Minä Onnistun

Kuten etusivulta saatoitte lukea, Kutri.net:in uudistus on erään positiivisen perhetapahtuman johdosta viivästynyt sen verran, että avaan sivuston suosiolla vasta 35. syntymäpäivänäni 9.1.2010.

Tapahtumasta ja muistakin hauskoista uusista asioista elämässäni lisää tuolloin. Sitä odotellessa innokkaimmat Kutri.net:in lukijat saattavat saada iloa uusimmasta Minä Onnistun -kirjastani, joka käsittelee mielen ja kehon yhteyttä myös laihdutuksen ja painonhallinnan näkökulmasta.

Sain idean kirjaan 2006, kun loppuunpalamiseni ja sitä seuranneen masennuksen myötä tajusin miten huonosti osasin kuunnella kehoani vielä elämäntaparemonttinikin jälkeen. Koska aihepiiri on todella laaja ja uutta tietoa tuntui tulevan koko ajan vain lisää, ehdin kirjoittaa kirjasta useita versioita, kunnes lopulta parhaimmalta tuntuva vaihtoehto löytyi.

Kirjan valmistumisen jälkeen olen saanut käydä läpi vielä kokemuksia, jotka syvensivät omaa kokemustani mielen ja kehon yhteydestä ja joissa viimeisen kolmen vuoden aikana oppimani taidot tulivat todellakin tarpeeseen. Voin vilpittömästi todeta olevani tänään(kin) onnellisempi, tasapainoisempi ja rennompi kuin koskaan ennen tämän kirjan kirjoittamista.

Koska kirjassa on paljon omia kokemuksiani ja havaintojani, se ei ole samalla tavalla tietokirja kuin esimerkiksi Sinä Onnistut — Pysyvän painonpudotuksen salaisuudet on, mutta samalla kirja sisältää niin paljon konkreettisia tekniikoita ja vinkkejä sekä ihan tutkittua tietoa, että uskoisin siitä olevan aidosti apua laajemmalle joukolle naisia (ja miksei miehiäkin) kuin Sinä Onnistut -kirjasta.

Erityisesti suosittelen kirjaa jojoilusta kärsiville ikilaihduttajille, omaan kehoonsa tyytymättömille, jatkuvan paskan fiiliksen vallassa eläville ja oman intuition kehittämisestä kiinnostuneille. Käsittelen kirjassa myös rakastumista, PMS:ää, kuukautiskiertoa ja jopa onnellisuutta.

Ai niin, kannen kuvassa mun piti näyttää ”määrätietoiselta mutta seesteiseltä”…

Kirja on myynnissä ainakin Akateemisessa kirjakaupassa ja Adlibriksessä.

Haluatko oppia käyttämään tekoälyä tekstin tuottamisessa, käsikirjoittamisessa tai opinnäytetöiden tekemisessä?

Tsekkaa Kurssisivuiltani kurssit.kutri.net esim. Kirjoittajajäsenyys, Opinnäytetyökurssi tai Tekoäly yrittäjän kaverina -kurssi, joilla kaikilla opetan muun hyvän lisäksi tekoälyn käyttöä erilaisten tekstien tuottamisessa.

3 ajatusta aiheesta “Minä Onnistun”

  1. Hieno homma, että olet saanut ison urakan päätökseen! Laitoin jo oman kappaleeni tilaukseen Adlibriksen kautta 🙂

    Odotan myös mielenkiinnolla uusia postauksiasi.

  2. Kiva että Kutri.net taas aukeaa. Pistin myös uuden kirjasi tilaukseen ja odotan sitä innolla.
    Mukavaa alkanutta vuotta! 🙂

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Scroll to Top