Milloin viimeksi olit tekemättä yhtään mitään

Olen nyt jonkin aikaa opetellut tehokkaammaksi tekemällä Things-ohjelmalla tehtävälistoja — ja jopa noudattanut niitä! Tänä iltana havahduin siihen, että kaikki tehtävät listallani oli tehty, kiinnostavimmat blogit oli luettu, ulkoilma ei houkuttanut (ja kaikki kaverit olivat muutenkin tavoittamattomissa), telkkarista ei tullut ketään ja olin yksin kotona.

Oikeastaan ei huvittanut tehdä yhtään mitään — niinpä en tehnyt varsinaisesti mitään. Laitoin SomaFM:n Drone Zonen soimaan nettiradion kautta, makasin sängyssä ja keskityin olemaan ihan vain hetkessä ja paikassa jossa olin — miltä ikkunan takana heiluvat puut näyttivät tuulessa, miltä kehoni eri kohdat tuntuivat, miltä sängyn päiväpeitto tuntui kasvoja vasten, miltä tuntui olla minä juuri nyt, ilman että mietin menneisyyttä tai tulevaisuutta.

Aika tuntui pysähtyvän ja menettävän merkityksensä. Mikään ei pelottanut, ahdistanut, stressannut, vituttanut, mietityttänyt.

Suosittelen lämpimästi kokeilemaan tällaista pysähtymistä, jota myös kutsutaan mindfulness-tekniikaksi.

Haluatko oppia käyttämään tekoälyä tekstin tuottamisessa, käsikirjoittamisessa tai opinnäytetöiden tekemisessä?

Tsekkaa Kurssisivuiltani kurssit.kutri.net esim. Kirjoittajajäsenyys, Opinnäytetyökurssi tai Tekoäly yrittäjän kaverina -kurssi, joilla kaikilla opetan muun hyvän lisäksi tekoälyn käyttöä erilaisten tekstien tuottamisessa.

1 ajatus aiheesta “Milloin viimeksi olit tekemättä yhtään mitään”

  1. Moi pitkästä aikaa!

    Tosi kiva, että aloit päivittämään taas blogiasi!
    On ollut ikävä sun avoimia ja positiivisiä ajatuksia.
    Kaiken lisäksi annat aina kivoja ja toimivia vinkkejä ja linkkejä.

    Welcome back!

    Päivi & Peter

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Scroll to Top