Tämän päivän Ilta-Sanomissa puhun äitiyden pimeästä puolesta. Haastattelupyyntö tuli koska olin puhunut syyllisyydestä Radio Yle Ykkösessä Sari ”Huono äiti” Helinin -ohjelmassa. Voit kuunnella haastattelun täällä.
Äitiys on ihaninta ja ihmeellisintä mitä minulle on tapahtunut, mutta sen myötä olen päässyt kokemaan myös eräitä aika mustia hetkiä.
Jos olet äiti, joka ei ole koskaan ajatellut esimerkiksi hylätä raivoavaa lasta kauppaan, kuristaa keskellä yötä kirkuvaa kullanmuruaan tai ihan vain tappaa itseään koska kokee ettei jaksa enää sekuntiakaan lapsiperhearkea, tämä kirjoitus ei ole sinulle.
Iloitse siitä, ettei syystä tai toisesta mieleesi juolahda näitä ajatuksia, koska tuskin niitä kukaan äiti itselleen toivoo tai kaipaa.
Joskus ajattelen kamalia ajatuksia
Tässä on eräitä kamalia ajatuksia, joita mieleeni on juolahtanut vuosien varrella:
- Mä vedän tota tyyppiä kohta lättyyn.
- Mä haen veitsen ja viillän kaikki ton kalliit vaatteet rikki ihan vain kostoksi.
- Jos toi ei kohta lopeta tota urputusta, mä ajan ensimmäistä rekkaa päin.
- Mä haen veitsen ja viillän mun kädet verille.
- Kohta mä vaan kävelen tästä talosta ulos, meen lentokentälle ja otan ekan lennon johonkin kauas enkä ikinä enää palaa.
- Mä kuristan/hakkaan/tukehdutan/tapan ton lapsen jos se ei heti tottele/hiljene/nuku.
- Tää lapsi ei ikinä lopeta huutamista.
- Mä en saa enää koskaan nukkua.
- Mä tuun hulluksi.
- Mä en selviä/mä kuolen.
- Mun tulevaisuus on (oikea) musta aukko ja se syö mut.
- Okei, mä lähden nyt himaan enkä sit ollenkaan synnytä tätä lasta (kun synnytys on edistynyt liian hitaasti.)
- Mä tapan itseni.
En ole ajatellut näitä ajatuksia jatkuvasti enkä tuntikausia kerrallaan. Kaikkiin näitä ajatuksiin on liittynyt jollain lailla epämukava olo: uupumus, ahdistus, paine, ketutus, raivo, epätoivo, viha, tuska.
Ennen helmikuuta 2012 monet näistä ajatuksista olivat todella pelottavia, koska oletin niiden kertovan että minussa on jotain vialla. Että olen huono äiti tai puoliso, masentunut tai ihan oikeasti tekemässä kuolemaa.
Tai vielä pahempaa: että olen oikeasti toteuttamassa mieleeni juolahtaneen ajatuksen.
Sitten oivalsin että nämä kaikki ajatukset ovat VAIN AJATUKSIA — eivät universaaleja totuuksia, tai edes henkilökohtaisia totuuksia.
Ne tuntuvat usein ”tosi todelta” sillä hetkellä kun ne juolahtavat mieleen, mutta sekään ei tee niistä tosia. Esimerkiksi yksikään edellä luettelemistani ajatuksista ei käynyt toteen.
Musta aukko ei syönyt minua, en ole hakannut lapsiani (saati tappanut heitä). En ole tullut hulluksi enkä edes viillellyt itseäni (tai toisen vaatteita).
Olen saanut nukkua ja ihan aina lapsi on hiljentynyt ennemmin tai myöhemmin — ja useimmiten ihan itsestään.
Ja kummallakin kerralla kun olen ajatellut että jätän lapsen synnyttämättä, kun synnytys kestää ja kestää, olen lopulta puskenut poikani pihalle.
Miten voit olla ajattelematta kamalia ajatuksia?
Tiedätkö mikä on seuraava ajatuksesi?
Entä sitä seuraava?
Jos et tiedä mikä on seuraava ajatuksesi, miten voit varmistaa, ettei se ole jokin kamala ajatus?
Voit yrittää nukkua tarpeeksi, syödä niin että verensokerisi on tasainen ja yrittää optimoida elinympäristösi…
…mutta et voi esimerkiksi estää välittäjäaine- ja vireystasojasi vaihtelemasta tai jotain muistoa juolahtamasta mieleesi.
Niinpä et voi mitenkään täysin varmistaa, ettei mieleesi joskus juolahda jokin kamala ajatus.
Onneksi sinun ei tarvitsekaan estää sitä, koska kaikki ajatukset — myös sellaiset joita perinteisesti pidetään kamalina tai kiellettyinä — ovat OK.
Miten niin? Koska ne ovat VAIN AJATUKSIA.
Ongelmanasi ei ole koskaan se, että mieleesi juolahtaa jokin ajatus — vaan se, että otat ajatuksen liian vakavasti: joko seuraat typerää ajatusta tai teet omasta ajattelustasi ongelman.
1. Lopeta itsesi syyllistäminen
Jos viime aikoina mieleesi on juolahtanut erityisen ikäviä ajatuksia — ja pahimmassa tapauksessa olet jopa mennyt toteuttamaan niitä ikävin seurauksin — kaikkein tärkeintä on olla syyllistämättä itseään.
Tämä voi tuntua todella oudolta. Jos et syyllistä itseäsi, miten otat opiksesi?
Siten, että mietit kylmän rauhallisesti missä menit pieleen. Mitä voit jatkossa tehdä toisin, ettet ajaudu enää vastaavaan tilanteeseen?
Miksi syyllistäminen on turhaa ja vaarallista?
Mieti kaikkia niitä kertoja kun olet ajatellut kamalia ajatuksia. Mikä fiilis sinulla on ollut ajatuksia ajellessasi?
Tietenkin jotenkin kurja fiilis. Millainen fiilis syyllisyydentunne on? Ikävä tietenkin.
Jos toimit typerästi ja ei-rakkaudellisesti ollessasi kurjan fiiliksen vallassa, mitäs luulet toimitko syyllisyyttä tuntiessasi typerästi vai fiksusti?
Et voi välttyä mieleen juolahtavilta syyllisiltä ajatuksilta, mutta niistäkään ei tarvitse tehdä ongelmaa. Noteeraa tunne ja kiinnitä huomiota siihen missä asiassa olet (ehkä) tehnyt väärin.
Päätä ideoida rauhoituttuasi tapoja, joilla voit korjata aiheutuneen vahingon ja välttää jatkossa saman virheen tekemisen. Pidä päätös.
2. Älä usko ajatuksiasi
Jos ajattelusi vie sinut hirvittävään ahdistustilaan, jossa mieleesi juolahtaa kamalia ajatuksia kuten ”tapan itseni” tai ”pahoinpitelen tuon lapsen” tai jopa ”tapan lapseni”, kaikkein tärkeintä on se, ettet tottele ajatuksiasi.
Eli suomeksi sanottuna:
Älä hajoita mitään. Älä pahoinpitele tai tapa ketään.
Umpiväsyneenä ja ahdistuneena oman toiminnan hallitseminen voi tuntua vaikealta. Siksi suosittelen seuraavia varokeinoja:
Siirry kauemmas muista ihmisistä — varsinkin lapsistasi.
Jos vauvasi kirkuu täyttä kurkkua ja sinusta tuntuu siltä että haluat ravistella vauvan hiljaiseksi, laske vauva maahan tai omaan sänkyynsä niin varovasti kuin kykenet.
Pakene niin kauas lapsesta kuin pystyt jättämättä asuntoa. Esimerkiksi vessa on hyvä paikka.
Tai jos asunnossa on esimerkiksi puolisosi, joka on levollisempi kuin sinä, mene hetkeksi ulos vetämään henkeä.
Ei, en kannata lapsen huudattamista, mutta jos on olemassa riski että satutat lasta fyysisesti, on parempi että lapsi huutaa ja sinä laitat itsesi hetkeksi jäähylle, kunnes hetkellinen hälytystilasi edes vähän helpottaa.
Isommalle lapselle voit kertoa missä mennään: ”Äitiä ärsyttää. Äiti ei kestä nyt mitään. Nyt äiti menee jäähylle. Anna äiti on hetken aikaa rauhassa. Kiitos.”
Sulje muu maailma ulkopuolellesi
Usein rauhoittuminen helpottuu, jos vähäksi aikaa suljet muun maailman ulkopuolelle. Äitiysvalmennuksessa annettiin vinkiksi mennä vessaan tai keittiöön ja laittaa vesi valumaan jotta se vähän peittää taustaääniä.
Esimerkiksi joskus saatan kuunnella Rammsteinia täysillä kuulokkeet korvilla ja samalla esimerkiksi tanssia tai laittaa paikkoja kuntoon. Toimii erityisesti silloin kun kumppani ei ymmärrä pyynnöistä huolimatta jättää minua rauhaan.
Tai jos ongelmana on se, että olen niin väsynyt, etten jaksa mitään ja mies on kotona, laitan kuulokkeista soimaan rauhoitusmusaa ja menen sänkyyn peiton alle puoleksi tunniksi lepäämään.
Pura aggressio turvallisesti
Siinä vaiheessa kun mieleesi juolahtaa ajatus jonkun tai jonkin vahingoittamisesta, kehossasi on runsaasti adrenaliinia ja muita stressihormoneja. Niiden tasot laskevat yleensä muutamassa minuutissa, jos odotat kaikessa rauhassa.
Joskus saatat kuitenkin olla niin syvällä hälytystilassa, että rauhoittuminen tuntuu vaikealta.
Täyttä kurkkua huutaminen vaikka vain ”aaaaaaaaaaa” voi olla toimiva tapa purkaa aggressiota, jos asut omakotitalossa.
Kerros- tai rivitalossa kätevämpää voi olla:
- Polkea jalkaa — kyllä, niin kuin pienet lapset. Näyttää tyhmältä, mutta tuntuu hyvältä. Toimii varsinkin ensimmäisessä kerroksessa asuville.
- Jännittää koko keho hetkeksi — tämäkin on sellainen mitä lapset joskus tekevät suuttuessaan.
- Nyrkkeillä tai potkia ilmaa — varo ettei kukaan osu vahingossa tiellesi.
- Näyttää vihaisesti keskisormia ilmaan esim. kumppanin tai lasten selän takana tai ihan vain yksin toisessa huoneessa.
- Hakata tyynyjä, patjaa tai sohvaa — varo ettei kukaan osu vahingossa tiellesi.
- Punnertaa
- Tanssia raivokkaasti
- Kirjoittaa pari paperia täyteen hirveitä kirosanoja ja muita kamalia ajatuksia, joita mieleen juolahtaa.
Nämä keinot kannattaa opettaa myös lapselle, jolla on niin sanostusti räjähtävä luonne tai muuten taipumusta suuttua tulisesti. Samalla opetat lapsellesi että kaikki tunteet on OK, mutta tunteen vallassa ei tarvitse toimia muita tai itseään satuttavasti.
3. Anna itsesi rauhoittua
Jossain vaiheessa ahdistus ja raivo alkaa helpottaa purit kiukkusi tai et. Jos olet purkanut kiukkua turvallisesti, sinua saattaa jopa alkaa naurattaa.
Tässä vaiheessa jotkut kokevat tarvetta kiihdyttää itsensä uuteen raivoon. Ehkä he luulevat, että jos he rauhoittuvat liian nopeasti, se vähentää äskeisen purkauksen oikeutusta, aiheellisuutta tai tilanteen vakavuutta. Tai he pelkäävät että muut eivät ota opikseen tai usko heitä jos he leppyvät ”liian nopeasti”.
Turhaan.
Jos katsot kuolinvuoteellasi elämääsi, ajatteletko että ”olipa hyvä että silloinkin pitkitin vihaa ja raivoa tuntikausia?” Tuskin.
Et voi estää itseäsi välillä ahdistumasta, hermostumasta tai raivostumasta, mutta voit antaa itsellesi luvan palata hyvään oloon heti kun se on mahdollista.
4. Pyydä anteeksi, korjaa jälkesi
Jos olet mennyt kiukuspäissäsi käyttäytymään ei-rakkaudellisella tavalla, pyydä anteeksi. Anteeksipyynnön pointtina on osoittaa ettei käytöksesi ollut sellaista, jota kannatat ja suosittelet. Toisaalta se on merkki siitä että hälytystila on ohi ja olet palannut rakkauteen.
Jos lapsesi jo ymmärtävät puhetta, on hyvä selittää mitä tapahtui.
Äiti joutui hetkeksi tunnekuohun tai ärtymyksen valtaan, siksi äiti käyttäytyi tyhmästi.
Joskus ihmiset joutuvat ärtymyksen valtaan. Se ei haittaa, se menee ohi.
Sitten äiti rauhoittui, ärtymys meni ohi. Ensin äiti oli vihainen. Nyt äiti on iloinen.
Olennaisinta on se, ettet syytä muita ärtymyksestäsi tai yritä sysätä vastuuta huonosta käytöksestäsi muiden hartioille.
Sinä et voi koskaan tietää varmuudella, miksi juuri nyt ajauduit ärtymyksen valtaan.
Muiden käytös ärsytti koska olit hälytystilassa — ei siksi että käytös olisi ollut itsessään ärsyttävää.
5. Pyydä apua
Väitän että se, että välillä tekee mieli kuristaa joku tai tappaa itsensä on ihan normaalia. Välillä elämässä tulee hetkiä jolloin hetkellisesti väsyttää tai stressaa niin paljon, että mieleen alkaa nousta ei-niin-fiksuja ajatuksia. Sillä lailla ihmismieli toimii.
Jos huomaat ajattelevasi tällaisia tuhoajatuksia hyvin usein, silloin elämässäsi saattaa olla käytännön ongelma, joka kannattaa korjata.
Tällaisia käytännön ongelmia on muun muassa:
- Valvottava lapsi
- Sairasteleva lapsi
- Lapsi, jonka tarpeisiin et osaa vastata niillä resursseilla jotka sinulla on (esim. autistinen lapsi, yliherkkä lapsi, ADHD-lapsi)
- Ihan päin honkia menneet raha-asiat, jotka mietityttävät koko ajan
- Synnytyksen yhteydessä sekaisin menneet hormonit, mikä ilmenee vahvana ahdistuksena, alavireisyytenä tai aistiharhoina (ns. raskausmasennus tai -psykoosi)
- Fyysisesti väkivaltainen puoliso
- Runsaasti juova ja humalaisena arvaamaton puoliso
- Ajankäyttöongelmat jotka johtavat kaaokseen (eli esim. rutiini puuttuu)
Itse olen huomannut, että mitä väsyneempi olen, sitä vaikeammalta avun hakeminen tuntuu. Mieleen nousee kaikkia typeriä ajatuksia kuten ”on noloa pyytää apua” tai ”sitten mun lapset huostaanotetaan” tai ”sitten muut ajattelevat että olen kelvoton äiti”.
Nekin ovat vain ajatuksia, jotka voi jättää omaan arvoonsa.
Kun mielesi on kirkas, saatat ajatella ”ehkä voisin hakea apua”. Usko sitä ajatusta.
Kuka lähipiirissäsi on sellainen ihminen, joka on todennäköisimmin puolellasi ja joka voi auttaa sinua? Ymmärrä että auttaminen todennäköisesti tuottaa hänelle hyvän mielen.
Neuvola on ykköspaikka ammattiavun hakemiseen, mutta jos sieltä sinua ei ohjata oikean auttajatahon puoleen, suosittelen ottamaan yhteyttä Varhaisen tuen yksikköön, jos paikkakunnallanne on sellainen. Helsingin yksikön tiedot löytyvät täältä.
Uniongelmissa voi auttaa unikoulu. Lue raporttini unikoulusta täältä.
Myös Mannerheimin Lastensuojelu Liiton vanhempainpuhelimesta tai kirjepalvelusta voi kysyä neuvoja ja vinkkejä.
Jos tilanne kotona on lähtenyt vauvan kanssa ihan lapasesta tai puoliso on väkivaltainen, kannattaa kääntyä Ensi- ja turvakotien liiton puoleen.
Ilta-Sanomien artikkelissa sanon vähän hassusti että terapia ja lääkitys on elämän haaskaamista. Tarkoitan sillä että jos ongelmana on vain se, että väsyneenä tai ylirasittuneena mieleen juolahtaa tuhoajatuksia, niin niistä ei kannata tehdä ongelmaa.
Tärkeämpää on puuttua tekijöihin, jotka väsyttävät tai rasittavat konkreettisesti äitiä (eli esim. valvottava vauva, perheväkivalta, taloudellinen turvattomuus).
Mielialalääkitys voi joskus auttaa jos kaikki puitteet ovat kohdallaan, mutta mieli tuntuu jatkuvasti niin matalalta, ettet jaksa hoitaa edes arkirutiineja.
Tällöinkin mielialan nouseminen edellyttää ettet ota enää vakavasti kurjia ajatuksia (kuten ”mieleeni juolahti synkkiä ajatuksia, se tarkoittaa että olen masentunut. Koska olen masentunut, en voi kokea hyvää oloa”).
Vakavissa mielisairauksissa kuten skitsofreniassa lääkkeiden käyttö ei minunkaan mielestäni ole turhaa.
Täällä kerron ajatuksiani terapian turhuudesta ja täällä siitä miten ihmiset eivät mene rikki.
6. Huomaa ettet ole olosuhteiden orja
Lopuksi pyydän sinua kiinnittämään huomiota siihen, miten mitkään olosuhteet eivät pakota sinua ahdistumaan, hermostumaan, suuttumaan tai stressaantumaan.
Mieti kaikkia niitä kertoja, kun uhmaikäisesi raivosi tai vauvasi valvotti.
Huomaa kuinka välillä suhtauduit tilanteeseen rakkaudellisesti, välillä välinpitämättömästi ja vain välillä ahdistuen tai raivostuen.
Joskus saatoit olla ensin rakkaudellinen, sitten raivostua ja lopulta muuttua kylmän rauhalliseksi.
Lapsesi itku ei saa sinua tuntemaan mitään, vaan se, mitä ajattelet itkusta luo tunteesi.
Jos ajattelet että ”Voi minun kulta-ressukkaani, kun se on ihan superväsynyt. Äiti on tässä, ei hätää”, koet rakkautta, lämpöä ja huolenpitoa.
Jos ajattelet ”Jaaha, tällainen ilta. No, antaa huutaa, kyllä huutoa maailmaan mahtuu — ja kyllä se kohta nukahtaa”, koet ehkä neutraalimpaa tunnetta, kyllästymistä tai jopa huvitusta.
Jos ajattelet ”Tää lapsi ei ikinä nuku. Mitä naapuritkin ajattelee. Ne varmaan ajattelee etten mä osaa hoitaa lastani. Mitä jos mä saan häädön? Miten mä saan tän hemmetin kakaran hiljaiseksi. Mä tapan tän ihan just jos se ei hiljene”, koet ahdistusta, stressiä, häpeää ja vihaa.
Erilaiset ajatuksesi kertovat erilaisista mielentiloista. Mielentilat vaihtuvat omalla sumealla logiikallaan, jota et voi koskaan täysin ymmärtää.
Mitä vähemmän vakavasti otat ajatuksesi, sitä vähemmän ne vaivaavat.
Mitä vähemmän teet ongelman huonoista fiiliksistä, sitä nopeammin mielentilasi nousee ahdistuksesta neutraaliin tilaan ja lopulta taas rakkauteen.
Et ole hyvä äiti etkä huono äiti
Sinä et ole ajatuksesi, tunteesi etkä toimintasi.
Olet se jokin suurempi voima niiden takana, joka ottaa hetkellisesti ajatusten ja tunteen muodon, olematta kuitenkaan ne. Samalla tavalla kuin Barbapapa ottaa auton tai ruukun muodon olematta auto tai ruukku.
Siksi sinä et voi olla hyvä tai huono äiti.
Olet äiti, jolle juolahtaa hyvässä ja rakkaudellisessa fiiliksessä mieleen viisaita ajatuksia. Näitä ajatuksia kannattaa uskoa ja seurata.
Olet myös äiti, jolle kurjassa ja ankeassa fiiliksessä voi nousta mieleen kaikenlaisia typeriä ja ikäviä ajatuksia. Jätä ne omaan arvoonsa ja anna oman sisäisen järjestelmäsi palauttaa sinut takaisin hyvään oloon.