Yksi tämän kesän suurimmista mysteereistä on ollut minulle se, miksi Enkeli-Elisa-skandaalin ja Minttu Vettenterän motiivien puiminen on jaksanut kiehtoa eri keskustelupalstoilla pyöriviä jo kolmatta viikkoa.
Eikö jo Hesarin jutun perusteella ollut melko selvää, että esim. Enkeli-Elisan vanhemmat blogeineen olivat Vettenterän kädenjälkeä? (Lue yhteenveto esim. täältä.) Eikö ole aika selvää, ettemme voi tietää varmuudella mikä Vettenterän perimmäinen motiivi valehteluun oli?
Tänään aloin kuunnella uusiksi Heathin veljesten mainiota Made to Stick -kirjaa ja sain vihdoin ja viimein vastauksen ihmettelyyni.
Kirjan edellisestä kuuntelukerrasta olikin jo 5,5 vuotta! :-0 Yksi hyvä puoli englanninkielisiä äänikirjoja myyvässä Audible.com:issa on se, että siellä on tallella kaikki vuosien varrella ostamani äänikirjat — minun tapauksessani yli 6 vuoden ajalta.
Oli hauskaa huomata, miten vuosien varrella keräämäni kokemukset ja tieto saivat minut kuulemaan monet kirjan tarinoista ja väittämistä ihan uudessa valossa. Osa jutuista tuntui siltä, etten ollut niitä koskaan kuullutkaan. On toki mahdollista, että aikanaan kirjaa kuunnellessani huomioni oli välillä jossain muualla, mutta todennäköisempi syy kyseisen kohdan unohtamiselle oli se, ettei uusi ajatus aikanaan liittynyt riittävän selvästi silloiseen tietoverkostooni.
Yksi tällaisista ajatuksista oli uteliaisuuden ”aukkoteoria” (Gap Theory of Curiosity). Teorian kehittäjän George Loewensteinin mukaan uteliaisuutemme herää silloin, kun tiedämme jostain asiasta jonkin verran, mutta koemme, ettemme tiedä siitä vielä kaikkea. Tämän Wired-lehden artikkelin mukaan alustavat aivotutkimukset vahvistavat teorian.
Kun aivomme havaitsevat aukon tietämyksessämme, kehomme alkaa erittää dopamiinia — himon tunteen aiheuttavaa välittäjäainetta, joka liitetään mm. erilaisiin addiktioihin. Uteliaisuus on tunnetilana melkein tuskallinen — kuin kutina joka ei meinaa millään lakata, ennen kuin löydämme vastauksen meitä askarruttavaan kysymykseen.
Vastaavasti uteliaisuutemme ei herää, jos koemme joko ymmärtävämme täysin mistä on kyse tai jos tietämyksessämme on aukon sijaan kuilu.
Voisin kuvitella että ne, jotka ovat kuulleet Enkeli-Elisa-jutusta vain ohimennen tai Hesarin jutun luettuaan uskovat tietävänsä mistä on kyse, eivät ole asialla juurikaan päätään vaivanneet. Sen sijaan keskusteluryhmissä neiti Etsivää leikkivät, jutun todenperäisyyttä puivat ja Minttu Vettenterän motiiveja yhä miettiville henkilöille jokainen uusi käänne on joko kutinaa helpottava puuttuva palapelin palanen — tai vielä useammin uteliaisuuden uudestaan herättävä aukko.
Heathin veljesten mukaan aukkoteoria selittää myös sen, miksi alamme kehittää salaliittoteorioita nimenomaan silloin, kun jokin tapahtuma menee yli ymmärryksemme. Nuoren ihmisen kuoleman käsittäminen on vaikeampaa kuin vanhan ihmisen. Siksi jotkut spekuloivat vieläkin onko Elvis oikeasti kuollut tai tekikö Kurt Cobain itsemurhan. Sen sijaan kukaan ei kauheasti kelaa Äiti Teresan tai Ronald Reaganin kuolemaan liittyviä yksityiskohtia. Ajatus siitä että joku voisi lentää lentokoneella päin pilvenpiirtäjää on käsittämätön ja siksi otollinen erilaisille salaliittoteorioille — mutta ajatus siitä, että vieraan maan armeija pommittaa kokonaisen kaupungin maan tasalle ei herätä erityisemmin spekulaatioita.
Aukkoteoria tuntuu tältä erää sammuttaneen oman kiinnostukseni koko Enkeli-Elisa-juttuun. Samalla se selittää pätevästi sen, miksi välillä kiinnostun intohimoisesti jostakin aiheesta — ja lopulta kiinnostukseni lopahtaa.
Niin kauan kuin esimerkiksi koin etten täysin ymmärtänyt pysyvän painonpudotuksen logiikkaa, luin kaiken aiheesta käsiini saaman materiaalin ja yritin parhaani mukaan ymmärtää mistä on kyse. Nyt koen ymmärtäväni kokonaisvaltaisesti mistä siinä on kyse, eivätkä uudet ravitsemusteoriat jaksa enää kiinnostaa minua. On mahdollista, ettei mielessäni oleva selitys laihdutuksen logiikasta ole oikea, mutta uteliaisuuden sammuttamiseen riittää että tunnen sen olevan oikea.
Koen saaneeni aukkoteorian ansiosta toisaalta synninpäästön — toisaalta terveellisen muistutuksen. Olen joskus miettinyt onko minussa jotain vikaa, kun kiinnostukseni kohteet vaihtuvat niin helposti. Nyt ymmärrän ettei kyse ole lyhytjännitteisyydestä vaan siitä, että koen ymmärtäneeni asian riittävän hyvin. Toisaalta näen nyt selkeämmin sen, että vaikka minusta tuntuu, että olen ymmärtänyt jonkin asian kokonaisvaltaisesti, se ei välttämättä tarkoita sitä, että tulkintani aiheesta on oikea tai riittävän hyvä syy lopettaa asiaan perehtyminen.
