Oletko psykopaatti jos et syyllistä itseäsi?

Kävin tänä aamuna puhumassa YLE Radio 1:ssä Sari ”Huono äiti” Helinin ja Heimo Langinvainion kanssa syyllisyydestä.

Yksi asia jota sivusimme, mutta johon emme ehtineet paneutua on se, että psykopaatit eivät tiettävästi koe syyllisyyttä.

Jos olen ymmärtänyt oikein, psykopaattien, sosiopaattien ja narsistien ongelmana on se, etteivät he koe koskaan tekevänsä yhtään mitään väärin. He näkevät (muiden mielestä) julmimmatkin tekonsa jotenkin oikeutettuina.

Olisi kiinnostavaa tietää kuinka moni psykiatrisessa mielentilatutkimuksessa ”-paatiksi” tai narsistiksi todettu henkilö itse asiassa koki hetkellisen syyllisyyden tunteen, mutta sen sijaan että olisi ottanut vastuun teoistaan, selitti sen oikeutetuksi.

Olisiko syyllisyydentunnetta hyödyllisempää kiinnittää huomiota siihen, otammeko vastuun virheistämme? Tai siihen miten yritämme korjata muille ja itsellemme aiheuttamaamme vahinkoa — jos ei muuta niin pyytämällä anteeksi?

Syyllistätkö itseäsi turhaan?

Minusta näyttää siltä, että joskus luulemme että ”itsestään” mieleen juolahtava ajatus ”tein väärin” on sama asia kuin aktiivisesti itsensä syyllistäminen.

Jokainen joka on ollut useita kymmeniä minuutteja — tai pahimmillaan tuntikausia — syyllisyyden tunteen vallassa, on syyllistynyt (!) itsensä syyllistämiseen. Itsensä syyllistäminen käy kätevästi kelaamalla kerta toisensa jälkeen mielessään tekemäänsä virhettä, kuvittelemalla miten toiset paheksuvat virheen tekemistä, haukkumalla itseään pataluhaksi ja suunnittelemalla itsensä rankaisemista.

Saatamme luulla, että mikäli emme lietso ja kasvata syyllisyydentunnettamme, olemme psykopaatteja — tai ainakin matkalla sellaiseksi.

Kun sanon etten tunne enää syyllisyyttä, tarkoitan sillä nimenomaan sitä, etten aktiivisesti yritä syyllistää itseäni virheistäni tai tekemättömistä asioista.

Kyllä minulle edelleenkin juolahtaa usein mieleen ajatuksia siitä, mitä tein jollain mittarilla väärin tai mitä olisin voinut tehdä paremmin.

Jos olen alhaisessa mielentilassa, ajatukseen liittyy usein syyllisyydentunne. Jos olen korkeassa mielentilassa, ajatukseen liittyy halu pyytää anteeksi ja korjata virheet.

Tätä nykyä syyllisen ajatuksen huomattuani pistän sen aiheen muistiin ja päätän tsekata mitä asialle voi tehdä sitten kun mielialani nousee.

Ennen vanhaan käytin itseni syyllistämistä hyvityksenä siitä, etten viitsi tai halua toimia oikein. Eli jollain tasolla ajattelin esim. että on OK olla hoitamatta jotain kauan roikkunutta asiaa, kunhan vain koen asiasta syyllisyyttä.

Vielä useammin yritin painostaa itseäni syyllisyydentunteella toimimaan toisin. Ajattelin kierosti, että ”jos vain koen oikein hirvittävää tuskaa, teen tämän tylsältä, vaikealta tai muuten epämiellyttävältä tuntuvan asian.”

Tätä nykyä skippaan syyllistämisvaiheen ja mietin mielentilan noustua että a) tarvitseeko asiaa tehdä, b) onko minulla mitään resursseja tehdä sitä ja c) miten oikein toimimisesta voisi tehdä niin helppoa, hauskaa ja kiinnostavaa ettemme malta olla tekemättä sitä.

Jos asiaa ei tarvitse tai voi tehdä tai korjata, miksi ihmeessä kokisin siitä sen enempää syyllisyyttä?

Puhuin äsken äitini kanssa aiheesta, ja hän toi esiin tärkeän pointin, joka ei ollut juolahtanut mieleeni: syyllisyydestä käsin toimiminen johtaa helposti uusiin virheisiin.

Lapsiaan netissä surffaillessaan laiminlyönyt äiti saattaa hyvitellä huonoa omaatuntoaan antamalla lapsille epäterveellisiä herkkuja tai antamalla näiden pelata pidempään tietokonepelejä kuin olisi hyväksi. Vaikka fiksumpaa olisi laittaa tietokone kiinni, syöttää lapsille kunnon ruokaa ja viedä nämä puistoon leikkimään.

Perheen yhteisiä rahoja törsännyt saattaa ostaa kumppanille ”jotain kivaa” lievittääkseen huonoa omaatuntoaan — sen sijaan että palauttaisi ostokset, lopettaisi shoppailun ja miettisi mistä tienaisi rahat takaisin.

Vaimoaan raivokohtauksen vallassa pahoinpidellyt saattaa hyvitellä tätä koruilla tai matkoilla vaikka olisi hirvittävän paljon tärkeämpää lähteä selvittämään miten hän voi jatkossa toimia fiksummin raivokohtauksen iskiessä.

Voisitko sinä lopettaa turhan itsesi syyllistämisen ja käyttää siitä säästyneen ajan ja energian aiheuttamiesi vahinkojen korjaamiseen, tekemättömien asioiden hoitamiseen tai ihan vain elämästä nauttimiseen?

Kuuntele haastatteluni täällä.

syyllisyys22

Haluatko lopettaa turhan stressaamisen, murehtimisen ja itsesi syyllistämisen? Liity kutri.net:in VIP-jäseneksi!

Miksi hyvää oloa haetaan valmentajilta ja vaihtoehtohoidoista?

Viime aikoina medioissa on ihmetelty sitä, miksi yhä useampi ihminen etsii hyvinvointia henkisten valmentajien, vaihtoehtoterapioiden ja kehon kunnon optimoinnista.

Väitän sen johtuvan siitä, että heillä on liikaa aikaa ja energiaa, liian vähän ymmärrystä siitä miten hyvä olo syntyy — ja liian vähän kokemusta siitä miltä tuntuu ottaa ilo irti omasta kyvystä uuteen ajatteluun.

Etsimme hyvinvointia koska emme ymmärrä miten se syntyy

Tiesitkö että kehosi pyrkii koko ajan kohti terveyttä? Jos leikkaat haavan sormeesi, se paranee itsestään paitsi jos nypit sitä jatkuvasti uudelleen auki.

Sinulla on sisäinen järjestelmä, joka pyrkii palauttamaan sinut takaisin henkiseen hyvään oloon. Se ettei se näytä toimivan johtuu siitä, että viattoman väärinkäsityksen vuoksi pidät itseäsi kiinni kurjissa fiiliksissä.

Jokainen uhmaikäisen vanhempi on päässyt todistamaan tilannetta, jossa lapsi joka hetkeä aikaisemmin oli ihan OK, saa yhtäkkiä järkyttävän raivokohtauksen.

Jos yrität mennä rauhoittamaan lasta, tämän raivo yleensä vain yltyy. Jos kohtaukseen ei puutu, jossain vaiheessa se menee itsestään ohi. Hetkeä myöhemmin lapsi on niin kuin mitään ei olisi tapahtunut.

Mitä tapahtui? Lapsen sisäinen hälytysjärjestelmä aktivoitui hetkeksi syystä tai toisesta, sitten kytkeytyi itsestään pois päältä.

Aikuisilla homma menee täsmälleen samalla tavalla, paitsi että puutumme herkemmin huonoon fiilikseen, jolloin se pahenee.

Aina kun yrität korjata ahdistusta, stressiä tai kurjaa oloa jollain itsesi ulkopuolisella asialla: ruoalla, viinalla, seksillä, shoppaamisella, ruokavaliolla, superfoodeilla, terapialla, meditaatiolla tai enkeleillä…

…kerrot itsellesi että ”tämä paha olo on niin vaarallinen asia, että siitä pitää päästä eroon” ja ”tämä paha olo ei voi mennä itsestään ohi — ainakaan tarpeeksi nopeasti”.

Koet joka hetki vain oman tietoisen ajattelusi. Sillä hetkellä kun ajattelet että sinun on tavoiteltava hyvää oloa, et voi kokea hyvää oloa.

Jos sen lisäksi luulet että hyvä olo löytyy jotenkin itsesi ulkopuolelta, kiristät itseäsi hyvällä ololla tekemällä siitä ehdollista.

Manuela Bosco kertoi äskettäin eräässä naistenlehdessä kuinka hän käyttää erityisiä kiviä antamaan hänelle tukea ja voimaa. Manuela uskoo että kivien energia poistaa negatiivisuutta, luo lempeyttä ja avaa sydäntä.

Repesin nauramaan tämän luettuani, koska vuonna 2006 kannoin itse erilaisia ”energiakiviä” mukanani.

Ajatus ”käytän kiviä poistamaan negatiivisuutta” sisältää ajatuksen siitä, että a) on olemassa jotain negatiivisuutta jota pitää poistaa ja b) negatiivisuus ei voi poistua itsestään (ainakaan riittävän nopeasti) koska sen poistamiseen tarvitaan kiviä.

Tästä seuraa se, että sillä hetkellä kun kivet eivät jostain syystä ole mukana, mieleen voi nousta ajatus ”apua, nyt oloni ei voi olla niin hyvä koska ruusukvartsini unohtui kotiin”.

Enkelihihhuleille on helppo nauraa, koska he ovat vielä harvinaisuuksia, mutta he eivät poikkea mitenkään niistä, jotka ajattelevat että ”en voi olla tyytyväinen ennen kuin peppuni on pinkeämpi”. ”Tämä merkkilaukku/-auto tekee minut onnelliseksi.” ”En voi tuntea olevani arvokas ennen kuin minulla on tämä tutkinto/titteli/työpaikka.”

Samalla nämä ihmiset missaavat sen, että hyvä olo yllättää heidät usein juuri silloin, kun mitään ihmeellistä ei tapahdu — kun he puuhastelevat kotonaan, kävelevät ulkona tai ovat suihkussa.

Koska kukaan ei ole kertonut heille, että hyvä olo syntyy itsestään sisällämme, he joko kuittaavat sen selittämättömänä häiriönä tai alkavat etsiä ympäristöstä selitystä hyvälle ololleen.

Luomme olemattomia ongelmia, koska meillä on liikaa aikaa ja energiaa

Olin itse juuri tällainen ihan pihalla oleva hyvänolon etsijä 2006–2008.

Otin joulukuussa 2005 liian tosissani ajatuksen, että musta aukko syö minut. Sen jälkeen uskoin masentavalta ja uuvuttavalta tuntuvia ajatuksia ja vähensin radikaalisti töiden tekemistä. Minulla ei ollut lapsia eikä muitakaan velvollisuuksia.

Koska oletin että ahdistavasta olosta toipumiseen tarvittaisiin jotain ulkopuolista apua aloin kuunnella self help -äänikirjoja ja hypnoosiäänitteitä.

Aloin tehdä kaikenlaisia harjoituksia, kantaa mukanani kristallikiviä ja jutella enkeleille. Pukeuduin chakrojen värisiin vaatteisiin (vrt. punaiset pikkuhousut juurichakralle).

Teippasin huoneeni seinille voimalauseita, jotta ”ohjelmoisin aivoni uudestaan”, koska oletin että ajatuksissani oli jotain perustavalaatuisesti vialla.

Kävin selvännäkijöillä, koska uskoin että voisin olla rauhallinen vain jos tietäisin mitä tulevaisuus tuo tullessaan.

Aloin harrastaa Salaisuus-kirjan ohjeiden mukaista manifestointia ja ”positiivista ajattelua”, koska ajattelin että tarvitsisin itseluottamusta, vaurautta ja menestystä voidakseni olla onnellinen.

Mitä enemmän tavoittelin hyvää oloa, sitä vähemmän sitä koin.

Pyöriessäni oman napani ympärillä lopetin käytännössä kokonaan uuden luomisen.

Unohdin miltä tuntuu, kun teksti soljuu mielestäni sormien kautta näppäimistölle kuin itsestään.

Miltä tuntuu kun ajattelee ajatuksen, jota ei ole koskaan ennen ajatellut: saa uuden idean tai keksii ratkaisun ongelmaan, joka näytti mahdottomalta ratkaista.

Väitän että suurin ongelma niillä ihmisillä, jotka jäävät self help -koukkuun, juoksevat elämäntaitovalmentajien luona tai itsensäkehittämisseminaareissa tai kääntyvät energiahoitajien puoleen, on se, etteivät he ole tottuneet käyttämään koko luovuuttaan ja ongelmanratkaisukykyään.

He eivät ole kokeneet vielä sitä, miten mielettömän hienolta tuntuu antaa oman luovuuden virrata vapaasti.

Miten kutkuttavaa ja siistiä on käyttää ongelmanratkaisukykyä mahdottomalta näyttävien käytännön ongelmien ratkaisemiseen.

Niinpä he tyytyvät käyttämään luovuttaan olemattomien ongelmien luomiseen (”minulla on salaisia uskomuksia, jotka estävät minua kokemasta onnea”) ja haaskaavat ongelmanratkaisukykynsä niiden ratkomiseen.

Aika ajoin he uskovat löytävänsä jonkin ratkaisun ongelmaansa, mikä tuntuu hetken hyvältä. Koska he janoavat lisää ongelmia ratkaistavaksi, he käyttävät luovuuttaan keksiäkseen niitä lisää.

Jossain vaiheessa itsekeksittyjen ongelmien ratkomisesta ei saa enää tarpeeksi kicksejä.

Onneksi self help -kirjoista, elämäntaitovalmentajilta, NLP-ohjaajilta ja enkelihoitajilta löytyy lisää ongelmia:

Rajoittavia uskomuksia joita et tiennyt olevan olemassakaan (koska niitä ei oikeasti ole), energiakenttien haavoja jotka vain arkkienkeli Rafael voi parantaa (tietenkin sinua rahastavan enkeliterapeutin avulla), kehon kuvitteellisia puutostiloja (joita voi hoitaa superfoodeilla) ja menneiden elämien traumoja, joiden korjaamiseksi tarvitset hypnoosinauhan tai shamanistisen rituaalin.

Haluan tehdä itseni tarpeettomaksi

Kyllä, tittelini on transformatiivinen valmentaja. Opiskelin valmentajaksi yhdysvaltalaisessa Supercoach Academyssa. Jep, teräsvalmentaja-akatemiassa.

Edustan ns. kolmen prinsiipin suuntausta, jonka lähtökohtana on että kaikki henkiset ongelmamme lähtevät samasta yksinkertaisesta väärinkäsityksestä: siitä ettemme näe miten kokemuksemme syntyy vain ajatusten, tietoisuuden ja mielen kautta.

Minun tavoitteenani on korjata tämä väärinkäsitys kaikilta suomalaisilta vuoteen 2022 mennessä, jonka jälkeen kukaan ei tarvitsisi minun tai kenenkään muunkaan elämäntaitovalmentajan palveluita — ennustajista tai enkelihoitajista puhumattakaan.

Jos tämä suuruudenhullu hanke onnistuisi, se tarkoittaisi sitä että ihmiset vapautuisivat turhasta (henkisestä) stressistä, ahdistuksesta ja peloista.

Näin vapautuvan ajan ja energian he voisivat käyttää elämästä nauttimiseen, itsensä toteuttamiseen ja kaikkien tässäkin maassa olevien käytännön ongelmien ratkaisemiseen.

Ymmärrän, että tavoitteeni tuskin tulee toteutumaan. Se ei haittaa, koska oma hyvinvointini ei ole kiinni siitä, onnistuuko se vai ei.

Voi olla, että jossain vaiheessa totean tämänkin ongelman keksityksi tai löydän vieläkin isomman käytännön ongelman ratkaistavaksi. Sitä odotellessa tämä visio haastaa minut käyttämään koko luovuuteni ja ongelmanratkaisukykyni johonkin Katri Mannista kiinnostavampaan.

Mitä sinä haluat tehdä valtavalla luovuudellasi ja äärettömällä kyvylläsi uuteen ajatteluun?

Eilen ajattelin että haluan viiltää ranteeni auki

Oletko koskaan kärsinyt jostain ongelmasta ja saanut siihen neuvoja ihmiseltä, jolla vastaavaa ongelmaa ei ole — eikä ehkä koskaan ole ollutkaan?

Ainakin minulla nousee silloin helposti mieleen ajatus ”hyvähän ton on sanoa…”

Esimerkiksi puolisoni jokapäiväiset ihmettelyt ”mikset sä vaan laita tavaroita paikalleen heti käytön jälkeen” herättävät minussa usein tämän ajatuksen.

Hyvähän jo lapsena järjestystä rakastaneen, siistissä kodissa kasvaneen ja elämänsä tavaroiden hyvää järjestystä vaativissa työpaikoissa työskennelleen on laittaa tavarat takaisin paikalleen. Se tapahtuu häneltä selkäytimestä.

Vastaavasti taas minun on helppo toteuttaa itseäni ja uskaltaa tehdä uusia asioita, koska minua on kannustettu siihen lapsuudesta asti. Nautin edelleen vanhempieni täydestä hyväksynnästä ja tuesta, menivät hankkeeni syteen tai saveen.

Ajattelin tätä eilen todettuani miehelleni että ”ennen vanhaan mä olisin tällaisessa tilanteessa palanut loppuun ja masentunut jo aikoja sitten.”

Hetkeä aikaisemmin olin istunut muutaman minuutin keittiön nurkassa itkemässä väsymystä, ahdistusta ja vitutusta.

Sitten ajatteluni oli taas kirkastunut sen verran, että mieleeni juolahti ”no, nää on nyt vaan ajatuksia — tässä hetkessä kaikki on OK”.

Olisin salaa halunnut jatkaa itsesäälissä rypemistä, mutta se tuntui järjettömältä. Nousin ylös, totesin miehelle etten pysty enää näköjään masentumaan ja aloin laittaa tiskejä.

Mietin tiskikonetta pakatessani, miten aiemmin aloin uskoa omia ankeita, ahdistuneita ja itsesäälisiä ajatuksiani paljon helpommisssakin olosuhteissa.

Kun mielentilani tuohon aikaan nousi ja mieleen juolahti ”ei tää tilanne ehkä niin paha ole”, kieltäydyin uskomasta kirkkaampaa ajatteluani. Luulin nimittäin sen olevan todellisuuspakoista haihattelua ja masentavien ajatusten totta.

Ovatko epätoivoiset ajatukseni totta?

Eilen synkimmällä hetkellä tuskaa ei tuottanut faktat että lapset ovat valvottaneet minua taas monta yötä, minulla on vain 1-3 tuntia aikaa päivässä tehdä töitä (ja välillä ei sitäkään) ja juuri nyt en tiedä mistä ja miten paljon tienaan tulevaisuudessa.

Nämä asiat ovat olleet tiedossani jo kuukausikaupalla.

Ahdistus syntyi seuraavista ajatuksista:

”Mä en saa ikinä tehtyä tarpeeksi töitä tältä väsymykseltä ja näiltä lapsilta ja meidän on myytävä kämppä ja muutettava mutsille.”

”Mä en kestä enää sekuntiakaan tätä v***n kaaosta. Mun pää räjähtää.”

”Mä haluan viiltää ranteeni auki.”

Muuten hyvä, mutta keväällä ja kesällä 2010 olin vähintään yhtä väsynyt ja kirjoitin yksin kokonaan uusiksi Villa Helena -televisiosarjan. Tekstimäärältään se vastasi 5-6 pitkää elokuvaa. Olen vieläkin ihmeissäni, että pystyin siihen.

Taloudellinen tulevaisuuteni on ollut enemmän tai vähemmän epävarma siitä lähtien kun aloin freelancer-käsikirjoittajaksi vuonna 1998.

Aikatauluni ovat olleet kireämmätkin viime kuukausien aikana ja silti olen pystynyt kirjoittamaan kirjaa, luomaan kirjahaasteen ja päivittämään kutri.net:iä suhteellisen säännöllisesti. Koska herään tätä nykyä pari tuntia ennen lapsia, minulla on enemmän energistä ja rauhallista työaikaa käytössä kuin kuukausi sitten.

Ajatus viiltohaavasta ja verenvuodosta pyörrytti ja iljetti enkä oikeasti halunnut kuolla.

Pääni ei räjähtänyt.

Toisin sanoen mikään tuskaa aiheuttavista ajatuksista ei ollut totta ainakaan nykytiedon valossa.

Miksi siis aiemmin olisin ottanut ne todesta? Koska luulin että ne pitäisi ottaa tosissaan.

En luule enää ja siksi pahin ahdistuskohtaukseni meni ohi muutamassa minuutissa ja yleisketutus muutamassa tunnissa päivien tai kuukausien sijaan.

Tänä aamuna elämäntilanteeni on täsmälleen sama kuin se oli eilen synkimmällä hetkellä. Siitä huolimatta olen juuri nyt hyvällä ja tarmokkaalla tuulella ja tyytyväinen itseeni. Uskon että selviän jotenkin näistäkin ajoista. En välttämättä kunnialla, mutta melko varmasti hengissä.

Minä en ole masentumatta tai palamatta loppuun, koska elämäni on käytännön tasolla helppoa. Ei, se on itse asiassa monella mittarilla mitattuna ns. perseestä.

Mieleeni saattaa jopa juolahtaa yhtä masentavia ajatuksia kuin mitä ajattelin aikanaan masentuneena.

Ainoa ero entiseen on se, etten ota mieleeni juolahtaneita ahdistavia ajatuksia vakavasti. Ainakaan kovin pitkää aikaa.

Olipa elämässäsi kuinka kamalaa tahansa ja vaikka mieleen miten nousisi ajatus ”haluan tappaa itseni” tai ”en selviä”, sinulla on joka hetki mahdollisuus nähdä että se on vain ajatus, jota ei tarvitse uskoa todeksi.

Sinulla on mahdollisuus huomata, että vaikka välillä kuinka kävisi epätoivon kuilussa, joka päivä on myös kirkkaita hetkiä, jolloin elämä ei tunnu ihan niin kauhealta tai ehkä jopa suorastaan hyvältä.

Näinä hetkinä näet kokonaistilanteesi selkeämmin ja todenmukaisemmin. Näinä hetkinä sinulla on mahdollisuus löytää vastauksia elämässäsi oleviin haasteisiin.

Tänään haastan sinut kiinnittämään huomiota ajatuksiin, joita ajattelet silloin kun fiiliksesi on vähintään neutraali.

Samalla haastan sinut viittaamaan kintaalla ajatuksille, joita ajattelet ahdistuneena, paineen alla tai pahalla mielellä. Anna olla, ne ovat vain ajatuksia.

[box icon=”exclamation-sign” style=”simple”] Jos elämäsi tuntuu nyt erityisen vaikealta tai haastavalta, tutustu Mielenrauhaa-kurssiin (ent. Aidon elämän kolme prinsiippiä). Tällä itseopiskeltavalla nettikurssilla opetan sinulle miten oma ajattelumme luo oman kokemuksemme, jolloin voit h.uomata ettei sinussa olekaan mitään vikaa ja voit kokea enemmän mielenrauhaa kaaoksenkin keskellä. Lue lisää täältä!
[/box]

 

Miten iloita elämästä kun ei ole iloittavaa

Puuttuuko elämästäsi jotain? Estääkö elämäntilanteesi sinua tekemästä asioita joista nautit?

Useimmat meistä ovat olleet elämässään tilanteessa, jossa meillä on vähemmän aikaa, rahaa tai energiaa käytössä kuin yleensä. Jotkut meistä ovat ehkä olleet tilanteessa, jossa paperilla kaikki näyttää ihan hyvältä, mutta koemme silti suurta tyytymättömyyttä tai kaipuuta.

Omassa elämässäni on viimeisen neljän vuoden aikana ollut enemmän rajoitteita kuin sitten lapsuuden. Kotiäitinä olen kantanut päävastuun kahdesta pienestä pojasta ja välillä talous on ollut todella tiukalla. Huonosti nukutut yöt ovat vieneet voimia ja keskittymiskykyä.

Parin ensimmäisen vuoden ajan tunsin jatkuvasti olevani vankilassa. Totta kai olin ”tiennyt” ennen kuin tulin raskaaksi, että äitiys sitoisi ja veisi energiaa. Olin jopa lukenut aiheesta kirjoja. Siitä huolimatta sen vaativuus oli shokki.

En kertakaikkiaan osannut kuvitella miltä tuntuisi olla toisen ihmisen hengestä ja hyvinvoinnista vastuussa käytännössä vuorokauden ympäri. Millaista on kun et pääse edes vessaan yksin. Millaista on herätä 8 kertaa yössä imettämään tai rauhoittamaan itkevää lasta.

Tänään elämäni on vieläkin rajoitetumpaa kuin kaksi vuotta sitten. Nyt minulla on kaksi lasta, jotka vaativat huomiotani. Taaperoikäinen lapsi hakee kuulemma äidin huomiota neljän minuutin välein. Välillä tuntuu että minuutin välein. Kuopuksella on eroahdistuskausi eli  äidin toiseen huoneeseen katoaminen riittää hirvittävän itkun laukaisemiseen.

Siitä huolimatta tunnen tätä nykyä vain harvoin olevani vankilassa.

Mikä muuttui?

Olet tässä tilanteessa omasta halustasi (vaikkei siltä tunnu)

Olemme tottuneet ajattelemaan, että koemme asioita jotenkin ”suoraan”. Eli että ”vaikea elämäntilanteeni pakottaa minut kokemaan että olen vankilassa” tai että ”elämäni tuntuu niin ankealta, koska siellä ei ole mitään kivaa tai innostavaa asiaa.”

Oikeasti koet joka hetki vain oman ajattelusi ja se, mitä ajattelet elämästäsi vaihtelee mielentilasi mukaan.

Mielentila puolestaan vaihtelee omalla sumealla logiikallaan. Siihen vaikuttaa niin järkyttävän suuri määrä asioita, ettet voi koskaan olla varma, miksi juuri nyt mielentilasi laskee tai millä hetkellä se taas nousee.

Kun olen ihmisen perustilassa mielenrauhassa, näen että vaikka äkkiseltään voisi näyttää, että vaihtoehtoni ovat rajalliset, niin ei ole.

Ei ole mitään universaalia lakia, joka määrää että minun pitää pitää huolta näistä lapsista, jotka synnytin. Ei ole mitään universaalia lakia joka määrää että juuri minun pitää valvoa heidän kanssaan. Ei ole mitään universaalia lakia, joka sanoo että minun pitää laittaa lasten hyvinvointi työn edelle.

Minä olen tässä elämäntilanteessa, koska haluan olla siinä. Haluan olla siinä koska se tuntuu oikealta. Ja kun näen että olen tässä omasta vapaasta valinnastani, yhtäkkiä tilanne tuntuu tyydyttävältä.

Tämä johtuu siitä, että ihmismieli arvostaa enemmän asioita, jotka se uskoo valinneensa vapaasti kuin asioita, joita se ei koe valinneensa.

Tässä nk. korkeassa mielentilassa näen myös, että saan tässä tilanteessa paljon sellaista, mitä en saanut silloin, kun olin lapseton ja sain tehdä mitä minua huvitti. Saan kokea sellaisia rakkauden tunteita, joita en tiennyt mahdolliseksi. Saan enemmän fyysistä läheisyyttä kuin sitten lapsuuteni. Saan huomata olevani kestävämpi ja sitkeämpi kuin mitä tiesin olevani.

Ennen kaikkea näen, että tämä on vain lyhyt vaihe elämässäni. Nyt olen jo tilanteessa, jossa minulle vapautuu vuosi vuodelta enemmän aikaa, kun lapset osaavat tehdä itse asioita ja lähtevät päiväkotiin ja kouluun. Pian saatan jopa kaivata sitä, että lapseni olisivat vielä pieniä äidin seuralaisia eivätkä isoja jätkiä joita näkee enää harvoin.

Kun olen poikkeustilassa alhaisessa mielentilassa, en tietenkään näe tilanteessani mitään hyvää. Olen väsynyt, vihainen ja katkera. Mieleeni juolahtaa ajatuksia kuten ”elämäni menee hukkaan” tai ”on epäreilua että joudun olemaan aina lasten kanssa kun mies saa tehdä mitä sitä huvittaa” (vaikkei oikeasti saa).

En voi estää itseäni menemästä tilaan ja ajattelemasta näitä ajatuksia. Tätä nykyä ymmärrän, että ne kertovat enemmän tämän hetken mielentilastani kuin elämäntilanteestani.

Mitä vähemmän teen ongelmaa kurjasta olosta, sitä nopeammin se menee ohi. Mitä selkeämmin näen että ajatukseni ovat vain ajatuksia, eivät universaaleja totuuksia, sitä vähemmän ne ahdistavat.

Miten tämä hetki olisi toisenlainen, jos kaikki olisi toisin?

Tuntuuko sinusta vaikealta nähdä, että olet tässä tilanteessa pitkälti vapaasta tahdostasi?

Että voisit oikeasti lopettaa tylsän työsi, mutta valitset mieluummin sen tuoman taloudellisen turvan?

Että voisit oikeasti jättää ilkeän puolisosi, mutta arvostat niin paljon parisuhdestatustasi, ettet eroa?

Että taloudellisessa ahdingossa eläminen tuntuu helpommalta vaihtoehdolta kuin se, että alkaisit tehdä radikaaleja ratkaisuja sieltä päästäksesi, kuten muuttaisit ulkomaille.

Että elämässäsi on niin paljon hienoja asioita, että valitset mieluummin elämän vaikean sairauden kanssa kuin kuoleman?

Voisitko silti huomata, että moni tämän päivän hetkistä tuntuisi täsmälleen samalta, vaikka tilanne olisi toinen?

Todennäköisesti kävisit ihan samalla tavalla vessassa, söisit, nukkuisit tai peseytyisit.

Kävellessäsi kadulla paikasta toiseen ei olisi väliä sillä oletko köyhä vai rikas, työtön vai töissä.

Katsoisit todennäköisesti samoja televisio-ohjelmia, lukisit samoja lehtiä ja sinulla olisi edelleen samat vanhemmat.

Toisenlaisessa elämäntilanteessa osa asioista voisi olla paremmin, mutta osa myös huonommin.

Ennen kaikkea mielialasi laskisi ihan samalla tavalla kuin tänäänkin — kymmeniä kertoja päivässä. Jos uskot alhaisen mielentilasi ajatuksia nyt, uskot niitä todennäköisesti silloinkin.

Jos elämäsi tuntuu edelleen ankealta, ei hätää — olet vain alhaisessa mielentilassa. Kun mielialasi kohta nousee itsestään, et välttämättä edes muista näitä ajatuksia.

Kun olet taas korkeassa mielentilassa, kysy itseltäsi:

Mikä kaikki elämässäni olisi samanlaista, vaikka minua vaivaavat ongelmat poistuisivat?

Mikä kaikki elämässäni on juuri nyt ihan OK tai suorastaan hyvin?

[box icon=”exclamation-sign” style=”simple”]

Haluatko kokea vähemmän stressiä ja ahdistusta ja enemmän hyvää oloa ja mielenrauhaa?

Varaa aika valaisevaan ja vapauttavaan keskusteluun kanssani: http://kutri.net/uusiajatus

Tai liity kutri.net:in VIP-jäseneksi: http://kutri.net/olevip

[/box]

 

Kuinka kokea hyvää oloa kun kaikki on päin mäntyä?

Olet varmasti kuullut että stressi tappaa ja pilaa elämän. Lehdissä ja telkkarissa tarjotaan jos jonkinlaisia stressinhallintatapoja aina nukkumisesta mindfulnessiin ja lenkkeilystä mielenhallintamenetelmiin. Ehkä olet itsekin kokeillut vähentää elämäsi stressaavuutta uudella urheiluharrastuksella, meditaatiolla tai tehostamalla ajankäyttöä. Ehkä olet aloittanut rajun karsimisen ja elämän hidastamisen.

Mitä jos kokeilemasi keinot eivät tunnu tuottavan tarpeeksi hyviä tuloksia? Tai vielä pahempaa: entä jos elämäntilanteesi on sellainen, ettei pahimpia stressinaiheita pysty poistamaan — ainakaan kovin helposti?

Onko sinut tuomittu tuhoamaan terveytesi ja elämäsi stressillä?

Ei ole.

Vaikea vuosi, hyvä mieli

Viimeinen vuosi on ollut puitteiltaan sellainen, että minun pitäisi olla työkyvytön hermoraunio. ”Entisessä elämässäni” eli ennen vuotta 2012 näin olisi ehkä käynyt.

Kahden pienen huonosti nukkuvan lapsen äitinä univelkataakkani alkaa olla Kreikan taloudellisen velkataakan kokoluokkaa. Lasten hyvinvoinnista huolehtiminen on vaatinut uudenlaista venymistä ihmiseltä, joka on elänyt lähes koko aikuisikänsä ilman minkäänlaisia rutiineja, vapaana tekemään mitä milloinkin huvittaa.

Käsikirjoittamisesta valmentamiseen vaihtaminen on tuonut sekin uudenlaisia haasteita. Aikaa tuottavaan työhön on vähemmän kuin koskaan elämäni aikana ja välillä taloudellinen tulevaisuus on näyttänyt melko epävarmalta.

Yksityiselämän puolella on myös haasteita, joista kirjoitin tänään VIP-jäsenille.

Hetkittäin yön pimeydessä olen kokenut epätoivoa, ahdistusta ja suoranaista stressiä.

Erona entiseen on se, että nämä hetket ovat kestäneet minuutteja, siinä missä ennen ne kestivät tunteja tai jopa päiviä. Ennen kaikkea olen kokenut joka päivä runsaasti hyvää oloa, iloa, innostusta, rakkautta ja onnen tunnetta.

Olen säilyttänyt työkykyni, parisuhteeni ja mielenterveyteni. Olen myös toiminut äitinä fiksummin ja rakkaudellisemmin, kuin mitä toimin ennen kun opin ymmärtämään omaa ajatteluani.

Testatusti toimiva tapa palautua

Hyvinvointivalmentaja Hanna Markuksela kirjoitti muutama viikko sitten Facebookissa että hänelle tehtäisiin työn puolesta FirstBeat-stressimittaus. Mittaus kestää kolme vuorokautta ja sen aikana testihenkilön kehoon liimataan kaksi sensoria, jotka mittaavat hänen sykettään. Tuloksista tehdään raportti, joka kertoo milloin henkilö on kokenut stressiä ja milloin hän on palautunut siitä.

Vaikka ihmiset, joiden kanssa olen työskennellyt kertovat elämänsä keventyneen ja helpottuneen, tiedän että meidän voi olla vaikeaa arvioida objektiivisesti omaa vointiamme.

Siksi innostuin valtavasti ajatuksesta, että olisi mahdollista mitata uuden ajattelun tehoa stressitasoihin. Ehdotin Hannalle ”valaisevaa ja vapauttavaa keskustelua” hänen mittauksensa aikana sen näkemiseksi, mitä stressitasoille tapahtuu session aikana.

Mittaustulosten tultua Hanna kirjoitti Facebookiinsa näin:

Sain mun Firstbeat-stressianalyysin tulokset. Käppyröiden perusteella jutteleminen Katrin (Manninen) kanssa näyttää olevan yksi rentouttavimmista aktiviteeteista. Haluan muuttenkin kiittää Katria kaikenlaisista vaikuttavista tsemppauksista.

Wohoo! Myöhemmin Hanna laittoi nähtäväksi stressikäyränsä ja todentotta — sillä hetkellä kun hän oli puhunut minun kanssani, hän oli ollut samanlaisessa palautumistilassa kuin nukkuessaan! (Vaikka tiettävästi oli ihan hereillä, hahhah!)

Hanna ei hyvinvointivalmentajana ole muutenkaan erityisen stressaantunut, mutta sillä hetkellä kun puhuimme, mikään ulkoinen asia ei Hannan elämässä ollut toisin kuin ennen tai jälkeen puhelun. Muutoksen teki hänen ajattelunsa, joka keskustelun aikana rauhoittui ilman että teetätin Hannalla mitään harjoituksia tai yritin tietoisesti manipuloida hänen tunteitaan.

Hyvä fiilis jatkui vielä puhelunkin jälkeen. En tiedä miltä mittaustulokset näyttäisivät nyt, mutta omasta kokemuksestani tiedän, että uudet ajatukset itsestä, tunteista ja elämästä yleensä auttavat näkemään haastavatkin tilanteet uudessa valossa. Ennen kaikkea ne auttavat kiinnittämään automaattisesti enemmän huomiota siihen hyvään oloon, jota jokainen meistä kokee päivittäin.

Huomaatko että koet tänäänkin hyvää oloa?

Vaikka elämäsi olosuhteet näyttäisivät nyt kuinka stressavilta ja mahdottomilta tahansa, vannon ja vakuutan, että koet tänäänkin hyvää oloa, mielenrauhaa ja ehkä jopa onnea. Et koko aikaa, mutta monta kertaa päivässä.

Pyydän, että kokeilet tänään bongata nämä hiljaiset hetket. Ne voivat yllättää vessassa käydessä, suihkussa, työmatkalla, ulkona kävellessäsi, juuri ennen nukahtamista tai heti herättyäsi.

Hyvän olon huomattuasi pyydän että ihmettelet hetken sitä, miten on mahdollista kokea mielenrauhaa tai ainakin neutraalia oloa, vaikka kaikki on päin mäntyä.

Mitä jos nykyinen olotilasi ei sittenkään pakota sinua kokemaan pahaa oloa?

Mitä jos koetkin sitä vain siksi, että me ihmiseläimet joudumme monta kertaa päivässä niin hyvän kuin huonon olon valtaan ja sieltä käsin kaikki näyttää vaikeammalta?

Haluaisitko sinä keskustella kanssani ja ottaa edes hetken ajan lomaa ahdistuksesta? Tarjoan taas valaisevia ja vapauttavia keskusteluja kasvokkain tai puhelimitse. Lue niistä lisää täällä.

Miten selvitä järjissään kun lapset valvottavat?

Ennen äidiksi tuloani yritin kuvitella millaista äitiys olisi — niin hyvinä kuin vaikeina aikoina. Minulla on erittäin hyvä mielikuvitus, mutten sitä huolimatta pystynyt mitenkään kuvittelemaan, miltä tuntuisi olla nukkumatta kunnolla lähes neljä vuotta putkeen.

Miltä se sitten tuntuu? Riippuu hetkestä. Eilisaamuna kun sää ja esikoinen olivat aurinkoisia, kuopus vielä nukkui ja kahvi tippui, se tuntuu ihan siedettävältä. Ei tietenkään mukavalta tai toivottovalta, mutta sellaiselta, että ”kyllä tästä jotenkin selvitään” ja ”ei tätä ikuisesti kuitenkaan kestä”.

Sitä edeltävänä yönä tuli useampi hetki, jolloin ajattelin etten ehkä selviä yöstä hengissä.

Esikoinen aloitti unieni häiritsemisen jo pari kuukautta ennen syntymäänsä. Masuvauva potki joka yö aamuneljältä äidin hereille. Synnyttyään hän kieltäytyi nukkumasta öisin parin ensimmäisen kuukauden ajan. Sen jälkeen yöt nukuttiin 1–3 tunnin pätkissä yöimetysten lopettamiseen asti. Siitä eteenpäin nuori herra on nukkunyt yöt yleensä 1-2 yöheräämisen taktiikalla.

Ennen kuopuksen syntymää ehti olla öitä, jolloin sain nukkua 4,5 tuntia putkeen ja sen lisäksi  1,5-2 tunnin pätkiä. Se oli luksusta. Kuopuksen synnyttyä alkoivat taas yöimetykset, mutta aika usein molemmat lapset ovat antaneet minun nukkua loppuyöstä 3–4 tuntia keskeytyksettä. Sellaisten öiden jälkeen olo on minun mittakaavassani suorastaan loistava.

Kunnes reilu viikko sitten alkoi tuli taas putki, jolloin jompi kumpi lapsista herätti minut 30–90 minuutin välein.

Vauvaa piti imettää vanhaan tahtiin ja sen päälle esikoinen heräsi äitinsä poikana kovaan ääneen kailottamaan mielessä pyöriviä asioita. Milloin haluttiin lähteä tarhaan, milloin kyseltiin naapurin tytön perään, milloin oltiin lähdössä mummolle katsomaan kissoja. Yhtenä yönä herra ilmoitti ”Olli korjaa”.

Toissayö oli pahin pohjanoteeraus taas hetkeen.

Mies oli yövuorossa, joten olin lasten kanssa yksin. Kuopukselle oli noussut aiemmin päivällä kuume, joka edelleen aaltoili. Kuumeen ollessa nousussa lapsi oli levoton ja itkeskeli ja rauhoittui usein vasta kun nousin sen kanssa sängystä. Juuri kun vauva rauhoittui, esikoinen heräsi ja alkoi ulista kuinka häntä kutittaa, polviin sattuu tai ”on paha mieli”. Pian sen jälkeen kun esikoinen rauhoittui, kuopus alkoi taas itkeä.

Kyllä, parikin kertaa yön aikana mieleen nousi ajatus, että en kestä tai en selviä. Etten jaksa enää hetkeäkään esikoisen melodramaattista ulvontaa. Välillä oli pakko mennä vauvan kanssa keittiöön vetämään henkeä esikoisen ulistessa kurkku suorana toisessa huoneessa (anteeksi naapurit!). Kerran hakkasin nyrkillä patjaa turhautumisen vallassa, etten alkaisi itse karjua ja pahentaisi tilannetta entisestään.

Juuri kun ajattelin etten kestä enää yhtään tällaista yötä, kuopus rauhoittui rinnalle ja esikoinen hiljeni kainalooni. Tunsin syvää rauhaa ja rakkautta ja muistin taas, ettei tätäkään vaihetta kestä ikuisesti. Molemmat herättivät minut vielä moneen kertaan ennen aamua, mutta tilanne ei enää eskaloitunut ja olin taas sinut ajatuksen kanssa, että tämä on nyt tällainen yö.

Viime yönä lapset antoivat minun nukkua yli viisi tuntia putkeen ja nyt tunnen olevani kuin uusi nainen.

Mitä tästä voi oppia?

Kerroin tarinani paitsi saadakseni sympatiaa ja sääliä (hahhah), myös pointatakseni erään tärkeän asian.

Jos ennen lapsia ja Suurta Oivallustani olisin kuullut jonkun kertovan vastaavanlaisen tarinan, olisin olettanut hänen olevan pysyvästi henkisesti romuna ja täysin toimintakyvytön. Olisin ollut väärässä.

Keskittymiskykyni ja muistini eivät tietenkään ole tällä hetkellä samaa luokkaa kuin jos olisin nukkunut viikon ajan täysiä yöunia.

Mutta joka ikinen päivä — ja myös välillä yön pimeydessä — minulle tulee hetkiä, jolloin mieleni on tyyni ja oloni levollinen. Hetkittäin mieleni on täysin kirkas ja olen hyvällä tuulella.

Tämä ei johdu siitä, että olisin yli-ihminen vaan siitä, että olen ihminen. Koska näen että voin kokea mielenrauhaa ja onnea olosuhteista huolimatta, kiinnitän enemmän huomiota hyviin hetkiin kuin ennen.

Toisaalta muistan ihan pimeimpiä hetkiä lukuunottamatta, että vaikka minusta tuntuu siltä ettei vaikea hetki mene ikinä ohi, se tarkoittaa vain, että mieleni ja kehoni on (väärässä) hälytystilassa — ei sitä ettei hetki mene ohi.

Jos olet samankaltaisessa tilanteessa kuin minä, toivon, että alat kiinnittää useammin huomiota niihin hetkiin, kun haastavien olosuhteidesi keskellä olet yhtäkkiä ihan rauhallinen, hyvällä tuulella tai onnellinen. Kun olosi tuntuukin normaalilta tai suorastaan energiseltä.

Kun näet, että tässä hetkessä kaikki on hyvin ja vaikka välillä tuntuu, ettet selviä, todennäköisesti selviät tästäkin jollain lailla hengissä.

Haluaisitko sinä oivaltaa miten mielentilat vaikuttavat ajatteluumme? Liity Aidon elämän kolme prinsiippiä -kurssille tai VIP-jäseneksi. Uusin VIP-video Haastava tilanne avaa lisää sitä, miten viaton väärinkäsitys saa meidät kokemaan turhaa ahdistusta.

Miksi paniikki ei paranna mitään

tassahetkessakaikkionhyvin

Siirsin kutri.net:in palvelimelta toiselle lauantain ja sunnuntain välisenä yönä. Onnistuin sähläämään niin, että tiettyjen nettiyhteyksien käyttäjät (esim. DNA/Welho) näkevät oikean sivun sijaan kammottavan spämmisivun.

vaarasivu

Ennen tästä olisi voinut saada aikaan kunnon draaman: itkua, raivoamista, epätoivoa.

”Kaikki luulee että kutri.net on lopetettu eikä enää ikinä tule tänne.”

”Kaikki pitää mua ihan idioottina.”

”Kaikki VIP-jäsenet ovat hermona kun eivät pääse sivulle.”

”Kaikki on huolissaan siitä mitä on tapahtunut.”

(Huomaa ”kaikki”.)

Miksi olisin friikannut?

Koska olisin heti mielentilan laskiessa olettanut huonon fiiliksen johtuvan tästä minua kohdanneesta katastrofista (eikä esim. verensokerin laskusta).

Koska olisin yrittänyt näin motivoida itseni ottamaan tapahtuman vakavasti ja varmistaa että teen kaikkeni sen korjaamiseksi.

Että olisin voinut olla parempi ihminen omissa ja muiden silmissä, kun minusta olisi näkynyt selvästi että olen nyt todella häpeissäni ja kauhuissani tapahtuneesta.

Koska itse ahdistumalla ja syyttelemällä itseäni olisin voinut suojautua siltä, että muut syyttävät minua mokasta.

Koska olisin saanut näin kätevästi huomiota, sääliä ja sympatiaa.

Aamukolmelta kun totesin tapahtuneen, pulssini kiihtyi hetkellisesti, sitten laski taas tavallisiin lukemiin.

Jopa superväsyneenä tajusin, että paniikki olisi turhaa.

Kyllä, joku voisi kuvitella sivuston lopettaneen eikä ikinä enää palaisi tänne. Joku voisi hermostua, säikähtää tai pitää minua idioottina. Mitä sitten?

Tämä on vain nettisivu.

Hermostuminen, murehtiminen tai lamaantuminen ei hyödyttäisi minua mitenkään. Levollisella mielellä olisin — ja olen — paljon kykenevämpi ratkomaan käsillä olevan ongelman.

No okei — siinä vaiheessa kun maanantaina sivut eivät edelleenkään toimineet DNA/Welhon yhteyksillä, friikkasin viiden minuutin ajan ja kirjoitin tämän päivityksen Kutri.net:in Facebook-sivuille:

Kuvakaappaus_1.7.2013_20_02

(Jep, mitä minä sanoinkaan siitä, ettei kannata kirjoittaa alhaisessa mielentilassa nettiin… Hahahhaahaa! Sori!)

Sitten muistin taas, että hetkinen, kaikki ne uhkakuvat, jotka pyörivät mielessäni ovat todellakin vain ajatuksia.

Kukaan ei ole koputtelemassa kotiovelleni läpsiäkseen litsareita päin näköäni mokani johdosta. Sivujen kävijämääräkin on lähes sama kuin normaalisti. Ei ole mitään syytä epäillä, etteivätkö sivut näy taas kaikille niin kuin pitääkin.

Huh.

En tietenkään voi tietää varmuudella tulee tapahtumaan, mutta juuri nyt, tässä hetkessä kaikki on hyvin.

Mikä aiheuttaa häpeän ja miten siitä pääsee eroon?

Härski julki-imettäjä imettää Sometime2013-tapahtuman luennolla. Huom! Kysyin kyllä ennen imettämistä sopiiko se muille
Härski julki-imettäjä imettää Sometime2013-tapahtuman luennolla. Huom! Kysyin kyllä ennen imettämistä sopiiko se muille

Valmistauduimme toissapäivänä äänittämään Arkijarki.net:in Jennin kanssa viikottaista Irti turhasta -podcastia. Teemme podcastit Skype-videopuheluina, jotka tallennan ja editon äänimuotoon.

Käydessämme läpi viimeisiä pointteja, asettelin kuopusta rinnalle imetettäväksi. Jenniä alkoi naurattaa, kun hänelle juolahti mieleen juuri lukemansa Anu Silfverbergin Äitikortti-kirja, jossa Sifverberg oli todennut julki-imettämisen kiusalliseksi niin imettäjälle kuin läsnäolijoille.

Mietimme huvittuneena mikähän meissä on vikana, kun emme ole moksiskaan siitä, että olen imettänyt käytännössä kaikkien podcastien kuvaamisen ajan (ja itseasiassa monien webinaarien ja VIP-ryhmäpuheluidenkin aikana).

Ei tietenkään mikään.

Häpeät koska mietit muita

Miksi oletat häpeäväsi jotain asiaa? Koska mietit mitä muut ajattelevat sinusta.

Muistele jotain hetkeä, jolloin häpesit. Melkein kuulit päässäsi toisten ajatukset: ”kauhee miten noloa!” Näit (sielusi silmin) heidän kauhistuneet ilmeensä, kun he käänsivät kiusaantuneena päänsä pois.

Mieti jotain asiaa, joka sinua hävettää. Kuvittele ettei kukaan saisi ikinä tietää mitä teit.

Jos se on vaikeaa, kuvittele että yhtäkkiä koko muu ihmiskunta katoaisi ja olisit yksin maailmassa tekemässä asiaa, joka hävettää.

Tuntuisiko se yhtä hävettävältä?

Eipä tietenkään.

Miten voit kokea muiden ajatukset ja tunteet sinua kohtaan? Vain kuvittelemalla mielessäsi mitä ne ovat.

Et ole ajatustenlukija

Et voi koskaan tietää mitä muut ajattelevat. Et edes silloin, kun joku sanoo sinulle suoraan, mitä ajattelee. Joskus ihmiset valehtelevat, niin muille kuin itselleen.

Ensinnäkin on mahdollista, että toinen ei ajattele sinua ollenkaan. Hän voi olla fyysisesti läsnä tilanteessa, mutta miettiä vaikkapa jotain omaa aiempaa mokaansa.

Silloin kun hän ajattelee sinua, se mitä hän ajattelee riippuu hänen omasta mielentilastaan. Toisin sanoen yhdessä hetkessä hän voi ärsyyntyä jostain tekemisestäsi, toisessa hän ei huomaa sitä ollenkaan.

Minusta kuulostaa hassulta ajatus siitä, että imettäminen olisi kiusallista minulle ja niille, jotka ovat läsnä imettäessäni. Se ei johdu siitä, että välttämättä hengaan yhtään sen suvaitsevampien ihmisten parissa kuin Anu Silfverberg hengasi imettäessään.

Se johtuu siitä, että minusta imettäminen on ihmeellinen ja upea asia. Niinpä en koe imettäessäni häpeää vaan iloa ja rakkautta.

Siinä tilassa muut tuskin juolahtavat mieleeni. Jos ajattelen muita ihmisiä, ajattelen vain miten paljon rakastan heitä tai ihmiskuntaa yleensä.

Mitä mietin imettämisestä vaihtelee

Voin vain tietää mitä itse ajattelen imettämisestä. Sekin vaihtelee oman mielentilani mukaan.

Alhaisessa mielentilassa tuskin edes kiinnitän huomiota samassa tilassa imettävään äitiin.

Ennen kuin minulla oli lapsia, saatoin joskus ajatella kateellisena, että ”mä en varmaan koskaan saa omaa lasta, jota imettää”.

Jos tätä nykyä imetän itse huonolla tuulella, ajattelen lähinnä että ”voi kun toi lapsi nyt söisi äkkiä ja alkaisi sitten nukkua, että mä saan olla rauhassa.”

Korkeassa mielentilassa saatan imettäessäni tai imettäviä äitejä katsoessani joutua hurjan ilon ja liikutuksen valtaan, kun ajattelen miten rakkaudellinen, kaunis, luonnollinen ja ikiaikainen juttu imettäminen on.

Häpeä on turhaa

Nuorempana katsoin asiakseni hävetä melkein mitä tahansa. Nyt ymmärrän että kysessä oli viaton väärinkäsitys ja alhaisen mielentilan ajatus.

Väitän että jatkamme välillä aktiivisesti kurjien ajatusten ajattelemista kolmesta ”hyvästä” syystä:

1. Yritämme suojella itseämme joltain.

Saatamme lietsoa itsessämme häpeän tunnetta varsinkin tulevista tapahtumista, jotta olisimme ”henkisesti valmiita”, kohtaamaan hirveän häpeän jonka oletamme olevan edessämme.

Ajattelemme virheellisesti, että jos koemme häpeää etukäteen, se ei satu niin paljon, kun tulee se todellinen häpeän hetki.

Muuten hyvä, mutta häpeä johtuu ajatuksesta ja tuntuu siksi aina samalta –– oli siihen valmistautunut tai ei. Sillä hetkellä kun ajattelet ”mua hävettää niin”, koet täyttä häpeää.

Sen lisäksi ennakkohäpeämisen ansiosta ehdit kokea minuuteissa mitattuna huomattavan paljon enemmän häpeää kuin mitä kokisit, jos et tekemällä tee itsellesi häpeän tunnetta.

2. Yritämme motivoida itsemme toimimaan toisella tavalla

Joskus yritämme laittaa itsemme — ja varsinkin toiset — häpeämään, jotta ”ottaisimme opiksemme” virheestä, emmekä enää ikinä toisi samalla tavalla.

Periaatteessa tämä saattaa toimia, ainakin hetkittäin. Valitettavasti se ei ole tehokkain eikä rationaalisin tapa varmistaa hyvä lopputulos.

Alunperin hyvää tarkoittava häpeäminen voi johtaa siihen että henkilö ei uskalla tehdä enää mitään, koska pelkää niin hysteerisenä häpeän tunnetta. Kyllä, sitä tunnetta jonka hän itse luo omilla ajatuksillaan!

Jos teet jotain, mnkä toteat virheeksi, mitäpä jos vain päättäisit ilman sen kummempaa tunnekuohua, ettet enää toimi jatkossa yhtä tyhmästi?

Sen jälkeen voit laatia käytännön suunnitelman, joka auttaa jatkossa välttämään vastaavan tilanteen.

Jos mokastasi seurasi jotain konkreettisia vahinkoja, voit myös miettiä miten korjaat tai hyvität ne.

3. Yritämme vaikuttaa omissa ja muiden silmissä paremmalta ihmiseltä.

Useimmilla meistä on mielessämme lapsesta asti kirjoitettu ”Kultaisen käytöksen sääntökirja”, johon olemme kirjanneet ylös muilta oppimiamme ajatuksia siitä, mikä on hyvää ja mikä huonoa käytöstä. 

Kokiessamme olomme epävarmaksi saatamme kiskaista kirjan esiin ja lähteä lätkimään sillä itseämme päähän, jos toteamme toimineemme kirjan sääntöjen vastaisesti.

Toisin sanoen nostatamme itsessämme häpeän tunteen vain siksi, että ”olisin huono ihminen, jos minua ei hävettäisi”. Tai kuten joku joskus tunnusti: ”Jos mä en häpeäisi, niin sittenhän mä olisin narsisti tai psykopaatti!”

Niin, tai sitten hän olisi ihminen, joka ymmärtää että välillä ihmiset mokaavat, eivät toimi toisten tai omien standardiensa mukaan ja se on OK. Aina voi ottaa mokistaan opiksi ja toimia jatkossa fiksummin.

Olen itse esimerkiksi hävennyt turhaan puolisoni tai lapseni käytöstä, jonka olen olettanut herättävän muissa pahennusta. Näin ajattelin ikään kuin nousevani toisen käytöksen yläpuolelle: ”Toi käyttäytyy huonosti, mutta mä olen parempi ihminen kun ainakin ymmärrän hävetä sen puolesta.”

Lapsen toimintaa hävetessäni ajattelin näin ikään kuin hyvittäväni huonon käytöksen, jota en saanut kuriin: ”Ainakin mä tiedän että olen huono äiti ja että lapseni käytös on sopimatonta.”

Mitä tästä seurasi? Se että olin ahdistunut ja kireä ja usein ajauduin riitoihin kumppanin kanssa tai sain lapsen hermostumaan entistä enemmän, jolloin tilanteesta tuli entistä kiusallisempi!

Häpeälle ei tarvitse tehdä mitään

Koska koen vain oman ajatteluni, enkä ikinä tiedä mikä seuraava ajatukseni on, en voi estää tiettyä tunnetta nousemasta pintaan — en edes häpeää. Ja se on OK.

Sen sijaan voin valita miten paljon painoarvoa annan häpeän tunteen luoville ajatuksilleni.

Nykyisestä ymmärryksestäni käsin häpeäminen on luonnollista, mutta ei erityisen hyödyllistä. Niinpä en lähde rypemään häpeässä, saati ala ehdoin tahdoin nostattaa itsessäni häpeän tunteita.

Jos olen mokannut, pyydän anteeksi virhettäni, korjaan vahingon parhaani mukaan ja mietin miten voin toimia jatkossa toisin.

Jos joku läheiseni toimii tavalla, joka ehkä jollain standardeilla on epäkohteliasta, tilanteeseen sopimatonta tai häiritsevää, ymmärrän että kyse on vain ajatuksesta, ei universaalista totuudesta.

Jos käytöksestä aiheutuu muille konkreettista haittaa tai vaaraa — esimerkiksi jonkun korviin sattuu lapseni kiljunta tai lapseni heittelee hiekkaa, joka voi mennä jonkun silmiin, pyrin puuttumaan asiaan niin pian kuin mahdollista.

Jos taas kyseessä on vaikkapa se, että toinen haluaa jättää väliin sukujuhlat, joihin ”kuuluisi” mennä yhdessä, saatan ajatella ettei se ole minun häpeäni.

Sen jälkeen voin mennä juhliin hyvillä mielin siitä, ettei minun tarvitse raahata mukanani tyyppiä, joka ei tykkää isoista sukujuhlista, on paikalla vain kohteliaisuudesta ja laskee minuutteja, että pääsee takaisin kotiin.

Mitä sinä häpeät? Mitä pelkäät että tapahtuu, jos lakkaisit häpeämästä sitä?

Jossain välissä -- ehkä jo ensi viikolla -- Kutri.net:in etusivu muuttuu tällaiseksi.
Jossain välissä — ehkä jo ensi viikolla — Kutri.net:in etusivu muuttuu tällaiseksi.

Kutri.net selkeytyy!

Kutri.net:in julkaisuaikataulu, ulkoasu ja muutkin systeemit muuttuvat taas entistä selkeämmiksi! Tämä oli viimeinen Mama-maanantai-kirjoitus.

Jatkossa maanantaisin ilmestyy ”Ihanaa elämää” -juttu, joka voi sivuta joskus äitiyttä ja vanhemmuutta, tehokkuutta, uraa ja unelmia.

Tiistaisin ilmestyy VIP-video

Keskiviikkoisin ilmestyy ”Kauniimpi keho” -kirjoitus, jossa kerron laihdutukseen, liikuntaan ja kehon hyvinvointiin liittyviä ajatuksia ja vinkkejä.

Joka kuun ensimminen keskiviikko — eli nyt tämän viikon keskiviikkona taas — on VIP-ryhmävalmennuspuhelu klo 19 ja joka kuun kolmas keskiviikko on webinaari.

Torstaisin ilmestyy Kutri.net:in uutiskirje.

Perjantaisin julkaisen puolestaan ”Hyvä mieli” -kirjoitus, joka käsittelee onnellisuuteen, rakkauteen, intuitioon ja kolmeen prinsiippiin liittyviä asioita.

Lauantaisin olisi tarkoitus päivittää Kutri kuntoon -raportit, jotka nyt ovat kyllä vähän jäljessä, vaikka olenkin koko ajan ottanut mittoja ja punninnut painoa. Kaikki ajallaan…

Ensi sunnuntaina on viimeinen 10 viikon kevennys kesään -puhelu. Sen jälkeen julkaisen VIP-jäsenille ja Onnistunut laihdutus -kurssilaisille editoidut puheluäänitteet kerran viikossa kesän ajan siltä varalta ettet päässyt puheluihin tai haluat kuunnella ne uudestaan.

Ja jonain päivänä vielä ilmestyy kalorilaskuri, jonka kanssa törmäsin tekniseen ongelmaan, jota en ole vielä osannut ratkaista. Kirjauduin taas Lynda.com:in käyttäjäksi, jotta voin opiskella sen osan kalorilaskuri-ohjelman taustalla olevasta FileMaker Go, jota en vielä hallitse. Anteeksi viivästys!

Kiinnostaako Kutri.net:in VIP-jäsenyys? Lue lisää täältä.