Mitä tehdä jos tekee mieli satuttaa itseään tai lastaan

Huh, enpä aamulla äkkiä äidin lapsensurmajuttua kirjoittaessani arvannut minkälainen reaktio siitä syntyisi. 

Olen saanut valtavan määrän kiitoksia, kommentteja ja kiitoksia äideiltä, joiden mieleen juolahtaa joskus väsyneenä kamalia ajatuksia.

LUOJAN KIITOS suurin osa näistä äideistä ei koskaan toteuta ajatuksiaan.

Se ei tarkoita sitä, etteivätkö nämä äidit tarvitsisi tukea ja apua.

Siinä vaiheessa kun äidin mieleen alkaa hiipiä tuhoajatuksia hän on jo tuen tarpeessa. Joskus avuksi riittää pelkät päiväunet, joskus voidaan tarvita unikoulua lapsille, joskus lääkkeitä ja sairaalahoitoa.

Sitten on äitejä, jotka eivät koskaan joudu kauhean koville tai joille ei synkimpänäkään hetkenä juolahda mieleen tuhoajatuksia.

Ymmärrän että jos pitää itseään hyvänä ja rakastavana äitinä eikä koskaan ajattele mitään kamalaa lapsestaan, voi vetää väärän johtopäätöksen että ”hyvä äiti joka rakastaa lastaan, ei koskaan ajattele kamalia ajatuksia lapsestaan”.

Minä voin kertoa tavanneeni vuosien varrella lukuisia rakastavia vanhempia, jotka ovat huolehtineet lapsistaan todella hyvin niin, että nyt kun lapset ovat aikuisia, heillä on lämpimät välit vanhempiinsa, vaikka heidän vanhempansa ovat kertoneet minulle ajatelleensa joskus yön pimeydessä että haluaisivat tukahduttaa lapsensa hiljaiseksi tai heittää tämän seinään.

Samaan aikaan he ovat nähneet että se on vain ajatus, jota ei tarvitse totella eivätkä ole vahingoittaneet lastaan millään tavalla.

Et voi estää tiettyä ajatusta nousemasta mieleesi

Tiedätkö mikä seuraava ajatuksesi on?

Et tietenkään!

Jos et tiedä mikä seuraava ajatuksesi on, miten estät tiettyä ajatusta nousemasta mieleesi?

Et mitenkään.

Jotkut ihmiset kestävät stressiä ja uupumusta paremmin kuin toiset. Joidenkin mieleen nousee uuvuksissa tuhoajatuksia, jonkun toisen mieleen ei nouse.

MIKÄÄN EI KOSKAAN OIKEUTA TOISEN IHMISEN HENGEN RIISTOA!!!

Mutta jos ajattelemme että vain valmiiksi jotenkin sairaat narsistit perspaatit jotka eivät rakasta lapsiaan voivat ajatella kauheita asioita heistä tai satuttaa heitä, menetämme mahdollisuuden auttaa niitä ihan tavallisia äitejä ja isiä, jotka vanhemmuuden vaatimukset yllättivät ja uuvuttavat.

Olen todella surullinen siitä, että yksi äiti uskoi pimeänä hetkenä että paras vaihtoehto on pamauttaa päin bussia pienet lapset kyydissä.

Mikään ei tee hänen teostaan hyvää, jaloa tai oikeutettuja.

Mutta jos haluamme estää vastaavia ja lievempiä pienten lasten tekemien vanhempien kauheita tekoja (ravistelu, muu fyysinen väkivalta, raivoaminen), meidän on hyväksyttävä että kaikki eivät jaksa samalla tavalla kuin toiset emmekä me voi aina etukäteen tietää kuka sekoaa ja kuka ei. 

Tässäkin tapauksessa bussilastillinen ihmisistä uskoi äidin olevan kykenevä jatkamaan matkaansa. Niin ehkä olisit uskonut sinäkin, jos olisit ollut silloin kyydissä?

Siksi pyydän että kiinnität enemmän huomiota lähipiirissäsi olevien pienten lasten äitien väsymykseen ja autat edes vähän.

Älä usko kaikkea mitä ajattelet

Ja jos olet pienen lapsen äiti, jonka mieleen nousee välillä kauheita ajatuksia, ei hätää.

Ne ovat VAIN AJATUKSIA, jotka kertovat että olet uuvuksissa — tai jos synnytyksestä on vuosi tai vähemmän, saatat olla äitiysmasennuksen vallassa tai psykoosin partaalla. 

Ne eivät tarkoita että sinun pitää tai että syvällä sydämessäsi edes haluat satuttaa lapsiasi.

Ne eivät tarkoita ettet rakasta lapsiasi tai olisi kokonaisuutena arvioiden hyvä äiti.

Ne eivät tarkoita ettetkö selviäisi.

Minä olen ollut samassa paikassa. Minustakin on tuntunut etten selviä. Mutta olen selvinnyt, hetki ja päivä kerrallaan — apua pyytäen ja sitä vastaanottaen.

Ne tarkoittavat että sinun pitää soittaa tai puhua jollekulle läheisillesi, neuvolan ihmisille tai vaikka varhaisen tuen yksikön työntekijöille.

Jos ajatus siitä että sinun pitää satuttaa lasta tuntuu tositodelta, soita hätänumeroon 112 NYT HETI.

Voimia! Tämäkin aika menee ohi!

(Tästä on siirretty tutkimusosuus myöhempään blogikirjoitukseen.)

Haluatko oppia käyttämään tekoälyä tekstin tuottamisessa, käsikirjoittamisessa tai opinnäytetöiden tekemisessä?

Tsekkaa Kurssisivuiltani kurssit.kutri.net esim. Kirjoittajajäsenyys, Opinnäytetyökurssi tai Tekoäly yrittäjän kaverina -kurssi, joilla kaikilla opetan muun hyvän lisäksi tekoälyn käyttöä erilaisten tekstien tuottamisessa.

7 ajatusta aiheesta “Mitä tehdä jos tekee mieli satuttaa itseään tai lastaan”

  1. ” lapsensa surmaavia äitejä ei pidetä siis lähtökohtaisesti narsisteina kontrollifriikkeinä”

    mutta:
    Iltalehden tietojen mukaan turmatyön motiivi saattaa liittyä pidemmän aikaa kestäneisiin parisuhdeongelmiin ja erityisesti vaimon äärimmäiseen mustasukkaisuuteen.

    Pariskunnan hyvin tuntevat henkilöt kuvailevat, että kun mies oli ollut ajoittain poissa Nurmeksesta, avovaimo oli reagoinut kodin ulkopuoliseen elämään kielteisesti ja kontrolloinut miehensä menoja voimakkaasti.

  2. Siinä ei kuitenkaan puhuta nimenomaan äitien tekemistä lapsenmurha-itsemurhista vaan päinvastoin todetaan, että suurin osa perhesurmista on miesten tekemiä.

    Onko? Linkkaamasi tutkimuksen abstrakti kertoo: ”59 percent of filicides were committed by mothers, 39 percent by fathers, and 2 percent by stepfathers.” Eli äidit 59%, isät 39%, isäpuolet 2%?

    Lapsensa surmanneista isät sen sijaan olivat mustasukkaisia kumppanistaan, persoonallisuushäiriöisiä (67 %), alkoholin väärinkäyttäjiä (45 %) tai väkivaltaisia kumppaniaan kohtaan.

    Antaako tutkimusmateriaali mitään viitteitä siihen, millaisia diagnooseja tuollaisilla ominaisuusluetteloilla voisi löytyä, JOS kyseiset miehet saataisiin ajoissa hoito- tai tukitoimien piiriin?
    Olisiko osa noista ongelmista hoidettavissa, ja osa tragedioista estettävissä?

    Pitäisikö auttajien huomioida paitsi erityisesti ”tappoväsyneet” äidit, MYÖS isät, joilla voi kopan alla kyteä väärän värinen liekki?

    Auta lähimmäistäsi. Aina.
    Jos saat kysyttyä ”mitä kuuluu”, kuuntele aidosti, mitä toisella on oikeasti mielen päällä.

  3. Katrilla on kovin äitiä/äitejä puolustelevia nämä molemmat Rautavaaraan liittyvät kirjoitukset. Nyt on ihan tutkimustietoakin löytynyt tueksi, että on voitu vertailla miesten ja naisten eroja perhesurmaajina.

    Onko hyväksyttävämpää siis surmata perheensä, jos on mielenyterveysongelma kuin että olisi alkoholiongelma?

    ”Psykoosi ja psykoottinen masennus oli todettu 51 % lapsensa surmanneista äideistä ja 76 % äideistä todettiin syyntakeettomaksi.” Niin, eli 76% todettiin suorastaan hulluiksi? Mitä tämä kertoo lapsensa surmaavista äideistä?

    ”Lapsensa surmanneet äidit kärsivät henkisestä häiriötilasta ja heillä oli usein avio-ongelmista ja tuen puutteesta johtuvia psykososiaalisia stressitekijöitä.” Voisiko avio-ongelmat johtua esim. mielipuolisesta kontrolloinninhalusta tai mustasukkaisuudesta? Mistä sen tietää? Kyllä avio-ongelmiin löytyy yleensä kaksi syyllistä. Jos huomattavan moni lastensurmaajista on olleet syyntakeettomassa kunnossa tai muuten vain mielenterveysongelmaisia, niin onko ihme, jos surmaavia äitejä yhdistää avio-ongelmat ja tuen puutetta?

    Tuntuu, kuin yritettäisiin syyllistää miehiä ja tehdä lapsensurmaaja-äideistä uhreja.

  4. ”— Lähes kaikillä äideillä oli altruistisia tai akuutisti psykoottisia motiiveja.

    Tässäkään tutkimuksessa lapsensa surmaavia äitejä ei pidetä siis lähtökohtaisesti narsisteina kontrollifriikkeinä — eikä varsinkaan silloin kun äiti tekee itse itsemurhan.”

    Ymmärräthän että äiti joka tappaa lapsensa ja itsensä altruistisista syistä on syvästi narsistinen. Narsismi ilmenee henkilössä siten ettei pysty kuvitella maailmaa muiden ihmisten silmin ja ajatella että ehkä lapset pärjäävätkin vaikka minä en. Edellämainittu näkökulman puutos yhdistettynä huonoon kasvatukseen aiheuttaa varmasti hyvin suuria ongelmia muillakin elämän osa-alueilla, jotka saattavat johtaa äärimmäiseen epätoivoon. Kun luki tekstiäsi, tuntui ettet tiedä mitä käyttämäsi termit tarkoittavat.

  5. Teuvo Makkarainen

    En oikein ymmärrä tätä bloginpitäjän näkemystä.

    Viesti tuntuu olevan ”ei pitäisi tuomita naista, äitiä, masentunutta, rasittunutta, syyt sitä tai tätä, bloggaja ymmärtää naista , vaikea saada apua, jos tuomitaan, niin muut naiset ei saa apua”

    Varmasti universaalisti sukupuolesta välittämättä ihan jokainen on automaatiolla sitä mieltä, että jos mies tai nainen, äit tai isä on mistä tahansa syystä sellaisessa kunnossa, että aikoo vahingoittaa itseään tai lapsiaan, niin auttaa pitäisi. En kuitenkaan ymmärrä miten se avun saaminen liittyy millään tavalla siihen tuomitaanko tämä kyseinen teko. Mitä merkitystä asialla on, mistä se yhteys löytyy? Tässä kyseisessä tapauksessa koko perheestä jäi äidin ratkaisun johdosta eloon vain mies. Nyt kuitenkin blogisti on omistanut lukuisia kirjoituksia äidin syyllistämisestä huolehtimiseen? Mikä ihmeen järki tuossa on?

    Jos sillä on yhtään mitään merkitystä mitä kasvoton internet on mieltä naisen ratkaisusta, niin miten blogisti arvelee näiden kirjoitusten vaikuttavan lapsensa menettäneen isän sielunmaisemaan? Olisiko hänen ehkä hyvä tulla esiin ja omalta osaltaan huolehtia siitä, ettei naisen ratkaisua paheksuttaisi, tuomitsemisesta puhumattakaan?

    Mitä ihmeen merkitystä sillä kuljettajan sukupuolella ylipäätään on? Minä olen mies, mutta ei minun tuntemukseni tapahtuneesta muuttuisi millään tavalla jos tilanteessa isä olisi riistänyt itseltään ja lapsiltaan elämän. Minusta tässä on monta tragediaa. Lapset kuolivat äidin ratkaisun johdosta. Mies menetti lapsensa. Äiti koki mistä tahansa syystä tarpeelliseksi toimia kuten hän toimi. Listaa voisi jatkaa varmastikin, mutta en tiedä missä vaiheessa alkaisin huolehtimaan siitä, että naisen teko tuomitaan. Mitä hittoa? Nainen on kuollut, häntä ei mielipiteet kosketa ja minä en usko, että teon tuomitseminen vaikuttaa tuleviin tilanteisiin mitenkään. Yksikään ihminen, joka tuollaista ratkaisua tekee, ei pohdi miten jossain toisessa tilanteessa on tuomittu tai ymmärretty tekijää.

    Henkilökohtaisesti minulla ei ole mitään tarvetta tuomita tai selitellä naisen ratkaisua yhtään miltään osin. Kyseessä on surkea ja järkyttävä ratkaisu, joka tuhosi perheen. Mutta kyllä minä vähän mietin, että jos tämä ei ole sellainen asia missä saa tuomita, niin koska saa? Toimiiko tämä logiikka laajemminkin, voiko sitä soveltaa muihinkin julkista keskutelua aihettaneisiin tekoihin, vai toimiiko tämä vain, jos tekijä on nainen, äiti, rasittunut ja muutenkin elämä oli pakosti raskasta, kun päätyi tähän ratkaisuun?

    Oliko Jammu Siltavuoren tuomitseminen sopivaa? En nyt vertaa suoraan Jammua tämän tapauksen äitiin, teot olivat varsin erilaiset, mutta kyllä kai tällä samalla logiikalla voisi myös ajatella, että oli sillä Jammullakin pakosti jotain murheita, ehkä Jammuakin olisi voitu auttaa? Onko Jammun tekojen yleinen tuomitseminen aiheuttanut välillisesti lisää polttomurhia, kun nämä ihmiset eivät ole pystyneet hakemaan apua? Aivan niin, ei todellakana ole aiheuttanut, suorastaan ihan hiton älyvapaata ajattelua.

    Näissä kirjoituksissa on pakko olla jokin pointti, jota en vain ymmärrä, muuten tämä touhu hipoo hulluutta. Isä ei ole pystynyt järkytykseltään edes puhumaan viranomasiten kanssa, kun täällä jo huolehditaan siitä, ettei naista vaan tuomittais liian jyrkästi? Mitä hittoa? Ymmärrän johonkin saakka sitä, että ajetaan nais-asiaa ja ollaan huolissaan tasa-arvosta, mutta onkohan bloggajalla nyt lipsahtanut ajoituksena kanssa innokkuuden puolelle? En tietenkään voi tietää mikä on kirjoittajan motiivi, mutta vähän tuntuu tympeältä, kun ainoa ilmeinen seuraus näistä varsin erikoisista kannanotoista on se, että blogi saa näkyvyyttä.

  6. Olen vuosia Katrin juttuja seurannut, välillä vähemmän, kun tuntuivat niin omaan napaan tuijottelulta ja pinnalliselta mm treeni ja laihdutus saarnoineen…
    Eikä silloin ollut kyllä sanaakaan siitä että auttakaa väsyneitä kansaseläjiä, etenkin äitejä
    Mutta kas, on itse tehnyt lapset ja väsyttää, niin nyt pitää kaikkien olla auttamassa ja tukeamassa.

    Olitko Katri koskaan itse tarjoutumassa hoitamaan naapurin lapsia vai oliko elämä Losin julkkispiireissä se mukavampi malli? Kummallista oman sädekehän kiillotusta ja myötätunnon vaatimista tapahtumalle jossa ei ole mitään myötätunnon syitä tekijää kohtaan.

  7. Mihinkään edelliseen kommenttiin varsinaisesti vastaamatta haluaisin jakaa ajatukseni tästä koko uupunut äiti -aiheesta.

    Elämä voi yllättää. Väsymys voi yllättää. Omat voimavarat ovatkin rajalliset, vaikka niiden luuli ehkä riittävän. Ja kyllä, nykyään erillisyys muista ihmisistä (verrattuna perheiden ja kylien yhteisölliseen lastenkasvatukseen ennen) verottaa, lasten hoitaminen kun lankeaa kahden, pahimmillaan vain yhden ihmisen hartioille. Useamman lapsen hoitaminenkin.

    Siltikin: älkää hankkiko lapsia, jos ette jaksa hoitaa niitä. Se on oikeastikin niin yksinkertaista. Lasten hankkiminen (ainakin täällä, ainakin useimmiten) on valinta. Jos haluat omaa aikaa, älä hanki lapsia. Jos haluat nukkua puoleenpäivään, älä hanki lapsia.

    Nykyään erityisesti äidit määritellään kaikkialla – lehtijutuissa, keskustelufoorumeilla, netissä – etuliitteen kanssa. Väsynyt äiti, uupunut äiti, masentunut äiti. Ja kyllä, kaikkea tätä voi olla sairastumisen, univajeen ym. takia, mutta usein myös jäpätetään siitä omasta väsymyksestä. Syytetään isovanhempia, isiä, ystäviä, ihan sama. Mutta kun ollaan niin väsyneitä ja itse joudutaan kaikki tekemään!

    Pointti: jos epäilet, että et halua/pysty/jaksa hoitaa, olla vastuussa, valvoa, ruokkia, venyä… älä hanki lapsia.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Scroll to Top