Jos kuolisit ensi yönä unissasi tuskattomasti pois nukkuen, kuolisitko onnettomana vai onnellisena?
Eräs tuttu kuoli jokin aika sitten. Jotkut spekuloivat sitä, oliko henkilö onneton vai onnellinen ennen kuolemaansa. Osa uskoi hänen olleen onneton, osa onnellinen.
Osin spekulaatiot kumpusivat alkuun kai siitä, ettei henkilön kuolinsyytä tiedettä ja vielä muutama kuukausi sitten hän oli puhunut avoimesti siitä, miten kaikki ahdisti. Sitten hän oli kuitenkin rakastunut huippuihanaan ihmiseen ja elämässä oli tapahtumassa suuria muitakin suuria iloisia muutoksia. Jotkut ihmiset jatkoivat onnellisuus-spekulaatiota senkin jälkeen kun voitiin olla varmoja, ettei kyseessä ollut itsemurha.
Mikä on totuus?
Ensimmäinen kysymys on se, miten pitkältä ajalta hänen tunteensa ”lasketaan”? Ts. jos hän tunsi viimeisen kuukauden ajan 80 % ajasta onnea, mutta viimeisen vuorokauden ajan van 30 % onnea, kuoliko hän onnellisena tai onnettomana? Tai entä jos hän koki viimeisen päivän ajan 90 % ajasta onnea, mutta viimeisen tunnin ajan 100 % ahdistavia ajatuksia — kuoliko hän onnellisena vai onnettomana?
Totuus on se, ettei kukaan voi varmuudella tietää kaikkia hänen ajatuksiaan viimeisten kuukausien, viikkojen ja päivien ajalta. Voihan olla että 80 % ajasta hän ajatteli ja tunsi onnellisia ajatuksia ja tunteita 20 % ajasta onnettomia ajatuksia ja tunteita. Tai päinvastoin.
Ne, jotka uskoivat menehtyneen olleen onneton, olivat puhuneet hänen kanssaan silloin, kun hän ajatteli ja tunsi onnettomia ajatuksia. Ne, jotka olivat vakuuttuneet hänen kuolleen onnellisena, olivat tekemissä hänen kanssaan silloin kun hän ajatteli ja tunsi onnellisia ajatuksia ja tunteita uskoo miehen kuolleen onnellisena.
Sinä et ole laulu
Oikeastaan on järjetöntä miettiä oliko joku onnellinen vai onneton kuollessaan.
Ensinnäkään elämä ei ole mikään elokuva, jossa olisi selkeä kaari. Elämä ei pääty kun tarina on kerrottu — elämä päättyy kun se päättyy. Meidän ihmisten sisäinen tarve nähdä kokonaisuuksia ja merkityksiä johtaa siihen, että ME luomme jälkikäteen jonkun elämälle merkityksen, jota siinä ei ”luonnostaan” ole.
Toisekseen koko kysymyksenasettelu lähtee olettamuksesta, että me olemme tunteemme.
Vaikka sanomme arkikielessä ”olen onnellinen” tai ”olen onneton”, oikeasti tarkoitamme sillä, että ”koen tällä hetkellä onnea” tai ”koen tällä hetkellä onnettomia tunteita”.
Samalla tavalla kuin me emme ole laulu, jota laulamme, me emme ole ajatukset joita ajattelemme ja tunteet joita tunnemme.
Olet varmasti kokenut, kuinka joskus jokin laulu jää soimaan päähäsi koko päiväksi.
Juuri kun luulet päässeesi laulusta eroon, kuulet sen uudestaan radiosta ja se alkaa taas soida päässäsi. Argh!
Samalla tavalla joskus tietynlaisia tunteita herättävät ajatukset saattavat jäädä pyörimään päähämme pidemmäksi aikaa. Jos ajatus on ikävä, se herättää ikäviä tunteita, jos se on positiivinen, se herättää positiivisia tunteita.
Mutta niin kuin jokainen laulu, myös kaikki ajatukset menevät ennenmmin tai myöhemmin pois.
Sen sijaan meissä on selvästi olemassa jokin pysyvä ja muuttuva personallisuuden osa — tila, johon palaamme aina kun mielemme ja tunteemme rauhoittuvat. Siksi 80-vuotias voi tuntea olevansa yhä sama ihminen, joka hän oli 8-vuotiaana.
Ja se osa on ehjä, hyvä ja rakastettava koko elämämme ajan, ihan siitä riippumatta mitä lauluja laulamme, mitä ajatuksia ajattelemme ja mitä tunteita tunnemme.