Joulukalenteri 2013: 10. Onko tämä universaali totuus?

Tällä 2,5 minuuttia pitkällä videolla kysyn yhden tärkeimmistä ja voimallisimmista kysymyksistä, joita voimme itsellemme esittää.

Tässä käyttöesimerkkejä:

  • Onko universaali totuus, että puolisoni on AINA aamuisin kärttyinen?
  • Onko universaali totuus, ettei KUKAAN ymmärrä minua?
  • Onko universaali totuus, että mokaaminen on hävettävää?
  • Onko universaali totuus, että tämän ikäinen ei saa enää töitä?
  • Onko universaali totuus, etten saa nousta vastarintaan?
  • Onko universaali totuus, että kumppanini pitää huomioida minua?
  • Onko universaali totuus, etten voi rakastaa läheistäni täysin sydämin, jos hän käyttäytyy näin?
  • Onko universaali totuus, etten saa rentoutua ennen kuin X tapahtuu?
  • Onko universaali totuus, etten voi olla onnellinen, ennen kuin X tapahtuu?

 

Mitä mustasukkaisuudelle voi tehdä?

Oletko koskaan kokenut mustasukkaisuutta? Tuota kauheaa pelon, epätoivon ja raivonsekaista tunnetta, joka puristaa sydäntä ja puukottaa vatsanpohjaa?

Minä olen. Olen myös tehnyt mustasukkaisuuden vallassa todella noloja asioita — niin noloja, etten halua kertoa niistä kenellekään.

Kuuntelin eilen You’re not so smart -podcastia, jossa oli vieraana mustasukkaisuutta tutkinut  David Buss.

Davidin mukaan kaikissa kulttuureissa esiintyy mustasukkaisuutta — myös niissä joiden aiemmin ajateltiin olevan vapaita ko. tunteesta.

Mustasukkaisuudella näyttää olleen tärkeä evoluutiobiologinen tarkoitus. Ihmisuroksilla se on varmistanut etteivät muut urokset pääse hedelmöittämään hänen naarastaan, kun taas mustasukkaiset ihmisnaaraat ovat vahtineet ettei uros ala huolehtia muista naaraista ja näiden jälkeläisistä.

Eräs Davidin opiskelijoista tutki mustasukkaisuutta analysoimalla Rysän päällä -tosi-tv-ohjelman osia.

Siinä vaiheessa kun petetty kohtasi pettämisestä kiinni jääneen puolisonsa, miehet kysyivät ensimmäiseksi ”harrastitteko seksiä”, kun taas naiset kysyivät ensimmäiseksi ”oletko rakastunut häneen”:

Koska mustasukkaisuus on synnynnäinen ominaisuus, et voi estää itseäsi kokemasta sitä hetkellisesti — ainakaan jos olet kiintynyt toiseen ihmiseen.

Olennaista on ymmärtää, että vaikka koet jotain tunnetta, se ei tarkoita että sen vallassa ajatellut ajatukset ovat totta — saati että tunteesta pitää seurata minkäänlaisia toimenpiteitä.

Toisin sanoen kokemasi mustasukkaisuus johtuu ennen kaikkea siitä, että olet ihminen — ei siitä, että toinen olisi välttämättä pettämässä tai jättämässä sinua.

Se, että sinun tekee mieli alkaa mustasukkaisuuden vallassa kontrolloida toista tai eliminoida kilpailijasi ei todellakaan tarkoita että niin kannattaa tai pitää tehdä.

Väitän että suurin ero niiden ihmisten välillä, jotka sanovat etteivät ole mustasukkaisia ja niiden välillä jotka ovat ilmiselvästi mustasukkaisia on se, että vaikka em. ihmiset ehkä kokevat hetkellisesti mustasukkaisuuden tunnetta, he eivät anna sille mitään painoarvoa.

Sen sijaan he kuittaavat sen väsymyksenä, hetkellisenä epävarmuutena tai hormonihäiriönä, joka menee itsestään ohi. Kun he eivät tee tunteestaan ongelmaa, siitä ei tule ongelmaa.

Entä jos mustasukkaisuuteen on aihetta? Et voi tietää onko siihen aihetta ennen kuin puolisosi jää pettämisestä kiinni. Niin kauan kun et tiedä varmasti onko puolisosi pettänyt vai ei, mustasukkaisuudessa vellominen ja spekulointi on mielestäni turhaa itsekidutusta.

Entä jos kumppanisi on syyttä mustasukkainen? Keskustele hänen kanssaan avoimesti hänen peloistaan ja omista tunteistasi. Pyydä häntä lukemaan tämä tai kerro itse että mustasukkaisuus on koodattu geeneihimme niin, ettemme voi päästä tunteesta kokonaan eroon.

Sen sijaan voimme milloin tahansa nähdä meissä nousevan mustasukkaisuuden tunteen jälleen yhtenä vääränä hälytyksenä, joka kertoo enemmän ihmisyydestämme ja sen hetken mielentilasta kuin meistä yksilöinä tai parisuhteemme tilasta.

Onko puolisosi erityisen omistava, rajoittaa menemisiäsi, yrittää eristää sinut läheisiistäsi, mollaa ja väheksyy sinua jottet uskoisi saavasi parempaa puolisoa tai on väkivaltainen tai muuten uhkaava?

Kuuntele sisäistä viisauttasi! Voi olla hyvä jatkaa matkaa, jos et saa häntä näkemään, että mustasukkaisuus kertoo vain ja ainoastaan hänen ihmisyydestään, ei siitä että olet pettämässä häntä heti kun silmä välttää.

Erään viisaan naisen sanoin: ”hulluutta ei pidä myötäillä.”

Sillä hetkellä kun koet mustasukkaisuutta, et koe rakkautta.

Haluatko kokea enemmän rakkautta parisuhteessasi?

Jätä mustasukkaiset ajatuksesi omaan arvoonsa ja anna itellesi lupa rakastaa toista täysin sydämin, ilman ehtoja!

[box icon=”book” style=”simple”] Kiinnostaako sinua ihmismielen toiminta, muttet ehdi tai viitsi kuunnella tuntikausia englanninkielisiä podcasteja tai lukea uusimpia aihetta sivuavia kirjoja?

Liity Kutri.net:in VIP-jäseneksi ja pääset kuorimaan kermat päältä kuuntelemalla kerran pari kuussa ilmestyvää VIP-podcastia, jossa kerron mitä olen juuri oppinut eri asiantuntijoilta: http://kutri.net/olevip[/box]

Viisi vinkkiä pitkään parisuhteeseen

Kuuntelen parhaillaan kovasti kehuttua ja ainakin alun perusteella hienoa kirjaa 30 Lessons for Living: Tried and True Lessons from the Wisest Americans (30 oppituntia elämälle: testatut ja todet opit viisaimmilta amerikkalaisilta)

Kirjaa varten haastateltiin 1000 yli 70-vuotiasta amerikkalaista. Haastateltavat löytyivät omien yhteisönsä jäsenten suosituksien perusteella. He olivat tuttaviensa mielestä yhteisön viisaimmat ja elämäniloisimmat vanhukset. Heidän yleisimmistä elämänohjeistaan koostettiin 30 useimpien kannattamaa oppia.

Kirjan ensimmäisessä osiossa puhutaan parisuhteista.

Kaksi tärkeintä suositusta parinvalintaan oli valita puoliso, joka on mahdollisimman samanlainen — ainakin arvomaailmaltaan — ja varmistaa että kumppani on sellainen, joka voisi olla ystäväsi, jos et olisi rakastunut häneen.

Vanhukset, joista monet olivat olleet 50-60 vuotta naimisissa, muistuttivat myös, että toista ei voi muuttaa. Siksi suhteen alussa on tärkeää miettiä, oletko oikeasti valmis elämään vuosikausia niiden kumppanin ominaisuuksien kanssa, joista et pidä.

Viisi vinkkiä pitkään parisuhteeseen

1. Keskustelkaa vaikeista asioista muualla kuin kotona

Jostain syystä vaikeiden asioiden ”vieminen ulos” eli niistä puhuminen jossain uudessa ja erilaisessa ympäristössä näytti edesauttavan asioiden ratkaisemista.

Tämä voisi selittyä esimerkiksi sillä, että julkisella paikalla hillitsemme paremmin tunteemme tai että maisemanvaihdos edesauttaa uusien ajatusten saamista.

Toinen selitys voisi olla se, että usein välttelemme hankalista asioista puhumista kun olemme hyvällä tuulella. Luulemme, että ikävä asia ”pakottaa” meidät huonolle tuulelle — vaikka tosi asiassa muistamme ottaa sen puheeksi vain silloin kuin kaikki muutenkin ottaa päähän.

Jos sovimme että puhumme vaikeasta asiasta tiettyyn aikaan ja tietyssä paikassa, todennäköisyys siihen että molemmat ovat silloin paremmalla tuulella on suurempi.

2. Päästä paineet pihalle ennen kuin yrität selvittää riitoja

Eräs haastatelluista kirjoitti kiukuspäissään tunteensa kirjeeksi miehelleen, luki itsekseen kirjeen seuraavana päivänä ja repi sen antamatta miehelleen. Sen jälkeen hän oli valmis puhumaan puolisonsa kanssa.

Toinen maalaistalon emäntä meni miehelleen suututtuaan navettaan puhumaan mielipiteensä ensin vihan vallassa eläimille, kunnes rauhoituttuaan pystyi taas keskustelemaan järkevästi puolisonsa kanssa, joka oli sillä välin raivonnut puutarhassa kasveille.

Minun nähdäkseni tämä on rakkaudellisen parisuhteen kulmakiviä: älkää keskustelko mistään haastavammasta (tai edes kivasta) silloin kun toinen tai molemmat on huonolla tuulella.

Huonolla tuulella olemme kuin säikähtäneitä villipetoja: valmiita hyökkäämään tai taistelemaan. Yrittäisitkö sinä neuvotella järkevästi raivohullun härän tai uhmakohtauksen vallassa lattialla kieriskelevän lapsen kanssa?

3. Älä pidä kirjaa

Yksi tärkeimmistä suosituksista oli antaa parisuhteessa 100 % ja olla pitämättä kirjaa siitä, kumpi antaa enemmän.

Se miltä kummankin kumppanin 100 % milloinkin näyttää, vaihtelee. Vakavasti sairastuneen täysi panostus on erilainen kuin täysissä sielun ja ruumiin voimissa olevan panos.

Olennaista on, ettei ajattele että ”koska toi tekee noin vähän, niin sitten minäkään en tee mitään” eikä edes mieti miten paljon kumpikin tosiasiallisesti panostaa parhaillaan suhteeseen.

Kuten yksi haastatelluista sanoi: ”Kun heräät aamulla mieti, miten voit tänään ilahduttaa edes vähän kumppaniasi — älä mitä voit häneltä saada.”

4. Anna toisen sanoa mitä hänellä on mielessään

Tämä oppi on ollut itselleni välillä vaikea.

Anna toisen sanoa mielipiteensä niin, että aidosti ja keskeytyksettä kuuntelet häntä. Usein kumppani haluaa tulla vain kuulluksi. Se, että samaan aikaan tuijotat televisiota, tietokonetta tai kännykkää tai teet kotitöitä katsomatta kumppania silmiin ei edesauta asiaa.

Olen (ollut) kova tyttö keskeyttämään. Siihen sain ”avun” kun luin opettajani Nancy Klinen ajatuksen, että keskeyttäminen on sama kuin vetäisit litsarin päin toisen naamaa. Auts!

Kun kuuntelet, kuuntele mitä toinen sanoo — älä kelaa mielessäsi mitä vastaat hänelle tai käy sisäistä väittelyä toisen sanomisen kanssa. Omien opettajieni sanoin: ”kuuntele kuin kivi, jolla on korvat”.

Voitte esimerkiksi sopia että kumpikin saa puhua tietyn minuuttimäärän ajan keskeytyksettä, jonka jälkeen toinen toistaa mitä puhuja sanoi kunnes puhuja toteaa että kuuntelija on ymmärtänyt mitä hän sanoi.

5. Älä sitoudu kumppaniisi, sitoudu parisuhteeseen

Jokaisen haastatellun parisuhteessa oli ollut vaikeita aikoja, mutta elinikäinen ja tietoinen sitoutuminen nimenomaan suhteeseen ja sen eteen työskentelemiseen auttoi pitkään naimisissa olleita pääsemään vastoinkäymisten yli.

He myös ymmärsivät, että jokaisessa suhteessa tulee olemaan todella vaikeita aikoja, mutta kun niistä vain jaksoi selviytyä, niitä seuraavat hyvät ajat saivat kamppailun tuntumaan vaivan väärtiltä.

Niinä aikoina kun kärsivällisyys kumppania kohtaan oli vähissä vaikkapa tämän masennuksen tai pettämisen takia, ajatus siitä, että suhde oli tärkeämpi kuin oma ylpeys tai henkilökohtainen mukavuus auttoi jaksamaan.

Sitoutuminen ei ole sama asia kun lupaus tai aikomus. Se on sitova päätös, joka sulkee kaikki muut vaihtoehdot pois niin totaalisesti, ettei niitä edes harkita.

Itse olen tehnyt tällaisen sitoumuksen nykyisessä parisuhteessani. Näen sen olevan yksi syy siihen, että tämä suhde on kestänyt, syventynyt ja vahvistunut lähes viiden vuoden ajan enemmän kuin yksikään aikaisemmista suhteista. Näin siitäkin huolimatta, että tässä suhteessa olosuhteet ovat olleet mm. lasten yövalvomisten takia käytännön tasolla haastavammat kuin yhdessäkään aiemmassa suhteessa.

Lue lisää projektista täällä.

Pitkässä parisuhteessa elävä: mitkä ovat sinun vinkkisi?

Rakkauteen ei kuulu pitää kirtaa vaan tehdä parhaansa

 

Puhun Kutri.net:in VIP-puolen seuraavassa podcastissa lisää kirjasta saamistani opeista. Liity täällä VIP-jäseneksi.

Mitä toiselle saa sanoa?

”Mitä ajattelet minusta ei ole minun asiani” -kirjoituksen kommenttiosastolla Vakilukija kysyi:

”Ilmeisesti en ole sisäistänyt tätä perusajatusta. Toisille ihmisille voi tehdä ja sanoa ihan mitä huvittaa, ja jos tuntuu heistä pahalta, se on heidän ongelmansa?”

Tämä on äärimmäisen hyvä kysymys, jota olen joutunut miettimään sen jälkeen kun minua syytettiin kiusaamisesta, koska olin jakanut eteenpäin erään parodiablogin kirjoituksia. Missä menee raja?

Onko OK sanoa asioita, joista toinen voi pahoittaa mielensä?

Veikkaan että jos menisin yllättäen kysymään kadulla käveleviltä ihmisiltä ”Onko OK sanoa asioita, joista toinen  pahoittaa mielensä?”, heidän ensimmäinen reaktionsa olisi ”ei saa”.

Mutta mitä jos joku pahoittaa mielensä kohteliaisuudeksi tarkoitusta lausunnosta, koska sattuu olemaan ns. alhaisessa mielentilassa?

Esimerkiksi olen itse joskus alhaisessa mielentilassa ottanut kohteliaisuudeksi tarkoitetun kommentin ”kylläpäs sä olet laihtunut” loukkauksena.

Olen jopa pitänyt puolison rakkaudessa sanomaa vakuutusta ”rakastan sinua” piruiluna, koska en kokenut olevani rakastettava.

Mielestäni tällaista tilannetta on mahdotonta täysin välttää, joten en stressaa sillä ymmärtääkö joku vilpittömän kommenttini huonona hetkenä väärin.

Mitä jos joku puhuu mielestäni ns. paskaa? Eli näen hänen jutuissaan ajatusaukkoja, valheellisia tai virheellisiä väittämiä joita ei ole perusteltu ja hypetystä joka ei perustu mihinkään. Saako niitä pointata, jos toinen ei pidä siitä että häntä kritisoidaan?

Tässä kohtaa pyrin kuuntelemaan sisäistä viisauttani ja kysyn itseltäni onko mielestäni virheellisen tai puutteellisen tiedon välittäjälle tai hänen kuuntelijoilleen jotain hyötyä siitä, että juttuja kritisoidaan.

Eräs läheisimmistäni ihmisistä ottaa alhaisen mielentilan ajatukset todella vakavasti eikä korkeassakaan mielentilassa halua kuulla, että ”ajatus on vain ajatus”. Olen OK sen kanssa, ettei hän näe mitä haluaisin hänelle näyttää, joten en yleensä pointtaa hänelle miten hän kokee vain ajattelunsa.

Mielestäni on OK kritisoida tiettyjen terapiasuuntausten edustajien väittämiä, joista olen eri mieltä. Vaikka kyseisen suuntauksen edustajat suuttuisivat minulle, joku suuntauksen pariin kääntymistä miettinyt voi nähdä mikä siinä on ongelmana.

Jos tarkoituksena on vain raivon vallassa satuttaa toista — vrt. haukkua jotain tyhmäksi lehmäksi — niin se on aina typerää ja turhaa eikä tee hyvää edes raivoajalle.

Sama pätee vähättelyyn jne. joka perustellaan esim. ominaisuudella, jota yleensä pidetään tavoiteltavana — vrt. ”mikä se luulee olevansa kun on aina niin ylipositiivinen”. Tällainen käytös kumpuaa nähdäkseni kateudesta.

Saako toiselle nauraa?

Onnellisuus-elokuvasta mieleeni jäi kohtaus, jossa kaksi menestynyttä siskoa ovat vähemmän menestyneen siskonsa kanssa samassa ruokapöydässä. Siskot nauravat pikkusiskon hyvää tarkoittavalle kommentille.

Sitten toinen sanoo järkyttyneelle pikkusiskolle: ”Emme naura sinulle, nauramme kanssasi”. Johon pikkusisko vastaa: ”Mutta minä en naura.”

Onko oikein nauraa muille silloin, kun he eivät osaa itse nauraa itse itselleen? Ehkäpä satunnaisen ohikulkijan ensimmäinen vastaus olisi ”ei”.

Oletko koskaan ihmetellyt naureskellen julkkisten toilailuja, tykännyt esimerkiksi Matti-Esko Hytösen tai Jyrki Lehtolan kirjoituksesta tai vaikkapa nauranut Johanna Tukiaisen suuruudenhulluille kuvitelmille itsestään? Entä nauranut piilokamera-televisio-ohjelmassa raivostuneelle? Minä olen. Onko se oikein? En tiedä.

Minua syytetään nyt kiusaajaksi sillä perusteella, että olen jakanut twitterissä eteenpäin kirjoituksia parodiablogista, jossa nauretaan yrityskonsulteille, digi-intoilijoille, some-fanaatikoille ja wannabe-yrittäjille. Blogin kirjoittajan nimi on sananmuunnos erään yrityskonsultin nimestä ja blogissa on kirjoituksia, joissa suoraan irvaillaan yrityskonsultin omassa blogissaan ja twitterissä esittämille lausunnoille.

Kiusausväitteen jälkeen olen kuunnellut sydäntäni ja  tullut siihen tulokseen, että saatan olla jonkin vääristymän vallassa, koska en voi nähdä juttujen jakamista kiusaamisena. Kyllä, eräät blogin kirjoituksista ovat hyvän maun rajoilla, ja jos kirjoitus on sellainen, että siitä tulee minulle yhtään epämukava olo, en ole jakanut sitä eteenpäin.

Mutta monet kirjoituksista ovat mielestäni osuvia ja oivaltavia ja ovat auttaneet minua näkemään aiemmin hypettämiäni asioita uudessa valossa.

Esimerkiksi yrittäjäperheen jäsenenä osasin arvostaa tätä kirjoitusta, joka ei nähdäkseni viittaa kehenkään tiettyyn henkilöön, eikä varsinkaan mielensä pahoittaneeseen yrityskonsulttiin.

Tai tämä Twitterissä pyöriviä irvaileva kirjoitus osui kyllä minuunkin.

Tässä tekstissä kritisoitiin parodioidun yrityskonsultin esittämiä väitteitä ja viimeistään tämä Marissa Mayerin haastattelu osoitti että parodioija oli kuin olikin oikeassa (ja parodian kohde väärässä). Kirjoitus sai minut näkemään, että tosiaan, digitalisaatio ei ole niin pitkällä kuin mitä olin ajatellut.

Mielestäni juuri tässä kyseisessä tapauksessa toisen jutuille, uskomuksille ja tempauksille nauraminen on OK, koska se, jonka juttuja pilkataan, on aikuinen ja tiettävästi mielenterveydeltään terve, menestynyt ihminen, joka nauttii arvostuksesta tietyissä piireissä. Hän on aggressiivisesti tuonut itseään ja ajatuksiaan esiin sosiaalisessa mediassa ja hänellä on laaja fanijoukko.

Kaiken huipuksi hän itse hehkutti fiilareissa parodiablogin kirjoituksia, kunnes suuttui jostain kirjoituksesta. Se, että hän tuomitsee nyt kaikki kirjoitukset — liittyivät ne häneen tai eivät — kertoo ettei ongelmana ole niinkään juttujen sisältö kuin se, että hän on suuttunut parodiablogin kirjoittajalle.

Suututtuaan parodiablogin kirjoittajalle yrityskonsultti alkoi hyökätä hyvin epäasiallisesti sellaisten ihmisten kimppuun, jotka jakoivat eteenpäin parodiablogin kirjoituksia — siitä riippumatta sivusivatko ne häntä — vaikka paria päivää aiemmin hän oli itse jakanut blogia. Tuolloin minä en ollut vielä hyökkäyksen kohteena, mutta pidin yrityskonsultin käytöstä naurettavana ja mm. lakkasin lukemasta hänen blogiaan.

Jos kyseessä olisi selvästi mielenterveysongelmainen (esim. masentunut), sosiaalisesti heikossa asemassa oleva (esim. jollain lailla syrjäytynyt, ihminen jolla ei ole kavereita tai tykkääjiä tai faneja) tai henkilö joka ei tuo itseään esiin (esim. ihan vain Facebookissa tai Twitterissä itseään numeroa tekemätön ihminen), niin silloin hänelle nauraminen olisi mielestäni epäreilua.

Standardit vs. todellisuus

Vakilukija jatkaa toisessa kommentissa:

Joku perustaa Matri Kanninen -blogin. Kirjoittaja seuraa blogiasi ja julkaisee jokaisesta kirjoituksestasi oman väännöksensä. Näitä väännöksiä jaetaan sosiaalisessa mediassa ja jokainen linkin välittäjä lohkaisee jotain hauskaa kyytipojaksi. Onko asia mielestäsi hauska tai yhdentekevä eli annatko sen vain olla ja Matri Kannisen elää omaa elämäänsä?

Minä olen tuonut aktiivisesti itseäni ja juttujani esille niin netissä kuin perinteisessä mediassa. Mielestäni on täysin ymmärrettävää ja hyväksyttävää, että juttujani kyseenalaistetaan.

Tätä nykyä minä pidän kritiikistä — silloinkin, kun se alhaisessa mielentilassa tuntuu ikävältä. Kuten esimerkiksi kiusausväite. Näen sen tarjoavan minulle mahdollisuuden nähdä oman ajatteluni aukot ja toisaalta korjata jutuistani syntyneet väärinkäsitykset.

Minulle on myös sama, kuka kyseenalaistaa juttujani ja miksi. Niinpä en vaadi blogini kommentoijilta oikeaa nimeä tai sähköpostiosoitetta enkä ole vielä kertaakaan viimeisen kolmen vuoden aikana poistanut yhtään kommenttia, vaikka jotkut niistä ovat olleet hyvinkin aggressivisia ja henkilöön meneviä.

Yrityskonsultteja parodioivan blogin ilmestymisestä alkaen olen miettinyt mitä tekisin, jos joku tekisi minusta vastaavan blogin. Vastaus on aina sama:

Kävisin salaa korkeassa mielentilassa lukemassa blogia. Miettisin mikä puoli pilassa on totta ja voisinko ottaa siitä opikseni. Blogin sisällöstä riippuen saattaisin linkittää siihen esim. oivallettuani sen ansiosta jonkin oman sokean pisteeni. Jos taas sisältö olisi mielestäni ihan huttua, vaikenisin sen kuoliaaksi.

Toinen pointti — johon viittasin tällä videolla — on se, että olivatpa omat standardini mitkä tahansa, muut eivät välttämättä noudata niitä. Eivät edes silloin, kun ne teoriassa ovat heidänkin standardinsa.

Silloin kun ajaudumme liian syvälle villipetotilaan, unohdamme kaikki jalot ajatuksemme.

Jos olen sitä mieltä, että minun käytösstandardejani pitää noudattaa oli mielentila mikä tahansa, päädyn äkkiä tilanteeseen, jossa lisään turhaan omaa tuskaani loukkaantuessani tai suuttuessani kaikille, jotka käyttäytyvät toisin.

Jokainen, jolla on tiukat standardit ”oikealle käytökselle” on takuulla saanut huomata, että vaikka kuinka suuttuisi, loukkaantuisi ja puuttuisi toisten ”väärään” käytökseen, se ei muutu — ainakaan pysyvästi. Tai jos yhden ihmisen saa käyttäytymään ”oikein”, elämässä tulee aina vastaan ihmisiä, jotka käyttäytyvät ”väärin”.

Tässä kohtaa ainakin minua auttaa sen näkeminen, miten jokainen kokee vain oman ajattelunsa ja se, mitä muiden jutuista kulloinkin ajattelemme, riippuu mielentilastamme.

Niinpä minun ei tarvitse ahdistua, jos joku käyttäytyy tavalla, jota en arvosta. Ymmärrän mistä käytös kumpuaa, enkä ota sitä henkilökohtaisesti — ainakaan jos olen korkeassa mielentilassa.

Totta kai alhaisessa mielentilassa myös toisen epäasiallinen käytös voi tuntua pahalta, mutta tätä nykyä tunnistan mielentilani suhteellisen nopeasti, joten harvemmin lisään omaa pahaa oloani märehtimällä miten ”toi ei olisi saanut käyttäytyä noin” tai ”miten se saattoi olla niin epäreilu” tms.

Tämä ei tarkoita sitä, että esimerkiksi jäisin kuuntelemaan raivoavan rakkaan turhaa kiukuttelua. Näen, että on suorastaan rakkaudellista estää toista sanomasta huonon mielentilan vallassa asioita, jotka myöhemmin voivat nolottaa häntä. Usein tehokkain tapa on ilmoittaa, että keskustelen asiasta, kun kumpikin on rauhoittunut.

Jos taas itse hairahdun alhaisen mielentilan vallassa puhumaan läpiä päähäni, pyydän mielentilan noustua anteeksi käytöstäni, mutten jää turhaan ruoskimaan itseäni. Vahinkoja sattuu, elämä jatkuu.

Näen myös, etteivät nämä ole mitään universaaleja standardeja, vaan omia henkilökohtaisia mieltymyksiäni, jotka voivat muuttua elämänkokemuksen ja jopa mielentilan mukaan.

Millaista käytöstä sinä odotat itseltäsi ja muilta?

onkosanomisestailoa

Kutri.net:in VIP-jäsen! Huomasitko että uusin VIP-podcast on nyt netissä? Aiheena mm. miten se, että jokin tuntuu todelta ei tarkoita että se on totta.

Liity täällä VIP-jäseneksi

 

Miksi liika kiltteys on pahasta

Oletko tai tunnetko henkilön, joka näyttää laittavan aina muiden tarpeet omiensa edelle? Joka ei nouse koskaan vastarintaan edes silloin, kun toiset näyttävät törkeästi hyväksikäyttävän hänen kiltteyttään? Tyypin, joka vielä viimeisillä voimillaan huolehtii että muilla olisi asiat mahdollisimman hyvin — ja sitten itse romahtaa henkisesti tai fyysisesti?

Voi olla että hän on ns. ”liian kiltti tyttö” tai ”liian kiltti poika”. Eli toisen määritelmän mukaan ”läheisriippuvainen”.

Termi on sinällään täysin harhaanjohtava, koska ”liialla kiltteydellä” ei ole mitään tekemistä kiltteyden kanssa. Päinvastoin. Liian kiltti ei ole kiltti kenellekään.

Kiva vai hyväntahtoinen?

”Aidon kiltteyden” ja ”liian kiltteyden” ero on helpompi selittää englannin termien ”kind” ja ”nice” avulla.

”Nice” tarkoittaa mukavaa, kivaa, miellyttävää. Vaikka olisimme toisillemme vain muodon vuoksi kohteliaita, olemme ”nice”.

”Kind” tarkoittaa hyväntahtoisuutta, suopeutta — niin itseä kuin muita kohtaan. Joskus se, mikä on toiselle tai itselle hyväksi, ei ole yhtään kivaa.

Steve Chandler kertoo tällaista esimerkkiä:

Jos juoppo setäsi haluaa viinaa, se, joka haluaa olla ”nice”, tarjoaa sitä sedän pyytäessä koska pelkää että muuten setä suuttuu hänelle.

Se, joka haluaa olla ”kind”, kieltäytyy antamasta viinaa, koska tietää ettei se ole sedälle hyväksi — vaikka setä siitä suuttuisikin.

Liian kiltti on nice — kiva, aidosti kiltti kind — hyväntahtoinen.

Liian kiltti on pelkuri

Liika kiltteys ei lähde rakkaudesta vaan pelosta. Liian kiltti pelkää, että jos hän ei toimi niin kuin toiset tahtovat, hänelle suututaan ja hänestä ei pidetä.

Koska liian kiltti on pelon vallassa, hän on kuin säikähtänyt villieläin, jolle muiden hyväksyntä on elämän ja kuoleman kysymys.

Niinpä liian kiltti yrittää epätoivon vimmalla lukea toisten ajatuksia ja tyydyttää heidän toiveensa jo ennen kuin toinen ehtii pyytää mitään.

Silloin kun arvaus osuu oikeaan ja toinen kiittää liian kilttiä avusta, hän kokee valtavan helpotuksen tunteen: ”Huh, onnistuin!”

Ilo on kuitenkin lyhytaikainen, sillä muut tarvitsevat pian jotain muuta liian kiltiltä.

Ikävä kyllä usein liian kiltin arvaukset menevät huti, jolloin liian kiltin apu ei saa toista kokemaan kiitollisuutta. Joskus liian kiltin yliorganisointi ja hössötys jopa ärsyttää muita. Tai sitten muut ottavat liian kiltin palvelut itsestäänselvyytenä, eivätkä noteeraa niitä mitenkään.

Tämä on myrkkyä liian kiltille, joka kokee tehneensä kaiken toisen eteen — usein omat tarpeensa uhraten. Liian kiltti kiehuu raivosta ja käpertyy katkeruudesta, muttei tietenkään sano mitään, koska on… aivan oikein, liian kiltti.

Välillä — varsinkin PMS:n ja vaihdevuosien aikaan — liian kiltillä saattaa keittää yli ja hän syyttää muita siitä, etteivät nämä arvosta ja kunnioita häntä eivätkä ole kiitollisia kaikesta siitä, mitä hän heidän eteensä tekee.

Muut ajattelevat että liian kiltti esittää marttyyria ja huomauttavat, etteivät he edes pyytäneet liian kiltin apua.

Aidosti kiltti ei kaipaa hyväksyntää

Aito kiltteys lähtee sen sijaan ajatuksesta: ”miten voin palvella?”

Aidosti kiltin huomio on toisessa ja siinä, mikä on toisen parhaaksi. Joskus toisen paras on se, että hänet jättää rauhaan, pärjäämään omillaan.

Aidosti kiltille on sama mitä muut hänestä ajattelevat. Sillä ei ole väliä. Hän ei tee mitä tekee saadakseen gloriaa ja kunniaa. Hän tekee mitä tekee, koska se on oikein ja hyvä.

Useimmiten on oikein huolehtia ensin omista tarpeistaan, että voi paremmin auttaa muita. Ei nimittäin ole kovinkaan kilttiä raataa väsyneenä, vihaisena ja nälkäisenä toisen eteen — varsinkin silloin kun tämä ei apua kaipaa tai apu voisi odottaa.

Liian kiltti luulee olevansa Jumala

Liian kiltti kärsii eräänlaisesta jumaluuskompleksista. Hänen pahin pelkonsa nimittäin on, että hän olisi tarpeeton.

Niinpä hän mieluummin ajattelee, että maailma romahtaisi ilman häntä — ja etsimällä etsii todisteita sen puolesta.

Liian kiltti ajattelee salaa olevansa muita parempi, pätevämpi ja kestävämpi. Hän näkee muut liian heikkoina huolehtimaan itsestään.

Silti hän saattaa ääneen valittaa miten raskasta on huolehtia aina muista — koska juuri tehtävän raskaus saa liian kiltin uhrautumisen näyttämään entistäkin arvokkaammalta ja ihailtavammalta.

Kukaan ei ole vain liian kiltti

Oikeasti kukaan meistä ei ole koko ajan liian kiltti — eikä aina aidosti kiltti.

Jokainen meistä on välillä pelon vallassa ja välillä rakkauden tilassa.

Liikunnan vaikutusta aivoihin käsittelevässä kirjassa Spark esitettiin väite, että normaalioloissa ihminen on 50 kertaa päivässä jonkinasteisessa pelon, ahdistuksen tai muun huonon fiiliksen vallassa. Se tarkoittaa että 50 kertaa päivässä olemme myös hyvässä fiiliksessä.

Liian kiltin ja aidosti kiltin ero on siinä, että liian kiltti toimii etupäässä pelkotilasta käsin ja uskoo tuolloin ajattelemiaan ajatuksia:

”Muut eivät pärjää ilman minua.”
”En kestä että muut suuttuvat minulle.”
”Minun tarpeillani ei ole niin väliä — olen onnellinen vasta kun muut ovat onnellisia.”
”Muut ovat minua heikompia eivätkä selviäisi ilman minua.”
”Muut eivät arvosta minua.”

Aidosti kiltti toimii etupäässä rakkauden tilasta, jossa hän ei ota omia ajatuksiaan muutenkaan niin vakavasti, koska näkee sieltä helpommin, ettei ole olemassa mitään absoluuttisia totuuksia.

Häntä ohjaavat kysymykset kuten:

”Tarvitseeko tämä ihminen oikeasti apuani?”
”Miten voin auttaa tai palvella?”
”Mikä olisi rakkaudellisinta, mitä voin juuri nyt tehdä?”
”Mikä tuntuu tässä tilanteessa oikealta ratkaisulta (eikä vain kivalta)?”

Ja silloin kun hän huomaa olevansa ankeammassa mielentilassa, hän saattaa ajatella, että:

”Olen vain väsynyt, parasta mennä nukkumaan, musta ei ole iloa kenellekään.”
”Olen vain nälkäinen ja nälkäisenä kaikki ärsyttää.”
”Mulla on varmaan menkat tulossa.”
”Mä tekisin tämän vain näyttääkseni tai todistaakseni jotain, joten antaa olla.”

Liian kiltistä aidosti kiltiksi

Minä olen ollut vuosikymmenien ajan ”liian kiltti” — yrittänyt lunastaa toisten rakkautta ja hyväksyntää teoillani.

Tuolloin koin suunnatonta helpotusta ja mielihyvää kun toiset kiittivät avustani ja kehuivat minua.

Toisaalta sain kyllä perverssiä mielihyvää silloinkin, kun toiset eivät tajunneet kiittää minua vaikka olin ”antanut kaikkeni heidän hyväkseen”. Silloin ajattelin marttyyrina että jonain päivänä he menettäisivät minut elämästään, huomaisivat arvoni ja saisivat katua katkerasti.

Tätä nykyä syyllistyn harvemmin liikaan kiltteyteen.

Välillä luulen kiireessä ja kiihtyneenä olevani muita kestävämpi ja kovempi enkä huomaa antaa heille tilaisuutta kokea itse osaamisen ja onnistumisen iloa. Tuolloin mielessä saattaa käydä ajatus: ”Eikö toi toinen ymmärrä edes kiittää, vaikka mä teen AINA kaiken?”

Heti ajatukseni kirkastuttua käytökseni alkaa naurattaa ja minulle on ihan sama kiitetäänkö minua tekemisistäni vai en.

Rakkaudesta käsin toimiessani saan mielihyvää itse teosta. Joskus tekoni ovat sellaisia, ettei kukaan muu saa niistä edes tietää eikä siksi voi kiittää. Ja kyllä — joskus tekoni eivät vastaanottajasta tunnu sillä hetkellä kivalta.

En koe enää yhtä hirvittävää helpotuksen tunnetta kun saan kehuja. Iloitsen siitä että olen voinut olla avuksi, mutta koska auttaminen on ollut itsessään kivaa, kehu on pikemminkin osoitus siitä, että kannattaa tehdä se, mikä tuntuu oikealta.

Toisaalta en koe samanlaisia huonouden, epätoivon, ahdistuksen, häpeän ja hylätyksi tulemisen tunteita kuin ennen. Huolehdin myös helpommin ja ilman syyllisyyttä omista tarpeistani.

Jos tunnistit tästä kirjoituksesta ajattelevasi kuin liian kiltti ihminen, ei hätää. Olet vain vahingossa erehtynyt luulemaan, että pelon vallassa ajattelemasi ajatukset ovat totta. Sitä tapahtuu ihan kaikille — myös minulle. Nyt tiedät paremmin.

rakkaudellisinta

Tällä viikolla ilmestyi kaksi VIP-videota.

Viikon esimmäisessä VIP-videossa (joka näkyy myös Tutustuja-jäsenille puhun siitä, miten olemme vapaita elämään elämämme niin kuin haluamme.

Toisessa VIP-videossa käsittelen tervettä itsekkyyttä. Yleisön pyynnöstä uudet VIP-videot ovat nyt tarjolla myös äänitteenä.

Jos haluat ymmärtää paremmin oman mielesi, tunteidesi ja kehosi toimintaa ja vaikkapa katsoa VIP-videoita, liity täällä Kutri.net:in VIP-jäseneksi.

Jos haluat ensin saada maistiaisia Kutri.net:in VIP-tarjonnaksi, voit liittyä ilmaiseksi Tutustuja-jäseneksi.

Miksi ihmiset pettävät (ja miten sen voi estää)?

VASTUUVAPAUSLAUSEKE: Tämä kirjoitus on suunnattu ihmisille, jotka syystä tai toisesta haluaisivat elää yksiavioisessa suhteessa, mutta kokevat sen haastavaksi ja luulevat että vaikeus johtuu esimerkiksi heidän kumppaninsa käytöksestä.

Ei ole olemassa mitään universaalia lakikirjaa, joka määrittäisi Ainoan Oikean tai Kaikille Yhteisen Kaikkein Parhaan parisuhdemuodon.

Tämän kirjoituksen tarkoituksena ei ole markkinoida yksiavioisuutta ainoana oikeana tapana elää — ainoastaan selittää miksi se voi tuntua haastavalta ja mikä lopulta ratkaisee lipsuuko joku aikeestaan pysyä yksiavioisena vai ei.

Onko sinua petetty? Harkitsetko pettämistä? Vai oletko ehkä haksahtamaisillasi varattuun ihmiseen?

Olen erinäisistä syistä ”saanut” syventyä aiheeseen viimeisen 30 vuoden aikana kaikista mahdollisista näkökulmista.

Siitä huolimatta vasta viimeisen kahden vuoden aikana olen oikeasti oivaltanut mistä seksuaalisessa pettämisessä on kyse.

[LISÄYS] Saamieni kommenttien perusteella tajusin etten huomannut määritellä mitä tarkoitan pettämisellä.

Sitä, että parisuhteessa elävä pariskunta on sopinut, että niin kauan kun he ovat toistensa kanssa suhteessa, he eivät harrasta seksiä muiden ihmisten kanssa — ja sitten toinen puolisoista menee tekemään niin ilman toisen lupaa.

Mitä kukakin pariskunta laskee seksiksi ja tai miten he määrittelevät uskollisuuden, on pariskunnan oma asia.

Jos pariskunta on sopinut että on OK harrastaa seksiä muiden ihmisten kanssa, niin silloin kyse ei ole tietenkään pettämisestä.

Rakastuminen on poikkeustila

Psykologian tohtori Christopher Ryan on tutkinut ihmisten seksuaalisuutta ja pettämistä ja tullut siihen tulokseen, että emme ole biologialtamme ja vieteiltämme yksiavioisia.

Tätä tukee myös rakkaustutkija, antropologi Helen Fisherin havainto, että sama ihminen voi yhtä aikaa kokea syvää, lämmintä rakkautta yhtä henkilöä kohtaan, intohimoista rakastumista toista tyyppiä kohtaan ja olla ihastunut pariin muuhun tyyppiin.

Fisherin mukaan intohimoinen rakastuminen on pikemminkin vietti kuin tunne.

Tämän rakastumisvietin tarkoitus on saada meidät tekemään jälkeläisiä mahdollisimman pian tapaamisen jälkeen.

Kiihkein rakastumisvaihe kestää 1-3 vuotta ja se voidaan havaita mm. pakkomielteisenä aivotoimintana.

Jos suhde kariutuu alkumetreillä, hylätyksi tulleen rakastumistila voi vain pahentua ja saada hänet käyttäytymään hetkittäin todella hullusti.

Rakastuneesta voi tuntua suorastaan mahdottomalta ajatus siitä, että hän voisi tuntea seksuaalista vetoa jotakuta toista kuin kumppaniaan kohtaan. Siksi hänelle voi olla suoranainen järkytys, kun rakastumistila alkaa helpottaa ja yhtäkkiä hän huomaa kiihottuvansa jostakusta toisesta.

Olen itsekin joskus tulkinnut ilmiön merkiksi siitä, että vanhassa suhteessa oli jotain pielessä. Nyt ymmärrän että kyseessä on täysin normaali biologinen ilmiö.

Miksi yksiavioisuus on kuin kasvissyönti

Se, että meidät on biologisesti tarkoitettu moniavioiseksi, ei tarkoita kuitenkaan sitä ettemme voisi olla halutessamme yksiavioisia.

Christopher vertaakin yksiavioisuutta kasvissyöntiin.

Elimistömme on tarkoitettu syömään niin eläinkunnan kuin kasvikunnan tuotteita. Silti monet valitsevat kasvissyönnin ja voivat elää pitkän ja hyvän elämän terveenä ja hyvinvoivana kasvisruokavaliostaan nauttien.

Samalla tavalla voimme valita halutessamme yksiavioisuuden ja elää pitkän ja tyydyttävän elämän harrastaen hyvää seksiä vain yhden ihmisen kanssa, vaikka viettimme saisivat meidät kiinnostumaan välillä muistakin ihmisistä.

Perimmäinen syy pettämiseen

Pettämisessä on loppujen lopuksi kyse aina siitä, että pettäjä uskoo todeksi ajatuksen ”minun pitää ja minulla on oikeus rakastella muun kuin oman puolison kanssa”.

Esimerkiksi prostituoidun luona käyvä pettäjä saattaa uskoa todeksi ajatukset ”minun pitää saada seksiä”, ”en saa puolisoltani sellaista seksiä kuin haluan” ja ”huorissa käyminen on vain seksiä eikä varsinaista pettämistä”.

Firman pikkujouluristeilyllä pettävä saattaa ajatella kännipäissään ”mua panettaa, ja toi haluaa antaa”, ”tää on vain tää yksi kerta”, ”kukaan ei saa tietää, ei tää mitään haittaa”.

Syvempään salasuhteeseen antautuva saattaa uskotella itselleen: ”oma parisuhteeni on emotionaalisesti kuollut, minulla on oikeus kokea intohimoa ja rakkautta, tämä ihminen on spesiaali” ja ”jos en rakastele hänen kanssaan, kadun koko loppuelämäni.”

Joskus pettäminen voi lähteä ajatuksesta ”en kehtaa erota, mutta minulle on ihan sama mitä vanhalle parisuhteelle käy”, ”haluan ulos vanhasta suhteesta ja tämän jälkeen sen voi ainakin lopettaa.”

Se, että koet seksuaalista vetoa jotakuta toista kuin puolisoasi kohtaan, ei tee sinusta pettäjää. Se tekee sinusta ihmiseläimen.

Petät, koska oletat kiihotuksen olevan merkki siitä, että sinun pitää pettää.

Puheet seksin puutteesta, parisuhteen huonosta tilasta, läheisyyden ja huomion kaipuusta jne. ovat vain selityksiä, joilla selität ”outoa kiihottumistasi” ja annat itsellesi luvan pettää.

Onko pettäminen petetyn syytä?

Sain inspiraation tähän kirjoitukseen mentaalivalmentaja Minna Marshin väitteestä, että jos miehet eivät saa tyydyttävää seksiä kotona, he hakeutuvat useimmiten etsimään seksiä toisilta naisilta.

Minna Marshin väite perustuu keskusteluihin, joita hän on käynyt ”monen miehen kanssa”.

Uskon että moni mies on kertonut näin Minnalle. Minäkin olen aikanaan kuullut näitä tarinoita. Ehkä joskus jopa uskonut niitä. Mutta ovatko ne totta?

Minä väitän, että eivät ole.

Voi olla, että sillä hetkellä kun joku avautuu himoitsemalleen henkilölle aiheesta, hän itsekin uskoo tarinaansa. Miten muuten hän voisi selittää itselleen, että tuntee vetoa muuta kuin omaa kumppaniaan kohtaan?

Samaan aikaan on mahdollista, että hänellä on ollut varsin hyvää seksiä kumppaninsa kanssa edellispäivänä. Puoliso on saattanut jopa olla aloitteellinen seksin suhteen.

Harmi vain, että rakastumiseksi kutsuttu biokemiallinen poikkeustila on mennyt jo ohi, eikä siihen auta enää stay upit, seksialusvaatteet tai öljyhieronnat.

Niinpä moniavioiseksi suunnitellun ihmisen eläimelliset vaistot syttyvät uuden potentiaalisen seksikumppanin seurassa.

Jos soppaan lisätään vielä viinaa, kiihdyttävää musiikkia ja tanssia, uusi ympäristö (kuten jännittävästi keinuva laiva) tai muita jännityselementtejä, kiihotuksen tunne voi saada jopa unohtamaan oman puolison olemassaolon.

Siinä vaiheessa vain se, millaisen merkityksen henkilö antaa kiihottumiselleen ja miten kannattavaksi hän arvioi pettämisen, ratkaisee.

Monet miehet eivät petä edes silloin, kun he kokevat kiihottuvansa vieraasta naisesta, vaikka vaimo ei olisi antanut aikoihin.

Jotkut miehet pettävät, vaikka puoliso olisi kuinka pannut parastaan ja panostanut ulkonäköönsä.

Siksi väitän, että pettäminen ei ole koskaan petetyksi tulleen syytä.

Kannattaako omaan seksikkyyteen ja seksin laatuun panostaa?

Minna Marshin mielestä naisten pitäisi panostaa seksikkyyteensä ja seksielämäänsä, jotta heidän miehensä eivät pettäisi heitä.

Minusta pelolla motivoiminen on tyhmintä, mitä kukaan voi tehdä.

Miltä sinusta tuntuisi meikata  ajatellen ”laittaudun nyt kauniiksi, että mieheni ei menisi panemaan toisia naisia”?

Tai ehdottaa puolisolle pornon katselua ja uusia seksiasentoja ajatellen ”toivottavasti tämä riittää tyydyttämään hänet niin, ettei kukaan toinen nainen saa iskettyä häntä”?

Aika ahdistavalta.

Seksikäs olo syntyy ajatuksesta: ”olen haluttava ja seksikäs”.

Jännittynyt, ahdistunut ja liikaa yrittävä ihminen ei koe olevansa seksikäs — eikä ole sitä yleensä muidenkaan mielestä.

Kyllä, voi olla hyvä idea huolehtia omasta kehostaan ja virkistää seksielämää uusilla kokeiluilla — mutta ei siksi, ettei toinen pettäisi, vaan siksi, että se tuntuu itsestä kivalta.

Samoin meikkaaminen ja laittautuminen voi auttaa itseä saamaan kiinni ajatuksesta ”olen seksikäs”, mikä taas on aika hauska ajatus.

Miten voin estää kumppania pettämästä?

Jos suhteen alkuhuuma on jo himmennyt ja kumppanisi olettaa kiihottumisen tarkoittavan jotain muuta kuin että hän on ihmiseläin, asialle on aika vaikea tehdä siinä vaiheessa mitään, kun kumppani on selittämässä himoamalleen kohteelle kuinka ”vaimo ei anna”.

Eniten auttaa, jos kumpikin kumppani ymmärtää, että se, että kokee jonkun toisen haluttavaksi, ei tarkoita automaattisesti sitä, että vanhassa suhteessa on jotain pielessä, saati että kiihottavan tyypin kanssa kannattaa alkaa sekstata.

Jos haluaa kokea lisää jännitystä vanhan suhteen puitteissa, sitä voi lähteä hakemaan tekemällä yhdessä jännittävältä tuntuvia asioita.

Helen Fisherin mukaan niiden ei tarvitse edes liittyä mitenkään seksiin, vaan vaikkapa yhdessä uuden, fyysisen harrastuksen kokeileminen voi riittää luomaan rakastumisreaktion. Tai jännittävä seikkailureissu johonkin uuteen paikkaan. Tai yhteisten vastoinkäymisten voittaminen.

Jos taas kokee että suhteessa on ensiarvoisen tärkeää kokea koko ajan intohimoista rakastumisen tunnetta ja kokea seksuaalista vetoa vain kumppaniaan kohtaan, silloin on viisaampaa lopettaa suosiolla vanha suhde…

…ennen kuin siirtyy taas pariksi vuodeksi uuteen suhteeseen kokemaan huumaavaa rakastumista…

…ennen kuin joutuu taas vaihtamaan kumppania…

Huomaa, että ei ole ”pakko” pettää edes silloin, kun kumppani ei halua harrastaa seksiä yhtä usein kuin sinä.

Ensinnäkään seksi ei ole kenellekään elinehto, vaikka sinusta kuinka tuntuisi siltä. Toisin sanoen et oikeasti kuole vaikka et harrastaisi seksiä.

Jos koet, että sinulle seksi on erittäin tärkeä syy olla parisuhteessa, silloin voit yrittää löytää yhdessä puolisosi kanssa luovia ratkaisuja, jotka kelpaavat kummallekin. Jos ongelmaan ei näytä löytyvän sopuratkaisua (esim. lupaa harrastaa seksiä muiden kanssa), silloin yksi vaihtoehto on erota.

Miksi ei kannata alkaa toiseksi naiseksi

Vielä varoituksen sana naisille, jotka tuntevat vetoa jotakuta varattua miestä kohtaan.

Ainakin havaintojeni mukaan naisilla biokemiallinen rakastumisreaktio käynnistyy helpommin kuin miehillä. [KORJAUS: Muistan kuulleeni tästä myös tutkimustietoa, mutta muisti voi pettää.]

Erossa oleminen näyttää vain pahentavan tilaa.

Samaan aikaan yllättävän usein uuteen kumppaniin rakastunut lasten isä näyttävää valitsevan lopulta mieluummin perheensä kuin uuden naisen.

Vaikka kuinka uskottelisit itsellesi että ”tämä on vain tämä yksi kerta eikä se merkitse mitään”, otat riskin että pistät itsesi pakkomielteiseen rakastumistilaan pahimmillaan jopa pariksi vuodeksi.

Siinä vaiheessa kun tila on päällä, sinun voi olla vaikeampaa nähdä realistisesti missä mennään ja saatat esimerkiksi uskoa helpommin miehen tarinoita siitä, kuinka hänellä on kauhean ankeaa avioliitossaan, ja miten hän kohta jättää vaimonsa…

…vaikka samaan aikaan miehellä ei ehkä ole todellista aietta muuttaa mitään.

Varattujen miesten välttäminen on erityisen viisasta silloin, kun olet vielä hedelmällisessä iässä ja haluat lapsia.

Tiedän useamman tapauksen, jossa naiselta on mennyt useampi hedelmällinen vuosi elämästään hukkaan odotellessaan että varattu rakastaja jättäisi vaimonsa… mitä ei koskaan edes tapahtunut.

Jos ihastuksesi kohde on tosissaan suhteesi, vaadi häntä eroamaan ennen kuin alatte edes pussailla. Jos vanha suhde on niin kurja, tämän ei luulisi olevan vaikeaa.

Jos näin ei käy, suosittelen siirtymään eteenpäin. Elämä on liian lyhyt varattujen miesten odotteluun.

Puhun asiasta henkilökohtaisemmin uusimmassa VIP-podcastissa.

Liity täällä VIP-jäseneksi.

Miksi on viisaampaa antaa auringon laskea vihasi yli

Miksi on parempi antaa auringon laskea vihan yli ja ratkoa ristiriidat pirteänä

Kun olin lapsi, vanhempani opettivat ettei saisi ”antaa auringon laskea vihasi ylle”. Toisin sanoen riidat piti ratkoa ennen nukkumaanmenoa. Pienenä tämä ehkä toimi jollain lailla, kun sisarusten kanssa aikaansaadut kränät kestivät muutenkin vähän aikaa.

Kun yritin soveltaa neuvoa aikuisena, se ei enää toiminutkaan yhtä hyvin. Mitä enemmän yritin setviä kumppanini kanssa päivän mittaan kertyineitä mielipahan aiheita illalla, sitä huonommin meillä meni.

Ymmärrettyäni miten ihmismieli toimii, olen tullut siihen tulokseen, että on parempi mennä vihaisena sänkyyn kuin yrittää väsyneenä saada jotain ratkaisua aikaan.

Miten riidat syntyvät?

Kuinka usein päädyt riitelemään kumppanin kanssa, kun kumpikin teistä on virkeä, juuri syönyt ja hyvällä tuulella? Todennäköisesti et juuri koskaan.

Kuinka usein riita lähtee siitä, että ainakin toinen teistä on jo valmiiksi vähän väsynyt, nälkäinen, ärtynyt tai ahdistunut? Yhtäkkiä häntä alkaa ärsyttää asia, joka edellispäivänä tai vielä aamulla ei ollut minkäänlainen ongelma.

Kärttyisellä tuulella oleva ilmaisee mielipiteensä töykeästi ja yleistäen: ”Miksi sun pitää AINA jättää nämä sukat tähän?” ”Mikset sä voi KOSKAAN kysyä mitä mä haluan?”

Jos toinenkin sattuu olemaan vähän huonossa hapessa, tyly aloitus herättää välittömästi vastareaktion: selittelyä tai vastahyökkäyksen — joka puolestaan ärsyttää ensimmäiseksi ärtynyttä entisestään.

Esimerkiksi meillä tyypillinen riita lähtee siitä, että minulle esitetään kysymys: ”mikset sä ikinä siivoa sun jälkiä?”

Huomautus on sinällään aiheellinen — en osaa laittaa tavaroita heti (tai usein myöhemminkään) käytön jälkeen paikalleen.

Jos olen yhtään väsynyt, nälkäinen tai muuten alavireinen, enkä huomaa missä mennään, alan joko selitellä miksi en taaskaan ollut laittanut tavaroita paikalleen tai syytän toista suoraan siivousnatsismista.

Tästä ei tietenkään seuraa koskaan mitään hyvää. Pian meneillään on huutoriita, joka katkeaa vain jos toinen meistä poistuu tilanteesta tai minä havahdun huomaamaan että ”hetkinen, mähän olen alhaisessa mielentilassa, nyt mä en pysty sanomaan yhtään mitään rakentavaa.”

Myöhään illalla aloitetut riidat ovat ihan vihoviimeisiä. Mitä enemmän yritämme ratkoa riitaa väsyneillä aivoillamme, jotka ovat menneet ”villipeto-tilaan”, sitä enemmän homma karkaa käsistä.

Entä oletko koskaan kokenut tällaista tilannetta:

Kumppanisi herää tai tulee kotiin selvästi ärtyneenä. Hän hermostuu jostain näennäisen mitättömästä asiasta tai alkaa yhtäkkiä kaivella jotain vanhaa juttua.

Syystä tai toisesta et lähde hänen kanssaan vääntämään asiasta. Ehkä olet niin hyvällä tuulella, että annat toisen juttujen mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Tai ehkä olet niin kyllästynyt, ettet jaksa sanoa muuta kuin ”joo joo”.

Pian toinen teistä joutuu poistumaan tilanteesta. Kun seuraavan kerran olette yhteydessä kasvokkain, puhelimitse tai muuten viestitellen, rauhoittunut kumppanisi on anteeksipyytävä.

Mikä olennaisinta: hän on anteeksipyytävä, vaikkette käsitelleet riitaa mitenkään loppuun asti!

Tai ehkä sinä olet ollut se, joka on ensin stressaantuneena kimpaantunut kumppanilleen ja sitten saanut jäädä omiin oloihinsa niin pitkäksi aikaa että on rauhoittunut. Yhtäkkiä aiempi käytöksesi joko naurattaa tai nolottaa.

Älä ratko ristiriitoja riitelemällä

Minulla on radikaali väite: on mahdotonta riidellä rakentavasti.

Jos toinen on jollain lailla tuohtunut, kireä tai jähmettynyt, hän ei pysty ajattelemaan selkeästi vaikka haluaisi, vaan on joko hyökkäävä, puolustautuva tai vetäytyvä. Sillä hetkellä kun olet riidanhaluinen, et pysty olemaan aidosti rakentava.

Sen sijaan on mahdollista käydä rakentavia keskusteluja — mutta vasta kun kumpikin on rauhoittunut. Joskus tähän tilaan pääseminen edellyttää sitä, että välissä nukutaan yöunet.

Miten ratkoa ristiriitoja riitelemättä?

Jos jompikumpi teistä haluaa käsitellä jotain ongelmaa selvästi riidanhaluisesti, kirjoittakaa ongelma paperille ja laittakaa paperi vaikka jääkaapin oveen ettei asia unohdu.

Nukkukaa, syökää, saunokaa, ulkoilkaa, katsokaa telkkaria tai hoitakaa arkirutiineja, kunnes toteatte kumpikin olevanne rennossa ja hyvässä fiiliksessä.

Tarkastelkaa tässä kevyessä mielentilassa uudestaan ongelmaanne.

Voitte myös miettiä sitä kumpikin ollessanne kevyellä mielellä, jos hyvä mieliala ei tunnu osuvan yhtä aikaa kummallekin. Lähettäkää tekemänne havainnot toisillenne vaikka sähköpostitse, jolloin voitte lukea ne mielialan palauduttua taas itsestään hyväksi.

Näyttääkö ongelma vielä ongelmalta? Jos näyttää, miten sen voisi ratkaista tavalla, jonka kanssa kumpikin olisi valmis elämään?

Jos olet kutri.net:in VIP-jäsen tai lunastanut aikanaan lukuoikeudet Raskaaksi rauhallisin mielin -paketiin, voit katsoa täällä 34-minuuttia pitkän Riitely on turhaa -videon ja lukea täältä muita ajatuksia parisuhteen parantamisesta.

Liity VIP-jäseneksi täällä.

Haluatko olla parempi äiti tai isä?

Kuinka olla parempi vanhempi
Huomaa sana ”TUNTUI” helvetiltä. Se ei tarkoita sitä, että vauva-aika olisi ollut helvettiä. Lue koko juttu niin tiedät mihin viittaan.

Haluatko olla parempi äiti tai isä? Niin minäkin. Mistä tiedät olevasi hyvä vanhempi? Veikkaan, että listaltasi löytyy ainakin osin eri asioita kuin minulta. Mistä tiedät kumman käsitys hyvästä vanhemmuudesta on parempi?

Nyt vappuna ilmestyy haastatteluni KaksPlussassa. Sen kannessa lukee ”Esikoisen vauva-aika tuntui helvetiltä”. Niin tuntui ja ihan turhaan, koska haukuin itseäni huonoksi äidiksi.

Milloin olet hyvä ja milloin huono vanhempi?

Mieti niitä hetkiä, jolloin koet olevasi viisaimmillasi, rakastavimmillasi ja muutenkin parhaimmillasi vanhempana.

Miltä olosi silloin tuntuu? Miltä kehosi tuntuu? Miltä mielesi tuntuu?

Todennäköisesti kevyeltä, rennolta, levolliselta, avoimelta, kirkkaalta, rauhalliselta.

Entä miltä olosi, kehosi ja mielesi tuntuu kun alat tiuskia lapsellesi tai ainakin puolisollesi, poltat pinnasi, kannat kaunaa, mietit miten sinulla ei ole omaa aikaa ja toivot että olisit lapseton sinkku?

Todennäköisesti kireältä, hermostuneelta, ahdistuneelta, jäykältä, sähköiseltä.

Jos olet ihminen, olet melko varmasti kokenut kumpaakin tilaa. Mahdollisesti päivittäin.

Mutta oletko huomannut, miten erilaiselta lapsesi tietty käytös tuntuu näissä tilanteissa? 

Mieti itkevää lasta, uhmakohtauksen vallassa olevaa lasta, ruoan kanssa leikkivää lasta tai lasta, jota ei huvittaisi yyyyyhtään mennä nukkumaan.

Huomaatko miten joskus sama käytös ajaa sinut hulluuden partaalle, joskus lähinnä vähän kyllästyttää ja joskus saattaa jopa naurattaa?

Jos lapsen käytös on sama kuin ennenkin, mutta reaktiosi on eri eri hetkinä, silloin lapsesi käytös ei voi olla syypää reaktioosi. Syyn ja seurauksen laki edellyttää että sama syy aiheuttaa aina saman seurauksen.

Jos sinä reagoit välillä rakastavasti ja fiksusti ja välillä vähemmän rakastavasti ja fiksusti samankaltaisessa tilanteessa, silloin se, kuka sinä olet ei voi määrittää käytöstäsi.

Toisin sanoen sinä et ole reaktiosi.

Kuka sinä sitten olet?

Muistatko kun lapsesi syntyi ja oli ihan pieni? Hän ei tehnyt juuri mitään mutta siitä huolimatta hän oli selvästi oma ihmisensä. Mitä useampia lapsia sinulla on, sitä selvemmäksi käy, miten tulemme tänne jo ”omana itsenämme”.

Vuosien mittaan lapsesi oppii uusia taitoja, alkaa ajatella kaikenlaisia ajatuksia ja alkaa käyttäytyä uusin tavoin eri tilanteissa. Hänen kehonsa näyttää aivan erilaiselta kuin vauvana: se on pidempi, painavampi ja mittasuhteiltaan hieman erilainen.

Siitä huolimatta lapsessa on jokin hassu samuus –– jokin energia tai vireys, joka on ollut hänessä sama aina syntymästä asti. Tai ehkä jo silloin kun hän potki kohdussa.

Sama pätee sinuun ja kaikkiin meihin.

Ajatuksemme, tunteemme ja kehomme muuttuu, mutta jokin määrittelemätön ydin, energia tai fiilis pysyy meissä samana.

Todennäköisesti koet itsesi edelleen jollain tavalla samaksi ihmiseksi joka olit lapsena, parikymppisenä tai nyt.

Sinä olet se ”samuus”. Se jokin määrittelemätön tila tai olento, jonka tunnistat, mutta jota et voi selittää tai kuvata.

Sinä olet se, joka ajattelee, tuntee ja toimii.

Joskus ajattelet ja toimit fiksusti, joskus vähemmän fiksusti.

Huomaatko mikä muuttuja määrittää ajatuksesi ja toimintasi? Tunne.

Itsensä rankaiseminen pahalla fiiliksellä on tyhmää

Miltä sinusta tuntuu sillä hetkellä, kun ajattelet olevasi huono vanhempi?

Todennäköisesti aika kurjalta.

Miksi aiheuttaisit itsellesi niin kurjan tunteen?

Samasta syystä kuin aiheuttaisit sen lapsellesi tai puolisollesi: saadaksesi itsesi tai toisen käyttäytymään toisin.

Mitä sinä ajattelet ja miten sinä reagoit silloin kun sinulla on kurja olo?

Tunnet halua satuttaa itseäsi tai muita joko henkisesti tai fyysisesti. Haluat vetäytyä kuoreen, mököttää, lakata olemasta. Tai ehkä haluat sanoa rumasti, kostaa tai näyttää ettei sinua kohdella sillä tavalla. Haluat saada toisen tai itsesi käyttäytymään toisin — vaikka väkisin.

Kuulostaako tämä rakkaudelliselta käytökseltä?

Ei tietenkään.

Rakkaus on ainoa tie rakkauteen

Toimit rakastavasti kun ajattelet rakkaudellisia ajatuksia ja koet rakkaudellisia tunteita.

Sillä hetkellä kun haukut, syyllistät, kiristät tai inhoat itseäsi et voi kokea rakkautta.

Kun kerrot itsellesi olevasi huono isä tai äiti, luot itsellesi entistä kurjemman olon, jolloin koet entistä vähemmän rakkautta ja sinun on entistä vaikeampi toimia fiksusti.

Haluatko olla parempi vanhempi? Armahda itsesi.

Sinä et ole huono etkä hyvä vanhempi, puoliso tai ihminen.

Sinä olet ihminen, joka joskus ajattelee ikäviä ajatuksia, kokee ikäviä tunteita ja toimii ikävästi.

Ja silloin kun et tee niin, ajattelet, tunnet ja toimit rakkaudellisesti.

Lopeta itsesi syyllistäminen. Anna itsesi kokea rakkautta ja hyvää oloa.

Sinä olet sen arvoinen.

Miksi on tyhmää valittaa?

myrskytunteet2

Oletko koskaan mennyt haukkumaan jonkun toisen kiukuspäissäsi — toivoaksesi myöhemmin, että voisit ottaa sanasi takaisin? Tai soittanut läheisellesi ja valittanut elämäsi kurjuutta — ja sitten seuraavana päivänä joutunut kertomaan huolestuneelle rakkaallesi että oikeasti sinulla on kaikki ihan hyvin?

Mainitsin tässä blogimerkinnässä kuinka:

Lähtökohtanani on se, että en kirjoita, soittele, meilaa tai tekstaa jos olen huonolla tuulella. Miksi? Koska mielialan noustua joudun yleensä vastuuseen sanoistani — pyytelemään anteeksi tai selittelemään käytöstäni. Pahimmillaan avautuminen johtaa siihen, että alan puolustella ja oikeuttaa tekojani, vaikka samaan aikaan tiedän syvällä sisimmässäni tekeväni väärin.

Kommentti herätti eräissä lukijoissa kysymyksiä ja jopa huolta siitä, että esim. kontrolloisin liikaa tekemisiäni.

Totta kai on aina mahdollista, että olen sokea omalle käytökselleni ja sille miten tyhmää tai haitallista se on. Luulen kuitenkin, että tässä kohtaa kyse on väärinkäsityksestä.

Valittaako vai eikö valittaa?

Jos muistan oikein, minulla on ollut elämäni aikana ainakin kolme eri suhtautumistapaa valittamiseen.

1. Marttyyrin mykkäkoulu

Murrosiässä avaudun auliisti kotiväelle siitä miten vaikeaa minulla on, mutta kotoa muutettuani sain päähäni, että valittaminen on heikkouden merkki. Stoalaisesti kärsivän opettajan johdolla opin pitämään pääni kiinni silloinkin, kun siihen oli aihetta.

Valittamatta olemisesta tuli minulle kunnia-asia ja kilpailun aihe — varsinkin parisuhteessa.

Jos pahoitin mieleni uskoen kumppanini olevan siihen syypää, purin hammasta ja väänsin kasvoille tekohymyn ajatellen: ”Okei, mä en valita — mutta joku päivä sä vielä kadut tätä” tai ”Mä olen niin paljon kovempi kuin sä, että kyllä mä kestän. Jonain päivänä sä näet miten vitun kova akka mä olen.”

Samaan aikaan tukahdutin pahan olon tunteet ensin ahmimalla ja Kutri kuntoon -vuoden jälkeen psyykkaamalla itseni mm. energiajuomien avulla ylivireystilaan, jottei minun tarvinnut tuntea lamauttavaa pahaa mieltä.

Tunteiden tukahduttaminen sai rintakehän kirvelemään ja selän jäykistymään. Jollain tasolla tiesin ettei se ollut hyvä asia, mutta samaan aikaan sain perverssiä nautintoa omasta ”vahvuudestani”, joten en edes yrittänyt miettiä vaihtoehtoisia tapoja suhtautua asiaan.

2. Avoimesti valittaminen

Stoalaisen seuran jäätyä taakse aloin avautua enemmän läheisilleni elämäni kurjuudesta, mutta parisuhteessa pidin yhä suun supussa, vaikka ”syrän märkäni”. Ehkä taka-alalla oli jokin ajatus siitä, että kumppanini pitäisi lukea ajatuksiani ja tajuta että vaikenemisen ja tekohymyn takana olin itku kurkussa.

Toivuttuani ns. loppuunpalamisesta ja sitä seuraneesta masennuksesta keväällä 2006 päätin etten enää pitäisi mitään tunteita sisälläni.

Tämä tarkoitti sitä, että jos minua masensi, vitutti tai suututti, kerroin sen kaikille — varsinkin kumppanilleni. Olin tässä vaiheessa nimittäin sekoittanut valittamatta jättämisen tunteiden tukahduttamiseen.

Vaikka tuntui hyvältä tykittää toiselle täysillä ”totuuksia” vihan vallassa tai itkeä ystäville itsesäälin syövereissä, jälkeenpäin olo oli tyhjä ja voimaton. Pahimmillaan menetin työkykyni koko päiväksi — tai kahdeksi.

Läheisille avautuessa heidän empatiansa tuntui hivelevän ”satutettua lasta” minussa, mutta samaan aikaan sai minut tuntemaan itseni entistä pahemmin olosuhteiden uhriksi ja väärinkohdelluksi.

Mikä pahinta, avautumisestani näytti seuraavan kaikenlaisia ongelmia:

Jos olin kertonut jollekulle kiukuspäissäni kaiken, mitä sylki suuhun toi, jouduin pyytelemään anteeksi ilkeitä sanojani ja selittämään, kuinka ”en mä oikeasti tarkoittanut sitä” tai ”en mä normaalisti ajattele niin”. Mikä oli totta.

Jos olin valittanut mieleni pahoitettuani ystävilleni, äidilleni tai siskolleni miten ikävästi kumppanini minua kohtelee ja millainen paskiainen hän on, jouduin selittelemään jälkikäteen kuinka ”oikeasti meillä menee ihan hyvin” ja ”mä liioittelin”.

Pahimmillaan olin tehnyt tunnekuohun vallassa kaikenlaisia äkkiratkaisuja: perunut tapaamisia, poistanut Facebook-kavereita ja puhelinnumeroita, maksanut ylihintaa asioista, joita en olisi tarvinnut tai jotka olisi saanut lyhyellä etsimisellä halvemmallakin.

Aiheuttamiani vahinkoja korjatessa mietin tilanteesta riippuen kahdenlaisia ajatuksia:

Joko sätin itseäni siitä, että olin käyttäytynyt niin typerästi, jolloin oloni tuntui entistä kurjemmalta

tai

Aloin selitellä itselleni miten käytökseni oli oikeutettua, jolloin aloin kokea vihaa, katkeruutta tai ylemmyydentunnetta muita kohtaan.

Ehkä mielessä joskus kävi, oliko tunteiden vapaasti ilmaiseminenkaan nyt niin fiksua, mutta koska ajatus tunteiden tukahduttamisesta tuntui niin pelottavalta, jatkoin samaa rataa.

3. Kevyesti kitinästä kieltäytyminen

Oivallettuani miten oma mielialani vaikuttaa siihen, miten näen maailman, suhteeni valittamiseen muuttui kertaheitolla.

Sillä hetkellä kun tunnen tarvetta syytellä, sättiä, valittaa tai vinkua, olen ns. alhaisessa mielentilassa. Tässä tilassa aivojeni inhimillisimmät ja tavallaan älykkäimmät osat on kytketty pois päältä ja toimintaani ja ajatteluani ohjaa aivojen alkukantaisemmat osat. Toisin sanoen ajattelen kuin säikähtänyt villipeto.

Tässä tilassa en pysty ymmärtämään kunnolla syy ja seuraus -suhteita, en kykene näkemään suurta kokonaisuutta, kykyni tulkita toisten ilmeitä, eleitä ja tunteita on heikentynyt, en pysty arvioimaan mikä on oikein ja mikä väärin, en voi oivaltaa mitään eikä itsehillintäni ja tahdonvoimani toimi kunnolla.

Minä en lähtisi ajamaan kännissä, kun hahmotuskykyni ja reaktioaikani on heikentynyt.

Minä en lähtisi treenaamaan sairaana, kun kehoni ei kestä rasitusta.

Minä en antaisi uhmakohtauksen vallassa olevan lapseni päättää tai puhua puolestani (tai edes omasta puolestaan).

Miksi siis lähtisin huonoissa fiiliksissä kommunikoimaan, vetämään johtopäätöksiä tai etsimään ratkaisuja, kun kykyni siihen on laskenut dramaattisesti?

Huomaan huonot fiilikset samalla tavalla kuin huomaan tien liukkauden ajaessani — automaattisesti ilman erityistä ponnistelua tai tarkkailua. Joskus huomaan sen nopeammin, joskus hitaammin.

Sillä hetkellä kun tajuan olevani huonoissa fiiliksissä, tajuan ajatteluni tason laskeneen — samalla tavalla kuin tajuan ajaessani liukkaan kelin vaativan hitaampaa ja varovaisempaa ajotyyliä.

Toimimatta jättäminen vs. tunteiden tukahduttaminen

Tätä nykyä minulle on päivänselvää, että huonojen fiilisten vallassa toimimatta jättämisellä ei ole mitään tekemistä tunteiden tukahduttamisen kanssa. Päinvastoin.

Jotta voin nähdä ettei minun kannata kiukuspäissäni tai ahdistukohtauksen vallassa soitella, tekstailla tai kirjoitella mitään Facebookiin, minun pitää ensin tunnistaa että olen huonolla tuulella.

En enää pelkää kurjimmiltakaan tuntuviani tunteita. Ymmmärrän, että ne johtuvat ajatuksistani, jotka sattuivat juolahtamaan sillä hetkellä mieleeni — eivät suoraa seurausta siitä, mitä joku toinen teki tai sanoi.

Vaikka minusta välillä tuntuu että olen keskellä sotatannerta, tosiasiassa katson vain pääni sisäistä sotaleffaa.

Tiedän että tunteet ovat totta, mutta ajatuksilla jotka ne aiheuttivat ei välttämättä ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa. Minulla saa olla paha mieli — mutta en voi koskaan olla täysin varma siitä miksi minulla on paha mieli juuri nyt.

Samaan aikaan tiedän, että vaikka minusta ehkä tuntuu siltä että kurja fiilis ei mene koskaan ohi, se menee itsestään ohi ennemmin tai myöhemmin — usein parissa minuutissa tai korkeintaan vartissa.

Miksi soitamme kavereille valittaaksemme kurjuutta? Koska toivomme avautumisen auttavan meitä pääsemään eroon ikävästä tunteesta.

Miksi avaudumme kiukuspäissämme ihmiselle, jonka uskomme aiheuttaneen kurjan fiiliksemme? Koska uskomme näin saavamme hänet lopettamaan inhottavan käytöksensä, katumaan tekojaan ja pyytävän meiltä anteeksi, jolloin olomme paranisi.

Koska olen OK huonojen fiilisten kanssa, useimmiten en tunne tarvetta aktiivisesti hankkiutua eroon niistä. Niinpä kavereille tilittämisessä tai muille avautumisessa ei ole yhtään mitään järkeä.

Valittaminen vs. ongelmien ratkaiseminen

Joskus oikeutamme huonoissa fiiiksissä tapahtunutta valittamista sillä, että se on johtanut muutoksiin ja käytännön ongelmien ratkaisuun.

Ehkä, mutta vielä useammin se johtaa siihen, että muita huvittaa vielä vähemmän tehdä toivomiasi muutoksia. ”Huutaminen lisää vain vastarintaa.

Jos jokin asia on ns. todellinen ongelma, se näyttää epäreilulta, toimimattomalta tai hankalalta myös silloin, kun olet hyvissä fiiliksissä. Maksamattomat laskut eivät katoa mihinkään vaikka mielialasi olisi kuinka korkea.

Ollessasi kevyessä, rennossa ja helpossa olotilassa pystyt näkemään useampia eri ratkaisuvaihtoehtoja käsillä oleviin ongelmiin.

Jos henkilö, jonka toivot muuttavan käytöstään on yhtä aikaa kanssasi ns. korkeassa mielentilassa, voitte neuvotella helpommin ja tehokkaammin siitä, miten asia kannattaisi ratkaista molempia jotenkin tyydyttävällä tavalla.

Kaikki on OK

Inhimilliseen kokemukseen kuuluu, että vaikka kuinka ymmärtäisit miten ajattelumme toimii, aika ajoin ajatuksesi vie sinut niin syvälle alhaiseen mielentilaan, että sokeudut omalle ajattelullesi. Itselleni käy näin päivittäin. Se on OK.

Ajaudun välillä vieläkin valittamaan kavereilleni elämäni kurjuutta tai tilittämään puolisolleni miten jokin hänen tekonsa on epäreilu. Jälkeenpäin vahinkoja ihmetellessä mieleen voi juolahtaa, että ”olisi pitänyt tajuta ajoissa että olin alhaisessa mielentilassa”, mutta kun en tajunnut, niin en tajunnut.

Minä en tavoittele tässäkään asiassa täydellisyyttä. Minulle riittää vallan mainiosti että näen jo sen, mitä näen: elämä on oikeasti hyvin yksinkertaista, helppoa ja innostavaa.

Ihanaa uutta viikkoa kaikille!

nimmari_150

Haluatko syventää ymmärrystäsi inhimillisestä kokemuksesta, löytää ja luoda unelmiesi uran, laihtua ihannepainoosi helposti ja hauskasti tai kirjoittaa kirjan tai käsikirjoituksen?

Liity kutri.net:in VIP-jäseneksi!

Alkuperäinen kuva: sxc.hu