Joskus keväällä kyselin ihanalta Lauralta vinkkejä nettisivujen ja oman ”brändini” kehittämiseen. Yksi Lauran vinkeistä oli miettiä sanoja, joiden haluaisin kuvaavan sitä mitä teen (tms.).
Sanalistani ehti olla muutaman kuukauden keittiön seinällä — ja kas kummaa, yhtä sanaa lukuunottamatta kaikki kyseiset sanat kuvaavat nyt elämääni täydellisemmin kuin mitä ne kuvasivat silloin kun sanat sinne alunperin laitoin!
En usko asiassa tapahtuneen mitään sen mystisempää kuin että nähtyäni selkeämmin mitä elämältäni haluan, aloin osin tietoisesti ja osin alitajuisesti tehdä valintoja, jotka muokkasivat elämääni sellaiseen suuntaan. Toisaalta voi olla että aloin automaattisesti kiinnittää huomiota listalla oleviin asiohin elämässäni — näinhän listan monta kertaa päivässä keittiön kaapin ovessa.
Löydä itsesi -kurssilla käsiteltiin kuluneella viikolla aikaa ja ajankäyttöä. Tämä teema on vielä ”täysi mysteeri” -listallani yhdessä rahan kanssa. Mysteeri-listalta on kevään aikana siirtynyt ”taidan tajuta mistä on kyse” -listalle parisuhteet ja äitiys — kaksi kohtuullisen isoa teemaa, joiden ratkaiseminen on jossain vaiheessa tuntunut mahdottomalta.
Teemaa pohtiessani aloin saada ahaa-elämyksiä ja nähdä oman ajankäyttöni uudessa valossa. Tästä seurasi mm. Facebook-lakko. Pari aamua sitten tuli fiilis, että haluan uudistaa sanalistani. Alla olevassa kuvassa on vasemmalla vanhat sanat, joita lapseni on hieman ”tuunaillut” aina kun on päässyt käsiksi äidin kynävarastoon — oikealla uudet sanat.
Vanhat sanat:
- Keveys
- Helppous
- Inspiraatio
- Rakkaus
- Muutos
- Tehokkuss
- Uusia ajatuksia
- Mielenrauha
- Onnellisuus
”Yllättäen” tehokkuus oli se, joka ei toteutunut omassa elämässäni… Tunnustan että se tuli listalle pikemminkin järkeilyn kuin fiilistelyn pohjalta. Ts. taustalla oli ajatus, että jos olisin tehokkaampi, elämä olisi helpompaa ja saisin paremmin keskittyä asioihin, joita haluan. Uudella listalla sanat selkeys, yksinkertaisuus ja luontevuus kuvaavat ehkä osuvammin sitä fiilistä, mitä tehokkuudella ajoin takaa.
Uudet sanat:
- Selkeys
- Yksinkertaisuus
- Luontevuus
- Vauraus
- Rakkaus
- Kaitselmus
- Levollisuus
- Ihmeet
Sana kaitselmus tulee W.H. Murrayn sitaatista, jossa kerrotaan kuinka ”kaitselmus liikahtaa” (providence moves) kun sitoudumme tavoitteeseemme.
Mielenkiinnolla jään odottamaan tulevatko nämäkin asiat vahvistumaan omassa elämässäni tulevina kuukausina.
Jees, kuulostaa hyvältä. Olen kuullut sanottavan, että salaisuus ei ole siinä, mitä haluat lisää, vaan minkä voit ottaa pois, jolloin jäljelle jää ihana, kaunis yksinkertaisuus. En muuten koskaan käyttäisi sanaa kaitselmus, piti ihan googlata, mitä se tarkoittaa. 🙂
Nimim. kirjoittaja, joka vielä kaksi viikkoa sitten luuli, että verkkainen tarkoittaa nopeaa. 😀 (Mummi etenee rollaattorilla verkkaisesti.)
Ps. Kiva, kun muistutit, teen itsellenikin tämän harjoituksen nyt heti.