Kaikkein paras maailmankuva

Oikeasti minä, opettajani, neuropsykologiaa tutkivat tiedemiehet, Wayne Dyer, Byron Katie, Eckhart Tolle, eri uskonnot, mindfulness, NLP, kognitiiviset terapiat jne. yritämme kuvata täsmälleen samaa ilmiötä, josta meillä kaikilla on elinikäinen omakohtainen kokemus: inhimillisen kokemuksen syntyä ja luonnetta.

Minä en pysty kuvittelemaan miten jotain niin suurta, moniulotteista ja syvää olisi ikinä mahdollista selittää täsmällisesti sanoin tai kaavakuvin. Varaan silti oikeuden olla väärässä.

Niinpä kukaan ei voi faktoihin perustuen väittää, että heidän mallinsa inhimillisestä kokemuksesta — ajatuksista, tunteista ja jostain suuremmasta älystä tai voimasta kaiken elämän takana — olisi täydellinen, täsmällinen ja universaalisesti ainoa oikea. Tämä ei tietenkään ole estänyt ihmisiä tekemästä niin ja jopa vaatimasta miekoin ja asein että muutkin ”ostavat” heidän käsityksensä siitä, miten maailma makaa.

Itse olen vuosien varrella uskonut kaikenlaisiin selitysmalleihin inhimillisestä kokemuksesta.

Teini-iässä pamahdin uskoon, joten silloin luterilainen käsitys jumalasta, ajatuksista, tunteista ja oikeasta ja väärästä oli minulle totta.

Vaihtarivuonna olin Itävallassa perheessä, jonka äiti oli astrologi. Häntä seurattuani aloin uskoa huuhaa-henkisempiin selityksiin maailmasta.

Näkemykseni maailmasta ja inhimillisestä kokemuksesta muuttui Kutri kuntoon -vuoden aikana biologisemmaksi, kunnes paloin loppuun vuoden 2005 jouluaatonaattona. Hetken aikaa masentavia ajatuksia ajateltuani hurahdin ihan kybällä self help -maailmaan ja jonkin aikaa siellä pyörittyäni aloin uskoa enkeleihin, manifestointiin yms. selityksiin siitä, miten luomme kokemuksemme tässä maailmassa.

Vasta 2011 keväällä ajatteluni alkoi taas muuttua, kun seuraamani Michael Neill alkoi lanseerata kolmen prinsiipin mallia radio-ohjelmassaan ja ryhmävalmennuspuheluissaan. Lopullinen haksahdus kolmen prinsiipin malliin tapahtui helmikuussa 2012, kun näin kristallinkirkkaasti, miten vain ja ainoastaan omat ajatuksemme luovat tunteemme ja kokemuksemme maailmasta.

Pidän mahdollisena, että sitä mukaa kun ymmärrykseni tästä näkökulmasta syvenee, malli, jonka kautta tulkitsen ajatuksia, tunteita ja tuntematonta tulee vielä moneen kertaan täsmentymään tai ehkä jopa muuttumaan. Ja se on OK.

Kaikki mallit eivät kuitenkaan ole tasavertaisia. Eri tulkintamallit tuottavat erilaista toimintaa ja ajattelua.

Salaisuus (The Secret) -henkiseen manifestointiajatteluun uskovat suuntavat energiansa ja aikansa toisin kuin ne, jotka uskovat että kohtalomme on täysin ennalta määrätty.

Ihmiset jotka uskovat että voimme — ja meidän pitää — kontrolloida ajatuksiamme, pistävät enemmän aikaa omien ajatustensa ja uskomustensa analysointiin ja korjaamiseen kuin ihmiset, jotka lähtevät siitä, ettemme voi eikä meidän tarvitsekaan estää tiettyjä ajatuksia nousemasta päähämme.

Kun vertailen eri malleja, minulle olennaisin kriteeri tätä nykyä on se, millaista elämää se tuottaa.

Tässä kysymyksiä, jotka käyvät mielessäni kun seuraan eri uskontojen, terapiamuotojen ja valmennustekniikoiden harrastajia:

  1. Kuinka levollinen, valoisa, tyytyväinen ja onnellinen tulkintamallin nimeen vannova on?
  2. Kuinka suvaitsevasti, rakastavasti ja hyväksyvästi tulkintamallin nimeen vannova on muita kohtaan?
  3. Miten tulkintamallin nimeen vannova suhtautuu vastoinkäymisiin, epäonnistumisiin ja virheisiin?
  4. Miten tulkintamallin nimeen vannova suhtautuu negatiivisiin tunteisiin?
  5. Miten tulkintamallin nimeen vannova käyttäytyy kriisitilanteissa tai paineen alla?
  6. Miten maalaisjärkisiä toimintamallin nimeen vannovan jutut ovat — pystyykö hän selittämään yksinkertaisesti ja konkreettisia esimerkkejä käyttäen mistä on kyse?
  7. Miten stressaantunut ja ahdistunut tulkintamallin nimeen vannova on?
  8. Miten neuroottinen tulkintamallin nimeen vannova on?
  9. Miten tuottelias tulkintamallin nimeen vannova on?
  10. Miten luova tulkintamallin nimeen vannova on?
  11. Millaiset ihmissuhteet tulkintamallin nimeen vannovalla on?
  12. Mihin tulkintamallin nimeen vannovan aika ja energia menee: oman navan kaiveluun vai uuden luomiseen ja muiden auttamiseen.
  13. Miten paljon tulkintamallin nimeen vannova ”sitkuilee” ja ”mutkuilee” tai elää tulevaisuudessa tai menneisyydessä?
  14. Miten rehelliseltä tulkintamallin nimeen vannova vaikuttaa?
  15. Miten rennolta tulkintamallin nimeen vannova vaikuttaa?

No totta kai olen itse sitä mieltä, että kaikista tuntemistani toimintamalleista juuri oma toimintamallini näyttää johtavan erityisen hyvään lopputulokseen.

Opettajilleni ja mallin omaksuneille näyttää olevan yhteistä rento, elämänmyönteinen, lempeä ja realistinen elämänasenne. Hymy on herkässä ja omille heikkouksille ja huonoille hetkille voidaan nauraa. Ihmiset ovat keskimäärin aika tuotteliaita ja kiinnostuneita muista ihmisistä. Ikäviä tunteita ei kaihdeta tai kauhistella ja positiivisia tunteita ei pantata. Elämässä ja tässä hetkessä ollaan vahvasti mukana.

Rehellisyyden nimessä tiedän jotain kirkkokuntia ja esim. buddhalaisuushaaroja, jotka näyttävät tuottavan samankaltaisen lopputuloksen. Itseäni kolmessa prinsiipissä kuitenkin viehättää sen yksinkertaisuus ja maalaisjärkisyys: ei lähdetä kontrolloimaan ajatuksia, joita ei voida kontrolloida ja korjaamaan tunnetiloja, joita ei tarvitse korjata. Otetaan ilo irti hyvistä hetkistä ja pyritään olemaan kilttejä itseä ja muita kohtaan silloin kun on huonompi hetki.

Kun aikaa ei hassata stressaamiseen tai murehtimiseen mielessä vapautuu tilaa uusille ajatuksille ja ideoille. Kun ymmärtää mielentilan vaihtelut, voi ”maksimoida tuotteliaisuutensa” tekemällä matalassa mielentilassa tylsempiä rutiinijuttuja ja korkeassa mielentilassa asioita, jotka vaativat luovuutta ja ajattelukapasiteettia.

Millaisen kokemuksen elämästä sinun käsityksesi ajatuksista, tunteista ja suuremmasta voimasta kaiken takana tuottaa?

Jos kokemus ei ole kauhean kiva, lempeä ja innostava, huomaa, että vika on mallissa — ei sinussa tai elämässä jota uskomasi malli yrittää kuvata.

Kuinka pelastaa maailma

Wow! Steve Chandlerin kurssi oli äärimmäisen mielenkiintoinen, vaikkei ehkä sillä tavalla tajunnan räjäyttävä kuin Pranskyjen ja Aaron Turnerin ja Mara Gleasonin viikonloppu.

Suurin havahtumiseni (insight) jonka sain kurssilta tuli, kun Steve pyysi kirjoittamaan ylös sellaisen ihmisen nimen, jota haluaisin valmentaa kaikkein eniten.

Minulla mieleen tuli Tim Ferriss. Miksi haluaisin valmentaa Tim Ferrissiä? Nimi tuli ensin mieleeni ja vasta sitten ymmärsin miksi.

Stressitön Suomi 2022 tuntuu helpolta ja hauskalta sivuprojektilta — koska se on vain ensimmäinen askel. Minä haluan opettaa koko maailmalle sen, että inhimillinen kokemuksemme luodaan sisältä-ulospäin, ei ulkoa-sisäänpäin.

Niinpä koko projektini on Stressitön maailma 2062

Ja sen alaprojektit ovat: Stressittömät länsimaat 2032 ja Stressitön Suomi 2012

Sen näkeminen, että inhimillinen kokemus syntyy sisällämme ja projisoimme sen itsemme ulkopuolelle voi muuttaa kokemuksemme elämästä yhdessä silmänräpäyksessä — ja kokemus syvenee mitä pidempään katsomme maailmaa uudesta näkökulmasta.

Mitä haluan opettaa maailmalle

Opettajani Robin Charbit totesi, että kuka tahansa voi ymmärtää miten inhimillinen kokemus oikeasti syntyy, jos siitä tehdään jotenkin häntä koskettavaa.

Jokainen meistä on jo huomannut, että mielialamme vaihtelevat. Välillä olemme hyvällä tuulella, välillä huonolla.

Useimmat meistä luulevat mielialojen vaihtelun olevan seurausta suoraan ulkoisista tapahtumista: siitä mitä joku sanoi tai mitä tapahtui.

Osa uskoo mielialojen vaihtelun johtuvan menneisyyden traumoista, jotka laukeavat tietyssä tilanteessa.

Jotkut ovat sitä mieltä, että mielialan vaihtelut johtuvat nälästä, väsymyksestä, huonolaatuisesta ravinnosta, liikunnan puutteesta, ympäristömyrkyistä jne.

Totuus on se, ettei yksikään näistä tekijöistä selitä yksistään eikä välttämättä edes yhdessä sitä, miksi välillä mielialamme lähtee laskuun. Myöskään tekemämme korjausyritykset eivät selitä sitä, miksi mielialamme lähtee ennemmin tai myöhemmin nousuun.

Kun mielialamme on alhaalla, aivomme toimivat huonommin ja ajattelumme on rajoitettua. Kun mielialamme on korkealla, aivomme voivat toimia täydellä teholla ja pystymme näkemään suuret kokonaisuudet, syy- ja seuraussuhteet, mikä on oikein ja mikä väärin, mikä hyvää ja mikä ei.

Toisin sanoen alhaisessa mielentilassa kokemamme ajatukset ovat vääristyneitä, korkeassa mielentilassa kokemamme ajatukset fiksuja, toimivia, hyödyllisiä ja totta.

Jokaista kokemaamme tunnetta edeltää ajatus. Voimme olla huippuväsyneitä, mutta jos olemme innoissamme asiasta, jota teemme, emme huomaa väsymystä.

Kukaan ei tiedä tarkalleen miten ajatukset syntyvät. Siksi kukaan ei tiedä mikä hänen seuraava ajatuksensa on. Siksi kukaan ei tiedä hetkeä ennen suurta neronleimausta, että parin sekunnin päästä hänen päähänsä pälähtää ajatus, joka muuttaa heidän koko maailmansa.

Koska emme tiedä mitä ajattelemme seuraavaksi, emme voi mitenkään estää tiettyjä tai tietynlaisia ajatuksia nousemasta mieleemme.

Koska ajatukset edeltävät tunteitamme — eli tunnemme ajattelumme — emme pysty myöskään estämään tietynlaisia tunnetiloja syntymässä meistä.

Ja se on koko tämän jutun juju:

Meidän ei tarvitse kontrolloida tai hävetä ajatuksiamme.

Meidän ei tarvitse kontrolloida tai hävetä tunteitamme.

Meidän ei tarvitse yrittää hankkiutua eroon ikävistä tunteista.

Riittää että näemme, että tunteet ovat vain hälytysvalo, joka kertoo ajatuskapasiteettimme tason. Riittää että ymmärrämme tunteidemme olevan seurausta ties mistä päähämme pälähtäneestä ajatuksesta, joka ennemmin tai myöhemmin vaihtuu automaattisesti parempaan ajatukseen, joka tuo mukanaan paremman fiiliksen.

Elämän laadun radikaaliin parantamiseen riittää se, että silloin kun huono fiilis varoittaa meitä huonosta ajattelusta, näemme miten järjetöntä silloin on ajatella mitään tärkeää tai uskoa omia ajatuksiaan ja suuntaamme energiamme arkiaskareisiin, rutiinihommiin ja muihin tehtäviin ja toimintoihin, jotka eivät vaadi kauheasti ajattelua.

Miten muutetaan maailma helposti

Tim Ferriss tuli mieleeni, koska haluan opettaa inhimillisen kokemuksen syntyperiaatteet ihmisille, joita mahdollisimman suuri yleisö kuuntelee.

Suomessa olen jo alkanut kutsua eri valmentajia käymään keskusteluja kanssani, vaikka siinä vaiheessa kun sain idean en tiennyt, miksi sisäinen viisauteni kehotti tekemään niin. Nämä keskustelut toisten valmentajien kanssa ovat oolleet poikkeuksellisen vaikuttavia ja koskettavia.

Samoin olen lähettänyt sähköpostia eräille tietyissä piireissä vaikuttaville yhdysvaltalaisille henkilöille.

Mielipidevaikuttajien opettaminen on vain yksi askel.

Stressitön Suomi -projektin seuraava vaihe alka kirkastua mielessäni. Se on prinsiippien opettaminen ihmisille, jotka haluavat auttaa itseään ja lähipiiriään näkemään elämän uudessa, kevyemmässä valossa ja lopettamaan stressaamisen. Jos sinä olet näitä ihmisiä, ota yhteyttä: kutri@kutri.net –– laita otsikoksi Stressitön Suomi 2022

Kutri.net tulee olemaan yksi kanava välittää tätä tietoa ja varmasti ajan mittaan tulen keksimään muitakin tapoja auttaa ihmisiä näkemään totuuden itsestään ja kokemuksestaan maailmasta.

Voin nähdä, miten tämä voisi kuulostaa jostakusta mahdottomalta tehtävältä. Jos ihan oikeasti joutuisin henkilökohtaisesti opettamaan tämän kaikille maailman ihmisille, niin toki se olisi sitä. Jos tämä olisi jokin tekniikka, joka edellyttää ihmisiltä harjoittelua tai opiskelua, tehtävä voisi olla ainakin vaikeampi.

Onneksi tässä on kyse niin yksinkertaisesta asiasta, kuin tutun ilmiön näkemisestä uudesta näkökulmasta. Mikä parasta, toisin kuin vanha näkökulma, joka ei vastaa todellisuutta, tämä uusi näkökulma selittää ihan täysin miksi tunnemme mitä tunnemme ja miksi välillä elämä voi tuntua vaikealta. 

Minä en ole yksin korjaamassa tätä väärinkäsitystä. Maailmassa on jo lukemattomia ihmisiä, jotka ovat tutustuneet muodossa tai toisessa kolmeen prinsiippiin, jota opetan. Vastaavasti monet muut kirjailijat, opettajat ja yksityishenkilöt ovat tulleet itse samaan johtopäätökseen jotain muuta kautta tai ehkä aina tienneet miten homma oikeasti menee.

Kuten yritysvalmennusta harjoittavat opettajani ovat kertoneet, aina kun esimerkiksi yrityksissä yksi osasto oppii nämä asiat, pian muut osastot näkevät ihmisissä tapahtuneen muutoksen ja haluavat tietää mitä muille on tapahtunut.

 

Haluatko yksityisvalmennukseen? Toimi nyt!

Tällä hetkellä VIP-jäsenyyteen kuuluu 1-2 ilmaista valmennuskertaa. Kesäkuun alusta alkaen jäsenmaksu laskee, eikä tule sisältämään enää ilmaista valmennusta. Sitä ennen VIP-jäseniksi liittyneiden valmennusoikeus säilyy normaalisti.

Kesäkuusta alkaen otan kuitenkin valmennettavakseni ensisijaisesti ihmisiä, jotka inspiroivat jo työssään tai vapaa-ajallaan suurta joukkoa muita ihmisiä: valmentajia, esimiehiä, poliitikkoja, toimittajia ja muita mielipidevaikuttajia.

Koska haluan antaa mahdollisimman monelle kokea jossain muodossa transformatiivisen valmennuksen voiman, tarjoan VIP-jäsenille edelleen ryhmävalmennuspuheluita ja järjestänen aika-ajoin ryhmävalmennuksia.

Kerron tänään lisää kesän yli kestävästä ”Löydä itsesi” -ryhmävalmennuksesta, jonka muoto muuttuu hieman ja hinta laskee 500 euroon.

Jos olet ajatellut itseksesi että jossain vaiheessa haluaisit tulla yksityisvalmennukseeni, nyt on aika toimia.

Sinulla on kaksi vaihtoehtoa:

 

1.

Liity VIP-jäseneksi ennen toukokuun loppua ja saat yhden valmennuskerran kanssani — voit käyttää valmennuksen milloin tahansa tämän vuoden aikana, eli jos olet jo VIP-jäsen, voit tulla valmennettavakseni vaikkapa joulukuussa.

2.

Hyödynnä Neljän valmennuskerran erikoistarjous, joka loppuu ennakkotiedoista poiketen myös nyt toukokuun lopussa ja se on viimeinen kaikille avoin yksityisvalmennuspaketti jota näillä näkymin tarjoan. Paketteja on tarjolla vain neljä kappaletta ja neljä valmennuskertaa pitää käyttää syyskuun 2012 loppuun mennessä.

PLUS

Jos olet jo jonkinasteinen mielipidevaikuttaja eli suosittu bloggaaja, valmentaja, kouluttaja, yritysjohtaja, poliitikko, opettaja, toimittaja tms. ja haluaisit kokea transformatiivisen valmennuksen voiman ja osallistua kanssani stressittömän Suomen luomiseen, voit ottaa yhteyttä milloin tahansa ja pyytää valmennustapaamista kanssani. Ensimmäinen tapaaminen on lahjani sinulle eikä sido sinua mihinkään. Lähetä viesti osoitteeseen kutri@kutri.net ja kerro kuka olet, mitä teet ja mitkä viikonpäivät ja kellonajat sopisivat sinulle parhaiten. Minulla on tällä hetkellä 2-3 viikon jono valmennuksiin.

 

Haluatko kuulla muiden kertovan näistä asioista (englanniksi)?

Katso Vimeossa Three Principles -aiheisia videoita

Pääopettajani Michael Neill valmentaa kolmen prinsiipin näkökulmasta. Tsekkaa Michaelin Inside Out Experiment -blogi

Tsekkaa Rudi Kennardin Three Principles Movies — sieltä löytyy myös äänitteitä

Garret Kramer käyttää tätä lähestymistapaa urheiluvalmennuksessa — tsekkaa ”live” -osasto, jossa äänitteitä

Robin Charbitin yrityksen sivuilla on linkkejä aihetta käsitteleviin artikkeleihin juttuihin

Pranskyjen sivuilta voi ostaa aiheeseen liittyvää materiaalia

Ja sitten on tietysti kolme prinsiippiä -liikkeen aloittajalle Sidney Banksille omistetut sivustot:

SidneyBanks.org ja Three Principles -säätiö.

Miksi tunteille ei tarvitse tehdä mitään?

Tuli puhetta siitä, miten eri terapiamuodot ja vastaavat lähtevät myös siitä, että ajatukset luovat tunteemme. Siitä tuli mieleen, että haluan kertoa tarkemmin pääkohdista, jotka mielestäni erottavat kolmeen prinsiippiin perustuvat lähestymistavat muista tuntemistani tai tietämistäni lähestymistavoista (kuten esim. NLP).

Kolmeen prinsiippiin (3P) perustuvissa lähestymistavoissa sillä ei ole mitään väliä, mistä ajatukset tulevat, koska ne:

  1. Ovat vain ajatuksia,
  2. menevät ohi omia aikojaan ja
  3. ikäväkin olo on ok — varsinkin kun tajuaa, että se on seurausta ajatuksesta ja menee ohi omia aikojaan…

3P lähtee siitä, että mielentilojen vaihtelu on luonnollista ja automaattista eikä sille tarvitse tehdä mitään. Toisin sanoen on täysin luonnollista eikä mitenkään ihmeellistä, että välillä on huonompi fiilis ja välillä parempi fiilis.

Mitä enemmän olen itse tässä asiaa pohtinut, sitä enemmän epäilen, että mielentilat vaihtelevat jollain omalla rytmillä ja logiikalla, jolla ei välttämättä ole kauheasti tekemistä esim. ulkoisten tapahtumien, fyysisen tilan, aiempien tapahtumien kanssa jne. — TAI sitten siihen liittyy niin monia osatekijöitä, että on täysin mahdotonta ennustaa mikä mielentila tulee olemaan tietyssä tilanteessa. Ja jos et jo tiennyt tätä: ihmiset ovat ihan tutkitusti järjettömän huonoja arvaamaan ennalta miten tietynlainen tilanne saa heidät tuntemaan.

Ja olen täysin varma siitä, että mielialojen kuuluu vaihdella ja että sillä on jokin mielenterveyteen liittyvä tehtävä. Kehossamme on useita erilaisia sykleissä ja rytmeissä toimivia toimintoja — miksei mielentila tai mieliala voisi olla sellainen.

Epäilen vahvasti, että monelle käy mielialojen kanssa käy vähän samalla tavalla kuin joillakin käy PMS:n kanssa.

  1. PMS:n aikaan testosteronitaso on suhteessa korkeammalla kuin muun kierron aikaan.
  2. Voi olla, että kehossa on vähän kireämpi, sähköisempi tai levottomampi olo. Korkeassa mielialassa emme kiinnitä siihen huomiota, alhaisessa mielialassa kiinnitämme siihen paljon huomiota.
  3. Jos ei tajua, että kyseessä on PMS, alkaa miettiä ”mikä saa mut näin levottomaksi/hermostuneeksi”.
  4. No, koska ihmismieli on niin loistava keksimään selityksiä ja löytämään asiayhteyksiä, löydämme kyllä jonkin hyvän syyn josta olla vihainen/ärtynyt.
  5. Alamme ajatella asiaa, jolloin tuntemus muuttuu tunteeksi. Sitten jos olemme sitä mieltä ettei ole OK olla vihainen tms. ja alamme fiksata tunnetta ja oletettua syytä (puoliso, lapsuuden trauma jne.), joudumme syvemmälle kuoppaan.

Tässä on kirjoitukseni siitä, miten PMS suhteutuu kolmeen prinsiippiin.

Veikkaan siis, että samalla tavalla moni meistä tulkitsee oman mielentilansa väärin:

  1. Ensin mielentila laskee eli tietoisuus kaventuu syystä tai toisesta.
  2. Mieleen tulee matalampi ajatus, josta tulee paska fiilis.
  3. Koska emme ole OK sen kanssa, että on paska fiilis, alamme miettiä mikä olisi voinut aiheuttaa ajatuksen, josta tulee paska fiilis (tai pahimmillaan mistä paska fiilis johtuu).
  4. Löydämme syyn pahaan oloon ja yritämme korjata sitä. Ajatukselle antamamme huomio saa sen tuntumaan isommalta ja todemmalta — joltain ihan muulta kuin vain ajatukselta.
  5. Mielialamme laskee, koska nyt alkuperäisen ajatuksen ”päälle” ajattelemme ajatuksia tyyliin ”miksi mulla on aina huono olo”, ”miksi toi toinen pahoitti mun mielen”, ”tämä mun paha mieli johtuu varmaan mun lapsuuden traumasta”, ”mussa on jotain vikaa, koska mulla on paha olo”, ”mä en kestä tätä pahaa oloa — mun on pakko päästä siitä eroon, mutta miten” .
  6. Saatamme kokeilla tekniikoita pahan olon lievittämiseen tai yrittää kieltää negatiivisen tunteen tai ajatuksen. Jos mielentilamme sattumalta samaan aikaan lähtee nousuun (niin kuin olisi ehkä lähtenyt muutenkin), luulemme tekniikan auttaneen. Jos (ja yleensä kun) tekniikka ja varsinkaan ajatuksen kieltäminen ei auta, alamme ajatella ajatuksia tyyliin: ”Miksei tää toimi?”, ”Mitä mä teen väärin?”, ”Mä olen toivoton tapaus!” — ja taas mieliala saattaa laskea entisestään.
  7. Jossain vaiheessa ajatuksemme katkeaa ja mielentilamme lähtee taas nousuun — niin kuin olisi lähtenyt nousuun jo paljon aiemmin, jos emme olisi tehneet huonosta tunteesta ongelmaa.
  8. Koska emme tajua että mielentila nousi ihan itsestään, ilman että teimme mitään erityistä — tai juuri siksi, ettemme tehneet mitään erityistä — luulemme että se, mitä tapahtui ennen mielentilan nousua aiheutti nousun. Tai olemme hämmentyneitä, koska emme ymmärrä mitä juuri tapahtui.
Vertailun vuoksi näin suhtaudun omiin mielentiloihini näin:
  1. Mielentila laskee syystä tai toisesta.
  2. Huomaan laskun koska minulla on huono fiilis ja/tai huomaan ajattelevani raskaalta tuntuvia ajatuksia.
  3. Totean tunteen ja sen, että mielentilani on alhainen. Tiedän, että kohta se nousee omia aikojaan.
  4. Keskityn tekemään asioita, jotka eivät vaadi juurikaan ajattelua.
  5. Mielentila nousee omia aikojaan ja alan taas tehdä asioita, jotka vaativat ajattelua.

Useampi opettaja — ja myös jutun nyt tajunnut koulukaverini — toteaa että monille kaikkein vaikeinta onkin juuri se, että huonoille fiiliksille ei tarvitse tehdä mitään. Olemme niin tottuneet pätemään ja kontrolloimaan ja fiksaamaan, että ajatus siitä, että antaa ajatusten ja tunteiden vain mennä ja tulla tuntuu vieraalta.

Uskon, että minulle tämän mallin omaksuminen on ollut helppoa siksi, että:

A)

En ole työkseni fiksannut muiden henkisiä ongelmia (joita ei olisi tarvinnut fiksata, koska ne eivät ole oikeasti ongelma) joten en joudu nyt tunnustamaan olleeni väärässä ja aiheuttaneeni muille ihmisille turhaa tuskaa ja ajan- ja energianhaaskausta.

Esimerkiksi alunperin perinteistä terapiaa harjoittanut George Pransky kertoi ”sydämensä valahtaneen”, kun hän  yhtäkkiä ymmärsi kolme prinsiippiä ja tajusi miten hirvittävän määrän oli aiheuttanut potilailleen täysin turhaa tuskaa antamalla heidän velloa ikävissä muistoissa ja tehdä ongelman ikävistä tunteista, jotka olivat osa normaalia inhimillistä kokemusta. Tätä nykyä hän siirtää keskustelun erittäin nopeasti yleisemmälle tasolle, jolloin ihmisiä ei väen vängällä roikoteta negatiivisissa ajatuksissa, jolloin he voivat palata nopeammin hyvään fiilikseen.

B)

Haluan karsia elämästäni kaiken turhan tekemisen, jotta voin keskittyä luomaan uusia juttuja, joista olen innoissani.

Kyllä, nyt näen miten järjettömän määrän energiaa, aikaa ja rahaa olen haaskannut yrittämällä korjata ongelmia, jotka eivät olleet ongelmia. Siinä sivussa tulin tehneeksi kaikenlaisia typeryyksiä, jotka olisi voinut ihan hyvin jättää tekemättä.

Ei, en kadu itsehutkiskeluun hassattuja vuosia, koska katumus olisi sekin turhaa ajanhaaskausta. Toimin aina parhaan tietämykseni mukaan. Tuolloin en tiennyt mitä tiedän nyt. Ja nyt teen parhaani, että muilla olisi mahdollisuus nähdä minua nopeammin miksi on turhaa tehdä omista huonoista fiiliksistä ongelmaa.

KERTAUS

Kolmessa prinsiipissä lähdetään siitä, että inhimillisen kokemuksen syntyperiaatteiden ymmärtäminen riittää.

Että on luonnollista että mielentilat vaihtelevat. Että on OK, että päähän tulee välillä hullujakin ajatuksia. Että on OK ettei koko ajan ole huippuinnostunut ja energinen ja onnellinen olo.

Että ei aleta korjata ajatuksia ja tunteita, jotka korjaantuvat kuitenkin ihan kohta itsestään. Että ei lisätä ikävän lähtötunteen päälle lisää tunteita tekemällä ikävästä lähtötunteesta ongelmaa.

Minulle tässä mallissa olennaisinta on se, että säästetään hurja määrä aikaa ja energiaa, jolloin on helpompi keskittyä olennaiseen: elämästä nauttimiseen ja uusien asioiden luomiseen.

 

Nyt kesällä on tulossa Löydä itsesi -kurssi, joka keskittyy siihen, mitä voi tehdä ajalla ja energialla, joka vapautuu kun ei enää tarvitse korjata omia tunteitaan. Lisätietoja kurssista tulee pian, nyt perustiedot löytyvät  palvelut-osion loppupuolelta. Rakastu itseesi -kurssilaiset saavat -50 €:n alennuksen Löydä itsesi -kurssista.

VIP-jäsenet saavat jäsenyystyypistä riippuen -5 % tai -10% alennusta kursseista.

Miksi on hyvä ymmärtää miten inhimillinen kokemus syntyy?

Eilen illansuussa ja illalla olin vaihteeksi vähän alamaissa. Se näyttää liittyvän ulkopuolisuuden tunteeseen, joka on seurausta ajatuksista, joita ajattelen, kun koulukaverini laittavat Facebookiin viestejä Santa Monicasta tai lentokentiltä matkalla Losiin tämän viikonlopun koulutukseen.

Ei, koko päivä ei todellakaan ole ollut tätä, vaan ikävä iski vasta iltapäivällä ja silloinkin aaltoili koko ajan.

Meillä on viikottain ryhmäpuhelut oman pienryhmän kanssa. Eilisen ryhmäpuhelussa tuli esiin parikin asiaa, joita olen miettinyt.

No ensinnäkin juuri se, miten erilaiselta huono fiilis tuntuu, kun sen kanssa on OK. Olin juuri ehtinyt tehdä aiheesta 15 sekunnin koevideon iPhone-videoiden jako-ohjelmaan Viddyyn.

 

Ns. huono fiilis ei tunnu enää varsinaisesti pahalta, vaan vain erilaiselta fiilikseltä kuin ns. hyvä fiilis. Siis vähän samalla tavalla kuin miltä eilisen iltapäivän sade tuntui toissapäivän auringonpaisteen jälkeen. Minulla ei ole (enää) mitään sadetta vastaan. Sateella vain tehdään vähän erilaisia asioita kuin auringonpaisteessa. Toissapäivänä auringonpaisteessa ulkoiltiin ja kitkettiin meidän puutarhaa — eilen sadesäällä katsottiin ikkunasta kuinka luonto kasteli puutarhamme, joka hehkui raikkaan vihreänä.

Kolme prinsiippiä uudesta näkökulmasta

No niin, tämä on nyt taas vähän ”metafyysisempi” selitys, joten jos tällainen teoreettisempi pohdinta puuduttaa, voit hypätä tämän osion ohi. 😀

Toinen asia, jota olen miettinyt on ns. kolme prinsiippiä (3P), joihin koulutuksemme aika pitkälti perustuu.

Eli tosiasioihin, että:

1. Näyttää olevan jokin suurempi energia tai voima tai viisaus tai logiikka kaiken elämän takana — siis se viisaus tai voima, joka kertoo sikiön sydämelle koska alkaa sykkiä — tai joka kertoo ihmisalkiolle mistä soluista tehdään sydän ja mistä nenä — tai joka määrittelee mikä on seuraava ajatuksesi.

Perinteisessä 3P-kielessä sitä kutsutaan nimellä mieli (mikä on aika sekoittavaa). Minä kutsun sitä älykkääksi energiaksi elämän takana (intelligent energy behind life), vaikka voisin kutsua sitä elämän voimaksi tai jopa jumalaksi.

2. Ihmiset ajattelevat. Ja he ajattelevat taukoamatta. Ajatus tarkoittaa tässä tapauksessa jokaista mielessämme kulkevaa signaalia, josta voimme tulla tietoiseksi, vaikka emme olisikaan siitä alunperin tietoisia. En voi tulla samalla tavalla tietoiseksi signaaleista, joita esim. sydämeni lähettää aivoille, kuin voin tulla tietoiseksi ajatuksesta, että olen kateellinen jollekulle, vaikka alunperin kieltäisin ajatuksen itseltäni. Tai että jokin asia pelottaa minua, vaikka olen uskotellut itselleni että olen ollut vihainen.

3. Meillä on tietoisuus, johon tulevat ajatukset luovat kokemuksemme elämästä. Tai kääntäen, koemme vain tietoisuuteen tulleet ajatukset. Aurinko voi paistaa sata kertaa päivässä kasvoillesi, mutta koet auringonpaisteen vain sillä hetkellä, kun mielessäsi käy ajatus ”oi, aurinko paistaa kasvoilleni”. Voi olla että kumppanisi seisoo vieressäsi ja sanoo sinulle, jotain, mutta jos tietoisuutesi on täytetty muilla ajatuksilla, et välttämättä edes kuule mitä hän sanoo (nimim. kokemusta on). Voit ajaa tuttua reittiä töihin miettien omiasi ja perille päästyäsi muistat mitä ajattelit, mutta et mitä näit, miten lujaa ajoit tai mitä muuta tapahtui matkan aikana.

Jos yksikin näistä kolmesta elementistä poistettaisiin, inhimillinen kokemuksemme elämästä katoaisi. Aivokuolleet ovat fysiologisesti elossa, mutta eivät ole enää olemassa ajattelevina tai tuntevina ”ihmisolentoina”.

Moni eri taho tosiaan ”osoittaa samaan suuntaan” eli kuvaa eri sanoin ja selityksin samaa ilmiötä.

Itse olen fiilistellyt sitä, mikä on toisaalta yksinkertaisin, toisaalta lähimpänä totuutta oleva kuvaus sille, miten inhimillinen kokemus syntyy.

Lähimpänä totuutta oleminen tarkoittaa minulle sitä, että kuvaus veisi huomiomme oikeaan suuntaan ja ohjaisi panostamaan niihin asioihin joihin voimme vaikuttaa ja ennen kaikkea auttaisi olemaan puuttumatta niihin asioihin, joihin emme voi vaikuttaa tai jotka ovat epäolennaisia.

Toisin sanoen miten voisimme ottaa eniten ilon irti elämästä ymmärtämällä älykästä energiaa elämän takana, ajatuksia ja tietoisuutta?

Olen parin päivän pohtimisen jälkeen saanut mieleeni tällaisen kuvan inhimillisestä kokemuksesta prosessina:

On fakta, että ihan kaikki radioaalloista kiviin ja tuulesta ihmisiin on energiaa eri muodoissa. Lähden siitä, että myös ajatuksemme ovat energiaa. Mitä ”tiiviimmässä” muodossa energia on, sitä kiinteämpänä se meille näyttäytyy. Eli kivi on tiiviimmässä ja kiinteämmässä muodossa olevaa energiaa kuin vesi, joka on kiinteämmässä muodossa olevaa energiaa kuin radioaallot. Emme voi nähdä ajatuksia, joten ajatukset olevat vähemmän kiinteässä muodossa kuin muu kehomme.

Nykytiedon mukaan energia ei voi kadota eikä sitä voi tulla lisää — se voi vain muuttaa muotoaan.

Mutta mistä eri muodoissa oleva energia on tiennyt mihin muotoon muuttua? Mistä ihmisalkion kantasolut tietävät mistä niistä tulee nenä ja mistä varpaat? Tai puuhun sitoutunut energia tietää muuttua tulen kautta lämmöksi, vedeksi, tuhkaksi jne.?

Siksi puhumme ”älykkäästä energiasta” — energiasta joka muuttaa muotoaan ja joka tietää mihin muotoon muuttua eri tilanteissa.

Jos ajatukset ovat tietyssä muodossa olevaa energiaa eikä energia voi ilmestyä tyhjästä, on selvää, että ennen kuin ajatus on ajatus, se on jossain muussa muodossa olevaa energiaa. No, ajattelu vaatii glukoosia (tai ketoaineita) polttoaineeksi, mutta miten glukoosista tulee sähköimpulsseja, joista syntyy mieleemme ajatus: ”kaikki kääntyy parhain päin”?

Mistä ajatukset tulevat? Mikä logiikka määrää mikä on seuraava ajatuksesi?

Sinä et koskaan tiedä varmuudella mikä seuraava ajatuksesi on, joten sen määrittää jokin muu logiikka kuin tietoinen ajattelusi.

Minä lähden siitä, että ajatukset ovat älykästä energiaa yksittäisten ajatusten muotoon ”pakattuna”.

Näen, että ”pakkaaminen” tapahtuu siinä vaiheessa, kun tämä energia siirtyy tietoisuuteemme.

Olen miettinyt paljon sitä, miten ahdistuneena, stressaantuneena ja masentuneena kehomme on kireämpi, jännittyneempi, jäykempi ja kylmempi. Aivotutkimukset osoittavat, että samaan aikaan osa aivojemme alueista on kytketty pois. Tällöin myös olomme tuntuu raskaammalta.

Tästä keksin vertauksen, että entäpä jos tietoisuus onkin kuin sulkijalihas: kun olemme ns. alhaisessa mielentilassa kehomme on kireämpi — miksei myös tietoisuutemme olisi silloin ”tiukempi”. Kun älykäs energia pusertuu tiukemman aukon läpi ajatuksiksi, se pakkautuu tiiviimmin ja tuntuu siksi raskaammalta ajatukselta.

Kehomme muuttaa ajatuksen yhtä astetta konkreettisempaan muotoon: tunteiksi. Raskaampi ajatus luo raskaamman tunteen.

Jos vertaat mielessäsi pelkkää ajatusta ja sen luomaa tunnetta, tunne tuntuu jotenkin kiinteämmältä ja konkreettisemmalta kuin pelkkä ajatus.

Toisaalta ollessamme ns. korkeassa mielentilassa kehomme on rennompi ja sitä kautta tietoisuutemme on aukiälykäs energia pystyy virtaamaan vaivattomammin ja muuntuu kevyemmiksi ajatuksiksi.

Kertaus:

  • Kehomme, ajatuksemme ja tunteemme ovat kaikki samaa energiaa eri muodoissa.
  • Tietoisuus on portti, filtteri tai sulkijalihas, joka muuntaa ”muodottomassa muodossa” olevan älykkään energian ajatuksiksi.
  • Alhaisessa mielentilassa tietoisuutemme on kapeampi — ja silloin syntyneet ajatuksemme ovat tiivimipiä eli raskaampia sekä mahdollisesti ”vajaampia” kuin ajatukset, jotka syntyvät korkeassa mielentilassa, kun kehomme on rennoimmillaan, aivomme toimivat kokonaisvaltaisimmin ja tietoisuutemme on apposen auki.

Ja juuri nyt tajusin miksi alhaisessa mielentilassa ajattelumme on myös rajoitetumpaa noin niin kuin fysiologiselta kannalta: koska keho luulee että päällä on pakene ja taistele -tilanne, se kytkee uusia ajatuksia luovan otsalohkon pois ja turvautuu energiaa säästäviin ”vanhoihin” ajatusmalleihin, eli alkukantaisempiin aivonosiin tallennettuihin tottumuksiin, joiden prosessointi vie vain vähän energiaa.

Käytännön sovellutuksia

Mallin näkeminen kristallinkirkkaasti auttaa määrittelemään mitkä jutut toimivat ja mitkä eivät.

Siis vertauksen vuoksi: silloin kun englantilaiset lääkärit luulivat, että sairaudet johtuivat myrkyllisistä kaasuista, koska he eivät tienneet että ne seurasivat bakteereista, mikrobeista ja viruksista, lääkärit saattoivat suojautua kaasuja vastaan mutta eivät vaivautuneet pesemään käsiään, minkä vuoksi he tartuttivat tulehduksia ja muita sairauksia synnyttäneistä naisista toisiin.

Luulo ei ole tiedon väärti

Jos luulemme että itsemme ulkopuoliset asiat luovat jotenkin suoraan ajatuksemme ja tunteemme, saatamme käyttää täysin turhaan järjettömän määrän energiaa itsemme ulkopuolisten asioiden muuttamiseen. Toisaalta jos koemme ettemme voi muuttaa itsemme ulkopuolisia asioita, luulemme että meidät on ”tuomittu” tuntemaan tietyllä tavalla tietyssä tilanteessa, mistä voi seurata tunne että on vankilassa.

Jos luulemme että meidän kuuluu jotenkin kontrolloida ajatuksiamme, haaskaamme aikaa ja energiaa ajatusten kontrollointiyrityksiin ja kun ne menevät pieleen, tunnemme itsemme epäonnistuneeksi.

Jos luulemme että alhaisessa mielentilassa ajatellut ajatukset ovat enemmän totta kuin ylhäisessä mielentilassa ajatellut ajatukset ihan vain siksi, että ne tuntuvat ”painavammilta” ja sitä kautta ”konkreettisemmilta”, saatamme vetää vääriä johtopäätöksiä ja ajautua tekemään valintoja, jotka ovat kokonaisuutena arvioiden typeriä.

Jos luulemme että negatiiviset tunteet ovat jotenkin huono asia ja että niille tarvitsee tehdä jotain, hassaamme helposti ihan järjettömän määrän aikaa ja energiaa korjataksemme ajatuksia ja tunteita, jotka korjautuisivat pian itsestään.

Ymmärrys avaa elämää

Kun ymmärrämme, että ajatuksemme ovat lähtöisin älykkäästä energiasta, jonka sisäistä logiikkaa emme täysin ymmärrä, mutta jonka tavoitteena näyttää olevan elämän ylläpitäminen ja edistäminen energiatehokkaasti, näemme että meillä on ääretön potentiaali uusiin ajatuksiin ja ideoihin. 

Kun näemme, että oma mielentilamme ratkaisee sen, miten laajaa tai suppeaa ajattelumme on ja miten kevyitä ja raskaita ajatuksia mieleemme juolahtaa, voimme käyttää mielentilaa merkkijärjestelmänä, joka kertoo miten vapaasti älykäs energia virtaa mieleemme ja miten elämää edistävää ja kokonaisvaltaista ajattelumme kullakin hetkellä on.

Kun mielentilamme on alhainen ja kehomme on jännittynyt, jäykkä, kova ja kylmä, ajattelumme on suppeaa, ajatuksemme raskaita ja kykymme havainnoida todellisuutta ja syy- ja seuraussuhteita rajoittunut. Toisin sanoen riski virhearviointeihin ja typeriin hazardiratkaisuihin on korkea.

Kun mielentilamme on korkea ja kehomme rento, pehmeä, levollinen ja lämmin, ajattelumme on laajaa, ajatuksemme kevyitä ja kykymme havainnoida todellisuutta ja ymmärtää syy- ja seuraussuhteita parhaimmillaan. Toisin sanoen pystymme arvioimaan objektiivisemmin eri tilanteita ja tekemään helpommin järkiratkaisuja.

Kun ymmärrämme, että ajatuksemme syntyvät älykkään energian sisäisen logiikan mukaan (jota emme täysin ymmärrä) ja tietoisuuden tasostamme eli mielentiloista riippuen, näemme, että on turha käyttää energiaa omien ajatusten kontrollointiin. Me emme koskaan tiedä varmuudella mitä ajattelemme seuraavaksi — siksi emme pysty estämään tiettyjä ajatuksia nousemasta mieleen.

Sen sijaan meillä on mahdollisuus bongata ajatuksemme sen jälkeen kun se on tullut tietoisuuteemme. Voimme muistaa, että ajatuksemme eivät välttämättä kerro mitään todellisuudesta ja että voimme ajatella mistä tahansa asiasta monella eri tavalla. Jo tämä havainto auttaa keventämään raskaintakin ajatusta ja avaa ”tietoisuuden sulkijalihasta”, jolloin voimme saada helpommin uuden ajatuksen tai näkökulman tilanteeseen.

Tietoisuudellemme näyttää olevan ominaista se, että se on välillä laajempi, välillä suppeampi. Koska ajatuksemme ja tunteemme näyttävät ainakin osin määrittävän tietoisuuden tason, voidaan olettaa että älykkään energian sisäiseen logiikkaan kuuluu syklisyys. Tämä näyttää syklisyys näkyy IHAN KAIKKIALLA luonnossa ja jopa pörssikursseissa!

Kun tajuamme, että mielialojemme kuuluu vaihdella ja että ne vaihtelevat automaattisesti, olosuhteista riippumatta, näemme, miten järjetöntä on yrittää kontrolloida mielialoja — yhtä järjetöntä kuin olisi yrittää kontrolloida vuodenaikoja, vuorokauden aikoja tai vuorovettä.

Minulle henkilökohtaisesti eniten iloa aiheuttanut havainto oli se, että ajatusteni takana on sama voima, joka oli Einsteinin, Da Vincin, Martin Luther Kingin ja kaikkien muiden maailman ihmisten ajatusten takana.

Voi olla, ettei mieleeni juolahda uuttaa suhteellisuusteoriaa vastaavaa systeemiä, koska en ole suunnannut huomiotani fysiikan ja matematiikan alalle. Eikä ideana mielestäni ole edes saada jotenkin koko ihmiskunnan näkökulmasta mullistavia ja nerokkaita ajatuksia, vaan antaa älykkään energian — jota siis voi kutsua myös sisäiseksi viisaudeksi — löytää kuhunkin tilanteeseen ja kysymykseen paras vastaus. Se tapahtuu tietysti rentoutumalla ja antamalla tietoisuuden laajentua sen sijaan että yrittäisi hirvittävästi pinnistämällä ja stressaamalla löytää vastauksen.

Nyt mieleen juolahti, että tämä viimeinen väittämä siitä että meillä on käytössämme sama sisäinen viisaus tai älykäs energia kuin maailman isoimmilla neroilla, voi olla vaikea käsittää tai hyväksyä. Minulla on tähän(kin) erittäin hyvät perustelut, mutta niihin palaan joku toinen päivä.

Entä sitten?

Ymmärrän että tämä pitkä ja paikoitellen aika abstrakti selitys ei luonut mielikuvaa siitä, että kyseessä on oikeasti superyksinkertainen juttu. 

Tämä on asia, josta keskustelemme aika ajoin niin ryhmäpuheluissa kuin koulutuksissa. Sen jälkeen kun asian sisäistää, se on äärimmäisen yksinkertainen, luonnollinen ja selkeä. Sitä ennen… ei niinkään selkeä. Osin ymmärrystä vaikeuttaa se, että se on niin erilainen kuin mitä olemme tottuneet tähän asti ajattelemaan.

Vaikka kokonaisuus ei ehkä ihan tällä selittämisellä auennut, pysy linjoilla. Tai vielä mieluummin: tule kokeilemaan valmennusta, niin voimme katsoa yhdessä miten tämä prosessi näkyy sinun elämässäsi ja mitkä väärinkäsitykset saavat sinut vielä tekemään asioita, joita sinun ei oikeasti tarvitse tai edes kannata tehdä.

Entä jos masennus on vain ajatus?

Nyt tiedän astuvani tulenaran aiheen puolelle, mutta koen asian tärkeäksi ja luotan siihen, että vähintään yksi ihminen lukee tämän oikein ja voi löytää sitä kautta uuden, kevyemmän näkökulman omaan tai läheisen masennukseen.

Uskallan kirjoittaa aiheesta näin avoimesti siksi, että opettajani George ja Linda Pransky hoitivat alunperin masentuneita ja muita asiakkaitaan perinteisellä terapialla vannoen sen nimeen — kunnes törmäsivät ”kolmeen prinsiippiin” ja tajusivat että perinteinen terapia, jossa lähtökohtana on se, että asiakkaan ongelmat ovat totta ja sitten yritetään ratkaista niitä puhumalla ongelmista vain lisää kärsimystä. Nyt he ovat auttaneet jo parinkymmenen vuoden ajan mm. masentuneita ihmisiä kolmeen prinsiippiin perustuvalla ”Health Realizaton” -mallilla.

Koska malli perustuu yksinkertaisesti siihen, että ihmisille näytetään miten me luomme koko kokemuksemme elämästämme omilla ajatuksillamme, ihmiset voivat yhtäkkiä nähdä koko ongelmansa uudessa, kevyemmässä valossa ja kokea ”ihmeparantumisia” jo yhden session jälkeen.

Laitan tämän kirjoituksen loppuun videon, jossa brittinainen kertoo siitä, kuinka oli 13 vuotta kliinisesti masentunut, söi lääkkeitä ja lopulta nukkui 20 tuntia vuorokaudessa. Yksi hänen masennuksensa diagnostisoineista lääkäreistä oli alan huippuja Englannissa. Sitten nainen päätyi kolmen prinsiipin avulla ihmisiä hoitavan henkilön pakeille, ja jo ensimmäisen kerran jälkeen hän koki ensimmäistä kertaa näkevänsä valoa tunnelin päässä. Puolitoista vuotta myöhemmin hän alkoi itse opettaa mitä oli oppinut häntä auttaneelta henkilöltä ja nyt kolme vuotta siitä, kun hän ensimmäistä kertaa tutustui kolmeen prinsiippiin, hän elää yhä ihan normaalia elämää.

Kutsumme ihmeeksi asiaa, jota emme pitäneet mahdollisena. Koska emme ymmärrä mistä masennuksessa on oikeasti kyse, emme näe, että siitä toipuminen voi tapahtua todella nopeasti — vaikka maailma on oikeasti täynnä ihmisiä, jotka ovat nousseet masennuksesta hyvinkin nopeasti ylös.

Koska pidämme yllä mielikuvaa, että masennuksesta paraneminen on vaikeaa ja siitä nouseminen vie aikaa, vaatii lääkkeitä ja hoitoa jne., masentunut, joka kokee alkavansa parantua nopeasti alkaa kyseenalaistaa omaa toipumistaan (”niin mutta mulla on diagnostisoitu masennus, en mä voi oikeasti olla OK”) ja sitä kautta väkisin pitää itseään masentuneena.

Koko meidän kokemuksemme elämästä perustuu vain ja ainoastaan meidän ajatuksiimme. Koet masennuksen tunteita, koska ajattelet masentavia ajatuksia. Ajatuksen luonne on tulla ja mennä. Kaikilla meillä tulee hetkittäin — ehkä jopa päivittäin — mieleen masentavia ajatuksia. Se on täysin luonnollista. Useimmat meistä ehkä noteeraavat masentavan ajatuksen, mutta eivät jää siihen kiinni liian pitkäksi aikaa, jolloin ajatus vaihtuu nopeasti ja automaattisesti uuteen, parempaan ajatukseen.

Masentuneet sen sijaan ovat jääneet kiinni masentavaan ajatukseensa, koska ottavat sen liian vakavasti. Syystä tai toisesta he kokevat ikävän tunteen ongelmaksi ja yrittävät ratkoa sitä aivoillaan, jotka eivät toimi kuunolla. He eivät näe, että kyseessä on vain ajatus, joka nyt vain sattui juolahtamaan heidän mieleensä. He eivät ymmärrä, ettei kukaan oikeasti tiedä miksi tietty ajatus pälähtää päähämme tietyllä hetkellä. He eivät ymmärrä että mitä oikeasti tapahtuu on se, että ensin ajatus juolahtaa mieleemme ja sitten KEKSIMME selityksen sille, että ajatus juolahtaa mieleemme.

Ei, he tuntevat itsensä masentuneeksi, kokevat huonon fiiliksen ongelmaksi ja alkavat miettiä mistä huono fiilis voisi johtua, että voisivat päästä siitä eroon.

Ihmismieli on mestarillisen hyvä keksimään selityksiä, joten syitä etsivät löytävät varmasti yhden tai useamman ”hyvän” syyn siihen, miksi heidän olonsa on huono. Selitys saa huonon tunteen tuntumaan ”todemmalta” ja ”oikeammalta”, mitä saattaa seurata ajatus ja fiilis, että ”minulla ei ole muuta mahdollisuutta kuin tuntea huonoa fiilistä tässä tilanteessa”. Jos samaan aikaan kokee, ettei voi tehdä mitään tilanteelle tai asialle, jonka virheellisesti päättelee olevan masennuksen takana, olo tietysti pahenee pahenemistaan, mistä seuraa lisää paniikkia ja ahdistusta ja epätoivon tunteita.

Lopussa olevalla videolla kundi, joka oli joskus masentunut, mutta kokenut parantuneensa lääkkeiden jne. avulla kertoi oman esimerkkinsä siitä, kuinka hän oli masennuksen aikana alkanut herätä kahdelta yöllä eikä saanut enää sen jälkeen unta. Hän oli kuullut, että se on yksi kliinisen masennuksen oire. Mies epäili videolla, ettei herääminen ollut seurausta ajatuksesta vaan jotenkin masennuksesta.

Ennen teollistumista pidettiin täysin normaalina nukkua yöunet kahdessa pätkässä eli herätä pikkutunneilla pidemmäksikin aikaa rakastelemaan, rukoilemaan, kirjoittamaan tai jopa kyläilemään!

Tai kuten keskiajalla elänyt Sufi-mystikko Rumi kirjoitti runossaan, joka on käännetty englanniksi Quatrains:

The breeze at dawn has secrets to tell you. Don’t go back to sleep.

”Tuulenvireellä aamunkoitteessa on salaisuuksia kerrottaanaan sinulle. Älä mene takaisin nukkumaan.”

Toisin sanoen videolla puhuvan kundin ongelmana ei ollut se, että hän heräsi keskellä yötä, vaan se, että hän oletti sen olevan oire kliinisestä masennuksesta. No voitte vain kuvitella mikä fiilis on maata sängyssä yöllä miettien sairastuneensa kliiniseen masennukseen ja miten helppoa sellaisiin fiiliksiin on nukahtaa…

Aina kun masentuvan ajatus katkeaa — ja se katkeaa kyllä aina ennemmin tai myöhemmin — masentunut palaa hetkeksi neutraaliin perustilaan. Masentuneet, joiden kanssa olen puhunut, voivat kokea hetkittäin jopa onnea tai iloa — mutta koska he ovat jo ”ostaneet” ajatuksen, että heidän elämässään on jokin ongelma — elämäntilanne, trauma tai itse masennus — joka ”pakottaa” heidät tuntemaan huonoa fiilistä, he sivuuttavat hyvät hetket vahinkoina tai sattumina. Mikä on tietysti hirvittävä väärinkäsitys, koska tilanne on täysin päinvastainen — masentavat ajatukset ovat poikkeustila, jonka he luovat omilla ajatuksillaan ja hyvä, neutraali olotila on perustila, johon he palaavat automaattisesti aina kun ajatukset antavat siihen mahdollisuuden.

Kaikki läpät siitä, miten masennus on biokemiallinen ongelma, aivojen toimintavirhe, johtuu traumoista tms. vain vahvistavat ajatusta siitä, että huono tunne perustuu johonkin muuhun kuin ajatukseen ja että siksi siitä on mahdotonta päästä eroon. Tällöin tietysti fiilis siitä, että on umpikujassa vain pahenee…

Kuten Toby Walzer kertoo tämän kirjoituksen lopussa olevalla videolla: hän saa yhä ihan samoja masentuneita ajatuksia kuin ennenkin, mutta koska hän ei välitä niistä (”who cares”), ne menevät yhtä nopeasti ohi kuin ovat tulleetkin.

Ja ideana on nimenomaan hyväksyä tunne ja nähdä, että se perustuu ajatukseen, joka nyt vain popsahti mieleen — ei yrittää kieltää tunnetta tai olla ajattelematta masentavaa ajatusta, koska silloin ajatus ja tunne vahvistuu.

Toisin sanoen ideana on olla tekemättä yhtään mitään, koska ei tarvitse tehdä yhtään mitään. Tämä lienee myös monille vaikein asia sisäistää, koska self help- ja terapiakulttuurin myötä olemme niin tottuneet ajattelemaan, että meidän on pakko tehdä tunteillemme jotain sen sijaan että vain eläisimme ne läpi samalla tavalla kuin elämme elokuvateatterissa leffaa katsoessamme läpi tunteita ilman että koemme tarvetta kontrolloida, estää tai ohjata niitä.

Ja tämä on kysymys, jota olen itse miettinyt viime aikoina paljonkin: mitä vikaa siinä on, että on masentunut olo? Tai vihainen olo? Tai pelokas olo?

Se masentunut tai surullinen tai onneton olo jota koet ns. masentuneena, ei todellisuudessa poikkea mitenkään siitä apeasta olosta, jonka saamme katsoessamme surullisesti päättyvää elokuvaa — ainoa ero on se, että emme näe, että tunne, joka seurasi omia ajatuksiamme on yhtä keinotekoinen kuin tunne, jonka saamme katsoessamme elokuvaa.

Voivatko olosuhteet masentaa?

Lyhyt vastaus: eivät.

Jos olosuhteilla olisi maaginen kyky suoraan masentaa meidät, silloin kaikkien samoissa olosuhteissa olevien pitäisi automaattisesti masentua. Jos tietyt olosuhteet ”pakottaisivat” tietyn henkilön masentumaan, silloin hänen mielialansa ei voisi hetkeksikään muuttua paremmaksi ilman, että olosuhteet muuttuvat.

Hyvin usein masentuneet kuitenkin paranevat vaikkeivät olosuhteet juurikaan parane tai toisaalta eivät parane, vaikka olosuhteet muuttuvat.

Masennuksen aivokemia

Lukemattomia masentuneita auttaneen ja Supercoach Academyssakin meitä opettaneen George Pranskyn mukaan masennus ei johdu aivokemiasta vaan masentuneet ajatukset vaikuttavat aivokemiaan. Tällä ja tällä videolla George perustelee melko hyvin oman kantansa.

Väitettä tukee sekin, että psyykenlääkekokeissa lumelääkettä saaneen testiryhmän kunto kohenee usein lähes yhtä paljon kuin oikeaa lääkettä saaneiden kunto — ja toisaalta se, että psyykenlääkkeet eivät tutkijoidenkaan mukaan itsessään nosta mielialaa, vaan (teorian mukaan), helpottavat positiivisempaa ajattelua, joka nostaa mielialan.

Mutta mistä kukaan voi tietää, onko ajatus lääkeen saannista ja avusta se, joka tuo uuden ajatuksen että ”voin parantua”, joka nostaa mielialaa? Miksi joillakin pelkkä lääke ei herätä ajatuksia paranemisesta? Ja miksi ihmisiä toipuu jatkuvasti masennuksesta ihan ilman lääkkeitäkin? Saati lumelääkkeillä?

George puhuu ensimmäisellä videolla myös tieteellisistä tutkimuksista, joissa kävi ilmi että jos koehenkilöt ajattelevat pidempään ikäviä asioita, heidän aivokemiansa perusteella näytti siltä, että heissä käynnistyi mielialaa kohottava ja tasoittava vastareaktio.

Toisella videolla George toteaa ettei hän myöskään tuomitse lääkitystä millään tasolla vaan huomauttaa että se on auttanut monia ihmisiä. Hän vertaa sitä kuitenkin insuliiniin ja ykköstyypin diabetekseen — insuliini ei paranna diabetestä, se vain mahdollistaa sen kanssa elämisen.

George uskoo että psyykenlääkkeet eivät paranna mielen ongelmia, mutta voivat auttaa ihmistä elämään masennuksensa kanssa paremmin. Minä uskon, että nimenomaan ajatus siitä, että lääke voi auttaa nostamaan mielialaa ja parantaa masennuksen, on ehkä jopa pääsyy siihen, että jotkut voivat parantua masennuksesta mielialalääkkeen aloitettuaan.

Nainen kertoo kuinka parantui kliinisestä masennuksesta kolmen prinsiipin avulla

Tällä 1 h 20 min pitkällä videolla Toby Walzer kertoo kuinka hän toipui toivottomaksi todetusta kliinisestä masennuksesta, josta hän kärsi 13-vuotta ja joka lopuksi sai hänet nukkumaan 20 tuntia päivässä. Yksi tapaaminen kolmea prinsiippiä opettavan henkilön kanssa käynnisti muutoksen, jonka ansiosta hän elää nyt kolme vuotta myöhemmin hyvää elämää ja opettaa itse prinsiippejä muille.

Ymmärrän, että jos uskot olevasi masentunut ja mielialasi on alhaalla, olosi voi olla ihan hirvittävän tukala ja voi olla vaikeaa nähdä, että tuska johtuu vain ajatuksesta. Mutta tiedän, että sinulle tulee päivän mittaan myös hetkiä, jolloin olosi on lähestulkoon neutraali.

Jos mitenkään muistat, kokeile nähdä noiden neutraalien hetkien aikana, että kokemasi neutraali tunne on perustilasi ja huono fiilis vain paha uni tai surullinen elokuva, jonka luot omilla ajatuksillasi.

Kokeile nähdä, että sinä olet hyvä, ehjä ja rakastettava — sama ihminen kuin olit syntyessäsi tähän maailmaan — ja että ongelmanasi ei edes ole se, että välillä tunnet olosi masentuneeksi — koska ihan kaikki ihmiset kokevat niin hetkittäin, osa jopa monta kertaa päivässä — vaan se, että pidät ikäviä fiiliksiä ongelmana ja luulet sen, että mieleesi juolahti ikävä ajatus tarkoittavan jotain muutakin kuin vain että mieleesi juolahti ikävä ajatus.

Jos haluat, voin keskustella kanssasi siitä, miten ajatukset luovat tunteemme, miten hyvinvointi on perustilamme ja miten mielialat vaikuttavat ajatteluumme. Olen juuri valmistumassa transformatiiviseksi valmentajaksi, mutta en ole koulutukseltani mielenterveysalan ammattilainen. Vaikka olen varma siitä, ettei keskustelustani ole ainakaan haittaa, käyt keskustelun omalla vastuullasi. Lue lisää palveluistani täältä.

Kolme prinsiippiä

Yksi asia mitä olen ajatellut viime päivinä usein on se, kuinka iso osa tätä valmennusta on sitä, että me vain käännetään ihminen katsomaan oikeaan suuntaan ja vaikka valmennuksen aikana ei välttämättä tule mitään tajunnanräjäyttäviä ahaa-elämyksiä (jos kohta niitäkin on nähty :-), uusi näkökulma alkaa väistämättä muuttaa kokemusta elämästä ja niin kuin usein käy: pienet ahaa-elämykset johtavat isompiin havahtumisiin.

Kuuntelin tuossa opettajani Mara Gleasonin puhetta, jossa hän sanoi tärkeän pointin:

Tämä on jotain, mitä kaikki (tavallaan) jo tietävät, joten heitä ei tarvitse opettaa.

Koulutuksemme perustuu siis kolmeen prinsiippiin, jota voisi verrata ”psykologian fysiikan lakeihin”. Eli mitä oikeastaan kerron niin näillä sivuilla kuin valmennuksissa, on vain se, miten mielemme toimii.

Kun ihmiset tulevat tietoiseksi niistä tekijöistä, jotka vaikuttavat heidän kokemukseensa elämästä, he eivät enää vedä väärä johtopäätöksiä ja haaskaa energiaa turhaan yrittämiseen.

Kuvittele esimerkiksi, ettet ymmärtäisi miten painovoima toimii — yrittäisit ehkä saada esineitä pysymään ilmassa tai sitoisit kaiken kiinni, koska pelkäisit että ne leijuvat muuten tiehensä. Tai yrittäisit hypätä talon katolta lentoon niin kuin monet pikkuvintiöt, jotka eivät vielä ole hahmottaneet miten painovoima pätee heihin.

Tai mieti kaikkia niitä naisia ja lapsia, jotka kuolivat täysin turhaan vain siksi, että ennen vanhaan englantilaislääkärit eivät tajunneet miten bakteerit, virukset ja mikrobit aiheuttavat sairauksia, eivätkä siksi vaivautuneet pesemään käsiään ja ruumiinavauksessa käyttämiään instrumenttejaan ennen synnytyksessä avustamista.

Jos elämä tuntuu jotenkin kauhean vaikealta ja tuskalliselta, koet jatkuvaa tarvetta korjata itseäsi ja käytöstäsi tai törmäät jatkuvasti siihen, ettet ymmärrä omaa ja muiden käytöstä, se on merkki siitä, ettet ymmärrä miten mielesi toimii.

Ymmärrämme kolme prinsiippiä eli sen mitkä asiat vaikuttavat omaan kokemukseemme elämästä melko helposti, kunhan näemme ne näkökulmasta, joka on meille ajankohtainen tai osuva. Parhaiten tämä onnistuu valmennustilanteessa, jolloin voimme katsoa yhdessä miten olet jo itse nähnyt prinsiippien toimivan elämässäsi.

Tämä seuraava on yleiskatsaus kolmeen prinsiippiin. Älä huoli, vaikka ne menevät ohi. Jos jatkat sivujeni seuraamista, ihan varmasti tulen jossain vaiheessa kertomaan prinsiipeistä ja siitä miten ne näkyvät elämässämme myös sellaisesta kulmasta, joka on sinulle asianmukainen.

1. Mieli (mind)

Kolmessa prinsiipissä mielellä tarkoitetaan sitä energiaa ja järjestystä, jonka ansiosta mm.

  • Munasolu ja siitiö tietävät mennä yhteen ja muodostaa solun, josta jakautuneet solut tietävät kehittyä nenäksi, jaloiksi, hiuksiksi, luiksi, sydämeksi.
  • Sikiön sydän tietää alkaa sykkiä.
  • Kehomme osaa itse parantaa siihen tulevat haavat.
  • Palaamme ennemmin tai myöhemmin positiivisen neutraaliin mielentilaan.
  • Opimme lapsena puhumaan ja kävelemään.
  • Saamme uusia ajatuksia ja ideoita joita emme ole koskaan ennen saaneet.
  • Näytämme joskus ”tietävän” asioita, joita emme voi järjellä selittää.

Ihmismielen ja -kehon toiminnassa on paljon asioita, joita ei voida selittää mitenkään tyhjentävästi — tai ehkä juuri ollenkaan. Meillä jokaisella on näistä lukemattomia kokemuksia — aina alkaen siitä että olemme joskus saaneet alkumme. Ja jos katsomme luontoa ylipäätään — vuodenaikoja, painovoimaa, eläinkuntaa, kasveja, on aika tajunnan räjäyttävää tajuta, miten hassulla tavalla kaikessa on kuitenkin jokin mieli eli järki.

Uskonnosta ja maailmankatsomuksesta riippumatta ihmisten yleiskokemus on se, että on olemassa jokin suurempi ja selittämätön voima, joka ohjaa elämää — toiset kutsuvat sitä Jumalaksi, toiset universumiksi, jotkut evoluutioksi, jotkut rakkaudeksi. Ja kolmessa prinsiipissä kutsumme tätä ilmiötä siis mieleksi.

2. Tietoisuus (consciousness)

Tietoisuus on kaikessa yksinkertaisuudessamme kykymme kokea asioita. Jos emme ole tietoisia jostain, se ei ole sillä hetkellä olemassa meille.

Olet ehkä joskus ollut niin innoissasi jostain tai syventynyt johonkin, että voit mennä porskuttaa tunti- tai jopa päiväkausia ilman että juurikaan nukut tai edes syöt. Siitä huolimatta et ehkä tunne juurikaan väsymystä tai nälkää, koska tietoisuutesi eli huomiosi on kiinnostavissa ja hauskoissa asioissa ja tilanteissa. Sitten huomiosi kiinnittyy siihen, miten vähän olet nukkunut tai miten väsynyt olet ja yhtäkkiä olet kuolemanväsynyt, vaikka vielä hetkeä aikaisemmin saatoit riekkua intopinkeänä.

Ja uskoisin että aika moni juuri äidiksi tullut on esimerkiksi jutellut kaverinsa kanssa tai tehnyt jotain tuttua arkiaskaretta, kun hän yhtäkkiä havahtuu ajatukseen, että hänellä on vauva ja hän on äiti, vaikka hetkeä aikaisemmin hän ei todellakaan muistanut koko vauvaa.

Samoin olet saattanut tulla huoneeseen puhuen puhelimeen ja vasta puhelun päätyttyä huomata että huoneessa on joku muukin. Tai ajaa tuttua reittiä töihin ja perillä havahtua siihen, ettei sinulla ole mitään mielikuvaa mitä matkalla tapahtui.

3. Ajatus (thought)

Ajatus on väline, joka mielen lakeja seuraten luo kokemuksemme tietoisuudessa. Tai toisin sanoen:  ajatus saa alkunsa mielessä ja tulee ”näkyväksi” tietoisuudessa.

Ilman ajatuksia emme kokisi mitään — eli kokemusta, tuntemusta tai tunnetta edeltää aina ajatus.

Esimerkiksi voi olla että aurinko paistaa kasvoihisi monta kertaa päivässä, mutta vasta siinä hetkessä kun ajattelet ”mmm…. aurinko paistaa kasvoilleni” tai ”oho, paistaapa tuo aurinko kuumasti”, huomaat että se paistaa kasvoillesi. Muina hetkinä olet saattanut murehtia tulevaisuutta, miettiä kauppalistaa, keskittyä puhumaan kaverin kanssa puhelimessa, etkä siksi ole tullut tietoiseksi auringosta.

Miksi uskon, että ajatus saa alkunsa mielessä tai mielen lakeja seuraten? Koska kukaan — edes Nobel-palkitut psykologit — eivät tiedä miten ajatukset oikeasti syntyvät. Näemme ajatuksen aivosähkökäyrissä kun se on jo syntynyt, mutta mikä määrittää sen miksi tietyllä hetkellä ajattelemme tietyn ajatuksen, on mysteeri.

Joo, totta kai näyttää siltä, että tietyn ihmisen tietyt ajatukset näyttävät toistuvan tietynlaisissa olosuhteissa, mutta se ei ole mitenkään taattua — meillä on kaikilla lukemattomia kokemuksia siitä, kun yhtäkkiä saamme päähämme kokeilla jotain uutta tapaa tehdä tietyn asian tai esimerkiksi olemme kestäneet pitkään tiettyä olosuhdetta esim. ajatellen että ”minulla ei ole muita vaihtoehtoja” ja sitten yhtäkkiä ajattelemme ”tämä riittää”.

Lukemaan oppiminen on hieno esimerkki siitä, miten uusi ajatus voi pätkähtää päähämme. Jos muistat millaista lukemaan oppiminen on, niin sehän on sitä että tuijotat ties monettako kertaa samoja sanoja ja kirjaimia, ja yhtäkkiä ne muodostavatkin päässäsi sanan. Miksi juuri sillä hetkellä jokin loksahti päässäsi on mysteeri.

Tai ihan varmasti sinulla on lukemattomia kokemuksia siitä, kuinka yrität epätoivon vimmalla ratkaista jotain ongelmaa — etkä keksi vastausta. Sitten päätät luovuttaa ja lähdet suihkuun, lenkille, nukkumaan, luontoon, ajamaan autolla… Ja juuri kun et oikeastaan ajattele mitään, mieleesi juolahtaa äkkiarvaamatta ratkaisu kysymykseesi.

Me väitämme, että se ajatus sai alkunsa samassa paikassa, kuin sai nenäsi muodostaneiden kantasolujen ”tieto” siitä, että niiden pitää kasvaa nenäksi eikä esimerkiksi varpaaksi — eli nk. mielessä. Toisin sanoen väitämme, että kaikki ajatukset kumpuavat mystisestä mielestä — jostain suuremmasta viisaudesta emmekä voi koskaan ennustaa 100 % varmuudella mitä ajattelemme seuraavaksi.

Tämä on tällä hetkellä yksi kiehtovimmista ”lainalaisuuksista”, koska minulle se merkitsee sitä, etten ole ”vanhojen ajatusmallien vanki”, vaan voin ajatella mikä hetki tahansa mistä tahansa asiasta ihan uudella tavalla.

Ja koska uskon että ajatukseni ovat lähtöisin samasta tuntemattomasta paikasta kuin mistä olen saanut parhaita neronleimauksiani — ja mistä DaVinci, Einstein ja kumppanit saivat omia neronleimauksiaan — näen täysin mahdollisena, että minä hetkenä tahansa voin saada ajatuksen, joka räjäyttää tajuntani ja vie elämäni ihan uusille, entistä kiinnostavimmille ja ihmeellisille poluille.

Kuten sanottua tämä oli vain lyhyt johdatus kolmeen prinsiippiin ja mitä ne ovat. Minun mielessäni ne ovat todella selkeät, mutta kun muistan miten vaikeaa niitä oli ymmärtää ennen kuin tajusin ne samalla tavalla kuin tajuan vitsin (enkä vain oppinut niitä älyllisesti), ymmärrän että tämä selostus saattoi mennä yli hilseen. Ehdotan kuitenkin että jatkat näiden juttujeni kuuntelemista ja lukemista avoimin mielin, koska sinulla on täysi kapasiteetti ymmärtää mistä oikein puhun — ja mitä paremmin näitä lainalaisuuksia ymmärtää, sitä helpommaksi, keyvemmäksi ja hauskemmaksi elämä muuttuu.

Kun et enää hassaa aikaa ja energiaa turhien juttujen tekemiseen, elämääsi syntyy tilaa luoda jotain uutta ja kivaa, mahtavaa tai tajunnanräjäyttävää tuomalla mielessä alkunsa saaneet asiat ajatusten avulla tietoisuuteesi.

Entä jos läheisriippuvuutta ei ole olemassakaan?

Eräs kaverini suositteli minulle ”Codependent no more” -kirjaa mielenkiintoisen keskustelun aikana. Samaa tai vastaavia kirjoja on suositeltu minulle vuosien mittaan ennenkin, mutta tähän asti olin suhtautunut erinäisistä syistä ajatukseen torjuvasti.

Havahduin viikko sitten Supercoach Academyn toisena live-viikonloppuna  siihen, että voimme nähdä minkä tahansa asian minä hetkenä tahansa uudessa valossa. Elämässäni oli asioita, joiden kohdalla uusi näkökulma olisi erittäin tervetullut. Niinpä latasin tämän läheisriippuvuutta käsittelevan klassikon äänikirjana ja aloin kuunnella sitä toivoen saavani uuden näkökulman minua vaivaavaan asiaan.

Sitä ennen olin jo googlannut läheisriippuvuuden määritelmiä, jonka mukaan minun nähdäkseni 80 % suomalaisista naisista voisi olla jossain määrin läheisriippuvaisia. Miksi näin on, on erillisen kirjoituksen aihe.

Codependent no more -kirja kertoo useita esimerkkejä ajatus- ja toimintamalleista, joita sen kirjoittaja kutsuu läheisriippuvuudeksi. Tunnistin kertomuksista runsaasti varsinkin vanhoja ajatus- ja toimintamallejani — ja jopa joitain nykyisiä ajatusmalleja. Joten tällä perusteella joku voisi määritellä minut läheisriippuvaiseksi.

Vuosi sitten olisi itse innolla tarttunut määritelmään.

Nyt kirjan kirjoittajan Melody Beattien jatkuva jankkaus siitä, kuinka ”olet sairastunut läheisriippuvuuteen” ja ”läheisriippuvuus on sairaus jota ei voi välttää jos siitä saa tartunnan”, ”läheisriippuvuudesta toipuminen on hidasta”  jne. alkoi oikeasti ottaa päähän. 

Miksi?

Koska näin hyväätarkoittava kirjailija aivopesi lukijansa tilaan, jossa nämä sulkevat silmänsä mahdollisuudelta uuteen ajatukseen, että he ovat hyviä, ehjiä ja terveitä ja ettei heissä sinällään ole mitään vikaa. Ja että he nyt vain ovat valinneet kerta toisensa jälkeen tietyt ajatus- ja toimintamallit, koska ne ovat näyttäneet toimivan jotenkuten. 

Pohjimmainen syy siihen, ettemme ala tosissamme miettiä uusia toimintamalleja on se, että ihmismieli pyrkii valitsemaan tutun ajatuksen säästääkseen aikaa ja vaivaa, jolloin ajattelumme näyttää tapahtuvan ikään kuin automaattiohjauksella. Koska olemme aina tottuneet ajattelemaan ja toimimaan tietyllä tavalla, meille ei välttämättä juolahda edes mieleen, että voisi olla jokin toinen tapa toimia.

Olenko sairastunut tiskikonesyndroomaan?

Ajatus läheisriippuvuuteen sairastumisesta on mielestäni yhtä älytön, kuin jos olisin 1,5 vuotta sitten uskonut sairastuneeni tiskikonesyndroomaan.

Kasvoin kodissa, jossa oli tiskikone. Sen lisäksi minulla oli oma tiskikone vuosina 2003-2005.

Puolitoista vuotta sitten olin nykyisen puolisoni kanssa pari kuukautta putkiremonttia paossa veljeni perheen asunnossa, jossa oli tiskikone. Eräänä päivänä olin kantamassa astioita ruokailun jälkeen tiskipöydälle, kun mieheni pysäytti minut kysymällä:

”Mikset sä laita noita tiskejä suoraan koneeseen?”

Tuijotin miestä ihmeissäni.

”Häh?”

”Niin, miksi sä ladot ensin tiskit tohon tiskialtaaseen ja sitten vasta laitat ne tiskikoneeseen? Mikset sä huuhtaise niitä ja laita niitä suoraan tiskikoneeseen?”

Päässäni raksutti. Niin, miksi tosiaan? Sitten räjähdin nauramaan.

En ollut laittanut tiskejä suoraan koneeseen, koska en ollut tullut ajatelleeksi, että ne voisi laittaa suoraan koneeseen! Lapsuudenkodissani tiskit nimittäin ladottiin ensin tiskipöydälle ja sitten vasta joskus myöhemmin kerralla koneeseen. Vasta nyt tajuan sen johtuneen pitkälti siitä, että kukaan ei yleensä viitsinyt tyhjentää tiskikonetta pesun jälkeen, joten se oli täynnä.

Olin ollut toki lapsuuteni jälkeen muutaman kerran tilanteissa, joissa esimerkiksi tuotantoyhtiön keittiön seinällä oli lappu ”laita tiskisi suoraan koneeseen”. Olin pitänyt tätä mielessäni jonkinlaisena poikkeustilana tyyliin ”toimistoissa tiskit laitetaan suoraan koneeseen, koska siellä tiskikoneen täyttäminen ei kuulu kenenkään velvollisuuksiin”.

Kuvitellaanpa, että yhtä aikaa havainnon kanssa, että tiskit voi laittaa suoraan koneeseen, olisin saanut päähäni, että olin sairastunut tiskikonesyndroomaan — jonka tuntomerkkeihin kuului tiskien kasaaminen tiskipöydälle sen sijaan että  laittaisin ne suoraan koneeseen.

Lähtiessäni etsimään syitä tähän kauheaan sairauteen, keksisin kuinka olin sairastunut siihen jo lapsuudenkodissani, jossa ei koskaan laitettu tiskejä suoraan koneeseen.

Miltä minusta tuntuisi? Toisaalta helpottuneelta, koska näkisin, että kyvyttömyyteni laittaa tähän asti tiskejä suoraan koneeseen johtui kauheasta syndroomasta, johon olin sairastunut jo lapsena. Ehkä vähän katkeruutta vanhempiani kohtaan siitä, että he olivat tartuttaneet tämän sairauden minuun. Toivoa siitä, että ehkä pieniä askelia ottamalla voisin parantua sairaudestani ja jonain päivänä osaisin pistää tiskit suoraan koneeseen pystyäpin ja pelottomana.

Toisaalta minua saattaisi pelottaa, että mitä jos en sittenkään paranisi, vaan retkahtaisin syvemmälle sairauteeni. Mitä jos jatkossa jättäisin tiskit ensin pöytään koko päiväksi ennen kuin ne saisin ne siirrettyä tiskipöydälle ja lopulta tiskikoneeseen?

Ehkä haluaisin liittyä tukiryhmään, jossa voisimme yhdessä muiden tiskikonesyndroomaan sairastuneiden kanssa käydä kerta toisensa läpi sitä, miten älytöntä oli ollut latoa tiskit ensin työpöydälle. Välillä huomaisin pistäväni tiskit suoraan koneeseen ilman mitään ongelmaa ajatellen että ”eihän tämä nyt oikeasti ole niin iso juttu”. Säikähtäisin ajatustani, koska se tarkoittaisi sitä, että kieltäisin sairauteni — niin kuin olin kieltänyt sen kaikki nämä vuodet, kun en ollut nähnyt mitä olin tehnyt.

Tuntisin itseni urheaksi toipilaaksi, joka joutuu sinnittelemään hirveän sairauden kanssa, kunnes jonain päivänä pitkällisen harjoittelun jälkeen uskaltaisin kutsua itseäni ”toipuvaksi tiskisyndroomaiseksi”.

Mitä jos oletkin ihan terve?

Oikeasti opin laittamaan tiskit suoraan koneeseen ihan vain sillä, että näin paremman tavan toimia. Samalla tavalla olen kahdessa päivässä huomannut sen hoksaamisen, miten höpsöjä eräät ajatus- ja toimintamallini olivat, vaikuttaneen välittömästi asioihin, jotka vaivasivat minua.

Minä uskon niin Michael Neillin, Bill Cummingin, Linda ja George Pranskyn kuin ”kolme prinsiippiä” löytäneen Sydney Banksin tavoin että:

  1. Me olemme kaikki ehjiä ja terveitä, koska olemme se, joka ajattelee ja tuntee, emme ajatuksemme ja tunteemme
  2. Ihan kaikki tunteemme johtuvat tasan tarkkaan ajatuksista, joita valitsemme ajatella jostain asiasta (eikä esim. mistään läheisriippuvuudesta, johon sairastumista ei olisi voinut estää)
  3. Muutos voi tapahtua silmänräpäyksessä — ihan vain näkemällä että:
    • a) käytännössä kaikki tunteita herättävät ajatuksemme ovat vain mielipiteitä
    •  b) muutamme mielipidettämme sillä sekunnilla kun sisäistämme, että on olemassa jokin parempi tapa ajatella tai toimia

Ymmärrän hyvin, että jos aikaisempi ajatusmalli on ollut että:

”tuo toinen pilaa elämäni, enkä voi mitenkään estää häntä tekemästä sitä”,

…silloin ajatus:

”olen sairastunut sairauteen, joka saa minut laiminlyömään omia tarpeitani, mutta voin parantua siitä”

…tuntuu paljon paremmalta.

Mutta mikä olisi vieläkin parempi ja nopeammin tuloksia tuottava ajatus? Miten olisi esimerkiksi:

”Toimin aiemmin tällä tavalla, koska olin lapsena oppinut tämän toimintatavan ja se näytti toimivan jollain lailla…

enkä ollut tullut ajatelleeksi, että voisi olla jokin vieläkin parempi toimintamalli.

Nyt olen löytänyt — tai ainakin pidän mahdollisena löytää — sellaisen lähestymistavan tähän asiaan, että tunnen oloni vahvaksi, tyytyväiseksi ja tyyneksi.

Nähtyäni paremman ajatusmallin valitsen sen automaattisesti ja palaan vanhaan ajatus- ja toimintamalliin korkeintaan hetkellisesti ollessani syvällä omissa ajatuksissani. Heti kun huomaan mitä olen tekemässä, palaan automaattisesti uuteen toimintamalliin ilman että tunnen tarvetta syytellä itseäni tms.”

Lisää aiheeseen liittyvää luettavaa:

  • Optisim bias -artikkeli siitä, miten ihmismieli on ”ohjelmoitu” optimismiin
  • Mistakes were made but not by me — kirja tavoista, joilla huijaamme itseämme. Auttaa ymmärtämään miten on mahdollista olla näkemättä parempia vaihtoehtoja, vaikka ne olisivat ihan nenämme edessä.

Jos haluat kuulla lisää ”suuresta havahtumisestani” Supercoach Academyn toisena viikonloppuna, liity VIP-jäseneksi.

 

Miten voi tajuta mistä mieli-ajatus-tunne-yhteydessä on kyse?

Jenga kirjoitti hyviä kysymyksiä Tunteiden tunnistamista käsittelevään viestiini.

Mieli-ajatus-yhteys on vähän sitä luokkaa, että se pitää tajuta samalla tavalla kuin tajuaa vitsin. Jos sitä yrittää käsittää järkeilemällä, sille käy samalla tavalla kuin vitsille — tavallaan ymmärrät mistä siinä on kyse, mutta se ei kolahda.

Mulla meni itsellänikin pitkään ennen kuin asia loksahti pala palalta kohdalleen.

Eka loksahdus oli ehkä se, kun tajusin silloin 2009 lokakuussa, että kaikki mitä kerroin itselleni menneisyydestäni oli valhetta. Ts. että muokkasin omia muistoja aktiivisesti sopimaan minä-käsitystäni jättämällä pois tiettyjä tapahtumia. Eli toisin sanoen loin draamaa omilla tarinoilla.

Toka loksahdus oli varmaan se, kun keväällä 2010 tajusin että MINÄ luon itselleni sen seksikkään olon omilla ajatuksillani (eivätkä muut haluamalla mua).

Ja vuodesta 2008 olin jo opetellut erottamaan milloin minussa aktivoituvat ”eri persoonat” (eli automaattiset toimintamallit) ja jo silloin olin alkanut nähdä, että minussa on yksi osa, joka on levollinen, viisas jne.

Keväällä 2011 Michael Neill alkoi puhua entistä enemmän sisäisestä hyvinvoinnista ja kuinka se on meidän perustilamme ja kuinka palaamme siihen. Ensin tajusin että se sisäinen hyvinvointi on se ”levollinen, viisas osa minussa”. Mutta vielä silloinkin luulin että meidän pitää tehdä jotain että pääsemme sinne.

Viime toukokuussa tajusin vihdoin ja viimein yhden Michaelin ryhmäpuhelun aikana, että tosiaan, meidän ei tarvitse tehdä mitään päästäksemme mielenrauhaan vaan palaamme sinne automaattisesti.

Eli periaatteessa mulla on mennyt itsellä kolmisen vuotta ennen kuin olen tajunnut koko kuvion.

Jenga kirjoitti jossain siitä, miten hän on melkein aina onnellinen — eli minun termein mielenrauhassa. Eli tilassa jossa tiedät että kaikki järjestyy, tunnet olevasi ehjä ja rakastettava, suhtaudut asioihin tietyllä tyyneydellä ja kärsivällisyydellä jne.

Se tila on perustilasi, joka ei oikeasti mene mihinkään, vaan on koko ajan yhden ajatuksen päässä. Se on tila johon kehosi ja mielesi pyrkii takaisin ihan koko ajan.

Tämä tila on ihan täysin ”totta”, ja näet ja tunnet sen olevan totta aina kun olet siinä tilassa. Siinä tilassa ollessasi näet myös, että ne kurjia tunteita aiheuttavat tarinat olivat vain tarinoita, eikä tilanne ole yleensä niin paha kuin mitä olet uskotellut itsellesi. (Kun taas kurjien tunteiden vallassa et välttämättä kykene näkemään miten voisit palata ikinä enää mielenrauhaan.)

Tai toisin sanoin: tähän tilaan päästäksesi sinun ei tarvitse tehdä yhtään mitään — ajaudut siihen väistämättä ennemmin tai myöhemmin — kun taas muuttuaksesi ahdistuneeksi, stressaantuneeksi jne. sinun pitää alkaa kiinnittää enemmän huomiota negatiivisia tunteita herättäviin ajatuksiin.

Tunteet ovat totta, vaikka ajatukset eivät pohjaudu todellisuuteen

Kun olet pelokas, ahdistunut, väsynyt, vihainen, surullinen jne. niin kyllä ne tunteet ovat ihan täysin totta, koska tunnet ne. Mutta niiden alkusyy on sinun päässäsi, ei ulkopuolella.

Jenga kirjoitti:

”Olisi vain satunnaisia ajatuksia, jotka aiheuttavat satunnaisia tunteita. Voimme uskoa yhtenä päivänä yhdellä tavalla, toisena toisella, eikä kumpikaan uskomus ole sen enempää totta kuin toinenkaan.”

Joo, mieleemme nousee pitkin päivää satunnaisia ajatuksia, mutta ei ole satunnaista kiinnität huomiosi tiettyihin ajatuksiin ja lähdet suurentelemaan niitä. Ts. uskot tietyt ajatukset todeksi ja annat niille suuremman emotionaalisen merkityksen kuin muille ajatuksille. Uskomukset määrittävät sen, mihin ajatuksiin takerrut ja mitkä sivuutat olankohautuksella.

Nähtyäsi että jokin uskomus on väärä — joko voit tehdä niin kuin esim. NLP:ssä tehdään, että korvaat sen jollain toisella uskomuksella. Eli korvaat valheen toisella valheella. Miksi kukaan tekisi niin? Koska Mandy Evansin sanoin:

Uskomme tarvitsemme uskomuksia, koska luulemme ettemme kestä elää epätietoisuudessa. Minulla ei ole mitään ongelmaa elää epätietoisuudessa, niinpä en tarvitse uskomuksia.

Totta, jos valtaosa rajoittavista uskomuksistasi katoaisi maagisesti, olisit aistit ja mieli avoimena ottamassa vastaan maailmaa.

Kun kumppanisi puhuisi sinulle, keskittyisit todellakin kuuntelemaan häntä ja aistimaan hänen olemuksensa, koska et kuvittelisi tietäväsi valmiiksi mitä hän aikoo sanoa tai mitä hän ajattelee. (Ja huom, et oikeasti tiedä tälläkään hetkellä mitä kumppanisi todella ajattelee!).

Sosiaalisissa tilanteissa et keskittyisi kuvittelemaan mitä muut sinusta ”ihan varmaan” ajattelevat, vaan huomiosi olisi tilanteen havainnoinnissa ja siinä hetkessä. Kun puhuisit, puhuisit mielenrauhasta käsin niin, että sanat tuntuvat kumpuavan syvältä sisältäsi — et niin, että mietit mitä voit tai et voi sanoa tässä hetkessä.

Kun miettisit tulevaisuutta, näkisit sen tyhjänä kankaana tai avaruutena ja miettisit ”mitä haluan luoda tänään”, sen sijaan että näkisit uskomustesi petaaman valmiin tulevaisuuden.

Jne.

Mielenrauha on fakta

Se, että palaat mielenrauhaan ja että mielenrauha (tai onnellisuus) on perustilasi, ei ole uskomus. Se on fysiologinen ja psykologinen fakta, joka näkyy jo ihan pienissä vauvoissa. Eli toisin sanoen sinussa on jo ”tehdasasetuksena” tunne siitä, että olet hyvä, ehjä ja rakastettava ja että asiat järjestyvät jotenkin (vaikka et tiedä miten).

Uskomukset ovat vain ”lisäohjelmia”, joita vanhempasi ja myöhemmin sinä itse ”asentavat” sinuun.

Kuviteltu vai todellinen tapahtuma?

Huomaa mikä ero on siinä, että pelkäät läheisen kuolemaa tai sitten se läheinen ihan oikeasti kuolee.

Eka on ihan vain kuvitelma — vähän niin kuin katosisit jotain kauhuelokuvaa. Kun kuvittelet etukäteen läheisesi kuolevan, kuvittelet ettet koskaan enää näe häntä, mikä on valhe, koska hän on vielä elossa ja elämässäsi. Tunteesi ovat tavallaan suuremmat, koska yhtä aikaa koet mielikuvasi aiheuttamaa surua JA pelkoa siitä, että joudut kokemaan surua ihan aiheesta.

Voi olla että kuolet itse ennen läheistäsi, jolloin murehtimisesi ja suremisesi meni tavallaan ”hukkaan”.

Mutta jos läheisesi oikeasti kuolee ja ajattelet ettet enää koskaan näe häntä, se on totta. Tällöin et pelkää eli murehdi hänen kuolemaansa vaan ainoastaan suret hänen menetystään.

Miksi näitä asioita ei voi ymmärtää järkeilemällä?

Miksi menet solmuun näitä ajatellessasi? Koska alkaessasi ajatella ”liikaa”, voi olla että päässäsi alkaa pyöriä myös ajatuksia tyyliin ”äh, mä en tajua”, mistä seuraa turhautuminen mikä estää sua kokemasta mielenrauhaa.

Voisi olla hedelmällisempää lähteä käsittelemään asiaa näin:

— Kun huomaat olevasi mielenrauhassa/onnellisuuden tilassa, hengitä pari kertaa syvään ja anna kehosi oikein ”laskeutua” kunnolla ko. tilaan. Fiilistele siinä tilassa sitä, miten tiedät olevasi ehjä, hyvä ja rakastettava. Mieti miltä tuntuisi tietää ihan aina — siis silloinkin kun olet kiihtyneessä tilassa — että tämä on sinun perustilasi ja että palaat tähän aina enemmin tai myöhemmin.

— Kun huomaat olevasi ahdistunut tms., kysy itseltäsi: ”mitä yritän saada itseni tekemään, miltä yritän itseäni suojella tai millaiselta ihmiseltä yritän vaikuttaa kertomalla itselleni tarinaa, joka aiheuttaa tämän tunteen.”

Voi olla ettei kummastakaan ”tekniikasta” seuraa heti mitään selkeitä vastauksia — eikä tarvitsekaan — koska se, ymmärrätkö asian täysin, ei muuta itse ilmiötä mitenkään.

Miltä tuntuu todella ymmärtää ajatusten ja mielenrauhan/onnellisuuden ja tunteiden suhde?

Elämä tuntuu kevyemmältä. Hullut ajatukset nousevat mieleen ihan yhtä lailla kuin ennenkin ja välillä edelleen takerrun niihin, varsinkin väsyneenä ja/tai nälkäisenä, mutta negatiiviset tunteet eivät vie minua samalla tavalla mukanaan kuin ennen.

Tietyssä mielessä elämä tuntuu varsinkin alkuun ”tyhjemmältä”, kun en täytä osaa päivästä murehtimalla turhaan.

Ja kyllähän se alkuun tuntuu oudolta alkaa tehdä asioita, koska haluaa tehdä niitä eikä siksi että ”on pakko” tehdä niitä.

Mutta samaan aikaan tunne on levollinen ja hyvä — epämukavuus tulee siitä etten ole tottunut siihen. Tällöin totuttamista voi helpottaa kysymällä itseltään ”voisinko nauttia tästä vapauden ja avaruuden tunteesta vielä hetken pidempään”.

Huomaa myös, että ainakaan minun tavoitteenani EI ole päästä tilana, etten murehdi ikinä mistään mitään tai koskaan takerru negatiivisiin ajatuksiin. Teoriassa se ehkä olisi mahdollista, mutta käytän mieluummin aikani ja energiani uusien hyvien juttujen luomiseen ja tästä hetkestä nauttimiseen kuin negatiivisen ajatuksen ”korjaamiseen”, joka menee itsestään ohi (ainakin joksikin aikaa).

Milloin ”kannattaa” lähteä diilaamaan ikäviä tunteita herättävän ajatuksen kanssa ja milloin ei?

”Tiedän” että haluan puuttua johonkin ikäviä tunteita aiheuttavaan uskomukseen siitä, että siihen puuttuminen tuntuu tärkeältä.

Esim. jos uskomukseni ja ajatukseni saavat minut kilahtelemaan lapselleni, haluan todellakin puuttua ongelmaan. Jos taas esimerkiksi ajatukseni saavat minut stressaamaan asunnon hankinnasta, en jaksa lähteä kauheasti ihmettelemään mikä uskomus niiden taustalla on, koska tässä asiassa tunteeni eivät saa minua käyttäytymään typerästi (vaikka mieli tekisi) ja koska tiedän että kunhan olemme hankkineet asunnon, ajatukset katoavat.

Toisin sanoen ei ole mitään sääntöjä siitä milloin ”pitää” lähteä puuttumaan omiin uskomuksiin. Joku ei ehkä puutu mihinkään uskomuksiin (Michael Neill vaikuttaa vähän siltä), joku puuttuu jokaiseen isompaa ahdistusta aiheuttavaan uskomukseen, joku voi puuttua uskomuksiin rykäyksissä eli välillä käydä läpi monta uskomusta, sitten olla pidemmän aikaa puuttumatta mihinkään uskomukseen.

Mitä haluat luoda?

Jos näkisit jo tänään kristallinkirkkaasti että olet hyvä, ehjä ja rakastettava, että ajatukset ovat vain ajatuksia ja että palaat automaattisesti mielenrauhaan, mitä haluaisit luoda tänään?