Koronaviruksen oireet, saaminen ja levittäminen

Yhteenveto kärsimättömille (tarkempi selitys alla)

Ennen kuin koronaviruksen oireet alkavat, et voi tietää ilman testiä kannatko koronavirusta. Voit tartuttaa koronaviruksen toisiin jo ennen ensimmäisten oireiden ilmestymistä. Joidenkin tutkimusten mukaan koronaviruksen saanut on kaikkein ”tartuttavimmillaan” juuri ennen oireiden ilmaantumista.

Osalla koronaviruksen oireet ovat niin lievät, että elleivät he mittaa jatkuvasti lämpötilaansa tai kiinnitä huomiota lievään lämmön nousuun tai kurkkukipuun, he eivät tiedä olevansa sairaita.

Valtaosa alle 65-vuotiaista sairastaa taudin rajuna flunssana johon voi kuulua kuumetta, yskää, lievää hengenahdistusta, päänsärkyä, lihaskipua, palelua, vatsakipua, oksentelua ja ripulia.

Koronavirus on erityisen vaarallinen tauti yli 60-vuotiaille, reilusti ylipainoisille, korkeasta verenpaineesta kärsiville, (iäkkäämmille) tupakoitsijoille ja ihmisille joiden keuhkojen toiminta tai immuunipuolustusjärjestelmä on heikentynyt esim. syövän, syöpähoitojen tai muun taudin takia.

Korkeintaan yksi viidestä sairastuneesta saa niin rajun taudin, että tarvitsee sairaalahoitoa. Noin 1 sadasta sairastuneesta kuolee. Lukemat on laskettu testatuista ja ovat todennäköisesti yläkanttiin.

Yleisin sairaalahoitoa vaativa komplikaatio on rajun keuhkokuumeen aiheuttama hengenahdistus. Noin neljäsosa sairaalaan joutuneista tarvitsee hengityskonetta.

Jos liian monta ihmistä tarvitsee kerralla tehohoitoa, voidaan ajautua Italian tilanteeseen, jossa yli 60-vuotiaille ei enää voida taata mahdollisuutta päästä hengityskoneeseen, koska laitteet tarvitaan nuorempien ihmisten käyttöön.

Siksi seuraavien kuukausien aikana on tärkeää noudattaa kiltisti viranomaisten antamia ohjeita, pitää vähintään 1–2 metrin fyysistä etäisyyttä muihin ihmisiin vaikka olo olisi hyvä, välttää sisätiloja joissa on paljon ihmisiä ja pestä kätensä aina kun on ollut muiden kanssa tekemisissä.

Lisäksi pitäisi pysyä mahdollisuuksien mukaan kotona eristyksissä vaikka saisi vain lieviä flunssaoireita tai jos on ollut enemmän tekemisissä ihmisen kanssa, jolla on selvät koronaviruksen oireet.

Tällä hetkellä Suomessa on jo niin paljon koronavirustapauksia, jotka on huomattu vasta oireiden ilmettyä, että taudin leviämistä ei voi enää estää. Nyt tavoitteena on suojata riskiryhmiin kuuluvat ja yrittää hidastaa taudin etenemistä niin, että sairaalat eivät ruuhkaudu liikaa ja kaikki vakavasti sairaat saadaan hoidettua.

JOS EPÄILET SAANEESI TARTUNNAN KLIKKAA TÄSTÄ JA TÄYTÄ KORONAVIRUSKYSELY OMAOLO.FI:SSÄ

Saat sieltä suoraan juuri sinun tilanteeseesi sopivat toimintaohjeet.


Jos menet niin huonoon kuntoon että uskot tarvitsevasi lääkärin apua, älä mene koskaan suoraan päivystykseen vaan soita ensin päivystysnumeroon, että päivystyvä hoitohenkilökunta osaa varautua tuloosi.

Jos olet yli 70-vuotias joka ei kuulu valtionjohtoon tms. sinut on määrätty karanteenia vastaaviin olosuhteisiin. Ole hyvä ja noudata tätä ohjetta, jotta et ole osasyyllinen tilanteeseen, jossa sairaalat ovat niin täynnä koronaviruspotilaita, että kaikkia apua tarvitsevia ei voida hoitaa.

Vaikka olisit kuinka terve ja reipas ja tuntisit itsesi parikymppiseksi, koronavirus aiheuttaa sinussa todennäköisemmin rajumman reaktion mm. siksi että enemmän elämää nähnyt immuunipuolustusjärjestelmäsi on erilainen kuin nuorilla ihmisillä. Ole siis hyvä ja pysy kotona – niin itsesi kuin muiden terveyden takia!

Perusteellisempi selitys

Miten koronavirus leviää?

Koronavirus leviää uusimpien tietojen mukaan ensisijaisesti pisaratartuntana ja kosketustartuntana. Lisäksi se voi levitä hengitysilman kautta ainakin tartunnan alkuvaiheessa.

Eli voit saada koronaviruksen jos:

  • Tartuttamisvaiheessa oleva henkilö yskäisee suoraan sinua kohti ja hengität ilmaa jossa on yskäisyssä lentäneitä viruksia ja/tai pisarat osuvat suoraan silmiisi tai suuhusi.
  • Tartuttamisvaiheessa oleva henkilö on yskäissyt muutamia tunteja ennen suoraan pinnalle jota kosket kädellä, jonka jälkeen siirrät käteen tarttuneet virukset kädelläsi silmääsi, suuhusi tai nenääsi.
  • Tartuttamisvaiheessa oleva henkilö on yskäissyt käteensä, hieronut nenäänsä, koskenut silmiinsä tai suuhunsa, kuolannut/sylkenyt käteensä, jättänyt kätensä pesemättä sen jälkeen kun on käynyt kakalla (tai koskenut peräaukon tienoille) ja sen jälkeen kättelee sinua tai koskee pintaan (esim. toisen ihmisen käteen), johon sinä kosket piakkoin sen jälkeen.
  • Suutelet henkilöä jolla on koronavirus tai kosket itse koronavirusta tartuttavan henkilön suuhun, silmiin, nenään, kuolaan, räkään tai kakkaan.

Yskäisyn jälkeen virusta voi jäädä vähintään puoleksi tunniksi leijumaan suljettuun tilaan. Lisäksi koronavirusta irtoaa tartunnan saaneen hengitykseen varsinkin tartunnan alkuvaiheessa. Mitä pidempään oleilet samassa suljetussa tilassa koronavirusta tartuttavan kanssa, sitä todennäköisemmin saat virusta hengitysilman kautta limakalvoillesi.

Yhden tutkimuksen mukaan koronavirus säilyy tartuttavana lyhyimmän ajan pahvilla (jopa vuorokauden) ja pisimpään muovilla (max 3 vrk) ja teräspinnalla (max 2 vrk).

Huom! Vaikka virusta voi säilyä joillain pinnoilla useita vuorokausia, se heikkenee ja sen määrä vähenee tasaisesti niin, että vaikka koskisit vuorokautta myöhemmin muovipintaan, johon joku on yskäissyt ja laitat sormen heti suuhun, et välttämättä sairastu.

Älä silti kosketa kasvojasi paikoissa, joissa on voinut olla koronavirusta tartuttavia ihmisiä ja pese kätesi heti kotiin päästyäsi.

Milloin koronavirus tarttuu?

Voit tartuttaa koronaviruksen muihin jo 1–3 päivän päästä tartunnan saamisesta ja päiviä ennen oireiden ilmaantumista. Myös oireettomat tai hyvin lievästi oireilevat voivat levittää tautia.

Saksalaisen tutkimuksen mukaan koronavirusta on eniten suun, nenän ja nielun limakalvoilla juuri ennen oireiden ilmaantumista. Tällöin virusta irtoaa jo runsaasti henkilön hengitysilmaan ja sylkeen.

Tämä selittää sitä, miksi tauti on levinnyt niin rajusti vaikka virus itsessään ei ole erityisen tarttuva: liian moni tautia tietämättään kantava on lähikontaktissa muiden kanssa.

Esimerkiksi Suomessa on jo yksi tapaus, jossa matkalla koronaviruksen saanut oireeton hääjuhlavieras tartutti koronaviruksen morsiameen ja arvioiden mukaan ainakin 30 vieraaseen, joista osa ei ollut tiettävästi lainkaan lähikontaktissa koronaviruspotilaan kanssa. 

Siksi meidän kaikkien olisi äärimmäisen tärkeää pysyä vähintään metrin päässä muista siihen asti, että pahin tautiaalto on ohi.

Useimmat koronaviruksen sairastaneet eivät tartuta tautia enää oireiden mentyä ohi. Tähän menee noin 10–14 päivää oireiden alusta. On hyvä tiedostaa, että virus voi jäädä lymyilemään henkilön kehoon viikkokaupalla senkin jälkeen. Varmuuden vuoksi sairastuneille suositellaankin vähintään 14 päivän karanteenia ensimmäisistä oireista.

Periaatteessa viruksen sairastumisesta pitäisi seurata immuniteetti ainakin joksikin aikaa, mutta tiedetään jo muutama tapaus, jossa sairaus on uusinut jo kuukauden päästä ensimmäisestä sairastumisesta. Nämä näyttävät kuitenkin olevan poikkeustapauksia. Siitä huolimatta kannattaa pitää virusepidemian ajan huolta käsihygieniasta ja riittävästä hajuraosta muihin myös parantumisen jälkeen.

Mitä oireita koronavirus voi aiheuttaa?

Hyvin pieni osa tartunnan saaneista ei saa minkäänlaisia oireita. Sen sijaan moni oireettomaksi itsensä kokeva saa jonkinlaisia oireita, joita ei tulkitse sairausoireiksi koska:

  • 20 %:lla sairastuneista kuume pysyy alle 38 asteessa
  • Sairauden aiheuttama väsymystä luullaan jostain muusta syystä johtuvaksi
  • 30 % ei saa edes yskää

Lisäksi on hyvä huomata, että mitattaessa kainalosta lämpöä digitaalisilla kuumemittareilla, olisi hyvä pitää mittaria kainalossa 10 minuutin ajan luotettavan lukeman saamiseksi (Tekniikan maailman testin mukaan).

Esim. oman mittarini näyttämä lämpötila on 10 minuutin mittaamisen jälkeen 0,5-0,7 astetta korkeampi kuin piippaushetkellä.

Yleisimmät koronavirusoireet WHO:n raportin mukaan

Tyypillinen koronavirustapaus alkaa kuumeella ja väsymyksellä, jota seuraa kuiva yskä. Joillain lämpötila voi nousta vain asteen verran eikä tulla lainkaan yskää. Seuraavassa on listattuna yleisimmät oireet ja kuinka yleisiä ne ovat.

  • 88 % sai kuumetta
  • 68 % kuivaa yskää
  • 38 % väsymystä
  • 33 % limaneritystä (räkää)
  • 19 % hengenahdistusta
  • 15 % lihas- ja nivelkipuja
  • 14 % kurkkukipua
  • 14 % päänsärkyä
  • 11 % kylmänväristyksiä
  • 5 % pahoinvointia tai oksentelua
  • 5 % tukkoinen nenä
  • 4 % ripulia

(Lähde: https://ourworldindata.org/coronavirus)

Ensimmäiset oireet ilmaantuvat yleensä 2–11 päivän kuluttua tartunnan saamisesta. Valtaosa saa oireita 5.–6. päivänä tartunnasta. Joillain oireilu voi alkaa vasta 14 päivän kuluttua tartunnan saamisesta.

Hengenahdistus alkaa keskimäärin viisi päivää ensimmäisten oireiden jälkeen.

Nykytiedon mukaan vähintään 81 % tunnetuista koronaviruspotilaista sairastaa vain ”miedon version” taudista. Mieto versio voi olla mitä vain lähes oireettomasta kovaan flunssaan. Tosiasiallinen miedon version sairastavien osuus taudin saaneista on paljon isompi, koska missään maassa ei ole testattu kaikkia ihmisiä.

Sairaalahoitoa tarvitsee uusimpien tilastojen mukaan noin 10–19 % diagnosoiduista. Sairaalaan joutuneista noin 20–30 % tarvitsee tehohoitoa. Tehohoitopotilaista 47–71 % potilaista on tarvinnut hengityskonetta.

Eli jos vain 10 % kaikista sairastuneista tarvitsee sairaalahoitoa, tuhannesta tautiin sairastuneesta noin 100 ihmistä joutuu sairaalaan, heistä keskimäärin 25 tarvitsee tehohoitoa ja noin 15 hengityskonetta.

Sairaalaan joudutaan useimmiten noin 8–9 päivää ensimmäisten oireiden jälkeen. (Lähde)

Pääsääntöisesti sairaalahoitoa ovat tarvinneet riskiryhmiin kuluvat ihmiset, joskin tiedetään myös useampia tapauksia, joissa nuori ja perusterve ihminen on joutunut sairaalahoitoon koronaviruksen takia. Näin ollen kukaan ei voi olla etukäteen varma siitä, miten rajuna hän tulee sairastamaan taudin.

Useimmat toipuvat koronaviruksesta 10–14 päivässä oireiden alkamisesta. Vakavammin sairastuneilla toipuminen voi viedä 3–6 viikkoa ja senkin jälkeen keuhkoihin voi jäädä pysyviä vaurioita. Tautiin kuolleet ehtivät sairastaa tautia 2–10 viikkoa ennen menehtymistään.

Koska taudista toipuminen voi kestää pitkään ja siitä voi jäädä pysyviä vaurioita keuhkoihin, suosittelen myös nuoria ihmisiä tekemään kaikkensa, etteivät he saisi tautia. Mitä pidempään pystyt välttelemään koronavirusta, sitä todennäköisemmin taudin hoito on kehittynyt, sairaaloissa on vapaita hoitopaikkoja ja hyvässä lykyssä tautiin on kehitetty jo rokote.

Ketkä kuuluvat riskiryhmiin?

Tauti voi tulla erityisen rajuna ja jopa hengenvaarallisena seuraaville ihmisryhmille:

  • Yli 60-vuotiaille (varsinkin miehille)
  • Diabeetikoille
  • Korkeasta verenpaineesta kärsiville
  • Muita sydän- ja verisuonitauteja sairastaville
  • Astmaatikoille
  • Muuta kroonista keuhkosairautta sairastaville (esim. keuhkoahtaumatauti)
  • Reilusti ylipainoisille
  • Syöpäsairaille
  • Muille ryhmille joiden immuunijärjestelmä on heikentynyt tai yleiskunto laskenut

Mitä enemmän sinulla on riskitekijöitä, sitä enemmän sinun kannattaa harkita kotona pysymistä ja kasvokkain tapahtuvien kontaktien välttämistä sen aikaa, kun tauti leviää pahimmillaan.

Valitettavasti vielä ei ole tietoa siitä, miten koronavirus vaikuttaa raskaana oleviin ja sikiöihin. Ensimmäiset koronavirusta sairastavien äitien vauvat ovat jo syntyneet. Näiden äitien vauvoillakin on todettu koronavirus. Koska yhdellä vauvalla todettiin koronavirus pari minuuttia syntymän jälkeen, on todennäköistä että vauva sai sen jo ollessaan äidin vatsassa.

Ainakin yksi koronavirukseen sairastunut vastasyntynyt on toipunut hyvin sairaudesta – toivotaan että niin käy myös muille vauvoille ja heidän äideilleen.

Koska raskaus ja synnytys kuormittaa naisen kehoa eikä ole vielä tietoa siitä miten koronavirus voi vaikuttaa varhaisemmassa vaiheessa olevien sikiöiden kehitykseen, odottavien ja vasta synnyttäneiden äitien kannattaa tehdä kaikkensa sen eteen, että he eivät saisi koronaa odotus- ja lapsivuodeaikana. Käytännössä tämä tarkoittaa kotona pysymistä ja kasvokkain tapahtuvien kontaktien minimoimista.

Kuinka moni joutuu sairaalaan ja kuolee koronaan?

(Päivitetty 19.3.2020)

Valtioneuvosto on tehnyt omat arvionsa Turun ja Tampereen Yliopiston sekä THL:n tiedoilla ja arvioilla. Muiden maiden ja WHO:n ennusteisiin nähden arviot ovat erittäin optimistisia.

Tartunnan saaneitaTartuntoja kpl Sairaalaan TeholleKuolee
20 %1 080 00010 8002 7001 080
40 %2 160 00021 6005 4002 160
60 %3 240 00032 4008 1003 240

Mitä paremmin pystymme ehkäisemään sairauden tarttumista, sitä todennäköisemmin sairaalaan ja teholle joutuvien ja kuolleiden määrät ovat lähellä näitä arvioita.

WHO:n arvion mukaan 100 sairastunutta kohden:

  • 40 saa lievän version (oireeton tai lähes oireeton?)
  • 40 saa rajumman version (keuhkokuumeen)
  • 20 joutuu sairaalaan
  • 5 joutuu tehohoitoon
  • 2 kuolee

WHO:n antaman arvion ja Princess Diamond risteilyaluksella puhjenneen koronavirusepidemian sekä kolmen eri sairaalatilaston perustella ennustan, että Valtioneuvoston tilastot ovat turhan ruusuiset.

Kun Princess Diamond -risteilyaluksella puhkesi koronavirusepidemia, se laitettiin karanteeniin ja kaikki siellä olevat testattiin. 47 % tartunnan saaneista ei saanut edes karanteenin päättymisen jälkeen oireita. Kahdessa eri lähteessä on mainittu että 8 matkustajista olisi kuollut, mutta kaikissa paremmissa lähteissä mainitaan 7 henkilöä, joten olen laskenut tilastot sen mukaan. Vaikka matkustajat olivat vanhempaa väkeä, laivan miehistö ja henkilökunta oli nuorta. Siksi se on jollain lailla vertailukelpoinen vaikkapa Suomen väestöön. Jos arvio heittää johonkin suuntaan, niin yläkanttiin (eli ihan niin monta ihmistä ei kuole).

Tämä ja tämä sairaalatilasto ovat  Kiinasta ja tämä Yhdysvalloista. Olen laskenut niistä keskiarvon ja pyöristänyt alaspäin (käytännössä isompaan Kiinan otantaan).

Ennustan että 100 tartunnan saanutta kohden:

  • 47 on (lähes) oireeton
  • 53 saa oireita
  • 12 joutuu sairaalaan
  • 3 joutuu tehohoitoon
  • 1 kuolee

Nämäkin lukemat ovat optimistiset verrattuna WHO:n arvioon, jonka mukaan 2,3 % tartunnan saaneista kuolee. Vertailun vuoksi: Diamond Princess -risteilyaluksella noin 2 % oireita saaneista (1 % kaikista tartunnan saaneista) kuoli.

Alle 50-vuotiaita ihmisiä on kuollut hyvin vähän koronavirukseen. Nuoremmilla tautiin kuolleilla on ollut jokin muu terveysongelma taustalla.

On hyvä huomata, että vaikka nuoremmat ihmiset eivät kuole koronavirukseen, he voivat silti joutua sairaalahoitoon. Esimerkiksi Hollannissa jo yli puolet tehohoitoa tarvitsevista koronaviruspotilaista on alle 50-vuotiaita.

Riski kuolla koronaan kasvaa merkittävästi 70 ikävuoden jälkeen. Seuraavat lukemat kertovat kuinka moni koronadiagnoosin saaneista on kuollut kussakin ikäryhmässä:

  • Alle 50-vuotiailla riski kuolla on alle 0,5 %.
  • 50-59-vuotiailla riski on 1,3 %
  • 70-79-vuotiailla riski on 8 %
  • Yli 80-vuotiailla riski on 14,8 %.

Eli yli 80-vuotiaista joilla on diagnosoitu koronavirus 14,8 % on kuollut.

(Lähde)

Koska monet kaikkein lievimmistä sairaustapauksista ovat jääneet huomaamatta ja testaamatta, kaikki edellämainitut lukemat ovat erittäin todennäköisesti reippaasti yläkanttiin. Siitä huolimatta on selvää, että koronavirus on ainakin kaksi kertaa vaarallisempi kuin tavallinen flunssavirus.

Kuolemanriskiin vaikuttaa myös se, kuinka nopeasti ja millaista sairaalahoitoa henkilö saa. Esimerkiksi Italiassa liian nopea sairaustapausten nousu johti siihen, että yli 60-vuotiaille ei enää voitu taata pääsyä hengityskoneeseen. Tällöin myös sellaisia henkilöitä kuoli, jotka olisivat voineet pelastua, jos olisivat saaneet parempaa hoitoa.

Suomessa on suhteellisen hyvin hengityskoneita, mutta jos koronavirus iskee myös hoitohenkilökuntaan, voidaan joutua tilanteeseen, jossa ei ole riittävästi osaavia ihmisiä valvomaan ja hoitamaan hengityskoneiden käyttöä.

Siksi on äärimmäisen tärkeää hidastaa taudin leviämistä kaikin keinoin! Eli pitämällä fyysistä etäisyyttä muihin ihmisiin vaikka nämä olisivat oireettomia, välttelemällä väkijoukkoja ja suljettuja tiloja joiden huoneilmaan on voinut joutua koronavirusta, käyttämällä julkisilla paikoilla hanskoja ja pesemällä käsiä ja välttelemällä kasvojen koskettelua.

Miten hallituksen määräykset rajoittavat minua?

70 vuotta täyttäneet ja sitä vanhemmat

Jos olet yli 70-vuotias, sinun pitäisi pysytellä mahdollisuuksien mukaan karanteeninomaisissa olosuhteissa. Tämä tarkoittaa sitä, että tapaa niin vähän ihmisiä kasvokkain kuin mahdollista, älä mene paikkoihin joissa on paljon ihmisiä ja pysyttele kotipiirissä.

Saat käydä kaupassa ja apteekissa, mutta olisi parempi että joku toinen kävisi niissä puolestasi ja toisi tarvitsemasi tuotteet kotioven taakse. Saat käydä kävelyllä, mutta kierrä silloin muut ihmiset ainakin parin metrin päästä.

Sinun on määrätty karanteeniin koska:

  • Emme halua että kuolet koronavirukseen.
  • Voit tartuttaa koronaviruksen muihin riskiryhmiin kuuluviin ihmisiin (kuten puolisoosi tai ikäisiisi kavereihin).
  • Jos liian monta ihmistä sairastuu niin pahasti että he tarvitsevat sairaalahoitoa, kaikki apua tarvitsevat eivät ehkä pääse hoitoon.

Vaikka olisit ikäiseksesi poikkeuksellisen hyvässä kunnossa ja tuntisi itsesi parikymppiseksi, olet silti vaarassa saada rajumman version koronaviruksesta, koska enemmän elämää nähnyt immuunipuolustusjärjestelmäsi voi reagoida virukseen eri tavalla kuin nuorempien ihmisten immuunipuolustusjärjestelmä.

Alustavien tutkimusten mukaan näyttää siltä, että varsinkin vanhemmilla ihmisillä koronavirus voi aiheuttaa ”sytokiinimyrskyn” – ylimitoitetun puolustusreaktion joka voi olla hengenvaarallinen.

Et voi mistään tietää miten juuri sinun kehosi reagoi koronavirukseen. Ole siis hyvä ja pysy kotona, jotta sinä, läheisesi ja me muut selviäisimme tästä tautiaallosta ilman turhia kuolemia. Kiitos!

Mitä teen jos epäilen koronavirusta?

JOS EPÄILET SAANEESI TARTUNNAN KLIKKAA TÄSTÄ JA TÄYTÄ KORONAVIRUSKYSELY OMAOLO.FI:SSÄ

Saat sieltä suoraan juuri sinun tilanteeseesi sopivat toimintaohjeet.


Jos olet perusterve ja oireesi ovat samaa tasoa tavallisen flunssan kanssa eli kuumetta joka laskee särkylääkkeellä, yskittää, väsyttää jne. pysy kotona kunnes paranet.

Älä kuormita neuvontapuheluita soittelemalla saati mene käymään päivystyksessä vaan etsi mieluummin tietoa esim. THL:n verkkosivuilta tai oman kuntasi tai terveydenhoitopiirisi sivuilta ja somekanavista.

Suomen testauskapasiteetti on rajallinen. Siksi tällä hetkellä testataan lähinnä riskiryhmiin kuuluvia flunssaoireisia, sairaalahoitoa tarvitsevia ihmisiä ja hoitohenkilökuntaa. LL Jaana Wessman on kirjoittanut hyvän selvityksen koronaviruksen testaamisesta Facebookiin.

Kannattaa silti ottaa jo terveysasemasi ja sairaanhoitopiirisi päivystysnumerot valmiiksi puhelimeen tai esille siltä varalta että tilasi huononee nopeasti.

Jos kotona ei ole ruokaa tai vessapaperia, pyydä tuttuja tuomaan niitä oven taakse tai tilaa ruoat verkkokaupasta. Monilla paikkakunnilla on syntynyt vapaaehtoisten ryhmiä, jotka voivat auttaa. Katso löytyyko esim. Facebookista omalla alueellasi olevaa ryhmää.

Perusterveiden ihmisten ei tarvitse huolestua vielä lievän hengenahdistuksen takia, joka tuntuu lähinnä kireytenä rintakehässä tms. jos he kokevat saavansa riittävästi happea. Höyryhengitys ja pystyasento auttavat hengittämisessä.

Ranskan terveysministerin  mukaan ibuprofeeni (esim. Burana) voi pahentaa tautia. Muiden asiantuntijoiden mielestä ibuprofeeni voi pahentaa ainakin diabetespotilaiden ja korkeasta verenpaineesta kärsivien koronainfektiota.  Tämä on kuitenkin teoreettista pohdintaa eikä testattu havainto. Suomalaisen professorin mielestä ibuprofeenin käyttö on OK. Jos asia mietiyttää, käytä parasetamolia (esim. Panadolia).

D- ja C-vitamiini sekä sinkki saattavat tukea parantumista.

Jos kuulut riskiryhmiin (esim. yli 65-vuotias, astma, korkea verenpaine, runsas ylipaino, syöpä, heikentynyt immuniteetti, tupakoitsija) lievempikin hengenahdistus yhdistettynä yli +38 °C kuumeeseen voi antaa aihetta ottaa yhteyttä terveydenhuoltoon.

Olitpa perusterve tai riskiryhmään kuuluva, niin jos hengenahdistuksesi on niin kovaa, että hengittäminen on vaikeaa tai tunnet tukehtuvasi, muutut sekavaksi, sinua huimaa tai kuume ei laske lääkkeilläkään, ota viipymättä yhteyttä terveydenhuoltoon.

Älä mene koskaan suoraan lääkäriin!!!

Et saa mennä etukäteen soittamatta lääkäriin, koska jos sinulla on koronavirus, voit tartuttaa taudin odotushuoneessa ihmisiin, joilla on jokin muu terveysongelma. Pahimmillaan tilanteeseen varautumaton hoitohenkilökunta voi joutua takiasi kahdeksi viikoksi karanteeniin.

Jos kuulut riskiryhmään ja saat yskää ja yli +38 °C kuumetta ja epäilet että olosi voi huonontua nopeasti, soita ensin joko kuntasi neuvontanumeroon tai valtakunnalliseen neuvontanumeroon. Jos sinulla on olemassa oleva hoitokontakti (esim. syöpähoidoissa olevilla syöpäklinikka), soita sinne.

Kaikki neuvontanumerot ovat todella ruuhkaisia, joten älä soita niihin jos olet vain huolissasi ilman että olet vielä (kovinkaan) kipeä vaan etsi ensin tietoa viranomaisten sivuilta.

Jos uskot että tilasi on sen verran paha, että tarvitset lääkärin apua, muttet ole vielä kuolemankielissä, soita ensin joko oman terveyskeskuksesi päivystykseen tai oman sairaanhoitopiirin päivystysapuun.

Esim. Mäntsälässä soitetaan klo 8–18 välillä terveysaseman päivystysnumeroon ja näiden aikojen ulkopuolella HUS:in päivystysavun numeroon 116 117 .

Jos sinä tai läheisesi on hengenvaarassa eli menossa tajuttomaksi, siniseksi tms. soita hätänumeroon 112! Muista kertoa soittaessasi koronaepäilystä!

Tästäkin selvitään

Me suomalaiset selviämme yhdessä tästäkin virusepidemiasta. Suurin osa sairastuneista saa vain kovan flunssan, jos sitäkään. Osa voi onnistua kokonaan välttämään koronaviruksen.

Tällä hetkellä useampi ryhmä ympäri maailmaa kehittää hikihatussa rokotetta. Vaikka koronavirusta ei vielä saataisi kokonaan tukahdutettua maapallolta, voi olla että jo 1–1,5 vuoden päästä meillä on rokote, jolla voidaan suojata riskiryhmään kuuluvat ihmiset.

Lisäksi taudin muut hoitomuodot kehittyvät sitä mukaa kun taudista saadaan lisää tietoa. Niinpä kesäkuussa rajun koronaviruksen sairastava voi saada parempaa hoitoa kuin sen maaliskuussa sairastava.

Mitä paremmin onnistumme pitämään huolta käsien pesusta ja vähintään 1–2 metrin hajuraosta, olemaan koskettelematta kasvojamme ennen käsipesua (ja pesemään kädet heti sen jälkeen), pysymään kaukana isommista väkijoukoista ja suljetuista tiloista joissa on paljon ihmisiä, yskimään hihaan, käyttämään nenäliinoja vain kerran ja pysymään kotona jos me tai perheenjäsenemme saamme oireita, sitä useampi suomalainen välttyy sairaudelta – ja kuolemalta – rokotteita odotellessa.

Alla olevalla videolla puhun vielä siitä, miten diilaan omien koronavirukseen liittyvien pelkojen kanssa.

Katso video YouTubessa.

Image by Vektor Kunst from Pixabay

Haluatko oppia käyttämään tekoälyä tekstin tuottamisessa, käsikirjoittamisessa tai opinnäytetöiden tekemisessä?

Tsekkaa Kurssisivuiltani kurssit.kutri.net esim. Kirjoittajajäsenyys, Opinnäytetyökurssi tai Tekoäly yrittäjän kaverina -kurssi, joilla kaikilla opetan muun hyvän lisäksi tekoälyn käyttöä erilaisten tekstien tuottamisessa.

1 ajatus aiheesta “Koronaviruksen oireet, saaminen ja levittäminen”

  1. Liisa Voima

    Hyvä tärkeä selkeä perusteellinen. Aavemainen korona voi olla vältettävissä. Noudatetaan nyt pikkutarkasti ohjeita.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Scroll to Top