Ja hän eli onnellisena elämänsä loppuunasti…


Ja hän eli onnellisena elämänsä loppuun asti…

Tänään ajelin himaan Itäkeskuksesta, jossa olin ollut ostamassa ruokaa — lempparileipääni Fazerin moniviljakolmioita (?), klementiinejä, salaattia jne. Ajellessani tulin ajatelleeksi (jälleen kerran) tulevaisuutta — nyt lähinnä näiden terveellisten elämäntapojen näkökulmasta.

Aina aikaisempien laihisten (elämäntaparemonteista ei voi oikeasti puhua 🙂 aikana, juuri tässä vaiheessa kun laihisteluvaihe oli ohi, kroppa oli saatu taas (vaihteeksi) hoikkaan kuntoon ja piti pysyä jatkossakin hoikkana, olin tuntenut olevani neulanterällä. Esimerkiksi laihdutettuani 1999 itseni ekaa kertaa Painonvartioissa hoikaksi juuri tässä vaiheessa olin oikeasti stressaantunut siitä, kykenisinkö pitämään itseni hoikkana uuteenvuoteen asti. Joulua edeltäneellä Thaimaan reissulla yritin syödä lähinnä hedelmiä ja liikkua hulluna. Jouluaatto oli yhtä tuskaa, kun yritin pysyä erossa suklaista, pipareista, luumukermahyytelöstä ja jopa laatikoista ja kinkusta, koska halusin olla uutenavuotena 2000 kaikkein hoikimmillani. No, joulujuhlan kunniaksi sainkin kauheita mahakramppeja ja kiemurtelin tuskissani sohvalla muiden avatessa lahjoja. 😀 Koko ajan oli sellainen tunne, että ”jos nyt pistän jotain suuhuni, lihon varmasti”.

Eilen — neljä vuotta myöhemmin — oltiin anoppilassa, jossa tuli sitten syötyä suklaata ja pullaa ihan reilusti. Tänään alkoi menkat, joten makeanhimoni ei tarvitse sen kummempia selityksiä… Eikä napostelu mennyt varsinaisesti överiksi, joten siitä ei tullut yhtään huonoa omaatuntoa.

Anyway, ajaessani siis tänään kotiin tajusin yhtäkkiä että todellakin, takana ovat pelot siitä, että lihoisin uudestaan. Syynä on paitsi se, että osaan nyt automaattisesti tehdä oikeita valintoja, myös se, että olen oikeasti SISÄISTÄNYT mikä mut lihottaa ja mikä ei, miten paljon voin syödä lihomatta, millainen ylipäätään on terveellinen ruokavalio jne.

Luin tuossa Joseph Pilateksen kirjoituksia 1930-luvulta. Niissä hän toteaa suurinpiirtein seuraavilla sanoilla että ”sanoma- ja aikakauslehdet sekä radio syytävät tietoa siitä miten meidän pitäisi syödä ja elää, mutta koska tieto on ristiriitaista, ihmiset ovat entistä enemmän ymmällään”.

Hassua, että 70 vuodessa mikään ei lähtökohtaisesti ole muuttunut — mitä nyt medioiden ja tiedon kokonaismäärä on kasvanut räjähdyksenomaisesti. Jos jo viime vuosisadan alussa ihmiset olivat sekaisin kaiken terveystietotulvan keskellä, ei ole mikään ihme, että he ovat sekaisin myös nykyään. 🙂

Terveellinen ja laihduttava ruokavalio on oikeasti hyvin hyvin yksinkertainen.

Terveellinen ruokavalio sisältää:

1. Ylenmäärin kasviksia eli vihanneksia, juureksia, marjoja, hedelmiä, sieniä, papuja jne.

Jos pidät avokado- ja banaanimäärät kohtuullisina (tyyliin max 1-2 avokado / vrk, max 2-3 banaania / vrk) ja syöt kasviksesi ilman kermaa, voita, jauhoja tms. tai ilman muuten ylenmääräistä rasvakerrosta et voi mitenkään syödä kasviksia liikaa. Yritä syödä edes puoli kiloa kasviksia joka ikinen päivä, mieluiten lähemmäs kilo.

Yritä syödä monipuolisesti kasviksia — ts. joka päivä niin vihanneksia/juureksia, marjoja kuin hedelmiäkin, että saisit niistä monipuolisesti vitamiineja, mineraaleja, fytokemikaaleja yms. hyviä aineita. Aika hyvä nyrkkisääntö on yrittää nimenomaan syödä joka päivä useita eri värisiä kasviksia (siis saman päivän aikana vaikkapa keltaisia sitrushedelmiä, oransseja porkkanoita, punaisia tomaatteja ja tummanvihreää pinaattia).

Kasvikset sisältävät siis runsaasti terveellisiä ravintoaineita, joita kaikkia todennäköisesti ei vielä edes tunneta. Sen lisäksi niiden energiatiheys on alhainen, minkä takia ne tuovat helposti kylläisyyden vähemmillä kaloreilla kuin useimmat muut ruoka-aineet.

2. Runsaasti hyvää proteiinia eli vähärasvaista lihaa, kanaa, kalkkunaa, vähärasvaisia maitotuotteita, soijaa ja soijavalmisteita, kalaa, äyriäisiä jne.

Elimistömme rakentuu lähtökohtaisesti mineraaleista, proteiineista ja rasvasta. Elimistömme on jatkuvan uudistusprosessin vallassa — tätäkin lukiessasi vanhoja soluja kuolee ja uusia rakennetaan. Riittävä proteiinin saanti auttaa kehoasi rakentamaan itsestään entistä vahvemman ja kestävämmän. Jos osaat syödä nälän ja kylläisyydentunteen mukaan ja syöt riittävästi myös kasviksia, et voi oikeasti syödä liikaa proteiinia. (ts. kun varoitellaan liiallisen proteiininsaannin vaaroista, puhutaan itseasiassa todella suurista proteiinimääristä — niin suurista että esim. mä en pysty edes ylensyömään niin paljon proteiinia).

Yritä syödä joka aterialla (olettaen että syöt noin 4-5 kertaa päivässä) jotain proteiininlähdettä — hyvä annosmäärä proteiinia on noin 2 dl maitorahkaa tai raejuustoa, 1 prk tonnikalaa, 2 kananmunaa, 8 dl (= 4 lasillista) maitoa, kämmenen + sormien kokoinen ja noin 1-2 sormen paksuinen pala kalaa/lihaa, 1 broilerin rintafile, 100 g vähärasvaista juustoa (= noin puolet useimmista fetapurkeista) TAI 0,5 dl lisäproteiinivalmistetta jne. Pienikokoiset ja kevyet naiset voivat syödä hieman vähemmän, oikein isot ja painavat miehet enemmän.

Noi annoskoot ovat vain antamassa viitettä siitä millaisista määristä on kyse — yksi annos sisältää noin 20-30 g proteiinia — voit esim. syödä yhdellä aterialla 50 g vähärasvaista juustoa ja 2 lasillista maitoa.

Erikoismaininnan voisi antaa noille maitotuotteille, jotka sisältävät proteiinin lisäksi luustolle ihan välttämätöntä kalsiumia. Siksi maitotuotteita kannattaisi yrittää nauttia päivittäin 8-10 dl (= noin 2-4 siivua vähärasvaista juustoa, joka siis on ”tiivistettyä” maitoa 🙂

3. Sopivasti hyvää rasvaa eli kasviöljyjä, pähkinöitä ja ennen kaikkea kalaöljyä

Elimistömme tarvitsee hyvää rasvaa joka päivä voidakseen selviytyä kunnialla erinäisistä elintärkeistä toiminnoista. Hyvää rasvaa tarvitaan mm. hormonitoimintaan, ihon kunnon ylläpitoon, aivojen toimintaan, silmien hyvinvointiin jne.

Kalaöljyn erikoistehtävät ja -hyödyt ovat vasta pikkuhiljaa selviämässä — todennäköisesti ihan kaikkia sen etuja ei vielä tunneta. Riittävän kalaöljyn saannin epäillään mm.:

1. Vähentävän lasten riskiä sairastua astmaan.
2. Auttavan eräissä keuhkosairauksissa.
3. Vähentävän lukihäiriötä ja hyperaktiivisuutta (ADHD).
4. Vähentävän teinien aggressiivisuutta, varsinkin stressitilanteissa.
5. Auttavan masennukseen.
6. Vähentävän teinityttöjen kuukautiskipuja.
7. Estävän ennenaikaista synnytystä ja mahdollisesti jopa pre-eklampsiaa.
8. Vähentävän riskiä kuolla ennenaikaisesti sydänkohtaukseen.
9. Vähentävän riskiä sairastua eturauhas- ja rintasyöpään.
10. Vähentävän nivelsärkyjä ja -jäykkyyttä sekä mahdollisesti jopa nivelkulumia.
11. Hidastavan näön huonontumista vanhalla iällä.
12. Vähentävän mahdollisesti riskiä sairastua Alzheimeriin ja Dementiaan.
13. Mahdollisesti kiihdyttävän rasvanpolttoa ja estävän uuden rasvan varastoitumista.

Lähde: omega-3info.com .

Täydellisiä omega-3-rasvahappoja saa tehokkaimmin rasvaisesta kalasta tai siitä tehdystä valmisteista (kalaöljykapselit jne.).
Pellavansiemen- yms. omega-3-nimikkeillä mainostetuista KASVIrasvakapseleista ei saa täydellisiä omega-3-rasvahappoja, vain niiden esiastetta alfalinoleenihappoa. Elimistö pystyy valmistamaan itse alfalinoleenihaposta omega-3-rasvahappoja, mutta prosessi on työläs ja vaatii optimaaliset olosuhteet => vamemmin saat tarvittavat rasvahapot kalan öljystä.

Kalaöljyn lisäksi tarvitaan myös muita välttämättömiä rasvahappoja, eli alfalinoleenihappoa ja linolihappoa, joita saat eri kasviöljyistä ja jossain määrin myös pähkinöistä. Alfalinoleenihappoa saa kätevimmin pellavansiemenöljystä ja camelinaöljystä, linolihappoa esim. vehnänalkioöljystä (joka sisältää myös runsaasti hyvää e-vitamiinia). Kotimainen kylmäpuristettu rypsiöljy sisältää kohtuullisen paljon sekä linolihappoa että alfalinoleenihappoa.

Kalaöljyä pitäisi saada joka päivä joko rasvaisesta kalasta (esim. lohesta, yksi kämmenen ja sormien kokoinen annos riittää) tai kalaöljyvalmisteista (katso annosteluohje purkista).

Muita hyviä öljyjä pitäisi saada noin 2-4 rkl (6-12 tl) joka päivä, joko rypsiöljynä tai useampia eri öljylajeja yhdistelemällä. Pienemmille ja vähemmän syöville naisille riittää 2 rkl, mutta useimpien kannattaa syödä n. 3-4 rkl — isot miehet voivat syödä jopa tätä enemmän. Yksi vajaa kourallinen (n. 10 isoa pähkinää/mantelia) vastaa noin 1 rkl öljyä.

4. Jonkin verran täysjyväviljatuotteita kuten puurohiutaleita, täysjyvä(ruis)leipää, jne.

Täysjyväviljatuotteet sisältävät paitsi kuitua, myös tärkeitä vitamiineja ja mineraaleja. Ne sisältävät myös runsaasti energia pienessä koossa, joten jos et treenaa erityisen kovasti, viljatuotteita ei kannata mättää naamaan mitenkään määrättömästi — laihdutusaikana hieman vähemmän kuin proteiinipitoisia tuotteita.

Yhdellä aterialla ei kannata syödä kuin JOKO 1 dl puurohiutaleita, vajaa 2 dl keitettyä riisiä tai pastaa (n. 50 g kuivana) TAI 2 siivua leipää.

Eli jos syöt samalla aterialla hemmetisti kasviksia, riittävästi proteiinia, pari tl rasvaa JA sen lisäksi SEKÄ 2 dl riisiä ETTÄ 2 siivua leipää, olet todennäköisesti syönyt yli kylläisyydentunteen. Olettaen että syöt noin 4-5 ateriaa päivässä.

———-

SIINÄ OLIKIN TERVEELLINEN RUOKAVALIO KAIKESSA YKSINKERTAISUUDESSAAN:
niin pajon kasviksia kuin kykenet kurkusta alas tunkemaan, joka aterialla reilusti proteiinia, jonkin verran hyviä kasvirasvoja ja kalaöljyä sekä hieman täysjyväviljatuotteita.

———-

Ja vaihtoehdot ovat loputtomat — kasviksia voi valmistaa vähintäänkin 100 eri tavalla. Broileria kymmenillä eri tavoilla jne.

———-

Entä sitten laihtumiseen johtavat ratkaisut?

JOS LAIHTUMISTA EI TAPAHDU TOIMI SEURAAVASTI (tässä järjestyksessä)

0. Yritä opetella tunnistamaan kylläisyyden ja nälän tunteet ja syömään niiden mukaan. Eli yritä lopettaa syöminen jo siinä vaiheessa kun nälkä on ohi, älä vasta sitten kun olet tupaten täynnä. Aluksi voit opettaa itseäsi huomaamaan kylläisyydentunteet ihan vain rajoittamalla ”mekaanisesti” ruoka-annoskokoja. (Ts. laitat lautasellesi sellaisen määrän ruokaa, jonka pitäisi tehdä sinut kylläiseksi, et sellaista määrää jonka luulet jaksavasi syödä.)

1. Lisää liikunnan määrää ja tehoa, mikäli mahdollista.

Liikunta paitsi auttaa kiinteytymään ja laihtumaan ja hallitsemaan painoa, se myös pitää kehon toimintakykyisenä pidempään, auttaa masennukseen, piristää, vähentää riskiä sairastua eri sydän- ja verisuonitauteihin sekä syöpiin jne. jne.
Yritä harrastaa sekä:
— punttitreeniä kasvattamaan ja ylläpitämään lihaksia (8-12 toiston sarjat ovat parhaita)
— aerobista treeniä parantamaan hapenottokykyä ja polttamaan kaloreita
— venyttelyä, pilatesta, joogaa ja vastaavia parantamaan notkeutta ja kehon hallintaa

Tärkeintä liikunnassa on ilo ja säännöllisyys.

2. Pienennä alkoholin, makeisten, runsaasti eläinrasvaa, vaaleita jauhoja tai sokeria sisältävien ruoka-aineiden annoskokoa ja vähennä niiden syömistiheyttä.

Esimerkkejä tällaisista tuotteista:
— pitsat, lihapiirakat, hampurilaiset, hotdogit, pasteijat, voisarvet, piirakat yms.
— sipsit, juustonaksut yms.
— pullat, munkit, viinerit, täytekakut, keksit, muffinsit, piirakat, tortut yms.
— grillimakkarat, meetvurstit, paneroidut tuotteet, muut rasvaiset makkarat yms.
— sokeri, makeiset, suklaat, jäätelöt, vanukkaat yms.
— sokeroidut limut, energiajuomat, kaakaot, maustesiirapeilla maustetut erikoiskahvit jne.
— rasvaiset juustot, kuohukermaan tehdyt kastikkeet (10 % ruokakerma on OK kohtuullisina määrinä), smetanat yms. täysrasvaiset maitotuotteet.
— sokeroidut murot ja myslit, vaaleat vähäkuituiset murot
— viinit, siiderit, vodkat, liköörit, jne.

Jos laihdutat, sinulla erittäin todennäköisesti ei ole ”varaa” syödä edellä mainittuja tai vastaavia herkkuja joka päivä. Sori. Kokonaan niistä ei tarvitse luopua, mutta jos laihtuminen jumittaa, vika todennäköisimmin on näissä runsaasti energiaa ja vähän välttämättömiä ravintoaineita sisältävissä tuotteissa.

Huomaa että esim. monista juustolajeista ja melkein kaikista maitotuotteista on olemassa hyviä vähärasvaisia versioita.

3. Rajoita pastan, riisin, leivän, couscousin, perunan yms. annoskokoja.

Koska pasta, riisi, leipä, peruna yms. ”lisukkeet” ovat etupäässä energiaa eivätkä esim. kehon rakennusaineita (kuten liha, kala, maitotuotteet yms.), niitä ei useimpien kohtuullisesti liikkuvien laihduttajien kannata syödä määräänsä enempää. Ei, vaikka Paikkareissa kuinka kehoitettiin syömään perunaa tai ruisleipää aterialla mielin määrin. Sori.

Jos olet jo karsinut herkut vähiin ja harrastat kohtuullisesti liikuntaa, todennäköisin syy siihen ettet laihdu on liian isot ja liian usein syödyt lisäkeannokset.

——–

Itseasiassa jos ihan oikeasti ja raatorehellisesti fiksaat kaikki ylläolevat kohdat kuntoon tulet ajan kanssa hoikistumaan ja kiinteytymään. Jos sinulla on paljon ylipainoa, laihdut nopeammin, mutta normaalipainon sisällä laihtuminen hidastuu.

——

On viitteitä, joskaan ei yhtään mitään tieteellistä faktaa siitä, että joskus terveelliseen elämäntapaan siirtymisestä voi seurata se, että ekan 4-6 viikon aikana ei keho näytä juurikaan muuttuvan — ts. paino ei laske lainkaan tai jopa nousee, senttejä lähtee vain vähän jne., mutta sitten yhtäkkiä laihtuminen lähtee liikkeelle.

Ko. ilmiö voisi johtua siitä, että mahdollisesti kitukuureista pitkään sekaisin ollut elimistö ei meinaa heti uskoa, että jatkossa ruoansaanti tulee olemaan niin tasaista miltä näyttää eikä siksi halua luovuttaa mitään pois (okei, superepätieteellinen ja epätarkka selitys, mutta tajusitte ehkä pointin :-D). Toisaalta vasta aloitettu liikunta saattaa aiheuttaa painonnousua nesteen kertyessä lihaksiin — tällöin samaan aikaan tapahtuva rasvanpalaminen saattaa jäädä huomaamatta. Samoin lisääntynyt kuitumäärä (= suolen sisältö) saattaa vaikuttaa painoon. Jne.

Anyway, on ihan varmaa, että jos sitkeästi keskityt remontoimaan elämäntapaasi terveellisemmäksi ja yrität opetella tunnistamaan kylläisyyden ja nälän tuntteet ja syömään niiden mukaan, jossain vaiheessa myös painosi kääntyy laskuun — todennäköisesti tosin rasva palaa alusta alkaen, vaikkei se heti näykään päälle päin. Pointtina on kuitenkin se, että samaan aikaan kehosi saa hyvää ravintoa muuttuakseen vahvemmaksi ja terveemmäksi ja toisaalta erittäin todennäköisesti kokonaisvointisi (mukaanlukien mieliala) paranee.

—————–

Jos noudatettuasi em. elämäntapoja 4-6 viikkoa et ole laihtunut yhtään edes mittanauhalla mitattuna, tsekkaa vielä kerran läpi että:

1. et herkuttele liian usein ja liian isoilla annoksilla epäterveellistä ruokaa
2. pasta-, riisi- jne. annokset ovat riittävän pieniä
3. proteiinilähteet ovat vähärasvaisia
4. että liikut tarpeeksi tehokkaasti, mieluiten yli puoli tuntia joka päivä
5. ettet ole vähentänyt arkiliikuntaa sillä varjolla että harraastat kuntoliikuntaa

————

Todennäköisesti nämä kohdat jälleen RAATOREHELLISESTI tsekattuasi tulet huomaamaan että joku kohta ei ehkä sittenkään ollut täysin kohdallaan. Ruoka- ja liikuntapäiväkirja on erittäin hyvä apuväline.

Jos voit käsi Raamatulla vannoa itsellesi ettet fuskaa missään kohdassa eikä kehossasi ole silti tapahtunut minkäänlaista mittanauhalla havaittavaa laihtumista, tsekkaa vielä seuraavat kohdat:

0. Eihän sinulla ole kilpirauhasen vajaatoimintaa tai vastaavaa terveysongelmaa? Käy siis lääkärillä tsekkauttamassa asia!

Jos kaikki on täysin kunnossa…

1. Pienennä hieman proteiiniannoksia.

Jos se ei auta…

2. Rajoita kasvisten määrä kiloon ja avokadojen määrä alle yhteen vuorokaudessa ja banaanien määrä pariin päivässä.

Jos sekään ei auta…

3. Rajoita vielä hieman hedelmien määrää.

Tosiasiassa en usko että pääset lähellekään tätä vaihetta. Todennäköisesti tulet huomaamaan että vika oli liiassa epäterveellisten herkkujen syömisessä/alkoholin juomisessa ja liian vähäisessä liikunnassa — tai jos ei muussa niin liian isoissa pasta-, riisi- ja leipäannoksissa.

———

Pointti: terveellinen ja laihduttava ruokavalio on helppo juttu, kunhan sisäistää perussäännöt.

Tärkeää on myös huomata se, että pitkällä tähtäimellä vain sillä on merkitystä, miten syöt 90 % ajasta — ts. jos jouluna, pääsiäisenä, vappuna, uutenavuotena tai juhannuksena tulee herkutelleeksi/juopotelleeksi hieman enemmän, siitä ei ole mitään haittaa, jos kuitenkin (lähes) kaikkina muina vuoden päivinä syö terveellisesti korkeintaan kulutuksensa mukaan.

Ai niin ja vielä pari havaintoa: raskausaikana äidin energiantarve lisääntyy seuraavasti:

Viikot 0-10 –> noin 95 kcal / vrk enemmän kuin mikä hänen laskennallinen kulutuksensa on
Viikot 10-20 –> noin 335 kcal / vrk enemmän kuin mikä hänen laskennallinen kulutuksensa on
Viikot 20-30 –> noin 380 kcal / vrk enemmän kuin mikä hänen laskennallinen kulutuksensa on
Viikot 30-40 –> noin 285 kcal / vrk enemmän kuin mikä hänen laskennallinen kulutuksensa on

Pääosin lisäenergia raskauden aikana pitäisi ottaa hyvistä hiilareista ja hyvästä rasvasta, sekä jossain määrin proteiinista.

Imetyksen aikana äiti tarvitsee noin 480-960 kcal enemmän kuin mikä hänen laskennallinen kulutuksensa on. Jos raskauden aikana on kertynyt ylimääräistä rasvakudosta, lisäenergiaa ei tarvitse ottaa ravinnosta.

——————

Takaisin alkuperäiseen aiheeseen… Joulu lähestyy, mutta mieleni on rauhallinen.

Koska tiedän ja ennen kaikkea olen sisäistänyt kaiken terveellisen elämäntavan perusperiaatteet, en pelkää enää lihovani. En edes siinä tapauksessa että jossain vaiheessa tulisin raskaaksi. Tai katkaisisin jalkani ja joutuisin vuodelepoon.

Vuosien jojoilukierteen jälkeen ja jatkuvan lihomispelon alaisena elettyäni tuntuu todella hassulta että EN pelkää lihomista (koska en usko enää lihovani) ja vihdoin ja viimein oikeasti tiedän mitä teen — ja jopa nauttn siitä! 😀

Minusta on ihanaa syödä hedelmiä, kasviksia ja marjoja. Rakastan aamupuuroani. Olen hulluna rahkaan. Broileri, kala ja liha eri tavoin valmistettuna on hyvää. Sen sijaan että miettisin ”voi ei, mitä mä uskallan syödä etten liho”, ajattelen: ”jaahas, mitäs sitä TAAS söisi”.

Kaikkein hulluinta on se, että todellakin voin sanoa syöväni niin paljon kuin minua haluttaa, mitä tahansa mitä minua huvittaa syödä. Enkä silti liho.

Erona entiseen on tietysti se, että ennen halusin syödä hampurilaisia, pitsaa, suklaata ja pullaa (enkä juuri muuta :-D) ja juoda alkoholia hyvin usein. Nykyään minun ei tee mieli niitä, vaan esim. (tänään) ihania hampaissa rouskuvia royal gala -omenia, danonen vitalinea-rahkaa, keitettyjä kananmunia, täysjyväleipää kinkkuleikkeellä, rasvatonta maitoa jne. En tiedä johtuuko tämä siitä että kehoni on jatkuvasti lähes optimaalisessa ravitsemustilassa vai siitä että olen jotenkin psyykannut itseni rakastamaan terveellistä ruokaa. Ehkä molemmista. 😀

Toisaalta esim. alkoholi tekee minulle nykyään niin huonon olon — ts. pöhnäisen tunteen juodessa ja kammottavan krapulan seuraavana päivänä, että ajatuskin alkoholista muistuttaa minua kurjasta tunteesta, jota en halua kokea => jätän mieluummin viinat juomatta.

Esimerkki baarista pari viikkoa sitten: jonotin baaritiskille, vakaana aikomuksenani tilata siideriä. En ollut syönyt pariin tuntiin ja siinä vuoroani odottaessa tulin tuijottaneeksi tiskin takana olevaa maitopurkkia… Lopulta tilasin ison lasin maitoa ja tuoremehu-vissy-tuopillisen (puolet appelsiinituoremehua, puolet vissyä). Juomani maistuivat taivaallisilta… 😀 Siideri jäi tilaamatta.

Nykyään en enää edes laske mitään, paitsi välillä yritän arvioida päässäni olenko saanut kaikki päivän proteiinit täyteen. Tähän tilaan pääsemiseksi meni melkein kokonainen vuosi.

No, kohta alkaa uusi vuosi ja uudet kujeet. Minä jatkan valitsemallani linjalla hamaan tulevaisuuteen, mutta mikäli koet että oma elämäntapasi on vielä ns. perseellään, suosittelen lämpimästi että teet ensi vuodesta SINUN teemavuotesi ja opettelet askel askeleelta sisäistämään terveelliset elämäntavat. Se nimittäin on oikeasti kaiken vaivan väärti (paitsi ettei oikeasti vaadi vaivaa, ainoastaan vähän paneutumista ja hieman kärsivällisyyttä… :-D).

Tsemppiä!


Kirjoitettu: 02:37 ap.     Linkitys

Haluatko oppia käyttämään tekoälyä tekstin tuottamisessa, käsikirjoittamisessa tai opinnäytetöiden tekemisessä?

Tsekkaa Kurssisivuiltani kurssit.kutri.net esim. Kirjoittajajäsenyys, Opinnäytetyökurssi tai Tekoäly yrittäjän kaverina -kurssi, joilla kaikilla opetan muun hyvän lisäksi tekoälyn käyttöä erilaisten tekstien tuottamisessa.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Scroll to Top