Onnellisen parisuhteen salaisuus ja viikonlopun linkit

sormus2
Alkuperäinen kuva: Sxc.hu

Kokeilen Michael Hyattin kirjan Platform innostamana uudenlaista lähestymistapaa bloggaamiseen. Näin maanantaisin haluaisin jakaa joltain muulta pöllityn saadun ajatuksen sekä kertoa mitä kaikkea olen viikonloppuna päivittänyt eri osioihin.

Parisuhteet sisältä ulospäin eli onnellisen parisuhteen salaisuus

Supercoach Academyn perustaja Michael Neill julkaisee joka maanantai oman uutiskirjeensä, jossa hän jakaa jonkin tärkeän ajatuksen. Tämän päivän ajatus oli niin hyvin kiteytetty, että haluan jakaa ainakin osan siitä kanssanne.

Jokaisessa hetkessä olet joko ajatuksissasi tai rakkaudessa.

Kun olemme rakkaudessa, koemme syvemmän rakkauden, elossaolemisen ja yhteyden tunteen, joka on aina läsnä, kun emme ole jääneet jumiin omaan ajatteluumme. Niinä hetkinä emme välitä mitä kumppanimme tekee hammastahnatuubin korkilla — me hädintuskin välitämme käyttävätkö he hammastahnaa vai eivät.

Mutta kun emme ole siinä [rakkauden] tunteessa, kaikki alkaa merkitä. Onko oikeastaan OK tuntea syvempää rakkauden ja yhteydentunnetta johonkuhun, joka ei jätä wc-pöntön kantta ylös tai alas? Mitä jos hän ei ole tarpeeksi siisti tai epäsiisti? Mitä jos hän sanoo jotain inhottavaa äidilleni?

Kun olemme päässämme emmekä yhteydessä tunteisiimme, alamme kyseenalaistaa kaikkea. ”Olemmeko me enää rakastuneita?” ajattelemme itseksemme. ”Olimmeko koskaan rakastuneita?” Niinpä kuittamme tämän taas yhtenä hemmetin oppimiskokemuksena ja päätämme siirtyä eteenpäin, surullisempana mutta viisaampana. ”Rakastan sinua vieläkin”, sanomme tulevalle ex-kumppanillemme. ”Mutta en ole enää rakastunut sinuun.”

Sillä hetkellä kun tunnistamme, että koemme vain oman ajattelumme, emme maailmaa, samat ajatukset siitä, miten väärässä paikassa oleva sukka tai tuhlattu parinkympin seteli ovat elämän ja kuoleman kysymys eivät kerro enää toivottomasta erilaisuudesta — ne ovat vain varoitusmerkki siitä, että yhteytemme rakkauteen on [sillä hetkellä] poikki ja olemme eksyksissä.

Jos englanti yhtään sujuu, suosittelen tsekkaamaan koko jutun täältä: http://www.supercoach.com/mnct858.shtml

Tulevia juttuja

Parempi nimitys itsevalmennuspaketeille?

Kirjojen, leffojen ja televisiosarjojen nimeäminen on ollut minulle aina erityisen vaikeaa. Yleensä joku muu on lopuksi keksinyt niille nimen. Sama ongelma näkyy näköjään myös näissä nettijutuissa.

Eräs viestintään perehtynyt ystäväni huomautti, että itsevalmennuspaketti ei ehkä ole paras termi kuvaamaan erilaisia nettikurssejani. Olen erittäin avoin kaikenlaisille parannusehdotuksille, joten nyt mietin olisiko nettikurssi vai virtuaalikurssi parempi nimitys Onnistunut laihdutus, Löydä itsesi/Aidon elämän kolme prinsiippiä ja Kirjoita käsikirjoitus 10 viikossa -paketeille.

Ehdotuksia? Mielipiteitä?

Pelottoman elämän salaisuudet

Imetyssessioiden venyttyä nyt n. 40-60 minuuttiin minulla on ollut hyvin aikaa miettiä tulevia projekteja. Olen ihan liekeissä Pelottoman elämän salaisuudet -kirjaideasta ja kurssista. Fantasioin taas nukkumisen lopettamisesta, että ehtisin tehdä ko. projektit — mieluiten jo tällä viikolla! Ehkä pitää kuitenkin odottaa, että kuopuksen unirytmit alkavat vakiintua, jotta voin suunnitella ajankäyttöäni paremmin.

Toisaalta nauratti kun luin Kukan blogista 16-tunnin työpäivistä. Muistan kaiholla aikoja, jolloin minulla oli mahdollisuus tehdä niin paljon töitä kuin halusin. Ah! Ollapa edes neljä tuntia aktiivista peliaikaa päivässä!

Itse asiassa Cal Newport väitti Accidental Creative podcastissa, että ihmiset pystyvät tekemään vain neljä tuntia päivässä todella intensiivistä, merkittävää ja ajattelua vaativaa työtä tai harjoittelua — yleensä vain kahden tunnin pätkissä. Olen ollut itse huomaavinani oman rajani menevän noin kolmessa tunnissa. 

Toisaalta asian voi nähdä niin, että jos kerran saan tätä nykyä 0,5-2 tunnissa työaikaa näinkin paljon tehtyä, miettikää miten paljon Kutri.net lähtee kehittymään, kun sekä esikoinen että kuopus ovat tarhassa parin vuoden päästä! Tuskin maltan odottaa! Tai maltan kyllä, sillä niin paljon kuin uusien asioiden luomista ja kutri.net:in kehittämistä rakastan, lasten kanssa oleminen menee (ainakin vielä) niiden ohi.

No, ainakin nyt tulee harjoiteltua hyvin asioiden tekemistä tehokkaasti ja kurinalaisesti, kun aikaa on niin vähän käytössä.

Menestyksen, luovuuden ja hyvien nettisivujen salaisuudet

Imettäessä olen ehtinyt myös kuunnella äänikirjoja ja podcasteja. Nyt kuuntelussa on aiemmin mainitut Platform -kirja sekä Accidental creative -podcast. Olen saanut kummastakin kaikenlaisia hyviä ideoita ja vinkkejä, jotka eivät ehkä suoraan sovi Kutri.net:in teemaan, mutta joista osa lukijoista voisi saada jotain irti. Ennen kaikkea olen huomannut että jos jaan eteenpäin kuulemiani ideoita, ymmärrän ja omaksun ne itsekin paremmin. 

Niinpä itsekkäästi ajattelin että aloitan ainakin VIP-puolella jonkun oman ”Kevyt inspiraatio” tms. osion, johon dumppaan noita vastaan tulleita juttuja mm. luovuuden, tuottavuuden ja nettisivujen yms. kehittämisestä.

Kiinnostaisiko sellainen jotain muutakin kuin minua?

Viikonlopun linkit

Pääsen näköjään viikonloppuisin päivittämään paremmin kutri.net:iä. Tässä olisi uusimpia päivityksiä, joista osa on vain erilaisille Kutri.net:in jäsenille.

Kaikille:

Uskallatko ajatella omilla aivoillasi – blogikirjoitus

Kutri kuntoon 2013 ensimmäinen viikkoraportti — huikeaa edistystä!

Jäsenille:

Kutri kuntoon -viikkoraporttivideo — VIP-, Onnistunut laihdutus – ja Tutustuja-jäsenet

Aidon elämän kolme prinsiippiä: 7. Onnellisuus ja menestys — VIP- ja Löydä itsesi -jäsenet

Kutrin äitiyspäiväkirja: 2. viikkoa — VIP- ja Raskaaksi rauhallisin mielin/äitiysopas -jäsenet

Tutustu eri jäsenyysvaihtoehtoihin:

Uutiskirje

Joku kaipaili uutiskirjettä. Sitä ei ole tullut, koska sitä ei ole kirjoitettu. Ja sitä ei ole kirjoitettu, koska a) itselleni on edelleen epäselvää, mikä olisi paras muoto kirjeelle ja b) en ole löytänyt kalenteristani aikaa sen kirjoittamiseen — siihen nimittäin meni yleensä juuri se 3-4 tuntia.

Jep, vaikka näpyttelen nopeasti sormillani, alan helposti hioa ja miettiä juttuja niin, että niiden tekemiseen vierähtää äkkiä paljon pidempi aika kuin olin ajatellut.

Mitä te haluaisitte lukea uutiskirjeestä?

Linkkejä? Vinkkejä? Laihdutuksesta? Äitiydestä? Kolmesta prinsiipistä?

Onko teillä jotain lempiuutiskirjettä, josta voisin käydä plagioimassa hakemassa inspiraatiota.

P.s.

Kokeilu epäonnistui surkeasti. Minun piti käyttää tämän tekemiseen 20 minuuttia — ja aikaa meni näköjään lähemmäs kaksi tuntia. Argh! 🙂

Haluatko oppia käyttämään tekoälyä tekstin tuottamisessa, käsikirjoittamisessa tai opinnäytetöiden tekemisessä?

Tsekkaa Kurssisivuiltani kurssit.kutri.net esim. Kirjoittajajäsenyys, Opinnäytetyökurssi tai Tekoäly yrittäjän kaverina -kurssi, joilla kaikilla opetan muun hyvän lisäksi tekoälyn käyttöä erilaisten tekstien tuottamisessa.

4 ajatusta aiheesta “Onnellisen parisuhteen salaisuus ja viikonlopun linkit”

  1. Oon miettinyt sitä suomenkielisen tunnet vain ajattelusi -fraasin hankaluutta, jolla on kaksi merkitystä…siis englanniksi voisi olla you only feel what you think tai you only know what you think, jotka on kaksi eri asiaa. Kiitos muuten vinkistä Kahnemanin kirjaan! 🙂

    1. Katri Manninen

      REETTA — joo, se on totta että ”tunnen vain ajatteluni” voi ymmärtää Suomessa kahdessa merkityksessä, mutta tavallaan se pätee kyllä kumpaankin. Olen kokeillut ilmaista varsinkin viestisi luettuani asian muodossa: ”KOEN vain ajatteluni”.

  2. Hah hah, vai siinä syy puuttuvaan uutiskirjeeseen! 🙂 Mutta mitä siihen itse uutiskirjeen mahdolliseen sisältöön tulee, siinä voisi olla esim.sitaatteja, linkkejä, kuvia tai pieniä mietelmiä. Tarkoitan siis, että blogitekstisi ovat aina hyvin tiiviitä lukupaketteja, jotka sä purat hyvin selkeästi ja perusteellisesti pieniin osiin. Ehkä en kaipaa uutiskirjeeltä samaa linjaa, enemmän jotain kevyttä tai helppoa, joka voi kuitenkin jäädä mietityttämään, ennen kuin sitä sitten näkee oivalluksen myötä uuden näkökulman asiaan. Tai voithan sä antaa ajattelemisen aihetta ensin uutiskirjeen muodossa, ja sitten vasta myöhemmin ilmestyvässä blogitekstissä käydä sitä perusteellisesti läpi. Mutta tämähän on vain yksittäinen mielipide 🙂

    1. Katri Manninen

      NINA — kiitos uutiskirjeideoista — nythän se alkoi taas päivittyä säännöllisemmin, kun yksinkertaistin muotoa. Ensi viikon kirjeeseenkin ovat aiheet jo valmiina.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Scroll to Top