Mistä rakkaudettomuuden tunne kertoo?

Oletko koskaan ollut parisuhteessa ja tuntenut, ettei kumppanisi rakasta sinua?

Hän ei ole sanonut niin, mutta aistit hänen olemuksestaan, että nyt rakkaus on loppu (jos sitä koskaan oikeasti edes oli). Ehkä hän käyttäytyy tavalla, jolla sinun mielestäsi rakastava ihminen ei käyttäydy. Tai ainakin jättää tekemättä asioita, jotka kertoisivat sinulle, että hän rakastaa sinua.

Eräs tuttuni oli automatkalla puolisonsa kanssa.

Yleensä puhelias puoliso oli ihmeen hiljaa. Niin hiljaa, ettei tuttavani uskaltanut kysyä häneltä mitä on vialla. Sen sijaan hän yritti haastaa puolisoa keskusteluun — turhaan.

Mitä pidemmälle matka ja mykkäkoulu jatkui, sitä enemmän tuttavani huolestui. Hän alkoi jo maalata mielessään kauhukuvia siitä miten puoliso oli löytänyt uuden rakkauden ja jättämässä hänet.

Lopulta tuttavani ei kestänyt enää vaan puuskahti rakkaalleen ”mikä sua vaivaa”.

”Mun hammas on kipeä”, puoliso parahti tuskaisena.

Tunnet vain oman rakkaudettomuutesi

Sillä hetkellä kun koet ettei sinua rakasteta, vain yksi asia on varmaa: tunne on sinussa.

Rakkaudettomuuden tunne syntyy sinun omien ajatustesi kautta. Tuntuu sinun kehossasi.

Minä huomaan silloin tällöin miettiväni rakastaako puolisoni minua. Tunne liittyy yleensä tilanteisiin joissa olen väsynyt, nälkäinen, kuormittunut tai lähestymässä kuukautisia.

Joskus olen tuossa tilanteessa kysynyt puolisoltani rakastaako hän minua. Kun hän on vakuuttanut rakkauttaan, olen ajatellut hänen valehtelevan.

Samaan aikaan hänen sydämensä on voinut olla täynnä rakkautta minua kohtaan. Oma rakkaudettomuuteni on vain estänyt minua kokemasta sitä.

Olen ollut myös tilanteessa, jossa selvästi alavireinen puolisoni on miettinyt rakastanko häntä oikeasti.

Hetkeä aikaisemmin olen ajatellut hänestä hyvin rakkaudellisia asioita, mutta jostain kumman syystä tunteet eivät ole telepaattisesti välittyneet hänelle.

Hassu juttu, vai mitä?

Ei tietenkään.

Mitä ajattelet muista, riippuu omasta mielentilastasi

Kukaan meistä ei koe koskaan toisen tunteita — tunnemme vain omat ajatuksemme siitä, mitä ajattelemme toisen ajattelevan ja tuntevan.

Se, mitä ajattelet toisen ajattelevan riippuu siitä, mikä oma mielentilasi on.

Väsyneenä ja ahdistuneena ajattelet vainoharhaisesti että muu maailma on sinua vastaan.

Hyvällä tuulella ja levollisena ajattelet että rakastat koko maailmaa etkä edes mieti, mitä muut sinusta ajattelevat.

Seuraavan kerran kun koet rakkaudettomuutta, pysähdy.

Tunnista että tunne on sinussa.

Hengitä. Halaa itseäsi. Syö. Lepää. Liikuta kehoasi tavalla josta tykkäät.

Pian huomaat rakkaudettomuuden tunteen katoavan — ilman että kukaan toinen on tehnyt mitään.

rakkaudettomuutesi

Haluatko oppia käyttämään tekoälyä tekstin tuottamisessa, käsikirjoittamisessa tai opinnäytetöiden tekemisessä?

Tsekkaa Kurssisivuiltani kurssit.kutri.net esim. Kirjoittajajäsenyys, Opinnäytetyökurssi tai Tekoäly yrittäjän kaverina -kurssi, joilla kaikilla opetan muun hyvän lisäksi tekoälyn käyttöä erilaisten tekstien tuottamisessa.

1 ajatus aiheesta “Mistä rakkaudettomuuden tunne kertoo?”

  1. Tämä auttoi aika lailla. Hienoa tunnistaa etten ole yksin. Olen ensimmäistä kertaa nuoruuden pitkän hyvän suhteen ja vuosien todella epäterveiden ihmissuhteiden jälkeen luotettavan ja ihanan miehen kanssa suhteessa. Silti säännöllisen ahdistunut ja juurikin siksi että koen ettei hän rakasta minua (emme ole vielä r -sanaa toisillemme sanoneet, 5 kk yhdessä). Pari kertaa nostanut asian (tosin ”tykkäämisenä”) esiin ja toinen ollut että WTF mitä muuta hänen pitäisi tehdä että uskoisin… Kiitos siis sekä tästä että videoista! Auttaa, toivottavasti enemmällä kuuntelulla enemmänkin..

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Scroll to Top