Edellisen viestin kommenttiosastolla ”Merja” varoittelee lupaamasta turhia tämän blogin (ja oletettavasti Kutri.net:in) päivittämisen suhteen. Hän on siinä ihan oikeassa. Aion silti jatkaa säännöllisen epäsäännöllisesti bloggaamista ja Kutri.net:in päivittämistä ihan vain omaksi huvikseni. En kuitenkaan lupaa enää kuinka pian seuraava päivitys tapahtuu.
”Kyllähän mä tämän tiesin, mutten voinut edes kuvitella…”
Mikään kokemani asia ei ole tuonut mieleen niin usein ajatusta: ”kyllähän mä tämän tiesin, mutten kyllä olisi ikinä arvannut miten raskasta/hienoa/koskettavaa/intiimiä/vaikeaa/jne. tämä olisi”.
Ajattelin alkaa listata tänne (silloin kun jaksan) tällaisia asioita huviksi ja ehkä hyödyksikin niin jo oleville kuin tuleville äideille. Siis siitäkin huolimatta, etten usko yhdenkään tulevista äideistä kuitenkaan voivan kuvitella etukäteen, miltä kyseiset asiat tuntuvat…
VAUVA VIE VOIMAT
Totta kai olin kuullut moneen kertaan kauhutarinoita siitä, miten vauvan myötä voi unohtaa kokonaiset yöunet ja miten jatkuva uupumus on tuoreiden vanhempien (ja varsinkin äidin) vaivana. En vain voinut kuvitella, miten uuvuttavaa äitiys olisi — ainakin näinä ensimmäisinä kuukausina.
Vauvan saatuani en ole kertaakaan tuntenut olevani ihan täysissä ruumiin ja sielun voimissa. En ole täysin pirteä edes vietettyäni sängyssä 12 tuntia, joista olen nukkunut ainakin 8 tuntia. Pääni tuntuu parhainakin päivinä toimivan vain noin 50-75 % teholla siitä, millä se toimi normaalisti ennen raskautta. Päivät tuntuvat vain katoavan jonnekin ilman että tunnen saaneeni mitään aikaiseksi, enkä uskalla buukata kuin yhden ”erikoisaktiviteetin” kuten salilla käynnin, kyläilemisen tai työpalaverin per päivä.
Se, että vauva vieläkin välillä valvottaa, on toki yksi konkreettisimmista syistä alitehoiseen oloon, mutta sen jälkeen kun poika alkoi nukkua pidempiä pätkiä öisin ja mies jäi vanhempainlomalle, luulen löytäneeni todellisen syyn jatkuvaan alisuoriutumisen tunteeseen.
Huomaan että olen käytännössä koko ajan tietoinen vauvasta — siitä missä vauva kulloinkin on ja mitä hän milloinkin tekee. Vielä kolmenkin kuukauden jälkeen tarkistan usein vauvan nukkuessa päiväunia hengittääkö hän. Ollessani työpalaverissa, kaupassa tai salilla ja vauvan ollessa tuolloin isänsä hellässä huomassa, huomaan lähes kaiken muistuttavan minua vauvasta, samalla kun takaraivossani tykyttää sisäinen laskuri siitä, kuinka pian minun pitää palata kotiin pienokaiseni luokse.
Varsinkin alkuaikoina mietin usein (jos jaksoin), olinko ehkä masentunut. Mikään ei kuitenkaan viitannut siihen — jopa umpiuuvuksissa olen pystynyt nauttimaan (ainakin hetkittäin) niin lapsesta kuin parisuhteesta ja elämä on tuntunut etupäässä mielekkäältä.
Olen kokenut vastaavanlaista uupumusta kahdesti aiemmin elämässäni: aloittaessani vaihto-oppilasvuoden Itävallassa ja muutettuani Yhdysvaltoihin. Kummallakin kerralla jatkuva vieraalla kielellä operointi samaan aikaan kun yritin oppia ”maan tavoille” vei voimat niin täysin, että ensimmäiset kuukaudet tunsin tarvitsevani 10 tunnin yöunet tavallisten 7-8 tunnin yöunien sijaan.
Ulkomailla asuessani uupumukseni alkoi helpottaa noin kolmen kuukauden jälkeen vähitellen uuden kielen ja tavat opittuani. Moni on sanonut, että kolme ekaa kuukautta ovat myös lapsen kanssa kaikkein vaikeimmat. Toivon totisesti, että asia on niin. Nyt en nimittäin enää jaksa kuvitella miltä tuntuisi toimia edes 90 % teholla siitä, miten ennen toimin ja ajattelin…
Allekirjoitan tuon kolme kuukautta minäkin. Mutta tässäkin asiassa vauvat ovat yksilöitä. Olen kuullut niistäkin, joilla vasta tuossa iässä alkaa ne oikeasti raskaat ajat… Ja onhan se yhtä vaihetta siitä eteenpäinkin. Milloin arkea vaikeuttavat puhkeavat hampaat, milloin uusista taidoista johtuvat levottomat yöt.
Täytyy tunnustaa, että mä en olisi ”työkuntoinen” vielä edelleenkään 9 kk vauvan syntymästä. Lähinnä johtuu siitä, että en ole raaskinut yövieroittaa vieläkään.
Joo totta, se on tullut huomattua myös, että niin vauvat kuin raskaudet ja äiditkin ovat yksilöitä…
Eräs ystävättäreni, kahden pojan äiti, sanoi ettei vielä kahdeksankaan vuoden äitiyden (ja neljä vuotta viimeisen synnytyksen jälkeen) koe olevansa yhtä tehokas ja skarppi kuin ennen lapsia. Siitä huolimatta hän on tehnyt todella vaativia asioita menestyksekkäästi senkin jälkeen, joten ehkä ongelmana on ennen kaikkea tunne toimimattomuudesta ja muisto siitä, miten paljon paremmin kaikki oli ennen… 🙂
öööö ja hmmm… ne äidit joilla on varaa olla väsyneitä, ovat sitä. Sitten on heitä, joilla ei ole sukulaisia tai ystäviä, joille tyrkätä vauvansa hoitoon, että saisi itse levättyä. Juu, ei, kunnankaan palvelut eivät toimi kaikkien kohdalla eikä rahat riitä ostamaan lastenhoitajaa. Eikä se isäkään ole paikalla silloin kun tarvitaan.
Itse olin tällainen pienten kaksosten äiti. Olin tosi pirteä ja tehokas, ei ollut vaihtoehtoja eikä aikaa pysähtyä miettimään omia tarpeita. Kuuntelin sujuvasti ystävieni mietteitä äitiydestään ja väsymyksestään enkä lakannut ihmettelemästä, miten äidit joilla on kaikki asiat hyvin, ovat niin äärettömän väsyneitä koko ajan. Ja voi sitä valitusten ja marinan määrää! Milloin oli puoliso jättänyt vaatteensa lattialle eikä pyykkikoriin ja milloin oli takkapuutkin aseteltu esteettisesti täysin väärin takkaan.
Vauva-aika on lyhyt. Nauttikaa niistä ihanista onnenhetkistä oman pienen kanssa. Siivota ehtii sitten kun lapset kasvavat, ehtii ja pystyy käymään töissä ja keskittymiskyky kyllä palautuu. Äitiys eikä lihavuus tee naisesta tyhmää.