Iltapäivän ilo ja ihme

Isi ja esikoinen lähtivät tekemään “miesten juttuja”. Äiti ja vauva jäivät kotiin nauttimaan toistensa seurasta.

Vaikka yritin jo esikoisen ollessa vastasyntynyt nauttia jokaisesta hetkestä, siitä huolimatta usein mielessä kävi ajatus: “voi kun se kasvaisi äkkiä ja alkaisi kommunikoida/liikkua/puhua/nukkua/jne.”

Nyt kuopuksen kanssa oikeasti tajuan miten nopeasti nämä lapset kasvavat — ja tieto siitä, että tämä on erittäin todennäköisesti viimeinen oma vauvani saa jokaisen hetken vauvan kanssa tuntumaan erityiseltä.

Samalla huomaan kiinnittäväni enemmän huomiota kaikkiin pienenpieniinkin juttuihin, joita vauva jo nyt osaa. Miten se kertoo yninällään mitä haluaa. Miten tarkkaan se tutkii äidin kasvoja katseellaan. Miten se etsii nännin suuhun silmät kiinni.

Elämä on ihme. Miten sinä otat siitä ilon irti?

2 vastausta artikkeliin “Iltapäivän ilo ja ihme”

Herättikö juttu ajatuksia? Kommentoi rohkeast!