Kuka määrää mitä saat tehdä?

Kuka määrää mitä sinä saat tai et saa tehdä?

Yhteiskunta? Vanhempasi? Puolisosi? Kaverisi? Jumala?

On totta, että esimerkiksi Suomen lain rikkomisesta voi seurata kaikenlaisia ikäviä asioita, mutta jos tarkkoja ollaan, jos oikeasti haluat rikkoa lakia, tuskin kukaan voi estää sinua tekemästä niin.

Yhtä vähän kuin kukaan voi estää sinua tekemästä vääryyksiä, kukaan ei oikeasti estää sinua tekemästä kaikkia niitä upeita, ihania ja tärkeältä tuntuvia asioita, jotka haluaisit tehdä.

Ei ole mitään universaalia sääntökirjaa, joka sanoo, ettet sinä saa kokea onnea, rakkautta ja hyvää oloa. Ettet sinä saa väsyä, luovuttaa tai epäonnistua.

Kukaan ei oikeasti määrää, ettet sinä saa toteuttaa unelmiasi ja menestyä.

On täysin normaalia, että aika ajoin — ehkä useinkin — sinulla on epämääräinen tunne siitä, että jossain joku rajoittaa tekemisiäsi ja vaatii sinua kieltämään tunteesi. Ehkä elämässäsi on ollut tai on yhä ihmisiä, jotka vaativat sinua toimimaan tietyllä tavalla tai ovat sitä mieltä, että saat kokea vain tietynlaisia tunteita.

Mutta mistä he ovat saaneet luvan päättää puolestasi ja määrätä tunteistasi? Eivät mistään.

On totta, että perimämme, nykyinen fysiologinen tilamme, henkinen kapasiteettimme, tähän mennessä hankkimamme tieto-taito, rahatilanteemme ja joukko muita käytännön tekijöitä voivat rajoittaa sitä, mitä voimme käytännössä tehdä tässä ja nyt.

Esimerkiksi minä olen 173 cm pitkä, enkä siksi ylety vaihtamaan olohuoneemme kattolamppua ilman jakkaraa. Mutta minulla on jakkara, jolle voin nousta vaihtaakseni lampun. Ja vaikka minulla ei olisi jakkaraa, minulla on tarpeeksi mielikuvitusta ja muita huonekaluja, joiden avulla voisin nousta vaihtamaan lampun.

Minä en ole opiskellut kiinaa, joten jos tänään kohtaisin henkilön, joka puhuu vain kiinaa, emme voisi vaihtaa ajatuksia puhuen — mutta se ei estä meitä kommunikoimasta elekielellä, piirtäen tai vaikka kännykän tulkkausohjelman avulla.

Minulla ei ole tällä hetkellä pankkitililläni tarpeeksi rahaa, jotta voisin ostaa Tesla-sähköauton, jos välttämättä haluaisin sen. Mutta jos Teslan saaminen olisi elämäni ainoa tavoite, voisin myydä kaiken omaisuuteni, jonka jälkeen minulla olisi helposti varaa kyseiseen autoon. Jos tarkoituksena olisi vain ajaa autolla, voisin ottaa yhteyttä tutuntuttuun, jolla on kyseinen auto ja pyytää lupaa koeajoon.

Sen jälkeen kun olen läpikäynyt vaihdevuodet, en voi enää tulla puolisolleni raskaaksi, mutta jos yhtäkkiä sekoaisimme niin, että haluaisimme siinä vaiheessa vielä vauvan, voisimme muuttaa maahan, jossa ikäisemme ihmiset voivat käyttää sijaisäitejä tai adoptoida lapsia, alkaa sijaisäidiksi. Voisin myös erota puolisostani ja aloittaa parisuhteen henkilön kanssa, jolla on pieni vauva.

Aivotutkijoilla on näyttöä siitä, että joskus aivokemiamme rajoittaa tunneskaalaamme — ainakin hetkellisesti. Esimerkiksi tietyt serotoniinijärjestelmään vaikuttavat mielialalääkkeet voivat vaikeuttaa merkittävästi rakastumisreaktion käynnistymistä. Mutta sekään ei estä parisuhteen aloittamista tai levollisen rakkauden tunteen kokemista.

Minulla on tarkkaavuushäiriö eli ADHD, minkä takia aivojeni toiminnanohjauskeskus ei toimi yhtä tehokkaasti kuin henkilöillä, joiden aivot ovat niin sanotusti neurotyypillisemmät.

Niinpä esimerkiksi minun on lähes mahdotonta suunnitella päivääni pelkästään päässäni. Sen sijaan voin kyllä suunnitella sen paperille kirjoittamalla. Tai voin ottaa ADHD-lääkkeen, joka parantaa aivojeni toimintaa niin, että pystyn järjestämään ja muistamaan päivän tehtävät ilman paperia.

Kliinisesti masentuneena on vaikeaa kokea elämäniloa yhtä paljon ja usein kuin silloin, kun aivokemia ei ole sekaisin, mutta se ei tarkoita sitä, etteikö masentuneillakin olisi ihan hyviä hetkiä.

Toisin sanoen useimmat asiat, joiden oletamme estävän meitä tekemästä mitä haluamme, ovat vain hidasteita – jos sitäkään.

Mieti mistä asiasta sinä sanot useimmiten, että ”minun on pakko tehdä näin” tai ”en voi tehdä niin”. Missä niin sanotaan? Mikä sinua muka estää?

Saisinpa jostain taikasauvan, jolla muuttaa muita

Haluaisin ihan hulluna taikasauvan, jota heilauttamalla voisin muuttaa muita.

Esim. olisiko vähän mahtavaa, jos saisin yhdellä huitaisulla läheisen edes harkitsemaan tupakanpolton lopettamista. Tai toisen läheisen aloittamaan terveellisemmät elämäntavat. Tai ystävän näkemään miten hän on sössimässä lupaavan uuden parisuhteen.

Ollapa taikasauva, jolla saisin surun murtaman tutun täyttymään helpotuksella ja ilolla. Itsepetoksessa elävän tyypin näkemään totuuden itsestään ja tilanteesta. Vihaisen läheisen antamaan minulle typerät mokani anteeksi.

Voi olla, että jos minulla olisi sellainen taikasauva, saattaisin käyttää sitä itseenikin.

Simsalabim! — Illalla ajoissa nukkuminen tuntuisi maailman parhaalta idealta.

Alagazam! — Rakastaisin minimalistista sisustusta ja siistiä kotia.

Ananasakäämä! — En enää ikinä saisi huutoraivareita kun toinen ei suostu muuttumaan.

Olisipa se mahtavaa.

Ennen vanhaan olisin ehkä yrittänyt keksiä tähän jonkin hienon näkökulman tyyliin ”on hyvä ettemme voi muuttaa toisia koska silloin voimme kasvaa yhdessä plää plää plää”, mutta nyt ei jaksa.

Sen sijaan keskityn hyväksymään sen, että jos oman ajattelun muuttaminen väkisin vääntäen on ihan sairaan vaikeaa, niin toisen muuttaminen on täysin mahdotonta.

Ihmiseläin kun on rakennettu niin, että mikään ulkopuolinen asia voi yksin pakottaa sitä ajattelemaan tai tuntemaan tietyllä tavalla.

Ei, vaikka välillä tuntuu tosi todelta, että toiset pakottavat minut tuntemaan huolta tai ärsyyntymään, kun he eivät muuta ajatteluaan tai toimintaansa.

Kiitti v***sti oma mieli!

Nigerialaishuijarit, pyramidimarkkinoijat ja salasanoja kalastelevat hakkerit jää kyllä kakkoseksi omalle mielelleni.

Harva se päivä mieleni höynäyttää minut syyttämään kurjasta olostani muita ihmisiä. Uskomaan todeksi ajatuksen että ”en voi rakastaa toista täysin sydämin ennen kuin hän muuttaa käytöksensä”.

Tai pitämään faktana että, ”jos en koko ajan murehdi läheiseni puolesta, olen tunnekylmä ja kamala ihminen”.

Tai olettamaan, että ”jos en jatkuvasti nalkuta, raivoa tai loukkaannu toisen käytöksestä, se ei ikinä muuta sitä”.

Hahahahahaaa! Kuuletko mieli, miten nauran sinulle (katkerasti)?

Sori, mutta ei se niin mene.

Kuinka kestää ettei läheinen muutu

Okei, leikitään hetki, että olen oikeassa. Että emme voi muuttaa läheisiämme vastoin heidän tahtoaan. Miten pystyn elämään ihmisen kanssa, jonka toiminta näyttää ahdistavan, ärsyttävän tai pelottavan minua?

Niin, missä sanotaan että minun on pakko jakaa arkeni ja elämäni hänen kanssaan? Se, että pesäerosta voi seurata todella ikäviä käytännön ongelmia ei sinällään estä minua lähtemästä. Jään, koska jollain tasolla lasken jäämisen paremmaksi tai vähemmän huonoksi vaihtoehdoksi kuin lähtemisen.

Jos päätän jäädä, minun ei onneksi ole pakko olla koko ajan paskana toisen typeristä ratkaisuista.

Jos haluan rakastaa häntä täysin sydämin, minun ei tarvitse odottaa, että hän muuttuu. Riittää, että annan itselleni luvan rakastaa häntä täysin sydämin tässä ja nyt. Voi olla, että joskus hän vielä muuttaa käytöstään. Voi olla että ei. Mutta ainakin sain kokea täyttä rakkautta häntä kohtaan joka päivä.

Jos haluan olla empaattinen ja ihana ihminen, annan toiselle armoa. Ymmärrän, että yhtä vähän kuin minä voin pakottaa toista muuttumaan, hän itse pystyy pakottamaan itsensä muutokseen, jos hänen mielensä ei ole siihen vielä valmis.

Näen, että samalla lailla kun minulla on ääretön potentiaali uuteen ajatteluun, muutosvastaisen läheiseni mieleen voi hetkellä millä hyvänsä juolahtaa uusi, parempi ajatus, joka saa hänet muuttamaan mieltään. Sitä odotellessa voin antaa itseni kokea täyttä rakkautta häntä kohtaan.

Jos haluan tukea toisen muutosta, ymmärrän, että silloin kun olemme ahdistuneita, stressaantuneita, peloissamme ja häpeissämme, ajattelumme laskee villipedon tasolle. Kapasiteettimme löytää uusia vastauksia ja toimivia ratkaisuja on käytännössä nolla.

Muistan, että itsekin olen saanut parhaat oivallukset ja uudet ideat silloin, kun mieleni on levollinen ja tyyni. Näen, että vaikka en voi pakottaa läheistäni ahdistumaan, niin nalkutus, tylytys ja huutoraivarit harvemmin lisäävät rakkautta ja rauhaa ihmissuhteissa.

Niinpä voin keskittyä hengittämään oman ketutuksen, ahdistuksen, stressin, ärtymyksen ja pelon läpi, kunnes olen taas siinä tilassa, jossa voin antaa itselleni luvan rakastaa toista täysin sydämin — sellaisena kuin hän on.

Ja sillä hetkellä kun hoksaan, miten se tapahtuu, se tuntuu taikatempulta — ilman mitään taikasauvaa.

Eikö mennytkään niin kuin Strömsössä?

Ihannemaailmassa toisen rakastaminen ehdoitta ja täysin sydämin on yhtä helppoa kuin inspiroivan sitaatin eteenpäin jakaminen Facebookissa.

Oikeassa elämässä se edellyttää, että mieleni on tyyni ja vakaa.

KENENKÄÄN mieli ei ole koko ajan tyyni ja vakaa. Jopa Dalai Lama myöntää välillä suuttuvansa.

Jos Dalai Lama menettää malttinsa, meidän vähemmän hengellisten ei tarvitse ihmetellä, jos emme koko ajan koe ääretöntä rakkautta ja kiitollisuutta.

Riittää, että sillä hetkellä kun mielemme on vakaa ja tyyni, annamme itsemme kokea täyttä rakkautta. Se on myös paras hetki miettiä käytännön ratkaisuja mahdollisiin käytännön ongelmiin, joita läheisen tavoista ja tottumuksista seuraa.

Tein muutama päivä sitten Facebookiin Päivän teorian samasta aiheesta. Voit katsoa sen täällä.

Näkevätkö vauva.fi:n AV-mammat Sami Minkkisen läpi?

Kuuntelin tänään aamulla radiosta parisuhdebloggaaja Sami Minkkisen haastattelua uunituoreesta avioerostaan. (HUOM! Eri mies kuin NLP/hypnotisoija Sami Minkkinen.) Heppu kertoi rakastuneensa niin tulisesti johonkuhun, että haastattelun mukaan oli ”viikon, kaksi” harkittuaan päättänyt erota vaimostaan, jonka kanssa hänellä on pari kuukautta vanha vauva.

Jostain syystä herra päätti tehdä asiasta samantien julkisen. Ensin hän kertoi erosta suositussa blogissaan ja sen jälkeen antoi eri medioille aiheesta haastatteluja. Tästä seurasi valtava palauteryöppy niin Samin omilla Facebook-sivuilla kuin netin eri keskustelupalstoilla.

Pikaisen ja täysin mutupohaisen arvion mukaan noin 75 % tuomitsi, ihmetteli tai kyseenalaisti Samin toimintaa.

Aamun haastattelussa Sami ja juontajat selittivät Samin seuraajien voimakasta reaktiota mm. sillä, että kritisoijat pelkäävät tunnustaa itselleen, että ero olisi heidänkin kohdallaan oikea ratkaisu.

Onko näin?

Minä valehtelin itselleni

Olen ollut julkisuudessa ja pyörinyt netin keskustelupalstoilla 1990-luvun lopusta alkaen. Vuosien varrella olen saanut todella paljon kaikenlaista kritiikkiä.

Olen myös torjunut valtaosan kritiikistä ajatellen, että ”osuin arkaan kohtaan” tai ”tämä tyyppi on minulle vain kateellinen” tai ”hän on vain alhaisessa mielentilassa”.

Jep jep.

No, olen edelleen sitä mieltä, että aina kun joku kirjoittaa erityisen kärkevän ja alatyylisen kirjoituksen, hän todennäköisesti käy ns. ylikierroksilla. Tiedän itsekin, että jos olen kiihtynyt, sanon kovemmin ja rumemmin, kuin mitä normaalisti sanoisin.

Mutta kun olen vuosia myöhemmin lukenut uusiksi kriittisiä kommenteja, joita minusta on kirjoitettu vaikkapa 5–10 vuotta sitten, olen joutunut häpeäkseni tunnustamaan, että monet kommenteista osuivat oikeaan.

Esimerkiksi vuosia ennen kuin itse tiesin, että minulla on ADHD ja tunne-elämän säätelyongelmia, tyypit joita en ole tietääkseni koskaan tavannut, pointtasivat asian vauva.fi:n AV-palstalla.

Argh!

Yritän nykyään suhtautua avoimemmin mielin kaikenlaiseen kritiikkiin omaa toimintaani kohtaan — tuli se sitten anonyymeiltä tyypeiltä netistä tai omilta läheisiltäni. Voin kertoa että se on välillä TODELLA VAIKEAA.

Ainakin osin vaikeus selittyy sillä, että ihmismieli on ”ohjelmoitu” hakemaan todisteita todeksi uskomiensa asioiden puolesta. Samaan aikaan mielemme sulkee pois argumentit, jotka voisivat horjuttaa uskomuksiamme. Mm. kirja Mistakes Were Made But Not by Me on täynnä jäätäviä esimerkkejä aiheesta.

Mistä tiedän pettäväni itseäni

Minun mieleni on erikoishyvä vedättämään minua. Se keksii ihania selityksiä ja huippupäteviä oikeutuksia jollain mittarilla mitattuna väärälle tai typerälle toiminnalleni.

Tässä on eräitä tunnusmerkkejä, joista tsägällä bongaan huijaavani taas itseäni:

1. Selittely, todistelu ja puolustelu

Mitä enemmän selittelen, todistelen ja puolustelen jotain valintaani tai toimintaani, sitä varmemmin valehtelen itselleni. Siinä vaiheessa kun mieleeni nousee lauseita tyyliin ”se on vaan kateellinen”, ”tämä on oikein koska x, y ja z” tai ”tämä on oikeasti hänen parhaakseen” olen tukevasti itsepetoksen puolella.

2. Syyttäminen

Mitä enemmän syytän muita ymmärtämättömyydestä, itsekkyydestä, julmuudesta tai pahansuopuudesta, sitä varmemmin olen juuri itse toimimassa itsekkäästi, julmasti ja ajattelemattomasti. Tämän asian myöntäminen on minulle ehdottomasti vaikeinta.

3. Puolustelevien kommenttien hakeminen

Jos huomaan googlaavani faktoja ja esimerkkejä, jotka tukevat näkökantaani ja jättäväni väliin kommentteja, jotka puhuvat sitä vastaan, olen taas kovaa kyytiä menossa metsään.

”Oikeassa elämässä” saman ilmiön voin (ainakin jälkikäteen) bongata siitä, että puhun valinnastani vain ihmisille, joiden uskon puolustavan päätöstäni ja välttelen ihmisiä, jotka voisivat esittää jonkinlaista kritiikkiä.

4. Paineen tunne

Mitä voimakkaampaa tai pakkomielteisempää painetta tunnen tehdä isoja tai äkkivääriä ratkaisuja, sitä varmemmin olen itsepetoksen sokaisema.

Tieto siitä, että olen neurologialtani keskivertoa impulsiivisempi, epävakaampi ja voimakkaampia tunteita kokeva, on auttanut jossain määrin ottamaan etäisyyttä omiin tunteisiin.

Voimakas tunnetila kuten innostus, kiima, huuma, toivo, rakastuminen, pelko, epätoivo tai viha ei ole merkki oikeasta ratkaisusta — se on merkki siitä, että sympaattinen hermostoni on aktivoitunut eli olen ”taistele tai pakene (tai pane)” -tilassa.

Tässä tilassa ajatteluni muuttuu ”eläimellisemmäksi” ja kapasiteettini nähdä suuria kokonaisuuksia ja tekojeni seurauksia heikkenee dramaattisesti.

5. Metallinen, kireä ja kimeä äänensävy

Kun valehtelemme, kehomme sympaattinen hermosto aktivoituu eli kehomme menee ns. hälytystilaan. Tai kääntäen: kun kehomme on hälytystilassa, valehtelemme herkemmin.

Hälytystila saa mm. äänihuulemme kiristymään, mikä ilmenee kireänä ja kimeänä tai käheänä äänensävynä. Tunnistan usein oman valehteluni vasta kun kuulen oman ääneni. Kuulostan silloin samalla tavalla imelän muoviselta kuin miltä oma äitini kuulostaa valehdellessaan itselleen.

Miksi Sami Minkkinen (ehkä) valehtelee itselleen

Tämän aamun haastattelua kuunnellessani ajattelin moneen otteeseen miehen kuulostavan juuri samalta, kuin miltä itse olen kuulostanut oman impulsiivisen idiotismini jälkeen. Samat selitykset rohkeudesta ja omien tunteiden seuraamisesta. Sama uhrihenkinen suhtautuminen kritiikkiin.

Olin tunnistavinani myös minulle tutun tarpeen hakea oikeutusta ja ymmärrystä omalle typeryydelleni julkisuudessa. Olen melko varma että minäkin olen joskus vedonnut ”velvollisuuteen kertoa totuus” julkisuudessa ihmisille, joista suurinta osaa en ole koskaan edes tavannut. Auts!

Samia kuunneltuani tajusin yhtäkkiä, miten loukkaavaa exiä kohtaan on hehkuttaa uutta rakkautta mediassa. Kyllä — vasta nyt, yli kymmenen vuotta myöhemmin. Anteeksi.

Minä en tunne Sami Minkkistä enkä tiedä mitään muuta hänen parisuhteestaan ja elämästään kuin mitä olen tämän kohun myötä kuullut tai lukenut.

On ihan täysin mahdollista, että valehtelen taas itselleni, kun luulen kuulevani hänen äänessään ja selityksissään ihan helvetillistä itsepetosta. Ainakin haastattelun kuunneltuani tajusin miten olen TAAS KERRAN kieltäytynyt näkemästä eräitä ikäviä totuuksia omassa elämässäni. Prkl.

Niin tai näin — tässä vinkkini sinulle, Sami:

Joskus kovakin kritiikki voi osua oikeaan, vaikka sitä ei millään haluaisi uskoa todeksi.

Sori.

P.S. Radiotoimittaja ei muuten sanonut että olet jättänyt pienen lapsesi vaan että olet jättänyt pienen lapsesi ÄIDIN — suosittelen kuuntelemaan haastattelun uudestaan ja miettimään miksi kuulit kyseisen kohdan väärin.

[Kuva: Oscar Keys]

Jätä se sika, ansaitse parempaa (JSSAP)

Eräässä seuraamassani keskusteluryhmässä nousi kommenttimyrsky, kun pienten lasten äiti kertoi viimeisen vuoden aikana parisuhteessaan olleista ongelmista, jotka olivat lopulta huipentuneet puolison tökeröön kommenttiin.

Kommentin kirjoittaja ei kertonut millaisessa yhteydessä kommentti oli tullut esiin eikä edes referoinut puolisoaan sanasta sanaan. Hän kertoi miten kommentti oli satuttanut ja pyysi vertaistukea.

Ja sitähän satoi — reilussa kolmessa päivässä kommentteja tuli yli 200 kappaletta. Silmämääräisesti arvioiden yli puolessa tarjottiin tasan tarkkaan yhtä ratkaisua, joka voidaan tiivistää vauva.fi:stä tuttuun lyhenteeseen:

JSSAP

”Jätä se sika, ansaitset parempaa.”

ANTEEKSI MITÄ?

Jep jep, ollapa niin hyvä parisuhdeasiantuntija, että yhden ainoan tunnekuohussa kirjoitetun somekommentin jälkeen tietäisin faktana että ero on ainoa ratkaisu.

EIIIIII!

Ymmärrän, että erokehotusten jakajilla on hyvä tarkoitus: osoittaa tukensa kanssasisarelle, jolle on sanottu rumasti.

Tällainen tuki kääntyy kuitenkin helposti itseään vastaan.

Mitä jos alkuperäinen kommentoija oli ymmärtänyt puolisonsa väärin tai tulkinnut hänen sanomisensa dramaattisemmin kuin mitä puoliso tarkoitti? Tätä tapahtuu koko ajan parisuhteissa, varsinkin silloin kun keskustelut käydään väsyneinä, ahdistuneina tai stressaantuneina.

Mitä jos kommentin kirjoittaja unohti tunnekuohun vallassa listata kaikki ne asiat, jotka parisuhteessa vielä toimivat tai ovat suorastaan hyvin? Kommenttia kirjoittaessa parisuhde ehkä näytti hänestä toivottomalta, mutta kun hänen mielensä taas tyyntyy, parisuhde ei välttämättä tunnu yhtään niin paskalta.

Tai mitä jos todellinen ongelma on jokin muu, kuin minkä puoliso nimesi tai jonka nainen kertoi kommentissa olevan ongelma? Entä jos se onkin ongelma, joka voi ratketa ihan puhumalla tai vaikka vain laatuaikaa ottamalla?

Asetu hetkeksi alkuperäisen viestin kirjoittajan asemaan.

Olet väsynyt pienen lapsen äiti. On myöhäinen ilta. Sinulla on superpaha mieli kumppanin kommentista. Haluat saada ymmärrystä pahalle mielellesi ja kirjoitat nettiin tilitysviestin jossa pyydät vertaistukea.

Menet nukkumaan. Aamulla heräät ja kirkkain aivoin alat nähdä tilanteen uudessa valossa. Puoliso ehkä sanoi rumasti, mutta ainakin hän on vaihtanut autoosi kesärenkaat. Tai hän pyytää anteeksi sanojaan ja selittää ettei oikeasti tarkoittanut niin. Ehkä illalla väsyneenä keskustellessa tulitte kumpikin sanoneeksi tylymmin kuin mitä tarkoititte.

Ehkä käytte pirteänä paremman keskustelun, jonka päätteeksi tajuatte rakastavanne toisianne. Ehkä löydätte uusia toimintamalleja, jotka tyydyttävät molempia. Ehkä päätätte yrittää vielä ja mennä parisuhdeterapiaan.

Kuvittele että sen jälkeen menet lukemaan kommentit, jotka olet saanut yön ja aamun aikana. Ensimmäiset kymmenen kommenttia suosittelevat pikaista eroa.

”JSSAP” ”Jätä se.” ”Paska jätkä. Heittäisin pihalle”. ”Eroaisin heti.” Juokse.” ”Jos arvostat itseäsi tai ajattelet lapsesi parasta, heitä pellolle moinen ääliö.”

SHIIIIT…

Hetkeä aikaisemmin tunsit olosi hyväksi ja uskoit että parisuhteesi on pelastettavissa. Mitä pidemmälle viestejä luet, sitä kauheammaksi olosi tulee. Oletko ihan hirveä idiootti kun olet valmis vielä yrittämään? Oletko aliarvioinut puolison rikoksen suuruuden? Jos muut eroavat tämän takia, niin miksi et sinä.

Vaikka minä olen tottunut kuuntelemaan omaa sisäistä viisauttani ja sivuuttamaan muiden mielipiteet vain ajatuksina, niin silti sadannen ”jätä se” -viestin kohdalla voisi käydä mielessä, että olenko tyhmä kun haluan vielä yrittää.

Jos olisin tässä tilanteessa muistuttaisin itselleni, että: KUKAAN KOMMENTOIJISTA EI TIEDÄ KOKO TOTUUTTA minusta, puolisostani ja parisuhteestani.

Edes minä en tiedä koko totuutta puolisostani ja parisuhteestani, koska en ole ajatustenlukija. Kun ajatteluni taso on laskenut väsymyksen, kiihtymyksen, pelon, ahdistuksen tai stressin takia näen tavallistakin huonommin missä oikeasti mennään.

Mitä yritän muistaa ennen kuin ehdotan eroa

Ystävieni kertoessa ikäviä asioista puolisoistaan ja parisuhteistaan, yritän muistaa, ettei heidän totuutensa ole koko totuus.

Yritän muistaa, että kertoessaan ongelmistaan he pohjimmiltaan hakevat sitä mitä me kaikki haluamme: että tunnistan, tunnustan ja hyväksyn heidän tunteensa.

Että sanon heille että heillä saa olla paha mieli. Että on OK olla vihainen ja pettynyt.

Sitä he haluavat — lupaa tuntea mitä tuntevat — eivät tuomitsemista ja puutteelliseen tietoon perustuvia patenttiratkaisuja.

Yritän muistaa, että kun heillä on paha mieli, he näkevät itsensä, kumppaninsa ja parisuhteensa eri tavoin kun silloin, kun heidän mielensä on tyyntynyt ja olonsa rauhallinen tai jopa rakkaudellinen.

Yritän muistaa, että meillä jokaisella on ääretön potentiaali uuteen ajatteluun ja kyky löytää vastauksia ja ratkaisuja tällaisiin ongelmiin.

Siksi minun ei tarvitse päättää ystävieni puolesta — he ovat täysin kykeneviä päättämään omasta puolestaan. Ja vaikka en aina ymmärrä heidän päätöksiään, olen silti aina heidän puolellaan ja tukenaan — myös silloin kun heidän päätöksensä osoittautuvat vääräksi.

Jos he pyytävät minulta neuvoa, yritän keskittyä kertomaan omista kokemuksistani ja havainnoistani (”ulospäin tuo näyttää siltä että…”) ilman että sanon että ”tämä on ainoa oikea ratkaisu tässä tilanteessa”.

Aina en onnistu. Kun huomaan mokani, pyydän anteeksi, korjaan mikä on korjattavissa ja yritän ensi kerralla olla tarkempi.

Jos voin toivoa jotain, niin toivon, että seuraavan kerran kun mielesi tekee suositella jollekulle eroa — varsinkin vain yhden nettikirjoituksen perusteella — vedä henkeä, tunnista vastuusi ja kerro että ymmärrät että toisella on paha mieli.

Kerro jos olet itse kokenut samaa ja miltä se sinusta tuntui. Ehkä kerro mitä itse teit ja mitä nyt ajattelet päätöksestäsi.

Ja sen jälkeen anna toiselle lupa päättää itse omasta puolestaan mitä hän tekee omassa tilanteessaan.

Kiitos!

Tässä Facebookiin tekemässäni Päivän teoriassa puhun lisää siitä mitä  oikeasti haemme kun kerromme muille ongelmista.

[Kuva oli Fabianin ottama].

Miten päästää irti

Onko elämässäsi jokin asia tai päässäsi ajatus, josta luopuminen tuntuu vaikealta? Puhuin yleisön pyynnöstä maanantaina irti päästämisestä päivän teoria -lähetyksessäni.

Voit katsoa koko videon alla tai YouTubessa.

Irtipäästäminen on meille vaikeaa. Syynä siihen ovat kaikille ihmisille yhteiset logiikkavääristymät eli nyrkkisäännöt, joita mielemme käyttää selvittääkseen mahdollisimman nopeasti mikä on missäkin tilanteessa paras ratkaisu.

Yksi näistä ihmismielen käyttämistä nyrkkisäännöistä on ajatus, että jos olemme käyttäneen jonkin asian eteen aikaa, energiaa tai rahaa, siitä ei pidä luopua jotta käyttämämme aika, energia ja raha ei mene hukkaan.

Monissa tilanteissa tämä on hyvä nyrkkisääntö — se auttaa meitä tekemään töitä sellaisten asioiden eteen, jotka ovat alussa vaikeita.

Valitettavasti joskus alamme panostaa asioihin, jotka eivät koskaan johda toivomaamme tulokseen.

Perustamme yrityksen, jolla ei oikeasti ole edellytyksiä menestyä. Menemme parisuhteeseen toivoen että toinen muuttuu. Alamme opiskella alaa, joka ei oikeasti kiinnosta meitä.

Näissä tilanteissa tämä ”ei saa luovuttaa” -harha kääntyy meitä vastaan ja saa meidät jatkamaan aikamme, rahamme ja energiamme tuhlaamista aivan liian pitkään.

Oletko sinä alkanut epäillä, että hanke johon olet panostanut paljon, ei ehkä viekään sinua voittoon?

Huomaa että mielesi on väärässä, kun se sanoo että ”jos luovutat, menetät kaiken sen, jonka olet investoinut tähän”.

Olet jo menettänyt käyttämäsi ajan, energian ja rahan. Oikea kysymys ei ole ”Miten saan käyttämäni voimavarat takaisin?” vaan ”Haluanko menettää lisää aikaa, energiaa ja rahaa?”

Videolla puhun pidemmin siitä miten voit arvioida onko aika lopettaa vai vieläkö pitää jatkaa, mutta tässä on pari hyvää kysymystä päätöksenteon avuksi:

  1. Jatkaisinko tätä, jos tietäisin satavarmasti, ettei toivomani lopputulos toteudu (eli en saa firmaa tuottavaksi, kumppania muuttumaan jne.)?
  2. Jos en olisi vielä tehnyt yhtään mitään asian eteen, mutta tietäisin kaiken mitä tiedän, ryhtyisinkö uudestaan tähän hommaan?

Paastairti2

Mistä rakkaudettomuuden tunne kertoo?

Oletko koskaan ollut parisuhteessa ja tuntenut, ettei kumppanisi rakasta sinua?

Hän ei ole sanonut niin, mutta aistit hänen olemuksestaan, että nyt rakkaus on loppu (jos sitä koskaan oikeasti edes oli). Ehkä hän käyttäytyy tavalla, jolla sinun mielestäsi rakastava ihminen ei käyttäydy. Tai ainakin jättää tekemättä asioita, jotka kertoisivat sinulle, että hän rakastaa sinua.

Eräs tuttuni oli automatkalla puolisonsa kanssa.

Yleensä puhelias puoliso oli ihmeen hiljaa. Niin hiljaa, ettei tuttavani uskaltanut kysyä häneltä mitä on vialla. Sen sijaan hän yritti haastaa puolisoa keskusteluun — turhaan.

Mitä pidemmälle matka ja mykkäkoulu jatkui, sitä enemmän tuttavani huolestui. Hän alkoi jo maalata mielessään kauhukuvia siitä miten puoliso oli löytänyt uuden rakkauden ja jättämässä hänet.

Lopulta tuttavani ei kestänyt enää vaan puuskahti rakkaalleen ”mikä sua vaivaa”.

”Mun hammas on kipeä”, puoliso parahti tuskaisena.

Tunnet vain oman rakkaudettomuutesi

Sillä hetkellä kun koet ettei sinua rakasteta, vain yksi asia on varmaa: tunne on sinussa.

Rakkaudettomuuden tunne syntyy sinun omien ajatustesi kautta. Tuntuu sinun kehossasi.

Minä huomaan silloin tällöin miettiväni rakastaako puolisoni minua. Tunne liittyy yleensä tilanteisiin joissa olen väsynyt, nälkäinen, kuormittunut tai lähestymässä kuukautisia.

Joskus olen tuossa tilanteessa kysynyt puolisoltani rakastaako hän minua. Kun hän on vakuuttanut rakkauttaan, olen ajatellut hänen valehtelevan.

Samaan aikaan hänen sydämensä on voinut olla täynnä rakkautta minua kohtaan. Oma rakkaudettomuuteni on vain estänyt minua kokemasta sitä.

Olen ollut myös tilanteessa, jossa selvästi alavireinen puolisoni on miettinyt rakastanko häntä oikeasti.

Hetkeä aikaisemmin olen ajatellut hänestä hyvin rakkaudellisia asioita, mutta jostain kumman syystä tunteet eivät ole telepaattisesti välittyneet hänelle.

Hassu juttu, vai mitä?

Ei tietenkään.

Mitä ajattelet muista, riippuu omasta mielentilastasi

Kukaan meistä ei koe koskaan toisen tunteita — tunnemme vain omat ajatuksemme siitä, mitä ajattelemme toisen ajattelevan ja tuntevan.

Se, mitä ajattelet toisen ajattelevan riippuu siitä, mikä oma mielentilasi on.

Väsyneenä ja ahdistuneena ajattelet vainoharhaisesti että muu maailma on sinua vastaan.

Hyvällä tuulella ja levollisena ajattelet että rakastat koko maailmaa etkä edes mieti, mitä muut sinusta ajattelevat.

Seuraavan kerran kun koet rakkaudettomuutta, pysähdy.

Tunnista että tunne on sinussa.

Hengitä. Halaa itseäsi. Syö. Lepää. Liikuta kehoasi tavalla josta tykkäät.

Pian huomaat rakkaudettomuuden tunteen katoavan — ilman että kukaan toinen on tehnyt mitään.

rakkaudettomuutesi

Miksi jotkut ovat ”homojen avioliittoa” vastaan?

Kun olin 15-vuotias finninaamainen ”läski lehmä”, niin kun jotkut koulussa minua kutsuivat, suurin haaveeni oli päästä joskus vielä naimisiin.

Siksipä kipein asia, jonka veljeni minulle sanoi oli ”sä et pääse ikinä naimisiin vaan jäät vanhaksi piiaksi”.

Veljeni oli väärässä. ”Pääsin” naimisiin useamman kuin kerran.

Tuolloin avioliitto merkitsi mielessäni sitä, että jos joku haluaisi mennä kanssani naimisiin, silloin suhteemme oli jotenkin ”todellisempi”.

Tuohon aikaan en kokenut olevani rakastettava, joten uskoin että avioliitto voisi toimia todistuksena siitä, että toinen ihan oikeasti rakastaa minua.

No, koska muiden minua kohtaan kokemalla rakkaudella ei ollut mitään tekemistä sen kanssa miten rakastettavaksi itseni koin, päädyin eroamaan yhtä monta kertaa kun menin naimisiin.

Vasta viimeisen eron jälkeen tajusin, että niin kauan kun en itse kokenut olevani rakastettava, minkään valtakunnan avioliitto ei saisi minua tuntemaan oloani rakastetuksi.

Tajusin myös, ettei avioliitto automaattisesti taannut suhteen kestävyyttä.

Nyt olen ollut yli kuusi vuotta yhdessä lasteni isän kanssa. Emme ole naimisissa emmekä näillä näkymin näe siihen mitään tarvetta.

Koska olen oivaltanut että olen hyvä, ehjä ja rakastettava, pystyn kokemaan enemmän rakkautta tässä parisuhteessa kuin mitä olen koskaan kokenut missään muussa suhteessa.

Näistä taustoista johtuen en henkilökohtaisesti näe avioliittoa mitenkään tavoiteltavana tilana, vaikka ymmärrän että siitä voi olla tietyissä tilanteissa taloudellista ja juridista hyötyä.

Siitä huolimatta mielestäni kaikilla toisiaan rakastavilla aikuisilla oikeustoimikelpoisilla ihmisillä jotka eivät ole lähisukulaisia, pitää olla oikeus mennä naimisiin keskenään.

Lähipiiriini kuuluu niin lapsia adoptoineita homopareja kuin ihmisiä, jotka ovat sitä mieltä että vain eri sukupuolta olevilla on oikeus mennä naimisiin ja kasvattaa lapsia.

Olen keskustellut näiden tasa-arvoista avioliittolakia vastustavien ihmisten kanssa aiheesta.

Luulen, että isoin ongelma tasa-arvoisesta avioliitosta väiteltäessä on se, että sitä vastustetaan tunnesyistä ja yritetään puolustaa järkisyillä.

Universaali sääntökirja ei kiellä homoavioliittoja

Voiko joku näyttää minulle sen universaalin sääntökirjan, jossa sanotaan että:

  1. ei saa rakastua samaa sukupuolta olevaan (tai haluta muuttaa sukupuoltaan)
  2. on väärin mennä naimisiin (tai pysyä naimisissa) samaa sukupuolta olevan kanssa

Ei, raamattu ei ole Universaali Sääntökirja. Se on yhden uskontokunnan perusteos. Edes vanha testamentti ei ole Universaali Sääntökirja, vaikka siihen uskovat kristittyjen lisäksi juutalaiset.

Ei ole mitään universaalia aina ja kaikkialla paikkansa pitävää totuutta, ettei kaksi samaa sukupuolta olevaa saisi rakastua ja mennä naimisiin.

Ei ole edes mitään universaalia sääntökirjaa, joka sanoo että vain kaksi ihmistä voi mennä keskenään naimisiin tai että vain täysi-ikäiset saavat mennä naimisiin.

Toisin sanoen se, kuka saa mielestämme mennä naimisiin on aina mielipidekysymys — makuasia, jonka perustelut riippuvat henkilön taustasta ja siitä mitä hän arvostaa.

Miksi homot eivät saa mennä naimisiin?

Olen yrittänyt ymmärtää tasa-arvoisen avioliittolain vastustajien sisäistä logiikkaa. Löysin ainakin tällaisia selityksiä:

”Minut on kasvatettu lapsena uskomaan että homoseksuaalisuus on luonnotonta, koska se ei voi missään olosuhteissa johtaa lasten saamiseen. Jollain tasolla nimittäin koen että seksin pohjimmainen tarkoitus on saada ihminen jatkamaan sukuaan, vaikka tajuan ettei kaikki miesten ja naistenkaan välinen seksi tähtää lastenhankintaan.

Koska koen niin vahvasti että homoseksuaalisuus on luonnotonta, ajatus homoseksistä iljettää minua samalla tavalla kuin ajatus insestistä tai pedofiiliasta ja siksi en halua millään lailla ajatella, saati kannustaa tällaista toimintaa.”

Tämä näyttää olevan ennen vuotta 1960 syntyneiden tuttujeni pääargumentti.

”Uskon raamatun sanaan ja noudatan sen ohjeita aina kuin vain mahdollista — toki nykyolosuhteisiin soveltaen. Raamatussa sanotaan minun mielestäni tarpeeksi selkeästi että homous on syntiä ja en todellakaan halua kannattaa tai suosia synnin harjoittamista.

Ymmärrän että homot eivät valitse halujaan samalla tavalla kuin naapurin puolisoa himoitseva ei valitse himojaan, mutta se ei tee kummankaan halujen ja himojen toteuttamisesta minun mielestäni oikeutettua.

Ennen kaikkea kristillinen kirkko on kieltänyt aina (eli vuodesta 342 jKr) homojen avioliitot enkä näe miksi sen pitäisi hyväksyä ne nytkään kun raamattu kerran kieltää homostelun.”

Tämä näyttää olevan mm. kristillisdemokraattien näkökanta asiaan.

”Olen pienestä lapsesta asti nähnyt avioliiton kauniina miehen ja naisen välisenä liittona, jonka tarkoituksena on saada lapsia ja luoda näiden suojaksi taloudellisesti ja juridisesti turvattu perheyksikkö. Ajatus avioliitosta josta puuttuisi joko mies tai vaimo tuntuu jotenkin vajaalta tai väärältä. En voi kannattaa asiaa, joka tuntuu väärältä.”

Tai tämän variaatio:

”Uskon että lapsen kehitykselle on parasta että lapsella on isä ja äiti, jotka kasvattavat hänet yhdessä. Tasa-arvoinen avioliitto antaisi homoille oikeuden adoptioon.

Koska homoliitoissa aina puuttuu joko äiti tai isä, ne eivät koskaan ole optimaalisia (ja ehkä pelkään että homoisä sekaantuisi samaa sukupuolta olevaan lapseensa) enkä siksi halua kannattaa homojen adoptio-oikeutta enkä sitä kautta avioliittoakaan.”

Tämäntyyppisiä väitteitä olen kuullut henkilöiltä, jotka eivät sinällään ole homoutta vastaan, koska heillä on homokavereita, mutta eivät pysty silti sietämään ajatusta ”homojen avioliitosta” tai siitä että homot adoptoisivat lapsia.

Miksi homot saavat mennä naimisiin?

Tasa-arvoisen avioliiton puolustajat puolestaan perustelevat liittoja useimmiten tämäntyyppisellä logiikalla:

”Ymmärrän ettei homoseksuaalisuus ole sairaus tai häiriö jonka voisi tai joka pitäisi korjata vaan ihmisen synnynnäinen ominaisuus. Homot eivät valitse seksuaalista suuntaustaan sen enempää kuin heterot valitsevat oman seksuaalisen suuntautumisensa.

Suomessa oikeustoimikelpoiset aikuiset ihmiset saavat mennä naimisiin toisten oikeustoimikelpoisten aikuisten kanssa, jotka eivät ole heille lähisukua. Tällä hetkellä avioliittoon edellytetään että he ovat eri sukupuolta, mutta kuitenkin Suomen laki tunnistaa homojen avoliitot ja antaa heidän rekisteröidä suhteensa.

Ihmiset jotka eivät aio tai voi hankkia lapsia saavat mennä naimisiin. Jopa ihmiset jotka eivät voi tai halua harrastaa seksiä voivat mennä naimisiin.

Ihmiset joilla on erilainen libido ja seksifantasiat voivat mennä keskenään naimisiin. Ihmiset jotka eivät voi tai aio asua edes yhdessä voivat mennä naimisiin.

Ihmiset jotka eivät kuulu kirkkoon, usko jumalaan tai raamatun oppeihin saavat mennä naimisiin. Eri uskontokuntiin, poliittisiin puolueisiin, kulttuureihin ja kansalaisuuksiin kuuluvat ihmiset saavat mennä naimisiin.

Ihmiset jotka poikkeavat valtaväestöstä esimerkiksi fyysisesti (esim. sokeat ja kuurot) tai neurologisesti (esim. Aspergerin syndroomaiset ja ADHD ihmiset) saavat mennä naimisiin.

Oikeusministeriön luvan kanssa jopa lähisukulaiset voivat mennä naimisiin keskenään ja alaikäiset voivat mennä naimisiin täysikäisten kanssa. Samoin täysikäinen ihminen, joka on aloittanut seksisuhteen kumppaniinsa kun tämä oli alaikäinen, saa mennä tämän kanssa naimisiin viimeistään silloin, kun alaikäisestä tulee täysikäinen.

Koska homous ei ole nykytiedon mukaan sairaus eikä Suomen lain mukaan rikos, mielestäni on epäloogista ja oikeustajuni vastaista, että homoseksuaalit eivät saa mennä toistensa kanssa naimisiin.

Meillä ei ole erillisiä virallisia parisuhdestatuksia ihmisille, jotka eivät halua tai voi saada lapsia, jotka eivät kuulu kirkkoon, jotka ovat vammaisia, jotka kuuluvat eri uskontokuntiin tai jotka menevät luvan saatuaan alaikäisen kanssa naimisiin. On epäloogista, että homoseksuaaleilla pitäisi olla erilaiset oikeudet ja erilainen nimitys liitolleen.”

Tämä on oma perusteluni sille miksi tasa-arvoinen avioliittolaki pitäisi hyväksyä. Sen lisäksi tutkimustieto ja omat kokemukseni puhuvat sen puolesta, että homoseksuaalien kasvattamat lapset kasvavat tunne-elämältään vähintään yhtä terveiksi kuin heteroseksuaalisen kasvattamat lapset.

”Minun mottoni on ’elä ja anna toisten elää’. Jos joku juttu ei (todistettavasti) satuta muita tai ole minulta tai muilta pois, minun mielestäni se pitää sallia. En ymmärrä miten homojen tai transihmisten avioliitto-oikeus olisi pois keneltäkään muulta tai esimerkiksi vähentäisi oman avioliittoni arvoa.

Eihän sekään että jotkut eroavat tai ovat onnettomasti naimisissa tai menevät rahasta naimisiin vähennä minun avioliittoni arvoa.”

Tämä on usein sellainen argumentti jonka kuulen ihmisiltä joita ei välttämättä  kiinnosta yhteiskunnalliset asiat.

Kuinka saada tasa-arvoista avioliittolakia vastustava muuttamaan mieltään?

Ensimmäinen askel minkä tahansa asian muuttamiseen on tosiasioiden tunnustaminen.

On tosiasia, että Suomessa on paljon ihmisiä — ja eduskunnassa paljon kansanedustajia — joissa ajatus homoseksuaalien ja transseksuaalien avioitumisesta herättää alitajuista emotionaalista vastarintaa.

Tämä on OK. Meillä jokaisella on asioita, joista emme pidä kasvatuksemme ja kokemustemme takia.

Minua inhottaa ajatus koirien syömisestä enkä haluaisi laillistaa koirienlihan myyntiä Suomessa, vaikka järjellä tajuan että vastustukselleni on vähän järkisyitä.

Minä en pidä tupakansavusta tai tupakoinnista ja toivon salaa että tupakointi loppuisi kokonaan maailmasta viimeistään siihen mennessä kun poikani tulevat teini-ikään. Voin perustella toivettani tupakoinnin epäterveellisyydellä, mutta totuus on se, että olen lapsena oppinut pitämään tupakointia vastenmielisenä tapana.

Minusta ajatus moniavioisesta parisuhteesta tuntuu todella oudolta enkä koskaan haluaisi itse sellaiseen, vaikka monissa uskonnoissa ja kulttuureissa sitä pidetään normaalina. Vaistomaista reaktiotani ei muuta edes tieto siitä, että moniavioisissa mormoniperheissä kasvaneet tytöt voivat jopa unelmoida ”siskovaimojen” tuomasta emotionaalisesta turvasta.

Minun mielestäni tämän maan asioita hoitaessa pitäisi lähteä liikkeelle perustuslaista ja ihmisoikeuksista.

Toivon että ihmiset, jotka päättävät koko kansakunnan asioista, ainakin yrittäisivät sivuuttaa omat henkilökohtaiset mieltymyksensä päätöksenteossa jos ne ovat ristiriidassa perustuslain ja ihmisoikeuksien kanssa.

Mutta tämä on vain minun henkilökohtainen mielipiteeni, ei universaali totuus.

Jos minut pitäisi vakuuttaa koiranlihan syönnin oikeutuksesta tai moniavioisuuden laillistamisesta, voisi olla vaikeaa saada minut pitämään koiranlihasta enkä usko että haluaisin moniavioiseen suhteeseen vaikka se olisi laillista.

Sen sijaan minut voisi saada äänestämään koiranlihan myymisen tai jopa moniavioisuuden oikeutuksesta, jos niiden kieltäminen pystyttäisiin osoittamaan minulle perustuslain vastaiseksi, ihmisoikeuksia rikkovaksi ja tieteellisin tutkimuksin perusteettomaksi.

Äänestitkö kansanedustajaa tai äänestäisitkö kansanedustajaa, joka laittaa omat henkilökohtaiset mieltymyksensä perustuslain, ihmisoikeuksien ja pätevien tieteellisten tutkimusten edelle?

Minä en ole äänestänyt enkä äänestä.

Jos äänestämäsi puolueen enemmistö tai kansanedustaja jota äänestit on äänestämässä tavalla, joka rikkoo perustuslakia tai ihmisoikeuksia etkä pidä siitä, ilmoita hänelle, että hän toimii nyt vaistonvaraisesti niin kuin villipeto, ei rationaalisesti niin kuin ihminen jonka ajattelu on kirkkaimmillaan.

Jos lakialoite ei nyt mene läpi, äänestä ensi vaaleissa tietoisemmin niitä, jotka pystyvät sivuuttamaan tarvittaessa henkilökohtaiset mieltymyksensä.

Entä jos tökerö läheisesi ei olekaan ilkeä vaan vammainen?

Onko elämässäsi ihminen, joka ei tunnu kuuntelevan toiveitasi, ei näytä ottavan tosissaan hätääsi ja käyttäytyy todella tökerösti silloin kun tunnet tarvitsevasi eniten apua?

Epäiletkö hänen toimivan niin, koska hän ei kunnioita, arvosta ja rakasta sinua vaan on ilkeä ja julma kusipää?

Mitä jos hän on oikeasti vain jollain lailla vammainen?

Peda.net:in mukaan ”Vammainen ihminen on henkilö, jolla on pitkäaikaisia tai pysyviä toimintarajoitteita ja vaikeuksia suoriutua tavanomaisista elämän toiminnoista omassa elinympäristössään.”

Erilaiset neurologiset poikkeavuudet kuten autismi ja AD(H)D ovat myös vammaisuuden muotoja.

Voiko ikävästi käyttäytyvä läheisesi olla sittenkin vain vammainen?

Oletko alkanut epäillä että läheisesi on tahallaan ilkeä, julma tai välinpitämätön koska hän käyttäytyy jollain seuraavista tavoista:

  • Hänen silmiinsä tulee usein lasittunut katse tai hän vaikuttaa poissaolevalta kun yrität puhua hänelle.
  • Hän töksäyttelee sosiaalisissa tilanteissa asioita, joita muut pitävät ilkeänä tai julmana — kun häntä syytetään ilkeydestä, hän vaikuttaa aidosti hämmästyneeltä ja sanoo ettei tarkoittanut mitään pahaa.
  • Hän on jatkuvasti myöhässä tai jättää hoitamatta asioita, vaikka niistä seuraa hänelle raskaita sanktioita kuten rahan tai työpaikan menetyksiä.
  • Jos olette yhdessä sosiaalisessa tilanteessa, jossa sinulle käy selväksi että joku on ahdistunut tai surullinen ja mainitset hänelle siitä jälkeenpäin, hän näyttää olevan hölmistynyt tiedosta.
  • Hän ei näytä tajuavan että olet ahdistunut tai vihainen ellet saa ihan hirvittävää itkukohtausta tai raivareita.
  • Jos alat itkeä tai huutaa raivosta, hän ei reagoi mitenkään, näyttää lähinnä hämmentyneeltä tai menee paniikkiin samalla tavalla kuin eksynyt lapsi sen sijaan että lohduttaisi tai reagoisi tavalla jolla useimmat tuttavasi reagoisivat vastaavassa tilanteessa.
  • Hän vaatii että asiat tehdään aina samalla tietyllä tavalla eikä kestä yllätyksiä.
  • Hän menee uusissa sosiaalisissa tilanteissa lukkoon.
  • Hän yrittää hyvitellä sinua riidan jälkeen teoilla tai lahjoilla jotka eivät sovi lainkaan tilanteeseen sen sijaan että ottaisi puheeksi mikä sinua oikeasti vaivasi. Kun sanot hänelle asiasta, hän näyttää hätääntyvän tai suuttuvan ja saattaa kysyä ”Mitä mun sitten olisi pitänyt tehdä?”
  • Hän käyttäytyy riidan jälkeen niin kuin mitään olisi tapahtunutkaan tai tavalla, jota täysjärkiset ja tasapainoiset tuttavasi pitävät todella kummallisena tai järjenvastaisena. Kun syytät häntä toiminnasta, hän ei tiedä itsekään miksi toimi kuten toimi.
  • Kun ihmiset suuttuvat hänelle hänen käytöksestään tai laittavat välit hänen kanssaan poikki, hän vaikuttaa olevan aidosti ihmeissään tapahtuneesta tai kieltäytyä uskomasta todeksi että näin on käynyt.
  • Kun otat hänen käytöksensä puheeksi hänen vanhempiensa, sisarustensa tai lapsuudenystäviensä kanssa, he sanovat ”se nyt on aina ollut tuollainen” tai ”hän on ihan kuin isänsä/äitinsä”.

Edellä mainitut esimerkit oli otettu useamman eri poikkeavuuden tunnusmerkeistä. Niin hauskaa kuin nettidiagnoosien tekeminen onkin, suosittelen erittäin lämpimästi ja painokkaasti että lopulliset diagnoosit siitä, mikä jotakuta ehkä vaivaa, jätetään ammattilaisille.

Kannattaako hakea diagnoosi?

Moni vastustaa diagnoosin hakemista siksi, että pelkää sen leimaavan hänet tai läheisensä. Ilmeisesti he pelkäävät diagnoosista tietävien ihmisten ajattelevan että hän on jollain lailla kakkosluokan kansalainen.

Itse olen sitä mieltä, että jos käytös joka tapauksessa aiheuttaa jatkuvasti ongelmia ja väärinkäsityksiä, diagnoosi voi auttaa läheisiä ymmärtämään ettei toinen tosiaankaan toimi niin tökerösti ja ajattelemattomasti koska haluaa satuttaa heitä vaan koska häneltä puuttuu sisäsyntyinen kyky toimia samalla tavalla kuin valtaväestö.

Kuvittele että joku ei näytä kuuntelevan sinua. Suutut kun uskot että hän kyllä kuulee mutta esittää ettei kuuntele koska haluaa loukata sinua tai ei kunnioita sinua. Mieti miten suhtautumisesi muuttuu, jos saat selville että hän oikeasti kuuro.

Diagnoosi auttaa myös neurologisesta poikkeavuudesta kärsivää tunnistamaan selkeämmin omat rajoitteensa, jolloin on mahdollista etsiä esimerkiksi toimintaterapeutin kanssa uusia toimintatapoja vähentää väärinkäsityksiä ja käytännön ongelmia, joita rajoite muuten aiheuttaa neurotyypillisten ihmisten kanssa eläessä.

Eli esimerkiksi henkilö jolla on vaikeuksia lukea sisäsyntyisesti toisten tunteita, voi ottaa kumppanin kanssa käyttöön turvasanan tai tunnusmerkin, joka kertoo hänelle että nyt toinen haluaa puhua asiasta, joka on parasta ottaa vakavasti.

Minäkään en sotke, säädä ja sählää pahuuttani

Useampi ihminen on syyttänyt minua siitä, että jätän tavaroita levälleen, asioita hoitamatta tai myöhästelen ihan vain mielenosoitukseksi tai koska en kunnioita heitä ja heidän toiveitaan.

Tosiasiassa minulla on ADD eli tarkkaavaisuushäiriö — neurologinen poikkeavuus, jonka takia kykyni hahmottaa aikaa ja pitää tavaroita ja asioita järjestyksessä on huomattavasti huonompi kuin neurologisesti tyypillisillä ”tavallisilla” ihmisillä. Sen lisäksi katoilen helposti omiin ajatuksiini jolloin en näe ja kuule mitä ympärilläni tapahtuu.

On ollut todella turhauttavaa yrittää vakuuttaa muille, että ei, en todellakaan ajattele että minä saan sotkea yhteisen kotimme. Ei, en ajattele ettei toisen aika ole yhtä arvokasta kuin minun aikani ja siksi ”saan” myöhästellä. Ei, en todellakaan ole kuuntelematta toista siksi etten välitä hänestä ja hänen ajatuksistaan.

Olen ollut aina tällainen, mutta siitä huolimatta vasta reilu vuosi sitten eräs ADD-aivoinen huomautti minulle, että saatan kärsiä tarkkaavaisuushäiriöstä. Toki moni on huomannut että toimin toisin kuin muut, mutta on laittanut sen joko huonon kasvatuksen, idioottimaisuuden tai ihan vain kusipäisyyden piikkiin.

Tyypillisen ADD-ihmisen tapaan sain aikaiseksi varata ajan lääkäriin vasta viime keväänä. Poikkeavuudestani ei ollut pienintäkään epäilystä ja lääkekokeilu vahvisti epäilyn siitä, etteivät aivoni toimi samalla tavalla kuin valtaväestöllä.

Diagnoosi oli ensisijaisesti helpotus, koska olin itsekin ajatellut usein mikä minua oikein vaivaa, kun en hyvistä aikomuksistani ja kovasta tsempistä huolimatta pysty toimimaan niin kuin toiset.

Siinä mielessä se oli järkytys, että tajusin kuinka paljon muut ja minä itse olin syyttänyt itseäni vuosikymmenien ajan vain yrityksen puutteesta — samalla tavalla kuin sokea olisi syyttänyt itseään siitä ettei näe.

Vammaisuus ei vapauta (välttämättä) vastuusta

Ei, en ole edelleenkään sitä mieltä, että tarkkaavaisuushäiriö oikeuttaisi minua esimerkiksi sotkemaan kotiani, olemaan myöhässä tai jättämään asioita hoitamatta ajallaan.

Katson että minua koskevat samat velvollisuudet tässä yhteiskunnassa kuin kaikkia muitakin — saatan vain tarvita toisenlaisia strategoita ja enemmän apua niiden täyttämiseen kuin sellaiset, joilta tämä poikkeavuus puuttuu.

Suurimman osan aikuisiästäni olen onnistunut järjestämään elämäni niin, että erikoisominaisuuteni ovat minulle voimavara eivätkä liikaa elämää vaikeuttava vaiva. Tarkkaavaisuushäiriöstäni on ollut minulle myös paljon hyötyä ylikeskittymisen, ajattelun nopeuden ja keskivertoa paremman mielikuvituksen muodossa.

En usko että olisin kirjoittanut 3 elokuvaa, 30 kirjaa, yli 70 kolumnia ja yli 100 osaa erilaisia televisiosarjoja tähän ikään mennessä ilman ADD:täni.

Nykyisessä elämäntilanteessani olen huomiota ja hoivaa kaipaavien pienten lasten äiti, joka joutuu tekemään paljon asioita, jotka eivät käy häneltä luonnostaan. Diagnoosin saaminen on auttanut minua huomioimaan omat rajoitukseni ja kompensoimaan niitä eri tavoin.

Esimerkiksi käytän tätä nykyä lääkitystä, joka auttaa minua suoriutumaan paremmin aiemmin haastavista arkirutiineista, kuten lasten kanssa kotoa ulos lähtemisessä.

Osaan myös varoa paremmin tilanteita, joissa ADD-mieleni vie minut hakoteille. Esimerkiksi tänään valmistautuessani viemään lasta päiväkotiin ignoroin tietoisesti kaikkia mieleeni nousevia ”mä hoidan äkkiä vielä tämän…” -ajatuksia.

Kotia järjestäessäni olen huomionut sen, että jos jokin ei ole minulla silmissä, se ei ole minulla mielessä.

En enää oleta niin usein että asiat pysyvät mielessäni jos en kirjoita niitä muistiin.

Olemme myös muuttamassa maalle osin sen takia, että tiedän luonnon läheisyyden ja kaupungin ärsyketulvan välttämäisen vähentävän kuormittumistani ja sitä kautta parantavan suorituskykyäni.

Mitä seuraavaksi?

Jos tämä kirjoitus sai sinut epäilemään, että ehkäpä läheiselläsi on sittenkin neurologinen poikkeavuus, jonka takia hän ei osaa lukea sosiaalisia tilanteita, tulkita tunteita, reagoida odotetusti tai toimia muuten tavalla, jota sinä ja yhteiskuntamme odottaa häneltä, suosittelen hakemaan apua.

Ilmeisesti julkisella puolella eri ammattilaisten tietämys vaihtelee, mutta ei siitä varmaan mitään haittakaan ole, jos kysyy apua ensin omasta terveyskeskuksesta.

Jos ongelmat ilmenevät nimenomaan parisuhteessa, kannattaa varmistaa jo parisuhdeterapeuttia etsiessä että tämä on perehtynyt erilaisiin neurologisiin poikkeamiin. Oma arvaukseni on että psykiatrin lääkärikoulutuksen saaneilla terapeuteilla on hyvä mahdollisuus tietää enemmän neurologisista poikkeavuuksista.

Autismi- ja aspergerliitto voi olla hyvä aloituspaikka niille, joiden kumppanin ydinongelmana näyttää olevan vaikeus lukea toisten ja omia tunnetiloja oikein: http://www.autismiliitto.fi/

Jos jatkuva myöhästely, kaoottisuus ja kyvyttömyys tarttua toimeen tuottaa vaikeuksia, selitys voi löytyä AD(H)D:stä ja apua voi löytyä ADHD-liitosta: http://www.adhd-liitto.fi/

Sain oman ADD-diagnoosini yksityiseltä puolelta Elina Sihvolalta ProNeuron psykiatriakeskuksesta, jossa diagnosoidaan ja autetaan myös muista neurologisista ja psykiatrisista poikkeavuuksista kärsiviä henkilöitä.

Myös Sami Leppämäki on suosittu ADHD-lääkäri.

Entä jos läheisesi onkin autisti, asperger, ADHD tai ADD?

Uskallatko antaa itsesi rakastaa?

Tuntuuko sinusta että parisuhteesi on rakkaudeton? Ettet enää tunne mitään puolisoasi kohtaan? Tai ehkä tunnet häntä kohtaan enää halveksuntaa, vihaa tai vastenmielisyyttä?

Leikitään, että minulla olisi taikapilleri, jonka ottamalla voisit jo tänään kokea rakastavasi kumppaniasi täysin sydämin. Yhtäkkiä kaikki vanha kauna ja viha sulaisi pois ja olisit täynnä rakkautta kumppaniasi kohtaaan.

Ottaisitko taikapillerini?

Jos ottaisit, minulla on hyviä uutisia — voit palata rakkauteen jo tänään. Kerron asiasta lisää vaikkapa tällä videolla.

Entä jos ajatus heti takaisin rakkauteen palaamisesta ei täyttänytkään sinua helpotuksella ja toivolla?

Tunnetko epäuskoa ja kyynisyyttä:

”Niin varmaan, tämä tilanne on niin toivoton, etten halua edes kiusata itseäni kuvittelemalla miltä tuntuisi yhtäkkiä olla noin vaan takaisin rakkaudessa. Siitä tulisi vain entistä pahempi mieli kun ei se kuitenkaan onnistu. Tämä peli on jo menetetty.”

Tunnetko nolotusta:

”Jos voisin palata noin vain rakkauteen, niin sitten kaikki tämä riitely, draama, terapiassa ravaaminen ja kavereille valittaminen olisi ollut täysin turhaa.”

Tunnetko vastahakoisuutta tai pettymystä:

”Jos nyt yhtäkkiä alkaisin rakastaa täysin sydämin kumppaniani, niin sitten joutuisin unohtamaan sen tyypin, johon olen ihastunut ja sen ihanan unelmaelämän sinkkuna, joka melkein on jo ulottuvillani.

Jatkaisin tässä tylsässä suhteessa ja pienissä piireissä homehtumista loppuelämäni rakkauden sokeuttamana. Sitten jonain päivänä voisin havahtua huomaamaan että olin unohtanut kokonaan elää kun himmailin vain himassa puolison kanssa.”

Tunnetko pelkoa:

”Jos en pystyisi enää ylläpitämään tätä halveksuntaa ja vihaa kumppaniani kohtaan, hän luulisi että pääsi kuin koira veräjästä ja saa jatkaa minun satuttamistani”.

Tunnetko kipua:

”Jos antaisin itseni rakastaa kumppaniani täysin sydämin, minua sattuisi aina vain pahemmin se, ettei hän rakasta minua enää.”

Kun olet rakkaudessa, koet vain rakkautta

Mieti jotain hetkeä, jolloin sinulla on ollut fiilis, että maailma on hyvä ja kaunis, kaikki on OK ja elämä on jotain niin ihmeellistä, että sydämesi tuntuu laajenevan.

Ehkä olet juuri sillä hetkellä tuijottanut vastasyntyneen vauvasi silmiin tai silittänyt nukkuvan lapsesi poskea.

Ehkä olet seissyt tähtikirkkaan yötaivaan alla tai aavan meren rannalla tai korkean vuoren huipulla ja ihmetellyt edessäsi olevan maiseman suuruutta ja itsesi pienuutta.

Ehkä olet katsellut tai kuunnellut jotain upeaa musiikki- tai tanssiesitystä joka saa ihon kananlihalle ja kyyneleet silmiin.

Ehkä olet maannut uuden rakkaasi kainalossa kesäaamuna kun ei ole ollut kiire mihinkään.

Mehustele hetki tällä fiiliksellä.

Miltä maailma näyttää tästä fiiliksestä käsin? Miltä elämässäsi olevat ongelmat ja kriisit tuntuvat tästä fiilikseltä käsin?

Oletko mieluummin rakkaudessa vai vihassa, inhossa tai välinpitämättömyydessä?

Silloin kun minä olen tässä suuren rakkauden tilassa, kaikki ongelmat tuntuvat pieniltä ja merkityksettömiltä.

Jotkut ongelmat lakkaavat kokonaan olemasta — toiset näyttävät enemmän käytännön ongelmilta, joihin on varmasti olemassa jokin ratkaisu, vaikken sitä vielä näekään.

Jos tässä tilassa ajattelen niitäkin rakastamiani ihmisiä, jotka ovat käyttäytyneet ikävästi tai epäoikeudenmukaisesti minua kohtaan, pystyn näkemään heidän tehneen niin ajattelemattomuuttaan, taitamattomuuttaan tai koska he ovat olleet pelon tai vihan vallassa.

Näen heidän ajatustensa, tekojensa ja tunteidensa ohi heidän ihmisyytensä ytimeen ja pystyn antamaan anteeksi.

Samalla näen että usein kaikkein rakkaudellisinta mitä voin tehdä on estää toista kohtelemasta minua, muita tai itseään laiminlyöden, satuttaen tai epäoikeudenmukaisesti.

Joskus kaikkein rakkaudellisinta on rakastaa toista vähän kauempaa. Joskus kaikkein rakkaudellisinta on katkaista välit kokonaan.

Vertaa sitä miltä sinusta tuntuu kun olet suuren rakkauden tilassa siihen välinpitämättömyyden, vihan, vastenmielisyyden ja halveksunnan tunteeseen, jota olet tuntenut kumppaniasi kohtaan.

Onko tämä kurja olo todellakin se tunnetila, jossa haluat viettää aikaasi?

Huomaa, että äsken tarjosin sinulle mahdollisuutta kokea suurta rakkautta ja sinä et halunnut ottaa sitä vastaan.

Samalla tavalla oma mielesi tarjoaa sinulle joka päivä mahdollisuuden kokea suurta rakkautta puolisoasi kohtaan.

Ota se vastaan.

uskallatkorakastaa

Tällä 30 minuuttia pitkällä videolla puhun siitä miten rakkauden salainen sääntökirjamme estää meitä kokemasta rakkautta:

Et eroa koska se on ”lastesi parhaaksi”

Sen kunniaksi että tänään isänpäivänä ihan liian monet isät juhlivat isyyttään ilman lapsiaan, haluan ottaa esiin kipeän aiheen, joka on mietityttänyt minua vuosia.

Oletko eroamassa tai juuri eronnut ja kerrot itsellesi ja muille tehneesi sen, koska se oli ”lasten parhaaksi”? Mitä jos olet väärässä ja oletkin satuttamassa lapsiasi pahemmin kuin koskaan ennen?

Varoitus: tämä kirjoitus voi pahoittaa mielesi

Mietin pitkään tämän kirjoituksen kirjoittamista, koska en halua syyllistää ihmisiä, jotka ovat jo tehneet peruuttamattomia ratkaisuja.

Jos omasta erostasi lastesi toisesta vanhemmasta on jo aikaa ja tilanne on  niin pitkällä, ettei paluuseen ole edes teoriassa mitään mahdollisuutta (eli esimerkiksi toinen on jo uusissa naimisissa tai tehnyt uuden kumppanin kanssa lapsia), jätä tämä kirjoitus lukematta!!!

Toivon että olet jo tehnyt surutyön erosta ja hyväksynyt sen, että asiat menivät niin kuin olivat mennäkseen. Mielestäni on turhaa käyttää enää yhtään hetkeä sen miettimiseen mitä olisit voinut tehdä toisin.

Jos sen sijaan olet juuri alkanut miettiä eroa, toivon että luet tämän kirjoituksen, vaikka totuus voi ensialkuun tehdä kipeää.

Edesmenneen isoäitini mukaan ”jok’ei mieltään pahoita, se ei tapojaan paranna.”

Toivon tämän kirjoituksen saavan sinut näkemään, ettei eroaminen ehkä olekaan ainoa tai paras ratkaisu.

Jos ei muuta, toivon, että lopetat eron oikeuttamisen lapsilla, koska se on väärin ja hirvittävän epäreilua heitä kohtaan.

Et ole eroamassa koska ajattelet lastesi parasta vaan koska et halua enää itse jatkaa parisuhteessasi.

Onko ero oikeasti ainoa vaihtoehtosi?

”Pienten lasten vanhempia pitäisi kieltää edes miettimästä eroa ennen kuin heidän nuorin lapsensa on vähintään kolmevuotias”, eräs henkilö sanoi minulle äskettäin.

Hän oli itse eronnut vuosia aikaisemmin, kun hänen omat lapsensa olivat olleet pieniä. Vaikka välit exään olivat asialliset, hän mietti usein oliko hän ehkä tehnyt aikanaan virheen erotessaan lastensa vanhemmasta koska luuli sen olevan ”lasten parhaaksi”.

Kyllä oli.

Kun luen eronneiden pienten lasten vanhempien antamia haastatteluja tai kuuntelen tuttujen juttuja eroistaan, ihmettelen miksi niin monet pitävät itsestäänselvyytenä, että riitely, ”erilleen kasvaminen” tai jopa toisen kumppanin rakastuminen kolmanteen henkilöön ovat niin ylitsepääsemättömiä ongelmia, että on parempi erota kuin kokeilla yhä uusia tapoja ratkaista nämä ongelmat?

Miksi ”riitelyn takia” eroavat pienten lasten vanhemmat puhuvat erosta ikään kuin heillä olisi ollut vain kaksi vaihtoehtoa:

  1. Jatkaa riitaisaa suhdetta jolloin ”lapset kärsivät” vanhempien riitelystä.
  2. Erota, jolloin lasten ei tarvitse kärsiä vanhempien riitelystä (vaan siitä että he joutuvat olemaan jatkuvasti erossa toisesta vanhemmasta).

Mihin ihmeeseen unohtui KOLMAS ja useimmiten paras vaihtoehto: lopettaa riitely, palata rakkauteen ja näin opettaa lapsille, että vaikka välillä ihmiset ajautuvat pisteeseen, jossa tilanne voi näyttää epätoivoiselta, aina on mahdollista pelastaa suhde?

Jos olet alunperin parisuhteeseen mennessäsi ja lapsia tehdessäsi kokenut rakkautta ja läheisyyttä kumppaniasi kohtaan, voit kokea sitä uudestaan, vaikka tässä välissä olisit tuntenut olevasi valovuosien päässä hänestä.

Minun maailmassani se, että on käynyt yhdellä tai jopa kahdella (usein summamutikassa valitulla) terapeutilla yrittämässä ”pelastaa suhdetta” ei tarkoita automaattisesti sitä, että on ”tehnyt kaikkensa” suhteen eteen.

Usein terapeutille mentäessä toinen kumppaneista on jo salaa päättänyt erota ja lähtee terapeutille vain voidakseen sanoa että ”kyllä mä yritin”.

Pahimmillaan ongelmahakuinen terapeutti ajaa pariskunnan syvemmälle kriisiin keskittymällä siihen mikä on pielessä sen sijaan että keskittyisi siihen mikä toimii. Jos terapia ei heti saa teitä tuntemaan oloanne läheisemmäksi, vaihda terapeuttia.

Minun maailmassani kaikkensa yrittäminen ei tarkoita sitä, että yrittää hampaat irvessä kestää sietämättömältä tuntuvaa tilannetta, vaan sitä että antaa itsensä rakastaa toista ehdoitta ja avoimin sydämin, päästää irti kaunasta ja ylpeydestä ja toimii rakkauden tilasta käsin suhteen eteen myös silloin kun toinen ei niin tee.

Minun maailmassani kaikkensa yrittäminen tarkoittaa sitä ettei luovuta toivoa suhteen pelastumisen puolesta ennen kuin toinen on niin syvällä uudessa suhteessa, ettei sieltä ole enää paluuta (eli on mennyt naimisiin tai saanut uuden lapsen).

Minä väitän, että ainakin niissä parisuhteissa joissa ollaan eroamassa jatkuvan riitelyn tai erilleen kasvamisen takia, tällä lähestymistavalla on mahdollista päästä takaisin rakkauteen hyvinkin nopeasti jopa silloin, kun toinen ei ensialkuun lähde mukaan.

Se toimii erityisen hyvin silloin, kun toinen on erehtynyt pettämään ja katuu tekoaan. Se voi auttaa silloinkin toinen on rakastumassa toiseen.

Huomio! jos kumppanin toiminta uhkaa perheenjäsenten fyysistä hyvinvointia tai vaikeuttaa dramaattisesti arkea eikä kumppani halua edes harkita tapojensa muuttamista ja avun hakemista, silloin yleensä on järkevintä päättää suhde.

Mutta tällöinkään ei asiasta lapsia puhuessasi ole hyvä käyttää syynä ensisijaisesti ”lasten parasta” vaan koko perheen hyvinvointia, koska muuten annat lastesi ymmärtää että sinä kyllä voisit sietää pidempään kurjia oloja jos lapsiasi ei olisi olemassa.

Jokainen lyönti on turha ja väärin ja kertoo siitä ettei henkilön kyky hallita käytöstään aggressiivisena ole riittävä. Pelkkä rakkaus ei auta tähän ongelmaan — siksi siihen kannattaa hakea apua jo ensimmäisen lyönnin jälkeen tai aikaisemmin, jos on syytä epäillä että mopo on karkaamassa käsistä.

Päihderiippuvuudet ja vakavat mielisairaudet kuten skitsofrenia ovat sairauksia jotka vaativat hoitoa eivätkä parane itsestään vaikka kuinka rakastaisit kumppaniasi ja hän rakastaisi sinua.

Miksi eroamista pidetään niin usein parhaana vaihtoehtona?

Olen avioerolapsi ja itse eronnut useamman kerran — luojan kiitos tuolloin vielä lapsettomana.

Väitän että kyseenalaistamme niin harvoin eroamisen mielekkyyttä, koska näemme niin harvoin pariskuntia, jotka olisivat olleet eron partaalla — tai jopa ehtineet erota — ja sitten palaisivat uudestaan yhteen.

Tämä ei johdu siitä etteikö heitä olisi — tunnen itse useita kymmeniä tällaisia pariskuntia — vaan siitä, että usein nämä kriisit tapahtuvat kulissien takana, muilta salassa.

Kun pariskunta sitten palaa rakkauteen ja jatkaa suhdettaan entistä läheisempänä, muu maailma on täysin tietämätön siitä, miten lähellä tuhoa pariskunta kävi.

Sen sijaan pariskunnat, jotka eivät anna itsensä palata rakkauteen eroavat, jolloin kenellekään ei jää epäselväksi, että suhteessa oli kriisi.

Koska kaikki eronneet pariskunnat ovat olleet kriisissä, monet olettavat virheellisesti että kaikki kriisit johtavat automaattisesti eroon. Niinpä he luovuttavat liian helposti kun suhteeseen ilmaantuu ongelmia, joita he eivät osaa heti ratkoa.

Kun eronneet kaverit ja julkkikset vielä selittävät eroaan sillä että ”kasvoimme erilleen” tai ”suhteesta oli kadonnut intohimo” tai ”riitelimme koko ajan”, moni vastaavia ongelmia kohtaava luulee virheellisesti että tällaiset ongelmat ovat luonnostaan jotenkin ylitsepääsemättömiä.

”Jos tuo ihailemani ihminen ei onnistunut lopettamaan riitelyä, miten minä muka pystyn siihen?”

Ihmismielen luonteeseen kuuluu selitellä omia tekojaan parhain päin — varsinkin muille kasvojen menettämisen pelossa. Kuinka usein itse kehtaat sanoa julkisesti tehneesi emämunauksen?

Niinpä useimmat eronneet keskittyvät eron jälkeen vakuuttamaan itselleen ja muille miten se oli lopulta kaikkien kannalta paras päätös, vaikka heidän pankkitilinsä, sosiaalinen elämänsä ja lastensa suru ei puhu sen puolesta.

Näin eroa suunnittelevat luulevat että avioerot ovat läpihuutojuttu ja oikeasti ”lasten parhaaksi”.

Tulevina vuosina he saavat itse todeta että eroaminen silloin kun kuvioissa on lapsia on raskasta, tuskallista ja vaikeaa ja tekee pahaa lapsille tulevina vuosina ja vuosikymmeninä enemmän kuin vanhemmat osasivat arvatakaan.

Ero voi tuntua paremmalta vaihtoehdolta kuin suhteen korjaaminen myös siksi, että luulemme parisuhdekriiseistä selviämisen vaativan valtavasti töitä, aikaa, itkua ja hammastenkiristystä.

Jos on jo ihan uuvuksissa jatkuvista ristiriidoista, ajatus suhteen puolesta taistelemisesta ilman takuuta onnistumisesta tuntuu paljon raskaammalta kuin ajatus luovuttamisesta ja nollasta aloittamisesta.

Minä olen aloittanut elämäni tyhjältä pöydältä yhteensä neljä kertaa, jos lasketaan mukaan myös ensimmäinen kerta kun muutin pois lapsuudenkodistani.

Voin kertoa että vaikka avioero olisi ”helppo” ja tapahtuisi ilman lapsia, se on hirvittävän paljon raskaampaa, työläämpää ja kalliimpaa kuin mitä osaat ikinä kuvitella. Vielä vuosien päästä saatat törmätä kiusallisiin sosiaalisiin tilanteisiin tai käytännön vaikeuksiin siksi, että olet eronnut.

Viimeisen eroni jälkeen päätin, että jos vielä kerran menisin suhteeseen, en luovuttaisi niin helposti vaan tekisin kaikkeni sen eteen, että suhde onnistuisi.

Ainakin ensimmäisen kuuden vuoden perusteella voin kertoa sen kannattaneen.

Parisuhteet ovat tahdon asia, eivät rakkauden asia

Äitini pitää jokaisissa häissä joissa hän on vieraana saman puheen.

Hän muistuttaa tuoretta avioparia siitä, että alttarilla pappi ei kysy ”rakastatko” vaan ”tahdotko”.

Jos parisuhteiden onnistuminen olisi pelkästään rakkauden varassa, yksikään parisuhde ei ikinä selviäsi paria vuotta pidemmälle.

Parisuhteessa pysyminen edellyttää, että päätät olla suhteessa tänäänkin, kun kaikki ei mene putkeen ja kumppanin naama ärsyttää.

Siksi olen itse antanut tatuoida puolisoni nimen ranteeseeni. Se muistuttaa minua kaikkein vaikeimpinakin aikoina siitä, että olen sitoutunut tekemään kaikkeni tämän suhteen eteen. En ole luvannut sitä kumppanilleni, vaan itselleni.

Joka ikinen päivä sinulle tulee kymmeniä hetkiä, jolloin et koe rakkautta vaan olet jotenkin huonossa fiiliksessä — levoton, lamaantunut, kiireinen, tylsistynyt, alavireinen, stressaantunut, surullinen, ahdistunut, hermostunut, väsynyt, pelokas, säikähtänyt, aggressiivinen tai raivostunut.

Useimmiten näiden ”hälytystilojen” taustalla on yksi tai useampi fysiologinen syy: vireystason tai verensokerin lasku, jano, krapula, tupakoitsijan ”nikkarit”, hormonitasojen heilahtelu, äskettäin syödyn aterian tuottama sykkeen nousu (jota et tunnista yliherkkyyden aiheuttamaksi) ja/tai muut vastaavat kehossa tapahtuvat reaktiot.

Jos joku silloin kysyy rakastatko puolisoasi, saatat vastata ”totta kai rakastan”, mutta vastauksesi perustuu tuolloin tietoon, ei siihen että sillä hetkellä sydämesi olisi niin täynnä rakkautta.

Jokaisessa suhteessa tulee hetkiä ja joskus jopa pidempiä aikoja, jolloin yksi tai kumpikaan kumppaneista ei ole rakkauden tilassa.

Onnistuneissa ja onnellisissa parisuhteissa kumppanit tunnistavat mielentilan laskun itsessään, eivät pidä huonoa fiilistä merkkinä parisuhteen paskuudesta vaan joko etsivät syytä huonoon oloon parisuhteen ulkopuolelta tai jättävät tunnetilan omaan arvoonsa.

Eroon ajautuvissa pariskunnissa vähintään toinen päättelee virheellisesti, että kurja fiilis kertoo nimenomaan hänen suhteestaan.

Samalla hetkellisesti rakkaudettomassa tilassa oleva henkilö saattaa olettaa, että hänen kumppaninsa tehtävänä on saada hänet kokemaan rakkautta.

Oletko itse ollut koskaan tilanteessa, jossa koet valtavaa rakkautta sellaista ihmistä kohtaan, joka on sillä hetkellä rakkaudettomassa tilassa? Vaikkapa mielesi pahoittanutta lastasi kohtaan? Tai ystävääsi joka kaksi päivää baari-illan jälkeen itkee sinulle miten hän on ihan yksin maailmassa?

Muistatko miten turhauttavaa on yrittää vakuuttaa toiselle että sinä rakastat häntä ja välität hänestä, kun vakuuttelusi näyttävät kaikuvan kuuroille korville? Se johtuu siitä, että läheisesi on sillä hetkellä hälytystilassa eikä pysty siksi vastaanottamaan rakkautta.

Rakkaudettomassa tilassa oleva eroaja vetää ankeiden fiilisten valtaan joutuessaan esiin rakkauden salaisen sääntökirjan ja alkaa analysoida sen avulla mikä kaikki suhteessa voi olla pielessä.

Kirjan luvusta ”rakastava ihminen ei toimi näin” löytyy aivan varmasti jokin kumppanin tekonen, jonka perusteella rakkaudettomassa tilassa oleva henkilö voi lähteä kehittelemään tarinaa siitä kuinka ”meidän suhde on niin huono koska tuo toinen käyttäytyy tuolla tavalla.”

”Suhteemme on rakkaudeton, koska kumppani ei koskaan tarjoudu vapaaehtoisesti vahtimaan lapsia.”

Tai ”en koe rakkautta koska kumppanini ei arvosta minua ja tiedän sen siitä että hän ei siivoa jälkiään vaikka olen tehnyt selväksi että se on minulle todella tärkeää.”

Tai ”jos kumppanini oikeasti rakastaisi minua, hän pitäisi minua niin seksikkäänä, että haluaisi edelleen rakastella kanssani kolme kertaa päivässä niin kuin suhteen alussa, vaikka meillä on nyt kaksi pientä lasta jotka valvottavat meitä ja taloprojekti jota puoliso rakentaa aina kun töiltään ehtii”.

Hän saattaa ensiksi yrittää saada kumppanin muuttamaan käytöstään, koska olettaa, että sitten kun kumppani toimii niin kuin hän haluaa, hän voi palata rakkauteen.

Luullessaan että kumppanin käytös määrää sen miten paljon hän voi kokea rakkautta, eroaja alkaa kiristää itseään ja kumppaniaan rakkauden tunteella.

”En voi kokea rakkautta niin kauan kun hän kohtelee minua näin — koska jos antaisin itseni rakastaa häntä täysin sydämin hänen käytöksestään huolimatta, hän ei ikinä muuttaisi käytöstään — ja jos hän ei ikinä muuta käytöstään, miten voin antaa itseni kokea rakkautta!”

Vaikka tavoite on tavallaan hyvä: päästä takaisin rakkauteen, sen seuraus on päinvastainen: konflikteja, nalkuttamista ja toisistaan vieraantumista.

Nopein tie rakkauteen

Nopein tie rakkauteen on nähdä, että rakkauden tunteet tulevat ja menevät omalla sumealla logiikallaan. Niitä säätelee sisäinen järjestelmämme, joka välillä vie meidät (väärään) hälytystilaan, mutta pyrkii sieltä takaisin rakkauteen aina kun se on mahdollista.

Rakkaudella ei ole itsessään mitään tekemistä kaikkien niiden käytännön ongelmien kanssa, joita jokainen toisten ihmisten kanssa asuva joutuu kohtaamaan.

Siivouksella ei ole lähtökohtaisesti mitään tekemistä rakkauden kanssa vaan ainoastaan ihmisten erilaisten siivousstandardien, kaaoksen sietämisen ja siivoustaitojen kanssa.

Rahankäytöllä ei ole mitään tekemistä rakkauden kanssa vaan ainoastaan ihmisten erilaisten rahankäyttötottumusten, tienaamiskykyjen ja rahaan liittyvien asenteiden kanssa.

Seksilläkään ei pitäisi ole mitään tekemistä rakkauden kanssa vaan ihmisten erilaisten ja vaihtelevien seksihalujen ja mieltymysten kanssa.

Edes väkivallalla ei ole tekemistä rakkauden kanssa, vaan väkivaltaisen henkilön oman aggressiivisuuden ja sen ilmaisun kanssa.

HUOMIO! tämä tarkoittaa sitä, että kun ensimmäistä kertaa väkivallan tekoon syyllistynyt kumppanisi vakuuttaa että rakastaa sinua hän a) voi puhua totta , b) tarvitsee ulkopuolista apua oma aggressionsa hallintaan.

Rakkaus ei auta maagisesti ketään hallitsemaan vihaansa tai ilmaisemaan sitä vähemmän tuhoavasti. Rakkaus voi toimia korkeintaan motivaattorina oman aggression tunnistamiseen ja sen hallitsemisen opetteluun.

Siksi väkivaltaista kumppania joka yrittää aktiivisesti opetella hallitsemaan käytöstään aggressiivisena on useimmiten parempi rakastaa eri osoitteissa asuen kunnes hän on saanut apua ja oppinut toimimaan uudella tavalla.

Jos väkivaltainen puoliso ei itse koe käytöstään ongelmaksi, on usein turvallisempaa lähteä suhteesta kuin jäädä odottamaan käytöksen pahenemista.

Seuraavan kerran kun huomaat ajattelevasi ”kumppanini ei rakasta minua” tai ”olen rakkaudettomassa suhteessa” tai ”en rakasta kumppaniani koska…”, kiinnitä huomiota omaan oloosi. Onko olosi kurja, onneton, surullinen, vihainen tai muuten epämukava?

Tuossa tilassa ollessasi on varmaa vain se, että SINÄ olet juuri nyt rakkaudettomassa tilassa ja kykysi arvioida toisen tunteita, ajatuksia ja kokonaistilannetta on säikähtäneen villipedon tasolla. Voi jopa olla, että samaan aikaan kumppanisi ajattelee sinusta rakkaudellisia ajatuksia.

Lapset haluavat että heidän vanhempansa ovat yhdessä

Jos olette jo pitkään kohdanneet kumppanisi kanssa lähinnä villipetotilasta käsin, voi olla että myös lapsenne alkavat toivoa, että eroaisitte, koska he luulevat että se on ainoa tie ulos tilanteesta, jossa kaksi heidän eniten rakastamaansa ihmistä käyttäytyvät niin idioottimaisesti kuin te käyttäydytte nyt.

Pieni lapsi ei kuitenkaan tiedä, miltä tuntuu joutua olemaan vuorotellen tai koko ajan toisesta vanhemmasta erossa aina aikuisuuteen asti.

Hän ei tiedä miltä tuntuu kun vanhemmat alkavat esitellä heille uusia äiti- ja isäpuolia, joita lapsi ei ole itse valinnut.

Hän ei tiedä miltä tuntuu taiteilla juhlapyhinä eri vanhempien toiveiden ja vaatimusten välillä.

Hän ei tiedä miltä tuntuu pelätä että päätyy oman kumppaninsa kanssa yhtä paskaan päätökseen kuin omat vanhempansa aikanaan, koska hän ei ole nähnyt miten pariskunnat voivat päästä ristiriitojensa yli kerta toisensa jälkeen — ei siksi että he rakastavat toisiaan vaan siksi, että he ovat päättäneet päästä niistä yli.

Siksi lapsilta ei pidä KOSKAAN kysyä haluavatko he vanhempiensa eroavan!

Ymmärrän että kysymyksen taustalla on hyvä tarkoitus: ottaa huomioon lasten toiveet. Mutta lapsesi ei ole se, joka on eroamassa vanhemmastaan — sinä olet.

Lapsi syyttää jo nyt itseään siitä, että teillä menee huonosti, koska lapsen mieli olettaa virheellisesti kaiken ympärillä tapahtuvan johtuvan hänestä. Kysellessäsi lapselta hänen mielipidettään erosta, tulet siirtäneeksi hänelle osavastuun perheen hajottamisesta.

Jos et halua enää tehdä töitä suhteen eteen, se on OK, mutta ota silloin täysi vastuu omasta päätöksestäsi lopettaa paremman suhteen eteen työskenteleminen.

Useimmat näkemäni parisuhdeongelmat ovat sellaisia, jotka voi ratkoa ja selvittää jopa omin avuin, kunhan vähintään toinen kumppaneista alkaa toimia rakkauden tilasta käsin.

Rakkaudesta käsin toimiessa kumppanin ymmärtäminen ja uusien ratkaisujen etsiminen käytännön ongelmiin ei tunnu kituuttamiselta tai sinnittelyltä, vaan rakkaudelliselta.

Se on helpompaa kuin uskotkaan — joskus jopa naurettavan helppoa! Tämän jutun lopussa on videoita joissa kerron miten se on mahdollista.

Kamppailitpa minkä tahansa ongelman kanssa, maailmasta löytyy pariskuntia, jotka ovat onnistuneet ratkaisemaan saman ongelman onnistuneesti. Vastoinkäymisen jälkeen heidän suhteensa on yleensä ollut entistä läheisempi ja rakkaudellisempi.

Tiedän myös tapauksia joissa pariskunta on onnistunut ylittämään ja kääntämään voitoksi kumppanin vakavan sairauden tai mielenterveysongelman, todella pahan addiktion ja jopa väkivaltaisen ja mustasukkaisen käytöksen. Niiden ylittämiseen on käytännössä aina tarvittu ammattiapua ja usein myös erillään asumista ongelman ratkomisen ajan.

Jutun lopussa on videoita ja linkkejä kirjoituksiin, joissa kerron lisää siitä miten on mahdollista palata rakkauteen hyvin nopeasti (ja olla ajautumatta pois sieltä).

Sitä ennen luettelen eräitä esimerkkejä siitä, miten tyypillisiä ongelmatilanteita voi ratkoa eroamatta.

Väkivalta

Jos suhteesi on päättymässä siksi, että toinen teistä uhkaa toisen tai lasten fyysistä turvallisuutta, silloin on parasta muuttaa eri osoitteisiin ainakin siksi aikaa, että uhkaava puoliso oppii muuttamaan käyttäytymistään sellaiseksi, ettei se satuta ketään.

Tämä on päihdeongelmien ohella ainoa kohta, jossa suhteen pelastaminen edellyttää ongelmaisen kumppanin omaa halua tunnustaa ongelma ja tehdä sille jotain.

Jos kumppanisi uskoo sinun tai lastesi satuttamisen olevan oikeutettua, on parasta jatkaa matkaa ennen kuin tilanne eskaloituu yhtään enempää.

Apua löytyy neuvolasta ja näiden linkkien takaa.

Väkivallan uhreille (osassa on myös linkkejä väkivaltaisille):
Väestöliiton linkit ja neuvot
Mannerheimin lastensuojeluliiton neuvot ja vinkit
Naistenlinjan vinkit ja linkit

Väkivaltaisille:
Maria-akatemiasta apua väkivaltaisille naisille
Miessakit ry:n lyömätön linja
Jussi-työ miehille

Riitaisuus

Jos suhteesi on päättymässä siksi, että riitelette koko ajan, ehdotan radikaalia ratkaisua: kokeilkaa ainakin kuukauden ajan olla keskustelematta silloin kun toinen teistä on huonolla tuulella.

Tällöin riittää että toinen toteaa ääneen huonon tuulen, jonka jälkeen olette ihan vain suu supussa ja keskitytte omaan suoritukseen kunnes mieliala on taas noussut: teette arkiaskareita, olette lastenne kanssa, ajatte hiljaisuudessa, istutte sohvalla kylki kyljessä, käytte kävelyllä, menette nukkumaan tai kuuntelette musaa, josta kumpikin tykkää.

Sopikaa, että kyseisen testikuukauden ajan jätätte keskustelematta käytännön ongelmista, jotka ovat vaikeuttaneet yhdessä asumista ja lapsista huolehtimista. Jos pelkäätte että ne unohtuvat sillä välin, kumpikin voi kirjoittaa lapulle kaiken mikä ottaa päähän ja säilyttää lappua itsellään.

Testikuukauden aikana käyttäkää tietoisesti hyvän tuulen hetket mukavista asioista puhumiseen, lastenne ihasteluun, kivojen vanhojen muistojen muisteluun, uusien hauskojen muistojen luomiseen, pussailuun tai jopa rakasteluun.

Jos toisen fiilis alkaa hyvän hetken aikana taas laskea, se ei haittaa. Hän saa olla hiljaa, kunnes mieliala taas nousee.

Kuukauden jälkeen voitte kokeilla miettiä hyvällä tuulella ollessanne käytännön ratkaisuja käytännön ongelmiinne, joita esimerkiksi erilaiset siivousstandardit, mieltymykset ja libidot aiheuttavat.

Tätä pelkästä hyvästä fiiliksestä käsin kommunikointia voi kokeilla myös yksin jättämällä kumppanin kiukuttelut omaan arvoonsa ja olematta avautumatta silloin kun itseä ärsyttää tai ahdistaa.

Omat opettajani George ja Linda Pransky kokeilivat tätä ”ei puhuta jos hermostutaan” strategiaa ollessaan ajautumassa eroon.

Meni puoli vuotta ennen kuin he pystyivät keskustelemaan rauhassa ja rakkaudessa suhdetta rasittavista käytännön ongelmista.

Nyt he ovat olleet yli 35 vuotta yhdessä ja opettavat edelleen tässä jutussa kuvattua lähestymistapaa muille pariskunnille ympäri maailmaa.

Georgen parisuhdeopas on paras aiheesta lukemani kirja ja opetti minut lopettamaan rakkaudella kiristämisen. Heidän sivuiltaan löydät kirjan sähkökirjana.

Huomaa, että rakkaustutkija John Gottmanin mukaan kaikissa parisuhteissa on jotain sellaisia ristiriitoja, joita ei voi ratkaista kokonaan. Onnelliset pariskunnat ovat vain oppineet ignoroimaan ongelmia, etsimään niihin aina uusia ratkaisuja tai lyömään ne leikiksi.

Liiallinen päihteiden käyttö

Jos suhteesi on päättymässä siksi, että toinen teistä käyttää liikaa alkoholia tai muita päihteitä ja tajuaa itsekin tämän olevan ongelma, tämän linkin takaa löytyy useita tahoja jotka voivat auttaa raitistumisessa.

Jos kumppani ei ole sitä mieltä että esimerkiksi hänen kaljottelunsa on ongelma vaan edustaa ”mannermaista juomatapaa”, voitte vielä yrittää miettiä hyvällä mielellä ollessanne mitä kumppani päihteiden käytöllä hakee ja voiko saman saavuttaa muuten sekä mitä käytännön ongelmia se perheelle aiheuttaa ja miten ne voi minimoida.

Päihderiippuvaisuus on sairaus, jonka hoitamiseen useimmiten tarvitaan ulkopuolista apua. Jos levollisella mielellä sinusta tuntuu ettet halua enää katsoa kuinka kumppanisi sairaus vaikeuttaa perhe-elämäänne, voi olla parempi päättää suhde ainakin siksi aikaa, että kumppani tajuaa hakea ongelmaansa apua.

Seksin puute

Jos suhteenne on päättymässä eroon, koska toinen ei halua seksiä, ensimmäiseksi on hyvä miettiä onko siihen olemassa jokin selkeä ja korjattavissa oleva syy kuten univaje, fyysinen uupumus, liian alhainen estrogeenitaso imetyksen takia, huomaamatta jäänyt masennus, nettipornoaddiktio tai huono tapa runkata aamuisin niin, ettei illalla enää tee mieli seksiä.

Jos toisen fyysinen kunto on mennyt sellaiseksi, että hän itse tai kumppani kokee sen vastenmieliseksi, todennäköisesti hän ei voi itsekään fyysisesti hyvin. Tällöin voitte miettiä yhdessä rakkaudesta käsin ja tuomitsematta, miten toisen kuntoa voisi kohottaa.

Jos mitään tällaista ei ole vaan seksi on tylsää tai siihen ei tunnu olevan aikaa, järjestäkää aikaa ja tehkää seksistä kiinnostavaa. Lisää ideoita voi löytyä esimerkiksi täältä tai googlaamalla ”piristää seksielämää”.

Pettäminen

Jos suhteenne on päätymässä eroon koska toinen teistä on ajautunut harrastamaan seksiä tai ainakin flirttaamaan turhan innokkaasti jonkun toisen kanssa, kysykää itseltänne: onko tämä hairahdus todellakin niin paljon tärkeämpi asia kuin yhdessä lasten kasvattaminen, koko yhteinen parisuhdehistorianne ja yhdessä entistä paremman suhteen rakentaminen, että sen takia kannattaa erota?

Pettäminenkin on pohjimmiltaan käytännön ongelma, johon on kaikenlaisia käytännön ratkaisuja.

Tällaisia käytännön ratkaisuja ovat mm. se, että pettäjä muistaa mikä hänelle on tärkeintä, katkaisee kaikki välit hoitoonsa, miettii omia motiivejaan pettämisen taustalla, kelaa millainen tapahtumaketju johti tyhmään toimintaan ja ottaa käytännön askeleita varmistaakseen ettei ajaudu enää edes vahingossa pettämisen tielle.

Muita vinkkejä on ettei lähde edes flirttaamaan kenenkään toisen kanssa, ei juo alkoholia tilanteissa joissa mopo voi karata käsistä, viettää kaiken vapaa-ajan perheensä kanssa tehden kivoja asioita yhdessä ja ottaa perheen mukaan pidemmille työmatkoille.

Ei siksi että toinen vaatii niin, vaan koska haluaa luoda kestävän ja rakkaudellisen elinikäisen parisuhteen lastensa vanhemman kanssa.

Toiseen ihastuminen tai rakastuminen

Jos suhteenne on päättymässä eroon koska olet ihastunut tai rakastunut toiseen, odota hetkeä, jolloin olosi on levollinen ja vakaa.

Kokeile muistaa miltä sinusta tuntui aikanaan rakastua lastesi isään tai äitiin. Muistatko miltä tuntui haluta kumppaniasi alkuaikoina kun olitte vielä rakastumisen huumassa?

Tiesitkö että voit vielä kokea näitä tunteita lastesi vanhempaa kohtaan?

Monet eron partaalta pelastuneet ovat hämmästyksekseen huomanneet rakastuneensa kumppaniinsa uudelleen yhtä intohimoisesti kuin suhteen alussa.

Sillä erotuksella että nyt näissä fiiliksissä on entistä enemmän syvyyttä ja voimaa, koska olette melkein menettäneet kaiken ja silti selvinneet yhdessä vastoinkäymisistänne.

Katso yhteisiä lapsianne hetkellä jolloin he ovat sinusta ihanimmillaan — miten iloinen ja ylpeä olet heistä? Miten paljon rakastat heitä? Miten paljon haluat heille hyvää? Miten paljon haluat suojella heitä?

Tajua, että kukaan toinen ihminen maailmassa ei tule ikinä jakamaan näitä tunteita yhteisiä lapsianne kohtaan samalla tavalla kuin se henkilö, jonka kanssa heidät teit. Näiden lasten kautta heidän äitinsä tai isänsä tulee aina olemaan elämässäsi, halusit tai et.

Mieti kaikkia niitä aikoja, jotka joutuisit olemaan lapsistasi erossa jos nyt eroatte. Lastesi ikävää sinua tai toista vanhempaa kohtaan. Hämmennystä ja surua siitä, etteivät isä ja äiti enää ole yhdessä.

Tiedän miten jännittävältä ja helpottavalta ajatus uuteen suhteeseen hypäämisestä voi tuntua, kun vanha suhde tuntuu elähtäneeltä, kulahtaneelta tai kuristavalta.

Mutta se, että uusi ihastus tuntuu nyt ihanammalta kuin vanha, ei tarkoita automaattisesti sitä, että uusi suhde tulisi olemaan kokonaisuutena parempi kuin vanha suhde, kunhan se tästä vielä kypsyy.

Ihastuneena ihmismieli maalaa ihastuksen kohteesta ihanamman kuvan kuin millainen toinen oikeasti on.

Niin mielesi teki lastesi vanhemmankin kohdalla suhteenne alussa. Aikanaan kiinnitit huomiota vain kumppanisi hyviin puoliin samalla tavalla kuin tuijotat nyt vain uuden ihastuksen paraatipuolta.

Siinä vaiheessa kun tunnet uuden ihastuksesi yhtä hyvin kuin vanhan puolisosi, voi olla että tajuat hänen olevan korkeintaan yhtä hyvä tai monessa suhteessa sinulle epäsopivampi kuin vanha puolisosi.

Se että ajatus uuteen suhteeseen hyppäämisestä tuntuu helpommalta kuin ajatus vanhan suhteen parantamisesta ei todellakaan tarkoita että se tulee olemaan sitä.

Et vain vielä tiedä miten helppoa ja vaivatonta vanhan suhteen korjaaminen voi olla, jos annat itsellesi luvan rakastaa lastesi vanhempaa täysin sydämin. Et tiedä mitä kaikkea vaivaa ja käytännön ongelmaa erostanne tulee seuraamaan — ei vain tulevana vuonna vaan vuosikymmeninä.

Tiedosta myös, että ihastuksesi takia saatat nyt lietsoa itsessäsi vihaa vanhaa puolisoa vastaan, jotta voisit jättää tämän hyvällä omallatunnolla. Niinpä kiinnität nyt huomiota vain hänen huonoihin puoliinsa, liioittelet mielessäsi ongelmianne ja suljet silmäsi kaikelta siltä kauniilta, ihanalta ja hyvältä, mitä suhteessanne on vielä jäljellä.

Et voi aina valita keneen ihastut, mutta voit valita kenen kanssa päätät jakaa elämäsi. Se, että olet ihastunut tai jopa rakastunut johonkuhun, ei tarkoita sitä, että sinun pitää tai kannattaa lähteä kehittämään hänen kanssaan suhdetta.

Ennen kaikkea se ei tarkoita sitä että sinun kannattaa hylätä kaikki se, mitä olit ehtinyt jo edellisen kumppanin kanssa rakentaa: perheen omille pienokaisillesi.

Etkö siis saa erota?

Vain sinä voit elää elämääsi. Vain sinä olet lopulta vastuussa omasta elämästäsi. Kukaan ei voi oikeasti kertoa sinulle saatko erota vai et — en edes minä.

Toivon kuitenkin että tämä kirjoitus olisi pysäyttänyt sinut edes hetkeksi miettimään mitä olet tekemässä ja onko ero sittenkään paras vaihtoehto jos sinulla on pieniä lapsia.

Toivon, että jatkossa et enää oikeuta eroasi lasten hyvinvoinnilla tai vaadi heitä osallistumaan erosta päättämiseen. Se on raukkamaista ja väärin lapsiasi kohtaan, jotka tuntevat jo nyt syyllisyyttä siitä, että teillä menee huonosti. Lapsi kun luulee olevansa maailman napa ja siksi olettaa että parisuhdeongelmanne ovat hänen syynsä.

Ole rehellinen: eroat, koska sinä et halua enää olla suhteessasi.

Eroat koska ajatus uudesta suhteesta on kivempi kuin ajatus vanhan suhteen parantamisesta.

Eroat koska et usko kumppanisi saavan väkivaltaista käytöstään tai päihteiden käyttöä hallintaan.

Eroat koska olet vihainen kumppanillesi siitä ettei hän toimi niin kuin sinä haluat ja haluat näyttää hänelle että olit tosissasi kun sanoit ettet siedä hänen käytöstään.

Eroat koska sinusta on turhauttavaa, nöyryyttävää tai turhaa yrittää pelastaa suhdettanne kun toinen haluaa erota sinusta.

Eroat koska luulet että toisen tehtävä on tehdä sinut onnelliseksi ja saada sinut kokemaan että olet rakastettu toimimalla rakkauden salaisen sääntökirjasi mukaan.

Eroat, koska et tahdo enää rakastaa puolisoasi myös vastoinkäymisissä.

Sinä olet vastuussa suhteenne onnistumisesta

Kuten alussa kerroin, minulla on takana useampi epäonnistunut parisuhde, joista ainakin yhden päättymistä surin ja kaduin hyvin pitkään. Jos olisin tuolloin tiennyt mitä tiedän nyt, suhde olisi voinut hyvinkin kestää ja kukoistaa loppuelämän, niin kuin toivoin sen aikanaan kestävän.

No, en tiennyt, joten siinä mielessä jossittelu oli turhaa.

Onneksi oppi meni perille nykyisen suhteeni aikana.

Olen nyt ollut lasteni isän kanssa yhdessä 6 vuotta. Olen häneen tänään vieläkin rakastuneempi kuin suhteemme ensimmäisinä vuosina.

Koen häntä kohtaan edelleen voimakasta seksuaalista vetoa. Viihdyn hänen kanssaan paremmin kuin kenenkään muun miehen kanssa olen viihtynyt.

Olen joka päivä valtavan kiitollinen ja iloinen siitä, että saamme yhdessä kasvattaa rakkaudella tehtyjä pieniä poikiamme.

Yhteiselämämme ei ole ollut aina näin rakkaudellista.

Suhteen alkuaikoina en vielä tiennyt että minulla on rakkauden salainen sääntökirja.

En huomannut miten itse pilasin suhdettamme tekemällä pikkuasioista ongelmia. En myöskään ymmärtänyt miten järjetöntä on kommunikoida alhaisesta mielentilasta käsin — en, vaikka näin kerta toisensa jälkeen miten villipetotilassa riitely kasvatti äkkiä pikkukinoista megariitoja.

Vanhan sanonnan mukaan tangoon tarvitaan kaksi. Mutta tangossakin toinen tanssijoista johtaa tanssia.

Totta kai rakkauden ja käytännön ongelmien erottaminen toisistaan on helpointa silloin, kun kumpikin kumppaneista tajuaa miten järjetöntä rakkaudella kiristäminen on.

Mutta jo se, että toinen kumppaneista alkaa kommunikoida vain rakkaudellisesta tilasta käsin, voi käynnistää hyvän kierteen, jonka myötä suhteesta kehittyy ajan myötä rakkaudellisempi ja intiimimpi kuin se on koskaan ollut.

Mietitkö miksi juuri sinun pitäisi olla vastuussa suhteenne parantamisesta?

Siksi, että sinä luit tämän ensiksi. Siksi, että sinä rakastat lapsiasi ja haluat heille parasta.

Siksi että parasta mitä voit antaa lapsillesi, on opettaa heille omalla esimerkilläsi, miten on mahdollista ja tärkeää toimia ihmissuhteissa rakkaudesta käsin — ei vihaisesta villipetotilasta käsin.

Siksi että sinä voit tehdä niin.

Onnea matkaan!

sydan

Lisää katsottavaa ja kuunneltavaa:

Tällä vähän alle 30 minuuttia pitkällä videolla kerron kaiken rakkauden salaisesta sääntökirjasta ja siitä, miksi mielestäni on niin tärkeää lopettaa rakkaudella kiristäminen parisuhteissa:

Tällä lähes 34 minuuttia pitkällä videolla kerron miksi riitely on turhaa:

Tässä Maria Jungnerin haastattelussa puhun siitä ”Mistä tietää koska jäädä ja koska lähteä” varsinkin lasten näkökulmasta.

Kirjoituksiani aiheesta:

Onko jo liian myöhäistä palata rakkauteen

Kuinka saada lisää rakkautta

Viisi huonon pariterapian tunnusmerkkiä

Viisi vinkkiä parisuhteeseen

Haluatko miettiä kanssani parisuhdettasi?

Valaisevat ja vapauttavat keskustelut kanssani voivat auttaa näkemään sinun tilanteesi uudessa valossa: http://kutri.net/uusiajatus