Odysseiahaaste 4: Kartoita mahdollisuudet

Tervetuloa Odysseiahaasteen neljänteen päivään. Jos et ole vielä lukenut Odysseihaasteen aikaisempia osia, löydät ne kaikki täältä.

Tämän päivän tehtävä oli ainakin itsestäni kaikkein työläin — mutta myös erittäin valaiseva.

Tänään saat kirjoittaa ja piirtää jokaiselle elämällesi oman kartan — eli käytännössä aikajanan — seuraavalle viidelle vuodelle.

Merkitse karttaan ainakin:

  1. Päätavoitteesi tärkeimmät virstanpylväät tai välitavoitteet.
  2. Tärkeimmät henkilökohtaiset ja muut tavoitteet.

Tehtävän ideana on se, että laitat jokaiseen karttaan mahdollisimman erilaisia juttuja — myös henkilökohtaiselle osuudelle.

Eli ensimmäisen kartan kannattaisi näyttää myös yksityiselämän suhteen erilaiseilta kuin toisen ja kolmannen kartan.

Ennen kuin selitän asiaa sen enempää, niin tässä on malliksi kaksi omaa karttaani.

Näistä ensimmäinen edustaa “ykköselämää”, eli elämää, joka perustuu melko lailla elämälle, jota elän jo nyt.

Tätä karttaa tehdessäni mietin, miten tulevat vuodet voisivat olla mahdollisimman mielenkiintoisia ja innostavia, vaikka tavallaan en ota vastaan mitään uusia, megalomaanisia haasteita.

(Saat kuvan isommaksi klikkaamalla sitä.)

Tässä versiossa olen jakanut elämän kolmeen osa-alueeseen: duuneihin, matkoihin & teemoihin sekä pihaan & kotiin.

Ensimmäinen vuosi on 2018 eli olen laittanut siihen myös juttuja, jotka on jo tapahtunut (kuten kodin järjestämiseen tähdännyt “arki-valmennus” — joka tarkemmin ajatellen taisi loppua jo ennen vuodenvaihdetta. :-D)

Tykkään ajatella vuosia teemavuosittain ja tämän vuoden teemana on ollut ottaa arki haltuun monessa eri mielessä.

Toinen kartta on “kolmannen elämän kartta” eli se on suuruudenhulluin ja siksi myös haastavin toteuttaa. Sitä tehdessä päästin mielikuvituksen villiin laukkaan ja mietin mitä tekisin, jos ei tarvitsisi miettiä rahaa, muiden mielipiteitä tai edes sitä onnistunko.

Tässä olen jakanut vuodet tavallaan kouluvuosiin — eli aloitan elokuusta 2018.

Elämän alueet olen jakanut bisnekseen, opintoihin ja reissuihin. Toki tätä karttaa seuratessa pitäisin huolta myös kodista ja perheestä edes jollain lailla, mutta ne eivät olisi samalla lailla elämän keskiössä kuin ykköselämän vaihtoehdossa.

Esittelen kaikkien “kolmen elämäni kartat” vähemmän siisteinä ja pitkälle vietyinä versioina Elämä haltuun -ryhmän tässä postauksessa.

Designing your Life -kirjan karttapohjassa on lohkot viidelle vuodelle ilman mitään lisäselvityksiä, joten halutessasi voit piirtää vain paperille viisi laatikkoa ja täyttää ne miten haluat.

Itse tarvitsen enemmän tilaa ja koin tärkeäksi lisätä karttaan myös vuosiluvut, perheejäsenten iät, millä luokalla tai missä hoitopaikassa lapset ovat minäkin vuonna sekä muita asioita jotka erittäin todennäköisesti tapahtuvat ja voivat vaikuttaa minun elämääni.

Jos haluat, voit ladata/tallentaa minun karttapohjaversioni helposti tulostettavassa pdf-muodossa täältä.

Ensimmäisissä karttaversioissa en piirtänyt lainkaan, mutta koska Designing Your Life -kirjan versioissa piirreltiin (löydät kuvat ko. piirroksista Elämä haltuun -ryhmän tästä viestistä), tein näihin siistimmin (?) piirrettyihin ja täydennettyihin versioihin myös jotain kuvia.

Kartan tekeminen auttaa näkemään paremmin missä kohtaa tahti meinaa hyytyä, milloin on liikaakin tapahtumia ja missä kohtaa voisit ottaa enemmänkin uusia haasteita vastaan.

Lisäämällä karttaan mm. lasteni koululuokat näin paremmin mitä haasteita esimerkiksi startup-yrittämisen ja äitiyden yhdistäminen voisi tuoda.

Jälleen kerran: tämä on työkalu, jonka tarkoituksena on auttaa sinua avaamaan mielesi uusille mahdollisuuksille — ei koe jossa voisit epäonnistua.

Pidä hauskaa omia karttoja tehdessä. Päästä mielikuvitus valloilleen — kokeile muistella kaikkia jänniä ja hauskoja juttuja, joita olet halunnut kokeilla.

Muistutan sinua myös viime kirjoituksen klooni-vertauksesta. Kuvittele, että olet suunnitelemassa kullekin kloonillesi jännittävää, kiinnostavaa ja ennen kaikkea ainutkertaista viisivuotiskautta.

Muista myös kysymykset, joita eilen keksit kullekin elämälle. Auttavatko kullekin kartalle laittamasi tapahtumat vastaamaan näihin kysymyksiin?

Tässä vaiheessa riittää, että saat piirrettyä jonkinlaiset kartat. Huomenna sitten ihmetellään mitä fiiliksiä kartat yhdistettynä kysymyksiin sinussa tuottavat.

Kartoittamisen iloa! (Ja vielä kerran: löydät printattavaan mallikarttan täältä).

unsplash-logoKuva: rawpixel

Odysseiahaaste 3: Kysyvä ei tieltä eksy

Jos olet tehnyt jo Odysseiahaasteen kaksi ensimmäistä tehtävää niin onneksi olkoon! Jos et tiedä yhtään mistä puhun, aloita lukemalla Odysseiahaasteen ensimmäinen osa täältä.

Eilen nimettiin eri elämiä, tänään mietitään millaisia kysymyksiä nämä elämät meissä herättävät.

Tämä osio oli mielestäni selitetty hieman ylimalkaisesti Designing Your Life -kirjassa, josta olen lukenut Odysseia suunnittelusta. Itselleni oli helpointa hahmottaa kysymysten laatiminen ja tarkoitus seuraavalla mielikuvaharjoituksella:

Kuvittele että sinusta tehtäisiin kolme kloonia, joista jokainen lähtisi elämään yhtä valitsemistasi elämistä.

Millaisia kysymyksiä kukin klooni kysyisi itseltään matkan alussa?

Esimerkiksi klooni, jonka tehtävänä olisi alkaa kotiäidiksi, joka perustaa lastenvaateliikkeen, saattaisi kysyä itseltään seuraavia kysymyksiä:

  • Olenko oikeasti valmis äidiksi?
  • Onko minun mahdollista yhdistää äitiys ja yrittäjyys ilman että kumpikaan kärsii liikaa?
  • Onko minusta ylipäätään yrittäjäksi?

Klooni, joka olisi puolestaan lähdössä kiertämään seuraavaksi viideksi vuodeksi maapalloa reppumatkailijana, voisi pohtia seuraavia asioita:

  • Jaksanko olla niin pitkään reissussa?
  • Mistä saan rahoituksen reissulleni?
  • Miten isosta osasta omaisuuttani voisin luopua ennen matkaa?

Sen sijaan klooni, joka lähtee toteuttamaan unelmaasi kansanedustajaksi pääsemisestä saattaisi kysyä itseltään esimerkiksi:

  • Voinko saada tarpeeksi äänestäjiä taakseni?
  • Kestänkö negatiivisen julkisuuden, joka minuun saattaa kohdistua jo kampanjan alussa?
  • Olenko oikeasti valmis uhraamaan paljon aikaa, rahaa ja energiaa vaalikampanjaan silläkin uhalla, ettei minua valita kansanedustajaksi?

Kun nämä kolme kloonia kohtaavat viiden vuoden jälkeen, he voivat vastata varmuudella vain omiin kysymyksiinsä.

Ympäri maailmaa matkannut klooni ei vieläkään tiedä millainen hän olisi äitinä.

Äitiyteen panostanut klooni ei voi olla varma siitä saisiko hän tarpeeksi äänestäjiä taakseen, jos hän lähtisi pyrkimään eduskuntaan.

Kansanedustajuutta tavoitellut klooni ei osaa sanoa miten isosta osasta omaisuuttaan hän olisi valmis luopumaan — saati jaksaisiko hän matkustaa viisi vuotta ympäri maailmaa.

Sen lisäksi jokainen kolmesta kloonista todennäköisesti näyttäisi jollain lailla erilaiselta, ajattelisi hieman eri tavalla maailmasta ja osaisi ja tietäisi erilaisia asioita.

Katso siis kolmea eri elämääsi ja kuvittele millaisia kysymyksiä kysyisit itseltäsi kunkin elämänpolun alussa.

Jos omat kloonisi eläisivät rinnakkain kolme eri elämääsi ja tapasit heidät viiden vuoden päästä, kenen vastaukset kiinnostavat sinua eniten?

unsplash-logoKuva: Suhyeon Choi

Odysseiahaaste 2: Nimi elämän parantaa

Eilisessä viestissä annoin Odysseiahaasteen ensimmäisen askeleen: määrittele kolme vaihtoehtosta elämää eli tulevaisuutta itsellesi.

Jos et tiedä yhtään mistä puhun, lue ensimmäinen viesti täällä.

Sinulla on toivottavasti jo ainakin jotain ajatuksia siitä, millaisia nämä vaihtoehtoiset tulevaisuudet voisivat olla.

Tänään nimeämme kyseiset todellisuudet ja sitä kautta alemme kiteyttää mistä niissä on kyse.

Keksi jokaiselle vaihtoehtoelämälle kuuden sanan mittainen kuvaus, jossa tiivistät missä kyseisessä elämässä on kyse.

Yritä mahduttaa nimeen mitä teet ja miksi teet sen. Kokeile käyttää sanoja, jotka ovat dynaamisia ja/tai herättävät sinussa positiivisia tunteita.

Designing Your Life -kirjassa — josta koko Odysseia suunnitelma on peräisin — käytetään tämäntyyppisiä esimerkkinimiä (suomennokset minun):

  • “Kaikki peliin – Eeppinen seikkailu Piilaaksossa” (henkilö perustaa teknologia startupin)
  • “Käytän kaiken osaamiseni ja autan lapsia” (henkilö perustaa voittoatavoittelemattoman yhdistyksen lapsien auttamiseksi)
  • “Yhteisöä luomassa – aina yksi drinkki kerrallaan.” (henkilö perustaa pienen kulmabaarin jonka voitoista osa menee alueella toimivien järjestöjen tukemiseen)

Itse olen käyttänyt tämäntyyppisiä nimiä omissa elämissäni:

  • “Kirjailija-käsikirjoittaja nauttii täysillä perheestä ja elämästä.”
  • “Täysillä muita auttaen ja mediaimperiumia rakentaen.”
  • “Omia rajoja ylittämässä startupien ihmeellisessä maailmassa.”

Älä turhaan jää jumittamaan nimeen. Jos et keksi heti mielestäsi hyvää nimeä, anna nimelle ns. työnimi, jota voit hioa myöhemmin.

Voit käyttää vaikka tällaista kaavaa nimen luomiseksi:

  1. Tavoite verbimuodossa (opiskelen, työskentelen, valmennan, opetan, näytän + ketä tai mitä)
  2. Vastaus kysymykseen “miten” (innolla, hyvällä sykkeellä, täysillä, huolellisesti, kaikessa rauhassa, rakkaudella, hyvällä omallatunnolla)
  3. Vastaus kysymykseen miksi verbimuodossa (auttaakseni, muuttaakseni, nauttiakseni, saadakseni, elääkseni + ketä tai mitä)

Eli esimerkiksi:

“Opiskelen lääkäriksi ennätysajassa löytääkseni parannuksen syöpään.”

“Valmennan innostaen yritysjohtajia lisätäkseni tasa-arvoa työelämässä.”

“Opetan kannustaen oppilaitani vahvistaakseni heidän itsetuntoaan.”

“Nautin sapattivapaasta täysillä kehittyäkseni paremmaksi esimieheksi.”

Nimen ei tarvitse avautua kenellekään muulle — olennaista on, että se herättää sinussa selkeämmän mielikuvan siitä mistä kyseisessä “vaihtoehtoelämässä” on kyse.

Lisäksi nimen olisi herättää sinussa positiivisia fiiliksiä: intoa, iloa, helpotusta, rauhaa tms.

Siinä kaikki tälle päivälle. Huomenna lähdetään miettimään mihin kysymyksiin kukin elämä on vastaus.

Jos haluat vastata kysymyksiin perustamassani Elämä haltuun -Facebook-ryhmässä, voit hakea sinne täällä.

HUOM! Muista vastata kolmeen kysymykseen, jotka Facebook-kysyy sinulta hakiessani, niin tiedän että olet lukenut ryhmän säännöt.

Kuva: rawpixel

Odysseiahaaste 1: Kolme erilaista elämää

Loin muutama viikko sitten Facebookiin “Elämä haluun” -vertaistukiryhmän ihmisille, jotka haluavat ottaa elämän tavalla tai toisella haltuun.

Elämän haltuun ottaminen ei tarkoita sitä, että kontrolloimme elämää, vaan että koemme olevamme jollain lailla oman onnemme seppiä. Tai että tulevaisuutemme on edes jotenkin omissa käsissämme.

Kerroin ryhmässä Bill Burnettin ja Dave Evansin Designing Your Life -kirjassa esitellystä “Odysseia suunnitelmasta”, jonka avulla voi hahmottaa paremmin mitä vaihtoehtoisia tulevaisuuksia meillä voisi olla edessämme.

Usein nimittäin harhaudumme tavoittelemaan jotain kuvitteellista “ainoaa oikeaa parasta elämää” — ja missaamme täysin sen, että oikeasti edessämme on useampi vaihtoehtoinen “paras elämä”.

Koska prosessi saattaa näyttää äkkiseltään turhan työläältä, lupasin ryhmässä tehdä haasteen, jossa kerran päivässä opastan tekemään yhden osion prosessista.

Jos englanti yhtään sujuu, suosittelen lämpimästi, että tsekkaat tuon Designing Your Life -kirjan, jossa prosessi käydään perusteellisemmin läpi ja puhutaan muutenkin oman elämän suunnittelemisesta useammalta eri kantilta.

Elämä haltuun -ryhmästä löytyy aiheesta tekemiäni viestejä ja videoita täältä, täältä ja täältä.

HUOM! Jos vasta nyt haet ryhmään, muista vastata kolmeen kysymykseen jotka Facebook esittää sinulle hakiessasi, niin tiedän että olet lukenut ja ymmärtänyt ryhmän säännöt.

Ensimmäinen askel: kolme vaihtoehtoista elämää

Kirjoita ylös omin sanoin kolme vaihtoehtoista tulevaisuutta :

1.
Miltä elämäsi näyttää seuraavan viiden vuoden aikana, jos jatkat jo valitsemallasi uralla?

Kuvittele että etenisit ja kehittyisit nykyisessä työssäsi tai ammatissasi niin hyvin kun mahdollista.

Missä olisit viiden vuoden päästä ammatillisesti? Entä millaista yksityiselämäsi olisi seuraavan viiden vuoden aikana?

Kirjoita ylös niin lyhyesti tai pitkästi mitä mieleesi juolahtaa tästä vaihtoehdosta. Eli esimerkiksi minulla lyhyin versio olisi “käsikirjoittaja ja kirjailija, joka harrastaa henkistä valmennusta ja antaa paljon aikaa perheelleen.”

2.
Jos ykkösvaihtoehto olisi yhtäkkiä mahdoton, mitä tekisit sen sijaan elämälläsi?

Leiki että yhtäkkiä maagisesti ykköselämä olisikin mahdotonta. Eli minun tapauksessani en voisi enää kirjoittaa työkseni.

Miten siinä tapauksessa elättäisit itsesi ja kuluttaisit päiväsi? Menisitkö opiskelemaan, vaihtaisitko alaa tai palaisitko vanhaa ammattiin? Tai yrittäisitkö hankkiutua raskaaksi — tai lähteä ulkomaille töihin?

Eli esimerkiksi jos en voisi kirjoittaa kirjoja ja käsikirjoituksia, niin seuraava looginen askel olisi panostaa henkiseen valmentamiseen ja kutri.net:in kehittämiseen kunnon bisnekseksi.

Toisaalta voisin myös miettiä että alkaisin opettaa kirjoittamista ja/tai yrittäisin päästä professoriksi taideteolliseen korkeakouluun. Tai mennä tekemään väitöskirjaa.

3.
Jos sinun ei tarvitsisi huolehtia rahasta, maineesta, kunniasta tai siitä onnistutko tai epäonnistutko, millaisen elämän haluaisit itsellesi luoda?

Kolmoselämän ideana on olla “villi ja vapaa” tai muuten hullu tai hurja vaihtoehto — mitä tekisit villeimmissä unelmissasi?

Esimerkiksi minulla se voisi olla jonkinlaiseen trackingiin erikoistuvan teknologia startupin perustaminen tai sellaiseen töihin meneminen.

Tai ehkä jopa perheen kanssa ulkomaille muuttaminen.

Tässä vaiheessa riittää, että fiilistelet mitä eri vaihtoehtoja ja asioita kukin näistä kolmesta kohdasta voisi sisältää.

Huomenna lähdetään sitten täsmentämään niitä hieman lisää.

Jos ole Elämä haltuun -ryhmässä, voit kommentoida tätä kirjoitusta tässä viestiketjussa.

Kuva: Pierre T. Lambert

Elämä haltuun ja kesäkuun VIP-puhelu

Kuuntelin kaksi viikkoa sitten Mel Robbinsin Kickass-ääniteoksen (?), jossa Mel valmentaa erilaisten ongelmien kanssa painivia ihmisiä.

Rakastuin Mel Robbinsiin kuunneltuani hänen haastattelunsa Lewis Howesin School of Greatness -podcastissa ja kuunneltuani sen jälkeen hänen The 5 Second Rule -kirjansa ja muita hänen videoitaan. Mel teki vaikutuksen rehellisyydellään, innostuksellaan ja aitoudellaan.

(Ja eilen sain tietää että Melillä on myös tarkkaavuushäiriö niin kuin minulla, mikä tietenkin sai minut tykkäämään hänestä entistä enemmän.)

Vähän epäilin voisiko päällisin puolin kanssani erilaisten ihmisten valmennuskeskustelujen kuuntelu hyödyttää minua, mutta tilasin kirjan kuitenkin, koska halusin kuunnella Meliä.

Kyllä kannatti — äänite antoi myös minulle potkun perseelle. Suurin syy siihen oli se, että Mel pakotti valmennettavansa katsomaan ns. omaa paskaansa eli olemaan raatorehellinen sen suhteen, mikä heidän osuutensa oli omiin ongelmiinsa. Lisäksi Mel puhui avoimesti ongelmista, joiden kanssa hän kamppailee edelleen.

Vaikka pyrin näkemään omat ongelmani ennen muita, niin näytän kerta toisensa jälkeen sulkevani silmäni tai ainakin tunkevani johonkin mielen takakaappiin asioita, joille minun kannattaisi tehdä jotain.

Elämä haltuun vertaistuen voimalla?

Huomasin jo 15 vuotta sitten Kutri kuntoon -elämäntaparemonttia tehdessäni, että jakamalla julkisesti tavoiteittani ja ennen kaikkea sen, miten homma etenee, minun on vaikeampi piilotella itseltäni vääriä valintojani.

Tuolloin kerroin projektistani blogissa, jota kuka tahansa saattoi lukea ja kommentoida. Maailma ja media on kuitenkin muuttunut sen jälkeen aika radikaalisti.

2003 ei ollut vielä sosiaalista mediaa eikä tunnettu klikkiotsikkoja. Ihmiset ostivat lehtiä ja niinpä lehtiin laitettiin vain kaikkein mehukkaimmat uutiset ja juorut.

Tänä päivänä mediatalot ja nettisivut metsästävät lukijoita julkaisemalla joka päivä kymmeniä klikkiotsikoita. Niiden tavoitteena on houkutella lukija heidän sivulleen ja koukuttaa hänet pyörimään sinne mahdollisimman pitkäksi aikaa.

Vaikka oma julkkisuusarvoni ei ole kovinkaan kummoinen, niin siitä huolimatta myös minun päivityksiäni on otettu klikkiotsikoiksi. Niissä alkuperäisen päivityksen sisältö usein kärjistyy ja jopa vääristyy.

Meliä kuunnellessani tajusin, että olen tullut muutaman ikävämmän kokemuksen myötä varovaisemmaksi sen suhteen, miten paljon kerron akuuteista vaikeuksistani julkisuudessa.

Jos tekisin tänään Kutri kuntoon -projektin, en tekisi sitä välttämättä enää yhtä avoimesti kuin 2003.

Onneksi ongelmaan on olemassa toimiva ratkaisu! Perustin Facebookiin Elämä haltuun -keskusteluryhmän vertaistueksi itselleni ja muille, jotka haluavat saada elämänsä haltuun.

Ryhmän avulla olen itse saanut jo tehtyä töitä ja muutenkin mietittyä tarkemmin mihin päiväni menevät. Mikä parasta, kaikki ryhmän teemat eli elämän haltuun ottaminen monessa eri mielessä ja monin eri tavoin kiinnostavat minua. 😀

Jos sinäkin haluat ottaa Elämän haltuun, liity ryhmään täällä: http://facebook.com/groups/kutrinet. HUOM! Muista vastata hakiessasi kolmeen kysymykseen, jotka Facebook sinulle siinä vaiheessa esittää.

VIP-puhelujärjestelmä vaihtuu!!!

Jos olet Kutri.net:in VIP-jäsen, tiedät jo, että meillä on joka kuun ensimmäinen sunnuntai klo 13-14 VIP-puhelu, jonka alussa kerron kuulumisia ja pidän pienen alustuksen jostain ajankohtaisesta aiheesta (tänään neljästä muutosvoimasta) ja jonka jälkeen voimme keskustella aiheesta tai vastaan jäsenten kysymyksiin.

Vuosia käyttämäni Calliflower-järjestelmä on viime aikoina takunnut niin pahasti, että olen halunnut vaihtaa sen johonkin muuhun.

Tänään sunnuntaina 3.6.2018 testaamme Zoom.us-palvelua, joka mahdollistaa myös sen, että minä osallistun puheluun videolla, jonka aikana voin näyttää myös kuvia jne. Zoomin kautta voit liittyä puheluun joko nettiselaimesta, mobiiliapplikaatiosta tai ihan vain vanhanaikaisesti puhelimella soittamalla.

Jos olet VIP-jäsen, kirjaudu jäsensivustolle ja lue uudet liittymisohjeet täältä: https://kutri.net/jasenet/vip/vip-ryhmapuhelut/

 

Elämä haltuun

Olen kokenut turhan usein elämässäni tunnetta, että minulla ei ole elämä hallussa. Käytännössä se on tarkoittanut sitä, että olen kokenut elämäni olevan jossain muualla tai jonkun muun päättävän, mitä elämässäni tapahtuu. Välillä olen tuntenut elämäni olevan hukassa.

Vuosia sitten aloitin täällä Kutri.net:issä “Elämä haltuun” -projektin, jonka tavoitteena oli — ja on edelleen — laittaa elämäni järjestykseen.

Aloitin projektin asettamalla joukon epärealistisia tavoitteita. Sen jälkeen aloin kerätä tietoa ajanhallinnasta, kodin organisoinnista, tuottavuudesta ja muutoksesta eri lähteistä. Viime vuonna palkkasin itselleni valmentajan auttamaan arjen järjestämisessä.

Edistys on ollut todella hidasta, kunnes pari kuukautta sitten jotain loksahti paikalleen. Aloin kirjata tosissani ylös mitä kaikkea teen päivän aikana. Sitä kautta tulin tietoisemmaksi siitä, mihin aikani menee.

Seuraavaksi huomasin miten erilaiset valinnat vaikuttivat energiatasoihini ja oma jaksamiseni valintoihin, joita tein päivän aikana.  Samalla huomasin miten omat tunteeni eli mielentilani ohjasivat toimintaani ja mitkä kaikki asiat vaikuttivat keskittymiskykyyni.

Miten asiat ovat hallussamme?

Hallussa pitäminen tarkoittaa kaikkein konkreettisimmassa merkityksessä sitä, että sinulla on jokin esine käsissäsi, taskussasi, laukussasi, autossasi, asunnossasi, tontillasi, varastossasi tai muussa sellaisessa paikassa, jonka voidaan katsoa kuuluvan sinulle.

Hallussapito ei automaattisesti tarkoita sitä, että omistat hallussasi olevan tavaran. Esimerkiksi puolisoni omistama auto voi olla käytössäni ja minut on voitu rekisteröidä sen haltijaksi, mutta minä en voi myydä autoa, koska en omista sitä.

Suomen lain silmissä voit myös omistaa esineen, jonka hallussapitoon sinulla ei ole lupaa. Jos esimerkiksi et ole hankkinut isoisältäsi perimääsi metsästyskivääriin aselupaa, voit pahimmillaan saada vankeusrangaistuksen sen hallussapidosta, vaikka ase kuuluu sinulle.

Hallussapito ei tarkoita sitä että kontrolloit hallussasi olevaa asiaa. Hallussasi voi olla lauma villejä apinoita, jotka tekevät mitä lystäävät, jos et osaa kontrolloida niitä.

Se, että jokin on hallussasi ei kerro mitään siitä, miten hyvää huolta pidät esineestä tai mitä teet sillä.

Asuessani Los Angelesissa työskentelin pari kuukautta hieman erikoisen perijättären sihteerinä. Hänen autotallinsa oli täynnä kaikenlaisia arvoesineitä kuten Picasson piirroksia. Esineet olivat tallissa sikin sokin ja vaarassa joutua ötököiden, jyrsijöiden ja kosteuden tuhoamaksi.

Vastaavasti jos jokin sinulle kuuluva esine ei ole hallussasi, et pysty pitämään siitä huolta, vaikka haluaisit. Jos olet lainannut kaverillesi autosi, hän lähtee ajelemaan sillä toiselle puolelle Suomea ja peruuttaa sillä puuhun, et voi asialle mitään.

Kun sanomme, että jollakulla on sana hallussa, hän osaa käyttää omaa sanavarastoaan tehokkaasti, kiinnostavasti ja luovasti niin, että muut ymmärtävät mitä hän tarkoittaa.

Kun joku ottaa tilan haltuunsa, hän käyttäytyy niin kuin tila kuuluisi hänelle tai olisi hänen kotinsa, jota hän emännöi tai isännöi.

Kun joku ottaa tilanteen haltuunsa, hän ottaa vastuun siitä, mitä nyt ja seuraavaksi tapahtuu.

Miksi ja miten ottaa elämä haltuun?

Kokiessamme, että jokin asia ei ole hallussamme, emme tee sille mitään. Emme käytä sitä hyväksemme, huolehdi siitä tai kanna siitä vastuuta.

Itselleni suurin oivallus on ollut se, että panostamalla neljään muutoksen tukipilariin, voin vaikuttaa  siihen, mitä elämässäni seuraavaksi tapahtuu ja selvitä paremmin haasteista, joita elämä joskus heittää eteeni.

Nämä neljä muutoksen tukipilaria ovat energia, tieto, tunne ja huomio.

Vaikka tietäisin mitä minun pitää tehdä, ilman energiaa en jaksa tehdä asioille mitään.

Vaikka minulla olisi kaikki energia ja halu muuttaa asioita, en voi tehdä niille mitään, jos en tiedä mitä minun pitää tehdä.

Tieto siitä, mitä minun pitää tehdä voi vain ahdistaa lisää, jos olen masentunut tai peloissani.

Jos kohdistan huomioni vääriin asioihin, on ihan sama miten paljon energiaa käytän, mitä kaikkea tiedän ja miten innoissani olen.

Toivon tällä sivustolla osoittavani sinulle, missä määrin sinun elämäsi on ihan oikeasti sinun omissa käsissäsi.

Lisäksi haluan jakaa ajatuksia siitä, miten voit ottaa haltuun asioita, jotka eivät ole vielä täysin vaikutuspiirissäsi.

Ennen kaikkea haluan innostaa sinua pitämään parempaa huolta niistä asioista ja elävistä olennoista, jotka ovat hallussasi eli vaikutuspiirissäsi.

Haluatko sinäkin ottaa elämäsi haltuun ja pitää parempaa huolta siitä? Liity Elämä haltuun | Kutri.net -Facebook-ryhmään!

Katso samat läpät videomuodossa YouTubessa.

Mitä tapahtui kuin kirjasin 6 viikon ajan tekemiseni

Kuusi viikkoa sitten kuuntelin Jon Acuffin kirjaa “Finish – Give Yourself the Gift of Done“. Kirja kertoo kuinka voimme viedä erilaiset hankkeet loppuun. Kirja sopi minulle kuin nenä päähän — ongelmanani kun on harvemmin asioiden aloittaminen, mutta aina niiden loppuun saattaminen.

Sain kirjasta monta ahaa-elämystä, mutta tärkeimmäksi nousi tämä:

Loppuun saattamisen vaikeus liittyy useimmiten jotenkin perfektionismiin eli täydellisyyden tavoitteluun.

Perfektionismi vihaa dataa, koska faktat osoittavat armottomasti missä mennään — niin hyvässä kuin pahassa.

Tämän oivalluksen innoittamana laadin vihdoin ja viimein tietokannan, jonka tekemisestä olen haaveillut jo pitkään. Ajatuksena oli kirjata tietokantaan tekemisiäni, fiiliksiäni ja ajatuksiani pitkin päivää.

Sen lisäksi kirjaisin sinne syömiseni, sykkeen vaihteluvälin, uneni ja fyysisen aktiivisuuden, joita olen seurannut jo pidempään eri menetelmillä.

Tietokannan tehtyäni kirjoitin tällaisen muistiinpanon:

“Hyvällä onnella tietokannan täyttäminen auttaa minua olemaan tietoisempi siitä, mitä olen tekemässä. Minun suurimpia ongelmiani kun on se, että tarkkaavuushäiriön takia päädyn niin helposti haahuilemaan omaan maailmaan ja unohdan kuka olen ja mitä olen tekemässä.

Tietokanta voi auttaa myös siinä, että illalla minun ei tarvitse kärsiä epämääräisestä tunteesta, etten saanut mitään aikaan. Esimerkiksi eilen illalla minulla oli tunne etten ollut saanut juuri mitään aikaan. Pitämäni lista asioista, joita olin päivän mittaan tehnyt, paljasti tuntemuksen vääräksi.

Tänä aamuna olen jo huomannut, että teen jatkuvasti liian kunnianhimoisia suunnitelmia eli aliarvioin ajan, jota käytän eri tekemisiin. Tai pikemminkin aliarvioin pienten häiriötekijöiden määrän ja oman hitauteni. Ja suunnitellessani tekemisiä unohdan ottaa huomioon myös sellaiset asiat kuin syömisen ja vessassa käynnin.

Tsägällä päivän suunnitelmien ja sitten omien tekemisten ylös kirjaaminen auttaa minua myös näkemään miten päin honkia omat aikatauluarvioni menevät.

Lisäksi tracking voi toimia hyödyllisenä asiana, joka antaa minulle stimulaatiota. Stimulaatiohakuisuus nimittäin on yksi asia, joka tuhoaa tehokkuuttani. Eli välillä ns. piilopaikkoihin tukeutuminen ei johdu niikään siitä, että yritän vältellä jotain tärkeää ja vaikeaa, vaan siitä, että tunnen tarvitsevani stimulaatiota – jotain jännittävää ja kiinnostavaa.

Tietokannan hiominen ja päivittäminen on minulle stimuloivaa. Tavallaan se on turhaa verrattuna moneen hyödyllisempään tehtävään, mutta voi olla hyödyllisempää ja kehittävämpää kuin esimerkiksi somessa surffaaminen tai tv-sarjojen katsominen.

Lisäksi se ei ole ihan niin koukuttavaa kuin muiden tuottamat viihdykkeet. En jaksa määräänsä enempää hinkata kerralla tietokantaa – joka samalla muistuttaa minua siitä, miten käytän aikaani. Ja esimerkiksi unia jne. ei voi kirjata kuin kerran tietokantaan.”

Mitä hyötyä tekemisten kirjaamisesta on?

Kuuden viikon perusteella oma ennustukseni osui (kerrankin!) oikeaan.

Somen käyttöni ja sukututkimukseen haaskaamani aika on tippunut lähes nollaan. 

Olen tehnyt säännöllisemmin ja enemmän ns. oikeita töitä. Eli en enää joudu käyttämään paria päivää ennen deadlinea aamusta iltaan työskentelyyn ja laiminlyö perhettäni, koska teen projekteja kohtuullisia määriä useamman päivän ajan ennen määräaikaa.

Osaan nykyään hieman paremmin arvioida miten paljon — tai oikeammin vähän — saan oikeasti päivässä aikaan. Niinpä olen alkanut pilkkoa isompia projekteja pienemmiksi palasiksi, jolloin olen oikeasti myös edistänyt niitä.

Eli esimerkiksi teen pihatöitä päivittäin vähintään 10 minuuttia sen sijaan että odottaisin päivää, jolloin voisin käyttää koko päivän pihan raivaamiseen.

Olen tullut myös tietoisemmaksi omien vireystasojen vaihtelusta ja sitä kautta osannut paremmin rytmittää päivääni.

Pyrin ottamaan 15 minuutin tirsat tai meditaatiotauon vähän ennen neljää, koska muuten olen klo 16-18 ihan kanttuvei.

Olen alkanut mennä vihdoin ja viimein hyvissä ajoin nukkumaan tajuttuani, että tarvitsen kolme eri muistutusta päästäkseni ajoissa sänkyyn.

Olen kehittänyt tietokantaa eteenpäin ja nyt kirjaan sinne myös päivän tavoitteet WOOP-menetelmää hyödyntäen.

Olen kuunnellut lisää erinomaisia ajan- ja elämänhallintaan liittyviä kirjoja ja saanut niistä lisää vinkkejä siihen, miten saan hämättyä itseni toimimaan reippaammin.

Tsekkaa esim. Abrey Marcuksen Own the Day ja Mel Robbinsin The 5 Second Rule.

Tärkeintä on kirjata tekemiset, ei miten kirjaat ne

Tietokannan tekeminen auttoi minua aikanaan tekemään elämäntaparemontin ja on nyt auttanut minua saamaan paremman otteen arjesta.

En silti suosittele kaikille oman tietokannan tai edes excel-taulukon rakentamista, sillä tietääkseni useimmat ihmiset eivät a) osaa tehdä tietokantoja, b) saa minkäänlaisia kicksejä sellaisten tekemisestä.

Sen sijaan suosittelen kirjaamaan millä tahansa metodilla omia tekemisiä ylös vaikka vain viikon ajan.

Tällä videolla kerron lisää tekemisten kirjaamisesta, päivän suunnittelusta sekä 5 sekunnin säännöstä, joka on auttanut valtavasti hommien hoitamisessa.

Käyttämäni apuvälineet ja sovellutukset

Miltä tietokantani näyttää?

Tässä on muutamia tärkeimpiä tietokantani ominaisuuksia.

Täytän muutaman kerran viikossa tietokantaan uni-, syke-, paino- ja aktiivisuustiedot. Periaatteessa voisin ohjelmoida ainakin osan täydentymään automaattisesti, mutta olen kokenut hyödyllisemmäksi kirjata ne käsin. Lisäksi joutuisin todennäköisesti käyttämään pari päivää sen selvittämiseen, miten saan kaikki haluamani tiedot siirtymään tietokantaan automaattisesti.

Auringon nousu ja lasku ja kalenteritiedot siirtyvät tietokantaan semiautomaattisesti.

Määrittelen joka päivälle jonkin teeman fiilispohjalta ja illalla kuittaan itselleni miten päivä meni.

Unen, liikunnan ja syömisten tarkkailu on auttanut näkemään miten elämäntapavalinnat vaikuttavat jaksamiseen. Erityisen selvästi on näkynyt miten varsinkin unen määrä ja laatu on vaikuttanut fyysiseen jaksamiseen ja syömishaluihin.

Päivän suunnitelma -näkymässä näen tämän päivän ja seuraavan kahden päivän tulevat tapahtumat. Ohjelma lataa minulle automaattisesti suunitelma-pohjaan tämän tekstin:

“Haluan tänään _, jotta _. Suurin riski on, että _. Välttääkseni _.”

Täydennän pohjaan tarkemman suunnitelman päivälle.

Suunnitelma-näkymässä mietin myös tavoitteet eri tehtäväalueille. Välillä kirjoitan aikataulusuunnitelman — joka useimmiten osoittautuu täysin ylioptimistiseksi.

Minulla on kännykkää varten “syöttötietokanta”, johon syötän mm. muistiinpanoja, fiiliksiä, valokuvia, tehdyt tehtävät, ravinteet joita olen syönyt, kehon toimintaan liittyviä tietoja jne. Eniten käytän rutiininäkymää, josta ruksin tekemiäni rutiinitehtäviä sitä mukaa kun olen tehnyt ne.

Ilman rutiinilistaa unohtaisin varmaan puolet näistä elämääni edistävistä rutiineista tai muistaisin ne tyyliin nukkumaan mennessä.

Päivän päätteeksi siirrän kännykän pienemmästä tietokannasta tiedot tietokoneella olevaan päätietokantaan. Samalla käyn läpi miten päivä meni.

Aluksi laitoin joka päivä kaikki tehtävät, siirtymät, puhelut jne. ylös minuutin tarkkuudella. Nyt teen niin vain kerran, pari viikossa kun siltä tuntuu.

Lisäksi iPhone-tietokantaan kuuluu lapsille omistettu osio, jonka ainoa tarkoitus on ohjata lapsia toimimaan fiksummin. Sinne kirjataan niin hyvät kuin typerät teot sekä terveyttä edistävät valinnat. Alunperin tarkoituksena oli antaa myös “ristisilmiä” epäterveellisistä valinnoista, mutta käytännössä niitä ei käytetä.

Lapset saavat itse antaa itselleen tähdet tai sydämet ja lisäksi sanella iPhonen sanelutoiminnolla mistä merkintä tuli. Jos jompikumpi pojista törttöilee, pahin rangaistus on, että veli saa antaa törttöilijälle “kakan”.

Tarkoituksena on, että kun kumpikin lapsi saa riittävän monta päivää ilman kakkoja, he saavat jonkin palkinnon, mutta toistaiseksi ei olla päästy edes viiteen peräkkäiseen päivään ilman jonkinlaista riitelyä, härnäämistä tai muuta törttöilyä.

Millä tavoin sinä olet seurannut omia tekemisiäsi? Mitä olet itse oppinut seurannasta?

TallennaTallennaTallennaTallennaTallennaTallennaTallennaTallennaTallennaTallenna

Tunne-elämän epävakaus — mitä se on, mitä sille voi tehdä

Saatko aika ajoin — ehkä päivittäinkin — selittämättömiä tyhjyyden tunteita? Saako sinun tunteiden vuoristoratasi muiden tunne-elämän näyttämään Linnanmäen possujunalta? Koetko helposti sietämätöntä ahdistusta? Kun olet kuormittunut, tuleeko mieleesi, että haluat kuolla tai lakata olemasta?

Onneksi olkoon, sinulla saattaa olla tunne-elämän säätelyjärjestelmän häiriö, joka väärinymmärrettynä voi johtaa tunne-elämän epävakauteen (entinen rajatilapersoona).

Tunne-elämän epävakaus lähtee perimästä

Ennen luultiin, että epävakaus on seurausta vain ja ainoastaan traumaattisista kokemuksista. Nyt tiedetään, että tunne-elämän epävakaudella on geneettinen pohja. Perimän merkitys tunne-elämän epävakauden kehittymiseen on noin 40 %.

Synnynnäiset temperamenttipiirteet, jotka ennustavat epävakauden puhkeamista ovat neuroottisuus ja se, ettei lapsi ole luonnostaan mukautuva eikä tunnollinen.

Kaksi lasta voi saada täsmälleen samanlaisen kasvatuksen ja kokea täsmälleen samanlaisia vastoinkäymisiä lapsuudessaan, mutta vain siitä, jolla on synnynnäinen alttius tunne-elämän säätelyongelmiin, tulee tunne-elämältä epävakaa.

Vastaavasti kaksi lasta, joilla on kummallakin luonnostaan vaikeuksia tunne-elämän säätelyn kanssa, voivat kasvaa täysin erilaisiksi eri ympäristöissä.

Torjuvassa, tunnekylmässä, arvaamattomassa, turvattomassa ja ikävät tunteet kieltävässä ympäristössä kasvavalle henkilölle kehittyy tunne-elämältä epävakaa persoonallisuushäiriö.

Henkisesti tukevassa, rakastavassa, turvallisessa ja tunteiden säätelyä positiivisesti opettavassa ympäristössä lapsesta kasvaa ehkä voimakkaasti tunteva, hieman ailahteleva ja impulsiivinen aikuinen, joka välillä kokee tyhjyyden tunteita, mutta ei käytöksen puolesta täytä epävakaan persoonallisuushäiriön kriteerejä.

Tunne-elämän epävakailla on “erilaiset aivot”

Tunne-elämältään epävakaiden aivojen rakenteessa ja toiminnassa on havaittu poikkeamia suhteessa aivoiltaan neurotyypillisempiin ihmisiin (eli nentteihin).

Esimerkiksi epävakaat tulkitsevat neutraalit kasvojen ilmeet helpommin negatiivisiksi (esim. vihaiseksi) kuin nentit.

Tähän voi auttaa tutkitusti yllättävä konsti: kulmien väliin tuleviin “Sibeliusryppyihin” laitettu botox, joka heikentää kykyä tunnistaa negatiivisia ilmeitä. (Huom! Botoxia EI SAA laittaa naururyppyihin, koska tällöin taipumus surumielisyyteen lisääntyy!)

Miksi epävakauden on luultu johtuvan vain lapsuuden traumoista?

Tunne-elämältään epävakaat kasvavat yleensä perheessä, joissa vähintään toisella vanhemmista on itselläkin tunne-elämän säätelyvaikeuksia. Tällainen vanhempi tekee usein omalla käytöksellään kotielämästä jotenkin kaoottista.

Ei ole myöskään tavatonta, että perheessä toinen vanhemmista on epävakaa ja toinen esimerkiksi tarkkaavuushäiriöinen, sillä erityisen vakaat ihmiset harvemmin jaksavat katsoa epävakaiden tunteiden vuoristorataa.

Lisäksi on aika tavallista, että tunne-elämän säätelyn vaikeudesta kärsivä vanhempi yrittää lääkitä omaa ahdistustaan päihteillä, mikä tietenkin pahentaa epävakautta ja voi luoda väärinkäsityksen, että vanhemman alkoholismi aiheuttaa lapsen epävakauden.

Joskus tunne-elämältä epävakaat saavat kasvaa ns. turvallisissa olosuhteissa — esim. siksi, että heidän epävakaa vanhempansa on häipynyt kuvioista ennen heidän syntymäänsä.

Sekään ei takaa, että he oppivat säätelemään tunteitaan. Tällöin heidän poikkeava tunne-elämänsä voi herättää hämmennystä heidän tunne-elämältään vakaammissa läheisissään. Sen seurauksena epävakaa voi tuntea olevansa kummallinen, ulkopuolinen ja väärinymmärretty.

Tunne-elämän säätelyjärjestelmän häiriön hyvät puolet

Tunne-elämältä epävakaan persoonallisuushäiriön sijaan olisi ehkä parempi puhua tunne-elämän säätelyjärjestelmän häiriöstä, sillä vaikka epävakaa tunne-elämä voi vaikeuttaa kokonaisvaltaisesti elämää, olemme enemmän kuin vain pelkkä tunne-elämämme.

Tunne-elämältä epävakaan persoonallisuushäiriön diagnoosi voidaan myös purkaa, jos henkilö oppii elämään erityislaatuisen tunne-elämänsä kanssa niin, ettei se enää vaikeuta (liikaa) elämää.

Lisäksi voimakkaasta tunne-elämästä voi olla myös hyötyä — ainakin silloin, kun epävakaa osaa huolehtia neurologiastaan ja ymmärtää omaa erikoislaatuista mieltään.

Tunne-elämän epävakaa, jolla neurologia on niin tasapainossa kuin se vain voi olla, on yleensä energisempi, dynaamisempi ja elinvoimaisempi kuin muut ihmiset. Hän on seksuaalinen, intensiivinen ja karismaattinen.

Tunne-elämältä epävakaat ovat usein älykkäitä ja huumorintajuisia ja heillä on erittäin hyvä mielikuvitus. Ihannetapauksisa he suuntaavat draamahakuisuutensa luovuteen tai tärkeisiin hankkeisiin, jotka ovat muille liian pelottavia tai vaativia.

Oman hermoston vahvistaminen on tärkeää

Tunne-elämältään epävakaiden on erityisen tärkeää huolehtia siitä, että he syövät riittävästi ja säännöllisesti, nukkuvat tarpeeksi, liikkuvat (mieluiten luonnossa) ja syövät magnesiumia (sitraatti tai kelaatti, ei oksidi), D-vitamiinia (talvella), kalaöljyä ja B12-vitamiinia metyylikoblamiinina.

Neurotyypillisetkin ihmiset hyötyvät hyvistä elämäntavoista, mutta eivät romahda esimerkiksi unenpuutteesta henkisesti samalla tavalla kuin epävakaat.

Jos tunne-elämän säätelyvaikeuksista kärsivällä ei ole SSRI-lääkitystä, hän voi hyötyä L-tryptofaanista ja kärsimyskukka-yrttivalmisteista, joista voi ainakin periaatteessa saada GABA:aa.

Jos epävakaa on saanut antibioottikuurin tai syönyt paljon särkylääkkeitä, hänen kannattaa panostaa myös hyvälaatuiseen probiootteihin eli maitohappobakteereihin ja ns. prebioottisiin ruoka-aineisiin kuten juureksiin, omeniin, kaurahiutaleisiin jne., sillä epätasapainossa oleva suoliston bakteeristo pistää myös hermoston sekaisin.

Epävakaiden olisi myös erittäin tärkeää saada päivittäin kasvokkain tapahtuvia positiivisia sosiaalisia kontakteja ja mieluiten fyysistä kosketusta, koska siitä saatava serotoniini ja oksitosiini tukee heidän hermostoaan. Hätätapauksessa esimerkiksi sopivan halattava lemmikki (eli esimerkiksi koira, alpakka tai hevonen) voi ajaa saman asian.

Myös musiikki ja laulaminen, saunominen, uiminen (varsinkin avantouinti), kylmät suihkut, meditaatio ja jooga voivat tukea ja vahvistaa epävakaiden hermostoa.

Moni epävakaa on saanut apua dialektisestä käyttäytymisterapiasta (DKT).

Kaikkein tärkeintä on tulkita tunnereaktiot oikein

Tunne-elämän epävakaan on kaikkein tärkeintä ymmärtää, että kun hän kuormittuu, hänen aivonsa menevät tilttiin. Siinä tilassa hänen mieleensä juolahtaa kaikenlaisia todella typeriä ajatuksia, kuten ajatus siitä, että hänen pitää satuttaa itseään.

Lapselle, joka on perinyt huonosti toimivan tunne-elämän säätelyjärjestelmän, kannattaa opettaa jo pienenä, että kun hänelle iskee yhtäkkiä ahdistus, pohjaton suru tai huoli tai halu kuolla, se ei ole vaarallista ja kertoo vain siitä, että hänen “aivotietokoneensa on jumissa”.

Ennen kaikkea on tärkeää kertoa, että kamalinkin tunne menee kohta itsestään ohi — ja myös pointata lapselle, kun tila on mennyt ohi: “huomaatko, äsken sulla oli paha olo, nyt sulla on taas hyvä olo — paha olo meni itsestään ohi”. Sitä odotellessa lasta kannattaa pitää sylissä tai vaikka silitellä, jolloin hän oppii että ahdistava tunne ei ole vaarallinen.

Mitä vähemmän epävakaa näkee omat tunteensa vaarallisina tai väärinä ja mitä vähemmän hän uskoo ajatuksia, joita hänelle nousee mieleen voimakkaiden tunnekuohujen vallassa, sitä vähemmän hän tekee typeryyksiä, jotka vaikeuttavat hänen arkeaan ja sosiaalisia suhteitaan.

Epävakauden kanssa voi elää ja jopa voida hyvin ja kukoistaa, kun ymmärtää mistä on kyse, ja panostaa omaan hermoston hyvinvointiin.

Videoita oman neurologian ymmärtämiseen ja vahvistamiseen

Linkkejä tutkimuksiin

 

Kuka määrää mitä saat tehdä?

Kuka määrää mitä sinä saat tai et saa tehdä?

Yhteiskunta? Vanhempasi? Puolisosi? Kaverisi? Jumala?

On totta, että esimerkiksi Suomen lain rikkomisesta voi seurata kaikenlaisia ikäviä asioita, mutta jos tarkkoja ollaan, jos oikeasti haluat rikkoa lakia, tuskin kukaan voi estää sinua tekemästä niin.

Yhtä vähän kuin kukaan voi estää sinua tekemästä vääryyksiä, kukaan ei oikeasti estää sinua tekemästä kaikkia niitä upeita, ihania ja tärkeältä tuntuvia asioita, jotka haluaisit tehdä.

Ei ole mitään universaalia sääntökirjaa, joka sanoo, ettet sinä saa kokea onnea, rakkautta ja hyvää oloa. Ettet sinä saa väsyä, luovuttaa tai epäonnistua.

Kukaan ei oikeasti määrää, ettet sinä saa toteuttaa unelmiasi ja menestyä.

On täysin normaalia, että aika ajoin — ehkä useinkin — sinulla on epämääräinen tunne siitä, että jossain joku rajoittaa tekemisiäsi ja vaatii sinua kieltämään tunteesi. Ehkä elämässäsi on ollut tai on yhä ihmisiä, jotka vaativat sinua toimimaan tietyllä tavalla tai ovat sitä mieltä, että saat kokea vain tietynlaisia tunteita.

Mutta mistä he ovat saaneet luvan päättää puolestasi ja määrätä tunteistasi? Eivät mistään.

On totta, että perimämme, nykyinen fysiologinen tilamme, henkinen kapasiteettimme, tähän mennessä hankkimamme tieto-taito, rahatilanteemme ja joukko muita käytännön tekijöitä voivat rajoittaa sitä, mitä voimme käytännössä tehdä tässä ja nyt.

Esimerkiksi minä olen 173 cm pitkä, enkä siksi ylety vaihtamaan olohuoneemme kattolamppua ilman jakkaraa. Mutta minulla on jakkara, jolle voin nousta vaihtaakseni lampun. Ja vaikka minulla ei olisi jakkaraa, minulla on tarpeeksi mielikuvitusta ja muita huonekaluja, joiden avulla voisin nousta vaihtamaan lampun.

Minä en ole opiskellut kiinaa, joten jos tänään kohtaisin henkilön, joka puhuu vain kiinaa, emme voisi vaihtaa ajatuksia puhuen — mutta se ei estä meitä kommunikoimasta elekielellä, piirtäen tai vaikka kännykän tulkkausohjelman avulla.

Minulla ei ole tällä hetkellä pankkitililläni tarpeeksi rahaa, jotta voisin ostaa Tesla-sähköauton, jos välttämättä haluaisin sen. Mutta jos Teslan saaminen olisi elämäni ainoa tavoite, voisin myydä kaiken omaisuuteni, jonka jälkeen minulla olisi helposti varaa kyseiseen autoon. Jos tarkoituksena olisi vain ajaa autolla, voisin ottaa yhteyttä tutuntuttuun, jolla on kyseinen auto ja pyytää lupaa koeajoon.

Sen jälkeen kun olen läpikäynyt vaihdevuodet, en voi enää tulla puolisolleni raskaaksi, mutta jos yhtäkkiä sekoaisimme niin, että haluaisimme siinä vaiheessa vielä vauvan, voisimme muuttaa maahan, jossa ikäisemme ihmiset voivat käyttää sijaisäitejä tai adoptoida lapsia, alkaa sijaisäidiksi. Voisin myös erota puolisostani ja aloittaa parisuhteen henkilön kanssa, jolla on pieni vauva.

Aivotutkijoilla on näyttöä siitä, että joskus aivokemiamme rajoittaa tunneskaalaamme — ainakin hetkellisesti. Esimerkiksi tietyt serotoniinijärjestelmään vaikuttavat mielialalääkkeet voivat vaikeuttaa merkittävästi rakastumisreaktion käynnistymistä. Mutta sekään ei estä parisuhteen aloittamista tai levollisen rakkauden tunteen kokemista.

Minulla on tarkkaavuushäiriö eli ADHD, minkä takia aivojeni toiminnanohjauskeskus ei toimi yhtä tehokkaasti kuin henkilöillä, joiden aivot ovat niin sanotusti neurotyypillisemmät.

Niinpä esimerkiksi minun on lähes mahdotonta suunnitella päivääni pelkästään päässäni. Sen sijaan voin kyllä suunnitella sen paperille kirjoittamalla. Tai voin ottaa ADHD-lääkkeen, joka parantaa aivojeni toimintaa niin, että pystyn järjestämään ja muistamaan päivän tehtävät ilman paperia.

Kliinisesti masentuneena on vaikeaa kokea elämäniloa yhtä paljon ja usein kuin silloin, kun aivokemia ei ole sekaisin, mutta se ei tarkoita sitä, etteikö masentuneillakin olisi ihan hyviä hetkiä.

Toisin sanoen useimmat asiat, joiden oletamme estävän meitä tekemästä mitä haluamme, ovat vain hidasteita – jos sitäkään.

Mieti mistä asiasta sinä sanot useimmiten, että “minun on pakko tehdä näin” tai “en voi tehdä niin”. Missä niin sanotaan? Mikä sinua muka estää?

Tolkun ihmisen opas suvakkien ja rajakkien ihmeelliseen maailmaan

Aina silloin tällöin ajaudun keskelle maahanmuuttokeskustelua, jossa vastakkain ovat “vihervasemmistolaiset suvakit” ja “äärioikeistolaiset rajakit” (tai joidenkin mukaan “natsit”). Kerta toisensa jälkeen hämmennyn siitä, miten helposti keskustelu ajautuu umpikujaan.

Kirjoitin tämän oppaan ensisijaisesti itselleni muistuttamaan siitä, miksi minun on turha sotkeutua suvakkien ja rajakkien välisiin keskusteluihin.

Oletko suvakki, rajakki vai tolkun ihminen?

Seuraava kaavio voi auttaa sinua selvittämään mihin ryhmään sijoitut maahanmuuttokeskustelussa.

Rajakit haluavat laittaa rajat kiinni

Rajakit eli henkilöt jotka haluavat laittaa “rajat kiinni”, eivät halua Suomeen lisää maahanmuuttajia tai ainakaan turvapaikanhakijoita — tai ainakaan islaminuskoisia turvapaikanhakijoita.

He äänestävät kaikkein todennäköisimmin perussuomalaisia tai persuista eronnutta Sininen tulevaisuus -ryhmää.

Rajakit kutsuvat suvakeiksi, kukkahattutädeiksi ja vihervasemmistolaisiksi ihmisiä, jotka uskaltavat sanoa mitään positiivista maahanmuutosta, monikulttuurisuudesta ja varsinkin turvapaikanhakijoista.

Myös Laura Huhtasaaren ja Jussi Halla-ahon kritisoinnista saa rajakeilta välittömästi suvakkileiman otsaansa. Rajakkien käyttämä “suvakkihuora” tarkoittaa puolestaan ihmistä, joka suvaitsevaisuudellaan “huoraa” Suomeen lisää ulkomaalaisia.

Suvakit puolustavat suvaitsevaisutta ja monikulttuurisuutta

Suvakit ovat rajakkien vastavoima. He kannattavat monikulttuurisuutta, toivottavat turvapaikanhakijat tervetulleeksi ja mm. vastustavat pakkopalautuksia.

He äänestävät todennäköisimmin vihreitä tai vasemmistoliittoa, minkä vuoksi rajakit kutsuvat heitä myös “vihervasemmistolaisiksi”.

Suvakit kutsuvat äärioikeistolaisiksi, rajakeiksi, rasisteiksi ja natseiksi ihmisiä, jotka uskaltavat esittää pienintäkään kritiikkiä maahanmuuttoa, monikulttuurisuutta, turvapaikanhakijoita tai suvakkeja kohtaan.

Tolkun ihmiset eivät ole jyrkästi puolesta eivätkä vastaan

” Tolkun ihmiset” on kirjailija Jyri Paretskoin lanseeraama käsite.

Tolkun ihmiset ovat rajakkien ja suvakkien välimaastossa oleva ihmisryhmä, joka ei suhtaudu jyrkän kriittisesti tai kritiikittömästi maahanmuuttoon.

Tolkun ihmiset voivat lukea kauhistuneena juttuja pakkopalautettavasta mummosta tai lapsiperheestä, mutta olla myös huolissaan siitä, että turvapaikanhakijoiden myötä Suomeen tulee lisää rikollisuutta ja terroristi-iskuja.

Monista tolkun ihmisistä turvapaikanhakijakysymys on niin monimutkainen, että he ovat mieluummin ajattelematta koko asiaa.

Toisaalta suvakkien ja rajakkien mustavalkoinen lähestymistapa “joko olet täysin kritiikittömästi puolellamme tai olet vastustajiemme puolella”, tuntuu Tolkun ihmisistä vastenmieliseltä. Niinpä he jakavat maahanmuuttoon liittyvät mielipiteet mieluummin yksityisesti muiden Tolkun ihmisten kanssa, kuin saavat kuulla olevansa milloin suvakkeja, milloin rajakkeja tai jopa natseja.

Tolkun ihmiset äänestävät tavallisimmin kokoomusta, keskustaa, RKP:tä tai sosiaalidemokraatteja. He äänestivät presidentiksi Sauli Niinistön, joka tunnustautuu Tolkun ihmiseksi. Toisin sanoen valtaosa suomalaisista kuuluu Tolkun ihmisiin.

Natsit vs. rajakit

Suvakit haukkuvat usein rajakkeja natseiksi. Taka-ajatuksena on ehkä havahduttaa Tolkun ihmiset näkemään, miten vaarallisia rajakit ovat.

Tämä strategia kääntyy kuitenkin helposti itseään vastaan, sillä valtaosa rajakeista ei ole natseja, vaikka valtaosa (tai kaikki) heistä ovatkin ehkä rasisteja.

Rasismi tarkoittaa tietyn ihmisryhmän pitämistä muita huonompana esimerkiksi etnisen alkuperän, ihonvärin, kansalaisuuden, kulttuurin, äidinkielen tai uskonnon perusteella.

Se, että pitää joistain muiden kulttuurien edustajista kuten vaikkapa aasialaisista tai juutalaisista, lähipitserian turkkilaisista, afroamerikkalaisista räppäreistä tai kristinuskoisista afrikkalaisista, ei kumoa henkilön rasismia vaikkapa “mustalaisia” tai “ählämeitä” kohtaan.

Kyllä, rasismi on monin tavoin ongelmallista ja rasistiseen toimintaan pitää puuttua. Rasismi ei kuitenkaan tee kenestäkään automaattisesti natsia.

Natsit ovat rasisteja, jotka uskovat “valkoisen rodun” yliherruuteen, halveksivat juutalaisia, ihannoivat Hitleriä ja haaveilevat yhtenäisen kansan asuttamasta kansallissosialistisesta valtiosta, jossa mm. tuotantovälineet ovat valtion hallussa.

Suomalaiset uusnatsit haluaisivat lopettaa Suomen, Ruotsin ja Norjan valtiot ja perustaa niiden tilalle Pohjola-nimisen kansallissosialisten valtion, jossa kansa olisi “valkoista” ja konservatiiviset arvot kunniassa.

Suomessa on tiettävästi vain noin 300 kansallissosialistista aatetta, valkoista ylivaltaa ja Pohjola-valtiota kannattavaa uusnatsia. Rajat kiinni -teemalla ratsastavaa Laura Huhtasaarta sen sijaan äänesti Presidentiksi yli 200 000 ihmistä.

Siihen nähden miten moni tuntemani rajakki mm. vihaa pakkoruotsia ja dissaa ruotsalaisia, uusnatsien on turha toivoa edes rasistisimmilta rajakeilta tukea uuden Pohjolan valtion perustamiseen.

Edes Laura Huhtasaari ei ole natsi, vaikka moni häntä sellaiseksi haukkuu. Hän ei aja yhteispohjoismaalaista valtiota, hän on omien sanojensa mukaan sionisti eli uskoo, että juutalaisten on saatava Israel kokonaan omakseen ja hänen rasisminsa näyttää kohdistuvan vain islaminuskoisiin.

Kaikkien rajakkien haukkuminen natseiksi on siis paitsi väärän tiedon esittämistä, myös vaarallista.

Ensinnäkin rajakit, jotka eivät ole natseja kokevat, etteivät suvakit ymmärrä heitä, jolloin hedelmällisen keskustelun virittäminen on vieläkin vaikeampaa.

Toiseksi haukkumalla kaikkia vähänkin maahanmuuttoon kriittisesti suhtautuvia natseiksi luodaan mielikuva, että Suomen surkean pienellä uusnatsijoukolla olisi enemmän kannatusta ja vaikutusvaltaa, kuin mitä heillä oikeasti on.

Varsinkin väite siitä, että poliisi on uusnatsien puolella, on täysin absurdi. Uusnatsit ovat poliisin näkökulmasta uhka yhteiskuntarauhalle ja siksi heitä pidetään poliisiviranomaisten toimesta jatkuvasti silmällä.

Kolmanneksi kutsumalla kaikkia vähänkin rasistisesti ajattelevia natseiksi hämärretään sitä, mitä natsiaate oikeasti tarkoittaa. Tekemällä selkeän pesäeron natsien ja muiden rasistien ja rajakkien välille varmistetaan, ettei kukaan rajakeista ajaudu puolivahingossa tukemaan natseja ja heidän aatettaan.

Uusnatsien kanssa flirttailevia rajakkeja voi myös muistuttaa siitä, että Natsi-Saksan sotilaat tappoivat Lapin sodassa yli 2000 rajakkien ihailemaa suomalaissotilasta ja polttivat Rovaniemen.

Rotuoppia ihannoivia suomalaisnatseja voi valistaa kertomalla, että jos heillä on itäsuomalaiset sukujuuret, he eivät edusta germaanista ja skandinaavista geeniperimää ja ovat siksi natsiaatteen mukaan alempiarvoisempia kuin norjalaiset ja ruotsalaiset aateveljensä.

Suvakkien ja rajakkien kaksi eri maailmaa

Suvakkien ja rajakkien on mahdotonta löytää yhteistä linjaa, koska heidän arvomaailmansa ovat keskenään ristiriidassa.

Tämä kuva summaa rajakkien ja suvakkien suurimman arvoristiriidan:

Rajakit lähtevät siitä, että Suomen valtion tärkein tehtävä on pitää huoli omista kansalaisistaan. Rajakkien mielestä paras tapa tulla Suomen kansalaiseksi on syntyä Suomeen ns. kantasuomalaisille vanhemmille. Joissain tapauksissa myös suomalaisen tekemän adoption, naimisiinmenon, Suomessa maahanmuuttajalle syntymisen tai tärkeän työn (kuten urheilujoukkueessa pelaamisen) kautta tapahtunut maahanmuutto voidaan laskea rajakkien mielessä oikeaksi tieksi saada kansalaisoikeudet.

Suvakit lähtevät siitä, että kaikilla maailman ihmisillä pitää olla täsmälleen samat oikeudet. He kokevat, että koska elämme yltäkylläisessä hyvinvointiyhteiskunnassa, meillä on velvollisuus auttaa niitä, jotka apuamme tarvitsevat tai ainakin pyytävät.

Suvakkien mielestä meillä ei ole oikeutta asettaa itseämme esimerkiksi turvapaikanhakijoiden yläpuolelle vain siksi, että olemme sattuneet syntymään Suomeen emmekä Syyriaan.

Siksi meillä ei ole oikeutta kieltää muissa maissa syntyneiltä oikeutta asua ja elää Suomessa, jos he niin haluavat. Vielä vähemmän meillä on oikeutta vaatia muita palaamaan kotimaahansa, jos he eivät halua palata sinne — saati jos on syytä epäillä, että he voivat joutua hengenvaaraan.

Koska väite siitä, että suomalaisilla olisi etuoikeus nauttia tietyistä eduista on ristiriidassa ajatuksen kanssa, ettei kenelläkään voi olla etuoikeutta hyvinvointiin taustansa takia, on selvää, että suvakkien ja rajakkien keskustelu siitä, onko oikein jättää auttamatta turvapaikanhakijoita ajautuu aina umpikujaan.

Mikä suvakkeja ja rajakkeja voisi yhdistää?

Vaikka arvot ovat pohjimmiltaan “vain” mielipiteitä ja makuasioita, ne tuntuvat ihmisistä “universaaleilta totuuksilta” tai “luonnon laeilta”.

Objektiivisesti ottaen mikään arvo ei ole absoluuttisesti parempi kuin toinen. Sen sijaan voidaan kyllä miettiä, mitä tietystä arvomaailmasta voi seurata tai edesauttaako tietty arvo tietyn tavoitteen toteutumista.

Suvakkien ja rajakkien välillä voisi EHKÄ löytää jonkin yhteisymmärryksen vaikkapa siitä, että kaikki haluavat, että Suomessa olisi hyvä elää. Samoin useimmat lienevät samaa mieltä siitä, että syrjäytyminen on huono asia ja sen minimoimiseksi pitäisi tehdä jotain.

Suvakit ja rajakit saattavat olla samaa mieltä myös siitä, että koulutuksen ja terveydenhoidon pitäisi olla ilmaista ja että vanhuksista ja lapsista pitää pitää huolta.

Sen jälkeen voidaan ehkä selvittää, mitä yhteisten tavoitteiden toteuttaminen vaatisi niin nykytilanteessa kuin erilaisissa tulevaisuuden skenaarioissa, joissa turvapaikanhakijoita ei oteta enää vastaan, otetaan yhtä paljon vastaan kuin nyt, otetaan enemmän vastaan kuin nyt jne.

Useimmat suvakit ja monet rajakit ovat yhtä mieltä myös siitä, että parasta olisi, jos ihmisillä olisi niin hyvät olot kotimaassaan, etteivät he joudu jättämään synnyinseutujaan ja sukujaan vain selvitäkseen hengissä tai elääkseen ihmisarvoista elämää.

Tähän ongelmaan yksittäisillä ihmisillä on yleensä vähän vaikutusmahdollisuuksia, mutta jo sen näkeminen, että on olemassa jokin asia, josta voidaan olla samaa mieltä, voi edesauttaa keskustelua ja vähentää vastapuolen demonisointia.

Suvakkien ja rajakkien toisenlainen todellisuus

Näin Tolkun ihmisen näkökulmasta kaikkein hämmentävintä on suvakkien ja rajakkien käsitys todellisuudesta ja siitä, miten se näkyy heidän suhteessaan mediaan.

Rajakit pelkäävät, että suvakit valtaavat (tai ovat jo vallanneet) ns. päättävät elimet ja sieltä käsin päästävät Suomeen lisää turvapaikanhakijoita. Samoin he uskovat suvakkien kaapanneen ns. valtamediat haltuunsa ja näin salaavan maahanmuuton tuomia ongelmia ja levittävän valheellisen positiivista kuvaa ns. monikulttuurisuudesta.

Rajakit kokevat myös suvakkien yrittävän hiljentää julkisen keskustelun maahanmuuton tuomista ongelmista niin, että lammasmaiset Tolkun ihmiset ovat autuaan tietämättömiä kaikesta siitä pahasta, mitä maahanmuutosta on seurannut ja voi vielä seurata.

Suvakit puolestaan pelkäävät, että Suomesta tulee natsi-Saksaa muistuttava rasistinen takapajula, jossa ei hyväksytä minkäänlaisia normipoikkeamia ja kohdellaan kaltoin kaikkia vähemmistöjä. Heitä kauhistuttaa ajatus kaikista niistä ihmisistä, jotka jäävät ilman turvaa suomalaisten suvaitsemattomuuden takia. He uskovat, että maahanmuuttovirasto ja varsinkin poliisit ovat rajakkien puolella.

He kokevat että rajakit yrittävät dominoida keskustelua tuomalla esiin pelkkiä ongelmia, lietsoa vihaa, vaimentaa rajakkeja kritisoivia toimittajia ja aktivisteja ja manipuloida tyhmät ja lapselliset Tolkun ihmiset puolelleen. Jotkut suvakit näyttävät olettavan, että kaikki Tolkun ihmiset ovat piilo-rajakkeja.

Suvakkien ja rajakkien erilainen suhde mediaan

Rajakkien viestinnän ensisijainen tavoite on “tuoda esiin totuus maahanmuutosta” eli kertoa olemassa olevista ongelmista sekä kauhuskenaarioista, joita maahanmuutosta voi seurata. Koska he eivät luota “vihervasemmiston valtaamaan valtamediaan”, he ovat perustaneet omia viestintäkanaviaan, joista tunnetuin on Mitvit (“Mitä vittua”) eli MV-lehti.

Heidän toinen tavoitteensa on paljastaa vihervasemmistolaisten toimittajien ja päättäjien salajuonet ja vaimentaa maahanmuuton puolestapuhujat uhkailemalla ja ahdistelemalla heitä niin sosiaalisessa mediassa kuin joskus myös “oikeassa elämässä”.

Suvakkien viestinnän lähtökohtana näyttää olevan, että “koska vastassa on natsit, kaikki keinot on sallittuja”. Koska ajatus natseista on niin pelottava, monet suvakit lähtevät siitä, että maahanmuuttoa kritisoiville ei saa antaa tuumaakaan periksi.

Siksi useimmat suvakit eivät siedä juuri minkäänlaista kritiikkiä maahanmuuttajia tai omaa toimintaansa kohtaan. Heidän toimintamallinaan mediassa on kertoa tunteisiin vetoavia tarinoita yksittäisien maahanmuuttajien kohtaloista  sekä paljastaa viranomaisten tekemiä vääryyksiä.

He yrittävät saada äänensä kuuluviin valtamedioissa ja sosiaalisessa mediassa, jossa heillä on useita suvaitsevaisuutta puolustavia ryhmiä.

Sekä suvakit että rajakit syyllistyvät jatkuvasti liioitteluun, dramatisointiin ja huhupuheiden levittämiseen.

Useampi suvakki kertoi avoimesti Alpakka-kohun yhteydessä, että heidän mielestään jopa valehtelu on OK, “kun vastassa on natsit”.

Rajakit puolestaan uskovat etsivänsä totuutta, mutta heidän on vaikea uskoa todeksi faktoja, jotka eivät tue heidän uskomuksiaan. Siksi he haksahtavat suvakkejakin useammin uskomaan erilaisiin salaliittoteorioihin.

Todellisuus ei ole mustavalkoinen

Vaikka somekeskustelujen perusteella vaikuttaisi siltä, että Suomi on jakautunut kahtia ja kaikki on menossa tavalla tai toisella päin helvettiä, todellisuus ei onneksi ole ihan niin mustavalkoinen.

Otamme jatkossakin vastaan turvapaikanhakijoita

Suomi ei näillä näkymin ole irtisanomassa kansainvälisiä sopimuksia vaan ottaa jatkossakin turvapaikan hakijoita vastaan ja myöntää osalle heistä pysyvän oleskeluluvan.

Tarvitsemme lisää veronmaksajia

Suuret ikäluokat vanhenevat ja me nuoremmat ikäluokat emme halua tehdä yhtä paljon lapsia kuin he. Niinpä Suomeen tullaan jatkossa tarvitsemaan työtä tekeviä ja veroja maksavia maahanmuuttajia, jos haluamme pitää edes jotenkin nykyisen hyvinvointiyhteiskunnan pystyssä.

Taistelemme syrjäytymistä vastaan

Syrjäytyminen on tällä hetkellä yksi Suomen suurimmista haasteista. Erityisen iso ongelma on nuorten syrjäytyminen. Pahimmillaan syrjäytyminen voi kaataa koko hyvinvointiyhteiskunnan, jonka rahoitus on perustunut sille, että mahdollisimman moni työikäisistä tekee töitä.

Määrällisesti suurin joukko syrjäytyneistä on kantasuomalaisia nuoria miehiä, jotka ovat saaneet vain peruskoulun päättötodistuksen. Vaikka syrjäytyneistä pienempi osa on maahanmuuttajataustaisia, heidän syrjäytymisriskinsä on jopa 4-6 kertainen suomalaisiin verrattuna. Onneksi ongelma on erittäin hyvin tiedostettu. Päättäjät, viranomaiset ja erilaiset kansalaisjärjestöt tekevät parhaillaan paljon töitä tilanteen korjaamiseksi, joten toivoa on, että tulevaisuudessa ongelma saadaan kuriin.

Erityisen tehokasta olisi tukea niin suomalaisten kuin maahanmuuttajanaisten ja heidän tyttäriensä kouluttautumista ja työllistymistä, sillä nimenomaan äidin koulutuksella näyttää olevan suurin merkitys lapsen terveydelle, koulutukselle ja hyvinvoinnille.

Yritämme ehkäistä “ghettoutumista”

Meilläkin on havaittavissa muista maista tuttu ilmiö, jossa samantyyppisen etnisen taustan omaavat maahanmuuttajat kerääntyvät asumaan tietyille alueille, samalla kun alueen alkuperäiset asukkaat muuttavat muuttavat muualle.

Tästä voi seurata kaikenlaisia ongelmia ja pahimmillaan jopa alueita, joille viranomaisetkaan eivät uskalla mennä. Tämäkin ongelma tiedostetaan erittäin hyvin viranomaisten keskuudessa ja moni päättäjäkin on herännyt miettimään, mitä asialle voisi tehdä. Vaikka joillain alueilla väestöpohjan muutos on ollut todella nopeaa, vielä ei ole mitenkään myöhäistä puuttua asiaan mm. kaupunkisuunnittelun ja vuokra-asuntopolitiikan keinoin.

Puututaan rikollisuuden lisääntymiseen

On myös totta, että maahanmuuttajat tekevät suhteessa enemmän rikoksia kuin kantasuomalaiset. Maahanmuuttajien tekemien rikosten kappalemäärä ja myös suhteellinen määrä näyttäisi kuitenkin olevan vähenemään päin.

Entistä tarkempi huolellisuus niin oleskelulupa- kuin turvapaikkahakemuksia arvioitaessa sekä rikokseen syyllistyneiden tehokas karkoitus Suomesta voivat auttaa laskemaan ulkomaalaisten osuutta rikostilastoissa entisestään.

Samoin on tärkeää, että poliisilla on tarpeeksi resursseja pitää silmällä Suomesta lähteneitä ISIS-taistelijoita, jotka ovat palanneet tai palaamassa takaisin Suomeen. Osalla heistä kun voi olla mielessä jatkaa “taistelua vääräuskoisia vastaan” synnyinmaansa (eli Suomen) kamaralla.

Monikulttuuristuminen on arkinen asia

Rajakkien maailmassa maahanmuutosta seuraava monikulttuuristuminen on painajainen, mutta harva tajuaa, että turkkilaisten pyörittämät kebab-paikat, kaupungin paras kiinalainen tai nepalilainen ravintola tai jopa rakkauden perässä Suomeen muuttaneen italialaisen perustama pitseria ovat arkisia esimerkkejä monikulttuurisuudesta.

Monet kauneimmista misseistämme ja malleistamme, menestyneistä urheilijoista sekä suosituista koomikoistamme ja muusikoistamme ovat ulkomaalaista sukujuurta. Jopa monien vanhempien suomalaisten rakastamat tv-sarjat Tankki täyteen ja Reinikainen olivat maahanmuuttajan (eli Neil Hardwickin ) kirjoittamia.

 

Parannetaan turvapaikkapäätösprosessia entisestään

Maahanmuuttoviranomaisten resurssit ovat edelleen tiukilla vuoden 2015 hakemussuman jäljiltä, mistä seuraa välillä hätiköityjä ja ihmisoikeuksia rikkovia päätöksiä. Onneksi meillä on useita kansalaisjärjestöjä ja muita tahoja kyttäämässä maahanmuuttoviranomaisten mokia ja puhumassa niiden apua tarvitsevien puolesta, jotka eivät osaa itse puolustaa itseään.

Sekin on hyvä huomata, että vaikka maahanmuuttoviranomaiset syyllistyvät välillä ylilyönteihin ja virhearvioihin, suurin osa kielteisen päätöksen saaneista tyytyy päätökseen ja lähtee vapaaehtoisesti maasta, mm. kansainväisen siirtolaisuusjärjestö IOM:n avustamana.

Emme ole ihan heti muuttumassa “toiseksi Ruotsiksi”

Toisaalta Suomen suhteellisen tiukka linja turvapaikanhakijoiden suhteen on johtanut siihen, että tällä hetkellä olemme yksi vähiten kiinnostavista kohdemaista turvapaikanhakijoiden silmissä. Ruotsiin tuli viime vuonna reilut 25 000 turvapaikkahakemusta, Suomeen noin 5000.

Suomeen tulleista hakemuksista kolmannes oli ns. uusintahakemuksia ja kaikista hakemuksista hyväksytään todennäköisesti hieman alle puolet (jos katsoo viime vuoden tilastoja).

Niinpä rajakkien pelko siitä, että meistä “tulee toinen Ruotsi”, jossa todella runsaasta maahanmuutosta on seurannut erilaisia ongelmia, ei siinäkään mielessä ole ihan heti toteutumassa.

Edesautetaan kaikki integroitumista

Kaikkein tärkein asia maahanmuuton kääntämisessä voitoksi vaaran sijaan on  edesauttaa maahanmuuttajien integroitumista Suomeen. Sen eteen voivat jopa tavalliset suomalaiset tehdä jotain.

Ensimmäinen askel on kohdata kaikki vastaantulevat ihmiset yhtä kohteliaasti.

Suomalainen kohteliaisuus ei tarkoita tietenkään epäasiallisen käytöksen hyväksymistä tai edes erityistä ystävällisyyttä, vaan ihan vain sitä, ettei auo päätään ihmisille, joita ei tunne, eikä töni, potki, lyö, sylje tai uhkaile ihmisiä vain siksi, että he sattuvat näyttämään tietynlaiselta tai puhumaan tiettyä kieltä.

Jos vieläkin on epäselvää, onko jokin käytös hyväksyttävää vai ei, kuvittele ulkomaalaisen henkilön tilalle suomalainen naapurisi, jota vastaan sinulla ei ole mitään. Käyttäytyisitkö samalla tavalla häntä kohtaan, kuin miten aiot käyttäytyä ulkomaalaista kohtaan?

Summa summarum

Toisin sanoen tilanne ei ole mitenkään katastrofaalinen. Maahanmuutto on vuoden 2015 jälkeen ollut varsin hallittua. Isossa mittakaavassa mitään täysin peruuttamatonta vahinkoa ei ole vielä tapahtunut suuntaan tai toiseen. Maahanmuuton tuomien riskien tunnistaminen ja tunnustaminen on tärkeää, jotta voimme löytää erilaisia ratkaisuja niiden minimoimiseksi. Lisäksi on hyvä huomata, että maahanmuuttoon liittyy myös positiivisia puolia ja potentiaalia, jonka hyödyntäminen voi olla suomalaiselle hyvinvointivaltiolle suorastaan elinehto.

Lähteitä jutussa esitettyihin väitteisiin:

Lähteet ovat satunnaisessa järjestyksessä. Jotain voi puuttua. Sori.

TallennaTallenna

TallennaTallenna

TallennaTallenna

TallennaTallenna

TallennaTallenna