Miksi en halua eroon tarkkaavuushäiriöstäni

Minulle tarjottiin mahdollisuutta testata järjestelmää, joka voisi teoriassa ”kuntouttaa” aivoni niin, että niiden toiminta muistuttaisi enemmän ns. normaaliaivoisen ajattelua.

Kieltäydyin tarjouksesta alunperin siksi, etten ollut vakuuttunut järjestelmän toiminnasta lukemieni tutkimusten perusteella.

Vastaamisen jälkeen aloin kuitenkin miettiä, että JOS olisi olemassa järjestelmä, joka pysyvästi muuttaisi aivoni ”normaaleiksi”, ottaisinko sen käyttöön.

En haluaisi.

Vaikka tarkkaavuushäiriön nimessä on sana ”häiriö”, niin minulle se ei ole sairaus tai vika tai puute, josta sinällään pitäisi päästä eroon.

Se on ominaisuus, joka vaikeuttaa elämääni tässä elämäntilanteessa, kun minulla on pieniä lapsia.

Mutta ennen tätä elämänvaihetta se on tuonut minulle enemmän iloa ja hyötyä kuin haittaa ja harmia.

Kun katson kuusikymppistä äitiäni, jolta olen selvästi perinyt tämän neurologisen ominaisuuden, olen täysin varma, että lasten hieman kasvettua erikoislaatuiset aivoni tuottavat minulle jälleen paljon enemmän iloa kuin harmia.

Tarkkaavuushäiriön tuomat lahjat

Niin hienoa kuin olisi väittää että tuotteliaisuuteni salaisuus on hankkimani taito kirjoittaa kymmensormijärjestelmällä…

…niin sori vaan, kyllä se on tarkkaavuushäiriö, joka antaa minulle kyvyn ylikeskittyä minua kiinnostavaan asiaan tuntikausiksi vaikka maailma kaatuisi ympäriltä.

Olen täysin vakuuttunut siitä, että saan kiittää luovuudestani ADHD:n tuomaa kykyä huomata ja yhdistellä asioita tavoilla, jotka normiaivoisilla ei tulisi mieleen.

Kyllä, impulsiivisuuteni on johtanut minua ajoittain harhaan ja pahasti, mutta se on saanut minut myös tarttumaan pelottomasti upeisiin tilaisuuksiin, kuten mahdollisuuteen ohjata Nyt tai ei koskaan -sarjaa.

Mikä parasta, niinä päivinä kun minun on pakko pyörittää rutiineja tai olla läsnä lapsilleni, voin ottaa lääkkeen joka ”normalisoi” aivokemiaani muutamaksi tunniksi.

Mutta tietääkseni normaaliaivoiset eivät taida saada taitoani kadota omiin maailmoihinsa lääkkeilläkään.

Diagnoosini jälkeen en ihmettele enää minua järjestelmällisempiä ja täsmällisempiä kirjailijoita, jotka valittavat kirjoittamisen vaikeutta — heille tarinaan katoaminen taitaa tosiaan olla vaikeampaa.

Ymmärrän myös ettei muille ihan oikeasti juolahda niin paljon uusia ideoita kuin minulle ja kaltaisilleni lähisukulaisille.

Samoin siedän paremmin ihmisiä, jotka jahkailevat jonkin unelman toteuttamista ilman että tarttuisivat rohkeasti ensimmäiseen mahdollisuuteen.

Ongelma ei koskaan ole siinä, että jollakulla on tietynlaiset aivot, vaan siinä, millaisissa olosuhteissa hän joutuu aivoillaan operoimaan.

Oikeissa olosuhteissa tarkkaavuushäiriökin voi ihan oikeasti olla uskomaton etu ja hieno lahja.

Kiitos siitä.

Lue täältä lisää juttujani ADHD:sta eli tarkkaavuushäiriöstä.

[message type=”warning”]Huom! Kutri.net:in VIP-jäsenyydet ovat jälleen myynnissä rajoitetun ajan! Lue lisää täältä. [/message]