Nyt tiedän astuvani tulenaran aiheen puolelle, mutta koen asian tärkeäksi ja luotan siihen, että vähintään yksi ihminen lukee tämän oikein ja voi löytää sitä kautta uuden, kevyemmän näkökulman omaan tai läheisen masennukseen.
Uskallan kirjoittaa aiheesta näin avoimesti siksi, että opettajani George ja Linda Pransky hoitivat alunperin masentuneita ja muita asiakkaitaan perinteisellä terapialla vannoen sen nimeen — kunnes törmäsivät ”kolmeen prinsiippiin” ja tajusivat että perinteinen terapia, jossa lähtökohtana on se, että asiakkaan ongelmat ovat totta ja sitten yritetään ratkaista niitä puhumalla ongelmista vain lisää kärsimystä. Nyt he ovat auttaneet jo parinkymmenen vuoden ajan mm. masentuneita ihmisiä kolmeen prinsiippiin perustuvalla ”Health Realizaton” -mallilla.
Koska malli perustuu yksinkertaisesti siihen, että ihmisille näytetään miten me luomme koko kokemuksemme elämästämme omilla ajatuksillamme, ihmiset voivat yhtäkkiä nähdä koko ongelmansa uudessa, kevyemmässä valossa ja kokea ”ihmeparantumisia” jo yhden session jälkeen.
Laitan tämän kirjoituksen loppuun videon, jossa brittinainen kertoo siitä, kuinka oli 13 vuotta kliinisesti masentunut, söi lääkkeitä ja lopulta nukkui 20 tuntia vuorokaudessa. Yksi hänen masennuksensa diagnostisoineista lääkäreistä oli alan huippuja Englannissa. Sitten nainen päätyi kolmen prinsiipin avulla ihmisiä hoitavan henkilön pakeille, ja jo ensimmäisen kerran jälkeen hän koki ensimmäistä kertaa näkevänsä valoa tunnelin päässä. Puolitoista vuotta myöhemmin hän alkoi itse opettaa mitä oli oppinut häntä auttaneelta henkilöltä ja nyt kolme vuotta siitä, kun hän ensimmäistä kertaa tutustui kolmeen prinsiippiin, hän elää yhä ihan normaalia elämää.
Kutsumme ihmeeksi asiaa, jota emme pitäneet mahdollisena. Koska emme ymmärrä mistä masennuksessa on oikeasti kyse, emme näe, että siitä toipuminen voi tapahtua todella nopeasti — vaikka maailma on oikeasti täynnä ihmisiä, jotka ovat nousseet masennuksesta hyvinkin nopeasti ylös.
Koska pidämme yllä mielikuvaa, että masennuksesta paraneminen on vaikeaa ja siitä nouseminen vie aikaa, vaatii lääkkeitä ja hoitoa jne., masentunut, joka kokee alkavansa parantua nopeasti alkaa kyseenalaistaa omaa toipumistaan (”niin mutta mulla on diagnostisoitu masennus, en mä voi oikeasti olla OK”) ja sitä kautta väkisin pitää itseään masentuneena.
Koko meidän kokemuksemme elämästä perustuu vain ja ainoastaan meidän ajatuksiimme. Koet masennuksen tunteita, koska ajattelet masentavia ajatuksia. Ajatuksen luonne on tulla ja mennä. Kaikilla meillä tulee hetkittäin — ehkä jopa päivittäin — mieleen masentavia ajatuksia. Se on täysin luonnollista. Useimmat meistä ehkä noteeraavat masentavan ajatuksen, mutta eivät jää siihen kiinni liian pitkäksi aikaa, jolloin ajatus vaihtuu nopeasti ja automaattisesti uuteen, parempaan ajatukseen.
Masentuneet sen sijaan ovat jääneet kiinni masentavaan ajatukseensa, koska ottavat sen liian vakavasti. Syystä tai toisesta he kokevat ikävän tunteen ongelmaksi ja yrittävät ratkoa sitä aivoillaan, jotka eivät toimi kuunolla. He eivät näe, että kyseessä on vain ajatus, joka nyt vain sattui juolahtamaan heidän mieleensä. He eivät ymmärrä, ettei kukaan oikeasti tiedä miksi tietty ajatus pälähtää päähämme tietyllä hetkellä. He eivät ymmärrä että mitä oikeasti tapahtuu on se, että ensin ajatus juolahtaa mieleemme ja sitten KEKSIMME selityksen sille, että ajatus juolahtaa mieleemme.
Ei, he tuntevat itsensä masentuneeksi, kokevat huonon fiiliksen ongelmaksi ja alkavat miettiä mistä huono fiilis voisi johtua, että voisivat päästä siitä eroon.
Ihmismieli on mestarillisen hyvä keksimään selityksiä, joten syitä etsivät löytävät varmasti yhden tai useamman ”hyvän” syyn siihen, miksi heidän olonsa on huono. Selitys saa huonon tunteen tuntumaan ”todemmalta” ja ”oikeammalta”, mitä saattaa seurata ajatus ja fiilis, että ”minulla ei ole muuta mahdollisuutta kuin tuntea huonoa fiilistä tässä tilanteessa”. Jos samaan aikaan kokee, ettei voi tehdä mitään tilanteelle tai asialle, jonka virheellisesti päättelee olevan masennuksen takana, olo tietysti pahenee pahenemistaan, mistä seuraa lisää paniikkia ja ahdistusta ja epätoivon tunteita.
Lopussa olevalla videolla kundi, joka oli joskus masentunut, mutta kokenut parantuneensa lääkkeiden jne. avulla kertoi oman esimerkkinsä siitä, kuinka hän oli masennuksen aikana alkanut herätä kahdelta yöllä eikä saanut enää sen jälkeen unta. Hän oli kuullut, että se on yksi kliinisen masennuksen oire. Mies epäili videolla, ettei herääminen ollut seurausta ajatuksesta vaan jotenkin masennuksesta.
Ennen teollistumista pidettiin täysin normaalina nukkua yöunet kahdessa pätkässä eli herätä pikkutunneilla pidemmäksikin aikaa rakastelemaan, rukoilemaan, kirjoittamaan tai jopa kyläilemään!
Tai kuten keskiajalla elänyt Sufi-mystikko Rumi kirjoitti runossaan, joka on käännetty englanniksi Quatrains:
The breeze at dawn has secrets to tell you. Don’t go back to sleep.
”Tuulenvireellä aamunkoitteessa on salaisuuksia kerrottaanaan sinulle. Älä mene takaisin nukkumaan.”
Toisin sanoen videolla puhuvan kundin ongelmana ei ollut se, että hän heräsi keskellä yötä, vaan se, että hän oletti sen olevan oire kliinisestä masennuksesta. No voitte vain kuvitella mikä fiilis on maata sängyssä yöllä miettien sairastuneensa kliiniseen masennukseen ja miten helppoa sellaisiin fiiliksiin on nukahtaa…
Aina kun masentuvan ajatus katkeaa — ja se katkeaa kyllä aina ennemmin tai myöhemmin — masentunut palaa hetkeksi neutraaliin perustilaan. Masentuneet, joiden kanssa olen puhunut, voivat kokea hetkittäin jopa onnea tai iloa — mutta koska he ovat jo ”ostaneet” ajatuksen, että heidän elämässään on jokin ongelma — elämäntilanne, trauma tai itse masennus — joka ”pakottaa” heidät tuntemaan huonoa fiilistä, he sivuuttavat hyvät hetket vahinkoina tai sattumina. Mikä on tietysti hirvittävä väärinkäsitys, koska tilanne on täysin päinvastainen — masentavat ajatukset ovat poikkeustila, jonka he luovat omilla ajatuksillaan ja hyvä, neutraali olotila on perustila, johon he palaavat automaattisesti aina kun ajatukset antavat siihen mahdollisuuden.
Kaikki läpät siitä, miten masennus on biokemiallinen ongelma, aivojen toimintavirhe, johtuu traumoista tms. vain vahvistavat ajatusta siitä, että huono tunne perustuu johonkin muuhun kuin ajatukseen ja että siksi siitä on mahdotonta päästä eroon. Tällöin tietysti fiilis siitä, että on umpikujassa vain pahenee…
Kuten Toby Walzer kertoo tämän kirjoituksen lopussa olevalla videolla: hän saa yhä ihan samoja masentuneita ajatuksia kuin ennenkin, mutta koska hän ei välitä niistä (”who cares”), ne menevät yhtä nopeasti ohi kuin ovat tulleetkin.
Ja ideana on nimenomaan hyväksyä tunne ja nähdä, että se perustuu ajatukseen, joka nyt vain popsahti mieleen — ei yrittää kieltää tunnetta tai olla ajattelematta masentavaa ajatusta, koska silloin ajatus ja tunne vahvistuu.
Toisin sanoen ideana on olla tekemättä yhtään mitään, koska ei tarvitse tehdä yhtään mitään. Tämä lienee myös monille vaikein asia sisäistää, koska self help- ja terapiakulttuurin myötä olemme niin tottuneet ajattelemaan, että meidän on pakko tehdä tunteillemme jotain sen sijaan että vain eläisimme ne läpi samalla tavalla kuin elämme elokuvateatterissa leffaa katsoessamme läpi tunteita ilman että koemme tarvetta kontrolloida, estää tai ohjata niitä.
Ja tämä on kysymys, jota olen itse miettinyt viime aikoina paljonkin: mitä vikaa siinä on, että on masentunut olo? Tai vihainen olo? Tai pelokas olo?
Se masentunut tai surullinen tai onneton olo jota koet ns. masentuneena, ei todellisuudessa poikkea mitenkään siitä apeasta olosta, jonka saamme katsoessamme surullisesti päättyvää elokuvaa — ainoa ero on se, että emme näe, että tunne, joka seurasi omia ajatuksiamme on yhtä keinotekoinen kuin tunne, jonka saamme katsoessamme elokuvaa.
Voivatko olosuhteet masentaa?
Lyhyt vastaus: eivät.
Jos olosuhteilla olisi maaginen kyky suoraan masentaa meidät, silloin kaikkien samoissa olosuhteissa olevien pitäisi automaattisesti masentua. Jos tietyt olosuhteet ”pakottaisivat” tietyn henkilön masentumaan, silloin hänen mielialansa ei voisi hetkeksikään muuttua paremmaksi ilman, että olosuhteet muuttuvat.
Hyvin usein masentuneet kuitenkin paranevat vaikkeivät olosuhteet juurikaan parane tai toisaalta eivät parane, vaikka olosuhteet muuttuvat.
Masennuksen aivokemia
Lukemattomia masentuneita auttaneen ja Supercoach Academyssakin meitä opettaneen George Pranskyn mukaan masennus ei johdu aivokemiasta vaan masentuneet ajatukset vaikuttavat aivokemiaan. Tällä ja tällä videolla George perustelee melko hyvin oman kantansa.
Väitettä tukee sekin, että psyykenlääkekokeissa lumelääkettä saaneen testiryhmän kunto kohenee usein lähes yhtä paljon kuin oikeaa lääkettä saaneiden kunto — ja toisaalta se, että psyykenlääkkeet eivät tutkijoidenkaan mukaan itsessään nosta mielialaa, vaan (teorian mukaan), helpottavat positiivisempaa ajattelua, joka nostaa mielialan.
Mutta mistä kukaan voi tietää, onko ajatus lääkeen saannista ja avusta se, joka tuo uuden ajatuksen että ”voin parantua”, joka nostaa mielialaa? Miksi joillakin pelkkä lääke ei herätä ajatuksia paranemisesta? Ja miksi ihmisiä toipuu jatkuvasti masennuksesta ihan ilman lääkkeitäkin? Saati lumelääkkeillä?
George puhuu ensimmäisellä videolla myös tieteellisistä tutkimuksista, joissa kävi ilmi että jos koehenkilöt ajattelevat pidempään ikäviä asioita, heidän aivokemiansa perusteella näytti siltä, että heissä käynnistyi mielialaa kohottava ja tasoittava vastareaktio.
Toisella videolla George toteaa ettei hän myöskään tuomitse lääkitystä millään tasolla vaan huomauttaa että se on auttanut monia ihmisiä. Hän vertaa sitä kuitenkin insuliiniin ja ykköstyypin diabetekseen — insuliini ei paranna diabetestä, se vain mahdollistaa sen kanssa elämisen.
George uskoo että psyykenlääkkeet eivät paranna mielen ongelmia, mutta voivat auttaa ihmistä elämään masennuksensa kanssa paremmin. Minä uskon, että nimenomaan ajatus siitä, että lääke voi auttaa nostamaan mielialaa ja parantaa masennuksen, on ehkä jopa pääsyy siihen, että jotkut voivat parantua masennuksesta mielialalääkkeen aloitettuaan.
Nainen kertoo kuinka parantui kliinisestä masennuksesta kolmen prinsiipin avulla
Tällä 1 h 20 min pitkällä videolla Toby Walzer kertoo kuinka hän toipui toivottomaksi todetusta kliinisestä masennuksesta, josta hän kärsi 13-vuotta ja joka lopuksi sai hänet nukkumaan 20 tuntia päivässä. Yksi tapaaminen kolmea prinsiippiä opettavan henkilön kanssa käynnisti muutoksen, jonka ansiosta hän elää nyt kolme vuotta myöhemmin hyvää elämää ja opettaa itse prinsiippejä muille.
Ymmärrän, että jos uskot olevasi masentunut ja mielialasi on alhaalla, olosi voi olla ihan hirvittävän tukala ja voi olla vaikeaa nähdä, että tuska johtuu vain ajatuksesta. Mutta tiedän, että sinulle tulee päivän mittaan myös hetkiä, jolloin olosi on lähestulkoon neutraali.
Jos mitenkään muistat, kokeile nähdä noiden neutraalien hetkien aikana, että kokemasi neutraali tunne on perustilasi ja huono fiilis vain paha uni tai surullinen elokuva, jonka luot omilla ajatuksillasi.
Kokeile nähdä, että sinä olet hyvä, ehjä ja rakastettava — sama ihminen kuin olit syntyessäsi tähän maailmaan — ja että ongelmanasi ei edes ole se, että välillä tunnet olosi masentuneeksi — koska ihan kaikki ihmiset kokevat niin hetkittäin, osa jopa monta kertaa päivässä — vaan se, että pidät ikäviä fiiliksiä ongelmana ja luulet sen, että mieleesi juolahti ikävä ajatus tarkoittavan jotain muutakin kuin vain että mieleesi juolahti ikävä ajatus.
Jos haluat, voin keskustella kanssasi siitä, miten ajatukset luovat tunteemme, miten hyvinvointi on perustilamme ja miten mielialat vaikuttavat ajatteluumme. Olen juuri valmistumassa transformatiiviseksi valmentajaksi, mutta en ole koulutukseltani mielenterveysalan ammattilainen. Vaikka olen varma siitä, ettei keskustelustani ole ainakaan haittaa, käyt keskustelun omalla vastuullasi. Lue lisää palveluistani täältä.
Masennus on vain ajatus. Tein itelleni eilen masennuksen omilla ajatuksillani ja puheillani. Nyt se on poissa, koska huomasin tarkkaan, miten teen sen.
Vau, rohkeaa Katri, että nostit tämän aiheen pöydälle! Ihan varmasti aihe on kipeä monelle ja vielä myös vähän itsellenikin. Minulle on diagnosoitu krooninen keskivaikea masennus, joka alkoi teini-iässä ja jatkui varhaisaikuisuuteen. Kuitenkin väliaikainen elämäntilanteen muutos ja nämä sinun kirjoituksesi siitä, että ajatuksesta seuraa tunne saivat minut ajattelemaan — ja tuntemaan eri tavalla. En koe enää että tarvitsisin ammattiapua, sillä ei ole mitään, mitä korjata. Palattuani takaisin entiseen elämäntilanteeseen olen huomannut, että ajatukset lähtevät välillä rullaamaan samoja masentavia ratoja, kuin aikaisemminkin. Huomasin, että aloin jopa ”esittää masentunutta” eli vahvistin masennusajatuksia, koska koin saavani siitä jotain hyötyä (huomiota) — vaikka se johti ihan kauheaan oloon. On kuitenkin vapauttavaa, kun enää ei tarvitse samastua noihin ajatuksiin ja tällä kertaa annan ikävien höpsöjen ajatusten tulla, itkenkin välillä ja sitten annan niiden mennä. Kuten sinäkin kirjoitat, olen myös itse vakuuttunut, että ihmiselämään — jos sen antaa olla kokonaisvaltainen ja aito kokemus — kuuluu olennaisena osana ilon lailla myös kipu. Ja se on ihan täysin ok. Mutta kärsimys (tai masennus) on ehkä lopulta vain kipuun / masentaviin ajatuksiin kiinnittymistä? Niinpä OMAN kokemukseni mukaan masennus on kuin onkin ajatus.
Hmm, tämä on vaikea aihe siksi, sillä en koe, että auttaa paljoakaan, jos masentuneelle sanoo ne kuuluisat sanat: ”ottaisit nyt itteäs niskasta” eikä myöskään, että ”jokainen rakentaa oman onnensa” eikä välttämättä että ”masennus on vain ajatus”. Masentuneen mieli kun herkästi alkaa ajatella riittämättömiä ajatuksia myös noista. Empatia itseäni kohtaan ja luvan antaminen kivun kokemiseen, mutta myös suurenmoisen ilon kokemiseen auttoivat minua, samoin kuin sen ymmärtäminen etten ole ajatukseni, vaan aivan ihana täydellinen minä, jossa ei ole mitään korjattavaa. 🙂 Sori kilometrikommentti, mutta tämä osui!
Kyllä se voi olla,mutta oikea masennus ei ole ajatus,se on oikea sairaus ja paha sellainen.Ei pidä puhua masennuksesta ja alamaissa olosta/huonosta fiiliksestä,ohimenevistä, samana asiana,niillä on selvä ja olennainen ero.
Selvennän vielä, etten missään nimessä halua vähätellä kenenkään masentuneen kokemuksia, tai väittää kenellekään masentuneelle, että masennus on vain ajatus! Enkä sitä, että he pystyvät kyllä omin voimin sieltä pääsemään pois. En todellakaan. Pystyn kertomaan vain ja ainoastaan omasta kokemuksestani ja mitä se omalla kohdallani oli. Suurin osa masentuneista ihan varmasti tarvitsee apua muilta ihmisiltä, sillä tiedän kuinka rankkaa on kun voimat eivät kerta kaikkiaan tunnu riittävän edes yksinkertaisimpiin asioihin. Mutta uskon, että se apu voisi ainakin joillekin olla perinteistä terapiaa / lääkehoitoa tehokkaampaa ja siksi tästä Katrin mainitsemasta näkökulmasta puhuminen on hurjan tärkeää.
Edelleenkin,iloisena siitä,että Eliana on löytänyt pois keskivaikeasta masennuksesta ja varmasti moni muukin,ja vaikka Katrin jutut on tosi hyviä ja auttavat ymmärtämään mielen toimintaa,olen sitä mieltä,että masennus on erittäin rankka sairaus,pahimmillaan tappava ja se pitää hoitaa.Saattaahan olla,että se alunperin on ajatus,mutta aikojen saatossa ja hoitamattomana muuttuu tilaksi,josta ei omin voimin pääse pois.Loppupeleissä tervehtyminen on jokaisen ulottuvilla,vaatii kuitenkin valtavaa ponnistusta,johon kaikilla ei vaan kertakaikkiaan ole voimia.Iloitsen kaikista parantuneista masentuneista,jotka ovat löytäneet oman elämänsä uudelleen ja ennenkaikkea sen,miten se elämä pysyy hyppysissä 🙂
KuuNainen Kivi, ymmärrän kantasi, enkä halua lähteä kanssasi juupas-eipäs väittelyyn. 😀
Minä en ole kokenut syvää kliinistä masennusta enkä voi puhua siksi omasta puolestani.
Sinä et näe omalla kohdallasi, että KAIKKI tunteemme ovat seurausta vain ja ainoastaan ajatuksistamme, minkä vuoksi et tiedä omakohtaisesti voiko masennuksesta toipua nopeasti, jos näkee että ”se on vain ajatus”.
Sen sijaan tämän videon nainen toipui vakavaksi luokitellusta 13-vuotta kestäneestä kliinisestä masennuksesta, johon oli kokeiltu kaikki mahdolliset lääkkeet, jonka seurauksena hän oli käytännössä katsoen nukkunut havahtumista edeltävät kaksi vuotta lähes putkeen nimenomaan näkemällä, miten hänen masennuksensa oli seurausta vain ajatuksista: http://vimeo.com/40586719 JA mm. kertoo videolla siitä miten opettajani Pranskyt tunnettiin vakavasti masentuneiden ihmeparantajina — vaikka oikeasti he vain näyttivät masentuneille miten omat ajatuksemme luovat tunteemme.
Joo ja minä puolestani haluan selventää ettei videon nainen tai Pranskyjen luona Health Realization (http://en.wikipedia.org/wiki/Health_realization) terapiassa olleet toipuneet sillä, että heille sanottiin vain ”se on vain ajatus” — vaan heille opetettiin useamman session ajan miten ihmismieli toimii. Ja siihen kuuluu paljon muutakin kuin vain sen pointtaaminen, miten kaikki tunteet ovat vain ajatus. Mutta siihen verrattuna että monet olivat käyneet vuosikausia perinteisemmissä terapioissa ja syöneet lääkkeitä ilman apua, muutos tapahtui äärimmäisen lyhyessä ajassa ja oli dramaattinen.
Eikä tässä(kään) terapiassa mitenkään syyllistetä ketään vaan lähdetään siitä, että ihmiset toimivat ymmärryksensä mukaan. Eihän se ole kenenkään vika, jos mieleen ei nyt juolahda itsestään, ettei omia negatiivisia tunteita kannata ottaa niin vakasti koska ”ne ovat vain ajatus” — varsinkin kun koko yhteiskunta, lääkärit, terapeutit jne.Lue koko juttu…
Arto Pietikäinen kirjoittaa kirjassaan Joustava mieli samasta asiasta, ajatusten ostamisesta ja ajatuksiin sulautumisesta. Suosittelen!
Kognitiivinen psykoterapia ja kognitiivinen käyttäytymisterapia perustuvat juuri tuohon ideaan, miten ajatukset muokkaavat tunne-elämää ja ajatuksia muuttamalla tai varsinkin ajatuksiin suhtautumista muuttamalla, muuttuu tunne-elämä.
Tässä tuohon ideaan pohjaavia kirjoja:
Hayes, S. & Smith, S. (2008). Vapaudu mielesi vallasta ja ala elää.
Kabat-Zinn, J. (2007). Täyttä elämää
Orsillo, S. & Roemer, L. (2011). Mielekkäästi irti ahdistuksesta.
Williams, M. (ym.) (2009). Mielekkäästi irti masennuksesta
Pietikäinen, Arto: Joustava mieli
Pietikäinen, Arto: Joustava mieli parisuhteessa
(Bourne, Edmund J.: Vapaaksi ahdistuksesta, työkirja paniikista ja peloista kärsiville)
Kiitos paljon tästä tekstistä – se vastaa lähes täysin omia kokemuksiani. Olin yli kymmenen vuotta surkean lapsuuden siivittämänä aina masennuksen kourissa: siihen ei auttanut mikään. Oma mieleni jostain syystä ei edes pitänyt jatkuvaa surkeaa oloa edes masentumisena, vaan itse asiassa luulin jatkuvan surkean fiiliksen olevan normaalia jokaisella. Tämä tietysti johti siihen, että syytin paljon ulkoisia tekijöitä kaikista ”ongelmista” ja pahasta olosta.
Luulin, etten ikinä voisi löytää ratkaisua, mutta vajaa vuosi sitten tutustuin mm. eckhart tolleen ja vastaavanlaisiin authoreihin ja ne iskivät kuin tuhat salamaa. He puhuvat käytännössä täsmälleen samoista asioista. Nyt vuosi myöhemmin en edes muista milloin olisi viimeksi ollut paha olla.
Mulla todettiin keskivaikea masennus neljä vuotta sitten ja huh huh tätä elämää sen jälkeen! Ihan kuin matto oltais vedetty jalkojen alta, koska olin oppinut tuntemaan itseni iloisena, päättäväisenä, temperamenttisena ja itsevarmana ihmisenä. Tuntui kuin mun pitäis jättää hyvästit omalle onnelliselle itselleni, koska olen masentunut. Olen syönyt lääkkeitä ja ne ovat tehonneet niin kauan kuin olen uskonut niihin. Enää en usko. Tuntui suorastaan loukkaukselta, että minun kaltaisen ihmisen pitää heittää usko itseni suhteen ja luottaa pilleripurkkiin. Olen myös käynyt keskustelemassa ja suht paljon se on auttanut. Mutta tämä sun tekstis ja oppimasi asia kirkasti taivaani kertaheitolla! Et voi arvata, kuinka kiitollinen ja helpottunut olen. Minun ei todellakaan enää tarvitse masentua, minussa ei olekaan mitään vikaa! Kiitos, suurkiitos! Jatkan ehdottomasti tämän asian tutkimista, niin paljon hyvää se toi jo ensikättelyssä.