Reilu viikko sitten kiittelin luojaa ja lääketehtaita Facebookissa vauvojen hampaidenpuhkeamiskipuun tarkoitetusta Bonjelasta. Eräs ystävättäristäni kommentoi paheksuvaan sävyyn lääkeaineen käyttöä niin pienellä. En tiedä vieläkään missä määrin hän vitsaili, mutta ystävättären kommentti sai minut miettimään hyvää äitiyttä.
Ensinnäkin olen sitä mieltä että kaikenlainen äitien kritisointi ja arvostelu pitäisi kieltää lailla. Kyllä, syyllistyn itsekin siihen aika ajoin, mutta olen onnistunut melko hyvin pitämään ajatukseni itselläni tai korkeintaan olen jakanut ne puolisoni kanssa.
Aina kun mieleni tekee ihmetellä jonkun äidin valintoja, yritän muistaa että:
- Jokainen äiti yrittää olla niin hyvä äiti lapselleen kuin vain mahdollista.
- Jokaiselle äidille hyvä äitiys tarkoittaa hieman eri asioita kuin muille äideille.
Minulle hyvä äitiys tarkoittaa sitä, että:
I. Imetän lastani yhä vieläkin.
Tavoitteenani on imettää esikoistani kaksivuotiaaksi asti (nykyään kiinteän ruoan antamisen ohella), ensinnäkin siksi, että WHO suosittelee sitä kaikille äideille — siis myös meille länsimaalaisille. Joidenkin tutkimuksien mukaan siitä on lapselle niin fyysistä kuin psyykkistä hyötyä — eikä siitä ainakaan ole mitään haittaa. Päätökseeni vaikuttaa myös se, että imettäminen on ollut minulle alusta alkaen helppoa ja lähestulkoon aina henkisesti tyydyttävää.
Jollekin toiselle äidille hyvä äitiys sen sijaan saattaa tarkoittaa sitä, että koska imettäminen on hänelle niin vaikeaa, hän huolehtii lapsen riittävästä ravinnonsaannista äidinmaidon korvikkeen muodossa.
II. Kannan lastani yhä vieläkin
Päätin jo ennen synnytystä kokeilla kantoliinailua. Pitkällisen googlaamisen jälkeen päädyin tilaamaan Jenkeistä Sleepy Wrap -nimisen trikoisen kantoliinan, joka silloisella dollarin kurssilla maksoi veroineen ja lähetyskuluineen 34 € ja tuli noin viikossa.
Se tulikin hyvään tarpeeseen lapsemme osoittauduttua yökukkujaksi. Oli helpompaa hyssytellä kitisevää lasta sylissä ympäri asuntoa kävellen kun lapsi oli kantoliinassa.
Lapsen kantaminen on osoittautunut ainoaksi järkeväksi ratkaisuksi myös viime talven ja tämän talven lumikeleillä. Lapsen kasvettua isommaksi hankin huuto.net:istä käytetyn Manduca-repun. Tämän fantastisen ja monipuolisen kantolaitteen avulla voin kantaa lasta myös selässä — mikä esimerkiksi helpottaa huomattavasti ruoanlaittoa ja siivoamista, kun pikku herralla on erityisen huono päivä.
Keväällä, syksyllä ja talvella kantamisen on mahdollistanut yksi kalleimmista mutta myös eniten käyttämäni takki eli Mam Upgrade -kantotakki.
Kantaminen on ollut minulle myös emotionaalisesti tärkeää. Kun eläydyn siihen, miltä tuntuu olla pieni ja avuton rääpäle, lasta kantaessani koen antavani hänelle turvallisen tunteen. Ainakin toistaiseksi lapsi näyttää nauttivan siitä, että häntä kannetaan.
Kaikilla ei kantamiseen ole edes fyysistä mahdollisuutta, esim. heikon selän tai huonon fyysisen kunnon takia. Toisaalta joku voi pitää tärkeänä sitä, ettei lasta ”hyysätä” liikaa tai sitä, että tämä näkee enemmän maailmaa rattaista.
III. Lapsi nukkuu kanssamme samassa sängyssä
Nykyään lapsemme nukkuu alkuillan omassa sängyssään, mutta hän nukkui käytännössä yksivuotiaaksi asti ja nukkuu vieläkin yli puolet yöstä isin ja äidin kanssa samassa sängyssä.
Olemme valinneet tämän vaihtoehdon toisaalta käytännön syistä. Edellinen asuntomme oli niin pieni, ettei sinne mahtunut kunnolla vauvansänkyä. Sen lisäksi vierekkäin nukkuminen mahdollisti yöimetykset niin, etten aina kunnolla herännyt itse niihin.
Toisaalta vierekkäin nukkuminen on ollut minulle emotionaalisesti tärkeää. Kun kuvittelen miltä tuntuisi olla niin pieni ja avuton rääpäle, kuin mitä poikamme oli elämänsä ensimmäiset kuukaudet, ajatus äidin lämpimässä kainalossa nukkumisesta tuntuu huomattavasti houkuttelevammalta kuin isossa sängyssä yksin nukkuminen.
Siitä huolimatta ymmärrän älyllisesti, että jonkun toisen äidin mielestä voi olla tärkeämpää, että äiti saa nukuttua rennommin tai ettei oteta sitä riskiä, että lapsi esimerkiksi jää äidin tai isän alle tai tukehtuu aikuisten sängyssä oleviin peittoihin.
V. Hoidan ensisijaisesti mieheni kanssa lapseni.
Kyllä, joudun tinkimään usein yöunistani, jotta saisin työt tehtyä. Kyllä, välillä on niin raskasta olla yhtä aikaa lähes kokopäiväinen äiti ja kokopäiväinen käsikirjoittaja, että itku tulee. Kyllä, olisi ihanaa viettää enemmän vapaa-aikaa yhdessä miehen kanssa.
Siitä huolimatta en kerta kaikkiaan voinut kuvitella ainakaan ensimmäisen vuoden aikana antavani pientä poikaani vieraiden (tai tuttujenkaan) hoidettavasti jatkuvasti tai pitkiä aikoja kerrallaan.
Syy tähän on täysin emotionaalinen. Kun eläydyn pienen poikani maailmaan ja kuvittelen miltä tuntuisi joutua kokonaiseksi yöksi tai joka päivä useaksi tunniksi eroon äidistä (tai isistä), sydäntäni kylmää ja minua alkaa itkettää.
Voi olla että ajattelisin toisin, jos minulla olisi lapsen isän lisäksi joku sellainen ihminen, joka voisi helposti ottaa lapsen luokseen tai tulla meille yökylään JA johon luottaisin yhtä paljon kuin esimerkiksi lapsen isään. Ts. on olemassa ihmisiä, joiden hoitoon uskon lapseni ihan mielelläni, mutta he eivät valitettavasti asu Helsingissä.
Tämä ei tarkoita sitä, ettenkö käyttäisi välillä jopa palkattuja lastenhoitajia, mutta en ole ollut vielä koskaan lapsestani erossa yli kuutta tuntia enkä varsinkaan koko yötä.
Huono äiti?
Sen lisäksi olen tehnyt äitinä joukon kompromisseja, joita en toisenlaisissa olosuhteissa ehkä tekisi, mutta jotka eivät minun mielestäni tee minua vielä huonoksi äidiksi.
Nämä ovat kuitenkin valintoja, joita eräät tuttavani eivät missään olosuhteissa tekisi ja joita monet äidit saattaisivat paheksua, sillä heille ne edustavat ”huonoa äitiyttä”.
1. Syötän lapselleni kaupan purkkiruokia.
Henkilökohtaisesti en ole kyennyt innostumaan enkä siksi löytämään aikaa soseiden väsäämiseen. Jos rehellisiä ollaan, koko syöttämisprosessi on mielestäni sen verran vastenmielinen, että haluan selvitä siitä niin vähällä ja nopeasti kuin mahdollista.
2. Lapseni on nukkunut ehkä parisenkymmentä kertaa päiväunet ulkona rattaissa ja vain kerran ulkona pakkasessa.
Pääsyy siihen on ollut se, että asumme kaupungissa, jossa ei ole ollut mahdollisuutta jättää rattaita turvallisesti ulos.
Toisaalta haluan ottaa kaiken irti siitä vapaa-ajasta, jonka lapsen nukkuessa saan eli mieluummin olen antanut lapsen nukkua päiväunet sisällä valvovan silmäni alla sillä aikaa kun esim. kirjoitan työjuttuja.
3. Käytän kertakäyttövaippoja.
Tämä kompromissi harmittaa minua eniten, muttei kuitenkaan niin paljon, että olisin ottanut kestovaipat käyttöön. Yritin alkuun muutaman kerran käyttää kestovaippoja, mutta lannistuin välittömästi pissojen tultua läpi ja koko homman tunnuttua muutenkin liian työläältä ainakin silloiseen väsymystilaan nähden.
Seuraava tavoitteeni onkin opettaa poika käymään potalla mahdollisimman pian.
4. Käytän puudutusgeeliä hampaiden puhkeamiskipua vastaan
Olen tilannut kaverini vinkistä englannista Bonjela Teething -geeliä. Sitä on käytetty Briteissä jo 30 vuotta. No, englantilaisten älyllisestä yms. kehityksestä voidaan tietysti olla montaa mieltä, mutta olen laskenut geelin mahdolliset terveyshaitat pienemmäksi kuin sen kärsimyksen, mitä hampaiden saanti näyttää lapselleni tuottavan (ja tuskan, mikä itkusta aiheutuu meille vanhemmille).
It’s not good, it’s not bad…
Muiden äitiyttä ihmetellessä suosittelen lämpimästi palauttamaan mieliin AFS-vaihto-oppilaiden vanha motto: ”it’s not good, it’s not bad — it’s just different”. Eli asiat eivät ole hyviä tai huonoja, ne ovat vain erilaisia.
Hei! Seurasin aikoinaan sun elämäntaparemonttia. Nyt vuosien jälkeen päätin kurkata mitä sulle kuuluu. Onnea vauvan johdosta! Mullekin on tällä välin syntynyt kaksi lasta ja halusin vain sanoa että ”hyvä äitiys”-kirjoituksesi on aivan loistava. Itse olen kasvattanut lapseni täsmälleen samalla tyylillä ja ihania, fiksuja ja avoimia heistä on tullut vaikka negatiivista kritiikkiä olen joutunut kuuntelemaan kyllästymiseen asti. Jatka vaan samoilla periaatteilla. Iso hali sinne lumiseen Suomeen täältä Etelä-Euroopasta!
Olipa hyvä kirjoitus! Olen usein miettinyt, että mikä ihme saa äidit mollaamaan toisiaan. Miten ketään edes voi kiinnostaa toisten elämä niin paljon, että käyttää energiansa muiden kritisoimiseen?
Haluaisin lisätä kirjoitukseesi myös sen, että paitsi, että perheet ovat erilaisia niin saman perheen sisälläkin on erilaisia tilanteita. Meillä käytettiin kestovaippoja koko ensimmäinen vuosi, mutta töihin siirryttyäni en enää löytänyt iltaisin aikaa niiden pesulle, joten sen jälkeen siirryimme kertiksiin. Vauvan ollessa pieni en minä saanut nukuttua samassa sängyssä lapsen kanssa, vaan säpsähtelin jatkuvasti hereille. Silloin oli kaikille helpointa, että lapsi nukkui omassa sängyssään. Nyt kun tyttö on jo yli kaksivuotias on hän kuitenkin alkanut nukkumaan ainakin osan yötä samassa sängyssä kanssamme ja nykyisin minäkin saan nukuttua, vaikka toinen tuhisee ja pyörii vieressä.
Eli lastenhoitoperiaatteet ja -tavat voivat vaihdella kovasti saman perheen sisälläkin. Ja sekin on ihan ok 🙂