Pyhäpäivää

20121216-151259.jpg

Eilen ja toissapäivänä aikataulut menivät niin päin honkia kuin olla ja voi, joten joulukalenterin äänitys ja muut työt jäivät väliin.

Nyt ollaan Hämeenlinnassa sukuloimassa ja kun (jos 🙂 täältä selvitään, toivon pääseväni töihin.

20121216-151721.jpg

Viime vuonna säästyimme talvikeleiltä lähes kokonaan. Ehkä siksi(kin) on ollut ”lieviä” sopeutumisvaikeuksia talvisäähän ja siihen, ettei aurinkoa juuri ole pilvipeitteen alta näkynyt.

20121216-152730.jpg

Eikä tuo aika lailla painava ja potkiva maha tietysti hirveästi helpota menoa. Viime yönä potkittiin taas äitiä herälle useaan otteeseen… ja H-hetkeen on vielä 1-2 kuukautta. Iik ja kääk!

Ja juuri kun ajattelee että kylläpä kaikki on taas raskasta ja ankeaa, sitä muistaa että ”niin joo, mähän tunnen vain ajatteluni. Asiat ovat miten ovat, mutta voin ajatella ja tuntea niistä monella eri tavalla. Kuten esim. että olen onnekas että minulla on pieni perheeni, saan tuntea elämän ihmeen sisälläni ja että tämä talvi… No se menee ajallaan taas ohi.

Ihanaa iltapäivää kaikille!

Haluatko oppia käyttämään tekoälyä tekstin tuottamisessa, käsikirjoittamisessa tai opinnäytetöiden tekemisessä?

Tsekkaa Kurssisivuiltani kurssit.kutri.net esim. Kirjoittajajäsenyys, Opinnäytetyökurssi tai Tekoäly yrittäjän kaverina -kurssi, joilla kaikilla opetan muun hyvän lisäksi tekoälyn käyttöä erilaisten tekstien tuottamisessa.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Scroll to Top