Maailman mahtavin muutosvoima

Mikä voi muuttaa silmänräpäyksessä yhden ihmisen ystävästä viholliseksi, luoda jotain, mitä ei ole ennen ollut tai saada ihmisen nousemaan epätoivon kuilusta onnensa kukkuloille?

Uusi ajatus.

Oletko koskaan kokenut tai todistanut jonkin seuraavista tilanteista tai kuullut jostakusta, jolle olisi käynyt näin:

  • Yrität turhaan ratkoa ristisanaa, sudoku-tehtävää tai tietokonepelin arvotusta, kunnes yhtäkkiä keksit vastauksen. Sen jälkeen sinusta tuntuu hassulta, ettet nähnyt niin ilmiselvää ratkaisua aiemmin.
  • Olet tuntenut hyviä fiiliksiä ystävää tai kumppaniasi kohtaan, kunnes yhtäkkiä kuulet hänen vehkeilleen jo pidempään selkäsi takana ja pettäneen luottamuksesi tavalla tai toisella. Yhdessä silmänräpäyksessä näet koko suhteenne uudessa valossa. Yhtäkkiä kaikki hyvät muistot alkavat tuntua valheelta ja epäilet tunnetko läheistäsi ollenkaan.
  • Olet todella vähissä varoissa ja tunnet itsesi köyhäksi ja ahdistuneeksi. Yhtäkkiä löydät käsilaukun pohjalta, salaisesta kätköstä tai pankkitililtäsi rahaa, jonka olemassaoloa et muistanut tai josta et tietänyt. Yhtäkkiä mielialasi nousee ja tunnet itsesi iloiseksi ja helpottuneeksi. Raha oli sinulla koko sen ajan kun murehdit, mutta vasta sen olemassaolon huomaaminen sai mielialasi muuttumaan.
  • Olet sietänyt kurjaa kohtelua jonkun puolelta jo pidempään — nalkutusta, syyttelyä, kiusaamista tai jopa fyysistä väkivaltaa. Yhtenä päivänä jotain naksahtaa päässäsi, nouset vastarintaan ja sanot joko suorat sanat tai lähdet läppimään satuttavasta suhteesta.
  • Oletko syönyt jotain ruokaa hyvillä mielin, kunnes kuulet sen sisällöstä jotain mikä yököttää tai inhottaa sinua: näet miten siihen käytettyjä eläimiä kohdellaan, kuulet sen sisältävän jotain sellaista mitä et halua syödä (esim. lihaa, rasvaa tai lisäaineita) jne.? Yhtäkkiä ennen niin herkullisen ruoan tuoksu tekee sinut sairaaksi etkä koskisi siihen enää pitkällä tikullakaan.
  • Murehdit jotain pikkuasiaa, joka sillä hetkellä tuntuu maailman isoimmalta. Samassa kuulet uutiset katastrofista, jossa on kuollut satoja tai tuhansia ihmisiä (9/11, tsunamit, Estonia, bussiturmat) tai tuttuasi kohdanneesta tragediasta. Ajattelet: ”mitä mä oikeasti valitan” ja äsken jättiläismäisiltä tuntuneet ongelmasi ovat silmissäsi naurettavan pieniä.
  • Näet silmiesi edessä kirjaimia. Tiedät jo mikä kirjain on mikä. Tuijotat edessäsi olevaa kirjainjonoa ja alat sanoa kirjaimia ääneen Aaa Aaa Mmmm Uuuu… Aamu? Aamu! Valtava riemu täyttää sinut — sinä osaat lukea!

Mikä aiheutti muutoksen ihan kaikissa edellämainituissa tapauksissa?

Uusi ajatus.

Olit siihen asti ajatellut yhdellä tavalla, kun yhtäkkiä tajusit katsoa asiaa toisesta näkökulmasta. Nähtyäsi asian uudesta näkökulmasta et pysty enää näkemään sitä samalla tavalla kuin ennen.

Me saamme joka päivä uusia ajatuksia, koska uusien ajatusten ajatteleminen on sisäänrakennettu ominaisuutemme. Se on syy siihen, että ihmiskunta on yhä elossa. Katso ympärillesi. Jos olet jossain muualla kuin koskemattoman luonnon keskellä, kaikki mitä näet on joskus ollut uusi ajatus — tai sarja uusia ajatuksia — jonkun päässä.

Vanha ajatus

Jos meillä on kerran kyky ajatella uudella tavalla mistä tahansa asiasta, miksi jatkamme samojen ikäviä tunteita herättävien ajatusten ajattelua päivästä toiseen — ja joskus jopa vuodesta toiseen?

Koska meillä on toinen sisäänrakennettu järjestelmä: kyky käyttää oikoteitä ja käteviä patenttiratkaisuja, joiden ansiosta meidän ei tarvitse kerta toisensa jälkeen opetella uusiksi miten esimerkiksi ovi avataan, miten ihmisen kasvot tunnistetaan, kuinka tietyissä sosiaalisissa tilanteissa toimitaan jne.

Tali Sharot, Optimisim Bias -kirjan kirjoittaja toteaa, että aivojemme erilaiset sisäänrakennetut järjestelmät on tarkoitettu toimimaan riittävän hyvin tietyissä tilanteissa, mutta voivat aiheuttaa jopa hengenvaarallisia ajatusvirheitä toisissa tilanteissa.

Esimerkiksi tasapainoaistimme toimii loistavasti niin kauan kuin olemme maassa, mutta ilmassa se voi antaa meille virheellistä tietoa. Tästä voi seurata se, että lentäjä uskoo että hänen lentokoneensa on suorassa, vaikka oikeasti se on ihan vinossa. Virheellinen uskomus voi johtaa pahimmillaan lentokoneen maahan syöksymiseen, kuten kävi esimerkiksi John Kennedy Jr:n ja kirjassa mainitun egyptiläisen (?) lentokoneen tapauksessa.

Valtaosan ajasta mielemme oikotiet toimivat loistavasti — rutiiniaskareet eivät vaadi kauheasti henkistä energiaa ja pärjäämme hienosti valtaosassa sosiaalisia tilanteita sen suuremmin miettimättä mitä teemme.

Joskus valitsemamme ajatusoikotie ei kuitenkaan toimi niin hyvin kuin toivomme.

Voi olla että valittu oikotie on alunperinkin väärä.

Esimerkiksi käytämme syy-seuraus-oikotietä tilanteessa, jossa ei ole oikeasti syy-seuraus-suhdetta.  Eli kuvittelemme toisen ärtymyksen johtuvan meistä, vaikka oikeasti se johtuu hänen omista ajatuksistaan, jotka parhaimmillaan eivät edes liity meihin mitenkään.

Tai näemme toistuvan kuvion tilanteessa, jossa ei ole toistuvaa kuviota — muistelemme virheen tehtyämme kaikkia niitä kertoja kuin teimme virheen ja unohdamme suvereenisti kaikki ne kerrat kun toimimme oikein.

Voi olla että ennen vastaavanlaisessa tilanteessa toiminut oikotie ei toimi nykytilanteessa.

Esimerkiksi lapsena kiukuttelu on saanut äitimme antamaan meille huomiota, mutta aikuisena vastaavanlaisessa tilanteessa uusi poikaystävämme päättää kiukuttelumme jälkeen lähteä pois ja antaa meille entistä vähemmän huomiota.

Tai ehkä suljimme parisuhteen alussa silmämme puolison alkoholin käytöltä, koska siinä vaiheessa uskoimme että hän muuttuisi. Eräänä päivänä havahdumme miettimään, että ehkei puoliso sittenkään vähennä alkoholinkäyttöä, jolloin vanha patenttiratkaisu sulkea silmät toisen huonolta käytökseltä alkaakin aiheuttaa meissä ahdistusta.

Erehtyminen on osa ihmisyyttä

Miten voimme välttää oikoteiden ja patenttiratkaisujen käytön tilanteissa, joissa ne eivät toimi toivotulla tavalla?

Emme mitenkään — ennen kuin huomaamme käyttäneemme niitä väärin. Ja se, että käytämme välillä oikoteitä ja patenttiratkaisuja väärin on yhtä luonnollista kuin se, että saamme ryppyjä, että meillä on umpisuoli ja että naisille tulee yleensä  turvotusta kuukautisten tienoilla.

Siksi virheajattelun ehkäisy-yritysten sijaan on fiksumpaa kiinnittää huomionsa siihen, mitä teemme siinä vaiheessa kun huomaamme käyttäneemme väärää oikotietä tai patenttiratkaisua — ja miten voimme huomata käyttäneemme väärää oikotietä tai patenttiratkaisua.

Sisäinen kompassi

Onneksi meillä on aivan mahtava sisäänrakennettu viestijärjestelmä, joka kertoo meille koska valitsemamme oikotiet ja patenttiratkaisut toimivat ja koska on aika avata mielensä uudelle ajatukselle:

Tunteet

Tunteet ovat suoraa seurausta ajatuksistamme — ja vain ja ainoastaan ajatuksistamme.

Voi olla, että luulet loukkaantuvasi, koska toinen sanoi sinulle rumasti, mutta oikeasti loukkaannuit, koska ajattelit että se on paras reaktiotapa tässä tilanteessa. Todennäköisesti käytit reaktiotapaa, koska joskus aikaisemmin vastaavassa tilanteessa loukkaantuminen on esimerkiksi saanut toisen tajuamaan, että hän toimi tavalla, josta et pidä tai koska se on saanut sinut pysymään kaukana ihmisistä, jotka sanovat asioita, joista et pidä.

Mutta ihan yhtä hyvin voisit sillä hetkellä nähdä toisen rumien sanojen olevan seurausta hänen omista ajatuksistaan — ei siitä, että sinussa olisi jotain vikaa. Tällainen ajatus voisi saada saada sinut tuntemaan sääliä oman mielesi pahoittamisen sijaan.

Ikävät tunteet kertovat, että ajattelet ikäviä ajatuksia.

Ajattelet ikäviä ajatuksia, koska koet niistä olevan sinulle hyötyä. Viha voi saada sinut ryhdistäytymään ja tekemään jotain sinua vaivaavalle tilanteelle. Suru auttaa luovuttamaan ja ottamaan aikaa ja tilaa uuteen tilanteeseen sopeutumiseen.

Se, että jokin asia näyttää toimivan, ei tarkoita että se toimii parhaalla mahdollisella tavalla tai tuo oikeasti toivottuja tuloksia.

Esimerkiksi murehtiminen ei toimi käytännössä koskaan toivomallamme tavalla, mutta koska käytämme sen yhteydessä mm. virheellisesti syy-seuraus-oikotietä ja toistuvien kuvioiden tunnistamis -oikotietä, meille syntyy mielikuva että murehtiminen suojasi meitä pettymyksiltä.

Itse asiassa tieteelliset tutkimukset osoittavat, että murehtiminen eli pessimistinen ajattelu ei tee pettymyksestä yhtään vähemmän tuskallista JA sen lisäksi se saa meidät käyttäytymään tavalla, joka edesauttaa epätoivotun tilanteen syntymistä.  

Toisin sanoen kuvitellessamme, että murehtiminen pitää meidät turvassa olemme kuin lentäjä, joka luulee lentokoneensa olevan suorassa, vaikka oikeasti se lentää vinossa!

Jos koet ikäviä tunteita, käytännössä aina jostain positiivisemmasta ajatuksesta — ja sitä seuravasta positiivisemmasta tunteesta — voisi olla enemmän hyötyä.

Arvaa mikä on hienointa? Se, että mielemme on rakennettu niin, että jos meillä on tarjolla kaksi eri ajatusta, joista toisesta tulee parempi olo, valitsemme aina sen, josta tulee parempi olo.

Kyllä, ulkopuolisen silmään monet valinnoistamme eivät tue tätä näkemystä, mutta jos itse kiinnität huomiota tunteisiisi välittömästi valintahetken jälkeen — ennen kuin tiedät mitä valinnasta seuraa — huomaat valinneesi aina paremmalta tuntuvan ajatuksen.

Voit saada uuden ajatuksen ihan milloin tahansa

Vaikka ajattelisit juuri nyt tukalaksi kokemastasi tilanteesta että ”mä en ikinä voi tuntea mitään muuta kuin tätä kurjaa tunnetta tässä tilanteessa”, voin ilokseni ilmoittaa, että kyllä voit tuntea. Hyvä olo on vain yhden ajatuksen päässä.

Jos et ole valmis hyväksymään tätä ajatusta, ei hätää! Sinä päivänä kun tuskalliset tuntemukset tulevat isommaksi kuin niistä saatu näennäinen hyöty, näet koko ongelmasi uudessa näkökulmasta, jolloin kokemuksesi niistä muuttuu kertaheitolla.

Tänäänkin lukemattomat väkivaltaisissa parisuhteissa olevat ihmiset, jotka ovat tähän asti ajatelleet että ”mulla ei ole mitään tietä ulos tästä tilanteesta”, näkevät yhtäkkiä kristallinkirkkaasti miten he voivat lähteä suhteesta sillä sekunnilla, jos vain haluavat.

Tänäänkin lukemattomat ihmiset, jotka ovat tunteneet olevansa alkoholin, huumeiden tai tupakan orjia näkevät että he voivat ihan oikeasti lopettaa päihteiden käytön tähän paikkaan, jos vain oikeasti haluavat.

Tänäänkin lukemattomat ihmiset, jotka ovat ajatelleet traagisesti päättyneen suhteen jälkeen että ”mä en voi rakastua koskaan uudestaan”, huomaavat leikittelevänsä ajatuksella uudesta parisuhteesta.

Tänäänkin lukemattomat ihmiset, jotka ovat ajatelleet etteivät he voi ikinä nousta surun syövereistä, epätoivon kuilusta tai masennuksesta, havahtuvat siihen, että he eivät enää ajattele elämän olevan ohi vaan odottavat jo innolla parempaa tulevaisuutta.

Olipa elämäntilanteesi mikä tahansa, tänään sinäkin voit nähdä sen uudessa valossa, jos vain annat siihen itsellesi luvan.

Jos haluat lukea satoja sivuja uusia ajatuksia herättäviä juttuja, yhden ilmaisen valmennuskerran ja osallistua ryhmävalmennuspuheluihin, tsekkaa Kutri.net:in VIP-jäsenyys.

Jos haluat tutkia yhdessä minun ja muiden laihduttajien kanssa miten voisit ajatella laihduttamisesta uudella tavalla, tule Teholaihdutus-ryhmävalmennuskurssille, joka sisältää 15 viikon ajan viikottaiset ryhmäpuhelut, 6 kk ajan kuukausittaiset ryhmäpuhelut ja 4 henkilökohtaista valmennusta sekä lukuoikeudet Onnistunut laihdutus -itsevalmennuspakettiin.

Haluatko oppia käyttämään tekoälyä tekstin tuottamisessa, käsikirjoittamisessa tai opinnäytetöiden tekemisessä?

Tsekkaa Kurssisivuiltani kurssit.kutri.net esim. Kirjoittajajäsenyys, Opinnäytetyökurssi tai Tekoäly yrittäjän kaverina -kurssi, joilla kaikilla opetan muun hyvän lisäksi tekoälyn käyttöä erilaisten tekstien tuottamisessa.

1 ajatus aiheesta “Maailman mahtavin muutosvoima”

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Scroll to Top