Mitä tapahtui kun katsoin lihakarjaa silmiin

Ah, onko mitään niin viihdyttävää kuin kunnon someraivo, jossa keskustelu rönsyilee alkuperäisen pointin ohi? Ei ainakaan tänään torstai-iltana, kun luin Facebookista tämän Ratia Ranchin postauksen ja siihen tulleet kommentit, jotka äityivät kunnon eipäs-juupas-väittelyksi ”vegaanien” ja ”lihansyöjien” välillä.

Juttu lähti liikkeelle siitä, että ylämaankarjaa kasvattavan Ratia Ranchin laitumen aitaan oli ilmestynyt lappu, jossa luki seuraava viesti:

”Tervetuloa tutustumaan ylämaankarjaan.

Täällä voit katsoa silmiin heitä, joiden kaltaisia söit edellisellä ateriallasi.

Omilla valinnoillasi voit vaikuttaa siihen, annatko heidän päätyä lautaselle.

Lopetetaan tämä yhdessä.”

Tilan emäntä Johanna laittoi Ratia Ranchin Facebook-sivuille vastauksen jonka hän vie huomenna vegaani(e)n jättämän lapun yhteyteen.

Mitä tein vegaanien lapun luettuani? Aloin nauraa. Minä nimittäin nimenomaan haluan aina kun on mahdollista katsoa silmiin eläimiä, jotka myöhemmin syön. (Kirjoitin aiheesta aikanaan täällä.)

Eikä siinä vielä kaikki! Pakkasessani on tälläkin hetkellä lihaa Ratia Ranchin sonnista, jonka olen nähnyt aikanaan elävänä.

Miksi? Koska arvostan vilpittömästi ruokaa, jota syön.

Kun kävimme hakemassa Ratia Ranchilta viime viikolla uusimman satsin lihaa, katsoin paikalla olevia sonneja sydän täynnä kiitollisuutta.

ylamaankarja
Jos tarkkoja ollaan, ylämaankarjaa on vähän vaikea katsoa silmiin paksun otsatukan takia.

Olen kiitollinen näille eläimille siitä, että jotkut heistä ravitsevat vielä perhettäni.

Olen kiitollinen siitä, että tilan emäntä Johanna ja isäntä Asmo kasvattavat näitä upeita eläimiä suurella rakkaudella.

Minulla ei ole mitään sitä vastaan, että joku toinen ei syö eläinkunnan tuotteita. Se ei ole minulta mitenkään pois.

Minua ei vaivaa edes se, jos joku vegaani markkinoi omaa maailmankuvaansa aggressiivisesti.

Ainoa asia jota en kauheasti arvosta on henkilökohtaisuuksiin meneminen.

Se kertoo aina ajattelun tason laskusta — siitä, että asioita ei nähdä enää asioina ja omia mielipiteitä mielipiteinä vaan universaaleina totuuksina.

Tähän syyllistyvät yhtälaisesti niin vegaanit kuin lihansyöjät.

Minä puolestani teen parhaani sen eteen, että vegaanien markkinoima maailma, jossa kukaan ei syö ikinä eläinkunnan tuotteita ei toteutuisi.

Pidän eläinkunnan tuotteiden mausta aina kananmunista ja maidosta pihviin ja luuliemeen. Uskon voivani paremmin niitä syömällä kuin täysin ilman niitä.

Pidän siitä, että maalla asuessani näen usein lehmiä, kanoja ja hevosia ja joskus jopa sikoja.

Jos kukaan ei enää söisi eläinkunnan tuotteita, se tarkoittaisi Suomen oloissa sitä, että maastamme häviäisivät pian kokonaan lehmät, kanat, siat, vuohet, kalkkunat ja hanhet.

Joku voisi pitää ehkä vielä lampaita villaa varten — paitsi jos niidenkin keriminen tuomittaisiin liian raa’aksi.

Näen että tuotantoeläinten kieltämisestä on hyvin lyhyt matka ratsastuksen ja ravihevosten pitämisen kieltämiseen.

Olen maalla kasvaneena eläinlääkärin tyttärenä tavannut elämäni aikana lukemattomia maanviljelijöitä, joilla on eläimiä.

Kaikki tapaamani isännät ja emännät ovat aidosti pitäneet eläimistään. He ovat tehneet fyysisesti raskasta työtään koska ovat kokeneet sen merkitykselliseksi ja tärkeäksi.

Esimerkiksi Ratia Ranchin emäntä Johanna oli pienestä tytöstä asti halunnut kasvattaa nimenomaan ylämaankarjaa, mutta unelma toteutui vasta muutama vuosi sitten, kun hän ja hänen miehensä Asmo saivat sukupolvenvaihdossa Asmon vanhempien tilan itselleen.

Haluan, että näillä hirvittävän kuormittavaa työtä tekevillä isännillä ja emännillä on tulevaisuudessakin mahdollisuus elättää itsensä työllä, jonka he kokevat kaikesta huolimatta palkitsevaksi.

Siinä eläinten oikeuksia ajavat ihmiset ovat kyllä oikeassa, että monilla tiloilla eläinten olosuhteissa on paljon parantamisen varaa. Samoin on totta että joillain teurastamoilla eläimiä on kohdeltu täysin epäasiallisesti.

Minun unelmani olisikin Suomi, jossa kaikkia tuotantoeläimiä kohdeltaisiin yhtä hyvin ja kunnioittavasti kuin Ratia Ranchilla ja muilla vastaavilla tiloilla.

Siksi äänestän lompakollani ja ostan tätä nykyä eläinkunnan tuotteita luomuna ja ensisijaisesti suoraan tiloilta, joiden tiedän kohtelevan eläimiään hyvin.

Haluatko katsoa silmiin (tai otsatukkaan) majesteetillista ylämaankarjaa nähdäksesi, haluatko sen jälkeen minun tavoin entistä enemmän syödä niiden lihaa?

Ratia Ranch ja monet muut ylämaankarjan kasvattajat ympäri Suomea avaavat tilansa vierailijoille nyt tulevana lauantaina 18.6.2016 Löydät pdf-muotoisen esitteen täältä: Avoimet Ovet 2016

ylamaankarja - 1

Haluatko oppia käyttämään tekoälyä tekstin tuottamisessa, käsikirjoittamisessa tai opinnäytetöiden tekemisessä?

Tsekkaa Kurssisivuiltani kurssit.kutri.net esim. Kirjoittajajäsenyys, Opinnäytetyökurssi tai Tekoäly yrittäjän kaverina -kurssi, joilla kaikilla opetan muun hyvän lisäksi tekoälyn käyttöä erilaisten tekstien tuottamisessa.

5 ajatusta aiheesta “Mitä tapahtui kun katsoin lihakarjaa silmiin”

  1. Minäkin näin sen kuvan jaettuna ja vaikka siihenkin jakoon oli tullut kiihkeä kommentti, jossa lähinnä lytättiin lapun aitaan laittaneita vegaaneja, en onneksi ole nähnyt someraivoa. En edes, vaikka menin katsomaan alkuperäistä lihatilan jakamaa kuvaa, jossa oli lähes 900 kommenttia (ja paljon kommentteja niihin!), myös linkki tähän blogikirjoitukseen.

    Minusta on aika erikoista, että ”nimenomaan haluaa aina kun on mahdollista katsoa silmiin eläimiä, jotka myöhemmin syö”. Se voi tietenkin johtua siitä, etten ole syönyt lihaa kohta 30 vuoteen. Olen katsonut silmiin vain hevosta, joka lopetettiin kroonisen sairauden vuoksi, ja teoriassa tietenkin olisin voinut syödä sen lihaa ellei se olisi ollut lääkitty ja minä vegetaari. Lihatilalla on kuitenkin kyse siitä, että eläimiä lisäännytetään ja ”hoidetaan hyvin”, jotta ne voitaisiin tappaa ruoaksi, mikä noin lähtökohtaisesti ei ole välttämätöntä, vaikkakin taloudellisesti kannattavaa.

    Pidän myös outona, että tässä blogikirjoitksessa mainitaan, miten ” joku vegaani markkinoi omaa maailmankuvaansa aggressiivisesti”. Olikohan tuo aitaan laitettu lappu aggressiivinen?

    Onneksi tässä blogikirjoituksessa on yksi pointti, joka naurattaa minua: ”Jos kukaan ei enää söisi eläinkunnan tuotteita, se tarkoittaisi Suomen oloissa sitä, että maastamme häviäisivät pian kokonaan lehmät, kanat, siat, vuohet, kalkkunat ja hanhet.”

    Voi olla, mutta entä sitten? Ainakin kalkkunoita on kasvatettu Suomessa vasta 1950-luvulta lähtien (lähde: Internet…), joten mikä ongelma se olisi, että Suomessa ei olisi kalkkunoita? Ei Suomessa ole norsujakaan.

    Lisäksi en usko, että kaikki ihmiset Suomessa lakkaisivat pitämästä lehmiä tai kanoja, vaikka eivät lisäännyttäisikään niitä syötäväksi. Pitävät ihmiset koiria, kissoja ja berberiskinkkejäkin, vaikka eivät syökään niitä.

    ”Haluan, että näillä hirvittävän kuormittavaa työtä tekevillä isännillä ja emännillä on tulevaisuudessakin mahdollisuus elättää itsensä työllä, jonka he kokevat kaikesta huolimatta palkitsevaksi.”

    OK. Minusta on ymmärrettävää, mutta samalla surullista, että ihmiset valitsevat tuollaisen ammatin.

    Joskus 80-luvulla, kun sanomalehdessä oli väitteitä lihansyönnistä tai eläimistä ja minä kirjoitin vastineeni (”lihan syöminen ei ole välttämätöntä” oli silloinkin pointtini), niin siihen tuli vastaus, jossa maatilan emäntä kertoi aina itkevänsä, kun teurasauto käy. Miksi sitten tekee sellaista työtä? (Sitä en enää kysynyt.) Varmaan toisenlainenkin suhtautuminen eläinten tappamiseen on mahdollinen. Keskustelu jatkuu.

    1. Niin, olet oikeassa siinä, ettei lihansyönti ole välttämätöntä. Niin kuin ei ole mikään muukaan yksittäinen ruoan raaka-aine tai moni muukaan asia, jonka silti haluamme elämäämme.

      En tiedä montako kommenttia luit alkuperäisen kuvan yhteydestä, mutta kyllä sieltä löytyi minun kriteereilläni runsaasti raivokasta argumentointia niin vegaaneilta kuin lihaa syöviltä. 😀

      Ei, aitaan laitettu lappu ei ollut aggressiivinen, mutta olen kyllä saanut ”oikeassa elämässä” vastaanottaa aggressiivista painostusta vegaaneilta eläinkunnan tuotteiden syömisen lopettamiseksi. (Sattuneesta syystä kenenkään ei ole tarvinnut ylipuhua minua syömään lihaa. 😉 )

      Alkuperäisen kuvan yhteydessä oli useampia mainintoja, joissa ihmiset kertoivat ärtyvänsä nimenomaan vegaanisen elämäntyylin tuputtamisesta. Minua tuputtaminen ei ärsytä — niin kuin ei ärsytä esimerkiksi alkoholimainonta, vaikka en juo alkoholia tai tiettyjen luksustuotteiden mainonta, vaikka en osta niitä.

      Jep, ei ole mikään universaali totuus että maalla pitäisi olla paljon kaikenlaisia eläimiä — se on minun ja monien muiden henkilökohtainen ideaali, jota itse kannatan ostamalla kotimaisia eläinkunnan tuotteita.

      Ei ole myöskään mikään universaali totuus, että eläinten kasvattaminen ruoaksi olisi väärin. Se on vain sinun ja joidenkin muiden ihmisten mielipide, jota voit vapaasti kannatta olemalla ostamatta eläinkunnan tuotteita.

      Minä itken joskus väsyneenä äitiyden rasittavuutta, mutta se ei tarkoita sitä, ettenkö olisi kokonaisuutena arvioiden tyytyväinen siihen, että olen äiti.

      Emännän kommentin voi tulkita myös niin, että hän ymmärtää oman vastuunsa, mutta näkee työnsä kokonaisuutena arvioiden niin tärkeäksi, että on valmis hyväksymään sen, että teurasauton lähtö pihasta voi itkettää häntä.

      1. OK. Selvennykseksi vielä: Kyseinen emäntä kirjoitti itkevänsä aivan siitä todennäköisimmästä syystä eli hän kiintyi hoitamiinsa eläimiin ja hänestä oli surullista, kun ne vietiin teuraaksi ja niiden elämä päättyi. Se on minusta varsin inhimillistä, kuten toki myös se ristiriitaisuus, jota hän elinkeinonsa vuoksi koki.

        Itkeminen äitiyden (elämän tms.) rasittavuudesta ei toivottavasti liity tähän mitenkään.

        En muuten tainnut missään kohtaa kirjoittaa, että ”eläinten kasvattaminen ruoaksi on väärin”. Toki sellaistakin sanaa voi käyttää, mutta minä puhun hyvin vähän väärästä ja olen sitä mieltä, että omasta mielestään kaikki ovat toivottavasti oikeassa.

        Ja mainitaan nyt sekin, että kyllä minäkin näin kaikenlaista typerää sen kuvan kommenteissa, joita luin varmaan satoja. Ehkä vain karsastan tuota ”someraivoa”, jota media on jonkin verran harrastanut huonoissa otsikoissaan ja kohua kalastellessaan.

  2. Naapurin Laura

    Mielenkiintoinen postaus, minäkin seurasin tuota some-touhua… Blogissahan asiaa voi pohtia laajemmin kuin kommenttiosastoissa. Luulen, että tässä yhteydessä, kun puhutaan eläinten kasvattamisesta kuolemaa/ruokaa varten, niin on hyvä tarkastella sitä, että on erilaisia syitä kasvissyöntiin, ja että tähän kysymykseen liittyy myös kysymys eläinten oikeuksista.

    Vegaani tai vegetaristi voi olla monesta eri ideologiasta/syystä. Joillekin tärkeää on vaikkapa hengellinen syy (miljoonat hindut ja buddhalaiset), joillekin toisille ilmastonmuutoksen vaikutus tai vesistöjen liikarehevyys (lihan tuotanto on näissä keskeinen päästöjen lähde), ja kolmansille taas eläinten oikeudet.
    Vegaaneissakin on lisäksi niitä, jotka rajoittavat vegaaniuden lähinnä ravintoa koskevaksi, että niitä, jotka ovat ns. täysvegaaneja tai jopa äärivegaaneja, eli he eivät halua käyttää mitään eläinkuntaa hyväksikäyttävää materiaalia osana elämäänsä (ei villaa, ei hunajaa tai mehiläisvahaa, eikä tietenkään nahkaa).
    (Vegaanien omilla palstoilla keskustellaan kovastikin välillä siitä, voiko kukaan muu kuin täysvegaani olla vegaani, joten siksi äärivegaani-nimityskin on mielestäni käypä, koska kyseessä välillä tuntuu olevan niin äärimmäinen, oikeaoppisuuteen viittaava käytöskoodisto.)

    Eläinten oikeuksista kiinnostuneiden vegaaneiden mielestä on juurikin suotavaa, jos sellaiset elinkeinot, joissa eläimiä hyötykäytetään, katoavat. Muistan, kun joskus alle 20-vuotiaana kuulin ensimmäisen kerran tällaisesta ajattelutavasta ja se tuntui tietysti maalaiselämään myös tottuneelta hyvin vieraalta – olin ehkä vuotta aiemmin juuri ollut 4H-kerhon lypsykurssilla, ja jo tehnyt kesätöitä maatalouslomittajana.

    Mutta minusta tuli kasvissyöjä kuitenkin. Ja eläinten oikeuksiakin olen kovasti miettinyt. Mikä oikeus meillä tosiaan on hyödyntää muita lajeja omaksi taloudelliseksi eduksemme, olen miettinyt monta kertaa.

    Jos ajatellaan turkistarhoja ja tehomaataloutta, häkkeihin tungettuja eläimiä, niin vastaus on helppo: sellainen ei olekaan oikein. Mutta entä sitten, jos eläimiä pidetään hyvin – kasvatetaan kyllä teuraaksi, mutta sitä ennen ne elävät mukavasti? Oma ajatukseni on, että parempihan se tietty on kuin se häkkijuttu, mutta se ei silti ratkaise sitä ongelmaa, mikä eläimen hyväksikäyttöön (tulonlähteenä) sisältyy: että eläimen kuolema on ihmisen elämä.

    – Eläintarhat eläinten hyödyntäjinä on kaksipiippuinen asia sekin. Eläintarhoissa eläimen vangitseminen sitä varten, että sitä voidaan näytellä pääsymaksua vastaan yleisölle, voi olla todella hirveä keino tehdä rahaa, jos eläimen elinolosuhteet ovat kohtuullisen ankeat. Muistan esimerkiksi miten surulliseksi tulin LA Zoosta ja sen pienestä kirahviaitauksesta. Mutta sitten on eläintarhoja, jotka tukevat harvinaisten lajien säilymistä ja luontoonpalauttamista, kuten vaikkapa hehtaarien kokoinen Safari Park San Diegon lähellä. Siellä eläimet tulevat ensisijaisena asiana, ja pääsymaksut ovat bonus, jotka menevät eläinten hoitamiseen, ei omistajien rikastumiseen. Nykyään vastustetaan yleisesti delfiinien vangitsemista akvaariomaisiin olosuhteisiin, puhumattakaan miekkavalaiden näytöksistä. Nämäkin asiat liittyvät eläinten hyödyntämiseen.

    Olen harrastanut ratsastusta ja nuorempana oli omakin hevonen. Hevonen oli rakas ja sai elämänsä loppupuolen elää mukavaa hevoselämää. Mutta sen elämään mahtui myös rankkoja vuosia ratsastuskouluraakkina, eikä se ollut hevosen oma valinta eikä sen terveydelle hyväksi. Ihminen pisti sen töihin, maksamaan omat kauransa, deprivoivalla ympäri-ympäri-ympäri-pientä-aitausta-toiminnalla, joka ei ole aroeläimen luontaista elämää.
    Olenkin nähnyt hevostalleja, joissa hevosilla on huonot oltavat, tai joissa, vaikka hevosia hoidettaisiin tallin puolesta hyvin, niin ratsastamaan tulevat ihmiset kohtelevat ratsujaan surkeasti, ja tallin pitäjä nielee raivonsa koska tarvitsee ne rahat niiltä potkivilta, suitsia repiviltä raakalaisilta.

    Olenkin vähitellen tullut siihen katsantokantaan, että jos ottaa eläimiä pitääkseen niitä, joko jotenkin niistä hyötyäkseen (hunaja, ratsastus, maisemanhoito mukaan lukien) niin niille pitää järjestää lajinmukainen elämä, ja nähdä eläimet kumppaneina. Jos sellaiseen ei ole resursseja, ei pidä ottaa eläimiä.

    Eli eläimet kumppaneina, voivat olla hyväksyttävissä, eläinten oikeuksien näkökulmasta. – Jos siis itse ottaisin ylämaan karjaa, josta välillä haaveilinkin, koska minulla on tuo lehmämenneisyys, niin en raaskisi luopua niistä. Antaisin niiden elää ja kasvaa, ja kuolla vanhuuteen, vähän kuten jotkut pitävät poneja tai lampaita tai kanoja ja ne kasvaisivat vanhoiksi ja kuolisivat luonnollisen kuoleman… Ehkä sellainen voisi olla eräänlainen versio ’permakulttuurisesta’ maaseudusta, jossa eläinten oikeuksia mietittäisiin vakavasti, ja vaikka ihmiset olisivat enimmäkseen kasvissyöjiä, myös eläimiä nähtäisiin maisemassa.

    (Olen myös miettinyt viljan ja kasvisten luomuviljelyä, jossa tarvitaan lantaa pelloille. Lantaa tarvitaan kuitenkin vuosittain melko vähän per hehtaari, vesistöjen kannalta mieluummin liian vähän kuin liian paljon, joten tarvittavan lannan voisi ehkä saada aikaiseksi myös sellaisilla lehmillä tai lampailla tms, joita ei kasvateta teuraaksi vaan kumppaneina.)

    Tällaisia ajatuksia tuli tästä aiheesta. Ja joo, minulla on kissoja ja koira, joiden hyvinvointia jatkuvasti mietin…

  3. No eihän se ratsastaminen oikealta tunnu, jätin juuri ratsastamatta, vaikka nuut menivät. Enkä todellakaan ymmärrä sisäkissojen pitämistä, saati koiria kerrostaloasunnossa…

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Scroll to Top