Amerikkalaisia erikoisuuksia, osa 1

Ajattelin alkaa kirjata ensin tänne blogiin erilaisia amerikkalaisia erikoisuuksia sitä mukaa kun ne tulevat vastaan tai muistuvat taas mieleen ja sitten vasta koota ne yhdeksi sivuksi Los Angeles -oppaaseen.

Roskat ja kierrätys

Jos asut omakotitalossa täällä Los Angelesissa, sinulla on kolme erilaista roskasäiliötä.

Sininen säiliö on kierrätettävälle jätteelle. Kaikki kerrätettävät tavarat sanomalehdistä säilyketölkkeihin ja pulloihin laitetaan samaan säiliöön. Myös taloyhtiöistä löytyvät tällaiset kierrätyslaatikot. Ihan superkätevää! Ei ihme, että Los Angeles on isojen Yhdysvaltalaisten kaupunkien ykkönen kierrättämisessä.

Vihreään säiliöön laitetaan puutarhajätteet eli leikattu ruoho, oksat, lehdet ja hedelmät — sekä maalamaton ja naulaton puutarvara.

Mustaan säiliöön menee kaikki muu roska.

Kerran viikossa roskasaavit pitää raahata kadunvarteen (curbside), jossa roska-autot tyhjentävät ne. Joskus vihreät ja siniset säiliöt tyhjennetään eri päivänä mustien säiliöiden kanssa. Roskakuskit eivät kohtele säiliöitä kaikkein hellimmin joten on aika tavallista, että säiliöt ovat lommoilla tyhjennyksen jälkeen.

Jätepalvelu hakee myös ilmaiseksi vanhat patjat ja muut liian isot tavarat sekä muuton jälkeen muuttolaatikot, jos niille soittaa aiheesta.

Toisaalta Losissa toimii aika hyvin sekin, että jengi jättää kadunvarteen kamaa ilmaiseksi haettavaksi ja ilmoittaa siitä esim. Craigslistalla (”Curb Alert”) tai ihan vain laittamalla lapun, että siitä voi ottaa ilmaiseksi.

Pihakirppikset

Toinen tapa, jolla jengi hankkiutuu eroon vanhasta kamasta ovat tietenkin pihakirppis eli ”yard sale”. ”Estate sale” tarkoittaa kuolinpesän tai vanhainkotiin siirtyvän ihmisen tavaroiden myyntiä. Kerrostaloalueilla pihakirppis toteutetaan usein niin, että jengi levittää kamansa kadun varteen talon eteen myytäväksi.

Losi on ihan loistava paikka hankkia halvalla todella hyvääkin kamaa, koska tänne tulee jatkuvasti ihmisiä, jotka muutaman kuukauden tai vuoden unelmaansa tavoiteltuaan luovuttavat ja muuttavat pois. Craigslist on toinen loistava paikka etsiä halpoja huonekaluja, elektroniikkaa ja muuta kamaa uuteen kotiin. Se hakkaa huuto.net:in mennen tullen ja palatessakin.

Pullojen palautus

Jos olet superköyhä ja haluat saada takaisin pullopantit, silloin voit palauttaa pullot ja tölkit yleensä joidenkin Supermarkettien pihassa oleviin pullonpalautuspisteisiin.

Haluatko oppia käyttämään tekoälyä tekstin tuottamisessa, käsikirjoittamisessa tai opinnäytetöiden tekemisessä?

Tsekkaa Kurssisivuiltani kurssit.kutri.net esim. Kirjoittajajäsenyys, Opinnäytetyökurssi tai Tekoäly yrittäjän kaverina -kurssi, joilla kaikilla opetan muun hyvän lisäksi tekoälyn käyttöä erilaisten tekstien tuottamisessa.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Scroll to Top