Nyt kun Timo Parvelan supersuosittuun Ella ja kaverit -lastenkirjasarjaan perustuva lastenelokuva ”Ella ja kaverit menevät metsään” on saanut tuotantotukipäätöksen, uskallan paljastaa miten hyödynsin tekoälyä sen käsikirjoittamisessa.
Kirjan purkaminen kohtauksiksi
Koska aloitin projektin ennen kuin tutustuin tekoälyyn, purin kirjan kohtauksiksi vielä ns. käsin. Eli kirjoitin ensin kohtauksille otsikot, joista käy ilmi mihin tietty kohtaus sijoittuu (esim. EXT. METSÄ – PÄIVÄ). Otsikon alle kirjoitin 1–5 lauseella tiivistelmän kohtauksen sisällöstä. (Esim. ”Lapset tulevat leiripaikalle ja huomaavat, että jotain puuttuu.”) Koska homma on aika puuduttavaa rutiinityötä, tähän meni nyt pari päivää, vaikka kirja on aika lyhyt.
Puran koko kirjan adaptaatiota tehdessä kohtauksiin, jotta minun on helpompi lähteä sitten järjestämään kirjan kohtauksia elokuvan muotoon. Joku toinen voisi poimia kirjasta vain olennaiset kohtaukset, mutta itse tykkään ensin listata ihan kaikki kirjan kohtaukset.
Joskus kohtaus voi olla yhdellä virkkeellä kuvattu – eli tyyliin ”seuraavana päivänä kävimme kaupassa ja sen jälkeen menimme naapuriin kylään”. Tämä virke sisältää itse asiassa ainakin kaksi kohtausta: kaupassa käynnin ja naapurissa kyläilyn. Periaatteessa voisin tehdä kohtauksen jopa siirtymässä kaupasta kyläpaikkaan.
Kun näen kaikki mahdolliset kohtaukset, minun on helpompi lähteä poimimaan niistä elokuvan tai sarjan osan kannalta tärkeät kohtaukset. Sen jälkeen voin esim. järjestää kohtauksia hieman eri järjestykseen, näen miten olemassa olevia kohtauksia pitää muuttaa, että ne sopivat paremmin yhteen muiden kohtausten kanssa ja pystyn keksimään uusia kohtauksia tarinan kertomiseksi elokuvallisessa muodossa.
Jos tekisin hankkeen tänään, aloittaisin purkamisen pyytämällä tekoälyä tekemään ensimmäisen purun. Sen jälkeen tietenkin tsekkaisin, että purku on tehty oikein vertaamalla kirjan tekstiä ja tekoälyn tekemää kohtausluetteloa. Tiedän eräästä tuoreemmasta projektista, että tekoälyn kanssa tähän olisi mennyt parin päivän sijaan vain muutama tunti. Lisäksi olisin säästänyt ADHD-aivojani rutiinityön aiheuttamalta tylsistymiseltä. 😅
Käsikirjoituksen muuttaminen kohtausluetteloksi
Käsikirjoituksen ensimmäinen versio noudatti hyvin läheisesti alkuperäisteosta. Sen luettuamme totesimme tuottajien kanssa, että haluamme tehdä lopputuloksesta elokuvallisemman. Kirjailija antoi onneksi meille luvan muokata tarinaa reippaastikin, kunhan sen henki säilyisi oikeana.
Minun on helpompi hahmottaa tarinan rakennetta kohtausluettelosta kuin valmiista käsikirjoituksesta. Jostain syystä ”hukkaan” jossain määrin tarinan rakenteen aina kun kohtauksiin lisätään dialogi.
Koska kohtausten sisältö ja järjestys oli käsikirjoittamisen aikana muuttunut alkuperäisestä kohtausluettelosta, purin tekoälyllä valmiin käsikirjoituksen takaisin kohtausluetteloksi (treatmentiksi eli outlineksi), jossa kohtaukset on kuvattu ilman dialogia.
Käsikirjoituksen sisältöanalyysi
Kun olin purkanut käsikirjoituksen taas kohtausluetteloksi, käskytin tekoälyä analysoimaan mm. sen miten aktiivisia elokuvan lapset olivat suhteessa aikuisiin, mikä ns. pahiksen tarinan kaari on jne.
Koska siinä vaiheessa kun tein tätä työvaihetta ChatGPT ei pystynyt lukemaan pitkiä tekstejä, käytin analysointiin ja purkuun Claude 2:ta (poe.com:in kautta).
Tämä oli hyödyllinen harjoitus, koska huomasin sen avulla useamman asian, jonka voisin tehdä paremmin.
Rube Goldberg -koneen ideointi
Kakkosversion jälkeen sain elokuvan ohjaajan Elin Grönblumin avukseni käsikirjoituksen kehittelyyn. Hänen kanssaan ideoiden keksimme käsikirjoitukseen monia hauskoja juttuja.
Esim. hänen ideansa oli lisätä erääseen kohtaukseen Rube Goldberg -kone eli esim. sarjakuvista ja elokuvista tuttu rakennelma, jossa erilaiset vivut, pyörät, liukumäet yms. yhdistyvät monimutkaiseksi laitteeksi.
Alla olevalla videolla on ehkä yksi älyttömimmistä rakennelmista mitä olen nähnyt.
Koska en ole tällaisten koneiden rakentamisen erikoisasiantuntija, pääni löi tyhjää kun mietin millaisen koneen lapset voisivat elokuvassa rakentaa.
Sen sijaan että olisin hakannut päätä seinään tai yrittänyt epätoivon vimmalla googlailla erilaisia Rube Goldberg -koneita, annoin ChatGPT:lle valokuvan ja kuvauksen paikasta, jossa kone rakennettaisiin. Käskin ChatGPT:n ideoida minulle kymmeniä erilaisia koneen osia, jotka voisi rakentaa paikassa olevista tavaroista.
Lista oli todella hyödyllinen, koska sain rakennettua sen avulla kuvauksen koneesta, joka sopii hyvin tarinaan ja tuo esiin myös jokaisen lapsen persoonallisuutta.
Ilman tekoälyn apua mulla olisi mennyt ikä, terveys ja hermot pelkästään eri osasten ideointiin, vaikka tarkoituksena oli kuvata kone vain ns. ”valeeseen”. Lopulliseen elokuvaan tuleva kone tulee takuulla olemaan hauskempi ja höpsömpi kuin nyt käsikirjoitukseen kirjoitettu versio, mutta käsisversion pohjalta sen jatkokehittely on helpompaa.
Henkilökuvausten kirjoittaminen
Jos kirjoitan omaan ideaan perustuvaa elokuvaa tai sarjaa, kirjoitan henkilökuvaukset samalla kun ideoin hahmoja. Toisten tekstiä adaptoidessa minun tehtävänäni on ymmärtää hahmoja mahdollisimman ”oikein”, jotta he vastaavat alkuperäisen kirjoittajan ja lukijoiden mielikuvaa hahmoista.
Vaikka minulla oli jo oma käsitykseni siitä, millaisia hahmot ovat, pyysin tekoälyä analysoimaan tekstiesimerkkien, käsikirjoituksen ja netistä löytyvien kuvausten perusteella lasten persoonallisuudet ja kirjoittamaan heistä henkilökuvaukset. Sitten korjasin kuvauksia sen pohjalta mitä kirjailija oli kertonut hahmoista ja miten itse ymmärsin heidät.
Synopsisten kirjoittaminen tekoälyn avulla
Annoin tekoälyn kanssa tehdyt henkilöhahmokuvaukset yhdessä käsikirjoituksen kanssa synopsiksen kirjoittamista varten sekä Claudelle että ChatGPT:lle, joka tässä vaiheessa pystyi lukemaan jo pitkiä pdf-tiedostoja. Synopsis tarkoitti tässä tapauksessa noin yhden sivun mittaista tiivistelmää tarinasta.
Olen nimittäin huomannut, että saan parempia synopsiksia, kun annan tekoälylle tiivistettävän käsikirjoituksen ohella henkilöhahmokuvaukset ja myös muuta olennaista kontekstia, kuten esim. mistä lajityypistä on kyse, elokuvan lyhyen kuvauksen jne.
Synopsisten ensimmäisen version kirjoittaminen onkin laajojen kielimallien parasta antia, koska niiden kirjoittaminen valmiiden käsikirjoitusten pohjalta on ehdottomasti ammattini puuduttavinta hommaa. Tylsää siitä tekee sen, etten yritä keksiä mitään uutta vaan ainoastaan kertoa tiiviimmin minulle täysin tutun tarinan.
Vaikka varsinaisen synopsiksen kirjoittamiseen olisi mennyt alle tunti, minulla meni aiemmin niiden kirjoittamiseen helposti päiväkausia, koska lykkäsin ADHD-ihmisenä tylsältä tuntuvaa tehtävää aina niin pitkään kuin mahdollista.
Nyt kirjoitutin parissa minuutissa sekä ChatGPT:llä että Claudella synopsiksen ensimmäisen version samaan aikaan kun juttelin tuottajan kanssa puhelimessa. Puhelun jälkeen kirjoitin varsinaisen synopsiksen tekoälyjen tekemien versioiden pohjalta noin puolessa tunnissa.
Tekoälyjenkään tekemät versiot eivät olleet kauhean huonoja, mutta eivät edustaneet riittävästi leffan tyyliä, sisälsivät tiettyjä turhia yksityiskohtia eivätkä selittäneet ihan oikein kaikkia pointteja.
Tyypillisten asioiden ideointi + bottien kilpailuttaminen
Lisäksi käytin sekä ChatGPT:tä, Claudea että Googlen Bard-bottia listaamaan minulle asioita, joita voisi löytyä erään päähenkilön henkilön repusta, jotta keksisin esineen, jota voitaisiin kuljettaa läpi tarinan johtolankana.
Kilpailutan usein tällä tavalla eri tekoälyjä tsekatakseni, että ehdotetut ideat pitävät paikkaansa. Jos kaikki kolme bottia mainitsevan saman asian, se on todennäköisemmin ”totta” kuin jos vain yksi niistä mainitsee sen.
Päädyimme myöhemmin leikkaamaan tämän tarinankuljetuksen läpi muista syistä, mutta tekoälyä käyttämällä onnistuin löytämään parissa minuutissa esineen, jonka olemassaolosta en edes tiennyt ja jota en olisi itse ikinä keksinyt enkä olisi välttämättä osannut googlata oikealla hakusanalla.
Ihmiset vs. tekoälybotit
Suurimman osan uusista ideoista kehitin kuitenkin oman mielikuvituksen avulla ja ohjaajan, kirjailijan ja tuottajien kanssa keskustellen.
Oikeanlaisten ihmisten kanssa ideointi on aina ollut kaikkein hauskin ja innostavin osa työstäni. Parhaassa tapauksessa ideointisessioiden aikana syntyy kokemus siitä, että olemme kuin yhteisen leiritulen äärellä, johon heittelemme vuorotellen polttopuuta, kasvattaen pienestä liekistä valtavan kokon. Se on fiilis, jota en usko saavani ainakaan nykyisten tekoälyjen kanssa, jotka eivät voi olla samalla lailla aidosti innoissaan yhdessä keksimistämme ideoista kuin ihminen on.
Lisäksi ihmisten kanssa ideointi on minun kokemukseni mukaan tehokkaampaa kuin tekoälyn kanssa ideointi, koska kaikki saadut ideat liittyvät suoraan tarinaan ja hahmoihin. Tekoäly kun ei samalla lailla ymmärrä mitä olen tekemässä, joten se heittelee myös ideoita, jotka eivät mitenkään sovi juttuun. Yhdessä ideoiden myös varmistamme, että ymmärrämme ohjaajan kanssa toisiamme ja että tarina tuntuisi kummastakin omalta.
Toisin sanoen tekoäly voi auttaa monin eri tavoin käsikirjoitusprosessin aikana, mutta ei ainakaan toistaiseksi korvaa yhdessä muiden projektista innostuneiden ammattilaisten kanssa ideoinnin mielekkyyttä eikä edes ideoiden laatua.
P.s. Kirjoitin tämän tekstin ihan itse ilman tekoälyn apua. Kuvituskuva on on tehty Midjourney-tekoälyllä kiinnittämään huomiosi eikä kerro mitään itse elokuvasta. 😅
