyttää ahdistavalta, synkältä, pelottavalta tai sietämättömältä paikalta elää, ei mielestäni ole mikään ongelma. Tavallaan se on suoranainen rikkaus.

Sisäinen hälytysjärjestelmämme on suunniteltu hengenvaarallisiin olosuhteisiin — alunperin Afrikan savannille, jossa villipedot ja muut vaarat vaanivat alkuihmisiä. Minusta on hienoa tietää, että minulla on tällainen järjestelmä siltä varalta, että joskus vielä joudun elämään hengenvaarallisissa olosuhteissa.

Vielä hienompaa on tietää, että koska elän turvallisissa olosuhteissa, käytännössä kaikki hälytysjärjestelmäni tekemät hälytykset ovat vääriä hälytyksiä. Niinpä alhaisessa mielentilassa ajattelemiani vainoharhaisia ja pelokkaita ajatuksia voisi verrata kauhuelokuviin tai nyyhkyleffoihin.

Miksi me ihmiset katsomme kauhu-, jännitys- tai nyyhkyleffoja? Koska meistä on antoisaa kokea myös ikäviä tunteita, silloin kun tiedämme ettei ne kerro mitään todellisuudesta.

Nykyisestä ymmärryksestäni käsin minusta on silloin tällöin piristävää ja elävöittävää tuntea välillä mustasukkaisuuden, kateuden, vihan ja pelon tunteita. Yleensä pahimmankin tunnekuohun vallassa tiedän aina jollain tasolla, että tunne kertoo vain alhaisesta mielentilasta ja ajatuksistani — ei todellisuudesta. Niinpä useimmiten en tee mitään ratkaisuja tai valintoja kurjassa fiiliksessä ollessani, vaan annan itseni elää tunteen täysillä läpi.

metsa1

Oletko sinä huomannut miten erilaiselta maailma näyttää eri mielentiloissa? Entä oletko koskaan kauheimman itsesäälin, epätoivon tai ahdistuksen hetkellä huomannut ajattelevasi ”et sä oikeasti ole näin epätoivoinen” tai ”sä esität vaan”?

Osaatko jo nauttia kurjistakin fiiliksistä? Entä näetkö miten alhaisen mielentilan ajatukset eivät ole totta?


Jos haluat ymmärtää paremmin omia mielentilojasi, tsekkaa Aidon elämän kolme prinsiippiä -virtuaalikurssi — tai jos olet valmentaja tai haluat sellaiseksi, tsekkaa Kolme prinsiippiä valmentajille -virtuaalikurssi.

Jos sen lisäksi haluat keventää kehoasi tai arkeasi tai haluat kuulla henkilökohtaisempia kuulumisiani, tutustu kutri.net:in VIP-jäsenyyteen, johon sisältyy myös em. Aidon elämän kolme prinsiippiä -kurssi.


*Kaikki yksityiskohdat on muutettu niin, ettet voi tietää kenestä puhun. Sori.

Voiko omasta onnellisuudesta olla vastuussa?

solmu2
Alkuperäinen kuva: Sxc.hu/Sean Connolly

Sami Sillanpään Helsingin Sanomien pääkirjoitus ”Jokainen on itse vastuussa onnellisuudestaan” on ollut viime päivien linkitetyimpiä kirjoituksia Facebookissa. Valtaosa tykkää Samin viestistä, mutta se on saanut osakseen myös kritiikkiä, mm. vihreiden edustajalta Pinja Niemiseltä.

Samin kirjoituksen pääviesti on että ei pitäisi paisutella murheitaan vaan keskittyä hyvään ja elää hyvällä mielellä. Mikä on totta. Siinä missä Sami menee harhaan niin minun kuin Pinjan mielestä on ajatus, että meillä on vastuu omasta onnellisuudestamme.

Pinja pohtii blogimerkinnässään No man is island mm. sitä, voimmeko vaatia vastuunottoa omasta onnellisuudesta esimerkiksi vaikeasti masentuneilta ihmisiltä, mikä muilta saadun tuen merkitys on onnellisuuteen ja aiheuttaako ajatus ”olet vastuussa omasta onnellisuudesta” turhia lisäpaineita ihmisille, jotka kokevat olevansa onnettomia.

Erittäin hyviä kysymyksiä, mutta omasta ymmärryksestäni käsin nekin vievät meitä harhateille.

Kuvittele että sinulla olisi harvinainen kasvi, joka vaatisi erityisravinteita ja erikoista kasteluohjelmaa ja tietynlaista valaistusta voidakseen hyvin. Jos tyrkkäisit kasvin hoidettavaksi ystävällesi, joka ei tiedä mitään kasveista etkä kertoisi hänelle yhtään mitään kasvin hoidosta, olisiko ystäväsi vastuussa siitä, että kasvi kuolisi vääränlaisessa hoidossa? Entä olisiko hän vastuussa, jos antaisit hänelle väärät ohjeet kasvin hoitamista varten?

Useimmat meistä ovat kuin tuo ystävä. Yritämme kyllä kaikki pitää parhaamme mukaan huolta omasta mielenterveydestämme, mutta koska emme ymmärrä kuinka siitä huolehditaan — tai pahimmillaan olemme saaneet aivan vääränlaisia ohjeita — emme pysty siihen.

Niin kauan kuin joku ei ymmärrä, miten inhimillinen kokemus syntyy eli miksi hän tietyissä tilanteissa tuntee ja toimii tietyllä tavalla, häneltä on turha vaatia vastuunottoa omasta mielenterveydestään ja hyvinvoinnistaan. Tai voihan sitä vaatia, mutta seurauksena on joko väkinäisiä yrityksiä ”ajatella positiivisesti” tai sitten hirveitä huonoudentunteita aina kun on huonossa fiiliksessä eikä onnistukaan nostamaan itseään sieltä.

Useimmat meistä on valitettavasti vallannut jompikumpi seuraavista väärinkäsityksistä:

1. ”Ulkoiset tapahtumat, muut ihmiset ja menneisyyteni pakottaa minut tuntemaan aina tietyllä tavalla tietyissä tilanteissa.”

Tämä väärinkäsitys on ehkä yleisempi näistä kahdesta. Se on myös kolmella eri tavalla väärä. Ensinnäkään emme koe koskaan suoraan ulkoisia tapahtumia, vaan sen, mitä tietoisesti ajattelemme niistä.

Toiseksi tietoisuuteemme tullut ajatus, joka luo kokemuksemme tietyllä hetkellä, on seurausta valtavan monimutkaisesta tiedostamattomasta ajatusprosessista, jossa on satoja, ellei tuhansia eri muuttujia. Niinpä mikään yksittäinen tekijä ei koskaan ratkaise yksistään mitä milloinkin ajattelemme ja sitä myötä tunnemme.

Kolmanneksi voimme ajatella ja tuntea mitä tahansa mistä tahansa asiasta — eli vaikka tietyllä hetkellä jokin asia voi suututtaa meitä, seuraavalla hetkellä se ei välttämättä herätä meissä mitään tunteita.

Tästä väärinkäsityksestä seuraa se, että joko yritämme kontrolloida olosuhteita tai sitten alistumme kohtaloomme olettaen että emme voi kokea hyvää oloa, onnea ja mielenrauhaa, koska olemme ajautuneet tietynlaisiin olosuhteisiin emmekä näe miten voisimme niitä muuttaa.

2. ”Voin valita tai kontrolloida ajatuksiani ja/tai tunteitani”

Jotkut havahtuvat siihen, etteivät he koekaan ulkoisia tapahtumia suoraan, vaan omat ajatuksensa siitä. Tästä seuraa useimmiten väärinkäsitys, että voimme ja sitä kautta meidän pitää valita, kontrolloida tai hallita ajatuksiamme ja tunteitamme. Eli että olemme vastuussa siitä, mitä ajattelemme.

Tässä ajatuksessa on kaksi virhettä.

Tiedätkö mikä seuraava ajatuksesi on? Entä mitä ajattelet kahden minuutin päästä? Et tietenkään! Jos et voi tietää mitä ajattelet seuraavaksi, miten voisit kontrolloida ajatuksiasi?

Yrityksemme hallita tai muuttaa ajatuksiamme ja tunteitamme tapahtuu aina liian myöhään — kun ajatus tai tunne on jo päällä. Voi olla että hetkellisesti onnistumme tietoisesti ajattelemaan tietyn ajatuksen ja sitä kautta kokemaan siihen liittyvän tunnetilan, mutta heti kun keskittymisemme herpaantuu, ajatuksemme virtaavat taas omalla logiikallaan.

Kuten edellisessä kohdassa jo totesin, tietoiset ajatuksemme ovat seurausta niin valtavasta ajatusprosessista, ettei meillä ole mitään mahdollisuutta ohjailla ajatuksiamme kovinkaan pitkään. 

Onneksi meidän ei myöskään tarvitse kontrolloida ajatuksiamme!

Tarve hallita ajatuksiamme ja tunteitamme lähtee kahdesta väärästä olettamuksesta:

  1. Että tietyt ajatukset ovat jotenkin vääriä, haitallisia tai vaarallisia.
  2. Että meidän pitää aktiivisesti tehdä töitä ajatellaksemme positiivisia tunteita tuottavia ajatuksia.

Muuten hyvä, mutta jokainen ajatuksemme on ”vain ajatus” — mieleen hetkellisesti juolahtava väläys, joka vaihtuu pian uuteen ja joka ei merkitse itsessään yhtään mitään.

Mieleemme putkahtelee kaikenlaisia ajatuksia ympäri vuorokauden — myös silloin kun nukumme. Useimpiin ajatuksiin emme kiinnitä sen kummempaa huomiota, jolloin ajatukset vaihtuvat nopeasti toiseen. Ne, jotka kuvittelevat että heidän pitää kontrolloida ajatuksiaan ja tehdä aktiivisesti töitä hyvään oloon päästäkseen, takertuvat ikäviltä tuntuviin ajatuksiin. Ikävä kyllä he tulevat samalla pitkittäneeksi tahattomasti huonoa fiilistään.

Ihmismieli on kalibroitu niin, että vaikka se aina välillä joutuu hetkellisesti ikävältä tuntuvien ajatusten valtaan, se pyrkii aina kohti neutraaleja tai positiivisia ajatuksia. Mitä vähemmän teemme ongelmaa ikävistä tunteistamme, sitä nopeammin järjestelmä palauttaa meidät mielenrauhaan. Lue tämä kirjoitukseni, jos epäilet tätä väitettä.

Tämä sisäinen järjestelmämme on varmistanut sen, että ihmiskunta on selvinnyt hengissä vuosimiljoonia ja jatkanut sukuaan ja elämän edistämistä myös sellaisina aikoina, jolloin jälkeläisten hengissä selviäminen on ollut epävarmaa.

Tarvitsemme tietoa, emme vastuunottoa

Kun oikeasti oivallat mitä yritän sinulle osoittaa, koko ajatus vastuunotosta menettää merkityksensä.

Ajatus omien ajatusten ja tunteiden kontrolloinnista ja ohjailusta on järjetön, koska emme voi koskaan oikeasti hallita ja kontrolloida omia ajatuksiamme, koska edes ikävältä tuntuvat tunteet eivät ole vaarallisia, koska ne ovat seurausta ohimenevistä ajatuksista ja koska meillä on jo sisäinen järjestelmä, joka palauttaa meidät ennemmin tai myöhemmin hyvään oloon.

Lisää katsottavaa ja luettavaa

1 h 18 minuuttia pitkä VIP-webinaari eli nettiluento, jossa kerron kolmesta periaatteesta, joiden mukaan inhimillinen kokemus syntyy.

Kärsitkö vaarallisesta väärinkäsityksestä?

Tunteet ovat aina totta, ajatukset eivät

Kuinka kokea täydellistä onnea jo tänään?

Miksi itsensä kehittäminen on turhaa ja typerää

Miksi ajatusten ja tunteiden analysointi on täysin järjetöntä

Mitä pelko on ja miksei ole oikeasti mitään pelättävää

Sääli on sairautta eli miksi ihmiset eivät mene henkisesti rikki

Miten self help ja terapia tuhoavat maailmaa (lue myös kommenttiketju, jos haluat saada kaiken irti)


Jos haluat ymmärtää syvemmin inhimillistä kokemusta, tsekkaa Aidon elämän kolme prinsiippiä -virtuaalikurssi — tai jos olet valmentaja tai haluat sellaiseksi, tsekkaa Kolme prinsiippiä valmentajille -virtuaalikurssi.

Jos sen lisäksi haluat keventää kehoasi tai arkeasi tai haluat kuulla henkilökohtaisempia kuulumisiani, tutustu kutri.net:in VIP-jäsenyyteen.

Uskallatko ajatella omilla aivoillasi?

hyppy2

Alkuperäinen kuva: SXC.hu

Juttelin eilen erään ystävättäreni kanssa siitä, mikä ajaa ihmisiä toimimaan — tai olemaan toimimatta.

Olin juuri ennen keskusteluamme miettinyt miten kertoisin mahdollisimman ytimekkäästi ja osuvasti siitä, miten Onnistunut laihdutus -paketti poikkeaa muista laihdutusohjelmista.

Paketin ideana on auttaa aikuisia ja itsenäisiä, omilla aivoillaan ajattelevia ihmisiä luomaan itselleen sellaisen ruoka- ja liikuntaohjelman, jota noudattamalla he voivat laihtua normaalipainoiseksi ja pysyä siinä loppuelämänsä ajan — sen sijaan että he ottaisivat jostain jonkun toisen laatiman dieettiohjelman ja yrittäisivät sopeuttaa itsensä ja elämänsä sen vaatimuksiin.

Kun kerroin ystävälleni ideoistani, hän nosti esiin tärkeän havainnon: todella monet ihmiset eivät halua, osaa tai uskalla ajatella itsenäisesti useimmista omaa elämäänsä koskevista asioista. Sen sijaan he toivovat että joku toinen antaisi heille tarkat ohjeet siitä, mitä heidän pitäisi tehdä.

Häkellyin hetkeksi väitteestä, koska en tullut ajatelleeksi asiaa tästä näkökulmasta. Otan harvemmin itse kenenkään ohjeita suoraan käyttööni vaan yleensä yritän löytää oman, juuri minulle sopivimman tavan tehdä asioita. Tämä näkyy erityisen selvästi juuri ruokavalio- ja liikuntavalinnoissani.

Sitten muistin, että onhan minullakin elämän osa-alueita, joilla olen toivonut saavani joltain ohjeet, joita noudattaa.

Esimerkiksi äitiys oli asia, joka tuntui ensimmäiset pari vuotta niin vaikealta ja mahdottomalta asialta, että yritin etsiä jotain tahoa, jonka sanaan luottaisin niin paljon, että voisin ottaa hänen ohjeensa sellaisenaan käyttööni.

Löysin kaikenlaisia oppaita, neuvojia ja guruja, joista osan neuvot ja ajatukset tuntuivat erittäin asiantuntevilta. Harmi vain, että monet neuvoista olivat ristiriidassa keskenään, eikä mikään niistä tuntunut sopivan sellaisenaan juuri meille. Aina alhaisessa mielentilassa eli huonoilla fiiliksillä ollessani tunnuin tukahtuvan tietotulvaan. Muiden hyväätarkoittavat vinkit ja ohjeet tuntuivat vain osoittavan, miten superhuono äiti oikein olin.

Lopulta oivalsin etten ole hyvä enkä huono äiti, vaan äiti, joka korkeassa mielentilassa osaa kuunnella sisäistä viisauttaan, poimia jyvät akanoista ja toimia rakkaudellisesti — ja alhaisessa mielentilassa ei luota itseensä, yrittää vastata jonkun toisen asettamiin vaatimuksiin ja keskimäärin toimii typerästi tai vähemmän rakkaudellisesti.

Oivalluksen myötä olen lopettanut valmiiden toimintamallien etsimisen — ainakin korkeassa mielentilassa ollessani. Kyllä, olen utelias sen suhteen, miten eri vanhemmat pyörittävät lapsiperhearkea ja luen mielelläni tutkimuksia lasten kehityksestä, mutta en enää yritä kopioida suoraan kenenkään toisen toimintamalleja.

Sen sijaan pyrin näkemään mikä meidän perheelle on oikeasti olennaista lapsiamme kasvattaessamme. Millaisia aikuisia haluamme kasvattaa lapsistamme? Mistä valinnoista voi tulla pysyviä (henkisiä) vaurioita ja mistä ei? Mitkä valinnat tuovat isoimman hyödyn? Mistä asioista pystymme lapsen isän kanssa pitämään kiinni tarvittaessa koko lastemme lapsuuden ja nuoruuden — tai ainakin kulloisenkin kehitysvaiheen ajan? Mitä arvostan eniten omassa kasvatuksessani? Entä ylipäätään elämässä?

Pelkäätkö epäonnistumista?

Pari päivää sitten kuuntelin Todd Henryn Accidental Creative podcastia, jossa Seth Godin puhui siitä, miten ihmiset on aivopesty tottelemaan muita, koska teollistuneessa yhteiskunnassa se oli kokonaisuuden kannalta paras vaihtoehto. Muuten hyvä, mutta maailma on muuttunut niin, ettei tottelevaisuus enää kannata.

Emme pelkästään tottele erilaisia auktoriteetteja — poliittisia päättäjiä, pomoja, opettajia, markkinamiehiä, mielipidejohtajia, asiantuntijoita ja guruja — vaan suorastaan odotamme heidän kertovan meille kuinka meidän tulisi tehdä töitä, rakastaa, laihduttaa, pukeutua, sisustaa ja elää.

Näyttää siltä, että pelkäämme niin paljon epäonnistumista, että laitamme mieluummin muiden viisastelut oman sisäisen viisautemme edelle.

Edellä mainitussa podcastissa Seth Godin puhuu siitä, miten paljon tärkeämpää olisi todeta uusia hankkeita aloittaessa ”Tämä ei ehkä onnistu” (”This might not work”) kuin ”Tämä voisi onnistua.” Jos lähdemme liikkeelle olettamuksesta, että meidän pitää onnistua, lannistumme ja luovutamme liian helposti jos alkaa näyttää siltä ettei homma toimi. Jos taas lähtöolettamuksena on ettei homma toimi — mutta haluamme silti kokeilla josko se kuitenkin toimisi — vastoinkäymiset eivät lannista samalla tavalla, koska ajatus epäonnistumisesta ei alunperinkään estänyt aloittamasta projektia.

Pelotonta elämää

Oivallettuani vuosi sitten miten inhimillinen kokemus syntyy, aloin elää käytännössä pelotonta elämää. Toki joskus alhaisessa mielentilassa saatan joutua voimakkaidenkin pelkotilojen valtaan, mutta heti kun mielialani nousee — usein muutamassa minuutissa — tajuan että pelko oli seurausta ajatuksesta, jonka otin liian vakavasti.

Pelottomuus tarkoittaa sitä, että näen että minulla ei ole tässä hetkessä mitään pelättävää ja että tulevaisuuden pelkääminen on turhaa. Toki tulevaisuudessa asiat voivat mennä mitä karmeimmalla tavalla pieleen — mutta yhtä hyvin ne voivat mennä ihan hyvin tai suorastaan mahtavasti.

Pelottomuus on johtanut siihen, että minulla on käytössäni valtavan paljon enemmän henkistä kapasiteettia ja energiaa, koska en käytä aikaa pelkotiloissa pyörimiseen. Pystyn seuraamaan paremmin sisäistä viisauttani ja toteuttamaan helpommin ideoitani ja visioita. Koen minuuteissa mitattuna enemmän iloa, onnea ja innostusta kuin ennen vanhaan enkä ota itseäni ja muita enää turhan vakavasti.

Se, että olen peloton ei tarkoita että olisin typerä — päinvastoin. Ollessani pelottomassa mielentilassa pystyn näkemään selkeämmin suuret kokonaisuudet ja mahdolliset haasteet. Erona entiseen on se, että useimmiten näen myös erilaisia tapoja ylittää erilaiset esteet.

Ennen vanhaan toimin usein asenteella ”tunne pelko ja toimi silti” (”feel the fear and do it anyway”). Toisin sanoen toimin pelon vallassa, jolloin ajatteluni oli sumentunut ja ajauduin tekemään paniikissa kaikenlaisia hazardiratkaisuja.

Miten oppia pelottomaksi?

Puhelun päätyttyä jäin miettimään eroa ymmärryksen ja ohjeiden noudattamisen välillä. Minä en muuttunut pelottomaksi seuraamalla toisen kaavaa tai tekemällä harjoituksia. En hankkiutunut eroon eri peloista yksi pelko kerrallaan muuttamalla uskomuksia tai mielleyhtymiä. Pelottomuuteni on seurausta inhimillisen kokemuksen ymmärtämisestä. Kun ymmärrän miten pelko syntyy ja mitä se tarkoittaa — tai ei tarkoita — näen, ettei minulla ole käytännössä koskaan mitään pelättävää.

Kuvittele että joku opettaa sinulle miten ylipäätään ratkaistaan matemaattisia yhtälöitä. Kun ymmärrät miten yhtälöitä lasketaan, voit soveltaa ymmärrystä rajattomasti erilaisiin yhtälöihin. Vertaa tätä siihen, että joku antaa sinulle valmiin vastauksen tiettyyn yhtälöön. Voi olla että hyvällä onnella pystyt päättelemään vastauksesta miten yhtälö ratkaisiin — ja sitä kautta ehkä oivallat miten muutkin yhtälöt ratkaistaan, mutta kuinka moni tyytyy valmiiseen vastaukseen? Tai olettaa että yhtälö oli niin vaikea, ettei hän voi sitä itse ymmärtää ja toivoo siksi saavansa jatkossakin valmiit vastaukset.

Kaverin kanssa käyty keskustelu jäi vaivamaan mieltäni koko loppupäivän. Kuinka moni suomalainen elää elämäänsä vajaateholla, jättää tärkeitä tilaisuuksia käyttämättä tai lyttää uudet ideansa ennen aikaisesti pelon takia? Miten moni kutri.net:in lukija toivoisi olevansa pelottomampi? Miten voisin auttaa muita vieläkin paremmin elämään pelotonta elämää?

Olen miettinyt pitkään kirjan kirjoittamista kolmesta prinsiipistä, mutta tähän asti olen kokenut etten ole vielä löytänyt oikeaa näkökulmaa. Inhimillisen kokemuksen oivaltamista auttaa, jos sen tekee vastaaottajalle relevantiksi ja konkreettiseksi.

Voin olla todella väärässä, mutta ajatellessani kirja-asiaa uudestaan eilen ja tänään, minulle tuli fiilis, että suurempi joukko ihmisiä voisi kokea tärkeämmäksi kirjan pelottomasta elämästä kuin onnellisesta, stressittömästä tai henkisesti kevyestä elämästä. 

Joka tapauksessa itse innostuin pelottomuudesta kirjoittamisesta ja kertomisesta niin, että päätin kirjoittaa aiheesta kirjan ”Pelottoman elämän salaisuudet” (tms.) ja sitä valmistellessani tehdä samasta aiheesta virtuaalisen itsevalmennuskurssin, joka olisi ilmainen VIP-jäsenille. Se, koska projekti oikeasti toteutuu, riippuu siitä, millaisiksi aikatauluni kahden pienen pojan kanssa muodostuvat lähiviikkoina.

Kiinnostaisiko sinua kuulla lisää pelottomasta elämästä ja miten sitä voi elää? Jos kiinnostaisi, millä elämänalueella erityisesti haluaisit olla entistä pelottomampi?


Jos et malta odottaa Pelottoman elämän salaisuudet -kirjaa tai kurssia, tsekkaa Aidon elämän kolme prinsiippiä -kurssi, jossa opetan miten inhimillinen kokemus syntyy, tai Kutri.net:in VIP-jäsenyys, joka sisältää nyt myös Aidon elämän kolme prinsiippiä -kurssin.

Vuosi valaistuneena

laguuni2

Alkuperäinen kuva: Sxc.hu

Kutakuinkin vuosi sitten oivalsin oikeasti, miten inhimillinen kokemus syntyy ja yhdessä silmänräpäyksessä koko elämäni tuntui toiselta, vaikka ulkoisesti kaikki oli ennallaan. Miltä on tuntunut elää vuoden ajan uuden ymmärrykseni kanssa?

Miten niin muka valaistuminen?

Kuuntelin jossain vaiheessa viime vuotta — olisiko ollut kesällä — Jack Kornfieldin kirjan After the Ecstasy, the Laundry. Kirjaansa varten tämä buddhalaisopettaja haastatteli nk. valaistumisen kokeneita ihmisiä, eli ihmisiä, jotka tavalla tai toisella olivat oivaltaneet, että emme ole ajatuksemme, tunteemme ja toimintamme ja sitä kautta olivat tavallaan päässeet oman ajattelunsa ulko- tai yläpuolelle.

Mitä pidemmälle Kornfieldin kirjaa kuuntelin, sitä selvemmäksi minulle kävi, että helmikuussa 2012 kokemani iso ahaa-elämys oli sama juttu, mitä esim. buddhalaiset kutsuvat valaistumiseksi. Oma oivallukseni ei tosin vaatinut vuosikausien meditaatioharjoituksia eikä tapahtunut luostarissa vuoren huipulla vaan pahalta haisevassa bussissa Los Angelesissa toisena Supercoach Academyn lähiviikonloppuna.

Mitä oikein oivalsin?

Oivalluksen myötä näen kristallinkirkkaasti — ainakin useimmiten — että minä en ole ajatukseni, tunteeni ja toimintani, vaan se, joka ajattelee, tuntee ja toimii. Niinpä en voi määritellä enää itseäni enkä muita.

Ymmärrän että koen vain oman ajatteluni — eli mitä ajattelen asioista ja tapahtumista, enkä suoraan itse asioita ja tapahtumia. En voi koskaan varmuudella tietää miksi ajattelen mitä ajattelen — eikä sillä ole mitään väliä, koska ajatukseni vaihtuu joka tapauksessa jatkuvalla syötöllä. Jos en pidä kokemuksesta, jonka tällä hetkellä mielessäni oleva ajatus aiheuttaa, riittää että odotan hetken ja ajatus vaihtuu toiseen.

Perustilani on mielenrauha, johon sisäinen järjestelmäni yrittää palauttaa minut aina kun sillä on siihen mahdollisuus. En voi estää itseäni ajautumasta päivittäin ns. alhaiseen mielentilaan — eli jotenkin jännityneeseen, hermostuneeseen, levottomaan, ahdistuneeseen, pelokkaaseen, tuskaiseen, kurjaan, stressaantuneeseen, raskaaseen tms. ankeaan mielentilaan — mutta näen myös, ettei kurjinkaan olo ole itsessään vaarallinen, sillä se on seurausta ajatuksesta, joka vaihtuu ennemmin tai myöhemmin uuteen, kevyempään ajatukseen.

Kun en tee enää ongelmaa huonoimmistakaan fiiliksistäni, en jää niihin jumiin vaan annan sisäisen järjestelmäni palauttaa minut nopeasti hyvään oloon. Useimmiten tämä tapahtuu muutamassa minuutissa, pahimmillaankin alle parissa tunnissa.

Näen myös sen, että vaikka alhaisessa mielentilassa tuntuu siltä, että jokin ulkoinen tapahtuma tai esim. aiemmat kokemukset ”pakottavat” minut ajattelemaan jostain asiasta tietyllä tavalla, se ei ole totta. Voin ajatella mistä tahansa asiasta monella eri tavalla — ja se, mitä mistäkin tietyllä hetkellä ajattelen, riippuu tietoisuuden tasostani eli siitä, miten selkeästi näen että koen vain oman ajatukseni, enkä ulkoisia tapahtumia.

En voi koskaan tietää varmuudella, mikä seuraava ajatukseni on — ja seuraava ajatukseni voi olla suurin, yllättävin, merkittävin tai muuten tärkein ajatus, jonka olen tähän mennessä saanut päähäni.

Miten kokemukseni elämästä on muuttunut?

Ennen viime helmikuuta minä en ihan oikeasti tiennyt, että elämä voi tuntua näin hauskalta, helpolta ja kevyeltä — olosuhteista riippumatta.

Viime vuosi oli monessa mielessä haastavampi kuin sitä edeltäneet vuodet. Valmistuin uuteen ammattiin eli aloitin käytännössä nollasta uran luomisen transformatiivisena valmentajana. Kärsin kesällä pari kuukautta ympärivuorokautisesta raskauspahoinvoinnista ja uupumuksesta. Temperamenttisen esikoiseni uhmaikä oli pahimmillaan. En päässyt tänä talvena edellistalvien tapaan Kaliforniaan kaamosta pakoon vaan taapersin talvipakkasessa viimeisilläni raskaana. Synnytykseni oli lähes yhtä pitkä ja hankala kuin edelliselläkin kerralla enkä saa vieläkään nukkua täysiä yöunia.

Siitä huolimatta olen kokenut eniten mielenrauhaa, onnea, iloa, kiitollisuutta ja innostusta sitten lapsuuteni. Olen ollut käytännössä peloton ja kokenut stressiä vain hetkittäin — jopa kohdatessani vastoinkäymisiä, jotka ennen olisivat saaneet minut päiväkausiksi pois tolaltani.

En enää analysoi ajatuksiani ja tunteitani, minkä vuoksi päässäni tuntuu olevan enemmän tilaa uusille ideoille. Olen ollut enemmän läsnä tässä hetkessä kuin koskaan ennen — ilman että olen joutunut sitä erikseen harjoittelemaan.

Olen ollut myös kivempi ja kärsivällisempi puoliso ja äiti kuin ennen — ja vaikka vieläkin saatan väsyneenä menettää totaalisesti malttini, rauhoitun ja palaan järkiini huomattavan nopeasti.

Tietyssä mielessä koen palanneeni jälleen pikkulapseksi, joka elää hetkessä, pitää omaa rakastettavuuttaan ja onnellisuuttaan itsestäänselvyytenä, antaa tunteiden virrata lävitseen ilman että jää niihin jumiin ja tekee asioita koska ne ovat kiinnostavia, hauskoja tai koska hän haluaa nähdä voiko ne tehdä.

Jos hyvä henki toteuttaisi yhden toiveeni…

Toivoisin, että ainakin kaikki suomalaiset — mieluiten kaikki maailman ihmiset — näkisivät totuuden inhmillisestä kokemuksesta ja itsestään. Miksi? Koska jokainen ihmiselämä on ainutkertainen ja niin älyttömän lyhyt.

Juttelin tänään kaverini Lauran kanssa, joka koki vastaavan valaistumisen viime kesänä.

Mietimme sitä, miten hirvittävän väärin on, että niin moni ihminen pistää kaiken energiansa itsensä kehittämiseen ja etsimiseen, koska luulee että hänen ajattelussaan tai ajatuksissaan on jotain vikaa — tai vielä pahempaa, että hänessä itsessään ihmisenä on jotain vikaa. Niinpä hän kulkee elämänsä halki nenä omassa navassa, etsien ratkaisua ongelmaan, jota ei oikeasti ole ja löytäen itsestään jatkuvasti lisää korjattavaa — vaikka on oikeasti ehjä.

Samalla hän missaa kaiken sen hyvän ja hienon, mitä hänen elämässään on — menettää mahdollisuuden kokea elämän ihmeellisyyden ja ihanuuden, seurata omaa inspiraatiotaan, luoda jotain uutta. Kohdata ja koskettaa. Rakastaa täysin sydämin. Elää tässä ja nyt.

Elämä on lahja, ota se vastaan

Tuntuuko sinusta elämä raskaalta, vaikealta, pelottavalta tai epäreilulta? Epäiletkö salaa että sinussa on jotain vikaa? Yritätkö epätoivon vimmalla kehittää itseäsi ajatellen, ettet voi elää täyttä elämää tai toteuttaa itseäsi, ennen kuin olet ”valmis”?

Uskotko, että ”sitkun” olet tehnyt X:n ja saavuttanut Y:n olet onnellinen — tai ainakin onnellisempi kuin mitä voit olla tänään? Tai ettet voi antaa itsesi rakastaa toista ellei tämä täytä rakkauden salaisen sääntökirjasi vaatimuksia?

Ei hätää! Olet vain joutunut jossain vaiheessa elämääsi — ehkä jo lapsena — typerän mutta yleisen väärinkäsityksen valtaan. Onneksi siitä voi päästä eroon — joskus yhdessä silmänräpäyksessä.

Tässä on eräitä kirjoituksiani ja videoitani, jotka voivat auttaa sinut kevyemmältä ja kiinnostavammalta tuntuvan elämän alkuun:

Tunnin mittainen VIP-webinaari eli nettiluento, jossa kerron kolmesta prinsiipistä — mitä ne ovat ja miten ne luovat inhimillisen kokemuksen.

Kärsitkö vaarallisesta väärinkäsityksestä?

Tunteet ovat aina totta, ajatukset eivät

Kuinka kokea täydellistä onnea jo tänään?

Miksi itsensä kehittäminen on turhaa ja typerää

Miksi ajatusten ja tunteiden analysointi on täysin järjetöntä

Mitä pelko on ja miksei ole oikeasti mitään pelättävää

Sääli on sairautta eli miksi ihmiset eivät mene henkisesti rikki

Miten self help ja terapia tuhoavat maailmaa (lue myös kommenttiketju, jos haluat saada kaiken irti)


Jos haluat ymmärtää syvemmin inhimillistä kokemusta, tsekkaa Aidon elämän kolme prinsiippiä -virtuaalikurssi — tai jos olet valmentaja tai haluat sellaiseksi, tsekkaa Kolme prinsiippiä valmentajille -virtuaalikurssi.

Jos sen lisäksi haluat keventää kehoasi tai arkeasi tai haluat kuulla henkilökohtaisempia kuulumisiani, tutustu kutri.net:in VIP-jäsenyyteen.

Kuinka yksi oivallus voi muuttaa elämän

kukkiakiitos

Ihana ystäväni Laura halusi jakaa kanssanne kokemuksensa siitä, mitä tapahtuu, kun yhtäkkiä oivaltaa kuinka inhimillinen kokemus syntyy, tai hänen sanoin, että ”ajatus on vain ajatus”.


Puoli vuotta sitten olin Katrin valmennuksessa ja sain oivalluksen, joka muutti elämäni kertaheitolla. Olen siitä lähtien samanaikaisesti sekä halunnut kirjoittaa kokemuksestani, että jättää kirjoittamatta. Kokemukseni myötä nimittäin sain päätökseen kaikenlaisen etsimisen ja itseni ”kehittämisen*. Otin oivallukseni eräänlaisena menolippuna vapauteen, enkä ole ollut sen koommin kiinnostunut palaamaan aiheen pariin. Olen kuitenkin Katrille niin syvästi kiitollinen kokemuksestani, että haluan nyt jakaa sen.

Ensinnäkin olin ennen koukussa monenlaiseen self helpiin — vaikken sitä silloin tiedostanutkaan. Kaikki johtui siitä että koin olevani jollain tapaa vajaa ja viallinen, jopa kelpaamaton. Kuvittelin, että jos kehittäisin itseäni henkisesti (tai fyysisesti), niin jonain kauniina päivänä ongelmani ratkeaisivat.

Ajattelin, että minun tulisi pyrkiä olemaan onnellisempi, viisaampi ja kasvaa ihmisenä. Luin kirjoja, kävin kursseilla, meditoin, manifestoin ja yritin niin kovasti selvittää ajatukseni edetäkseni ”omalla henkisellä polullani”. Mutta mitä enemmän yritin omia ajatuksiani analysoida (opettelin jopa erilaisia tekniikoita, joiden tarkoituksena oli muuttaa ajatuksia — järjetöntä näin jälkikäteen ajateltuna) tai mitä suuremmalla vimmalla pyrin elämäni tarkoitusta selvittämään, sen syvemmälle suohon upposin. En vain nähnyt sitä itse.

Mikään ei nimittäin täysin vapauttanut minua niistä ajatuksista, joista halusin päästä eroon. Harjoitinpa opettelemiani tekniikoita kuinka paljon tahansa, niin samat häiritsevät ajatukset pyörivät päässäni. Meinasin seota.

Kunnes siis yhtäkkiä Katrin avustuksella oivalsin, ettei sillä ole mitään väliä, koska ajatus on vain ajatus.

Ajatus on vain ajatus!

Bling!

Kuinka elämäni oivallukseni jälkeen muuttui? Lopetin saman tien kaiken sellaisen toiminnan, jonka olin aikaisemmin kuvitellut ”kehittävän minua ihmisenä”. Toisin sanoen — ja Katria lainatakseni — lopetin oman napani kaivelun. Tästä syystä minulle jäi paljon aikaa myös käytännön tasolla. Kun ei koe tarpeelliseksi ratkoa omia ajatuksiaan tai ”ongelmiaan”, voi vaikka elää. Kun huomio ei enää ole omassa navassa, sen voi kohdistaa ympärilleen, elämään ja sen ihmeellisyyteen. Voi matkustaa, maalata, tavata ystäviä, lukea, tanssia ja kirjoittaa. Voi rakastua ja rakastaa!

Aikaisemmin pohdin loputtomiin sitä, mitä muut ihmiset minusta ajattelivat. Tai millaisia ajatuksia minulle seuraisi tekemistäni tai tekemättä jättämistäni asioista. Pelkäsin siis omia ajatuksiani!

Nyt oivallukseni jälkeen olen huomannut, että ihmiset usein

• kuvittelevat, että kärsimyksestä voisi jotenkin päästä eroon. He ajattelevat, että jos heistä tulee parempia / viisaampia / ehjempiä, niin kipu loppuu. He pelkäävät kipua ja negatiivisia ajatuksiaan, koska kuvittelevat, että niissä on jotain väärää. Mutta elämään kuuluu myös kärsimys. Sometimes shit hits the fan! Ei siinä sen kummempaa.

• ajattelevat, että henkisesti kasvanut ihminen on tietynlainen ja siitä syystä he kokevat olevansa jotenkin vääränlaisia. Mitä epätäydellisemmäksi he itsensä kokevat, sitä kiivaammin he usein yrittävät olla toisenlaisia. Mutta ihminen ei voi taistella omaa itseään vastaan, sillä se taistelu ei lopu koskaan.

• ottavat ajatuksensa liian vakavasti. Kuinka monta vuotta jotain huonoa kokemusta pitää vatvoa? Oikeasti? Ajatus ei ole yhtä kuin totuus, mutta jatkuvalla vääntämisellä kyllä voi ajaa itsensä hulluuden partaalle niin halutessaan.

Olen itse nyt myös sitä mieltä että

• kaiken sen ajan, jonka vatvoo omia ajatuksiaan, voi käyttää elämiseen. Voi tehdä niitä asioita, joista aidosti nauttii. Toisin sanoen itsensäkehittäminen ja self help — niin tragikoomista kuin se onkin — on helposti pois itse elämiseltä!

• self help ja kaikki itsensäkehittämisjutut edustavat usein sitku-elämää parhaimmillaan. Sitku nämä asiat eivät enää vaivaa. Sitku olen läpikäynyt tämän. Sitku olen henkisesti kypsä. Sitku olen oppinut ajattelemaan positiivisesti. Sitku osaan hallita elämääni. Heh.

• mitä enemmän elämänsä tarkoitusta ja itseään etsii, sitä kauemmas ajautuu.

• kaikilla ihmisillä on ns. issueita. Ne tekevät ihmisestä kauniin sekä rakastettavan ja elämästä mielenkiintoista. On harhaa ajatella, että ”ongelmat” lopullisesti katoaisivat. Mutta mitä enemmän yrittää kieltää tai korjata itseään, sitä varmemmin menee metsään.

Mutta olihan siitä etsimisestä minullekin jotain hyötyä. Löysin Katrin. Ja nyt voin vain olla ja nauttia siitä, kuinka helppoa ja ihanaa elämä on.


Kiitos Laura! On ollut ilo seurata sivusta, miten tämä oivallus on näkynyt elämässäsi! 

Oma kokemukseni elämästä on muuttunut vuosi sitten helmikuussa saamani oivalluksen myötä vähintään yhtä paljon kuin Lauralla. Kun energiaa ei mene turhaan itsensä, ajatustensa ja tunteidensa analysointiin ja korjaamiseen, mieleen juolahtaa kaikenlaisia uusia ideoita, kuten auttaa koko Suomea saamaan saman oivalluksen.

biitsihymy

Haluaisitko sinä oivaltaa miten inhimillinen kokemus syntyy?

Olen tätä kirjoittaessani ihan viimeisilläni raskaana — itse asiassa jo vähän yliajalla — enkä siksi juuri nyt tee henkilökohtaisia valmennuksia. 

Täältä löydät Kutri.net:in blogiin kirjoittamiani kirjoituksia oivallustemme takana olevasta kolmesta prinsiipistä. Kolmeprinsiippia.fi -sivustolle olen laittanut mm. englanninkielisiä linkkejä aiheesta sekä webinaarin, jossa esittelen kolme prinsiippiä.

Jos haluat tosissasi syventää ymmärrystäsi inhimillisestä kokemuksesta, tutustu Aidon elämän kolme prinsiippiä -virtuaalikurssiin.

Jos haluat sen lisäksi keventää kehoasi, arkeasi ja ylipäätään elämääsi, tsekkaa myös Kutri.net:in VIP-jäsenyys, johon sisältyy Aidon elämän kolme prinsiippiä -virtuaalikurssi.

Korjaatko ehjää?

rikki2

Alkuperäinen kuva: Sxc.hu

Uskotko että sinun pitäisi ”kehittää” tai ”korjata” itseäsi? Luuletko että se onnistuu analysoimalla ajatuksiasi ja tunteitasi tai tutkimalla vanhoja traumojasi ja salattuja pelkojasi? Mistä tiedät ettet haaskaat aikaasi yrittämällä korjata kaikille ihmisille yhteisiä ominaisuuksia?

Kuuntelin eilen kauppamatkalla ”Amerikan Jutta GustafsberginJillian Michaelsin podcastia, jossa hän yritti auttaa tuottajaansa pääsemään yli ”sitten kun” -ajattelusta. Jillianin käskytti naista hyvää tarkoittaen: ”Sun pitää miettiä miksi sä teet niin! Sun pitää kohdata sun traumat ja ratkaista ne.”

Minun oli pakko lopettaa podcastin kuunteleminen kesken, etten olisi alkanut huutaa ääneen keskellä kauppaa: ”Ei sen sitkuilu johdu mistään lapsuuden traumoista vaan optimismivääristymästä, aaargh!

Viimeisen vuoden aikana olen kuunnellut toistakymmentä äänikirjaa uusimmista ihmismieltä käsittelevistä tutkimuksista (ks. lista lopusta) ja lukenut lukemattomia artikkeleja ja tutkimuksia aiheesta. Mitä enemmän olen aiheeseen perehtynyt, sitä selvemmäksi on käynyt, miten totaalisen pihalla olemme siitä, miksi oikeasti ajattelemme ja toimimme niin kuin ajattelemme ja toimimme.

Olen tullut siihen tulokseen, että Freud ja kumppanit olivat pahinta, mitä henkiselle hyvinvoinnillemme on tapahtunut. Miksi? Koska tarkkailtuaan ihmisiä ja kuunneltuaan heidän mutu-pohjaista omien ajatusten analysointiaan he vetivät täysin väärän johtopäätöksen, että huonot tunteet kertovat jostain salatusta ongelmasta ja että voisimme yksilön ajatuksia ja tunteita analysoimalla tietää miksi hän toimii niin kuin toimii.

Jos modernin psykologian esi-isillä olisi ollut käytössään samat aivoskannerit, verikokeet ja muut laitteet sekä uusimmat tutkimustiedot ihmisten käytöksestä kuin nykyajan neuropsykologeilla, tällaista väärinkäsitystä ei olisi syntynyt.

No, ei ollut. Ja niinpä seuraavina vuosikymmeninä uudet terapeutit ja terapiasuuntaukset lähtivät liikkeelle samasta väärästä lähtöolettamuksesta, johdattaen miljoonia ihmisiä täysin turhaan itsetutkiskeluun ja tuhoon tuomittuihin yrityksiin korjata, ohjailla tai muuttaa tunteitaan.

Oikea ongelma vai optimismivääristymä

Jillianin Michaelsin tuottaja oli lykännyt kavereiden kutsumista kyläänsä, koska kuvitteli että joskus tulevaisuudessa hänellä olisi iso ja hieno koti, jossa hän voisi kestittää kavereita kunnolla. Mielikuvan rinnalla ajatus illallisten järjestämisessä hänen pienessä kodissaan kalpeni niin pahasti, ettei se tuntunut vaivan arvoiselta.

Jillian oli siinä oikeassa, että on hölmöä jättää tekemättä asioita nyt vain siksi, että kuvittelee voivansa tehdä ne jotenkin paremmin tulevaisuudessa. Hän meni kuitenkin ihan täysin metsään siinä, miksi me teemme niin.

Tutkiessaan muistia neurotieteilijä Tali Sharot kolleegoineen törmäsi outoon ilmiöön: kuvitellessaan arkisia tulevia tapahtumia tutkittavat kuvittelivat ne paljon onnistuneemmaksi ja hohdokkaammiksi kuin mitä heidän jo kokemansa menneet tapahtumat olivat.

Siinä missä jonkun tutkittavan edellinen kampaajakäynti oli ollut pettymys, tulevaisuuden kampaajalla käynti oli aivan uskomaton menestys ja päättyi juhlavasti leikattujen hiusten lahjoittamiseen syöpäsairaiden peruukkisäätiölle.

Ero jo koettujen ja tulevaisuuteen kuviteltujen tapahtumien välillä oli niin huomattava, että se herätti tutkijoiden mielenkiinnon. Alettuaan tutkia aihetta lisää tutkijat havaitsivat ilmiön olevan yleisinhimillinen ja nimesivät sen ”optimismivääristymäksi”.

Optimismivääristymän ansiosta näemme tulevaisuuden aina ruusuisempana kuin sen voisi nykytilanteen perusteella olettaa olevan. Tutkijat ovat tulleet siihen tulokseen, että vääristymä on ihmisaivoihin sisäänrakennettu ominaisuus, jonka tarkoituksena on pitää ihmiset hengissä vaikeinakin aikoina. Ainoastaan vaikeasti lievästi masentuneilla ei ole havaittavissa optimismivääristymää, kun taas vaikeasti masentuneita vaivaa pessimismivääristymä.

Tässä TED-puheessa Tali Sharot kertoo lisää ilmiöstä.

Kuvitellaan, että Jillianin tuottaja otti vakavasti fitness-gurun neuvot ja lähti etsimään henkilökohtaisesta historiastaan syytä omaan käytökseensä. Toinen ihmismielen sisäänrakennetuista ominaisuuksista on uskomaton kyky löytää toistuvia kuvioita ja syy ja seuraus -suhteita sielläkin, missä niitä ei ole.

Niinpä tuottaja olisi ihan varmasti voinut keksiä vaikka mitä hienoja selityksiä sitkuilulleen: traumaattinen isä-suhde, huono itsetunto, menestyksen pelko. Sen jälkeen hän olisi voinut käyttää paljon aikaa ja rahaa keksimiensä traumojen korjaamiseksi. Samalla hän olisi voinut käyttää traumaansa tekosyynä lykätä kavereiden kutsumista kylään: ”Mä kutsun ne kylään sitten kun olen korjannut tämän trauman.”

Kun tosiasiassa hänen ainoa ”ongelmansa” oli se, ettei hän tajunnut miten hänen mielensä vedätti häntä, vaan otti ajatuksensa vakavasti.

Optimismivääristymä on vain yksi lukemattomista sisäänrakennetuista vääristymistä ja nyrkkisäännöistä, joita tiedostamattomat ajatusprosessisi käyttävät maailman hahmottamiseen. Sen lisäksi tutkijat löytävät jatkuvasti lisää erilaisia tapoja, joilla fyysinen ympäristömme vaikuttaa ajatteluumme ja toimintaamm.

Tässä on 1 h 10 minuuttinen versio VIP-jäsenille tekemästäni Miten mielesi huijaa sinua -webinaarista, jossa käyn läpi eräitä tyypillisiä ja mielenkiintoisia esimerkkejä siitä, miten emme voi luottaa omaan ajatteluumme. Jos olet VIP-jäsen, katso täysikokoinen ja -mittainen webinaari täällä.

Mieti uudestaan irrationaaliselta tuntuvia ajatuksiasi ja toimintaasi, joiden oletat johtuvan jostain lapsuuden traumasta tai opitusta mallista. Mistä tiedät, ettei se oikeasti johdu jostain yleisinhimillisestä ajatusvääristymästä?

Kiinnostavia kirjoja, jotka kertovat tiedostamattomista ajatusprosesseistamme

(Kirjat ovat mieleen juolahtaneessa järjestyksessä…)

Tali Sharot: Optimisim Bias

Carol Tavris, Elliot Aronson: Mistakes were made but not by me

Charles Duhigg: The Power of Habit

Leonard Mlodinow: Subliminal

Daniel Gilbert: Stumbling on Happiness

Christopher Chabris, Daniel Simons: Invisible Gorilla

Johan Lehrer: Imagine

John Medina: Brain Rules

Kerry Patterson et al: Change Anything

Daniel Kahneman: Thinking, Fast and Slow

Kelly McGonigal: The Willpower Instinct

Dan Ariely: Predictably Irrational

Malcolm Gladwell: Blink

Nate Silver: The Signal and the Noise 


Haluatko oivaltaa miten inhimillinen kokemus syntyy ja nähdä miten kevyttä, helppoa ja yksinkertaista elämä voi olla — olosuhteista riippumatta? Tsekkaa Aidon elämän kolme prinsiippiä -virtuaalikurssi.

Jos haluat keventää mieltä, kroppaa ja arkea, tsekkaa Kutri.net:in VIP-jäsenyys.

Tunteet ovat aina totta, ajatukset eivät

Alkuperäinen kuva: Sxc.hu

Oletko koskaan miettinyt ovatko tietyt tunteesi aitoja? Esimerkiksi mistä tiedät rakastatko jotakuta aidosti? Onko sinua ihmetyttänyt — tai jopa ärsyttänyt — se, kun joskus sanon ”se  on vain ajatus”?

Aidon elämän kolme prinsiippiä kurssin toista videota tehdessäni tulin täsmentäneeksi ajatuksen ja tunteen todenperäisyyseron niin hyvin, että haluan jakaa tämän erottelun täälläkin.

Tunteet ovat aina totta. Tunne on henkilökohtainen kokemuksesi, jota kukaan ei voi kiistää.

Jokaisen tunteen takana on aina ajatus — ja vastaavasti jokaista ajatusta seuraa jokin tunnetila. Joskus tunne voi olla niin neutraali, ettei se oikeastaan tunnu tunteelta. ”Tunnet vain ajattelusi” tarkoittaa nimenomaan sitä, että ainoa asia, joka suoraan aiheuttaa sinussa tunteen on ajatus.

  • Sillä hetkellä kun ajattelet ”olen vihainen”, koet vihaa — ja olet vihainen.
  • Sillä hetkellä kun ajattelet ”rakastan tätä ihmistä”, koet rakkautta — ja olet rakastunut.
  • Sillä hetkellä kun ajattelet ”olen niin onnellinen”, koet onnea — ja olet onnellinen.

Huomaa, että ajatus ”haluan olla onnellinen” herättää täysin erilaisen tunnetilan kuin ajatus ”olen onnellinen”.

Affirmaationa eli vahvistuslausekkeena toisteltu ”olen onnellinen” johon et ihan vielä itse usko herättää sekin erilaisen tunnetilan kuin spontaanisti mieleen juolahtanut ”olen onnellinen”.

Mikä aiheuttaa ajatuksen on sitten ihan eri asia. Vaikka tunne on totta, siihen liittyvillä ajatuksilla ei ole välttämättä mitään tekemistä todellisuuden kanssa.

Kaikkein pahiten menemme metsään silloin, kun lähdemme selittämään mielessämme miksi tunnemme mitä tunnemme. Seuraava ajatuksesi — ja sitä kautta tunteesi — riippuu lukemattomista eri muuttujista ja siitä, miten tiedostamaton mielesi ne prosessoi.

Joidenkin tutkijoiden mukaan olemme tietoisia korkeintaan 5 % ajattelustamme — ainakin 95 % ajattelustamme on siis täysin tiedostamatonta. Toisaalta aistimme lähettävät meille joka sekunti 11 000 000 bittiä informaatiota — kyllä miljoonaa bittiä — kun tietoinen mielemme kykenee käsittelemään vain 16-50 bittiä informaatiota sekunnissa. (Lähde: Leonard Mlodinow: Subliminal).

Netistä löytyy vieläkin dramaattisempia väitteitä tietoisen ja tiedostamattoman välisistä eroista kuten 2 mb/s vs. 400 000 000 mb/s.

Toisin sanoen siinä ajassa missä tietoinen mielesi käsittelee yhden bitin tietoa, tiedostamaton mielesi prosessoi 220 000–687 500 kertaa enemmän tietoa!

Tuoreimmat psykologiset tutkimukset ihmismielestä ja nyrkkisäännöistä, joilla se vetää johtopäätöksiä osoittavat kiistatta, että olemme ihan pihalla siitä, miksi ajattelemme mitä ajattelemme (ks. hyviä kirjoja aiheesta jutun lopussa).

Aina kun lähdet selittämään miksi ajattelet ja tunnet mitä tunnet, menet arvailun puolelle.

Jos koet olevasi vihainen koska kotonasi on sotkuista, olet kyllä vihainen. Voi kuitenkin olla, että koit ärtyisyyttä vasta kun tulit tietoiseksi PMS:n ja verensokerin laskun luomasta jännitystilasta kehossasi, tulkitsit sen ärtyisyydeksi (”olen ärtynyt…”) ja selitit sen ensimmäiseksi mieleen juolahtaneella syyllä (”koska täällä on niin sotkuista”).

Yksi merkki siitä, että keksimäsi syy ei ole todellinen syy tunnetilaasi on se, että sama asia ei herätä sinussa koko ajan vastaavaa tunnetilaa.

Jos esimerkiksi ahdistuksesi  johtuisi kotisi pienestä koosta tai työpaikastasi, silloin sinun pitäisi olla ahdistunut vähintään koko sen ajan kun olet kodissasi tai työpaikassasi. Tämä ei käytännössä koskaan ole totta, vaan kun ajatuksesi on jossain muualla kuin kodissasi tai työpaikassasi, koet hyvää oloa. Vastaavasti saatat hyvällä tuulella ollessasi ajatella positiivisesti asiasta, joka huonolla tuulella ottaa päähän.

Mikä huvittavinta — yleensä ne ajatukset, jotka herättävät meissä kaikkein ahdistavampia tuntemuksia käsittelevät asioita ja tilanteita, joita ei ole koskaan edes tapahtunut. 

Saatamme esimerkiksi märehtiä mennyttä tapahtumaa ja ajatella ”jos vain olisin toiminut toisin” ja kokea syyllisyyttä ja häpeää. No, et toiminut toisin, koska et silloin tiennyt mitä nyt tiedät.

Tai vielä useammin satutamme itseämme kuvittelemalla järkyttäviä tulevaisuuden kauhuskenaarioita: ”jos menetän työpaikkani, joudun asumaan kadulle, jossa minut raiskataan ja murhataan” — vaikka kukaan meistä ei voi varmuudella tietää mitä tulevaisuus tuo tullessaan.

Eli sillä hetkellä kun koet tuntevasi tietyn tunnetilan, tunnet kyseisen tunnetilan. Siksi on turhaa esimerkiksi kiistää omat vihan, pelon tai ahdistuksen tunteensa. Paljon tärkeämpää on huomata, että ajatukset tunteiden takana eivät välttämättä perustu todellisuuteen tai faktoihin, vaan voivat olla pelkkää spekulaatiota tai suoranaisia väärinkäsityksiä.

Hyviä kirjoja siitä, miten vähän ymmärrämme omaa ajatteluamme: Subliminal, Thinking Fast and slow, Mistakes were made but not by me, Invisible Gorilla, Optimisim Bias ja Willpower Instinct

Haluatko oppia lisää siitä, miten tunnemme ajattelumme? Liity Aidon elämän kolme prinsiippiä -virtuaalikurssille. Ensimmäiset kurssilaiset kertovat saaneensa jo ensimmäisestä videosta uusia ajatuksia ja nyt  myös toinen luento on netissä!

(Kutri.net:in VIP-jäsenet, tsekatkaa oma liittymisetunne täällä.) 

Opi kolme prinsiippiä! Uusi kurssi!

Alkuperäinen kuva: Sxc.hu

Yleisin kysymys jonka olen saanut viime aikoina eri tahoilta on ”Kuinka voin oppia lisää kolmesta prinsiipistä?” Netti on pullollaan hyviä englanninkielisiä videoita ja muita lähteitä aiheeseen, mutta koska kukaan muu ei tiettävästi opeta kolmea prinsiippiä suomeksi kuin minä, viime aikoihin asti kaikki suomenkielinen materiaali aiheesta on ollut minun tuottamaani.

Loppukesästä loin Kolme prinsiippiä virtuaalikurssin valmentajille, ohjaajille, terapeuteille ja muille ihmisiä ammatikseen auttaville. Kurssi valmistui muutama viikko sitten ja kurssilaisilta saatu palaute on ollut todella positiivista. Elämä on alkanut tuntua kevyemmältä ja helpommalta, turha hermoilu, stressaaminen ja pingottaminen on vähentynyt dramaattisesti samalla kun mielenrauha ja levollisuus on lisääntynyt.

Parhaana palautteena olen pitänyt sitä, että muutama kurssille ensisijaisesti uteliaisuudesta osallistunut kertoi nyt innostuneensa kokeilemaan valmentamista, vaikka vielä kesällä oli pitänyt sitä mahdottomana ajatuksena! Jee! Unelmanani onkin saada Suomeen kolmen prinsiipin pohjalta valmentavien valmentajien verkosto, joka voisi yhdessä syventää ymmärrystään ja levittää tietoa kolmesta prinsiipistä suomalaisille.

Oma raskauteni alkaa olla siinä vaiheessa, että tammikuun loppuun laskettu synnytys ja sitä seuraava lapsivuodeaika alkaa jo mietityttää. Samaan aikaan haluaisin opettaa kolmesta prinsiipistä kiinnostuneita ihmisiä oivaltamaan prinsiipit kunnolla. Lopulta mieleeni juolahti ilmiselvä ratkaisu — virtuaalikurssi, jonka työnimenä oli ensin ”kolme prinsiippiä kansantajuisesti” tai ”kolme prinsiippiä kansantajuisesti”.

Ennen valmentajille suunnatun kurssin luomista mietin miten hyvin kolmen prinsiipin opit voi oivaltaa ilman että joku opettaa ne henkilökohtaisesti ja tekee niistä juuri minulle relevantteja ja konkreettisia. Kokemus valmentajien kanssa kuitenkin osoitti että prinsiippien ajatus välittyy hyvin myös videoluentojen kautta. 

Niinpä haluan nyt esitellä Aidon elämän kolme prinsiippiä virtuaalikurssin. Kurssi alkoi tänään — eli ensimmäinen kurssiluento, joka on pituudeltaan 1 h 24 minuuttia, on nyt netissä.

Tällä 16 minuuttia pitkällä videolla kerron lisää kurssista.

Virtuaalikurssin ideana on siis se, että seuraavan kahdeksan viikon ajan — tästä vuoden viimeiseen päivään asti — julkaisen kerran viikossa 60-90 minuuttia pitkän videoluennon, jossa käsittelen kolmea prinsiippiä eri näkökulmasta.

Kaikki videot jäävät nettiin ja katseluoikeus niihin säilyy ainakin kolmeprinsiippia.fi-sivuston eliniäksi — ja tavoitteenani on että sivusto pysyisi pystyssä ainakin sen 10 vuotta mitä Kutri.net on ollut olemassa.

Kurssi sisältyy bonuksena Kolme prinsiippiä valmentajille -kurssin (ent. Kolme prinsiippiä virtuaalikurssi) hintaan. Jos olet jo kyseisellä kurssilla, löydät jo netissä olevan ensimmäisen ja myöhemmin ilmestyvät kurssivideot täältä.

Kutri.net:in VIP-jäsenet saavat kurssin marras-joulukuussa puoleen hintaan ja julkaisen kurssin ilmaiseksi Kutri.net:in VIP-sivuilla äitiyslomani aikana tammi-helmikuussa.

Muille kuin kolme prinsiippiä valmentajille -kurssilaisille ja VIP-jäsenille kurssin hinta on huikeat 49,20 € — eli vain 6,15 € luento! :-).

Lue täältä lisää Aidon elämän kolme prinsiippiä -kurssin sisällöistä ja sille osallistumisesta.

VIP-jäsenet voivat lukea täältä lisää kurssille osallistumisesta VIP-jäsenenä.

Miten äitini rakkauden voima kosketti Jari Sarasvuota

Alkuperäinen kuva: sxc.hu

Perjantai-iltana kännykkäni soi. Soittaja oli henkilö, joka oli käynyt alkukesästä kokemassa ”tilan, jossa voi tapahtua ihmeitä” — transformatiivisen valmennustapaamisen. Olin kutsunut hänet luokseni osana Stressitön Suomi 2022 -hankettani.

Hän kysyi voisiko kertoa kokemuksestaan kohta alkavassa Heikki ja Mikko Show’ssa.

Sanoin että totta kai, jos se tuntuisi siinä hetkessä hyvältä. Sehän on hänen oma kokemuksensa ja hän saa tehdä sillä mitä itse haluaa.

Puoli tuntia myöhemmin katsoin kuinka Jari Sarasvuo kuvasi valmennuskokemustaan kanssani Mikko Leppilammelle ja Heikki Paasoselle.

Jari aloitti tarinansa kertomalla miten tyrmistynyt hän oli siitä, että kehtasin ottaa häneen yhteyttä olettaen olevani hänen tasollaan (tai ehkä jopa yläpuolellaan) ja tarjota ”lahjana” tapaamista kanssani.

Koska hän kuitenkin omien sanojensa mukaan käyttää eri terapeutteja ja valmentajia työnohjaukseen, hän päätti tulla katsomaan mistä oikein oli kyse.

Kehuttuaan koulutustani hän kuvasi valmennustapaamistamme seuraavasti:

”Hänen metodinsa oli hämmästyttävä. Idis oli siis se, ettei hän sanonut mitään. Hän tapitti minua.

Siis sanoi että ’tää toimii sillä tavalla, että kerrot mitä sulla on mielessäs niin kauan kuin sulla on asiaa.’

Mä sanoin että mulla voi olla asiaa kolmetoista tuntia putkeen ilman pissataukoja.

’No pysytään neljässäkymmenessäviidessä minuutissa.’

Sit mä kerroin.

Jonka jälkeen hän purskahti nauramaan ja kyynelehti. Ja se oli fantastinen kokemus.

Mä koin että joku ymmärsi mua ja… Tän voi joku ulkopuolinen katsoja ajatella että jaa-a… Mä lähdin sieltä ulos tyynempänä, valppaampana, iloisempana. Lähempänä itseäni.”

Hehee!

Luulen että aika moni valmennuksessani viime kuukausina käynyt voi jollain lailla samaistua tähän kuvaukseen. Kuten kaikki valmennuksessani käyneet tietävät, saatan purskahtaa yllättävässä kohdassa syvältä sydämestä kumpuavaan nauruun ja joskus saatan liikuttua inhimillisen kokemuksen hienoudesta.

Totta kai 90 minuuttiin mahtuu muutakin kuin tujiottamista, naurua ja kyynelehtimistä. Puhun kaikkien valmennustapaamisten aikana myös kolmesta prinsiipistä ja siitä, miten ne näkyvät valmennettavan juuri kertomassa tarinassa.

Miten minusta tuli äitini

Enoni, joka oli katsonut haastattelun netistä (ks. n. 17,5 minuutin kohdalta) soitti seuraavana päivänä kommentoidakseen sitä. Pian keskustelumme kääntyi siihen, mikä merkitys oman äitini esimerkillä on minuun valmentajana.

Äitini Kirsti Manninen on yksi aidosti sydämellisimmistä ja rakastavimmista ihmisistä joita tiedän. Mitä paremmin ymmärrän inhimillistä kokemusta ja sen syntyä, sitä enemmän arvostan ja ymmärrän omaa äitiäni.

Hän on syystä tai toisesta tajunnut inhimillisen kokemuksen luonteen aikoja sitten.

Hän näkee lähtökohtaisesti ihmiset hyvinä, ehjinä ja rakastettavina ja pystyy kokemaan rakkautta sellaisiakin ihmisiä kohtaan, joita muut eivät tahdo millään ymmärtää, jaksaa tai edes sietää.

Hän suhtautuu yhtä tasaveroisesti kaikkiin ihmisiin: niin koko elämänsä kovaa työtä tehneisiin mummoihin kuin tämän maan korkeimpiin johtohenkilöihin, juuri lukemaan oppineisiin alakoululaisiin kuin pitkän uran tehneisiin menestyskirjailijoihin.

Hän ei anna juurikaan painoarvoa kurjia tunteita herättäville ajatuksille.

Hän on opettanut minut luottamaan sisäiseen viisauteeni — ainakin kirjoittamisen ja luovan ongelmanratkaisun suhteen.

Hän uskoo kaitselmukseen eikä yritä liikaa kontrolloida asioita etukäteen.

Tietenkin hän menee välillä mukaan alhaisen mielentilan ajatteluun, mutta mielentilan noustua hän ei tee enää jälkikäteen ongelmaa kurjista tunteistaan.

Yksi valmentajakoulutuksessani eniten painotetuista asioista on muiden palveleminen.

En tiedä ketään niin palvelualtista ihmistä kuin äitini. Muistan joskus nuorempana ihmetelleeni miten hän saattoi jättää juuri ennen kirjan deadlinea kirjoittamisen kesken lähteäkseen roudaamaan vanhaa naapurin mummoa terveyskeskukseen. Hän totesi vain ettei voinut jättää vanhaa naista pulaan ja että ”Jumala maksaa toiselta momentilta”. Niin kuin on usein maksanutkin.

Äitini osaa nauraa vastoinkäymisille ja uskoo että ”kaikki järjestyy” ja ”ei tämä nyt niin vakavaa ole”. Siksi monet soittavat tai tulevat tapaamaan häntä kokiessaan olevansa ahdistuneita tai mahdottoman tilanteen edessä.

Äitini uskoo muiden ihmisten kykyyn toteuttaa unelmiaan usein ennen kuin nämä uskovat siihen itse.

Äitini tavassa olla läsnä toiselle hädän hetkellä on jotain todella lohduttavaa ja rauhoittavaa. Tämä näkyy mm. siinä, että kauheimmankin koliikin vallassa kitisevä vauva hiljenee yleensä alle minuutissa päästessään äitini lämpimään syliin.

Vaikka en ainakaan vielä ole mikään lasten tyynnytysekspertti, tajusin eilen enoni kanssa jutellessani ensimmäistä kertaa kunnolla, miten uuden ymmärrykseni myötä olen alkanut suhtautua maailmaan ja muihin ihmisiin yhtä rakastavasti, luottavaisesti ja lempeällä huumorilla kuin äitini.

Minusta tuntuu oikealta jakaa ymmärrystä inhimillisen kokemuksen synnystä muille silloinkin, kun siitä ei näytä olevan minulle mitään taloudellista hyötyä tai edes järkeä.

Näen, että totta kai tämä puoli on tullut esiin minussa vuosien mittaan aina silloin tällöin korkeassa mielentilassa ollessani, mutta vasta uuden ymmärrykseni myötä olen antanut itselleni täyden vapauden olla niin rakastava ja avulias kuin vain voin olla.

Siksi uskalsin tarjota mm. Jarille mahdollisuuden tulla kokemaan miltä tuntuu kun joku katsoo ohi ajatustesi, tunteidesi ja tekojesi ja näkee sinut täysin ehjänä, hyvänä ja rakastettavana olentona, jolla on ääretön kyky uuteen ajatteluun.

Niin minä näen ihan jokaisen ihmisen tällä planeetalla, kiitos äitini esimerkin ja Michael Neillin Supercoach Academyssa saamieni oivallusten.

Olen iloinen, että Jari tarttui tilaisuuteen ja koki sen niin poikkeukselliseksi, että oli valmis kertomaan kokemuksestaan julkisesti. Olkoon tämä taas yksi todiste siitä, että olen oikealla tiellä niin valmennuksen kuin Stressitön Suomi 2022 -hankkeen kanssa.

Lue lisää yrityksille, yhteisöille ja yksilöille tarjoamistani valmennusvaihtoehdoista katrimanninen.net:issä. 

Jos olet valmentaja ja haluat ymmärtää syvemmin mistä inhimillisessä kokemuksessa on oikeasti kyse, tsekkaa kolme prinsiippiä virtuaalikurssi.

Elämä on diaesitys, ei digivideo

Alkuperäinen kuva: Sxc.hu

Varpun uusimmat blogikirjoituksen myötä innostuin fiilistelemään taas sillä, miten koemme elämämme ajatus ajatukselta.

Ainakin minä uskoin ennen nykyistä ymmärrystäni että koen elämän ikään kuin jatkuvana digitaalivideona, jossa asiat seuraavat toisiaan suorana jatkumona. Koska oletin että ulkoiset tapahtumat määrittelevät jotenkin suoraan tunteeni, ajattelin että myös ajatukseni ja tunteeni oli looginen jatkumo, joka heijasteli kulloistakin tilannetta.

Suuri Oivallukseni oli se, että kokemukseni elämästä on pikemminkin diaesitys kuin digivideo.

Tunnen vain sen, mitä ajattelen juuri tässä hetkessä. Ajatukseni vaihtuu korkeintaan muutaman sekunnin välein uuteen.

Niinpä tilanne, jossa olen sillä hetkellä, voi pysyä puitteiltaan täysin samana, mutta kokemukseni siitä voi muuttua muutamassa minuutissa täysin toiseksi ihan vain siitä riippuen, mikä ajatus juolahtaa seuraavaksi mieleeni.

Mieti esimerkiksi itse jotain tilannetta, jossa olit yksiksesi kotona tekemättä yhtään mitään erityistä, kun mieleesi juolahti ajatus, joka herätti sinussa jonkin vähän tavallista voimakkaammalta tuntuvan tunteen — kiitollisuutta, haikeutta, vapaudentunnetta, ahdistusta.

En voi koskaan tietää mikä on seuraava ajatukseni, koska olen sokea valtaosalle seuraavan ajatuksen määrittävistä tekijöistä.

Kuuntelin juuri äänikirjana Leonard Mlodinowin kirjan Subliminal. Kirja kertoo usein havainnollistavin ja osin ällistyttävin esimerkein siitä, miten lukemattomat alitajuiset prosessit ja nyrkkisäännöt ohjaavat ajatteluamme. Tässä yhteydessä alitajunnalla ei viitata freudilaiseen alitajuntaan ja salaisiin traumoihin vaan nimenomaan kaikille ihmisille yhteiseen ajattelun logiikkaan.

Nämä tiettyjen lainalaisuuksien mukaan toimivat alitajuiset prosessit ovat kehittyneet vuosimiljoonien ja tuhansien aikana pitämään meidät hengissä. Useimmiten ne toimivat melko hyvin — mutta eivät todellakaan aina.

Suurin ongelmamme ei ole kuitenkaan se, ettemme tiedä mikä kaikki vaikuttaa seuraavan ajatuksen syntyyn vaan se, että luulemme tietävämme miksi ajattelemme mitä ajattelemme.

Pahimmillaan tämä saattaa johtaa siihen, että syyllistymme järjettömiin tekoihin vain siksi, että luulemme virheellisesti tietyn asian, ihmisen tai tilanteen olevan syypää tiettyyn ajatukseen tai tunteeseen.

Jos ajatuksiasi voisi äänittää ja sen jälkeen kuulisit mitä olet ajatellut vaikkapa viimeisen vartin aikana, ällistyisit.

Kokiessasi ajattelusi saatoit olla illuusiossa, että ajattelusi oli siisti jatkumo, jossa ajatus seurasi toista loogisesti. Tosiasiassa se, miten ajatus seuraa toistaan vaikuttaa useimmiten hyvinkin sattumanvaraiselta.

Illuusio jatkumosta ja loogisuudesta syntyy juuri siitä, että voit kokea tasan tarkkaan vain ja ainoastaan sen ajatuksen, jonka juuri nyt ajattelet.

Jos ajattelet ”ajattelen aina näin”, koet ajattelevasi aina sillä tavalla –– vaikka kuka tahansa läheisesi voisi todistaa sen puolesta, ettet todellakaan ajattele aina niin.

Tänään mieleeni juolahti mindfullnesista eli tietoisesta läsnäolosta seuraava ajatus:

Silloinkin kun kuvittelet olevasi ”tietoisesti läsnä”, koet vain ja ainoastaan ajatuksesi.

Kokiessasi harjoittavasi tietoista läsnäoloa  ajatuksesi kohdistuvat ensisijaisesti aistielämyksiisi eli siihen mitä kuulet ja näet, miltä kehosi tuntuu jne. eikä esimerkiksi muistoihin, tulevaisuudensuunnitelmiin, abstrakteihin ideoihin tai muihin ei-niin-konkreettisiin asioihin.

Subliminal-kirja teki selväksi, että se, miten kokemani aistielämykset eivät nekään ole ”puhdas” kokemus todellisuudesta — siis siinä merkityksessä että kaikki ihmiset aistisivat täsmälleen saman tilanteen samalla tavalla. Se, mitä koemme näkevämme ja kuulevamme on Mlodinowin mukaan aivojemme rakentama illuusio suuremmasta kokonaisuudesta.

Vähän niin kuin elokuvissa voidaan luoda esimerkiksi pienoismalleilla ”oikeampi” vaikutelma Apollo 13:en lentoon lähdöstä kuin miltä se alunperin näytti. (Ks. tämä uskomaton TED-puhe aiheesta.)

Niinpä kokemuksesi tästä hetkestä ei ole ollessasi ”tietoisesti läsnä” juurikaan (yhtään?) sen todempi kuin kokemus, jonka vallassa olet muistellessasi jotain vanhaa tapahtumaa tai kuvitellessasi tulevaisuuden tapahtumia. Se olisi vain erilainen.

Vaihto-oppilasvuotenani hoimme vaihtarikavereideni kanssa: ”it’s not good, it’s not bad, it’s just different.”

Mitäpä jos ns. tietoinen läsnäolo ei ole yhtään sen hienompaa tai arvokkaampaa kuin ns. omissa ajatuksissaan oleminen?

Mitäpä jos kyse on vain kahdesta erilaisesta kokemuksesta?

Toki joku voi arvostaa toisen tyyppisiä kokemuksia enemmän kuin toisia, mutta eikö tällöin ole kyse makuasiasta — ei universaalista totuudesta?

Minulla ei ole mitään definitiivisiä vastauksia näihin kysymyksiin.

Itse näen asian ainakin tässä hetkessä niin, että mikään ajatus, kokemus tai tunne ei ole itsessään hienompi tai parempi kuin toinen enkä siksi näe omalla kohdallani mitään järkeä alkaa aktiivisesti tavoitella tiettyä ajatusta tai tunnetta. Sen sijaan nautin kovasti ajatuksesta, että en tiedä mikä seuraava ajatukseni ja sitä kautta kokemukseni on.

Katso Leonard Mlodinowin 50 minuuttia pitkä ja varsin viihdyttävä luento alitajuisista prosesseistamme:

Kolme prinsiippiä valmentajille -virtuaalikurssi on nyt valmis eli kaikki 10 videoluentoa ovat nyt netissä. Pelkästään minun videoluentojeni yhteispituus on nyt yli 12 tuntia ja sen lisäksi useimpien oppituntien yhteyteen olen laittanut muita aihetta sivuavia luentoja.

Kurssi on suunnattu ensisijaisesti valmentajille, terapeuteille ja muille ihmisiä työkseen auttaville, mutta voi sopia myös sinulle, jos olet utelias näkemään ja kuulemaan miten voisi olla mahdollista kokea ”välitön valaistuminen” ilman vuosikausien meditaatioharjoituksia, kokea täyttä onnea tässä ja nyt ja nähdä itsesi ja kaikki muut täysin ehjinä, hyvinä ja rakastettavina.