VASTUUNPAKOKuten aina, näidenkin sivujen kanssa kannattaa harrastaa lähdekritiikkiä. En ole koulutukseltani lääkäri, ravintotieteilijä, liikunnanohjaaja tai vastaava, vaan nämä sivut perustuvat suomalaisten lääkärien kirjoittamasta Ravtsemustiede-kirjasta, (lähinnä englanninkielisistä) Fitness-lehdistä, Christian Finnin the Facts about Fitness -kotisivuilta, Nature.comin sivuilta lataamistani tutkimuksista ja terveysjärjestöjen ja vastaavien kotisivuilta löytämääni tietoon sekä omaan kokemukseeni. Lisäksi olen keskustellut näillä sivuilla käsittelemistäni asioista useiden alan ammattilaisten kanssa. Nämä sivut edustavat henkilökohtaista näkemystäni siitä, mikä on terveellinen elämäntapa ja millainen on toimiva laihdutusmetodi. En saa minkäänlaista taloudellista tukea miltään taholta näitä sivuja varten, joten mielipiteeni eri tuotteista ovat täysin henkilökohtaisiani. Mielipiteeni muista dieeteistä ovat muodostuneet viimeisen kahden vuoden aikana. Olen keskustellut ja väitellyt dieeteistä useiden eri dieettien kannattajien kanssa -- joskus hyvinkin intensiivisesti. Uskon kuulleeni kaikki mahdolliset perustelut siitä, miksi väitteeni mahdollisesti ovat vääriä. Olen pyrkinyt perustelemaan kaikki väitteeni parhaani mukaan. On todella epätodennäköistä, että pystyt esittämään enää minulle jotain täysin uusia väitteitä kritisoimistani dieeteistä. Mieti siis kahteen kertaan ennen kuin alat tukkia sähköpostilaatikkoani tai keskusteluryhmääni "olet väärässä, Atkins on paras" tai "Herbalife on laadukkaampi kuin mikään muu ravinto" tai "ainakin minulle Paikkareista oli apua" -tyyppisillä viesteillä. Huomaa, että MINˆÑ en käy lowcarbaajien, Painonvartijoiden tai Herbalife-myyjien sivuilla esittämässä omia mielipiteitäni. En päivitä sivuja enää helmikuun 2004 jälkeen (lue syyt sivujen historiasta). Kiitos ja anteeksi! |
||||
|
||||