Teimme Arkijarki.net -blogin Jennin kanssa uusimman Irti turhasta -podcastimme aiheesta Miksi teet mitä teet?
[gn_media url=”http://irtiturhasta.s3.amazonaws.com/irtiturhasta_03_080513.mp3″ width=”600″ height=”25″]Kaikki podcastit löytyvät täältä: irtiturhasta.net
Pääpointtimme on se, että teimmepä mitä tahansa, olisi hyvä muistaa johtava ajatus toimintamme takana.
Esimerkiksi minä kokeilen jatkuvasti löytää uusia tapoja olla organisoituneempi, aikaansaavempi ja pysyä paremmin aikataulussa.
Teen niin, koska haluan toisaalta viettää paljon aikaa lasteni kanssa, toisaalta luoda parempaa Suomea kutri.net:in, valmentamisen ja erinäisten projektien kautta.
Siihen aikaan kun minulla ei ollut lapsia eikä puolisoa joka arvostaa niin paljon järjestystä ja siisteyttä kuin avomieheni, sain tehdä töitä niin paljon kuin halusin aina silloin kun huvitti.
Tarvittaessa pystyin jättämään kotityöt tekemättä melko pitkiäkin aikoja kerrallaan ja esimerkiksi keskittymään kirjan kirjoittamiseen viikon ajan 16-20 tuntia päivässä.
Toisin sanoen sain tehtyä kaiken mitä halusin ihan hyvin vaikka elämäni oli epäsäännöllistä ja epäjärjestelmällistä.
Olen tässä viimeisen kahden vuoden aikana oppinut monia uusia tapoja ja konsteja, joilla olen voinut jossain määrin tehostaa ajankäyttöäni.
Välillä kuitenkin huomaan että haaskaan aikaani nimenomaan ajankäyttöä tehostavien tekniikoiden ja kännykkäohjelmien etsimiseen, sen sijaan että tyytyisin ottamaan kaiken irti jo niistä ohjelmista ja tiedoista, jotka minulla jo on!
Lastani siteeraten: TYHMÄÄÄ!
Näin käy käytännössä vain silloin kun olen väsynyt tai muuten huonossa hapessa. Tuossa tilassa menen helposti ylikierroksille ja päässäni alkaa pyöriä liikaa ajatuksia, jolloin iso visio äkkiä unohtuu.
Onneksi paluu takaisin maanpinnalle käy äkkiä. Riittää että havahdun siihen etten ole enää korkeassa mielentilassa, tunnistan oman ajatteluni taas vedättävän minua ja muistan kysyä itseltäni ”kuka mä oon, ja mitä mä haluan”?
Minä olen Katri Manninen ja haluan enemmän aikaa, tilaa ja energiaa tehdä niitä juttuja, joista olen eniten liekeissä tai jotka tuntuvat juuri nyt tärkeiltä ja rakkailta.
Kuka sinä olet ja mitä sinä oikeasti haluat?
Jos haluat esimerkiksi kokea enemmän hyvää oloa, onnea ja mielenrauhaa, laihtua pysyvästi ihannepainoosi tai löytää unelmiesi uran, liity kutri.net:in VIP-jäseneksi!