Pikapäivitys reissun päältä. Matkaeväänä mukana olevista proteiinipatukoista tuli mieleen, että mikä siinä on, että vaikka jotkut ruoka-aineet alkavat tökkiä jo parin kuukauden jälkeen jos niitä syö lähes joka päivä, toisia jaksaa syödä vuodesta toiseen.
Olen syönyt Easybodyn patukoita varmaan vuodesta 2003 tai 2004. Välissä oli toki parin vuoden pakollinen tauko, kun en löytänyt niitä silloisesta kotikaupungistani, mutta viimeisen vuoden ajan olen syönyt niitä taas säännöllisesti pikavälipalana reissuilla tai jos esim. olen erehtynyt menemään ruokakauppaan nälkäisenä.
No, ei mullekaan enää tipu kaikki maut — ainoastaan Easybodyn mansikka maistuu aina vain.
Toinen maku, jota ainakin jotenkin jaksan, jos nyt en siitä suorastaan nauti, on vaniljanmakuinen hera. Kaikki suklaan-, mansikan-, ja tiesminkämakuiset proteiinivalmisteet alkavat yleensä tökkiä viimeistään pussin/purkin tai parin jälkeen, mutta vaniljanmakuisena saan heran kuin heran alas vuodesta toiseen. Nyt kun käytän lisäproteiinia lähinnä silloin kun olen kiireessä tai en jaksa syödä muita proteiininlähteitä, käytän yleensä ihan vaan lähiprismasta löytyvää perusheraa.