OL Alkutsemppi: 01. Miksi haluat laihduttaa?

01alkutsemppi

Kutri.net:in videosarjat jatkuvat — nyt ihmetellään laihduttamista.

Seuraavan 30 päivän ajan esitän tyhmiä kysymyksiä, pöyristyttäviä väitteitä ja yllättävää tutkimustietoa laihduttamisen ja laihtumisen ihmeellisestä maailmasta.

Sarjan tavoitteena on innostaa ja herättää uusia ajatuksia Onnistunut laihdutus -pakettia läpikäyvissä.

Sarjan ensimmäiset 7 osaa ovat kaikkien katsottavissa.

Tällä 6 minuuttia pitkällä videolla kysyn miksi haluat laihduttaa — ja selitän miksi kysymys kannattaa kysyä itseltään moneen kertaan.

 Lue lisää Onnistunut laihdutus -paketista.

 

Kuulutko selviytyjäsukuun?

Eräässä eilisen valmennuskeskustelussa tuli esiin mielenkiintoinen ajatus:

Suomessa oli Suuret nälkävuodet vain n. 150 vuotta sitten (1866-1868). Tuolloin 8 % kansasta kuoli joko suoraan nälkään tai sairauksiin, jotka olivat kohtalokkaampia nälkiintyneille. Valmennettavani esi-isä menetti nälkävuosina koko perheensä: vanhempansa ja sisaruksensa. Sitä n. 150 vuotta aiemmin olleet Suuret kuolonvuodet (1695-1697) olivat jo tappaneet noin kolmanneksen kansasta nälkään ja tauteihin.

Pahiten Suuret nälkävuodet koettelivat Pohjois-Karjalaa, Pohjanmaata, Hämettä ja Satakuntaa, jotka menettivät jopa 20 % väestöstään.

Näin maalaisjärjellä voisi ajatella, että jos henkilön keho on aineenvaihdunnaltaan ns. energiatehokas — eli hyvä säilömään energiaa rasvaksi ja hyvä minimoimaan kulutusta, jos energiansaanti tippuu — silloin hänellä on parempi todennäköisyys säilyä hengissä vaikeinakin aikoina ja jatkaa sukuaan kuin huonosti lihovilla sukulaisillaan.

Minulla ei tietenkään ole tästä mitään oikeaa tutkimustietoa, mutta pidän mielenkiintoisena sitä, että esimerkiksi tämän artikkelin mukaan keskivartalolihavuutta löytyy nykyajalla suhteessa eniten monilla nälkävuosien pahiten koettelemilta alueilta. Pohjois-Karjalan vähäisempi vyötärölihavuus voi ehkä osin selittyä Pohjois-Karjala-projektilla.

Kamppailetko ylipainon kanssa? Onko sukusi nälkävuosien koettelemilta alueilta? Harmittaako että tunnut lihovan vain ruoan ajattelusta? Ajattele, että jos esi-isilläsi ei olisi ollut samaa ominaisuutta, sinua ei tänään olisi olemassakaan!

 

Miten päästä ylös aamuisin

Katariina kysyi edellisen viestin kommenttiosiolla miten voisi päästä ylös sängystä reippaasti.

Tässä suhteessa olen luonnonlahjakkuus, eli lukuunottamatta menkka-aamuja, jolloin sänky tuntuu ihan älyttömän pehmeältä ja ihanalta, pääsen melko helposti ylös sängystä. Minulla on lapsuudenystäviä, joille nouseminen on niin vaikeaa, että se on jo vitsi. Siis muistan lapsuudesta jotain kesäleirejä yms. jossa puoli leiriä on ollut herättelemässä jotakuta.

Ensimmäinen kysymys joka tulee mieleen on se, että onko herääminen aina yhtä vaikeaa tuohon aikaan? Eli esim. onko se helpompaa kesäisin tai jos olisit menossa tekemään jotain kivaa?

Mun ”luonnollinen” unirytmi näyttää olevan klo 02-10 mutta esim. täällä Jenkeissä lapsi on alkanut herätä klo 7-8 aamulla. Nyt kun olen niin liekeissä tästä sivustosta, valvon silti johonkin klo 2-3 asti. Aamuisin pääsen silti nopeasti sängystä siinä vaiheessa kun lapsi juoksee keittiön ja olohuoneen suuntaan, koska en halua että herra menee hajottamaan mitään… Ts. motivaatio herätä on kohdallaan. 😀 Toisaalta tieto siitä, että olen väsynyt koska olen yöllä tehnyt jotain mitä halusin tehdä, tekee minusta aamulla vähemmän katkeran.

Jenkeissä heräämistä helpottaa tietenkin auringonvalo. Suomessa talvisin herääminen on ainakin minulla hieman takkuisempaa. Voisitko kokeilla esimerkiksi sarastuslamppua, joka alkaa hitaasti valaista sinut ennen heräämistä? Nyt niitä ehkä voisi saada tarjouksessa kun kaamos alkaa olla ohi.

Nyt kun olen niin innoissani, herään kyllä usein ennen lasta miettimään sivustoa — osin ehkä auringonvalonkin takia. En siis nouse ylös sängystä vaan köllöttelen ja kelailen mitä kaikkea haluan tänään tehdä sivuston eteen.

Toisaalta olen huomannut, että jos tiedän herätyskellon herättävän tiettyyn aikaan, herään usein hetkeä ennen herätyskelloa — siis jopa silloin kun yhdessä vaiheessa heräsin jo klo 4-5 maissa. Jotenkin kai jännitän alitajuisesti kellon soittoa niin paljon, että mieleni osaa laskea kuinka kauan saan nukkua ja herättää minut ajoissa.

Aikaista heräämistä ja kaksivaiheista unta suosittelevat tyypit ovat ”ohjelmoineet” itsensä heräämään aamulla aina samaan aikaan. Tällöin olennaista on se, ettei viikonloppuisin nuku merkittävästi pidempään kuin viikolla. Ilmeisesti he myös tekevät päätöksen ennen nukkumaanmenoa, että heräävät tiettyyn aikaan — ts. sanovat itselleen ”herään kuudelta” ja mahdollisesti visualisoivat itsensä heräämään kuudelta. Tämä vastaa siis sitä, miten minä herään muutama minuutti ennen herätyskellon soittoa.

Yksi asia, joka auttaa nousemista on se, etten paljon mietiskele miten haluaisin nukkua pidempään tai ”voi ei, miksi mun pitää jo herätä”. Sen sijaan mietin sitä, minkä takia nousin ja mitä minun pitää tehdä ensimmäiseksi.

Jos duuni ei riitä sinulla motivaattoriksi, voisitko kehittää jotain miellyttäviä aamurutiineja, jotka auttaisivat heräämisessä?

Sekin tuli mieleen, että onko mahdollista, että herätyskello soi pahasti kesken jonkun unisyklin? Mitä jos kokeilisit herätä puoli tuntia tai tuntia aikaisemmin?

Entä onko mahdollista, ettet nuku kauhean hyvin yöllä ja siksi olet aamulla väsynyt? Voiko sinulla olla uniapnea? Tai nukutko jonkun sellaisen vieressä joka kuorsaa tai kieriskelee unissaan? Onko sänkysi jotenkin huono tai huoneessa liian kuuma? Juotko vielä myöhään illalla kahvia tai alkoholia?

Nämä tulivat nyt päällimmäisenä mieleen. Kerro kolahtiko mikään yhtään?

Ai niin — tuli mieleen että nyt olen palannut tavallaan kaksivaiheiseen uneen, eli nukun usein päiväunet, kun yöunet ovat tupanneet jäädä vähän lyhyiksi. Toisaalta olen huomannut että vaikka mulla on mahdollisuus nukkua pidempään, herään automaattisesti kuuden tunnin jälkeen ihan pirteänä. Tämä voisi liittyä siihen, että imetysaikana totuin nukkumaan lapsen tavoin tunnin unisykleissä 90 minuutin unisyklien sijaan. Ts. ehdin nukkua 6 tunnissa yhtä monta unisykliä kuin ennen 9 tunnissa.

Turhat tunteet

Viime viikkoina olen miettinyt sitä, miksi ihmeessä pidämme itsestäänselvyytenä, että ylipainoon, laihdutukseen jne. liittyy voimakkaita negatiivisia tunteita? Tai ylipäätään mitään tunteita.

Aivan, on tavallista että ajatus laihduttamisesta herättää varsinkin useita kertoja laihduttaneissa kaikenlaisia tunteita: itseinhoa, pelkoa, ahdistusta, surua, vihaa, toivottumuutta, toivoa, kaipausta jne.

Mutta se, että jokin on tavallista ei tarkoita että se olisi ainoa, saati paras suhtautumis- ja toimintatapa.

1800-luvulla oli erittäin tavallista, että sairaaloissa synnyttävät naiset ja heidän vastasyntyneet lapsensa kuolivat erilaisiin komplikaatioihin. Kuolleiden määrä lähti rajuun laskuun kun nähtiin että  väistämättömänä pidettyjä kuolemia pystyttiin ehkäisemään tehokkaasti sillä, että lääkärit pesivät kätensä ja instrumenttinsa ennen synnytyksessä avustamista.

Vielä minun lapsuudessani oli ihan tavallista ettei lapsilla ollut autossa matkustaessa turvaistuimia eikä usein turvavöitäkään. Nykyään tällaisesta käytöksestä tulee sakot.

Joskus maailmanaikaan oli tavallista pelätä erilaisia henkiolentoja ja esim. lepyttää niitä erilaisilla uhrilahjoilla. Nyt henkiolennoista puhuvia pidetään vähän outoina.

Jne.

Minä en näe mitään syytä siihen, että laihduttamiseen pitäisi liittyä mitään erityisiä tunteita.

Minä näen mahdollisena laihduttaa ilman mitään erityisiä tunteita.

Minä tunnen ihmisiä, jotka ovat laihduttaneet ilman mitään erityisiä tunteita.

Miksi liitämme laihduttamiseen voimakkaita tunteita?

Ensisijaisesti siksi, että yritämme näin motivoida itsemme laihduttamaan. Yksi osa meissä ajattelee, että jos vain tunnemme riittävästi itseinhoa, niin sitten ryhdymme laihduttamaan tai emme enää uskalla repsahtaa. Tai jos vain uskomme että laihtuminen tekee meidät paljon onnellisemmaksi kuin nyt, se kannustaa meitä laihduttamaan ja pysymään ruodussa.

Vaikka nämä tekniikat toimivat näyttävät toimivan — ainakin tiettyyn rajaan asti — ennemmin tai myöhemmin niiden käytöstä seuraa kaikenlaisia ongelmia ja laihdutusmotivaation romahtaminen. Ennen kaikkea ne ovat turhia, sillä on parempikin tapa suhtautua laihdutukseen.

Miten paljon käytät energiaa motivoidaksesi itsesi pesemään hampaat? Tai käymään suihkussa? Tai vaihtamaan puhtaat vaatteet? Surffataksesi netissä?

Todennäköisesti et juuri lainkaan. Laihdutuksessa ei pohjimmiltaan ole kyse mistään muusta kuin siitä, että syöt vähemmän kulutat. Kokeilemalla ja kehoasi kuuntelemalla löydät kyllä itsellesi parhaan tavan löytää sopivan tavan toteuttaa tämä energiavaje, jos oikeasti haluat laihtua. Myös näillä Patrik Borgin ohjeilla pääsee hyvään alkuun.

Et laihduta koska et halua vielä laihtua

Joudumme motivoimaan itseämme laihduttamaan tasan yhdestä syystä: emme halua vielä koko sydämestämme laihduttaa, vaikka kuinka yritämme uskotella itsellemme niin.

Niin kauan kuin jokin meissä haraa laihdutusta vastaan, sisäinen ristiriita ajaa meidät uhkailemaan, kiristämään ja lahjomaan itseämme laihduttamaan ja pysymään ruodussa.

Pian tunnetila toisensa jälkeen kasautuu lähtökohtaisesti neutraalin asian päälle: 

Ensin saamme jostain päähämme, että meidän pitäisi laihduttaa (esim. jotta sulautuisimme paremmin joukkoon).

Sitten yritämme motivoida itseämme laihduttamaan uskottelemalla itsellemme, että jos vain onnistuisimme laihtumaan, elämä olisi ihan valtavan mahtavan ihanaa, olisi upeaa mahtua uusiin (tai vanhoihin) vaatteisiin ja tuntisimme itsemme rakastetuiksi, onnellisiksi ja menestyneiksi.

Yhtäkkiä tyytyväisyytemme nykyelämään laskee kuin lehmän häntä verratessamme sitä sananmukaisesti uskomattoman ihanaan tulevaisuuteen.

Pian laihdutuksesta tulee elämän ja kuoleman kysymys, kun uskomme että jos emme onnistu laihtumaan, olemme tuomittuja elämään koko loppuelämämme onnettomina rumissa vaatteissa kärsien (koska vasta laihana voimme antaa itsemme pukeutua kivasti).

Ehkä saamme tästä sen verran puhtia, että aloitamme laihdutuksen.

Ensimmäisten viikkojen nesteiden poistumisesta seuraava nopea pudotus herättää meissä hurjaa toivoa: tätä tahtia laihtumalla pääsemme elämään onnellista elämäämme alta aika yksikön!

Voi olla että käymme liian huolettomiksi ja repsahdamme ajatellen että ”mä laihdun niin hyvää vauhtia, että eihän se nyt mitään haittaa, jos mä vähän herkuttelen.”

Ennemmin tai myöhemmin painonlasku hidastuu tai jopa jämähtää: putoamme epätoivon kuiluun, kun näemme kuinka unelmaelämämme karkaa käsistämme hamaan tulevaisuuteen. Jos jämähdys on seurannut mässäilyä, itseinho on valtava: miten voimme viedä itseltämme ihanan tulevaisuuden?

Tuska on niin hirveä, että raivostumme itsellemme ja haukumme itsemme pataluhaksi: olemme epäonnistuneita luusereita, selkärangattomia läskejä ja surkeita paskoja, joita kukaan ei huoli. Yritämme tietenkin näin motivoida itsemme yrittämään entistä kovemmin laihdutusta ja oppimaan, ettei kannata enää koskaan repsahtaa.

Joskus strategia saattaa toimia ja palaamme entistä isommalla raivolla laihduttamaan, rangaisten itseämme kieltämällä kaikki herkut — kunnes yksi osa meissä nousee vastarintaan ja uhmakkaan lapsen tavoin ahtaa meidät täyteen herkkuja.

Joskus itseinho kääntyy heti itseään vastaan ja lamaannumme. Palaamme entisiin epäterveellisiin ruokailutottumuksiin ajatellen että ”ihan sama, en mä kuitenkaan koskaan laihdu — ihan yhtä hyvin voin syödä itseni hengiltä”.

Inspiroitunut laihdutus ilman ihmeellisempiä tunteita

Aito inspiraatio syntyy siitä, että näemme jonkin asian uudessa, rehellisemmässä valossa ja ymmärrämme, mitä oikeasti haluamme.

Aito inspiraatio laihdutukseen voi näyttää vaikka tältä:

Eräänä päivänä näet miten olet hyvä, ehjä ja rakastettava jo nyt ja miten naurettavaa on yrittää kiristää itseään onnellisuudella tekemään jotain, mitä et oikeasti halua tehdä.

Samalla näet miten olet aina sydämessäsi tiennyt, ettet oikeasti halua kuulua jengiin, joka ei hyväksy sinua sellaisena kuin olet. Siksi olet sydämessäsi aina vastustanut pääsi pakkoyrityksiä saada sinut laihduttamaan.

Olosi kevenee siinä silmänräpäyksessä ja sinua alkaa naurattaa. Tunnet iloa ja onnellisuutta ja huomaat että oikeasti haluat opetella laulamaan ottamalla yksityistunteja.

Aloitat laulutunnit ja ennen kuin huomaatkaan rakastat laulamista niin paljon, että ennen tylsät illat, joiden aikana turrutit itsesi herkuilla, menevät nyt uusia lauluja opetellessa. Tunnet olevasi enemmän elossa kuin koskaan — vaikka painat ihan yhtä paljon kuin ennenkin.

Kevätaurinko alkaa sulattaa lumia ja yhtenä päivänä huomaat sisältäsi kumpuavan aidon halun: sinun tekee mieli syödä kevyemmin ja alkaa tehdä lyhyitä kävelyretkiä, joiden aikana mietit laulamista — miltä tuntuu hengittää alaselästä asti, miten ääni kulkee, miten biisien sanat menevät.

Kevyempi ruoka saa olon tuntumaan kevyemmältä ja kävelylenkit tuntuvat virkistävän sieluasi niin, että ihan huomaamatta ne pitenevät. Kaveri pyytää sinua mukaan zumbaan ja hämmästykseksesi huomaat suostuvasi. Rakastut Zumban musiikkiin ja rytmiin ja alat käydä siellä säännöllisesti.

Kesähelteiden ajaksi vetäydyt mökille, jossa uit järvessä, saunot ja syöt metsän ja puutarhan antimia. Niin ja tietenkin laulat sydämesi kyllyydestä.

Elokuussa palaat kaupunkiin ja valmistaudut lähtemään töihin. Mutta mitä ihmettä — yksikään vaatekaapissa oleva vaate ei enää mahdu sinulle! Olet kevään ja kesän aikana laihtunut toistakymmentä kiloa — ihan huomaamattasi.

Teholaihdutus ja Onnistunut laihdutus

Laihdutuksen ei tarvitse olla raastavaa ja ahdistavaa.

Laihduttaminen voi olla kevyttä ja käytännöllistä.

Sekä Onnistunut laihdutus -itsevalmennuspaketti että Teholaihdutus-ryhmävalmennus ovat suunniteltu tästä lähtökohdasta käsin.

Teholaihdutus-pienryhmävalmennukseen ilmoittautuminen päättyy nyt lauantaina 2.3. — tilaa on vielä noin 2-3 osallistujalle.

Jos tiedät jo nyt että haluat koko sydämestäsi laihtua, mutta haluaisit silti tukea laihdutukseen, voit liittyä kurssille nettikaupassani: kutri.mycashflow.fi. Saatuani vahvistusviestin otan sinuun yhteyttä.

Jos et halua tai voi vielä sitoutua niin vahvasti laihdutukseen, suosittelen Onnistunut laihdutus -itsevalmennuspakettia, jonka hinta tuplaantuu maanantaina. Onnistunut laihdutus -kurssin ensimmäinen webinaari on lauantaiaamuna 3.3. klo 9:00 Suomen aikaa. Tarkemmat tiedot tulevat Onnistunut laihdutus-sivuille viimeistään perjantai-iltana.

Miksi tiedostaminen hakkaa tekniikat

Jengan kanssa jatkuneet keskustelut toivat mieleen Michael Neillin kertoman vertauksen.

Kuvittele että sinulla olisi rasiallinen lempiherkkuasi tai lempijuomaasi, jota rakastaisit ihan hulluna ja sinun pitäisi kantaa sitä mukanasi ilman että koskaan nautit sitä. Mitä kaikkea joutuisit tekemään jättääksesi mukanasi olevan herkun rauhaan?

Ehkä kehittäisit erilaisia palkitsemistekniikoita kannustamaan päätöksessä pysymistä ja rangaistusmetodeja estämään repsahtamasta. Pyytäisit kavereilta tukea. Kuuntelisit hypnoosinauhoja. Lukisit oppaita kiusauksen välttämisestä.

Kuinka kauan luulet että pysyisit päätöksessäsi?

Kuvittele, että saisit tietää, että vaikka mukanasi kantama lempiherkku ehkä näyttää ihan oikealta herkulta, se on täynnä rotanmyrkkyä ja maistuu ihan hirvittävältä.

Mitä sinulta vaadittaisiin nyt, ettet lankeaisi herkkuun?

Todennäköisesti ei yhtään mitään. Miksi haluaisit syödä karmeanmakuista rotanmyrkkyä?

Jos yrität tehdä ison muutoksen elämässäsi, mutta joudut jatkuvasti kehittämään erilaisia tekniikoita pysyäksesi päätöksessäsi, silloin ydinongelmanasi ei ole heikko luonne vaan se, ettet ole oikeasti nähnyt riittävän hyvää syytä muutoksen tekemiseen.

Toisin sanoen yrität uskotella itsellesi että sinun pitäisi tehdä muutos, mutta salaa olet yrittämässä muutosta vain  esim. siksi että voit sanoa että ”mä olen yrittänyt, ei onnistunut” tai koska oletat että olisit sitten arvostetumpi, muut nalkuttaisivat vähemmän tms.

Niin kauan kuin halu muutokseen ei kumpua syvältä sisältäsi, todellisen muutoksen tekeminen on vaikeaa.

Kuten sanonta kuuluu: ”Itsekuri on sen muistamista, mitä oikeasti haluat.”

Mikä on tärkeää?

Uusin lempisitaattini tulee David Campbelliltä:

Itsekuri on sen muistamista mitä haluat.

Olen pyöritellyt ajatusta erityisesti eilen ja tänään kirjoittaessani Onnistunut laihdutus -itsevalmennuspaketin viimeisiä lukua — Laihdutuksen haasteet. Tässä lainaus kyseisestä osiosta:

Mikä sinulle on kaikkein tärkeintä omassa laihdutus- tai elämäntaparemonttiprojektissasi?

Onko se projektin toteuttaminen “täydellisesti”?

Ihannepainoon pääseminen?

Vai ehkä sellaisten elämäntapojen omaksuminen, että ensin laihdut ihannepainoosi ja sitten pysyt siellä helposti ja sen enempää asiaa miettimättä koko loppuelämäsi?

Päätavoitteesi ratkaisee muun muassa sen, mitä repsahdus ja jumitus tarkoittavat sinulle.

Vertaa seuraavia esimerkkejä:

Täydellinen toteutus tärkeintä:

Repsahdus: “Olen epäonnistunut tavoitteessani, koska en pystynyt pysymään alkuperäisessä suunnitelmassani! Olen epäonnistuja ja huono ihminen.”

Ihannepainoon pääseminen tärkeintä:

Repsahdus: “Voi ei! Tavoitteeseen pääseminen viivästyy!”

Uusien elämäntapojen oppiminen tärkeintä:

Repsahdus: “Ahaa, eli jos toimin tuolla tavalla, silloin ajaudun ylensyömään. Miten minun kannattaa toimia jatkossa toisin?”

Viisaus pätee kaikkeen muuhunkin elämään.

Kun unohtuu tuijottamaan omaa napaa, on helppoa kompastua lillukanvarsiin.

Eilen koin hetkellisesti pienimuotoisen ikäkriisin, kun univelkaisena unohduin muistelemaan millaisia odotuksia minulla oli ollut elämälleni — ja miten täysin odotusteni vastaisesti elämäni meni.

Muuten hyvä, mutta elämä menee juuri niin kuin se on mennäkseen. Tai niin kuin isäni eilen siteerasi jotain radio-ohjelmaa:

Sitä saa mitä tulee.

Jokainen tekemäni valinta ja teko ja kokemani tapahtumat ovat loputtoman pitkien tapahtuma- ja ajatusketjujen lopputulos. Joo, jos yksikin asia jossain ketjussa olisi mennyt toisin, lopputulos olisi ollut toinen. Vaan ei mennyt.

Jo Aristoteles osasi neuvoa käsikirjoittajia sanoen että:

Tarinassa toinen toistaan seuraavien tapahtumien pitää olla ennalta-arvaamattomia mutta väistämättömiä.

Jos katson elämääni, näen että se on ollut kuin huippuhyvä seikkailukäsikirjoitus. En olisi koskaan voinut nähdä etukäteen miten elämäni tulee menemään, mutta nyt näen ettei se olisi voinut mennä millään muulla tavalla.

Haluan uskoa, että voimme jossain määrin vaikuttaa siihen, miten elämämme jatkossa menee. Yksi tapa on sitoutua muistamaan yhä useammin mitä ihan oikeasti haluaa elämältään.

Ei siksi, että ”pitäisi” haluta jotain vaan siksi, että syvällä sisimmässäsi sinä tiedät jo kuka sinä olet ja mitä sinä haluat.

Kuka sinä olet? Mitä sinä haluat?

 

P.S. Jos koet tarvitsevasi apua sen selvittämiseen kuka sinä olet, mitä sinä haluat ja miten saat sen, tsekkaa VIP-sivustoni

Repsahdus, jumitus ja tylsistyminen

Noniin,

Synttärit ovat nyt virallisesti ohi ja minä 37-vuotias. Pakko myöntää että tuossa päivällä tuli vähän ikäkriisin tynkää, kun erehdyin muistelemaan menneitä ja ennen kaikkea menneitä unelmia. Heti helpotti kun muistin, että kaikki on niin kuin pitääkin eli että asiat eivät olisi voineet mennä mitenkään toisella tavalla. Ja että tämä ON minun oikeaa elämään — ts. missään muualla ei ole mitään muuta elämää ”odottamassa” minua. Kaikki on tässä ja nyt.

Lähdin tänne äitini luo juhlimaan synttäreitä sukuni kanssa, vaikka ehdin ikäkriisin alakuolokohdassa ajatella että perun koko reissun. Kannatti tulla teki todella hyvää hengata ”omieni kanssa” ja huomasin olevani niin väsynyt, että päätin jäädä tänne yöksi. Nyt alan valmistautua saunapuhtaana ja raukeana yöpuulle.

Mies on niin matkakuumeessa — tai oikeammin -hysteriassa, että perhesovun nimissä oli pakko uhrata tämä päivä pakkaamiselle ja kodinhoidolle. Jos olisin ollut yksin, olisin tänään tehnyt pelkästään töitä ja huomenna pakannut paniikissa. No olihan se mies siinä mielessä oikeassa, että tajusin, että puolet mun matkalle mukaan lähtevistä vaatteista olivat vähän likaisena kaapissa (ts. lapsi oli pyyhkinyt räät lahkeeseen tms.)… Nyt on pyykit pesty ja valtaosa tavaroistakin pakattu.

No, ehdin jossain välissä kirjoittaa laihdutuksen haasteet -osiota, mutta valmiiksi en kyllä saanut sitä. Toivon että huomenna saisin kirjoittaa ilman ihan hirveää perheriitaa. Syystä tai toisesta en ole onnistunut kommunikoimaan miehelleni vieläkään riittävän selkeästi, että vaikka hänen mielestään ”istun vain koko ajan tietokoneen ääressä”, mä ihan oikeasti teen ainakin omasta mielestäni tärkeää duunia. Tai ainakin minulle tärkeää työtä. Tämä on asioita, joihin haluan itse selkeän muutoksen tämän vuoden aikana.

Tässä olisi kuitenkin jo esimauksi kaksi videota, jotka olen kuvannut tätä osiota varten:

Repsahdus ja jumitus:

Tylsistyminen:

Ai niin, pakko jakaa kanssanne viimeinen juttu, kun on tarve jotenkin sanoa se ”ääneen”, mutten voi oikein herättää äitiäkään kuuntelemaan minua…

Sain juuri Losin kämpän vuokraemännältä pari viestiä, joista kävi ilmi että taloyhtiön isännöitsijä on vähän varuillaan sen jälkeen, kun kämpässä viimeksi majailleet tyypit olivat tupakoineet siellä (mikä on kämpässä ehdottomasti kiellettyä) ja siksi esim. haluaa että mun nimeni laitetaan nyt vuokrasopimukseen vuokraemännän ”kämppiksenä”.

Kämpän mulle vuokraava mimmi ei ole uskaltanut sanoa edes naiselle, että meillä on lapsi vaan on vakuuttanut että me ollaan kivoja (= totta) ja hiljaisia (= ei ihan niin totta). Nyt mua ihan vähän jännittää, että toivottavasti todellinen tilanne ei ole se, että taloyhtiön isännöitsijä on kyllästynyt siihen, että siellä ramppaa jatkuvasti jotain jengiä ja halua siksi savustaa mimmiä ulos ja käyttää meitä siihen tekosyynä. Ja tosta silloin tällöin kiljuvasta lapsesta saa kyllä aika hyvän oikeankin syyn suuttua, jos haluaa..

Äh. No, turhaanpa mä näitäkään murehdin etukäteen. Voi olla että menee vaan hukkaan hyvät murehtimiset…

Voiko vuoden ekasta päivästä päätellä koko vuoden?

Juttelin eilen erään kaverini kanssa siitä, kuinka kumpikin meistä kokee, että vuoden ensimmäinen vuorokausi kuvaa tulevaa vuotta. Jos muistelen menneitä uusia vuosia, niin joskus uskomus näyttää pitäneet paikkaansa — mutta aika usein ei ehkä sittenkään.

Kirjaan nyt kuitenkin ylös tämän päivän fiilikset, että nähdään loppuvuonna että miten tämä päivä korreloi koko vuoden kanssa.

Vuosi vaihtui ihanien miesteni kanssa Vallilan kallioilla ilotulitusta ihmetellen. Poika, joka oli nähnyt jo sinä iltana kaksi ilotulitusta, oli selkärepussa.  Tosin lähdettiin aika äkkiä kotiin, koska osalla juhlijoista raketit karkasivat kirjaimellisesti käsistä.

Saatuani lapsen nukkumaan seurustelin miehen kanssa ja kirjoitin Onnistunut laihdutus -pakettia.

20120102-022629.jpg

Lapsi herätti äidin vähän turhan aikaisin kymmeneltä… Kun olin kuitenkin mennyt nukkumaan jo yhdeksältä. Kaipasin jotain terveellistä, koska turvotus oli ihan hirveä ja aamupaino järkyttävät 70,1 kg (kokeilen kirjoittaa puuttuvat raportit nyt maanantaina päivällä).

20120102-022645.jpg

Päätin heittää lähes syömättömän suklaarasian roskiin sen jälkeen kun mies ilmoitti ettei aio auttaa mua syömällä sitä. Miksi pitää kotona houkutuksia, jotka eivät ole edes niin hyviä (perusfazerinsiniset saivat jäädä ja ikinä en kyllä heittäisi Raffaello-palloja roskiin).

Samalla ilmoitin miehelle että ottaisin kantaa kotiin (eli aiheuttamaani sotkuun) vasta kun olisin kirjoittanut ihan intopinkeänä vuoden ekan blogimerkinnän, joka oli pyörinyt päässä jo yöstä lähtien.

Näin myös kävi. Noin pari päivää aiemmin olisin ehkä eka siivonnut salaa hermostuneena siitä, että laitoin kodin oman intohimoni edelle. Mutta ei uusi-Katri, joka laittaa tänä vuonna itsensä kaiken muun edelle. Tai ainakin useammin kuin aiempina vuosina.

20120102-022718.jpg

Sää oli niin huikea, että oli ”pakko” ajaa landelle moikkaamaan erittäin krapulaista sukua. Onnittelin salaa itseäni siitä, että olin pysynyt tiukkana, kuunnellut sydäntäni ja jäänyt Helsinkiin sen sijaan että olisin ajanut maalle rymyämään.

Kuva on siskoni talon terassilta. Ostin tämän tontin muuten itselleni 1998. Aikomuksenani oli rakentaa tänne joskus oma talo. Vuonna 2000 erottuani totesin että silloin esikoistaan odottavalla sisarellani miehineen olisi enemmän käyttöä tontille, joten myin sen niille. Onneksi, sillä niin komean talon ja pihapiirin he ovat sinne rakentaneet. Jos tontti olisi jäänyt minulle, veikkaan ettei siinä seisoisi vieläkään edes majaa.

20120102-022749.jpg

Siskon luota siirryin veljen perheen luo. Tätä maisemaa olen tuijottanut tuntikausia kirjoittaessani kirjojani. Asuin täällä 2003-2006. Silloin tässä oli kyllä aika rupu terassi. Veli vaimoineen osti talon Jenkeistä palattuani minulta, kun alkoi näyttää siltä, että minä jäisin Helsinkiin, kun taas veli kasvavine perheineen etsiskeli kotia tältä seudulta. Veljen perhe on rakentanut vanhasta talosta ympäristöineen niin upean paikan, että taas sain onnitella itseäni siitä, että pistin tämänkin kiinteistön kiertoon. Plus salaa onnittelin itseäni siitä, ettei mun tarvitse ajaa enää yhtenäkään talvena talolle nousevaa jäistä rinnettä kotiini.

20120102-022802.jpg

Lapsi oli ihan fiilareissa siitä, että pääsi leikkimään serkkujen leluilla ja ylipäätään seikkailemaan. Oli helppo tuntea itsensä hyväksi äidiksi.

20120102-022810.jpg

Toin lapsen kotiin päiväunille ja lähdin miehen siunauksella kirjoittamaan. Olin kyllä taas tänään superrakastunut mieheeni — jos siis tämä päivä symboloi koko vuotta, luvassa on paljon rakkaudellisia fiiliksiä.

20120102-022816.jpg

Palattuani kotiin jatkoin vuoroin kirjoittamista ja vuoroin lapsen viihdyttämistä. Mies kävi välillä moikkaamassa kavereitaan, mutta palasi sitten kotiin. Meillä oli varsin mukavaa ja lapsen nukuttaminen sujui jälleen kerran ilman enempiä kyyneleitä. Mehän kehitytään!

Kello oli jo kaksi, kun sain neljännen Onnistunut Laihdutus –paketin osista valmiiksi. Näin kirjoitin fiiliksistä VIP-blogiin:

”Noniiii… Nyt on nelososa Onnistunut laihdutus -paketista sitten valmis! Kyllä siinä oli hommaa — mutta lopputulos on mielestäni ehdottomasti sen väärti.

Välillä kirjoittaessani mulle tulee fiilis, että “viisaammat puhuvat kauttani”. Silloin tuntuu siltä, kuin teksti jotenkin vain soljuisi musta ilman, että oikeastaan ajattelen mitä kirjoitan. Ja AINA jälkeenpäin kun luen tällaista tekstiä, olen ihmeissäni siitä, miten mä olen onnistunut sanomaan asiat jotenkin niin hyvin ja viisaasti.

No kanavoinko mä jotain henkiä? Enpä usko — jos lähtisin kunnolla purkamaan kirjoituksiani, pystyisin kyllä näkemään mistä mikäkin tieto tai ajatus on lähtöisin. Pikemminkin kyse on siitä, että alitajuntani eli intuitioni eli sydämeni eli sisäinen viisauteni yhdistelee kaiken imemänsä tiedon tehokkaammin ja nopeammin kuin tietoinen mieli ja silloin kun olen kiinni mielenrauhassa, voin “ammentaa” juttuni valmiiksi prosessoituina alitajunnastani.”

Eli on kyllä lievästi sanottuna itsetyytyväinen fiilis. Sen sijaan noi silmälasit herättävät mussa edelleen päivittäistä hämmennystä — käytännössä aina, kun näen itseni peilistä.

OK, kello on kolme, nyt nukkumaan. Jos tämä päivä oikeasti symboloi tätä vuotta, niin ihan kauheasti en kyllä silloin tänä vuonna nukkuisi. Hups!