Mitä jos elämä onkin tässä?

Olen puolison kesäloman kunniaksi valmentanut pitkästä aikaa lähes täydellä teholla. Yksi supersiisti puoli valmentamisessa on se, että sen myötä tulee ajatelleeksi uudesta näkökulmasta asioita, joita jollain lailla pitää itsestäänselvyytenä.

Yksi teema joka on kesän aikana noussut toistuvasti esiin on se, miten elämässämme tapahtuvat asiat eivät itsessään aiheuta tuskaa. Asiat menevät niin kuin ovat mennäkseen — tuska syntyy illuusiosta että asioiden pitäisi olla toisin.

Viimeksi tänään koin itse omakohtaisesti tämän ilmiön, kun alhaisessa mielentilassa kirosin myöhässä kotiin tulevaa puolisoa.

Tuska ei syntynyt siitä että olin lasten kanssa kotona. Olen paljon lasten kanssa kotona, ja useimmiten tykkään siitä.

Tuska tuli ajatuksesta ”mun pitäisi olla nyt tekemässä töitä eikä hoitaa lapsia”. Ja ”myöhemmin illalla mä en enää jaksa kirjoittaa yhtä intensiivisesti kuin jaksaisin nyt.”

No, nyt kirjoitan tätä kirjoitusta neljä tuntia myöhemmin kuin olin suunnitellut.

Kiukun mentyä ohi ja miehen tultua kotiin mieleeni juolahti että haluan kirjoittaa jossain uudessa paikassa. Kaveri suositteli kivaa Café Kokko -kahvilaa Katajanokalla.

Jos olisin toiminut alkuperäisen suunnitelman mukaan, olisin kirjoittanut Vallillan kirjastossa. Sekin on ihan jees paikka, mutta moneen kertaan ”nähty” eikä sieltä saa yhtä hyvää latte-kahvia ja raakasuklaaleivoksia kuin Kokosta.

Sen lisäksi mieleni on tässä hetkessä täysin virkeä ja kirkas ja kirjoittaminen tuntuu helpolta, vaikka kiukun vallassa olin varma ettei siitä tulisi mitään.

Toisin sanoen kokemani kiukku ja kärsimys oli täysin turhaa!

Elämä on tässä

Onko elämässäsi jokin juttu, joka vaivaa, ärsyttää tai haittaa sinua? Mihin olet tyytymätön? Minkä toivoisit olevan toisin? Mitä mennyttä asiaa harmittelet edelleen aika-ajoin?

Sillä hetkellä kun olet tyytymätön siihen mitä sinulla on tässä ja nyt, tyytymättömyys kumpuaa (väärästä) oletuksesta, että asiat ovat toisin kuin niiden ”pitäisi” olla.

Ehkä ajattelet että on olemassa jokin vaihtoehtoinen todellisuus — ”ihanne-elämä” tai ”ihanne-vartalo” joka sinulla pitäisi olla, mutta olet jotenkin vahingossa ajautunut ”väärään elämään” tai ”väärään kroppaan” etkä tiedä miten pääsisit siitä pois.

Ehkä kuvittelet että elämässä on vaiheita jolloin ”elät oikeasti” ja sitten on näitä välivaiheita, joista yrität vain selvitä jotenkin hengissä siihen ”oikeaan elämään”.

Ehkä oletat että joku pitää jossain salaista pistetaulukkoa, johon merkitään plussa- ja miinuspisteitä sen mukaan miten ”oikein” tai ”sääntöjen mukaan” sinä toimit.

Sori. Asiat ovat juuri niin kuin niiden kuuluukin olla.

Ei ole universaalia sääntökirjaa tai suunnitelmaa, johon olisi kirjattu millaista sinun elämäsi pitää olla. Niinpä et voi elää elämääsi ”väärin”.

Ei ole pistetaulukkoa tai mittaria joka kertoisi miten hyvin olet elämäsi elänyt.

Ei ole mitään muuta elämää kuin tämä elämä, tämä elämäntilanne ja tämä hetki, jossa juuri nyt olet.

Joo, jos olisit tehnyt jotain toisin, kaikki olisi nyt toisin. Tai jos olisit toisenlainen ihminen, elämäsi olisi toisenlaista.

Vaan kun ei ole.

Sinun elämäsi on juuri tässä hetkessä juuri sellaista kuin sen kuuluu olla juuri nyt.

Jos asiat olisivat oikeasti voineet mennä toisin, ne olisivat menneet toisin.

Haluatko todellakin käyttää tämän hetken sen miettimiseen miten ”väärin” asiat ovat? Vai sen miettimiseen miten otat tästäkin hetkestä ilon irti?

elamaontassa

Haluatko oppia käyttämään tekoälyä tekstin tuottamisessa, käsikirjoittamisessa tai opinnäytetöiden tekemisessä?

Tsekkaa Kurssisivuiltani kurssit.kutri.net esim. Kirjoittajajäsenyys, Opinnäytetyökurssi tai Tekoäly yrittäjän kaverina -kurssi, joilla kaikilla opetan muun hyvän lisäksi tekoälyn käyttöä erilaisten tekstien tuottamisessa.

2 ajatusta aiheesta “Mitä jos elämä onkin tässä?”

  1. Elämä on tässä ja nyt teksti saa minut itkemään ja tuntemaan syvää ahdistusta entistä voimakkaamin. Minä koen juuri niin, että elän tilannetta ja elämänvaihetta, jossa vaan selviydyn ja yritän päästä tästä pois. Syytän itseäni virheellisistä valinnoista. On enää harvoja päiviä, jolloin olisin aidosti iloinen ja huoleton. Olen työssä jota vihaan ja jossa väsyn, mutta en ole saanut muuta ja tuntuu, että kohta en jaksa enää hakea mitään. Mieheni on uupunut ja tekee vain pienesti työtä ja olemme minun tulojen varassa. Asunto on lähtemässä alta, kun vuokra asuntomme myytiin. Nyt etsin epätoivoisesti kotia ja tiedän että taso tulee vaan laskemaan tämänkin osalta. Elämä ei todellakaan ole sellaista mitä odotin, sen olen jo hyväksynyt. Tuntuu, että tässä ei ole enää mitään siedettävää. Ainut ajatus millä jaksan eteenpäin on pieni toivo, että jotain parempaa tai edes vähän helpompaa olisi joskus tulossa. Jos ajattelen, että elämä on tässä koen että kaikki toivo on menetetty.

    1. Kiitos kommentistasi! Jos ajattelet virheellisiä valintoja mietit menneisyyttä. Jos ajattelet että kohta et enää jaksa, ajattelet tulevaisuutta.

      Sillä hetkellä et ole tässä hetkessä hetkessä — joka esimerkiksi nyt on se, että luet tätä viestiä.

      Tiedän miten raskaalta elämä tuntuu kun on uupunut ja rahat on loppu. Olen samaa mieltä, että niinä hetkinä ajatus paremmasta tulevaisuudesta lohduttaa.

      Kun itselläni on maailmanlopun fiilis, olen oppinut ottamaan päiväunet, syömään, menemään kävelylle, halailemaan puolison kanssa tai soittamaan hyvälle ystävälle.

      Olen huomannut että kun ahdistus helpottaa ja mieli tyyntyy, näen yhä käytännön ongelmat, mutta ne eivät tunnu enää niin ylitsepääsemättömiltä. Usein keksin pirteänä myös uusia ratkaisuja ongelmiini.

      Kuvittele, että yhtäkkiä sinulta vietäisiin täysin kyky muistaa menneisyyttä ja kuvitella tulevaisuutta. Olisit vain tässä hetkessä.

      Tässä hetkessä ympärilläsi on vielä vanha kotisi. Voitko antaa itsellesi luvan nauttia siitä samalla tavalla kuin nautit kodista ennen tietoa asunnon myynnistä?

      Tässä hetkessä sinulla on puolisosi. Voitko antaa itsellesi luvan istua sohvalla tai maata sängyssä hänen vierellään ja keskittyä ihan vain siihen miten hyvältä hänen kehonsa lämpö tuntuu vieressäsi?

      Onko työssäsi yhtään hetkeä, joka olisi ihan neutraali tai jopa kiva? Voitko antaa itsellesi luvan tykätä niistä hetkistä?

      Voitko olla OK sen kanssa että työsi on mikä on — ja ehkä olla jopa kiitollinen siitä, että sinulla on jokin työpaikka? Se ei estä sinua etsimästä uutta työpaikkaa, vaan päinvastoin antaa voimia uuden työpaikan etsimiseen, kun kaikki voimasi ei mene nykyisen työpaikan vihaamiseen.

      Voitko päästää irti menneisyyden virheiden miettimisestä edes muutamaksi tunniksi päivässä? Tai sitten sopia itsesi kanssa erikseen ajankohdan, jolloin murehdit menneisyyttä ja pelkäät tulevaisuutta.

      Muun ajan voit keskittyä kiinnittämään huomiosi siihen, mitä siinä hetkessä tosiasiassa tapahtuu ympärilläsi. Voi olla että huomaat, että ilman murehtimista ja märehtimistä aika moni hetki tätäkin nykyä on ihan neutraali tai jopa mukava. Samalla saat lisää energiaa ratkoa niitä käytännön ongelmia, jotka juuri nyt tekevät elämästäsi käytännön tasolla niin vaikeaa.

      Voimia, iloa ja paljon mieluisia asioita niin tähän päivään kuin tulevaisuuteen!

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Scroll to Top