Etsi oma WOW:si!

Kaikista kuuntelemistani ja lukemistani menestysvalmentajista jne. Michael Neill on ehdottomasti suurin suosikkini. Olen saanut hänen käytännönläheisistä neuvoistaan ja inspiroivista tarinoistaan runsaasti ahaa-elämyksiä, jotka ovat auttaneet minua näkemään maailman ja oman elämäni jotenkin uudessa valossa.

Yksi Neillin konsepteista on vaivannut minua kuitenkin jo aina siitä alkaen, kun kuulin siitä ensimmäistä kertaa muistaakseni vuonna 2006. Neill puhuu siitä, kuinka jokaisen olisi hyvä löytää oma WOW-tavoitteensa. Eli tavoite jonka saavuttaminen saisi sanomaan ”WOW!!!” ja täyttäisi saavuttajansa huikealla innolla, energialla ja lähestulkoon epäuskoisella fiiliksellä: ”voisinko minä todellakin saavuttaa jotain tällaista”.

Olen yrittänyt etsiä omaa WOW-tavoittettani kaikki nämä vuodet ja vaikka moni ajatus on jossain määrin innostanut minua — kuten esimerkiksi ajatus Oscar-palkinnon saamisesta parhaasta käsikirjoituksesta — mikään ei ole tuntunut täysin oikealta. Kolme päivää sitten mietiskelin taas omia tavoitteitani, mitä haluan tehdä elämässä jne., kun yhtäkkiä pitkän ajatusketjun päätteeksi sain idean, joka on isompi, innostavampi ja tavallaan pelottavampi kuin mikään aikaisemmista tavoitteistani.

Se tuntuu myös nyt niin intiimiltä ja suorastaan ujostuttavalta (”miten mä edes kehtaan haaveilla mistään tällaisesta”), etten halua jakaa sitä teille. Jotain unelman suuruudesta kertoo myös se, että uskon että sen saavuttamiseen voi mennä hyvinkin 20 vuotta. Ajatus siitä, että unelmani olisi toteutunut saa kyyneleet silmiini, kylmät väreet kulkemaan pitkin selkäpiitäni ja koko olemukseni täyttymään suunnattomalla kiitollisuudella.

Vaikka unelman täyteen toteutumiseen menisi vielä se 20 vuotta, huomaan että olen jo ainakin kuuden vuoden ajan tehnyt töitä unelmani eteen. Unelman täsmentyminen yhdeksi kuvaksi ja konkreettiseksi tavoitteeksi auttoi puolestaan näkemään, mitä askeleita voin ottaa seuraavaksi päästäkseni tavoitteeseeni.

En ollut löytänyt WOW-tavoitettani aikaisemmin, koska olin yrittänyt löytää sitä varsinaisen ammattini eli käsikirjoittamisen parista. Jokainen hauska projekti lahjakkaiden ja fiksujen tuottajien, ohjaajien ja kirjoittajien kanssa on minulle tavallaan WOW! kokemus. Olen joskus istunut autossa oikein hauskan käsikirjoituspalaverin jälkeen ja kirjaimellisesti itkenyt onnesta, koska olen ollut niin suunnattoman iloinen ja kiitollinen siitä, että saan olla ammatissa, josta nautin niin paljon.

Vasta kun aloin miettiä muita kuin ammatillisia kiinnostuksen kohteitani ja sitä, mitä muuta haluan tehdä elämälläni kuin elää hyvää perhe-elämää ja tehdä töitä, löysin oman WOW-tavoitteeni. Työni liittyy tavoitteeseen vain siten, että voin omalla työlläni rahoittaa tavoitteeni toteuttamisen. Oli kiinnostavaa huomata, että niin tärkeä kuin WOW-tavoitteeni on, en halua ikinä tehdä siihen liittyviä juttuja työkseni, vaan pelkästään harrastuspohjalta.

Edellisessä viestissä kirjoitin siitä, miten unelmien toteuttamista helpottaa se, että alan jo tänään olla se ihminen, jollainen voi elää unelmaelämääni tai toteuttaa suuren WOW-tavoitteeni. Minun tapauksessani se tarkoittaa organisoituneemmaksi ja paremmaksi rahan käyttäjäksi oppimista. Sen lisäksi minun pitää oppia tasapainottamaan entistä paremmin yksityiselämäni, työni ja WOW-tavoitteen toteuttamiseen käytettävä aika. WOW-tavoitteeni saavuttanut Katri on myös itsevarmempi, tasapainoisempi, rennompi, sosiaalisempi ja luotettavampi kuin se Katri, joka tätä viestiä kirjoittaa.

Edelliseen viestiin liittyen löysin uusimmasta blogi-ihastuksestani White Hot Truth tämän artikkelin. Danielle LaPorte kirjoittaa siinä miten ainakin joskus on parempi olla kyseenalaistamatta liikaa sitä, millaiseksi haluaa tuntea olonsa tulevaisuudessa. Hänen esimerkissään asiakas halusi siis tuntea itsensä tärkeäksi, mutta alkoi sitten hävetä tunnettaan. Turhaan. Denise Linnin sanoin: sielu rakastaa totuutta. Se, että olet itsellesi rehellinen sen suhteen, mitä tunteita haluat kokea tulevaisuudessa, voi olla todella voimaannuttava kokemus. Älä ala pilata sitä turhalla itsesensuurilla.

Haluatko oppia käyttämään tekoälyä tekstin tuottamisessa, käsikirjoittamisessa tai opinnäytetöiden tekemisessä?

Tsekkaa Kurssisivuiltani kurssit.kutri.net esim. Kirjoittajajäsenyys, Opinnäytetyökurssi tai Tekoäly yrittäjän kaverina -kurssi, joilla kaikilla opetan muun hyvän lisäksi tekoälyn käyttöä erilaisten tekstien tuottamisessa.

1 ajatus aiheesta “Etsi oma WOW:si!”

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Scroll to Top